8. kesäkuuta 2013

Glabadosin kätkö II: Luku 1

Author: Afeni
Beta: Nami, suurkiitos sinne suuntaan!
Rating: K-18
Disclaimer: Square Enix omistaa osan hahmoista ja tapahtumista sekä luonnollisesti maailman. Mukana on kuitenkin myös joukko omia hahmojani ja tapahtumatkin ovat osittain minun kynästäni.
Spoilers: Spoilaa Final Fantasy XII:ta erittäin paljon. Lisäksi sisältää myös ronskisti spoilereita Revenant Wingsistä. Lievää spoilausta voi tapahtua Final Fantasy Tacticsin ja Final Fantasy Tactics Advance 2:n osalta myös. Teitä on varoitettu.
Summary: Ba'Gamnan on vihdoin pois laskuista ja kaikki on hyvin. Piraatit eivät kuitenkaan olisi piraatteja, jos heillä ei olisi jo uusia seikkailuja tiedossaan. Legendan jäljille on vihdoin päästy, joten nyt on aika lähteä ratkaisemaan Glabadosin kätkön arvoitusta.



Glabadosin kätkö II: Siipien tuomari


I Piraatti ja oppipoika
Fran naputti kahvilan pöytää pitkillä kynsillään ja silmäili ohikulkevia henkilöitä. Kuten tavallista, aerodromessa oli hyvin vilkasta, tulijoita ja menijöitä riitti. Bhujerba oli suosittu paikka, myös turistikohteena, olihan se sentään ainoa suuri kaupunki Ivalicen viimeisellä purvamalla. Kaikkien piti käydä siellä ainakin kerran elämässään. Nykyisin kaupunki oli myös huomattavasti miellyttävämpi, kun keisarinkunnan sotilaat eivät marssineet kaduilla. Kun Larsasta oli tullut keisari, tämä oli välittömästi käskenyt joukkojensa vetäytyä markiisi Ondoren hallitsemilta alueilta.
”Kärsimätön?” Balthier hymähti vieralle, joka käänsi katseensa mieheen. Piraatti laski pöydälle kaksi kuppia kahvia, ennen kuin istahti naista vastapäätä. Fran oli viime päivinä litkinyt tuota ihmisten suosimaa juomaa huomattavasti enemmän kuin hänellä oli tapana. Hämmentävää kyllä, viera alkoi jopa tottua sen makuun.

”En ole enää niin varma, että oli hyvä ajatus jättää heidät yksin luolastoon”, viera kommentoi. ”Heidän olisi pitänyt jo saapua.”
”Kenties he jäivät viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa aavikolle”, Balthier ehdotti. ”Ei voi sanoa, että siitä pääsisi juuri nauttimaan, kun jaloissa pyörii pari kakaraa.”
”Epäilen sitä”, Fran tuhahti ja kohotti kulmiaan miehelle. Jälleen kerran hänellä oli vaikeuksia seurata tämän ajatuksenjuoksua. Hetkittäin hän oli ehtinyt kuvitella, että piraatti kaipasi jälkikasvua, mutta toisinaan tämä tuntui suorastaan kammoksuvan ajatusta.
”No, lapset vievät kovasti aikaa”, mies huomautti.
”Tarkoitin, että tuskin he jäivät aavikolle kuhertelemaan”, Fran puuskahti ja hörppäsi kahviaan. ”Entä jos heille on sattunut jotain? Se on meidän vikamme, kun jätimme heidät sillä tavoin.”

Balthierin kasvoilla käväisi vaivautunut ilme, joka kertoi, että tämä oli pohtinut samaa. Kenties Vaan ja Penelo eivät olleetkaan vielä valmiita seikkailemaan omin päin. Kuka tiesi, mitä vaaroja luolastossa lymyili? Toisaalta Vaan oli jo vuoden verran toiminut metsästäjänä, joten kloppi ei voinut olla aivan avuton. Fran ei tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Parhaillekin metsästäjille ja piraateille sattui onnettomuuksia.

Joka tapauksessa oli karmeaa istua päivästä toiseen kahvilassa ja kytätä saapuvia ilmalaivoja. Pari ensimmäistä päivää oli mennyt mukavasti, koska viera ei oikeastaan ollut odottanut kahden muun saapuvan välittömästi. Nyt oli kuitenkin kulunut jo lähes viikko. Rabanastreen ei ollut niin pitkä matka, etteivät nuoret olisi sinne jo ehtineet… ellei sitten jotain tosiaan ollut tapahtunut. Ehkä nämä olivat eksyneet luolastoon tai loukanneet itsensä. Jälkikäteen ajateltuna Balthierin suunnitelma oli ollut älytön, kai Vaanin taitoja olisi voinut testata turvallisemmallakin tavalla.

