7. kesäkuuta 2013

Dum spiro, spero II: Luku 1

Author: Afeni
Rating: K-18
Disclaimer: En omista Squaren hahmoja, paikkoja enkä alkuperäistä tarinaa. Sattuneesta syystä joukossa on kuitenkin myös reilusti omia hahmojani. En saa tästä rahaa, kunhan tuhlaan aikaani naputteluun.
Spoilers: Ei spoilaa niinkään pelin tapahtumia, vaan pikemminkin taustoja. Jos et kuitenkaan halua tietää niistä ennakkoon, on suositeltavaa pelata peli loppuun, ennen kuin paneutuu tähän tarinaan.
Warnings: Tarinassa on teemoja ja tapahtumia, jotka eivät välttämättä sovellu kaikkein herkimmille persoonille tai alaikäisille. Käytä omaa harkintaasi, haluatko lukea tämän.
Timeline: Noin 500 vuotta ennen pelin tapahtumia.
Summary: On kulunut reilut 2 vuotta Vanillen ja Taken yhteenotosta. Elämä on asettunut uomiinsa ja Oerba hiljalleen toipunut Cocoonin hyökkäyksestä. Kaikki näyttäisi olevan jopa paremmin kuin hyvin.

Jotta tämän tarinan voisi ymmärtää, suosittelen lukemaan ensin vähintäänkin Dum spiro, spero I:n. Lisäksi Fanifiktio-sivulta löytyy koko joukko one-shotteja, jotka sijoittuvat näiden kahden tarinan väliin. Niiden lukeminen ei ole välttämätöntä, mutta saattaa kuitenkin avartaa taustoja huomattavasti. Kaikki sarjaan kuuluvat ficit on otsikoitu latinaksi.



Luku 1

Sinä paransit minut, kursit minut kokoon, kun olin täysin palasina. Sinä sait elämän tuntumaan jälleen elämisen arvoiselta, nostit hymyn huulilleni. Ilman sinua ei olisi minua.

Olet minulle rakkainta maailmassa.


Vanille raotti silmäluomiaan. Auringonvalo yritti sinnikkäästi tunkeutua makuusopen verhon lävitse, mutta onnistui ainoastaan värjäämään pienen tilan punertavaan sävyyn. Päivän täytyi olla jo melko pitkällä, koska valopallo oli kivunnut niin ylös kevättalvisella taivaalla, että ylipäätään pääsi kurkistelemaan ikkunasta sisään. Onneksi ei ollut kiire mihinkään. Päiväkoti oli kiinni eikä Fangillakaan ollut velvollisuuksia vanhimpia kohtaan tänä viikonloppuna.

Punapää kääntyi kyljelleen ja jäi katselemaan vieressään makaavaa brunettia. Fangin luomet olivat yhä kiinni ja tummanruskeat kiharat levittäytyivät villeinä tyynylle. Naisen kasvoilla oli levollinen ilme, mutta samaan aikaan tämän huulet kohosivat pieneen, viettelevään hymyyn. Mistä tämä mahtoi uneksia?

Juuri nyt oli vaikea uskoa, miten asiat olivat olleet vain pari vuotta sitten. Vanille oli ollut typerys, hän oli kuvitellut voivansa korjata itsensä, vaikkei mitään korjattavaa ollut koskaan ollutkaan. Hän oli taistellut tunteitaan vastaan ja kuvitellut olevansa jotenkin viallinen. Oli pitänyt tapahtua todella paljon, ennen kuin hän oli ymmärtänyt, mistä todella oli kyse.

Vielä kauemmin häneltä oli mennyt omien tunteidensa hyväksymiseen, totuuden ymmärtämiseen. Muut olivat antaneet hänelle siunauksensa paljon ennen kuin hän oli itse armahtanut itsensä. Lopulta tilanne oli kuitenkin muuttunut. Hän oli edennyt pienin askelin, tajunnut, ettei hänen tuntemuksissaan ollut mitään väärää. Ei rakkaus ollut koskaan väärin. Se vain kukki monissa eri muodoissa. Toki oli ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet hänen tapaansa rakastaa, mutta sillä ei ollut väliä.

Vanille kohotti kätensä ja sipaisi tumman hiuskiehkuran pois Fangin kasvoilta. Nainen ynähti unissaan, muttei havahtunut. Tämä oli niin kaunis, vain tällä oli todella väliä. Ja sillä, mitä heidän välillään oli. Kunpa hän vain olisi ymmärtänyt asioiden oikean laidan nopeammin. Niin paljon pahaa olisi saattanut jäädä tapahtumatta.

