10. kesäkuuta 2013

Glabadosin kätkö II: Luku 4

Author: Afeni
Beta: Nami, suurkiitos sinne suuntaan!
Rating: K-18
Disclaimer: Square Enix omistaa osan hahmoista ja tapahtumista sekä luonnollisesti maailman. Mukana on kuitenkin myös joukko omia hahmojani ja tapahtumatkin ovat osittain minun kynästäni.
Spoilers: Spoilaa Final Fantasy XII:ta erittäin paljon. Lisäksi sisältää myös ronskisti spoilereita Revenant Wingsistä. Lievää spoilausta voi tapahtua Final Fantasy Tacticsin ja Final Fantasy Tactics Advance 2:n osalta myös. Teitä on varoitettu.
Summary: Ba'Gamnan on vihdoin pois laskuista ja kaikki on hyvin. Piraatit eivät kuitenkaan olisi piraatteja, jos heillä ei olisi jo uusia seikkailuja tiedossaan. Legendan jäljille on vihdoin päästy, joten nyt on aika lähteä ratkaisemaan Glabadosin kätkön arvoitusta.


Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari

 

IV Vakavia keskusteluja

Aurinko oli nousemassa, kun Strahl laskeutui Rabanastren aerodromeen. Fran oli jokseenkin väsynyt huonosti nukutun yön jäljiltä. Luultavasti ainoa, joka oli nukkunut hyvin, oli Vaan, sillä poika oli kuorsannut punkassa. Toisaalta tämän ilme oli tympääntyneempi kuin kenenkään muun, kun piraatit raahautuivat aerodromen aulaan.

”Sanoisin, että aamiainen ja nokoset olisivat paikallaan, vai mitä, Vaan?” Balthier ehdotti.
”Miten vain”, poika tuhahti ja jatkoi kävelemistä vilkaisematta miehen suuntaan.

Fran ymmärsi kyllä Vaanin masennuksen. Ilmalaivan menettäminen oli iso juttu. Tämä oli tottunut lentelemään Strahlilla ympäriinsä ja oli juuri saanut Potin omiin nimiinsä. Oli varmasti todella kurjaa palata elämään ilman minkäänlaista ilmalaivaa.

”No niin, ala tulla. Voimme samalla käydä kurkistamassa, onko meno Sandseassa entisellään”, Balthier jatkoi sinnikkäästi ja taputti Vaania olkapäälle. Poika kohautti hartioitaan ja lähti laahustamaan piraatin perässä. ”Nähdään myöhemmin, arvon ladyt!” Balthier huikkasi olkansa ylitse.

Fran kohotti kulmiaan. Mies ei ollut sanonut mitään aikeistaan lähteä kahdestaan Vaanin kanssa aamiaiselle. Ajatus saattoi kuitenkin olla hyvä, sillä poika tarvitsi juttuseuraa. Kukapa olisi ymmärtänyt ilmapiraattia paremmin kuin toinen ilmapiraatti? Kenties Balthierin onnistuisi piristää Vaania.

”Mennään me meille”, Penelo ehdotti ja haukotteli. ”Minä voin keittää teetä ja varmaan siellä jotain syötävääkin on, elleivät Filo ja Kytes ole tyhjentäneet kaappeja kokonaan.”
”Tuskinpa sentään tässä ajassa”, Fran hymähti.

Naiset suunnistivat heräävän kaupungin halki kohti basaaria, jonka lähistöltä pääsi laskeutumaan katujen alle alakaupunkiin. Vaikka oli varhaista, ihmisiä oli jo liikkeellä. Rabanastre oli kuitenkin hyvin erilainen kuin vuosi sitten. Fran muisti, miten keisarikunnan sotilaita oli partioinut kaupungin kaduilla ja miten synkiltä dalmascalaiset olivat näyttäneet. Nyt paikka tuntui olevan elossa ja ihmiset iloisempia. Sotilaat olivat poistuneet katukuvasta kokonaan, jos ei ottanut lukuun niitä, jotka seisoivat kuninkaallisen palatsin porteilla. Nämä tosin olivat Dalmascan omia miehiä, joten näiden suuntaan ei luotu vihamielisiä katseita.

