13. kesäkuuta 2013

Glabadosin kätkö II: Luku 5

Author: Afeni
Beta: Nami, suurkiitos sinne suuntaan!
Rating: K-18
Disclaimer: Square Enix omistaa osan hahmoista ja tapahtumista sekä luonnollisesti maailman. Mukana on kuitenkin myös joukko omia hahmojani ja tapahtumatkin ovat osittain minun kynästäni.
Spoilers: Spoilaa Final Fantasy XII:ta erittäin paljon. Lisäksi sisältää myös ronskisti spoilereita Revenant Wingsistä. Lievää spoilausta voi tapahtua Final Fantasy Tacticsin ja Final Fantasy Tactics Advance 2:n osalta myös. Teitä on varoitettu.
Summary: Ba'Gamnan on vihdoin pois laskuista ja kaikki on hyvin. Piraatit eivät kuitenkaan olisi piraatteja, jos heillä ei olisi jo uusia seikkailuja tiedossaan. Legendan jäljille on vihdoin päästy, joten nyt on aika lähteä ratkaisemaan Glabadosin kätkön arvoitusta.



Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari




V Salaisuuksia

Balfonheimin aerodrome vaikutti tavallista tyhjemmältä. Vilskettä ja vilinää siellä kyllä riitti nytkin, mutta ilmalaivoja oli normaalia vähemmän paikalla. Monet myös näyttivät tekevän lähtövalmisteluja.

”Jotain on tekeillä”, Fran huomioi ääneen.
”Kupooh”, Nono myönteli. ”Minä menen tapaamaan muita moogleja, kupo.”

Pian vihreähaalarinen moogle oli kadonnut väkijoukkoon. Fran käänsi katseensa Balthieriin, joka näytti seuraavan muiden puuhia.
”Vaikuttaa siltä, että jotain on tosiaan tapahtunut”, piraattikin myönsi. ”Ehkä meidän on paras mennä tarkistamaan, että Emílyllä on kaikki kunnossa.”
”Olet oikeassa”, Fran totesi.

Olisi voinut kuvitella, että Balfonheimissä oli menossa jonkinlainen joukkopako, mutta toisaalta kukaan ei vaikuttanut pelästyneeltä tai hysteeriseltä. Mitään kovin kamalaa ei ainakaan voinut olla tapahtunut. Mutta mikä sai piraatit jättämään kaupungin tuollaisella innolla?

Piraattikaksikko kiirehti kotiinpäin ja ihmettelivät matkalla, mikä oikein oli muuttunut sinä aikana, kun he olivat olleet poissa. He eivät pysähtyneet kyselemään juoruja, vaikka niitä todennäköisesti olisi ollut tarjolla. Kaupungissa kävi kummallinen, tavallisuudesta poikkeava kuhina. Torillakin ihmiset näyttivät keskittyneen keskusteluun ostamisen ja myymisen sijaan.

Sarah ja kaksoset olivat pihalla leikkimässä, kun piraatit saapuivat talolle. Lapset ryntäsivät heitä vastaan ja kärttivät tietoja suuresta seikkailusta. Nämä eivät olisi millään suostuneet odottamaan iltaan saakka, vaikka Balthier lupasi silloin kertoa koko tarinan yksityiskohtia myöten. Fran joutui odottelemaan ovensuussa hyvän tovin, ennen kuin mies sai kolmikon uskomaan ja palaamaan leikkiensä pariin.

”Ainakaan juorut eivät ole kantautuneet heidän korviinsa”, Balthier hymähti, kun pari astui sisälle ja meni koputtamaan Emílyn ovelle.

Kesti tovin, ennen kuin punapäinen nainen tuli avaamaan. Tämän kasvoille levisi ilahtunut hymy, kun tämä näki tulijat.
”Ran! Ja Fran, selvisitte näköjään ehjinä seikkailustanne”, nainen totesi ja päästi kaksikon sisälle. ”Teille meni pidempään kuin kuvittelin. Melkein ehdin jo huolestua.”
”Matkassa oli pieniä mutkia”, Fran totesi naiselle. ”Jouduimme selvittelemään vanhoja kiistoja ja menetimme Potin.”
”Miten te sitten pääsitte takaisin?” Emíly kummasteli.
”Strahlilla”, Balthier kuittasi. ”YPAlla siis. Vaan oli pitänyt siitä onneksi hyvää huolta.”

Emíly nyökytteli ja ohjasi parin pieneen olohuoneeseen, joka oli käynyt entistä ahtaammaksi nyt, kun sinne oli sijoitettu ompelukone. Uusittu sisustus ei Frania kuitenkaan hämmästynyt. Sen sijaan hänen katseensa kiinnittyi toiseen punapäähän, joka lueskeli kirjaa sohvalla Janetin nukkuessa kopassa vähän matkan päässä. Viera ei ollut olettanut Emílyn todella ystävystyvän Elzan kanssa, mutta näytti siltä, että naiset olivat lämpimissä väleissä keskenään.