Franin mielessä oli käynyt palaaminen Rabanastreen, mutta siinäkin oli riskinsä. Jos Vaan ja Penelo olivat sittenkin päässeet matkaan, he saattaisivat lentää ristiin. Olisi ollut kätevää, jos toisiin olisi voinut olla yhteydessä jollain nopeammalla tavalla kuin kirjoittamalla. Radiostakaan ei ollut apua, kun kyse oli näin pitkistä välimatkoista. Sitä paitsi, vaikka he olisivat saaneet yhteyden Potiin, ei siitä olisi välttämättä ollut hyötyä. Oli täysin mahdollista, etteivät Vaan ja Penelo olleet koskaan saapuneet ilmalaivan luokse.

”En olisi jättänyt heitä, jos en luottaisi heidän taitoihinsa”, Balthier sanoi. ”Kenties heillä on vaikeuksia järjestää lapsenlikkaa tai vapaata töistä.”
”Toivon, että olet oikeassa”, Fran huokaisi.

Viera olisi halunnut nauttia vierailusta taivaskaupungissa, mutta nyt se oli mahdotonta. Huoli painoi liiaksi hänen mieltään. Hänestä oli kyllä ollut mukava nähdä taas Siraa ja Sharinia, Balthierin ystäviä, mutta oli vaikea keskittyä mihinkään kunnolla. Jos hän ei olisi joutunut murehtimaan ystäviensä puolesta, hän olisi ottanut kaiken irti kaupungin kauniista näkymistä ja maisemiin liittyvistä muistoista. Hän muisti hyvin, että tässä kaupungissa hän oli tutustunut Balthieriin. Totta, he olivat tavanneet Balfonheimissä, mutta vasta Bhujerbassa he olivat päässeet yhteisymmärrykseen.

”Luota minuun”, Balthier naurahti. Mies kuitenkin keskittyi pyörittelemään lusikkaa kahvikupissaan. Luottiko tämä edes itse itseensä?

Viera käänsi jälleen katseensa ohikulkijoihin. Ihmisiä, bangaita, moogleja ja jopa muutama seeq. Vieroja ei näkynyt tässä kaupungissa kuin satunnaisesti. Se oli sinänsä yllättävää, Fran itse piti paikasta. Se oli lähempänä taivasta kuin yksikään toinen sijainti Ivalicella. Kenties muut vierat eivät kuitenkaan olleet unelmoineet taivaasta samalla tavoin kuin hän. Näillä oli saattanut olla jokin toinen syy oman kylänsä hylkäämiseen.

”Fran, katso!” Balthier huudahti yllättäen ja tarttui vieraa käsivarresta. Nainen kääntyi tuolissaan ja jäi tuijottamaan suurista ikkunoista taivaalle. Tuon romun hän olisi tunnistanut jopa unissaan, se oli tullut valitettavan tutuksi viimeisen vuoden aikana, mutta nyt nainen oli vain iloinen nähdessään sen kaartavan kohti aerodromea.

”Minähän sanoin, että he selviävät”, Balthier huomautti. Mies kuulosti niin helpottuneelta, ettei Fran viitsinyt sanoa mitään kärkevää. Kenties piraatti oli jo ruoskinut itse itseään typerän päätöksen takia. Ei sillä, myös Fran oli käyttänyt hyvän tovin itsesyytöksissä pyöriskelyyn. Hän oli sentään hyväksynyt Balthierin idean mukisematta.

Aika mateli, kun Pot laskeutui aerodromeen. Fran joi loput kahvistaan ja kiirehti suureen aulaan Balthier kannoillaan. Viera ei voinut sanoin kuvailla helpotustaan, kun Vaan ja Penelo ilmestyivät laskeutumisalueelta ihmisvilinään.

”Penelo!” Fran huudahti ja sulki itseään huomattavasti lyhyemmän tytön syleilyynsä. Tämä vastasi halaukseen yhtä lämpimästi. ”Selvisitte tänne onneksi hyvin!”
”Mitä sinä tarkoitat?” Vaan kummasteli. ”Totta kai me selvisimme. Kyllä minä osaan parit arvoitukset ratkaista.”
”Eivät ne olleet arvoituksia vaan suoria viestejä”, Balthier huomautti. ”Miten lento sujui?”
”Oikein hyvin”, Penelo kertoi. ”Potilla ei pääse yhtä lujaa kuin Strahlilla, mutta on hienoa, että Vaanilla on vihdoin oma ilmalaiva. Kiitos todella paljon!”
”Usko pois, ilo on minun puolellani”, ilmapiraatti hymähti. ”Miten olisi päivällinen? Minä tarjoan.”