Kun naiset saapuivat Penelon ja Vaanin asuntoon, Filo oli juuri siistimässä pöytää. Tytön kasvoille levisi hymy tämän huomatessa tulijat.
”Oliko Kätkössä hieno aarre?” tämä tiedusteli heti. ”Olemmeko me rikkaita?”
”Siellä oli kaksi oikein upeaa jalokiveä”, Penelo kertoi tytölle. ”Yksi meille ja yksi Balthierille ja Franille. Me saimme vihreän.”
”Vau, paljonko siitä saa rahaa?”
”En usko, että sitä kannattaa myydä”, Fran huomautti. ”Kivet voivat olla vaarallisia, jos ne päätyvät vääriin käsiin.”
”Olet oikeassa. Olemme jo nähneet, millaista tuhoa nethisiiteillä saatiin aikaan”, Penelo myönsi.
”Eikö se olekaan tavallinen smaragdi?” Filo halusi tietää ja istahti pöydän ääreen rätti kädessään.

Penelo puisteli päätään mennessään laittamaan veden kiehumaan. Vaalea tyttö ryhtyi kertomaan tummahiuksiselle, mitä Kätköllä oli tapahtunut. Filo nosti jalkansa tuolille ja nojasi leuan polviinsa kuunnellessaan.

”Onko Vaan okei?” tyttö tiedusteli.
”Fyysisesti kyllä”, Fran vastasi. ”Eiköhän hän toivu vielä ilmalaivan menettämisestäkin.”
”Ainakin toivon niin. Me tarvitsemme häntä”, Penelo huokaisi. ”Filo, missä Kytes on?”
”Lähti auttamaan Migeloa”, tyttö kertoi. ”Kytes on ahkeroinut nyt tosi paljon, kun Migelo lupasi maksaa hieman ekstraa, että hän saa hankittua sen uuden loitsukirjan.”

Penelo nyökkäsi tytölle kattaessaan pöytää. Filo lörpötteli vielä hetken, mitä oli tehnyt Kytesin kanssa sillä välin, kun vanhemmat olivat olleet pois maisemista. Tyttö oli tohkeissaan siitä, että kaksikko oli saanut olla omin päin. Lopulta lapsi kuitenkin ilmoitti lähtevänsä harjoittelemaan lentolautansa käyttöä ja totesi mennessään olevansa nyt talon ainoa lentämään kykenevä ilmapiraatti.

”Hänessä on ainesta piraatiksi, mutta hän on kovin nuori”, Fran totesi. ”Minkä ikäinen hän on?”
”Yhdentoista”, Penelo kertoi.
”Niin pieni. Joskus minun on vaikea hahmottaa ihmisten ikää”, viera huokaisi. Filo vaikutti vanhemmalta, mutta varmasti kokemus sodasta oli tehnyt tehtävänsä. Tyttö oli uhmakas ja rohkea, mutta pinnan alla saattoi olla paljon muutakin.
”Hänellä on vielä koko elämä edessä”, Penelo totesi. ”Kunhan nyt ei vain teloisi itseään sen lentolaudan kanssa. Jos minulta kysytään, se on vihoviimeinen laite. Vaanista se tosin oli nerokas idea.”
”Ketään ei pitäisi yrittää kahlita”, Fran kommentoi.
”Eikö edes silloin, kun hänen oma turvallisuutensa edellyttäisi sitä?”

Viera vilkaisi tyttöä, hänestä tuntui, ettei enää puhuttu Filosta ja lentolaudan vaaroista. Penelon kasvoilla oli huolestunut ilme, kun tämä istahti pöytään Frania vastapäätä.

”Riippuu tilanteesta”, Fran vastasi. ”Totta kai Filo voi satuttaa itsensä lentolaudan kanssa, mutta jos sillä lentäminen tekee hänet onnelliseksi…”
”Entä jos hän olisi kuolemanvaarassa?” Penelo penäsi.

Tietysti lentolaudalla saattoi teloa itsensä pahastikin, mutta yhtä hyvin oli mahdollista kompastua portaissa ja pudota pää edellä alas. Eläminen ylipäätään oli vaarallista.

”Ihan totta, Fran, sinun on oltava varovaisempi”, Penelo jatkoi ja vahvisti vieran epäilykset puheenaiheen vaihtumisesta. ”Usva on vaarallista kaikille, mutta erityisesti sinulle.”
”Usvaa on koko ajan joka puolella Ivalicea, en voi välttää sitä”, viera huomautti, vaikka tiesi hyvin, mitä toinen tarkoitti. Tämä puheenaihe oli kiusallinen.
”Äh, älä viitsi esittää typerää! Sinä tapatat itsesi vielä jokin päivä, jos et opi varomaan tietynlaista Usvaa. Nethisiittien keräämä Usva…”
”Nethisiittejä ei enää ole”, Fran tokaisi.
”Oli tai ei, ilmeisesti samanlaista Usvaa on kuitenkin edelleen olemassa. Kätkössä oli sitä”, Penelo ei suostunut luovuttamaan.
”Se tuntui erilaiselta.”

