11. kesäkuuta 2013

Illuusio

Tätä fanifikkiä ei ollut alun perin edes tarkoitus julkaista blogissa. Tänään kuitenkin eräs ihminen sattui yllättäen kyselemään sen perään (enpä olisi uskonut, että joku tämänkin muistaa), joten päätin sitten tehdä toisin kuin aiemmin olin suunnitellut.

Tarinan kirjoittamisesta on vuosia aikaa eikä se välttämättä ole siitä loistavimmasta päästä, mutta onpahan nyt sitten täällä kuitenkin kummittelemassa. Julkaisin sen .pdf-tiedostona ja tekstinä, joka aukeaa "lisätietoja"-linkkiä klikkaamalla :) 

Author: Afeni
Rating: NC-17/K-18
Disclaimer: En omista hahmoja.
Genre: Alternative Universe, PWP.
Warnings: Rape, violence, underage, bondage, knife play. Teitä on varoitettu, joten en kanna vastuuta kenenkään traumoista.
Summary: Tiimi Kakashi on matkalla Heaven and Earth Bridgelle. Tapahtumat saavat kuitenkin toisenlaisen käänteen kuin oikeassa tarinassa.

Illuusio - .pdf-tiedosto





Illuusio

Sakura ei voinut uskoa todeksi, että hän oli onnistunut eksymään tiimistään. Hän! Naruton olisi voinut otaksua eksyvän, ehkä jopa Sain, mutta Sakura ei koskaan, ei koskaan olisi uskonut, että juuri hän löytäisi itsensä harhailemasta pitkin metsää. Sellainen ei sopinut kuvaan, eikä käynyt päinsä. Ei, ei todellakaan.

Mutta nyt vain oli niin päässyt käymään. Naurettavaa, mutta totta. Sakuralla ei ollut aavistustakaan, missä muu tiimi oikein luuhasi. Tai missä hän tarkalleen ottaen itse mahtoi olla. He olivat kulkeneet toisistaan näkömatkan ulkopuolella, mutta edenneet kuitenkin tarkan suunnitelman mukaisesti. Jossain vaiheessa Sakura ei enää ollut havainnut muita lähellään, eikä hän ollut enää varma siitäkään, oliko hän menossa oikeaan suuntaan.

Vaaleanpunahiuksinen tyttö pysähtyi ja veti syvään henkeä. Ei tilanne voinut olla niin paha kuin päällepäin vaikutti. Yamato-sensei, Naruto ja Sai olivat varmasti jossain lähellä. Sakura itse oli vain yksinkertaisesti niin väsynyt, ettei hän pystynyt paikantamaan näitä.

Tyttö hypähti alas puusta. Hän keskittyi tarkkailemaan ympäristöään kaikilla aisteillaan. Joku oli taatusti lähellä, hän olisi voinut vaikka vannoa. Jos Sakura ei olisi ollut suorittamassa tehtävää, hän olisi tässä vaiheessa huokaissut helpotuksesta. Hyvä on, jos hän oli pysynyt reitillä, periaatteessa vastaan ei pitäisi tulla ketään vaarallista ja lähistöllä pitäisi olla vain oman tiimin jäseniä. Koskaan ei kuitenkaan voinut olla täysin varma. Saattoihan olla, että Orochimarun vakooja olikin lähtenyt jo aiemmin liikkeelle.

Sakura tempaisi kunain käteensä. Metsästä ei kuulunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta silti hän oli täysin varma, että lähistöllä oli joku. Hänen hengityksensä kävi hieman tiheämmäksi, kun hän yritti liikkumatta havainnoida kaiken mahdollisen.

Jostain nousi tuuli, joka lennätti tytön hiukset silmien eteen. Sakura pyyhkäisi ne nopeasti pois kasvoiltaan ja jäi sitten tuijottamaan oranssimusta-asuista poikaa, joka seisoi virnistellen hänen edessään.
”Naruto?” tyttö kysyi epävarmasti, muttei päästänyt irti kunaistaan.
”Missä sinä olet ollut? Pystytimme leirin jo tunti sitten”, Naruto huomautti.