Nyt Fran oli täysin varma, että Balthier oli aidosti pahoillaan nuorten jättämisestä oman onnensa nojaan. Tietenkään piraatti ei esittänyt suoraa anteeksipyyntöä, mutta yrittipä ainakin hyvittää tekonsa.

”Mikä ettei, minä en ehtinyt juuri tutustua kaupunkiin edellisellä kerralla”, Penelo totesi. ”Näin lähinnä kaivokset ja markiisin kartanon.” Tytön edellinen vierailu Bhujerbassa ei ollut ollut erityisen iloinen tapahtuma. Tuolloin Ba’Gamnan oli siepannut Penelon, koska oli todennäköisesti luullut tätä Balthierin heilaksi. Tyttöparka oli joutunut virumaan Lhusun kaivoksissa, kunnes oli päässyt palkkionmetsästäjiltä karkuun ja törmännyt Larsaan, joka oli vienyt tytön markiisin luokse turvaan.

Onneksi Ba’Gamnan oli nyt saanut ansionsa mukaan. Fran oli huojentunut siitä, että palkkionmetsästäjä tovereineen ei enää vaivaisi heitä. He olivat juosseet näitä karkuun tarpeeksi monta vuotta, oli jo aika päästä eroon siitä taakasta.

”Tiedän loistavan ravintolan. Siellä on hieno näköala ja hyvä ruoka”, Balthier kertoi. ”Olut on myös erinomaista.”
”Sinne siis!” Vaankin innostui.

Piraatit jättivät aerodromen taakseen ja suuntasivat vilkkaan kaupungin halki sen toiselle reunalle. Fran oli melko varma, että Balthier tarkoitti näköalatasanteella sijaitsevaa pientä ravintolaa, josta avautui näkymä magisiittivuorille ja niitä ympäröivään metsään. Vuorista törröttävät valtavat siniset kivet olivat kauniita hohdellessaan auringonvalossa, ja metsän vihreydessä silmät lepäsivät kauan. Jos Balthier oli tarkoittanut sitä paikkaa, tämä oli valinnut hyvin.

”Pidän tuosta sinun mekostasi”, Penelo huomautti Franille heidän kulkiessaan pitkin kapeita kujia. Viera vilkaisi lyhyttä valkoista mekkoaan, jonka helmaa kiersi musta nauha. Se oli yksinkertainen, mutta hän viihtyi siinä hyvin.
”Kiitos, pidän siitä itsekin”, nainen vastasi. ”Myös nuo sinun housusi ovat mukavan näköiset.”
”Ompelin ne itse”, Penelo kertoi ja nyppäisi punaisia haaremihousujaan. ”Näin vastaavat bazaarissa, mutta ne maksoivat niin paljon, etten raaskinut ostaa niitä.”
”Sinä osaat ommella?” Fran hämmästeli.
”Tietenkin. Kaikkihan osaavat.”
”Eivät aivan”, viera naurahti. Kyllä hän nyt jotenkuten sai paikattua rikkinäiset vaatteet, mutta muuten neula ja lanka eivät pysyneet hänen hyppysissään. Oli aivan mahdotonta edes kuvitella, että hän olisi ruvennut valmistamaan kokonaisia vaatekappaleita. Onneksi Emíly oli lupautunut tekemään hänelle ja Balthierille uudet asut Ashen kruunajaisiin, muuten he olisivat olleet pulassa. Fran ei olisi saanut sellaisia koskaan valmiiksi.

”Hassua, luulin sinun olevan hyvä kaikessa”, Penelo hymähti.
”No, minäkin olen vain viera”, Fran vastasi ja sai kummastuneen ilmeen nousemaan vaalean tytön kasvoille. ”Niin, te varmaankin sanoisitte ’vain ihminen’”, nainen korjasi, ja he molemmat purskahtivat nauruun. Oli mukavaa voida jutella jonkun kanssa kevyistä ja lähes turhanpäiväisistä asioista pitkään kestäneen huolehtimisen jälkeen.