Tyttö huokaisi ja hieroi otsaansa sormillaan, tämän ilme alkoi käydä epätoivoiseksi. Fran raaputti kynnellään pöydän puista pintaa.
”Minä ymmärrän kyllä”, viera sanoi lopulta. ”Yritän olla varovainen, mutta en voi luvata jättäytyväni seikkailuista kokonaan pois. Ne ovat osa minua. Kun jätin kyläni, valitsin toisenlaisen tien. En voi enää kääntyä takaisin, joten minun on elettävä valintojeni kanssa.”
”Se ei tarkoita, että sinun pitäisi vaarantaa henkesi”, tyttö totesi.
”En tee sitä tarkoituksella. En aistinut Kätkön Usvaa riittävän aikaisin, en voi aina tietää, missä minun on vaarallista liikkua”, Fran selitti. ”Ei minusta ole mukavaa kärsiä Usvasta, välttäisin joutumasta kosketuksiin sen kanssa, jos voisin.”

Penelo nyökkäsi. ”Minä vain olen huolissani. Olen menettänyt niin paljon, en halua menettää sinuakin.”
”Et sinä menetä”, viera lupasi. Totuus oli, että jos hänelle ei sattuisi mitään odottamatonta ja lopullista, hän olisi se, joka menettäisi muut. Hän katselisi vierestä näiden vanhenemista ja jäisi lopulta yksin… Ei, hänen ei kannattanut miettiä asiaa nyt. Jos hän käyttäisi tämän hetken tulevaisuuden murehtimiseen, hän saisi vielä huomata hukanneensa ne hetket, joista olisi voinut nauttia yhdessä ystäviensä kanssa.
”Toivottavasti en. Lupaa minulle, että olet jatkossa varovaisempi”, Penelo pyysi.

Fran nyökkäsi ystävälleen. Häntä kiusasi ajatus, että kaikki huolehtivat hänen takiaan. Hän oli törmännyt vahingolliseen Usvaan jo monesti, mutta selvinnyt aina säikähdyksellä. Kyllä hän oli itsekin miettinyt, koska hänen hyvä onnensa loppuisi, mutta hän ei voinut vaarojen pelossa jäädä vain istuskelemaan ullakkohuoneistoon. Hän oli viettänyt kultaisessa häkissä viisikymmentä vuotta elämästään ja todennut, ettei sellainen ollut häntä varten. Hän halusi todella elää elämänsä ja tehdä asioita sen sijaan, että seuraisi sivusta muiden toimia. Jos se tarkoitti riskejä ja vaaroja, hän oli valmis kantamaan seuraukset.

Naiset söivät Penelon kattamaa aamiaista hiljaisuuden vallitessa. Kumpikaan heistä ei ollut erityisemmin rupattelutuulella. Potin tuhoutuminen oli kääntänyt hauskan pikkuseikkailun joksikin aivan muuksi. Fran totesi mielessään, että heillä oli riittänyt huonoa tuuria viimeisien vuosien aikana aina, kun kivet olivat olleet mukana jutussa. Jo ennen kuin he olivat itse lähteneet ensimmäisenkään perään, murikat olivat aiheuttaneet heille päänvaivaa. Clemmonhan oli yrittänyt ryöstää tohtori Cidiltä jonkin kiven, luultavasti nethisiitin, mikä oli aiheuttanut valitettavan välikohtauksen piraattien välillä. Onni onnettomuudessa oli, ettei arpinaama ollut saanut ainuttakaan nethisiittiä käsiinsä. Luultavasti tämä olisi onnistunut räjäyttämään Balfonheimin sataman maailmankartalta sellaisen avulla.

Seuraava kohtaaminen kivien kanssa oli tullut Nabudiksessa, joskaan Fran ja Balthier eivät olleet silloin tajunneet sitä. Nyt he jo tiesivät, että joku oli käyttänyt Keskiyön sirua Nabudiksen yllä ja tuhonnut sekä Nabudiksen että sen naapurimaan Landiksen. Oli ihme, että he olivat vielä hengissä.