Sakura mittaili poikaa katseellaan. Saattoiko Naruto puhua totta? Ja miksi poika oli ilmestynyt paikalle niin omituisella tavalla? Tietysti, jos Naruto oli oppinut uuden kyvyn, oli vain täysin luontevaa, että hän halusi esitellä sen rehentelevään tyyliin ja säikäyttää tiimitoverinsa henkihieveriin. Sellainen oli täysin Naruton tapaista.

Vielä hitusen epävarmana tyttö laski kunainsa ja pyöräytti sen lopulta koteloon saaden Naruton virnistämään leveästi.
”No, missä leiri on? Ja mihin Sai ja Yamato-sensei jäivät?” Sakura tiedusteli, kun poika lähti kävelemään hänen luokseen.
”Hmph, he jäivät leiriin. En jaksanut katsella Sain tympeää naamaa, joten tulin etsimään sinua. Sai oli tosin sitä mieltä, että jos olet eksynyt, niin siedät jäädäkin yksin”, Naruto kertoi.

Sakura tuhahti. Sai ylitti hänen ärsytyskynnyksensä vielä huomattavasti helpommin kuin Naruto oli koskaan tehnyt. Edes Ino ei ollut niin ärsyttävä kuin Sai. Jokin tuossa tunteettomassa pojassa oli yksinkertaisesti kuvottavaa, eikä Sakura halunnut joutua olemaan hänen kanssaan tekemisissä yhtään pidempää kuin oli pakko.

Jos Sasuke ei olisi lähtenyt, kaikki olisi ollut hyvin. Sakuran ei olisi koskaan edes tarvinnut tavata Saita. Hän olisi antanut niin paljon, jos olisi saanut pitää Sasuken Konohassa. Loppujen lopuksi hän olisi antanut pojan valita vaikka toisen tytön, kunhan tämä ei vain olisi lähtenyt. Ja nyt Sakura oli päättänyt kestää Sain ivan ja kaiken muunkin pelastaakseen Sasuken. Mitä tahansa Sasuken puolesta. Rakkaus voitti kaikki esteet.

”No, ehkä meidän pitäisi lähteä sitten sinne”, Sakura totesi kommentoimatta Sain sanomisia. Mitäpä pojan haukkuminen hyödyttäisi. Hän voisi antaa Sain kuulla kunniansa paikan päällä.

Naruto nyökkäsi, muttei kääntynyt lähteäkseen, vaan käveli aivan Sakuran eteen. Tyttö kohotti hämmästyneenä katseensa pojan silmiin.
”Eikö olisikin oikein, että saisimme suorittaa tämän tehtävän kahdestaan? Mitä tekemistä Yamato-senseillä ja Sailla on Sasuken kanssa”, Naruto huomautti. ”He eivät voi koskaan ymmärtää. Sinä ymmärrät minua ja minä sinua, mutta he eivät tajua, mistä tässä on kyse!”
”Emme mitenkään pysty suorittamaan tehtävää kahdestaan. Jos Kakashi-sensei ei olisi sairaalassa, olisimme voineet onnistua yhdessä, mutta kahdestaan meillä ei ole mahdollisuuksia”, Sakura vastasi, vaikka oli Naruton kanssa paljolti samaa mieltä, erityisesti Saista. Yamato-sensei oli kuitenkin mukava, vaikkei toivottua seuraa ollutkaan.

Naruto tunki vieläkin lähemmäs ja painoi Sakuran selän puuta vasten. Tyttö tunsi välittömästi ärtymyksen kasvavan sisällään. Eikö Naruto ollut vieläkään toipunut toivottomasta ihastumisestaan? Eikö poika voinut käsittää, ettei Sakura todellakaan halunnut tällaista läheisyyttä? Sakura halusi kaveruutta, toveruutta ja ehkä ystävyyttäkin, mutta hän ei halunnut Narutoa liian lähelle.

