9. kesäkuuta 2013

Glabadosin kätkö II: Luku 2

Author: Afeni
Beta: Nami, suurkiitos sinne suuntaan!
Rating: K-18
Disclaimer: Square Enix omistaa osan hahmoista ja tapahtumista sekä luonnollisesti maailman. Mukana on kuitenkin myös joukko omia hahmojani ja tapahtumatkin ovat osittain minun kynästäni.
Spoilers: Spoilaa Final Fantasy XII:ta erittäin paljon. Lisäksi sisältää myös ronskisti spoilereita Revenant Wingsistä. Lievää spoilausta voi tapahtua Final Fantasy Tacticsin ja Final Fantasy Tactics Advance 2:n osalta myös. Teitä on varoitettu.
Summary: Ba'Gamnan on vihdoin pois laskuista ja kaikki on hyvin. Piraatit eivät kuitenkaan olisi piraatteja, jos heillä ei olisi jo uusia seikkailuja tiedossaan. Legendan jäljille on vihdoin päästy, joten nyt on aika lähteä ratkaisemaan Glabadosin kätkön arvoitusta.


Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari




II Kuinka käyttäytyä kuin piraatti

Balthier havahtui, kun ensimmäiset auringonsäteet tunkivat verhojen raosta sisään. Hänen olonsa oli energinen ja innokas. Vaanin tavoin myös hän paloi halusta päästä tutkimaan palatsia. Hän ei ehkä osoittanut innokkuuttaan hyperaktiivisella riekkumisella, mutta pitkästä aikaa hän tunsi itsensä pikkupojaksi karkkikipon äärellä. Tätä hän oli halunnut tehdä, ei pelastaa maailmaa kaheleilta keisareilta. Sodat eivät olleet häntä varten, hän oli syntynyt piraatiksi.

Ja mitä piraatit tekivät? He etsivät aarteita, kolusivat sellaisia maailman kolkkia, jonne muut eivät uskaltautuneet. Balthier aikoi olla ensimmäinen piraatti, joka löytäisi tarunhohtoisen Lemurésin.

Hämmästyksekseen mies huomasi, että Fran oli jo ehtinyt livahtaa jonnekin. Alakerrasta kantautui puheensorinaa ja astioiden kolinaa, joten ilmeisesti viera oli aamuvarhaisella kiirehtinyt auttamaan Siraa.

Balthier venytteli lihaksiaan, ennen kuin kiskoi vaatteet päälleen. Valkoinen paita ja nahkahousut toimivat aina. Tänään kenties oli aika myös kaivaa rintapanssari Strahlin uumenista. Eihän sitä tiennyt, millaiset vaarat heitä vaanisivat palatsin uumenissa. Tuskin sitä oli suljettu yleisöltä huvin vuoksi.

Mies astui porrastasanteelle ja miltei törmäsi Peneloon, joka tuli ulos toisesta vierashuoneesta. Vaanin kuorsaus kuului edelleen oven toiselta puolelta. Uskomatonta, miten kloppi saattoi edelleen nukkua.

”Sinun kannattaisi ehdottaa Vaanille kyljellään nukkumista, johan tuo kuorsaus herättää kuolleetkin”, Balthier huomautti tytölle, jonka päästi kulkemaan edellään portaita alas.
”Pitäisi varmaan. Nukuin todella huonosti viime yön”, Penelo myönsi.
”Pelkän kuorsauksen takiako?” piraatti naurahti.
”Kyllä. Pelkän kuorsauksen”, tyttö kivahti. ”Ei ole soveliasta esittää tuollaisia kysymyksiä.”
”Ah, Penelo hyvä, minä en kysynyt mitään sopimatonta. Sinä vain päättelit niin”, Balthier totesi. ”Joskin olen sitä mieltä, että Vaan taitaa tarvita vielä paljon oppia. Tuollainen nätti tyttö nukkuu vieressä, ja hän vain kuorsaa. Uskomatonta.”

Penelo kiirehti posket punaisina keittiöön Balthierin seuratessa hitaammin perässä päätään puistellen. Mikä sitä kloppia oikein vaivasi? Kaikille muille oli päivänselvää, että Penelo olisi ottanut pojan avosylin vastaan, mutta Vaan ei saanut aikaiseksi. Nuo kaksi asuivat yhteisessä asunnossa, mutta nukkuivat erillisissä vuoteissa kuin joku toisiinsa kyllästynyt ikivanha aviopari. Vaanin ikäisenä Balthier oli jo liehitellyt tytön kuin tytön vuoteeseensa.