Kolmannen kerran kivet olivat aiheuttaneet parivaljakolle epäonnea, kun he olivat lähteneet ryöstämään Jumalattaren magisiittia Rabanastren kuninkaallisen linnan aarrekammiosta. Myös Vaan oli murtautunut kammioon samoissa aikeissa ja paennut kiven kanssa. Pojan nappaaminen ei ollut sinänsä ollut temppu eikä mikään, mutta syystä tai toisesta Franin lentopyörä oli päättänyt hajota juuri tuona iltana ja kolmikko oli päätynyt rämpimään pois paikalta viemäreiden kautta ja päätynyt lopulta pidätetyksi.

Sen jälkeen nethisiiteistä oli tullut osa piraattien elämää, kunnes he vihdoin olivat auttaneet Reddasia ja Ashea tuhoamaan niiden lähteen, Sunkristin, ja pysäyttäneet Vaynen, ennen kuin tämä oli ehtinyt tuhota Dalmascan.

Vaikkei nethisiittejä enää ollut, Franin oli myönnettävä, että hän tunsi lievää epäilystä kaikkia maagisia kiviä kohtaan. Violetti jalokivi ei vaikuttanut suoraan vaaralliselta, mutta silti se nosti hänen niskakarvansa pystyyn. Piraattien kohtalo tuntui kietoutuvan yhteen kivien kanssa. Millaisiin seikkailuihin tämä uusi löytö veisi heidät?

Fran toivoi, että tällä kertaa seikkailu olisi mukavampi kokemus kuin edellinen. Perinteinen aarrejahti ja uusien paikkojen valloittaminen kuulosti hyvältä. Sen sijaan nethisiittien, Occurioiden tai Esperien kanssa hän ei halunnut olla missään tekemisissä.

”Toivottavasti Vaan tokenee Ashen kruunajaisiin mennessä”, Penelo huoahti yhtäkkiä. ”En halua, että hän mököttää sielläkin koko päivän ja illan.”
”Onhan kruunajaisiin vielä melkein kuukausi. Eiköhän hän ole siihen mennessä palannut ennalleen”, Fran pohdiskeli. Penelo oli ilmeisen tohkeissaan tulevista juhlista, mutta viera ei osannut päättää, miten hänen olisi pitänyt niihin suhtautua. Hän oli ylipäätään yllättynyt, että Ashe oli kutsunut myös hänet. Heitä ei voinut sanoa ylimmiksi ystäviksi, heidän polkunsa olivat vain hetken ajan kulkeneet samaan suuntaan olosuhteiden pakosta.

Toisaalta oli varmasti hyvien tapojen mukaista kutsua myös ystäviensä seuralaiset tuollaiseen juhlatilaisuuteen. Ainakin vieroilla oli juhlien suhteen äärimmäisen tarkka etiketti, josta ei sopinut poiketa. Esimerkiksi uutta ylipapitarta juhlittiin aina samalla tavalla, perinteitä kunnioittaen. Fran oli nähnyt kyseisen juhlan vain kerran elämässään, sillä ylipapitar vaihtui ainoastaan edellisen kuollessa. Silti hänelle oli ollut päivänselvää, miten tilaisuudessa tuli toimia. Hänelle oli alettu opettaa vierojen etikettiä heti, kun hän oli kyennyt kävelemään ja puhumaan.

Oli todennäköistä, että ylhäisillä ihmisillä oli myös paljon sääntöjä ja säädöksiä, joita heidän tuli erityisissä tilanteissa noudattaa. Koska Ashe oli korkea-arvoinen ihminen, tämä oli varmasti joutunut opiskelemaan noita määräyksiä pienestä pitäen. Tämän oli osattava ne ulkoa etu- ja takaperin. Siispä oli varsin aiheellista olettaa, ettei Ashe ollut kutsunut Frania kruunajaisiinsa ystävällisenä eleenä, vaan koska tämän oli ollut yksinkertaisesti pakko, jos tämä oli halunnut kutsua myös Balthierin.

Viera päätti, ettei antaisi asian vaivata itseään. Heidän ei tarvitsisi olla juhlissa kovinkaan paljon tekemisissä Ashen kanssa. Tämä olisi varmasti kiireinen tavatessaan kaikkia tärkeitä henkilöitä. Sen sijaan olisi mukava päästä jutustelemaan pitkästä aikaa myös Baschin kanssa.