Tyttö painoi kämmenensä pojan olkapäitä vasten ja tuijotti tätä silmiin kiukkuisesti. ”Naruto, lopeta! Lähdetään nyt!”
”Ei, sinun pitää kuunnella minua!” Naruto kuitenkin vaati.
”Minua ei huvittaisi täräyttää sinusta ilmoja pihalle, mutta teen sen, jos on pakko”, Sakura kommentoi tympääntyneeseen sävyyn. Hetken ajan hän oli jo ehtinyt luulla, että Naruton päässä liikkui muutakin kuin yksinäinen eksynyt herne, mutta ilmeisesti luulo oli ollut väärä. Naruto vain näytti kasvaneen, todellisuudessa hän kuitenkin oli yhtä kakara kuin ennenkin.
”Sakura-chan…”

Naruton anova ääni sai Sakuran jälleen tarkentamaan katseensa pojan silmiin. Ehkä, jos hän mulkaisisi riittävän pahasti, idiootti älyäisi päästää irti ilman väkivallan käyttöä.

Jotain oli kuitenkin pielessä. Sen verran Sakura ehti ajatella, kun hän kohtasi punaiset silmät sinisten sijaan. Tyttö henkäisi syvään ja painoi lujaa käsillään, vaikka tajusi olevansa pahasti myöhässä. Hän oli tehnyt virheen. Hänen ei olisi pitänyt missään vaiheessa laskea suojaustaan näin helpolla.

Maailma tuntui pyörähtävän ympäri. Sakuran vatsaa väänsi, kun metsä katosi. Taivas värjäytyi punaiseksi ja maa oli yhtäkkiä mustaa. Punaiset silmät tuijottivat kiinteästi yhä hänen omiaan, mutta ne eivät olleet Naruton silmät, eivät edes demoniketun silmät.

Sharinganit.

Sakuran ensimmäinen ajatus oli Sasuke, mutta kun mies hänen edessään kohottautui täyteen pituuteensa ja hymyili vinosti, tyttö tiesi, että kyseessä ei ollut Uchiha-klaanin ainoa selviytyjä.

Uchiha Itachi seisoi Sakuran edessä omahyväinen ilme kasvoillaan ja tarkasteli tyttöä kiinnostuneena.

Sakura riuhtaisi katseensa miehen silmistä ja yritti liikahtaa. Hetkessä hän tajusi olevansa kahlittu sekä käsistä että jaloista vailla mahdollisuutta pakenemiseen. Hän kohotti katseensa ylöspäin ja näki mustan, puisen kehikon, josta kahleet roikkuivat. Ne olivat todennäköisesti pultattu tiukasti kiinni, eivätkä irtoaisi pienellä riuhtaisulla.
”Täytyy myöntää, että odotin sinulta hieman enemmän”, Itachi totesi. ”Toisaalta Kakashi-samakaan ei ollut riittävän varuillaan, joten miksi tuollainen hupakko olisi sitten ollut.”

Mies ei saanut vastausta. Sakuran kehon halki kulkivat kylmät väreet, kun hän yritti hahmottaa tilannetta. Hän oli jossain, hän ei tiennyt missä. Maailman päävärit olivat punainen, musta ja valkoinen. Ja maailma oli tyhjä. Siellä ei ollut muuta kuin Sakura, Itachi ja kahleet.

Itachi asteli vähän matkan päähän tytöstä ja mittaili tätä tiiviisti katseellaan. Sakuraa pelotti miehen kasvoilla viipyvä hymy, joka ei kielinyt hyvää. Sakura muisti hyvin, missä kunnossa Kakashi-sensei ja Sasuke olivat olleet Itachin käsittelyn jälkeen. Tytölle ei ollut koskaan selvinnyt, mitä näille oli todella tapahtunut, mutta hän oli melko varma, että saisi pian tietää.

Kakashi oli varoittanut katsomasta Itachia silmiin…

Mutta Sasorin piti olla ainoa Akatsukin jäsen, joka liikuskeli metsässä. Ja Sasori oli kuollut! Sakura oli itse tappanut hänet. Oliko kyseessä ollut sittenkin ansa? Oliko Sasori huijannut Sakuraa?

Niin tai näin, ei ollut epäilystäkään, kuka oli mies, joka kiersi Sakuraa ympäri. Miehen motiivi hyökkäämiseen oli sen sijaan jokseenkin epäselvä. Ei ollut Itachinkaan edunmukaista, että Orochimaru saisi pitää Sasuken luonaan.