No, hyvä on. Oli hän joskus saanut pakitkin, mutta, Zodiark sentään, hän oli ainakin yrittänyt. Vaan ei tehnyt mitään, vaikkei rukkasten saamisesta ollut edes pelkoa.

Fran loi pitkän katseen Balthierin suuntaan, kun hän istahti pöydän ääreen. Piraatti virnisti vieralle, joka vilkaisi Peneloa. Tyttöparka punoitti edelleen, ehkä tämä oli yhtä arka tekemään aloitetta kuin Vaan.

”Huomenta sinullekin!” Sira touhotti lieden äärestä. ”On niin ihanaa, kun talo on täynnä elämää. Mukavaa, että toit ystäväsikin vierailulle.”
”Pitihän minun näyttää heille, mistä saa Bhujerban parasta aamiaista”, Balthier huomautti. Siran kasvoille levisi tyytyväinen hymy, vaikka nainen tuhahtikin miehen sanoille.
”Aina sinä jaksat liioitella”, nainen kuittasi. ”Sharin ehti jo lähteä tapaamaan asiakasta, joku pikkutyttö on kuumetaudissa, mutta on mukavaa, että teistä on minulle aamiaisseuraa. Mihinkäs se poika oikein jäi? Vaanko hänen nimensä oli?”
”Kuorsaa vielä yläkerrassa niin, että seinät tärisevät”, piraatti vastasi.
”Voi hyvä tavaton, minä menen herättämään hänet”, Sira huokaisi. ”Eikös teillä ole tänään se retki vuorille?”
”Aye, kloppi nukkuu pian onnensa ohitse.”

Sira jätti lieden ja kiirehti keittiöstä. Balthierista oli hämmentävää, ettei naisella ollut lapsia, tämä oli niin äitityyppiä kuin joku vain saattoi olla. Huolehtimassa kaikista ja kaikesta ja tyrkyttämässä loputtomiin ruokaa.

”Huooomentaaa!”

Vaan tuli keittiöön Siran perässä haukotellen leveästi. Poika raapi päätään ja näytti olevan edelleen puoliksi unessa.
”Hmmm, mikä täällä tuoksuu?” tämä älysi sentään tiedustella.
”Tein teille munia ja pekonia aamiaiseksi”, Sira kertoi. ”Lisäksi on leipää ja tuoreita hedelmiä. Niin ja sinulle, Fran, minä keitin puuroa.”
”Kiitos, olisin voinut kyllä tehdä sen itsekin”, viera sanoi.
”Höpöjä, te olette täällä vieraina, anna minun vain hoitaa ruokapuoli”, Sira tuhahti. ”Ehdit varmasti kokata tuolle laiskurille ihan tarpeeksi muutenkin.”
”Kyllä minäkin laitan ruokaa”, Balthier huomautti. ”Ja miten niin laiskuri?”

Nainen vain nauroi ja laski lautasen piraatin eteen. Tämä hätisti muutkin istumaan, mutta itse istahti vasta, kun kaikilla oli edessään kunnon annos. Siran ympärillä tuntui olevan huolehtimisen ja hyvän mielen aura, tämän seurassa viihtyi aina.

”Haluatteko te eväät?” nainen tiedusteli syötyään oman aamiaisensa. ”Minä voin kyllä valmistaa.”
”Kiitos, mutta pärjäämme varmasti ilmankin”, Balthier totesi.
”Päivästä voi tulla kyllä pitkä”, Sira pohdiskeli. ”Olkaakin sitten varovaisia, vuorilla patikointi voi olla vaarallista. Ja Fran, sinun kannattaisi kyllä laittaa jotkut toiset kengät. Taitat vielä nilkkasi maastossa korkojesi kanssa. Haluaisitteko te miehet lainata Sharinilta paitoja? Nuo valkoiset voivat sotkeutua helposti.”


”Mistä patikkaretkestä sinä puhut?” Vaan kummasteli. Balthier jysäytti kloppia pöydän alla nilkkaan. Joskus tämä voisi tajuta pitää suunsa kiinni.
”Siitä, josta kerroin sinulle eilen, ennen kuin kumosit kolmannen tuoppisi”, piraatti tuhahti. ”Menemme katselemaan Bervenian maisemia vuorilta käsin. En ole itsekään käynyt siellä, ja sanotaan, että niin on tehtävä ainakin kerran elämässä.”
”Voi, voi, oletko sinä päästänyt noin nuoren pojan juopottelemaan?” Sira kauhisteli, ja Balthier huokaisi helpotuksesta. Hän ei pitänyt valehtelemisesta, mutta oli parempi, ettei nainen tiennyt, mitä he olivat todellisuudessa tekemässä. Tämä vain käyttäisi päivänsä turhaan murehtimiseen.
”Vaan on jo täysikäinen, etkö olekin?” Balthier muisteli. Kloppi nyökkäsi, ja jälleen yksi saarnanaihe oli torjuttu.