”Vaan varmasti olisikin pätevämpi kapteeni Strahlille”, Elza kommentoi sohvalta.
”Kukaan ei kysynyt sinun mielipidettäsi”, Balthier vastasi. Kumpikin piti äänensä matalana, luultavasti, koska eivät halunneet herättää vauvaa.
”En taida tarvita lupaa sen ilmaisemiseen”, Elza tuhahti. ”Asiasta taivaskiveen, mitä te kaksi täällä edes teette?”

Fran kohotti kulmiaan. Kuka Elza oli esittämään tuollaisen kysymyksen? Tämä saattoi olla piraattihallitsija, mutta nyt oltiin Emílyn kodissa. Ei Elzalla olisi pitänyt olla nokan koputtamista siihen, kenet toinen punapää päästi sisälle.

”Oleellisempi kysymys on, mitä sinä täällä teet”, Balthier ärähti.
”Älkää viitsikö”, Emíly huomautti ja kohotti kätensä. ”En halua, että Janet herää kesken unien, ja sitä paitsi te olette kaikki minun ystäviäni. Yrittäkää edes tulla toimeen.”
”Tietenkin”, Fran vastasi, mutta kaksi muuta pysyttelivät hiljaa. Viera oli varma, ettei Balthierin ja Elzan välejä käynyt korjaaminen, nämä olivat vihoitelleet toisilleen tuntemattomasta syystä niin kauan, ettei muutos enää ollut mahdollinen. Ei sillä, ei Frankaan erityisemmin viihtynyt punapään seurassa. Tämä kun suhtautui myös häneen avoimen vähättelevästi ja ajoittain suorastaan vihamielisesti.

”Hmph, ehkä minun on parempi poistua”, Elza ilmoitti päättäen hiljaisuuden. Nainen jätti kirjan pöydälle ja nousi sijoiltaan.
”Nytkö jo? Vastahan sinä tulit”, Emíly hämmästeli.
”Voin tulla illemmalla uudestaan, kun täällä on vähemmän… hmm… ruuhkaa”, piraattihallitsija lupasi. Fran epäili, että tämä oli aikonut käyttää jotain toista ilmaisua, mutta oli kerrankin siivonnut suunsa. Emílyn takiako?
”Se olisi mukavaa. Varsinkin nyt, kun et kerran tiedä, kauanko olet poissa”, Emíly vastasi. Elzan kasvoilla käväisi pikainen ärtymys, mutta tämä ei sanonut mitään. Punapää ainoastaan nyökkäsi ja katosi eteisen suuntaan.

”Onko Elza lähdössä kaupungista? Tämä päivä näyttää alkavan hyvillä uutisilla”, Balthier nauroi.
”Voisit olla hänelle vähän armollisempi”, Emíly tuhahti. Nainen kävi vilkaisemassa nukkuvaa Janetia, ennen kuin istahti ompelutuoliinsa. Piraatit puolestaan valloittivat sohvan.
”Olen heti, kun hän jättää piikittelemiseni sikseen”, Balthier vastasi.
”Hänellä on syynsä suhtautua sinuun… niuhosti”, nainen kommentoi.
”Olisi erittäin mukavaa, jos hän voisi valaista myös minua niistä syistä”, piraatti puuskahti. ”Kenties sinä voit? Hän mainitsi joskus, että olen vienyt jotain, mitä hän olisi halunnut. En vieläkään tiedä, mitä se on.”
”Lupasin, etten puhu asiasta.”

Alkoi olla aika selvää, että Emíly tosiaan oli hyvissä väleissä Elzan kanssa, jos naiset kerran jakoivat keskenään salaisuuksiakin. Fran ei vain voinut olla ihmettelemättä, missä välissä tämä kaikki oli tapahtunut? He olivat olleet poissa vain parisen viikkoa eikä Emíly ollut ennen sitä ehtinyt erityisen kauan asustella Balfonheimissä. Tosin Emíly oli nopea ystävystymään, myös Fran oli tullut tämän kanssa toimeen heti siitä huolimatta, että häntä oli huolestuttanut punapään ja Balthierin yhteinen menneisyys. Silti oli vaikea kuvitella, että joku tuli oikeasti toimeen Elzan kanssa.

Tietysti oli hyvä, että Emílyllä oli muitakin ystäviä kaupungissa kuin Fran ja Balthier, sillä piraatit reissasivat pitkin maita ja mantuja. Fran myös muistutti itselleen, ettei ollut hänen asiansa puuttua toisten ystävyyssuhteisiin, vaikuttivat ne hänestä miten omituisilta tahansa.