Oli kuitenkin turha katua menneitä virheitä. Pääasia oli, että kaikki oli nyt hyvin. Elämä oli vihdoin lipunut tavallisiin uomiinsa. Sota oli enää muisto, Oerba alkoi oikeasti toipua menetyksistään. Vanille oli onnellinen, että sai elää aivan tavallista arkea Fangin kanssa. Arkea, johon kuuluivat töissä käyminen, kotityöt ja yhteiset koti-illat sekä tietysti ystävien tapaaminen. Erityisen mielellään hän tapasi edelleen Momia ja Bladea sekä näiden vähän päältä 1,5-vuotiasta poikaa, Kyuukaa.

Fang mutisi jotain unissaan ja nosti käsivarren silmiensä päälle. Vanille hymyili näylle kiertäessään naisen hiuskiehkuraa sormensa ympärille. Lopulta hän antoi kiharan valahtaa alas ja nojasi molemmat kätensä patjaa vasten.

Äärimmäisen varovaisesti Vanille laskeutui alemmas. Hänen punaiset hiuksensa karkasivat korvien takaa ja valahtivat verhoksi hänen päänsä molemmin puolin, kun hän kumartui Fangin ylle. Hän suukotti naista kevyesti huulille, mutta miltei kumautti otsansa tämän käsivarteen.

Huokaisten Vanille vaihtoi asentoaan, tarttui Fangin käteen ja siirsi sen syrjään. Naisen luomet värähtivät, mutteivät avautuneet vieläkään. Punapää kumartui uudestaan tämän puoleen ja painoi nyt voimakkaamman suudelman tämän huulille. Vastausta eleeseensä hän ei tuntenut, joten hän siirtyi sivelemään Fangin poskea sormiensa päillä ja suukottelemaan hellästi tämän leuan kaarta.

Fangin kaula tuoksui houkuttelevalta ja iho oli lämmin huulia vasten. Vanille nuolaisi sitä kevyesti kielellään, maku oli suolaisen mausteinen ja pehmeä, juuri sellainen, mihin hän oli tottunut. Hän ei voinut vastustaa kiusausta näykkäistä sitä.

Nyt Fangin huulilta karkasi hiljainen voihkaisu. Vanille vilkaisi ylöspäin, mutta naisen silmät pysyivät suljettuina. Joskin hän alkoi epäillä, että tämä vain esitti nukkuvansa. Kun toisesta ei kuitenkaan voinut varmasti sanoa, Vanille painoi uudestaan huulensa tämän kaulalle ja jatkoi ihon tutkiskelemista hitaasti nautiskellen. Tänään heillä ei ollut kiire minnekään, joten Fang saisi aivan rauhassa olla nukkuvinaan.

Mustan topin kaula-aukko tuli vastaan aivan liian pian. Vanille tuhahti Fangin rintakehää vasten ja liu’utti kätensä tämän vatsan puolittain peittävän peiton alle. Hetken etsittyään hän tavoitti topin alareunan ja antoi sormiensa vaeltaa sen alle. Fangin iho oli lämmin, kuuma suorastaan.

Vanille kuljetti sormiaan ylöspäin topin kankaan rullautuessa pitkin Fangin vatsaa. Hän siirsi toisella kädellään peiton syrjään ja heilautti sitten itsensä istumaan toisen lanteiden päälle. Nyt topin reunaan oli helpompi tarttua ja vetää sitä kunnolla ylemmäs. Vanille hyväili paljastunutta vatsaa sormillaan ja piirteli iholle ympyröitä ja kaaria. Fangin hengitys muuttui vähä vähältä raskaammaksi ja hymy tämän huulilla leveni.

Valitettavasti toppia ei käynyt kiskominen enää ylemmäs, sillä silloin Vanillen olisi pitänyt kohottaa Fangin yläkroppaa. Hän joutui tyytymään suukottelemaa naisen rintoja kankaan läpi. Hänen huulensa löysivät varsin helposti toisen nänninnipukan ja hän näykkäisi sitä. Nyt hän oli aivan varma, että kuuli Fangin ynähtävän. Hän hyväili toisella kädellään naisen oikeaa rintaa ja leikitteli suullaan toisen nipukan kanssa, vaikkei topin kangas ollut makuelämyksistä miellyttävin. Fangin huulilta karkaavat pienet äännähdykset kuitenkin korvasivat epämiellyttävän maun satakertaisesti.