Aamiaisen jälkeen piraatit suuntasivat vihdoin aerodromeen. Balthier antoi Vaanille lento-ohjeet, ennen kuin kloppi siirtyi Potiin Penelon kanssa. Nono oli jo valmiina Strahlin ohjaamossa odottamassa lähtöä. Moogle ei tulisi mukaan palatsiin, mutta silti tämäkin oli innoissaan Kätkön etsinnästä.

Kun Strahl vihdoin nousi taivaalle, Balthier antoi hymyn levitä kasvoilleen. Hän oli juuri siellä, missä hänen kuuluikin olla. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mikä palatsissa heitä odottaisi, mutta hän oli enemmän kuin halukas ottamaan siitä selvää.

Raunion koluaminen oli myös hyvä tilaisuus opettaa Vaanille yhtä sun toista. Balthier ei oikeastaan edes tiennyt, miksi halusi neuvoa kloppia uralla alkuun. Eihän hän itsekään ollut saanut varsinaista opetusta vaan oppinut lähes kaiken kantapään kautta. Toisaalta ehkä syy oli siinä, Vaan pääsisi hieman helpommalla, kun joku vähän ohjasi tätä oikeaan suuntaan. Klopissa oli joka tapauksessa valmiiksi ainesta ilmapiraatiksi, vaikka tämä toisinaan oli hakoteillä.

Ilmapiraatti ohjasi Strahlin Bervenian ylle ja suuntasi kohti vuoria. Matka ei ollut pitkä, mutta palatsin havaitseminen saattaisi olla vaikeaa, ainakin jos se oli pahasti raunioitunut. Franilla kuitenkin oli tiedot sijainnista, ne viera oli syöttänyt Strahliin jo aiemmin.

”Palatsi on ulkorinteellä”, viera kommentoi. ”Sinä lennät sisämaan kautta.”
”Aye, tiedän”, Balthier kuittasi. ”Halusin vain näyttää sinulle maisemia.”
”Voimme katsella niitä paluumatkalla. Et kai anna Vaanin ehtiä ensin Kätkölle?” viera tuhahti.

Balthier ei voinut olla virnistämättä. Sanoipa Fran mitä hyvänsä, tämä oli ilmapiraatti siinä missä hänkin. Viera saattoi olla metsästäjä, aseiden mestariksikin kutsuttu, mekaanikko ja maagi, mutta ensisijaisesti tämä rakasti taivasta ja seikkailuja, kuten kunnon piraatin kuului.

”Hyvä on sitten, ei anneta klopin voittaa”, mies naurahti ja käänsi Strahlin suunnan. Kiitäessään taivaan halki kohti Bervenian vuorten rinteitä he näkivät meren kaukana alapuolellaan.

Palatsin pystyi erottamaan, kun tiesi, mitä etsi. Se oli louhittu suoraan kiveen, joten sen ohitse olisi voinut lentää myös huomaamatta sitä. Toisekseen harva taisi lennellä tällä puolen Berveniaa, koska laskeutumispaikkoja oli vähän ja nekin vaarallisia. Vaanilla saattaisi olla hankaluuksia Potin kanssa.

Kloppia ei näkynyt vielä. Balthier kuitenkin jätti Strahlin kallionkielekkeen yläpuolelle ja kehotti Nonoa pitämään ilmalaivasta huolta siihen asti, että he palaisivat. Kieleke oli onneksi sen verran suuri, että Vaanin pitäisi pystyä laskeutumaan Potilla sille ilman, että kolaroisi Strahlin kanssa. Parempi ainakin oli, muussa tapauksessa kloppi saisi kuulla kunniansa.

Piraattikaksikko ei jäänyt odottamaan nuorempien saapumista, vaikka Pot ehti ilmestyä näkyviin samalla hetkellä, kun he astuivat sisään palatsin oviaukosta.