Itachi asteli tytön eteen. Hän työnsi kätensä ulos Akatsukin kaavun kauluksesta ja avasi takkinsa yllättävän näppärästi, ennenkuin tarttui tiukasti kiinni tämän leuasta. Sakura käänsi katseensa toisaalle, sillä hän ei halunnut nähdä enää uudestaan kuvottavia, punaisia silmiä.
”Ei tuosta ole enää hyötyä. Sinä olet nyt minun”, Itachi totesi yksinkertaisesti. Miehen sanoista huolimatta Sakura ei suostunut katsomaan häntä.
”Et hyödy minun tappamisestani mitään”, Sakura jupisi yrittäen kuulostaa mahdollisimman itsevarmalta.
”En aikonutkaan tappaa sinua.”

Sanojen olisi kaiketi pitänyt olla helpotus, mutta sävy, jolla ne sanottiin, sai Sakuran vatsan kääntymään ympäri. Itachin peukalo sipaisi miltei hellästi tytön alahuulta saaden tämän vavahtamaan. Mies virnisti tyytyväisesti. Sakura tunsi halua kirkua, mutta ylpeys esti häntä avaamasta suutaan. Samaan aikaan pelko kiertyi möykyksi tytön vatsanpohjaan, sillä hän oli täysin avuton. Hän ei voinut tehdä mitään, eikä kukaan olisi edes kuullut hänen huutoaan, vaikka hän olisi kirkunut kurkkunsa käheäksi.

Miehen kädet liukuivat tytön kaulalle, jota sormet alkoivat tutkailla ahnaasti. Sakura pelkäsi niiden kiertyvän hänen kaulansa ympärille tappavan kuristavina, mutta mies ei missään vaiheessa puristanut niin kovaa, että tytön henki olisi salpautunut. Joskaan Sakura ei edes uskaltanut hengittää normaalisti. Hän huomasi pidättävänsä hengitystä ja puhaltavansa lopulta ilman ulos yhtenä ryöppynä. Itachin ilmeestä näki, että Sakuran pelko ainoastaan huvitti häntä. Kenties mies jopa nautti siitä.

Itachi vei toista kättään alemmas ja tarttui Sakuran paidan kauluksesta. Oikealla kädellään hän veti näppärästi kunain esille ja nosti sen tytön kaulalle.
”Niin valkoinen iho. Punainen kaunistaisi sitä kummasti.”

Sakura nielaisi, muttei sanonut mitään. Hän ei uskaltanut liikahtaakaan, sillä pelkäsi terän uppoavan ihoonsa. Hän tunsi selvästi kunain terän lipuvan edestakaisin kaulallaan kuin Itachi olisi pohtinut, mistä kohtaa saisi aikaan kivuliaimman viillon.

Mies kuitenkin tiukensi otetta tytön paidan kauluksesta ja vetäisi sitten yhtäkkiä yhden ainoan nopean viillon paidan halki. Punainen kangas halkesi kahtia yhtä aikaa kunain liikkeen kanssa. Parilla lisäviillolla mies oli hankkiutunut eroon myös Sakuran tummista housuista, jotka lojuivat nyt maassa riekaleina. Tytön ihoon ei ollut jäänyt merkkiäkään kunain silmää nopeammista liikkeistä.

Sakura ynähti hiljaa ja tunsi omien hampaidensa pureutuvan alahuuleensa. Itachi vetäytyi hieman kauemmas katselemaan aikaansaannostaan ja nyökkäsi selvästi tyytyväisenä. Sakuran oli pakko myöntää itselleen, että hän olisi ennemmin tullut kidutetuksi tai tapetuksi kuin nöyryytetyksi tällä tavoin.

Itachi hipaisi kunaillaan Sakuran poskea siten, että tyttö tunsi kevyen viillon. Niin kevyen, ettei se rikkonut ihoa, mutta vähäinenkin lisäpainallus olisi saanut veren vuotamaan. Terä leikitteli tytön kasvoilla hipaisten sitten korvaa ja lähtien alaspäin pitkin kaulaa. Sakura tuijotti ahdistelijaansa suurin silmin tietämättä, mitä tehdä ja miten reagoida. Paniikki puristi hänen vatsaansa, mutta hän oli liian peloissaan edes huutaakseen.