”Jäättekö te tänne kruunajaisiin asti?” Penelo jatkoi. Nyt Fran joutui puistelemaan päätään tytölle.
”Meidän on palattava Balfonheimiin. Emíly ei ole vielä saanut uusia vaatteitamme valmiiksi”, viera kertoi. ”Lisäksi luulen, että Balthier haluaa tutkia jalokiveä. Kaikki kirjat ja muut ovat kotonamme.”
”Olisi mukava vierailla siellä joskus”, tyttö totesi. ”Ullakkohuoneisto kuulostaa niin romanttiselta tähän meidän asuntoomme verrattuna.”
”Voisitte tulla käymään kruunajaisten jälkeen”, Fran ehdotti. ”Meille voi kyllä tulla hieman ahdasta, jos tulette kaikki neljä, mutta ehkä me selviämme jotenkin.”
”Luulen, että Migelo voi sen aikaa katsoa Filon ja Kytesin perään...” vaalea tyttö pohdiskeli ja nyökkäsi sitten. ”Kyllä, se kuulostaa hyvältä. Kruunajaisten jälkeen pieni loma Balfonheimissä. Kenties löydämme sieltä uusia, innostavia seikkailuja.”
”Kenties”, viera myönsi ja hymyili.

~o~

Matka Sandseahin sujui hiljaisuuden vallitessa. Aamuinen kaupunki oli heräämässä, ihmiset, bangaat, seeqit ja mooglet kiirehtivät töihinsä. Muutama vierakin näkyi katukuvassa, mutta näillä kaikilla oli kullanvaaleat hiukset, ei valkoiset, kuten Franilla. Nämä olivat ilmeisesti kotoisin pohjoisen metsistä.

Kun kaksikko pääsi tavernaan asti, Vaan lysähti ilmoitustaulun vieressä olevaan pöytään. Balthier vilkaisi kloppia kulmiensa alta, mutta antoi tämän olla ja käveli itse tiskille.
”Hyvää huomenta! Mitä saisi olla?” tarjoilijatar tiedusteli. Tämäkin näytti olevan viera. Oliko Rabanastreen muuttanut enemmän vieroja sitten edellisen vierailun?
”Huomenta! Aamiainen kahdelle… hmmm… Ktjn”, piraatti totesi ja lunttasi naisen nimen pienestä kyltistä, joka koristi tämän paitaa.
”Kahvia vai teetä?”
”Kahvia.”

Viera nyökkäsi ja ilmoitti tarjoilevansa aamiaisen piakkoin. Tämä livahti keittiön puolelle Balthierin katsellessa.
”Melkoinen nainen, eikö olekin?” joku naurahti tiskin toisesta päästä. Balthier kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja näki nuorehkon, ruskeahiuksisen miehen, jolla oli omituisen unelmoiva ilme kasvoillaan. ”Palkkasin hänet Penelon ehdotuksesta. Hyvä valinta kyllä, täytyy sanoa. Penelo on siis toinen tarjoilijatar täällä, mutta hän ei ole tänään paikalla. Se tyttö on pyydellyt turhan ahkeraan vapaata viime aikoina.”
”Pahoittelen, että olen lainannut tarjoilijatartasi”, Balthier hymähti ja kaiveli miehen nimeä muististaan. ”Tomaj.”

Tomaj suoristautui ja loi epäilevän katseen piraatin suuntaan, kunnes naurahti. ”Ah, sinä olet varmaankin Balthier. Penelo on puhunut sinusta paljon.”
”En ihmettele, olen varmasti tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen.”
”Joko toit tytön takaisin?”
”Aye, tänä aamuna.”
”Entä, missä hän nyt on? Ei ainakaan töissä…”
”Hmmm, en usko, että hänestä on vielä tänään töihin. Viime yö meni valvoessa.”

Balthieria huvitti Tomaj’n kasvoille leviävä ilme. Tämä ei tainnut tuntea tarjoilijatartaan loppujen lopuksi kovinkaan hyvin.
”Suothan anteeksi, minulla on Vaanin kanssa keskustelu kesken”, piraatti kuitenkin tokaisi eikä viitsinyt jäädä kiusaamaan toista pidemmäksi aikaa. Nyt Tomaj näytti vieläkin hölmistyneemmältä, ehkä kaveri oli vähän hidas.