”Jotenkin kuvittelin, että ovi olisi lukittu”, Balthier totesi hämärässä käytävässä.
”Kenties paikka on suojattu muilla tavoin”, Fran vastasi. Viera käveli seinustalle ja nosti soihdun pidikkeestä. Hetken päästä siinä paloi jo tuli. Balthier ei kyllästynyt hämmästelemään naisen kykyjä magian saralla. Mies oli itse joskus yrittänyt opetella magian käyttöä, mutta todennut puuhan olevan liian aikaa vievää ja turhauttavaa näpertelyä. Hän piti enemmän konkreettisista asioista. Ei aivotyöskentelyssä vikaa ollut, mutta magia nojasi pitkälti mielikuviin ja visualisointiin. Toisekseen jossain oli tainnut olla jopa maininta, ettei kaikista yksinkertaisesti ollut maageiksi. Ehkä Balthier vain kuului tuohon joukkoon.

”Ansat ja sen sellaiset sopisivat aikakauteen”, piraatti pohdiskeli ääneen. ”Jos haluat, voit antaa soihdun minulle ja jäädä tähän odottamaan.”
”Kuvitteletko todella, että tekisin niin?” Fran puuskahti.
”En”, mies naurahti. Toivoin ainoastaan, hän lisäsi mielessään, mutta joitain asioita oli parempi olla sanomatta ääneen. Frania ei pidetty pois seikkailuista ja vaaroista, vaikka mies joskus toivoi, että olisi voinut tehdä niin. Toisaalta Fran ei olisi ollut Fran, jos olisi suostunut istumaan kotona ja odottamaan Balthieria seikkailemasta.

Käytävät etenevät yhä syvemmälle vuoren sisään. Siellä täällä oli katkenneita pilareita ja ilma haisi pölyltä. Mitään kovin erityistä ei kuitenkaan näkynyt pitkään aikaan. He olisivat voineet koluta mitä tahansa raunioita, mikään ei kielinyt paikan erikoisuudesta. Toisekseen Balthier ei ymmärtänyt, miksi raunioiden olemassaolo oli päätetty salata turisteilta, eivät ne vaikuttaneet erityisen vaarallisilta. Matkojen järjestäminen tänne olisi vain tuonut lisää väkeä ja tuloja.

Piraatit saapuivat ovelle, ensimmäiselle suljetulle sellaiselle. Fran ojensi soihdun Balthierille ja ryhtyi tutkimaan ovea.
”Ovi on sidottu magialla”, viera huomautti.
”No niin, jotain tällaista odotinkin”, Balthier innostui. Sinetöity ovi oli hyvä merkki, jos sattui jahtaamaan aarteita. Kukaan ei lukinnut ovia huvikseen, tarkoitus oli pitää muut poissa.
”Tämä on erikoista”, Fran totesi.
”Mikä niin?”
”Kuka tahansa oven on sulkenut, hän on tuntenut vierojen magiaa”, nainen selvitti, ”mutta hän ei silti ole ollut viera.”
”Anteeksi kuinka? Näetkö sinä tuon kaiken vain katsomalla ovea?”

Fran puisteli päätään ja siveli ovea sormillaan. ”Minä tunnen sen. Kylämme on suljettu samalla tavoin, mutta se, joka on sulkenut oven, on ollut kömpelö. Hän on tiennyt, mitä on tehnyt, muttei ole hallinnut taitoa täydellisesti. Hän ei ole siis voinut olla viera.”
”Eipä siinä olisi järkeäkään”, Balthier huomautti. ”Kätköllä ei pitäisi olla mitään tekemistä vierojen kanssa.”

Naisen työskennellessä oven kanssa Balthier pohdiskeli kuumeisesti. Voisiko vieroilla sittenkin olla jotain tekemistä Kätkön kanssa? Tuntui jokseenkin epätodennäköiseltä, että vierat olisivat olleet kiinnostuneet Kätköstä. Kyse oli kuitenkin ihmisten legendasta, ja vierat viihtyivät paremmin omissa oloissaan… ainakin suurin osa näistä. Tai sitten… hetkinen, hän oli lukenut jotain!

”Fran, muistatko, mitä puhuimme Feolthanoksesta?” piraatti kysyi. Viera suoristautui ja katsoi miestä mietteliäs ilme kasvoillaan.
”Sanoit hänen olleen aegylien johtaja”, nainen muisteli. ”Ah, hän oli se mies, jonka kanssa joku viera muutti taivaalle! Ehkä viera opetti hänelle vieramagiaa.”
”Silloin tämän totisesti täytyy olla oikea paikka!”

Balthier pystyi kuvittelemaan miehen, jolla oli valtavat siivet selässään. Mies oli ollut täällä satoja vuosia sitten ja loihtinut oven, joka nyt tukki heidän tiensä. Oven takana heitä odottaisivat Kätkön aarteet, ikuisuuden avaimet.