Kunai lipsahti Itachin otteessa, tahattomasti vai tahallaan, sitä Sakura ei osannut sanoa. Joka tapauksessa veitsen terä viilsi pienen haavan tytön kaulan herkälle iholle. Lämmin verivana valui kaulaa pitkin Sakuran pienten rintojen väliin ja tuhri valkoiset liivit punallaan.

Sakura saattoi vain katsella, kun Itachi nojautui lähemmäs ja nuolaisi kielellään verta. Miehen kieli seurasi verivanaa ylöspäin tavoittaen lopulta kaulan. Ahneet huulet painuivat kaulalle ja puristautuivat pienen haavan ympärille miehen imaistessa voimakkaasti. Sakura kirahti kivusta, joka yllätti hänet, vaikka hän oli kuvitellut selviytyvänsä mistä tahansa tuskasta äänettömästi Sasorin kanssa käydyn taistelun jälkeen. Tämä kipu ei ollut edes sietämätöntä, se vain pakotti tytön vingahtamaan yhtä aikaa sekä yllätyksestä että säikähdyksestä.

Samaan aikaan kun mies keskittyi imemään haavasta tihkuvia veripisaroita, hänen kätensä löysivät tiensä Sakuran selän taakse ja repaleisen paidan alle. Sormet tavoittivat rintaliivit ja kunai oli äkkiä repäissyt niiden takaosan kuin olkaimetkin poikki paidan rikkoutuessa entistä pahemmin.

Sakura nykäisi kahleita ja yritti vääntäytyä kauemmas miehestä. Hän ei halunnut tämän tapahtuvan. Kuolema oli todellakin parempi vaihtoehto.

Itachi vetäytyi jälleen kauemmas ja katsoi rimpuilevaa tyttöä huvittunut ilme kasvoillaan. Hän pyöritteli kunaita hetken ja työnsi sen sitten koteloonsa.
”Et pääse irti”, hän ivasi. Sakura kohotti katseensa ja tuijotti miestä. Hänen sisällään kipunoi yhtä aikaa viha ja avuton epätoivo.

Nuori tyttö painoi päänsä. Hän näki vaatteidensa riekaleet maassa ja tiesi liiankin hyvin, mitä oli tulossa. Kyyneleet virtasivat hänen poskilleen, sillä hän ei ollut koskaan pyytänyt mitään tällaista. Ei näin, ei tällä tavoin. Tämä oli väärin.

”Säästitkö itseäsi veljelleni?” Itachi nauroi ja käveli uudelleen tytön lähelle. Sakura ei vastannut, mutta hän tunsi, kuinka kuumat kyyneleet tulvivat yhä suurempina aaltoina hänen silmiinsä sumentaen näkökentän. Seuraavassa hetkessä Itachi tarttui häntä hiuksista ja riuhtaisi hänen kasvonsa ylöspäin. ”Esitin sinulle kysymyksen.”

Sakura ei päästänyt nyyhkäystäkään, vaikka kyyneleet tahrivat hänen poskensa. Hän tunsi hiusten irtoavan päänahastaan, kun Itachi retuutti niitä otteessaan.
”Säästitkö?” mies kysyi uudestaan. Hän ei korottanut ääntään, vaan puhui tyynen pehmeästi kuin olisi käynyt arkista keskustelua siitä, mitä tänään laitettaisiin päivälliseksi.

Vaaleanpunahiuksinen tyttö pysyi itsepäisesti vaiti. Hän ei ollut selitysvelvollinen tällä miehelle. Hän vihasi Itachia yhtä paljon kuin Orochimarua, ehkä enemmänkin, sillä oli kokonaan Itachin vika, että Sasuke oli lähtenyt.

Itachi riuhtaisi Sakuran pään rajusti taaksepäin. Uusi kimppu hiuksia irtosi tytön päänahasta. Mies veti kunain jälleen esille ja asetti sen tytön kurkulle.
”Vastaa minulle.”
”Siinähän tapat, et koskaan saa tietää”, Sakura sähähti kyyneltensä lomasta.
”Minun täytyy kunnioittaa itsepäisyyttäsi ja rohkeuttasi, Sakura-chan”, Itachi totesi tyynesti. Hän antoi kunain kulkea tytön ihoa pitkin alaspäin. Se jätti jälkeensä punertavan naarmun, mutta ei viiltänyt niin syvältä, että veri olisi vuotanut.