Balthierin valitsema ravintola oli sama, joksi Fran oli sitä epäillyt. Se oli suosittu, mutta piraattinelikon onnistui silti saada pöytä sieltä. Näköalatasanteella kävi kevyt tuulenvire ja maisemaan saattoi uppoutua. Fran olisi mieluusti jonain päivänä lähtenyt patikkaretkelle alhaalla näkyvään metsään tai kiipeilemään vuorille. Jokin Bervenian luonnossa veti häntä vastustamattomasti puoleensa.

”Teidän olisi pitänyt nähdä Vaanin ilme, kun emme löytäneetkään Strahlia aerodromesta”, Penelo huomautti, kun joukko oli tehnyt tilauksensa. ”Hän näytti siltä kuin joku olisi tönäissyt hänet chocobon selästä.”
”Et kai kuvitellut, että saisit pitää tytön?” Balthier naurahti pojalle.
”En tietenkään”, Vaan vastasi, mutta tämän ilme kertoi, ettei tämä olisi pannut pahakseen, vaikka piraatti olisi unohtanutkin hakea ilmalaivansa.
”Pääsittekö turvallisesti takaisin Rabanastreen?” Franin oli pakko kysyä.
”Toki, ei se ollut matka eikä mikään”, Penelo paljasti.
”Miksi teillä sitten kesti niin kauan päästä tänne?” Balthier kummasteli. ”Ongelmia Potin kanssa?”

Kyseinen ilmalaiva oli kieltämättä lentävä ongelma, siitä ei päässyt mihinkään. Fran oli erittäin tyytyväinen, että he olivat saaneet Strahlin takaisin. Tietenkin hän piti Reddasin perintöä arvossa, mutta hän oli tottunut Strahlin nopeuteen ja hyvään ohjattavuuteen. Myös Nono oli hyppinyt riemusta – kirjaimellisesti – kun oli päässyt taas puunaamaan tuttua konehuonetta.

”Noo… onhan se tietysti vähän hidas”, Vaan totesi, ”mutta ei se siitä johtunut. Hoidin sen sormusjutun, mutta Ashea ei päässyt tapaamaan heti.”
”Eikä Tomaj olisi halunnut, että otan lisää vapaata”, Penelo lisäsi.
”Sormusjutun?” Fran toisti.
”Niin, Balthier palautti Ashen sormuksen”, Vaan kertoi. ”En meinannut millään saada tapaamista järjestettyä nopeasti. Ashe on nykyisin kamalan kiireinen, mutta hän otti minut lopulta vastaan, kun sanoin, että asia oli äärimmäisen tärkeä.”
”Hyvä, että se on hoidettu”, Balthier tuumasi.

Fran ei tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Kyllä, hän oli tyytyväinen, että sormus oli palautettu tuoreelle kuningattarelle, mutta silti asia vaivasi häntä. Ashe oli suostunut ottamaan Vaanin vastaan, kun oli kuullut, mistä oli kyse. Ehkä oli parempi, ettei asiaa ajatellut liiaksi. Hänen pitäisi vain olla hyvillään siitä, että Balthier oli hoitanut asian Vaanin kautta eikä itse marssinut palatsiin.

Viera yritti työntää kiusalliset ajatukset pois mielestään. Hänellä ei ollut enää syytä olla mustasukkainen. Balthier oli osoittanut jo moneen kertaan, kenen kanssa halusi olla. Oli typeryyttä pyöritellä mielessä menneitä, kun saattoi elää nykyhetkessä.

”Jep, kyllä minä nyt aina yhden kuningattaren taivuttelen”, Vaan kehaisi. ”Tomaj taisi olla haasteellisempi tapaus.”
”Noo, alkuun ehkä, mutta pari pientä hymyä helpotti kummasti asiaa”, Penelo naurahti. ”Hän on niin ennalta arvattavissa, antaa naisten pyörittää itseään miten päin tahansa.”

Vaan näytti siltä, että oli tukehtumassa juomaansa. Balthier virnisti ja Fran vilkaisi nuoresta toiseen. Penelo jatkoi selitystään Tomaj’sta kuin ei olisi huomannutkaan nuoren piraatin kiukustunutta ilmettä. Fran ei voinut olla hymyilemättä. Koska nuo kaksi oikein tajuaisivat? Ehkäpä Penelo oli jo tajunnutkin ja kiusasi Vaania tarkoituksella.

Ruuan saapuminen ohjasi keskustelun turvallisemmille vesille. Fran huomasi nauttivansa ateriasta ensi kertaa päiviin. Kaikki oli täydellistä; he olivat ystäviensä seurassa, päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ruoka hyvää ja maisema kaunis. Paljon enempää ei olisi voinut enää pyytää.