”No, löysittekö Kätkön ja aarteen?” Emíly vaihtoi puheenaihetta vähemmän kiusalliseen.
”Kyllä”, Balthier kertoi ja kaivoi esille violetin jalokiven.
”Se on kaunis. Onko se ametisti?”
”Se on jotain muuta, jotakin arvokkaampaa”, piraatti sanoi arvoituksellisesti. Fran muisti miehen käyttäneet samoja sanoja jo ennen kuin he olivat edes lähteneet Kätkölle. Kivi viehätti Balthieria hyvin paljon. Fran ei jakanut samaa viehtymystä, vaikka murikka näyttikin kauniilta. Viera tunsi jopa pientä huolta miehen kiinnostuksesta kiveä ja Kätköä kohtaan, sillä nethisiitit olivat jo opettaneet, ettei tiettyjen voimien kanssa kannattanut leikkiä.

Balthier ryhtyi kertomaan Kätkön etsimisestä ja löytymisestä. Mies kuitenkin jätti mainitsematta Franin saaman kohtauksen, mistä viera oli kiitollinen. Sitä aihetta oli käsitelty jo tarpeeksi, hän ei halunnut joutua selittelemään taas yhdelle ihmiselle. Kohtauksen sijaan piraatti kyllä kertoi ilmestyneestä hirviöstä ja pohdiskeli taas kerran ääneen sen olemusta. Olento jaksoi ihmetyttää myös Frania, hänkin olisi halunnut tietää, mikä se oikein oli ja miksi se oli ilmestynyt paikalle.

”Koska Kätkön sanottiin sisältävän Lemurésin avaimet, uskoisin, että tämä on toinen niistä”, Balthier summasi kertomuksensa ja näytti jalokiveä uudestaan. ”Nyt on vain keksittävä, miten sitä käytetään.”
”Luulin, että olitte käyttäneet avaimia jo”, Emíly hölmistyi.

Sekä Fran että Balthier jäivät tuijottamaan naista. Mistä tämä oikein puhui? Kumpikaan heistä ei ollut sanonut mitään avaimien käyttämiseen viittaavaakaan. Miten punapää oli siis onnistunut vetämään tuollaisen johtopäätöksen?

”Mitä sinä tarkoitat?” Balthier sai suunsa ensimmäisenä auki.
”Uuden leijuvan mantereen löytymistä”, Emíly vastasi. ”Tieto tuli eilen illalla. Joku oli havainnut sen tutkallaan ja tuli kertomaan siitä piraattihallitsijoille.”
”Zodiark sentään!” Balthier huudahti.
”Sen takia Elza on lähdössä”, punapää jatkoi. ”Itse asiassa puoli Balfonheimiä on suuntaamassa sinne, koska juoru pääsi jotenkin leviämään. Osa on jo lähtenyt.”
”Minun piti löytää Lemurés”, piraatti murahti.

Fran puri huultaan ja pohti tilannetta. Mitä tapahtuisi, kun ilmapiraatit tekisivät äkkirynnäkön mantereelle, joka oli saanut elää omaa elämäänsä satojen, kenties tuhansien vuosien ajan? Oli eri asia, jos vain Strahlin miehistö olisi lentänyt sinne, mutta tuollainen määrä piraatteja näyttäisi sotajoukolta. Mantereen asukkaiden täytyi olla kauhuissaan.

”Balthier”, viera sanoi. ”Ehkä sinä tavallaan löysitkin mantereen. Sinä ja Vaan kohotitte jalokivet Kätkössä juuri ennen kuin koko vuori alkoi täristä. Kenties käytitte juuri sillä hetkellä Lemurésin avaimia juuri niin kuin niitä tuleekin käyttää. Avasitte oven, joka on ollut suljettuna ikuisuuden.”
”Kenties olet oikeassa”, piraatti totesi. ”Olisin joka tapauksessa halunnut olla ensimmäinen, joka astuu tuntemattomalle mantereelle.”
”Ehkä meidän pitäisi sitten lähteä saman tien”, Fran ehdotti, vaikkei ollut erityisen ihastunut ajatukseen. Mieluummin hän olisi levännyt ainakin yhden yön. Strahlissa pystyi kyllä nukkumaan, mutta hän oli huomannut leveämmän sängyn olevan huomattavasti mukavampi. Nyt, kun he olivat asustaneet ullakkohuoneistossa vajaan vuoden, viera ei halunnut enää siirtyä kokonaan ilmalaivaan asumaan. Edes yksi yö kunnollisessa sängyssä olisi tuonut mukavan katkon matkustamiseen.

”Hmmm, ei”, Balthier kuitenkin mutisi. ”Haluan vilkaista, sanotaanko Grimoiressa mitään jalokivistä tai Cidin muistiinpanoissa.”
”Eikö kivi sitten jo täyttänyt tehtävänsä?” Fran kummasteli.
”Aion joka tapauksessa varmistua asiasta, jos suinkin voin”, piraatti kuittasi.
”Hyvä, koska minä olisin saanut hepulin, jos olisitte lähteneet saman tien”, Emíly ilmoitti väliin. Piraattien katseet kääntyivät naisen suuntaan kysyvinä. ”Ette voi lähteä, ennen kuin olette sovittaneet asujanne. Ne eivät ole vielä läheskään valmiit, mutten ala ommella yksityiskohtia, jos en ensin voi varmistua niiden istuvuudesta.”