Piraatti antoi asian olla, vaikka luultavasti tavernan ja majatalon omistaja olisi joka tapauksessa ollut hauskempaa seuraa kuin omassa onnettomuudessaan rypevä kloppi. Valitettavasti Balthier oli mennyt antamaan Penelolle lupauksen, kaipa hänen oli nyt pidettävä siitä kiinni.

”Mitä aiot tehdä jalokivellä?” mies kysäisi pojalta.
”Jaa-a”, kuului yksitotinen vastaus.
”Aluksi ajattelin, että myyn omani, mutta ehkä se ei ole kovin viisasta. Kivillä on luultavasti jonkinlaisia voimia, Fran on ainakin sitä mieltä”, Balthier jatkoi pohdiskeluaan ääneen. ”Yritän ottaa siitä selkoa.”
”Yhym.”
”Voin kertoa sinullekin, jos saan kivestä jotain irti.”
”Hienoa.”
”Hyvää huomenta, Vaan!” Ktjn heläytti tullessaan tarjottimen kanssa kaksikon luokse.
”… menta, Ktjn”, Vaan vastasi. Nyt kloppi jopa suoristautui ja teki pöydälle tilaa naisen tuomalle aamiaiselle. Ehkä tilanne ei ollut täysin toivoton.
”Toivottavasti teillä on nälkä”, viera jatkoi ja asetteli lautaset ja kupit pöydälle. ”Olkaa hyvät! Ja Vaan, sanotko terveisiä Penelolle? Minä toivon, että hän palaa pian töihin.”
”Eiköhän Penelo palaa jo huomenna”, Balthier vastasi Vaanin puolesta. Ktjn kiitti tiedosta ja kiirehti tarjottimen kanssa seuraavaan pöytään. Sandseassa oli yllättävän paljon väkeä, kun otti huomioon, miten varhainen aamu oli. Balfonheimissä Whitecape alkoi täyttyä kunnolla vasta puolen päivän aikoihin, aamut olivat paljon hiljaisempia kuin täällä.

Pekoni tuoksui herkulliselle, mutta Vaania ei näyttänyt erityisemmin kiinnostavan. Kloppi pyöritteli annostaan haarukalla tylsistyneen näköisenä.
”Sinun on paras syödä se”, Balthier huomautti.
”Hmm.”

Piraatin teki mieli hakata päätään pöytään. Hän ei ollut hyvä tällaisissa keskusteluissa. Hän osasi antaa vinkkejä naisten viettelemiseen tai aarteen ryöstämiseen, hän tiesi yhtä jos toista ilmalaivoista tai politiikastakin, jos tarve vaati. Hän olisi opettanut jopa etiketin koukeroita paremmin kuin keskustellut Vaanin kanssa vakavissaan siitä, miltä pojasta sillä hetkellä tuntui.

Zodiarkin tähden, miksi hän oli luvannut Penelolle keskustelevansa klopin kanssa?

Piraatti kävi käsiksi omaan annokseensa ja katseli samalla ympärilleen tavernassa. Tomaj oli siirtynyt tiskin taakse Ktjn’n kierrellessä pöytiä. Muita työntekijöitä ei näyttänyt olevan paikalla, mutta täytyihän täällä toki olla enemmän kuin kaksi tarjoilijaa. Tuskin Tomaj sentään raaski laittaa tyttöjä tekemään töitä vuorotta.

Balthier pani merkille, että Tomaj’n katse vieraili Ktjn’n suunnalla varsin usein. Miestä ei tietysti voinut syyttää, vieroissa oli kieltämättä jotain hyvin kiehtovaa. Piraatti oli itsekin langennut samaan ansaan muutama vuosi sitten eikä siltä tieltä ollut paluuta. Ei sillä, että hän olisi sitä kaivannutkaan. Hän oli varsin tyytyväinen elämäntilanteeseensa, vaikka matkan varrella oli ollut melkoisesti ilmakuoppia.

Hankaluuksien muistaminen palautti Balthierin tehokkaasti nykyhetkeen. Vaan näykki nyt ateriaansa, mikä oli kaiketi laskettava edistykseksi.

”Kuulehan, Vaan”, Balthier aloitti ja tunsi välittömästi itsensä idiootiksi. Kloppi kuitenkin vilkaisi häntä kysyvästi, hän oli onnistunut saamaan tästä reaktion irti. Ehkä hänen pitäisi yrittää jatkaa. ”Välillä sattuu tällaisia takapakkeja. Piraattina olo ei ole pelkkää lystinpitoa.”