Fran piirteli oveen kuvioita kynnellään ja lausui sanoja, joita Balthier ei tunnistanut. Vihreät usvakiemurat peittivät oven ja katosivat hetken päästä.
”Noin”, nainen totesi. ”Nyt sen pitäisi aueta.”

”Balthier! Fran!” käytävällä kaikui huuto. Piraatit kääntyivät katsomaan kaksikkoa, joka hölkkäsi heidän luokseen.
”Hyvä, että vihdoin liityitte seuraamme”, Balthier naurahti. ”Oliko mukava kierros pitkin raunioita?”

Odottamatta vastausta Balthier kääntyi taas, ojensi soihdun Franille ja tarttui ovenkahvaan. Kuului kamalaa kirskunaa, kun ovi vääntyi auki.

”Hän kohtelee meitä edelleen kuin olisimme kakaroita”, Vaan kuului valittavan Penelolle.
”He sentään odottivat meitä”, Penelo huomautti. ”Mennään nyt.”

Piraattinelikko saapui suureen huoneeseen. Fran ripusti soihdun seinälle valaisemaan tilaa, jonka perällä oli kaksi erillistä alttaria. Kummallekin alttarille oli asetettu säihkyvä jalokivi. Niiden täytyi olla Kätkön aarre. Balthier myönsi olevansa hieman pettynyt, hän oli nähnyt kiviä tarpeeksi yhdelle elämälle. Toisaalta nämä kaksi näyttivät hyvin tavallisilta jalokiviltä, joten ne saattoivat olla rahanarvoisia.

Kätkön olisi kuitenkin pitänyt sisältää avain, jolla pääsi Lemurésille. Olivatko kivet avaimia vai sisälsikö huone muitakin salaisuuksia?

”Vau!” Vaan huudahti.
”Näyttää siltä, että Kätkö sisältää kaksi aarretta”, Fran totesi. Vieran äänensävy ei paljastanut, mitä tämä ajatteli Kätköstä ja sen aarteista. Balthierin intoilun jälkeen naisen odotukset olivat mitä luultavimmin olleet erittäin korkealla.
”Täydellistä! Yksi sinulle ja Balthierille ja toinen meille”, kloppi laskeskeli. Tämä mietti jo varmasti, miten paljon paremman ilmalaivan saisi hankittua, kun yhdistäisi Potin, aarteen ja säästönsä.
”Sinulle riittää vain puolet aarteesta?” Balthier kysäisi. ”Minkälainen piraatti sinä oikein olet?”

Piraatti ei kuitenkaan ehtinyt saada Vaanilta vastausta kysymykseensä, kun yhdestä lattialaatasta kohosi yllättäen valopatsas. Ilmaa leikkasi suhahtava ääni ja valo katosi. Sen tilalle ilmestyi punaruskeaturkkinen hirviö. Balthierista se näytti siltä kuin olisi voinut olla Beliaksen pikkuveli tai ainakin kaukaista sukua Esperille.

”Hyvä tietää, että täällä oli joku pyyhkimässä vuosituhansien pölyjä”, mies tokaisi tietämättä, miten näkyyn olisi pitänyt suhtautua. Jos kyseessä oli Esper, sen saattoi haastella kumoon. Valitettavasti hän pani merkille, että muutkin huoneessa näkivät pedon, joten se ei voinut olla Esper. Tai jos olikin, jonkun täytyi käskyttää sitä. Myös Balthier oli onnistunut kutsumaan Beliaksen tähän maailmaan fyysisenä olentona, jonka muut pystyivät näkemään.

Kysymys kuului, kuka olentoa käskytti, jos se oli Esper. Kukaan ei voinut piileskellä lukitussa palatsissa vuosisatoja ja olla edelleen elossa.

Samassa Fran putosi polvilleen ja painoi ohimoitaan käsillään. Balthier käänsi katseensa pedosta vieraan. Kauhu ryömi hänen sisälleen, sillä hän arvasi jo, mistä oli kyse.
”Fran!” Penelo huusi.
”Usva… niin kummallista… se on kylmää”, Fran sai kuiskattua. Loistavaa, kerrassaan mahtavaa! Paikassa oli siis Usvaa siitä huolimatta, että he eivät olleet nähneet sitä ja että viera ei ollut aiemmin maininnut siitä sanallakaan. Jos he selviäisivät tästä, Balthier pakottaisi Franin lupaamaan, että tämä kertoisi aina, kun vaistosi vaarallisen Usvan läsnäolon. Zodiark sentään, miksei tämä ollut sanonut mitään?!