Tosiaan, asut. Fran ei ollut vaivannut niillä hetkeen päätään ja nytkin ajatus tuntui tyhjänpäiväiseltä. Hän ei ollut täysin uskonut Lemurésin löytymiseen, mutta huhut mantereesta olivat innostavia. Myös hän halusi nähdä paikan, sen verran paljon Balthier oli siitä puhunut.

”Kumpi ensin?” Emíly kysyi ja vilkaisi piraatista toiseen.
”Fran voi aloittaa, minä menen lukemaan”, Balthier vastasi ja nousi sohvalta. Mies kiirehti jo ovelle, ennen kuin viera ehti vastustella.

Fran kohautti olkapäitään. Hän ei jaksanut selata kirjoja, vaikka niistä olisi toki voinut löytyä arvokasta tietoa kivestä ja leijuvasta mantereesta. Ehkä tämä järjestely oli parempi.
Emíly nousi paikaltaan ja meni hakemaan puvun. Se oli vaaleanvihreää kangasta ja näytti pahasti keskeneräiseltä, mutta Fran ei antanut havainnon häiritä itseään. Ei kai sitä voinutkaan ommella valmiiksi, ennen kuin sitä oli sovitettu.

”Pue se yllesi”, punapää komensi. Tämä ojensi puvun vieralle ja meni katsomaan Janetia. Fran epäröi hetken, pienessä asunnossa ei ollut juuri yksityisyyttä. Siskojensa kesken hän ei olisi ujostellut, mutta hän oli tottunut siihen, että ihmiset suhtautuivat pukeutumisasioihin paljon tiukemmin.

Emíly ei kuitenkaan osoittanut, minne Franin olisi pitänyt mennä vaihtamaan vaatteita, joten viera päätti lopulta potkia kengät jaloistaan ja riisua päällimmäiset vaatteensa, ennen kuin veti puvun ylleen. Hän ei kuitenkaan saanut sitä itse kiinni, sillä Emíly oli laittanut taakse jonkinlaisen nyörityksen.

Punapää kiersi vieran selän taakse ja ryhtyi kiristämään nyöritystä. Fran pohdiskeli, miten pystyisi myöhemmin pukeutumaan asuun. Ehkä hänen olisi pyydettävä Penelolta apua, sillä ei puku päällä kannattanut lentää Rabanastreen. Matkalla voisi tulla yllättävä tarve konehuoltoon, ja se oli aina sottaista puuhaa. Olisi sääli pilata hieno asu koneöljyllä.

Kun puku oli kiinni, Emíly kyykistyi Franin jalkojen juureen ja alkoi taittaa helmaa. Viera yritti seisoa mahdollisimman hiljaa paikoillaan.

”Ran… Balthier sitten pitää edelleen kiinni piraattiunelmistaan”, Emíly totesi.
”Ne ovat osa häntä”, Fran vastasi. Hän ei edes osannut kuvitella miestä erilaiseksi.
”Ymmärrän sen hyvin”, punapää kommentoi. ”Itse asiassa, älä nyt kerro tätä Ranille, mutta minäkin aioin karata Archadesista jo vuosia sitten.”
”Aioit ryhtyä piraatiksi?” viera varmisti.
”Aye, se oli lapsuudenunelmani. Halusin kiitää vapaana pitkin taivasta ja kokea suuria seikkailuja”, toinen nainen kertoi.
”Mikset sitten lähtenyt?” Fran kummasteli. Kyllä hän tiesi, että ihmisillä oli myös tiukkoja säädöksiä siitä, mitä oli sopivaa tehdä ja mitä ei. Erityisesti naisten tekemisiä näytettiin rajoitettavan. Silti Emíly ei vaikuttanut sellaiselta, joka piittaisi säännöistä. Pikemminkin tästä tuli rohkea ja omapäinen vaikutelma. Tämä olisi hyvin voinut jättää keisarikunnan pääkaupungin ja aloittaa uuden elämän Balfonheimissä.

Tosin Fran huomasi olevansa iloinen, että punapää oli päättänyt toisin. Jos tämä olisi karannut Balthierin perässä piraattikaupunkiin, mies ei ehkä koskaan olisi kiinnostunut vieran seurasta. Se olisi ollut Franille iso menetys, sillä vierasta tuntui, että vasta Balthieriin tutustumisen myötä hän oli oppinut, mitä elämä todella oli. Siihenkin asti hän oli tehnyt oman päänsä mukaan, mutta koko ajan jotain oli puuttunut. Hän ei olisi halunnut olla riippuvainen kenestäkään, varsinkaan lyhytikäisestä ihmisestä, mutta niin oli kuitenkin käynyt, eikä hän kaduttanut. Hän oli löytänyt onnensa ja halusi pitää siitä kiinni.