Yh, hän kuulosti ihan vanhalta äijältä, joka lateli elämäntotuuksia liukuhihnalta uskomatta niihin itsekään.

”Montako kertaa sinä olet menettänyt ilmalaivasi?” Vaan murahti kokonaisen lauseen ja tunsi sitten suunsa täyteen pekonia.
”Jokusen. Viimeksi niin taisi käydä noin vuosi sitten”, Balthier vastasi.
”Ei se ole sama asia. Sait Strahlin takaisin ja vielä paremmassa kunnossa kuin se oli”, kloppi väitti ja oli tietenkin oikeassa.
”Älä sano tuota Nonon kuullen”, Balthier hymähti.

Vaanin kasvoilla käväisi hymy, joka katosi pian. No, ei voinut odottaa, että poika olisi alkanut nauraa. Pääasia oli, ettei tämä vajonnut loputtomaan synkkyyteen.

”Pot oli varsinainen romu, se olisi hajonnut ennemmin tai myöhemmin”, piraatti jatkoi. ”Saat kyllä hankittua paremman ilmalaivan vielä jonain päivänä. Minä voin seurailla Balfonheimin markkinoita, aina välillä ilmestyy armeijalta pelastettuja aluksia myyntiin melko halvalla.”

Tietysti niissä ilmalaivoissa oli se huono puoli, että niitä joutui laittamaan melko paljon, jos ei halunnut jäädä kiinni. Balthier oli tehnyt melkoisen työn muunnellessaan Strahlia sen pelastamisen jälkeen. Oli kuitenkin melko varmaa, että Vaan tykkäsi puuhastella ilmalaivojen parissa, joten kloppi saattaisi jopa nauttia täysremontista.

”Selvä”, kloppi vastasi. Tämä ei kuulostanut vakuuttuneelta, mutta Balthier päätti, että vastaus riitti. Hän oli pitänyt osansa sopimuksesta.

Piraatti söi loput annoksestaan ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Kunnon unet olisivat tehneet hyvää, varsinkin tukevan aamiaisen päälle. Olisi ehkä viisainta yöpyä Rabanastressa ja lähteä lentämään kohti Balfonheimiä vasta seuraavana päivänä tai aikaisintaan tänä iltana nokosten jälkeen. Reissu oli ollut raskas, erityisesti paluun osalta.

Balthier huomasi olevansa yllättävän innokas palaamaan piraattikaupunkiin. Hän halusi päästä penkomaan sekä Reddasin että Cidin muistiinpanoja löytääkseen lisätietoa jalokivestä. Kenties myös Grimoirea kannatti vilkaista, hän ei ollut vielä ehtinyt lukea valtavaa kirjaa kokonaan, joten sen sivuilla saattoi hyvinkin piileksiä lisää tiedonmurenia.

Toisaalta oli huolestuttavaa, miten paljon häntä kiinnosti koko murikka. Hän jos kuka tiesi kiviin sekaantumisen riskit, hän oli seurannut niiden aiheuttamaa farssia sivusta vuosia. Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt nimenomaan pysytellä erossa kaikenlaisista epäilyttävistä kivistä, mutta hänen uteliaisuutensa ei jättänyt häntä rauhaan. Balthierin oli pakko ottaa selkoa salaperäisestä jalokivestä. Kenties hän onnistuisi välttämään Cidin kohtalon. Jos hän toimisi riittävän viisaasti, hän ei vajoaisi liian syvälle kivifloristiikkaan.

Oli joka tapauksessa totta, että erilaiset kivet liittyivät vahvasti Ivaliceen ja sen historiaan. Ei kannattanut lähteä kieltämään tosiasioita. Kenties Balthier ystävineen oli onnistunut lopettamaan kivien aikakauden ja aloittamaan jotain uutta – ihmisten aikakauden? – mutta silti maailmassa riitti yhä salaperäisiä voimia sisällään säilyttäviä kiviä. Kuka todella tiesi, miten ja miksi taivaskivet toimivat? Tai teleporttikivet? Entä porttikristallit tai magisiitit ylipäätään? Maailma oli pullollaan kiviä, joiden arvoituksia ei ollut ratkaistu, vaikka niitä oli hyödynnetty satoja vuosia.