”En malta odottaa, että pääsemme Kätkölle!” Vaan intoili. No, niin… poika ei olisi ollut piraatti, ellei olisi vielä kaivannut aarretta kaiken muun lisäksi. ”Missä se on?”
”Älä kailota noin kovaa, emmehän halua koko Bhujerbaa mukaamme”, Balthier suhahti lautasensa ylitse. ”Sillä välin, kun te kaksi liehittelitte kuningatarta ja kapakan omistajaa, me teimme hieman tutkimusta.”
”Erään lähteen mukaan Kätkö on Ivalicen korkeimmalla kohdalla”, Fran jatkoi.
”Aivan ja se kohta sattuu sijaitsemaan tällä purvamalla. Tarkalleen ottaen tuolla”, Balthier kertoi ja osoitti kauempana näkyviä vuoria. ”Markiisi oli ystävällinen ja päästi meidät vierailemaan Bervenian historiallisessa arkistossa.”
”Emme muistaakseni kysyneet hänen lupaansa”, Fran pisti väliin.
”Asiaa!” Vaan nauroi. ”Mitä saitte selville?”
”Noilla vuorilla, korkeimmalla niistä, on muinaisen temppelin rauniot”, Balthier kuiskasi. ”Niitä ei mainosteta, koska Bervenia on nykyisin melkoinen turistirysä ja rauniot ovat vaaralliset. Ne suljettiin kauan sitten, kukaan ei ole vieraillut siellä ikuisuuksiin.”
”Mutta joku on käynyt siellä aiemmin?” Penelo kysäisi. Balthier kohautti olkiaan tytölle. ”Tarkoitan vain, että jos on, aarre voi olla jo poissa.”
”No, on vain yksi tapa ottaa siitä selvää”, piraatti totesi.
”Koska lähdemme?” Vaan hihkaisi.
”Huomenna”, Balthier vastasi.
”Vasta huomenna? Emmekö voisi lähteä jo tänään?”

Fran nauroi, kun Balthier huokaisi ja riiputti päätään lautasensa yllä. Vaan oli totisesti innokas, poika oli oppinut piraattien tavoille, ei malttanut enää odottaa päästäkseen aarteen kimppuun.

”Alkaa olla myöhä. Pimeän tullen vuorilta on vaikea löytää sopivaa laskeutumispaikkaa”, Balthier selvitti.
”Voimmehan me jättää alukset ilmaan”, Vaan protestoi.
”Korjaan, me voimme, koska meillä on Nono pitämässä huolta asioista. Pot on parempi parkkeerata tukevasti maan pinnalle, mikäli mielit vielä nousta sen ohjaimiin”, Balthier korjasi. ”En epäile kykyjäsi lentäjänä, mutta noille vuorille on varmasti erittäin vaikea laskeutua. En yrittäisi sitä itsekään pimeässä.”
”Äh, hyvä on sitten”, Vaan huoahti.

Piraatit jatkoivat syömistä hiljaisuuden vallitessa, mutta hyvin pian Vaan jo ryhtyi pohdiskelemaan ääneen, millainen aarre Kätköstä oikein mahtaisi löytyä. Pojalla oli jo suuria suunnitelmia oman osuutensa suhteen. Fran puolestaan oli hieman huolissaan siitä, että Kätkössä sanottiin olevan ikuisuuden avaimet. Vieraa ihmetytti, ettei Balthier ollut vaivannut päätään asialla sen enempää.

Ikuisuus saattoi toki tarkoittaa ikuista elämää, mutta yhtä hyvin se voisi merkitä kuolemaa. Toisekseen ikuinen elämäkään ei kuulostanut hyvältä ajatukselta. Fran oli ehtinyt nähdä elämää jo tarpeeksi tietääkseen, ettei kaivannut sen jatkumista loputtomiin. Ihmiset tosin elivät lyhyemmän aikaa kuin vierat, joten näiden näkökulma oli luultavasti erilainen.