”No, siinä kävi niin, että huomasin… odottavani lasta ja piti äkkiä mennä naimisiin”, Emíly mutisi.
”Onneksi lapsen isä suostui naimaan sinut”, Fran totesi. Hän oli kuullut, että tuollaisissa jutuissa naiselle saattoi käydä tosi huonosti, jos mies ei huolinut tätä.

Emílyltä pääsi kummallinen nauru ja tämä suoristautui. ”Lapsen isä ei koskaan saanut tietää tytöstä.”

Fran tuijotti punapäätä hämmästyneenä. Mutta Emílyhan oli ollut naimisissa ja saanut samalle miehelle myös kolme muuta lasta! Viera ei nyt ymmärtänyt.
”Sarah’lla on eri isä kuin muilla”, punapää paljasti. ”En oikeastaan tiedä, miksi höpisen tästä sinulle. Ehkä se johtuu siitä, että tunnut läheiseltä, enkä ole voinut puhua kenellekään. Älä vain sano Ranille!”
”En tietenkään”, Fran lupasi. ”Miksi et kertonut lapsen isälle?”
”Hän oli sellaisessa asemassa, että juttu olisi ollut skandaali”, punapää selvitti. ”Todella iso skandaali. Sarah olisi varmaankin otettu minulta pois… ja jos ei olisi… Noh, en olisi ikäpäivänä halunnut naida sitä miestä.”
”Miksi sitten…” Fran ei osannut muotoilla kysymystä. Oli asioita, joista ei ollut sopivaa kysyä.
”Olin typerä. Kuvittelin, että olisin voinut tehdä erään mustasukkaiseksi sillä jutulla, mutta se oli haihattelua”, Emíly myönsi.
”Balthierin?”

Punapää käänsi katseensa toisaalle. ”Nyt minusta tuntuu vielä typerämmältä, että edes aloin puhua tästä.”
”Ei se haittaa”, Fran sanoi, vaikka alkoi itsekin olla kiusaantunut.
”En minä enää halua häntä. Se oli sellaista nuoruuden ihastusta”, Emíly kiirehti lisäämään. ”Sinulla ei ole syytä epäillä mitään sellaista!”
”En minä epäilekään”, viera vakuutteli. Hyvä on, ajatus oli käynyt hänen mielessään, mutta hän oli jo todennut toisen vaarattomaksi. ”Aiotko joskus kertoa Sarah’lle? Tai hänen oikealle isälleen?” nainen vaihtoi puheenaihetta, joskaan hän ei tiennyt, vähensikö kysymys tilanteen kiusallisuutta pätkääkään.

Emíly kohautti olkapäitään. ”Sarah’lle ehkä, kun hän on tarpeeksi iso ymmärtämään. Hänen isänsä… Noh, se mies, jota hän luuli isäkseen, on todennäköisesti kuollut”, nainen selitteli, ”ja mitä tulee hänen biologiseen isäänsä, hänkin on menehtynyt. Ei ole ketään, kenelle kertoa. Tietysti minun olisi ehkä suositeltavaa kertoa Sarah’n isän perheelle, ennen kuin kerron Sarah’lle… siltä varalta, että hän haluaa tutustua sukulaisiinsa tai vaatia asemaa, joka hänelle kuuluisi. Voi elämä, toivottavasti hän ei halua. Siitä tulisi kamala sotku.”

Fran taputti Emílyn olkapäätä. Hän ei osannut sanoa mitään, sillä hän ei tiennyt, mikä tilanteessa olisi lohduttanut. Ilmeisesti punapää oli sotkeutunut johonkuhun, joka oli korkeassa asemassa, ehkä johonkin Balthierin Tuomaritoveriin. Toinen Tuomari kuulosti loogiselta ratkaisulta, jos nainen oli yrittänyt tehdä Balthierin mustasukkaiseksi.

”No niin, katsotaanpa peilistä”, Emíly kehotti ja johdatti vieran kokovartalopeilin eteen.

Franin oli myönnettävä, että hän piti näkemästään, vaikkei asua ollut vielä huoliteltu. Neliönmallisesta kaula-aukosta puuttui yhä reunanauha ja myös hihat olivat keskeneräiset, mutta vaatteen malli oli silti kaunis.

”Se vaatii alushameen”, punapää selitti. ”Teen sinulle myös sellaisen. Sitten voit astella tässä vaikka keisarilliseen palatsiin… tai no, kuningattaren puheillehan sinä oletkin menossa. Ajattelin hopeista nauhaa kaulukseen ja hihansuihin. Hihoihin tulee vielä levikkeet, ne ovat nyt uusinta aatelismuotia.”