Sakura puri alahuultaan kipeästi ja pysytteli vaiti. Hän antoi kyynelten valua, sillä ei pystynyt niitä enää mitenkään salaamaan. Kun kunai sitten veti syvän viillon hänen vasemman rintansa pehmeään ihoon, hän ei enää kyennyt pysymään vaiti. Huuto karkasi hänen huuliltaan ja hän yritti epätoivoisesti riuhtaista itseään kauemmas. Kahleet eivät kuitenkaan antaneet periksi, eikä Itachi päästänyt irti hänen hiuksistaan.

Itachin ilme oli äärimmäisen tyytyväinen, kun tytöstä vihdoin lähti ääntä. Mies veti kunaitaan rinnalta alas aina Sakuran vatsalle asti veren noruessa iholla ja tahriessa sen punertavaksi.
”No, miten on?”

Tahtomattaankin Sakura nyökkäsi. Hän ei kyennyt puhumaan, ei muodostamaan sanoja. Koko hänen kehonsa oli jännittynyt, kipu sykki haavoissa ja päänahassa tuoreena ja pelko puristi keuhkot kasaan niin, ettei henki ollut kulkea.
”Kuten oletinkin.”

Vihdoin Itachi irrotti otteensa Sakuran hiuksista ja kumartui nuolemaan veren pois tytön vatsalta. Sakura tärisi kauttaaltaan, vaikka hän yritti hillitä itsensä. Oli kuitenkin mahdotonta olla tyyni ja rauhallinen, kun maailman inhottavimman miehen kieli liukui pitkin hänen vatsaansa samalla, kun tämän kädet avasivat liiankin helposti Sakuran vaaleanpunaisen hameen ja päästivät sen putoamaan maahan.

Mies kohottautui ja painoi tytön oikealla kädellään tiukasti itseään vasten. Hän vasen kätensä tunnusteli pikkuhousujen yläreunaa, mutta Sakuran tajuntaan uppoutui ensisijaisesti tunne kohoumasta, joka painui hänen vatsaansa vasten. Tyttö muuttui entistäkin kalpeammaksi, kun Itachin sormet liukuivat alushousujen kankaan alle ja tavoittivat hänen pakaransa.

Sormet puristivat kipeästi Sakuran toista kiinteää pakaraa saaden tytön parahtamaan. Sakura yritti jälleen kiemurrella kauemmas, mutta Itachi ainoastaan nauroi hänelle. Miehen sormet tekivät ahnasta tutkimusta tytön iholla hiipien koko ajan alemmas. Sakura puristi silmänsä kiinni ja toivoi näkevänsä unta. Kamalaa painajaista, joka päättyisi pian. Mutta ei, miehen sormet hipoivat tytön herkimpiä paikkoja, niitä joita Sakura ei ollut antanut kenenkään koskea.

Itachi nauroi jälleen ja siirsi näppärästi kätensä tytön etupuolelle. Sakura vinkaisi kauhuissaan ja riuhtoi kahleitaan saaden tuoreet haavat vuotamaan uudestaan.
”Älä!” tyttö huudahti avuttomasti. Se oli kuitenkin turhaa, sillä Itachi ei välittänyt pyynnöstä pätkääkään, vaan ujutti sormensa uudestaan kankaan alle.
”Mitä? Etkö sinä olekaan nauttinut?” mies hämmästeli niin aidosti, ettei Sakura voinut uskoa kuulemaansa.

Kuin korjatakseen tilanteen, Itachi antoi sormiensa hakeutua tytön kaikkein herkimmälle kohdalle. Sakura älähti inhosta ja vetäytyi niin paljon taaksepäin kuin tilanteessaan pystyi.
”EI!” tyttö huusi tuntiessaan sormien hierovan liikkeen. Tätä hän ei ainakaan halunnut.