”Voimmeko tulla Strahliin nukkumaan?” Penelo tiedusteli. ”Potissa on aika huonosti tilaa…”
”Pyysin ystäviäni majoittamaan myös teidät, kun saavutte”, Balthier kertoi. ”Heidän asunnossaan on tilaa ja he ottavat mielellään vastaan nuoria vieraita.”
”Todellako? Se on erittäin ystävällistä”, Penelo vastasi. ”Kunpa olisin tiennyt etukäteen, olisin ostanut heille lahjan.”
”Ovatko hekin piraatteja?” Vaan halusi tietää.
”Eivät. Sharin on parantaja… tai oikeastaan kotikutoinen puoskari, mutta osaa kyllä hommansa”, Balthier selvensi. ”Hänen vaimonsa kasvattaa vihanneksia takapihallaan ja myy niitä torilla, ehkä hän kauppaa käsitöitäkin. En tiedä niin tarkasti.”
”Eivät kuulosta sinun tyyppisiltäsi ihmisiltä”, Penelo pisti väliin.

Fran naurahti. Tyttö totisesti oli oikeassa, sillä kaikki Balthierin tuttavat tuntuivat olevan joko piraatteja, merirosvoja tai aatelisia. Miehen lähipiiri ei koostunut tavallisista pulliaisista, joihin Siran ja Sharinin olisi helposti voinut luokitella.

”Miten oikein tapasit heidät?” Penelo jatkoi uteluaan.
”Minäkin haluaisin tietää”, Fran huomautti. Balthier oli luvannut olla avoimempi, joten nyt miehellä oli hyvä tilaisuus todistaa olevansa sanojensa mittainen piraatti.

Balthier kumosi olutkolpakkonsa tyhjäksi ja tilasi sekä itselleen että Vaanille toisen. ”Otatteko te viiniä?” piraatti tiedusteli naisilta, mutta kumpikin puisteli päätään. ”Tuo ladyille siinä tapauksessa vettä”, mies ilmoitti tarjoilijalle.

Saatuaan oluensa mies näytti siltä, että oli vihdoin valmis jakamaan tarinan toisten kanssa.
”Siitä on noin seitsemän vuotta”, Balthier aloitti.
”Minkä ikäinen sinä olit silloin?” Vaan keskeytti heti.
”Ääliö, kuusitoista tietenkin!” Penelo huudahti. ”Miten voi olla mahdollista, ettet osaa laskea tuon vertaa?”
”Mistä minun olisi pitänyt tietää, kuinka vanha Balthier on nyt?” kloppi kummasteli.
”Minä kerroin sinulle, että Fran kertoi minulle hänen täyttävän tänä vuonna 23”, tyttö tuhahti. ”Hänen syntymäpäivänsä on leijonankuussa.”
”Ja tuoko pitäisi muistaa?” Vaan protestoi.

Penelo läiskäisi poikaa käsivarteen ja puuskahti jotain hyvin kiukkuista. Vaan näytti hämmentyneeltä.

”Ei sinun minun syntymäpäivääni tarvitse muistaa, mutta en suosittele unohtamaan Penelon”, Balthier vihjaisi. ”Naiset ovat herkkiä näiden asioiden suhteen.”
”Siltä näyttää”, Vaan kommentoi, kun Penelo edelleen mulkoili poikaa. ”Jatka toki tarinaa.”

”No niin, eli seitsemisen vuotta sitten saavuin Bhujerbaan hankkimaan varaosia Strahliin. Tyttö ei vielä ollut sellainen kuin se on tänä päivänä, joten minun täytyi tehdä hieman hankintoja”, piraatti ryhtyi selostamaan. ”Sain haluamani osat, mutta samalla kuulin myös huhusta, jonka mukaan Lhusun kaivoksissa oli piilotettuna ennennäkemätön aarre.”
”Vau, löysitkö sinä sen?” Vaan innostui.
”Myöhemmin huhu osoittautui vääräksi. Sen kertoi minulle tyttö, jolle oli maksettu huiputtamisestani”, Balthier myönsi. ”Joka tapauksessa lähdin kaivoksiin etsimään aarretta, koska olin totisesti rahan tarpeessa. En ollut ottanut juuri mitään mukaani karattuani Archadesista enkä ollut päässyt vielä kunnolla piraatinurani alkuun, joten tartuin jokaiseen eteeni tulleeseen tilaisuuteen.”

Muut nyökyttelivät tarinalle. Balthier oli ollut melkoisen uhkarohkea ryhtyessään piraatiksi niin nuorena. Toisaalta olihan tämä päässyt Tuomariksikin samana vuonna, joten siinä mielessä tämä tuskin oli ollut avuton kloppi, vaikka kuusitoistavuotias kävi kyllä Franin mittapuulla pikkulapsesta.