Syrjäsilmällä Vanille huomasi Fangin sormien harovan lakanaa. Hän hymyili itsekseen ja kiemurteli alemmas. Pian hänen huulensa löysivät paljaan vatsan. Kieli livahti niiden välistä ja alkoi piirrellä kuvioita epätasaisesti kohoilevalle iholle. Tovin Vanille leikitteli Fangin navan kohdalla ja sai naisen hätkähtämään hieman. Tämä oli ehdottomasti hereillä, vaikka edelleen yritti teeskennellä.

Punapää jätti navan taakseen ja siirtyi päättäväisesti yhä alemmas. Alushousujen vyötärö tuli vastaan, mutta tällä kertaa hänellä ei ollut enää aikomustakaan maistella kangasta. Sen sijaan hän tarttui vaatekappaleeseen ja lähti hivuttamaan sitä pois tieltään. Fang ei tehnyt elettäkään auttaakseen, mokoma huijari!

Hetken äheltämisen ja uuden asennonvaihdon jälkeen Vanillen onnistui kuitenkin kiskoa alushousut pois brunetilta. Hän nojasi leukansa Fangin toiseen reiteen ja pysähtyi hetkeksi katselemaan edessään avautuvaa kaunista näkymää. Fang oli kaunis jokaisesta mahdollisesta kulmasta tarkasteltuna, siitä ei päässyt mihinkään.

Vanillen oikean käden sormet lähtivät kuin omia aikojaan kipittämään reittä pitkin ylemmäs. Pian ne sipaisivat leikkimielisesti lyhyeksi trimmattua karvoitusta. Se tuntui hitusen karhealta, muttei lainkaan epämiellyttävältä. Vanille jäi hetkeksi silittelemään kiitorataa, ennen kuin antoi sormiensa laskeutua määränpäähänsä.

Kosteus tuli välittömästi vastaan, ja Vanille pystyi haistamaan tutun tuoksun. Se sai hänen olonsa aina levottomaksi. Kuuma hehku laskeutui hänen alavatsaansa, ja hän veti henkeä hieman syvempään kuin oli aikonut. Hitaasti hän antoi etusormensa kulkeutua poimujen väliin ja tunnusteli niitä kuunnellen samalla Fangin reaktioita. Hän tiesi kyllä, mistä toinen piti eniten, muttei halunnut mennä heti asiaan.

Fangin hengitys kiihtyi entisestään, kun Vanille jatkoi tutkimusleikkiään. Kiusaus poltteli häntä itseäänkin koko ajan enemmän ja sai lämmön läikkymään hänen sisällään. Hänen sydämensä sykki tiuhempaan tahtiin ja alushousut tuntuivat liimautuvan kiinni ihoon. Hän halusi enemmän. Nyt kun leikki oli alkanut, sitä ei voinut jättää kesken.

Vanille työnsi Fangin jalkoja enemmän erilleen toisistaan ja ryömi hitusen ylemmäs. Hän levitti sormillaan kostean kauneuden paremmin nähtävilleen ja tarkasteli hetken pientä helmeä, ennen kuin nojautui lähemmäs ja lipaisi sitä hitaasti kielellään. Hän tunsi Fangin hätkähtävän huuliaan vasten. Tyytyväisenä reaktioon Vanille siirtyi kiertämään kielellään kehää helmen ympärillä lipaisten sitä suoraan kuitenkin aina toisinaan. Aina välillä hän imaisi sen huuliensa väliin kevyesti, mutta kuitenkin sen verran voimakkaasti, että sai brunetin huoahtamaan hyvin raskaasti.

Kun Fangin hengitys kävi yhä raskaammaksi, Vanille päätti ottaa sormet lisäavuksi leikittelyyn. Hitaasti hän vei etu- ja keskisormensa naisen aukon suulle. Hän työnsi niitä vain puoli senttiä sisäänpäin ja veti saman tien takaisin ulos. Fangin huulilta purkautui turhautunut huokaisu. Punapää toisti eleensä vielä pariin kertaan, kunnes yllättäen tunsi käden tarttuvan hiuksiinsa.

Sanattoman kehotuksen myötä Vanille antoi sormiensa upota kuumaan kosteuteen samalla, kun yhä kiusasi Fangin helmeä kielellään ja huulillaan. Hän tunsi naisen puristuvan sykkivänä sormiensa ympärille, ja pieneen soppeen levisi toisen tuoksu yhä voimakkaampana. Fangin käsi painoi Vanillen päätä alaspäin ja voihkaukset anoivat häntä jatkamaan. Hän kiihdytti sormiensa tahtia ja antautui täysin vaistojensa varaan. Fangin sormet sotkeutuivat hänen hiuksiinsa ja nykivät niitä ajoittain kivuliaasti, mutta Vanillea ei haitannut.