Fran nyökkäili. Hän ei seurannut ihmisten muotivirtauksia, mutta toinen tuntui olevan niistä perillä. Oikeastaan hänelle sopi kaikki, kunhan puku kävisi juhliin ja näyttäisi hyvältä hänen yllään.

”Ajattelin myös, että korsetti voisi olla paikallaan”, Emíly lisäsi. ”Ethän sinä sellaista välttämättä tarvitsisi, kun olet noin laiha, mutta ne ovat viimeistä huutoa. Kaikilla on korsetti.”
”En tiedä…” Fran mutisi. Hän joutui hetken pohtimaan, mikä edes oli korsetti, kunnes muisti. Takaa kiristettävä vaatekappale, jolla oli tarkoitus kaventaa vyötäröä.
”Haluat varmasti olla parhaimmillasi juhlissa”, punapää hymähti. ”Ei sillä, että yksikään kuningatar pärjäisi sinulle, mutta voisit silti hyödyntää kaikki tarjolla olevat edut.”

Viera räpäytti silmiään pari kertaa. Mistä Emíly tiesi? Hän ei muistanut puhuneensa Ashesta mitään. Joko punapää luki ihmisiä todella hyvin tai sitten joku oli juorunnut – mikä ei olisi ollut mikään uusi juttu Balfonheimissä, jos joku olisi ylipäätään tiennyt asiasta. Fran ei vain keksinyt ketään, joka olisi punapäälle voinut kertoa. Balthier ehkä, mutta ei tällä ollut syytä sellaisista asioista toiselle naiselle höpistä.

Fran ei kuitenkaan kysynyt mitään. Joskus häntä rasitti se, miten juorut levisivät ihmisten parissa, mutta kun hän pohti asiaa, vierat eivät olleet paljon parempia. Oli ollut asioita, jotka kaikki olivat tietäneet, vaikka virallisesti jutusta oli ollut selvillä vain pari henkilöä. Vierayhteiskunnassa kaikki oli hillittyä ja hallittua, mutta pinnan alla velloi lopulta samanlainen sekasotku kuin ihmissuhteissakin. Ehkä erot olivat vain pinnallisia? Ne olivat niin näkyviä, että kaikki huomasivat ne eivätkä kiinnittäneet huomiota siihen, mikä oli yhteistä.

”Mieluummin en osallistuisi ollenkaan”, Fran sanoi lopulta, sillä hänellä oli tunne, että jotain piti sanoa.
”Pyh, menet sinne ja näytät, kuka on todellinen kuningatar!” Emíly tuhahti. ”En minäkään koskaan tykännyt siitä pukupelleilystä ja virallisissa tilaisuuksissa jäykistelystä, mutta pitää yrittää etsiä tilanteista hyvät puolet.”
”Oletko sinä ollut tuollaisissa suurissa juhlissa?” viera tiedusteli. Totuus oli, että Ashen kruunajaiset hermostuttivat häntä hyvin paljon. Hän oli osallistunut asemansa takia moniin vierojen suuriin juhliin, mutta ihmisten juhlat olivat erilaisia. Hän ei hallinnut niitä.
”Muutaman kerran”, Emíly kertoi. ”Ensimmäinen oli, kun veljeni ja Ran pääsivät Tuomareiksi. Sen jälkeen pääsin muutamiin tavallaan heidän siivellään. He olivat töissä palatsissa ja järjestivät minut sinne, koska vanhempani halusivat minut hyviin naimisiin jonkun aatelisen kanssa.”
”Eikö silloin liitto Sarah’n isän kanssa olisi ollut hyvä valinta?” Sanat karkasivat Franin suusta, ennen kuin hän ehti estää. Hän nielaisi, hänellä ei ollut tapana möläytellä. Mikä hänelle oli oikein tullut? Oli häiritsevää huomata, miten utelias hän oli Emílyn tarinan suhteen.

Emíly nauroi jälleen ja puisteli päätään. ”Zodiark sentään, ei! Ensinnäkään sitä ei olisi hyväksytty, koska en ole tarpeeksi korkea-arvoinen itse. Olisin kyllä voinut naida aatelisen, mutta – Noh, sanotaan, että lentävänkään chocobon on turha tavoitella kuuta. Ja kuten sanoin, en olisi halunnut naida häntä. En koskaan rakastanut häntä, vaikka hän kohteli minua aina hyvin ja oli käytökseltään hyvin miellyttävä. Oikeastaan yllätyin, miten mukava hän osasi olla, olin aina ajatellut häntä itsekeskeisenä pyrkyrinä, joka ei tunne armoa ketään kohtaan. Hänellä oli kuitenkin myös hienot puolensa, sanottiin hänestä mitä tahansa.”