”Silloin kohtasin ensimmäistä kertaa Ba’Gamnanin”, piraatti jatkoi. ”Olin tutkinut kaivoksia jo hyvän tovin löytämättä mitään erityisen mielenkiintoista, kun Ba’Gamnan retkueineen piiritti minut.”
”Olivatko hekin aarteen jäljillä?” Vaan tiedusteli.
”Eivät. He olivat minun jäljilläni”, Balthier korjasi. ”Ba’Gamnan kertoi minun syyllistyneen maanpetturuuteen ja karkulaisuuteen. Tohtori Cid oli keisarin luvalla palkannut palkkionmetsästäjät ja määrännyt heidät etsimään minut, elävänä vielä tuossa vaiheessa.”

Balthier kohotti tuoppinsa ja joi siitä pitkän kulauksen. Tämän kasvoilta heijastui ristiriitaisia tunteita. Kuten tavallista, mies näytti nauttivan huomion keskipisteenä olemisesta, mutta toisaalta kyseinen tarina taisi herättää joukon kipeitä muistoja.

”Minulla on ehkä armeijakokemusta, mutta kun kimppuun käy neljä bangaata aseiden kanssa… No, lienee sanomattakin selvää, ettei minulla ollut mahdollisuuksia”, mies jupisi. ”He hakkasivat minut henkihieveriin ja raahasivat johonkin mätänevään latoon kaupungin laidalle.”

Penelo haukkoi henkeään. ”Kamalaa! Ba’Gamnan oli ihan hirveä tyyppi! Onneksi me pääsimme hänestä eroon!”
”Mitä sitten tapahtui?” Vaan tiedusteli.
”He päättivät hieman juhlia saavutustaan ja joivatkin lopulta itsensä melkoiseen humalaan. Onnistuin livahtamaan vajasta ja raahautumaan kaupungin halki jonkin matkaa, mutta olin melkoisen huonossa kunnossa”, Balthier tarinoi. ”Sharin löysi minut ovensa takaa ja raahasi sisälle. Voi olla pitkälti hänen ansiotaan, että olen ylipäätään enää hengissä.”
”Ja siitä asti Ba’Gamnan on yrittänyt saada sinut napattua?” Fran varmisti.
”Aye, joskin viimeinen yritys ei voinut enää olla tohtori Cidin syytä”, piraatti totesi. ”Larsahan poisti päistämme luvatun palkkion.”
”Hän taisi sanoa jotain siihen suuntaan, että juttu oli mennyt henkilökohtaiseksi”, Penelo muisteli.

Balthier nyökkäsi tytölle. Myös Fran muisti palkkionmetsästäjän kommentoineen jotain tuonsuuntaista. Oli kieltämättä totta, että Balthier oli livahtanut tämän käsistä monta kertaa. Juttu oli varmasti alkanut käydä Ba’Gamnanin ylpeydelle.

”No, joka tapauksessa. Noin minä tapasin Sharinin ja Siran”, Balthier summasi. ”Asustelin heidän luonaan tovin, mutta sitten päätin jatkaa uraani piraattina. Olen kyllä aina välillä käynyt heidän luonaan vieraisilla.”
”He ovat mukavia, meidän pitäisi käydä useammin”, Fran huomautti. ”Myös minä olen heille velkaa henkeni pelastamisesta.”
”Hei, minä sinut sinne vein!” Balthier huudahti.
”Totta, mutta jos et olisi yrittänyt iskeä minua Whitecapessa, ei Clemmon luultavasti olisi hyökännyt kimppuuni”, viera väitti.
”Äh, hän olisi tehnyt sen joka tapauksessa. Ilman minua olisit saanut surmasi jo sillä haisevalla kujalla”, piraatti esitti vastaväitöksen.
”Luulet itsestäsi liikoja, kuten tavallista”, Fran tuhahti.
”Jaa-a, enpä tiedä… montakohan kertaa olen jo ehtinyt pelastaa sinut?” piraatti jatkoi. ”Viimeisin taisi olla, kun kannoin sinut ulos Bahamutista.”
”Tarkoitat kai, kun kannoit minut Bahamutin alaosaan ja lensit sen jälkeen kaaressa viemäriin?”
”Se oli Beliaksen vika, ei minun.”
”Esperisi siis pelasti minut, et sinä.”

Vaan ja Penelo näyttivät kumpikin siltä, että joku oli mojauttanut heitä jättikokoisella kupopähkinällä takaraivoon, kun vanhemmat piraatit jatkoivat väittelyään. Nuoremmat seurasivat silmät suurina kaksikon sananvaihtoa.