”Pystytkö nousemaan?” Balthier kysyi naiselta ja ojensi kätensä tälle. Fran veti syvään henkeä, ennen kuin tarttui miehen käteen. Onneksi tämä oli sentään vielä tolkuissaan.
”Luulen niin”, tämä vastasi.
”Meidän lienee parasta häi-” Balthierin ääni jäi pedon mylväisyn alle. Karvakasa lähti tömistelemään piraatteja kohti karjuen samalla niin, että seinät tärisivät.

Balthier työnsi Franin selkänsä taakse ja kiskaisi aseensa esille. Hän kuuli vieran lysähtävän uudestaan lattialle. Alkoi näyttää siltä, että hän voisi joko kantaa naisen ulos Kätköstä ja toivoa, ettei hirviö saisi heitä kiinni pakomatkalla tai taistella petoa vastaan tässä ja nyt. Ensimmäisessä tapauksessa he saattaisivat päästä pakoon ja menettää aarteen tai jäädä kiinni ja menettää sekä aarteen että henkensä. Jälkimmäisessä tapauksessa… kuka tiesi.

Piraatti laukaisi aseensa ja osui petoa suoraan rintaan. Se karjui entistä kovempaa, muttei pysähtynyt. Balthierin ryhtyessä lataamaan asettaan Vaan ryntäsi miekkansa kanssa karvakasan kimppuun. Myös Penelo juoksi ilmapiraatin ohitse heiluttaen sirppisauvaansa.

Balthier kirosi ehkä ensimmäistä kertaa elämässään asevalintaansa. Hän ei ollut koskaan kokenut olevansa lähitaistelija, joten ampuma-ase oli sopinut hänelle aina erinomaisesti. Tällaisessa tilanteessa se oli kuitenkin epäkäytännöllinen, sillä hän ei halunnut vahingossa ampua Vaania tai Peneloa yrittäessään osua viholliseen.

Mies ei olisi halunnut jättää Frania yksin, mutta hänestä ei olisi taistelussa mitään apua, jos hän ei vaihtaisi paikkaa. Hän lähti kiertämään huoneen reunoja pitkin suuren pedon taakse. Onneksi Vaan ja Penelo onnistuivat pitämään sen kiireisenä, joten sillä ei ollut aikaa kiinnittää huomiotaan hiiviskelevään piraattiin.

Peto ärjyi ja huitoi valtavilla kämmenillään kahta nuorta kauemmas. Balthier pääsi vihdoin sen taakse ja kohotti aseensa. Hän tähtäsi huolellisesti, osuma päähän pudottaisi kyllä kenet tahansa. Hän ei tappanut mielellään, mutta jos otus oli sukua Beliakselle, tuskinpa se edes kuolisi. Eiköhän se palaisi sinne, missä nuo puolijumalat ikinä majailivatkaan. Jos se taas ei ollut Esper… se oli aloittanut.

Fomalhaut potkaisi, kun luoti lähti liikkeelle. Karvainen hirviö ärjäisi viimeisen kerran ja näytti sitten lyyhistyvän suoraan Vaanin päälle. Olento ei kuitenkaan koskaan osunut poikaan, vaan yksinkertaisesti haihtui ilmaan. Zodiark sentään, se oli tosiaan ollut Esper. Mutta kuka sen oli oikein kutsunut?

Belias oli puhunut jotain Espereiden vapautumisesta. Jos se tarkoitti, että nuo olennot vaelsivat ympäri Ivalicea ja hyökkäilivät viattomien kimppuun… Balthier ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Hän kyllä ottaisi mieluusti tuollaisen voiman omalle puolelleen, mutta ei halunnut törmätä siihen taistelukentällä. Ei varsinkaan, kun Fran oli reagoinut noin voimakkaasti. Ehkä nainen oli herkistynyt Usvan lisäksi myös Espereille Mateuksen tapauksen jälkeen.

Fran!

Piraatti juoksi kahden nuoren ohitse vieran luokse. Nainen hieroi ohimoitaan ja näytti huonovointiselta, mutta tämän otsa ei tuntunut kuumalta.

”Mitä oikein tapahtui? Mikset sanonut Usvasta?” mies ärähti.
”En vaistonnut sitä, ennen kuin olento ilmestyi”, Fran vastasi. ”Täällä ei ollut Usvaa ennen sitä eikä ole enää.”

Balthier ei ollut aivan varma, kannattiko naisen sanoihin luottaa. Ennen hän oli luottanut varauksetta, mutta hän oli nähnyt liian monta kertaa toisen kärsivän Usvasta. Fran oli niin itsepäinen, että saattaisi vielä tapattaa itsensä vain voidakseen seikkailla ympäriinsä.