Franista tuntui, että punapää kuitenkin välitti miehestä, josta puhui. Ehkä nainen ei ollut rakastanut tätä, mutta olipahan joka tapauksessa viihtynyt tämän seurassa, pitänyt tästä jollain tasolla. Viera ei silti tiennyt, miten toisen puheisiin olisi pitänyt suhtautua. Penelokaan ei höpissyt noin avoimesti hänelle. Kyllä hän tiesi, että tyttö piti Vaanista kovasti ja joskus tuskaili tämän tekojen takia, mutta Emílyn tapa kertoilla oli uutta.

”Noh, paljasta sinäkin nyt jotain, etten tunne itseäni ihan typeräksi”, Emíly nauroi asetellessaan Franin helmoja.
”Mitä minun pitäisi paljastaa?” viera kummasteli ja sai punapään taas nauramaan.
”Mitä tahansa, varmasti sinulla on miesjuttuja ollut ennen Raniakin.”
”Ei oikeastaan”, Fran myönsi. Sitä paitsi, vaikka hänellä olisi ollut, miksi hänen olisi pitänyt kertoa menneisyydestään? Toisaalta Emíly oli puhunut hyvin avoimesti. Oliko tämä jokin ihmisten tapa? Uskaltaisiko hän kysyä?
”Eikö? Vaikea uskoa, sillä monet miehet haaveilevat vieroista”, punapää jatkoi.
”Monet ovat esittäneet minulle ehdotuksia”, Fran myönsi. ”Minä en vain ole pitänyt niitä erityisen kohteliaina tai sopivina.”
”Ja minun on vaikea uskoa, että Ranin ehdotukset olisivat kovin kohteliaita”, Emíly kihersi. ”Vaikka sivusta seuranneena voin kyllä sanoa, että hän osaa puhua naisille.”
”Balthier ei koskaan ehdottanut minulle mitään suoraan”, Fran huomasi kertovansa. Yhtäkkiä hän tunsi halua puhua, hän ei ollut koskaan aiemmin käsitellyt tällaisia juttuja kenenkään kanssa ja se oli yllättävän mukavaa, puhua omasta suhteestaan johonkuhun toiseen. Tältäkö Emílystä oli tuntunut, kun nainen oli ryhtynyt kertomaan Sarah’n isästä?

”Sitä on vielä vaikeampi uskoa”, punapää huomautti.
”Hän vain ehdotti, että ryhtyisin Strahlin mekaanikoksi. Se oli ennen kuin hän oli tutustunut Nonoon. Minä suostuin, koska… olin aina haaveillut taivaasta”, Fran pohdiskeli. Ehkä se ei ollut ollut ainoa syy, kun hän nyt jälkeenpäin muisteli tilannetta. ”Balthier pelasti minut samoilta ilmapiraateilta, jotka nappasivat Sarah’n. Siten me tapasimme. Vähän myöhemmin suostuin liittymään Strahlin miehistöön.”
”Vain miehistöön?” Emíly varmisti.
”Vain miehistöön. Muut asiat tapahtuivat myöhemmin.”

Hymy nousi vieran huulille, kun hän muisteli heidän ensimmäistä seikkailuaan. Erityisellä lämmöllä hän muisti hetken, jolloin he olivat piilotelleet pienessä salakomerossa Balthierin isän kotona. Niin älytön hetki kuin se oli ollutkin, se oli painunut vieran mieleen. Myöskään Phonin rannikon tapahtumat eivät olleet päässeet unohtumaan. Fran ja Balthier olivat viettäneet siellä muutaman päivän kunnostaen Strahlia, mutta jotain tärkeämpääkin oli tapahtunut.

”Balthier lupasi, ettei tekisi minulle mitään pahaa”, Fran kuiskasi. Hän muisti yhä hetken rannalla chocobon silittelemisen jälkeen. Hän muisti myös, mitä oli tapahtunut, kun hän oli operoinut Strahlin mikrofonin kimpussa ohjaamossa. Yhtäkkiä keskittyminen oli ollut mahdotonta, Balthier oli ollut liian lähellä. Hänen oli ollut pakko suudella miestä.

Muistot vyöryivät mieleen ja saivat posket kuumottamaan. Fran henkäisi. Hän muisti yhä jokaisen yksityiskohdan, jokaisen kosketuksen. Kaiken pelon, jännityksen ja ihastuksen. Kiihkon, jota oli tuntenut. Se oli noussut syvältä hänen sisimmästään.

Nytkin polte kohosi vatsasta ja hiipi hiljalleen joka puolelle kehoa. Fran räpäytti silmiään ja vilkaisi peiliin. Hän tunsi aistiensa valpastuvan, yhtäkkiä hän haistoi Emílyn huomattavasti paremmin. Nainen käytti vaniljalta tuoksuvaa hajuvettä, mutta sen alta paljastui tämän ominaistuoksu, joka ei ollut ollenkaan epämiellyttävä. Tämän huulet puhuivat sanoja, joihin vieran oli vaikea keskittyä. Mitä toinen oli juuri sanonut?