Violetti ja vihreä jalokivi olivat vain pari murikkaa tähän joukkoon lisää. Balthier oli kuitenkin varma, että Fran olisi maininnut, mikäli kivet olisivat kuuluneet johonkin edellä mainituista joukoista. Koska viera ei ollut sanonut mitään sensuuntaista, Balthier oletti, että kyseessä saattoi olla uusi löytö tai jotain sellaista, joka oli kadonnut maailmasta Lemurésin mukana. Niin tai näin, hän halusi perehtyä kivien arvoitukseen.

”Jäättekö te kruunajaisiin asti?” Vaan sai muodostettua kysymyksen tyhjennettyään lautasensa. Klopin äänessä oli toiveikkuutta, kenties tämä ajatteli pääsevänsä lentelemään Strahlilla silloin tällöin, mikäli piraatit pysyisivät maisemissa. Kun Balthier pudisti päätään, klopin ilmeessä näkyi häivähdys pettymystä.
”Meillä on tekemistä Balfonheimissä, enkä voi sanoa, että Rabanastren ilmapiiri olisi piraatille kovin terveellinen, jos täällä viettää pitkän ajan”, mies vastasi. Hän ei halunnut ottaa riskiä, että Ashe kuulisi hänen majailevan kaupungissa jo toistamiseen. Kuningatar tai ei, se nainen saattaisi saada silti päähänsä marssia keskelle kaupunkia ja vaatia selityksiä sormuksen palautustavalle. Balthier jätti mieluummin kyseisen keskustelun kokonaan käymättä. Kenties kruunajaisiin mennessä Ashe olisi unohtanut tai naisella olisi ainakin niin kiire, ettei tämä ehtisi järjestää kohtausta.

”Toisekseen”, piraatti jatkoi, ”en pysty täällä tutkimaan jalokiveä. Kaikki, mitä perin Cidiltä ja Reddasilta, on Balfonheimissä.”
”Niin kai sitten”, Vaan murahti.
”Lupaan viedä sinut ajelulle ennen kruunajaisia”, Balthier tarjoutui. Tietenkään yksittäinen ilmalento ei ollut mitään verrattuna omaan ilmalaivaan, mutta ei piraatti voinut jäädä asustelemaan Dalmascaan vain siksi, että Pot oli päättänyt päivänsä syöksymällä mereen.

Vaan kohautti olkapäitään. Vaikka toisen vaitonaisuus alkoi ärsyttää Balthieria, hän ei silti voinut syyttää poikaa. Hän ei tiennyt, miten vahvasti olisi itse reagoinut, jos Strahl olisi tuhoutunut täysin. Tyttö oli kuitenkin ollut hänellä jo vuosia ja hän oli kehittänyt siihen varsin tiiviin suhteen.

Piraatti pyysi laskun ja maksoi sen. Hän oli tehnyt parhaansa piristääkseen kloppia, paljon enempää ei ollut tehtävissä. Olisihan hän tietysti voinut tuhlata loput gillinsä ja juottaa tämän humalaan, mutta hän epäili, ettei siitä olisi ollut erityistä hyötyä. Pahimmassa tapauksessa kloppi olisi saanut päähänsä avautua elämän synkistä puolista. Ei, näin oli parempi.

”Jospa menisimme katsomaan, mitä Fran ja Penelo puuhaavat”, piraatti ehdotti. Kenties Vaanin luota löytyisi punkka, jossa hän voisi ottaa nokoset ennen pitkää lentoa Balfonheimiin.
”Odota hetki”, Vaan kuitenkin sanoi ja nousi pöydästä.

Hämmästyneenä Balthier istui takaisin pojan kiirehtiessä ilmoitustaulun luokse. Tämä jäi sihtailemaan sitä hyväksi toviksi, kunnes nykäisi irti yhden lapun.

”Poiketaan Yugrin magiakaupan kautta”, Vaan tokaisi. ”Käyn ilmoittamassa ottavani merkin vastaan.”
”Hyvä on sitten. Kenties sieltä löytyy jokin Frania kiinnostava opus”, Balthier myöntyi. ”Päätit ryhtyä taas tienaamaan?”
”Aye, mitä enemmän metsästän merkkejä, sitä nopeammin saan ostettua ilmalaivan”, Vaan vastasi.
”No niin, tuo on oikea asenne!” Balthier naurahti ja läpsäytti kloppia olkapäälle. Kyllä Vaan toipuisi, ja jonain päivänä omistaisi lähes Strahlin veroisen ilmalaivan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!