Nyt viera kuitenkin nousi jaloilleen. Tämä oli kenties tavallista kalpeampi, mutta ei näyttänyt kärsivän samanlaisesta voimattomuudesta kuin aiemmilla kerroilla. Kohtaus oli tullut yllättäen, mutta se ei ollut ollut yhtä paha. Balthier ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella. Ehkä asiasta pitäisi puhua, mutta nyt ei kenties ollut oikea hetki. Vaanin ja Penelon ei tarvinnut kuulla kaikkea.

”Oletko kunnossa?” vaalea tyttö tuli tiedustelemaan Franilta. Myös Vaan siirtyi toisten luokse äimisteltyään aikansa pedon katoamista.
”Voin jo paremmin”, viera vastasi. ”Olento vei Usvan mukanaan, kun katosi.”
”Oliko se Esper?” Balthierin oli pakko kysyä.
”Ei aivan, mutta siinä oli jotain samaa”, nainen totesi. ”Se tuntui olevan täynnä tunteita. Sen olemus ei ollut samanlainen kuin Espereiden, mutta jostain syystä se vetää paljon Usvaa puoleensa, paljon negatiivista Usvaa.”
”Kuoliko se?” Vaan puuskahti.
”En tiedä, mutta luulen, ettei sitä voi tappaa”, Fran huokaisi.

Ehkä olento oli syy palatsi sulkemiseen yleisöltä. Kenties sen tehtävä oli tappaa kaikki, jotka tunkeutuivat aarrekammioon. Se ainakin selitti, miksi aarre oli edelleen tallella ja miksi paikkaa pidettiin vaarallisena.

”Siinä tapauksessa meidän on viisainta ottaa se, mitä tulimme hakemaan ja lähteä”, piraatti tuumasi. Hän tuskin ehti sulkea suutaan, kun Vaan jo ryntäsi kohti toista alttaria ja aikoi napata sille asetetun jalokiven. Balthier tarttui kloppia käsivarresta ja esti tämän aikeet.
”Ei niin nopeasti, Vaan”, piraatti sanoi.
”Mitä nyt?” poika kummasteli.
”Glabadosin kätkön legenda. Sinähän tunnet sen, eikö niin?” Balthier kysyi, vaikka tiesi kysymyksen turhaksi. Tokihan jokainen piraatti oli kuullut kyseisen tarinan kymmeniä, ellei jopa satoja kertoja.

Vaan nykäisi kätensä irti Balthierin otteesta. ”En ole kuullutkaan mistään legendasta.”
”Miksen minä ole yllättynyt?” piraatti puuskahti. Vaan oli aiemminkin ollut pihalla kaikesta, hänen olisi pitänyt arvata, ettei tämä tuntenut tarua. ”Hyvä on, kerron sinulle tämän kerran, mutta en halua joutua toistamaan itseäni, joten kuuntele tarkasti.”

Kloppi nyökkäsi ja risti käsivarret rinnalleen. Balthier huomasi pojan vaihtavan painoa jalalta toiselle. Tämä oli kärsimätön, kuten nuoren piraatin piti ollakin. Tosin kloppi tarvitsi silti vielä paljon oppia. Kirja tai pari ei olisi tehnyt tälle pahaa. Piratismi ei ollut pelkkää ilmalaivalla lentelyä.

”Tämä tässä ei ole mikään tavallinen aarre”, Balthier kertoi. ”Se sisältää yhteyden ikuisuuteen.” Yllättäen piraatti ei ollut varma, halusiko hän koskea kiviin. Hän oli löytänyt aarteen, hän nautti sen ihailemisesta, mutta oliko hän oikeutettu viemään sen pois täältä? Aarre oli suojattu vierojen magialla ja jollain esperin kaltaisella olennolla, joten se saattoi olla myös vaarallinen. Siihen ei välttämättä kannattanut koskea. Toisaalta, millainen piraatti olisi jättänyt aarteen homehtumaan palatsin uumeniin ties kenen otettavaksi?

”Ikuisuuteen?” Vaan toisti ja keskeytti Balthierin pohdinnat.
”Ehkä hieman yksinkertaisempi selitys olisi vähemmän kummastuttava”, Fran huomautti. Viera saattoi olla oikeassa, kloppi ei ehkä vielä ymmärtänyt kaikkea. Sitä paitsi he joutuisivat olemaan palatsissa pienen ikuisuuden – jonka aikana peto saattaisi palata – jos Vaanille ryhtyisi kertomaan koko tarinan.
”Aarre on kuin salaperäinen nainen”, Balthier jatkoi. Tällaisen vertauskuvan luulisi toimivan. ”Sinun täytyy olla hänen arvoisensa tai muuten hän karkaa käsistäsi.”