”Vau, kuulostaa siltä, että te olette olleet joka paikassa!” Vaan äimisteli ja sai sekä Balthierin että Franin sulkemaan suunsa. ”Olitteko oikeasti Nabudiksessa, kun keisarikunta käytti Keskipäivän sirua?”
”Aye, mutta siinä ei ollut mitään hienoa”, Balthier tokaisi. Franilla oli hyvin hämärä muistikuva kyseisestä päivästä, hän muisti vain Usvan aiheuttaman tuskan kunnolla.
”Minusta Balthier on kyllä sankari”, Penelo huomautti.
”No, olen aina sanonut olevani tämän tarinan johtotähti”, piraatti nauroi. ”Jonkun vain pitäisi kertoa se Franillekin.”
”Kai sinäkin myönnät, että Balthier on aika urhoollinen?” vaalea tyttö tiedusteli vieralta. ”Antaisit hänen pitää kunniansa ja nauttia siitä, että hän on saanut pelastaa neidon pulasta. Minusta olisi ihanaa tulla pelastetuksi, se olisi niin romanttista.”
”Haluaisitko sinä sitten joutua samanlaisiin vaaroihin kuin Fran?” Vaan kummasteli. Pojan kasvoilla oli tyrmistynyt ilme.
”No, tuota…”
”Etteköhän te vielä näe piraatteina vaaroja ihan riittämiin. Uskon, että Vaan pääsee vielä leikkimään sinun sankariasi, Penelo”, Balthier nauroi.
”En minä halua, että Penelo joutuu vaaraan”, Vaan huoahti.
”En kai minäkään sitä haluaisi, mutta noita kahta ei mikään taida pitää erossa vaaroista. Ovat itsepäisempiä kuin lauma behemotheja kevätaikaan.”
”Hei!” Penelo huudahti, ja Fran mulkaisi miestä. Kaikkea tämä kehtasikin väittää.

”Saisinko laskun?” Balthier kiirehti huikkaamaan ohitse kiitävälle tarjoilijalle. ”Jos lähdemme nyt, ehdimme vielä nähdä auringonlaskun. On ihan erilaista katsella sitä täällä kuin muualla Ivalicessa.”
”Auringonlaskun?” Vaan toisti. ”Et voi olla to-”
”Huomaan, että kaipaat vielä hieman oppia”, piraatti keskeytti klopin protestin.

Tarjoilija toi laskun ja otti maksun vastaan. Balthier nousi paikaltaan ja tarjosi Franille käsivartensa. Viera tarttui siihen hymyillen, aivan kuin mitään väittelyä ei olisi ollutkaan.

”Kloppi kaipaa tapakasvatusta”, piraatti huomautti naiselle. ”Menemmekö?”
”Mikäpä siinä”, Fran vastasi ja antoi miehen johdattaa hänet näköalatasanteen reunalle. Siellä hän nojautui kaidetta vasten ja jäi katselemaan ilta-auringossa kylpevää maisemaa. Balthierin käsi kiertyi hänen olkapäidensä ympärille.

”Katsohan, Vaan, naiset pitävät romanttisista eleistä”, ilmapiraatti ryhtyi selittämään. ”Illallisen tarjoaminen on hyvä tapa, muistaakseni sen jo hallitsetkin. Pienet lahjat ovat myös paikallaan, mutta parhaat asiat ovat itse asiassa ilmaisia. Käyttäydy kohteliaasti ja vie tyttösi katselemaan auringonlaskua. Saat hyvin pian huomata, että hän syö kädestäsi.”

Fran huomasi silmänurkastaan Vaanin epäröivän. Poika kohotti kättään, mutta laski sen takaisin alas. Myös Penelo näytti yllättävän vaivautuneelta. Viera kietoi toisen kätensä Balthierin vyötäisille ja nojasi päänsä miehen päätä vasten.

”Kaunis näky, vai mitä?” piraatti hymähti, kun aurinko alkoi painua vuorten taakse.
”Kyllä vain, mutta en silti aio syödä kädestäsi”, Fran naurahti.
”Etkö?” mies kummasteli. ”Kenties jotain puuttuu vielä…”

Mies kiepsautti vieran itseään vasten ja vei kätensä tämän pään taakse, ennen kuin painoi huulensa tämän huulia vasten. Kietoessaan käsiään Balthierin kaulaan Franin oli myönnettävä, että jokin miehessä oli viime aikoina muuttunut. Tällä ei ollut aiemmin ollut tapana harrastaa julkisia hellyydenosoituksia. Mistä sitten olikaan kyse, viera ei aikonut valittaa. Hänelle tällainen muutos sopi oikein hyvin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!