Fran pakottautui kuuntelemaan. Emíly selitti jotain Balthierista, sanoi, että ehkä siihen mieheen tosiaan saattoi nykyisin luottaa enemmän kuin ennen. Viera jäi tuijottamaa naisen huulia. Hän halusi kohottaa kätensä ja koskettaa niitä. Viime hetkellä hän sai estettyä itseään, sellainen käytös olisi ollut äärimmäisen epäsopivaa.

Mikä häntä riivasi? Tykytys alavatsassa oli varsin tuttu tunne, kun käsillä oli tietynlainen hetki, mutta tällaisen keskustelun aikana vieran kehon ei olisi pitänyt reagoida näin.

”Voi ei, ei nyt!” Fran henkäisi. ”Riisu tämä mekko päältäni!”

Emílyn kasvoille levisi hämmästys, mutta tämä ryhtyi nyörittämään pukua auki. Fran pakotti hengityksensä pysymään rauhallisena. Hän oli taistellut vastaan ennenkin, hän pystyisi siihen myös nyt. Sitä paitsi Emíly oli nainen, rituaalia ei pitänyt suorittaa naisten välillä. Fran ei myöskään ollut kiinnostunut punapäästä sillä tavoin, tämä vain sattui olemaan paikalla nyt.

Hehku. Vierojen kirous, mikä riesa se olikaan. Vasta nyt Fran tajusi, että se ei ollut iskenyt normaaliin aikaan vuodesta. Se oli vain jäänyt välistä. Kenties Ivalicen usvatasapaino oli järkkynyt Pharoksen suuren nethisiitin räjähdyksen myötä tai ehkä Lemurésin paljastuminen oli vapauttanut Usvaa ilmaan. Ehkä kyse oli molemmista, Fran ei ollut edes pysähtynyt miettimään asiaa. Nyt hän kuitenkin tunsi, miten kuumuus nousi.

”Mikä sinulle tuli? Sanoinko jotain sopimatonta?” Emíly kyseli, kun Fran riuhtoi omia vaatteitaan ylleen. Hänen oli päästävä ulos asunnosta. Hehkun olisi pitänyt nousta hitaasti, mutta nyt se tuntui kohoavan todella nopeaa vauhtia ja työntävän järjellisen ajattelukyvyn tieltään.
”Et sanonut mitään, minä vain voin huonosti”, viera mutisi.
”Ai, minusta sinä näytät ihan hyvinvoivalta, sinähän suorastaan hehkut”, punapää kommentoi.

Fran ei vastannut vaan ryntäsi ulos asunnosta. Hän tiesi olevansa epäkohtelias, mutta voisi pyytää anteeksi myöhemmin. Hän juoksi portaat ylimpään kerrokseen, työnsi avaimen oveen ja hymyili teolleen niin typerästi, että olisi voinut lyödä itseään takaraivoon. Hänen piti rauhoittua. Kaikki olisi paremmin, kun hän pääsisi asunnon rauhaan ja saisi olla omissa oloissaan. Hän menisi viileään kylpyyn, se helpottaisi oloa, hän saisi itsensä takaisin tasapainoon. Hän ei ollut mikään viettiensä vietävissä oleva eläin.

Nainen sai oven auki, astui sisäpuolelle ja painoi sen kiinni. Hän nojautui helpottuneena sitä vasten ja veti syvään henkeä. Tuttu tuoksu leijui hänen sieraimiinsa ja valtasi hänen mielensä. Se oli herättänyt hänessä reaktion jo ensimmäisellä kohtaamisella, mutta nyt tuo reaktio tuntui huomattavasti voimakkaammalta. Polte vain paheni.

Balthier oli kotona. Tietenkin Balthier oli kotona. Tämä oli sanonut menevänsä lukemaan.

Fran lähti liikkeelle, ennen kuin tajusi sitä itse. Yhtäkkiä hän oli miehen kirjoituspöydän luona, kiepsauttanut tämän pyörivän tuolin ympäri ja istunut tämän syliin. Balthierin kasvoilla karehti kummastunut ilme.

”Mitä nyt? Tapahtuiko Emin luona jotain?” mies kysyi. Fran ei vastannut vaan ryhtyi napittamaan miehen paitaa auki. Typerä vaatekappale, miksi sen piti olla tiellä? ”Fran?” miehen houkutteleva ääni tunkeutui vieran korviin. ”Älä nyt käsitä väärin, mutta…”
”Ole hiljaa!” viera ärähti.
”Mikä si- ?”

Loput napit sinkoilivat jokainen omaan suuntaansa. Balthier protestoi, huomautti, että Franilla oli ikävä tapa tuhota miehen paitoja. Fran ei välittänyt vaan painoi huulensa miehen huulia vasten. Vihdoinkin tämä oli hiljaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!