Oliko Balthier itse Kätkön aarteen arvoinen? Mies oli varma, että hän osaisi käsitellä aarretta järkevästi, mutta olivatko ylemmät tahot samaa mieltä? Ja koska hän oli alkanut välittää kyseisten tahojen mielipiteistä?

Katsellessaan jalokiviä Balthier mietti ensimmäistä kertaa, että kenties Cid ei ollut etsinyt Kätköä ja Lemurésia poikansa takia. Jos Kätkön aarteet olivat kiviä, kenties Lemurésilla oli myös kiviä. Millaisia ne olisivat? Voimakkaampia kuin nethisiitit? Kun otti huomioon tohtorismiehen aiemmat toilailut, ei välttämättä ollut viisasta koskea koko murikoihin. Pelkkä ajatuskin kuulosti pelottavalta. Oli tärkeää, ettei mikään sellainen päätyisi vääriin käsiin. Balthier ei voinut sanoa luottavansa kovinkaan moniin käsiin, mutta omiensa ja Franin lisäksi hän pystyi silti nimeämään ainakin yhden parin. Sen omistaja tuijotti nyt häntä vaativa ilme kasvoillaan.

Balthier tajusi, ettei voinut vatvoa asiaa pidempää. Ei ollut viisasta jättää aarretta Kätköön nyt, kun ovi oli avattu. Oli parempi, että se vietäisiin pois ja siitä pidettäisiin hyvää huolta.

”Uskallanpa epäillä, ettet ole vielä aivan tämän aarteen arvoinen. Jospa minä otan sen”, Balthier totesi ja nappasi kiven käteensä. Hän kiirehti toiselle alttarille ja sieppasi myös toisen kiven itselleen. Vaan saisi todistaa olevansa ilmapiraatti.

”Ole hyvä vain”, Vaan nauroi ja vetäisi miekkansa esille. ”Sitten minun on vain otettava se sinulta.” Balthier vilkaisi kloppia kulmiensa alta vertaillessaan käsissään olevia kiviä.
”Vaan, mitä sinä touhuat!?” Penelo kauhistui ja peitti suunsa käsillään. Balthier virnisti, oppi oli mennyt perille. Vaan oli edistynyt, noussut viemärin pohjalta kohti taivasta. Hyvä tovi siihen oli mennytkin, vaikka pojalla oli aina ollut lahjakkuutta ilmapiraatin suuntaan. Aiemmin tämä ei vain ollut käyttäytynyt tarpeeksi rohkeasti ja uhmannut muita, kun tilanne sitä vaati.
”Hän käyttäytyy kuin ilmapiraatti”, Fran huomioi.

Balthier punnitsi kiviä. Ne painoivat saman verran, mutta toinen oli vihreä ja toinen violetti. Hetken pohdittuaan piraatti nakkasi vihreän kohti Vaania. Pojan miekka putosi kolahtaen lattialle, kun tämä syöksyi nappaamaan kiven. Ei kovin tyylikäs koppi, mutta ainakaan kivi ei ollut pudonnut lattialle.

”Jotain sinulle, jotta tuntisit itsesi tervetulleeksi ammattikuntaamme”, Balthier totesi. Vaan virnisti ja kohotti kiven päänsä yläpuolelle. Siitä säteili valoa. ”Muista kuitenkin, Vaan, että omistamasi esineet saattavat päätyä omistamaan sinut.”

Piraatti kohotti oman kivensä voitonmerkiksi. Siitäkin välähti valo, ja yhtäkkiä huone alkoi täristä. Mies laski nopeasti kiven, mutta tärinä ei lakannut.
”Mitä nyt?!” Penelo kiljaisi.
”Näyttää siltä, että pikku esityksemme saa paikan romahtamaan”, Balthier vastasi.
”Meidän täytyy paeta!” tyttö huudahti ja ryntäsi takaisin käytävään.

Kukaan ei vastustanut ideaa, vaan kaikki lähtivät pinkomaan ulos luolasta. Balthier näki ensimmäistä kertaa elämässään Franin kompuroivan korkokengillä. Epätasainen lattia ja yllättäen alkanut maanjäristys eivät sopineet yhteen korkojen kanssa. Piraatti tarttui vapaalla kädellään vieraa ranteesta ja kiskoi tämän mukaansa. Vaan ja Penelo juoksivat heidän kannoillaan. Balthier ei voinut kuin toivoa, ettei heidän tekonsa pudottaisi koko Berveniaa alas taivaalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!