Yhtäkkiä brunetin selkä taipui kaarelle, ja tämä sykki yhä kiivaampaan tahtiin Vanillen sormien ympärillä. Huohottava hengitys muuttui selkeäksi voihkeeksi, ja Fang riuhtaisi punapään hiuksia niin kovaa, että hänen päänsä miltei nytkähti taaksepäin. Hetkeä myöhemmin nainen rojahti raskaasti hengittäen vuoteelle ja sormet irrottivat otteensa Vanillen tukasta.

Punapää suukotti pientä helmeä viimeisen kerran, veti sormensa pois Fangin sisältä ja nojasi leukansa tämän alavatsaan. Hän kohtasi vihreiden silmien tuikkivan katseen punertavassa hämärässä.
”Hyvää huomenta, rakas”, hän kuiskasi ja lipaisi huuliaan. Ne maistuivat Fangilta.

Nainen ei vastannut vaan tarttui häntä käsivarresta ja nykäisi ylemmäs. Vanille kohottautui ja ryömi Fangin tasolle. Hän laski päänsä tämän viereen tyynylle ja suuteli pikaisesti tämän korvalehteä. Fang kierähti kyljelleen ja painoi huulensa hänen huuliaan vasten. Tämän toinen käsi kiertyi hänen vyötärönsä ympärille ja karkasi siitä takapuolen päälle.

Vanille painautui kiinni rakkaaseensa ja vastasi tämän suudelmaan kaikella sisälleen pakkautuneella kiihkollaan. Kun hän raotti huuliaan, Fangin kieli tunkeutui niiden lomasta tunnustelemaan hänen suutaan kuin olisi halunnut valloittaa sen. Sormet olivat jo hetkeä aiemmin vaeltaneet hänen alushousujensa alle ja hyväilivät nyt toista pakaraa voimakkain ottein.

Fangin kieli kietoutui Vanillen kieleen samalla, kun käsi alkoi hivuttaa alushousuja pois häneltä. Housut olivat todellakin tarrautuneet ihoon eivätkä suostuneet välittömästi irrottamaan otettaan, joten Fang irrottautui suudelmasta, tyrkkäsi Vanillen selälleen ja otti toisen käden avuksi. Hyvin pian vaatekappale olikin kadonnut sängyn jalkopäähän, ellei sitten pudonnut lattialle.

Brunetti palasi takaisin Vanillen tasolle ja veti hänet istumaan. Tämä tarttui hänen toppinsa helmaan ja miltei riuhtoi sen pois hänen päältään. Sekin katosi näköpiiristä varsin nopeasti, mutta Vanille ei välittänyt. Sen sijaan hän antoi Fangin työntää hänet takaisin selälleen. Nainen painoi hänen kätensä patjaa vasten ja kumartui näykkimään hänen kaulaansa. Osa imaisuista oli niin voimakkaita, että Vanille puolittain pelkäsi niiden jättävän jälkiä, mutta työnsi ajatuksen mielestään. Hän murehtisi asiaa, jos se tulisi ajankohtaiseksi.

Kuumat huulet siirtyivät kaulalta rinnalle ja imaisivat toisen nänninnipukan väliinsä. Hetkeä myöhemmin hampaat tarttuivat nipukkaan hellästi eikä Vanille voinut olla voihkaisematta. Seuraava näykkäisy oli kovempi, melkein nälkäinen. Se sai hänet värähtämään yhtä aikaa sekä kivusta että nautinnosta.

Fang suuteli nipukkaa hellästi kuin olisi halunnut pyytää anteeksi tekoaan, mutta pian suukkoa seurasi uusi näykkäisy. Sitä taas uusi suudelma. Vanille kiemurteli Fangin otteessa, muttei päässyt mihinkään. Ei hän toisaalta halunnutkaan. Kaikki tuntui aivan liian hyvältä.

Ikuisuuden jälkeen Fangin kädet hellittivät otteensa Vanillen ranteista ja tämän huulet lähtivät kulkemaan alemmas rinnalta. Kieli liukui pitkin vatsaa, sipaisi napaa ja jätti jälkeensä kostean vanan liukuessaan yhä alemmas. Samaan aikaan taitavat sormet tavoittivat Vanillen herkistyneet rinnat. Kosketus sai hänet värähtämään, hän ei ollut varma, kuinka paljon kestäisi. Hänen omat kätensä hakeutuivat Fangin käsivarsille, mutta hän totesi olevansa kykenemätön estämään toista. Toisaalta, miksi hänen olisi pitänytkään? Tämä oli ehkä kidutusta, mutta ihanaa sellaista.