Itachi jatkoi vielä hetken, mutta luovutti sitten, kun ei päässyt ilmeisesti mieleiseensä tulokseen. Sakura henkäisi hetkeksi helpotuksesta, vaikka tiesi, että pahin oli vasta edessäpäin. Hänen aivonsa askartelivat pakokeinon löytämisen parissa, mutta hän ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään. Itachi oli todellakin saanut hänet ansaan.

Tyttö havahtui ajatuksistaan, kun tunsi Itachin irrottavan hänen kätensä kahleista. Sakura ei kuitenkaan ehtinyt edes reagoida, kun mies oli taivuttanut väkivalloin hänen käsivartensa selän taakse ja kahlinnut ne uudestaan. Tyttö nielaisi kuuluvasti ja rimpuili miehen otteessa.

Mies vain naurahti ja tyrkkäsi tyttöä selkään. Sakura horjui hetken paikoillaan, mutta putosi sitten polvilleen maahan. Hän tunsi ihon rikkoutuvan toisesta polvestaan ja hänen oikea olkapäänsä iskeytyi maahan kipeästi, koska hän ei voinut ottaa käsillä vastaan. Hiljainen nyyhkäys karkasi hänen huuliltaan samaan aikaan, kun kyyneleet sumensivat mustan maan hänen näkökentästään.

Tyttö tunsi, kuinka kunai leikkasi hänen alushousunsa kappaleiksi saumoista. Sakura puristi silmänsä kiinni ja yritti kuvitella olevansa jossain muualla, itsensä ulkopuolella. Hän ei halunnut ajatella koko nöyryyttävää tilannetta ja näkymää, jota Itachi luultavasti juuri sillä hetkellä tarkasteli.

Ei mennyt kauaakaan, kun Sakura tunsi kuuman elimen takamustaan vasten. Itachin käsi haparoi hänen jalkojensa välissä pakottaen ne erilleen. Sormet satuttivat etsiessään oikeaa kohtaa ja saivat lopulta Sakuran vinkaisemaan, kun yksi niistä tunkeutui hänen sisälleen.

Mies urahti tyytyväisesti ja johdatti elimensä tytön aukolle. Itachin sormet upposivat kipeästi Sakuran pehmeisiin pakaroihin, kun mies otti tiukan otteen hänestä, ennen kuin työntyi hitaan nautinnollisesti tytön tiukkuuteen. Sakura ei kyennyt pysyttelemään hiljaa, vaikka olisi halunnutkin. Hän vinkaisi ja huusi sitten suoraa huutoa kivun raastaessa häntä. Jokainen työntö oli silkkaa tuskaa ja tuntui repivän hänet rikki sisältäpäin.

Tytön oikea poski ja olkapää hankautuivat rajujen työntöjen tahdissa kovaan maahan. Sakura tunsi ihon rikkoutuvan, mutta siitä aiheutuva kipu ei ollut mitään toiseen tuskaan verrattuna. Itachin työnnöt muuttuivat koko ajan voimakkaammiksi ja nopeammiksi miehen hengittäessä raskaasti. Mies puristi Sakuran takapuolen tiukasti itseään vasten kuin olisi pelännyt tämän karkaavan. Valitettavasti Sakura ei kyennyt karkaamaan. Hän ei pystynyt enää edes siirtämään ajatuksiaan muualle. Kipu piti hänet liian hyvin todellisuudessa.

Mies urahti kuuluvasti ja vetäytyi sitten yllättäen ulos Sakurasta. Tyttö tunsi lämpimän, miltei kuuman, ja tahmaisen nesteen leviävän pitkin selkäänsä. Itachi tönäisi hänet vatsalleen maahan ja jäi katselemaan itkusta tärisevää tyttöä tyytyväisenä.

A/N: Myönnän rehellisesti mielikuvani tämän tarinan Itachista perustuvan hyvinkin paljon erääseen muutama vuosi takaperin pelattuun roolipeliin. Toisaalta tämän tarinan Itachi ei ole aivan samanlainen, vaan huomattavasti sadistisempi ja julmempi kuin pelissä. Joka tapauksessa halusin rikkoa omia rajojani ja kokeilla jotain erilaista. Itachi tavallaan tarjosi minulle siihen hyvän tilaisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!