Kevyt puhallus sipaisi Vanillen karvoitusta. Hän veti henkeä ja jäi odottamaan tulevaa. Ensimmäinen lipaisu oli pehmeä, mutta päättyi liian pian. Seuraava oli yhtä köykäinen ja nopea, kiusoitteleva. Hän halusi enemmän, mutta Fang jatkoi leikittelyään ja kiusaamista, kunnes yllättäen alkoi pyöritellä kieltään juuri sillä tavalla, josta Vanille piti aivan erityisesti.

Punapään hengitys kävi yhä raskaammaksi ja hänen selkänsä taipui kaarella nautinnosta. Juuri sillä hetkellä hän kuuli naurahduksen ja tunsi Fangin nojaavan päänsä hänen reittään vasten. Taitavasti työskennellyt kieli vetäytyi eikä antanut hänelle kaivattua täyttymystä. Hänen sydämensä jyskytti niin lujaa, että hän kuuli lyöntien äänet korvissaan, ja kuumotus poltteli kehoa joka puolelta. Vaistomaisesti hän kohotti takapuoltaan, tarjosi itseään toiselle.

Fang hymähti ja suukotti hänen herkintä paikkaansa kertaalleen. Vanillen huulilta karkasi turhautunut puuskahdus. Ei hän kaivannut pieniä suukkoja, hänen oli saatava enemmän. Hän räjähtäisi, ellei Fang jatkaisi sitä, mitä oli ollut tekemässä vain hetki sitten.

”Ole kiltti”, Vanille kuuli sanojen livahtavan huuliltaan.
”Ole kiltti mitä?” Fang naurahti.
”Ole kiltti ja jatka, minä en kestä!”
”Etkö?”
”En!” Vanillen ääni oli käheä ja hänen hengityksensä kulki katkonaisesti. Fang siirsi kätensä hänen vatsalleen ja piirteli ihoon pieniä ympyröitä.
”Ehkäpä annan sinun odottaa iltaan saakka…” tämä pohdiskeli ääneen.

Turhaumuksen aalto pyyhkäisi Vanillen ylitse ja sai hänet puremaan huultaan. Hänen kätensä lähtivät liikkeelle, sormet pujottautuivat Fangin hiusten sekaan ja painuivat kiinni tämän päänahkaan.
”Minä pyydän”, hän huokaisi ja painoi naisen päätä lähemmäs kosteaa kuumotusta. ”Minä haluan… minä haluan, että…” Sanat eivät vain tulleet, hän ei edelleenkään tiennyt, mitä sanoja hänen olisi pitänyt käyttää. Mikään ei tuntunut sopivalta vaan jokainen ilmaisu oli tasan yhtä väärä. Hän tiesi tasan tarkkaan, mitä tahtoi, muttei osannut sanottaa tuntemuksiaan.
”No, jos kerran vaadit…”

Fang antautui Vanillen käsien alla ja suostui vihdoin suutelemaan uudestaan hänen herkimpiä paikkojaan. Kun tämän kieli lipaisi ensimmäisen kerran pientä helmeä, Vanillen selkä taipui jälleen kaarelle ja voihkaus kimmahti syvältä hänen sisältään. Kielen jokainen pieni liike sai hänet kiemurtelemaan vain lisää. Ympäristö katosi, maailma lakkasi olemasta, mikään ei ollut koskaan tuntunut yhtä hyvältä. Fang soitti häntä kuin taitava muusikko poikkihuilua, sai koko hänen vartalonsa lauluun, jossa ei ollut sanoja, mutta loputtomasti kauniita säveliä.

Juuri kun Vanille oli varma, ettei enää voisi nauttia enempää, Fangin viimeinen lipaisu sai hänet tarraamaan toisella kädellä lakanaan ja haromaan toisella ilmaa epätoivoisesti kuin tukea etsien. Hänen sisällään räjähti suunnaton nautinto, jolla ei ollut äärirajoja vaan se laajeni loputtomasti. Koko hänen vartalonsa tärisi holtittomasti, kunnes rojahti sänkyä vasten lopen uupuneena kuin hän ei olisi nukkunut koko yönä.

Jossain vaiheessa Vanille tajusi Fangin hivuttautuneen hänen vierelleen. Brunetti silitteli hänen poskeaan ja tarkkaili häntä ilkikurisella vihreällä katseellaan.
”Hyvää huomenta sinulle, rakkaani”, tämä kuiskasi hänen korvaansa ja suuteli sitten hänen huuliaan.

Heidän makunsa sekoittuivat toisiinsa. Se oli paras suudelma pitkään aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!