4. kesäkuuta 2013

Kasa novelleja

Valikoin koneeni uumenista muutaman novellin, jotka päätin julkaista täällä. Osa on nähty netissä jo aiemmin, joitain kenties ei. Aivan kaikkea en halunnut enää julkaista.

Vanhimmat näistä novelleista ovat 2000-luvun alusta, tuoreimmat viime vuosilta. Sitä varhaisempia en lopulta halunnut julkaista, koska ne olivat joko jääneet kesken tai tarvitsisivat rankkaa muokkausta. En sano, että nämäkään nyt julkaistut olisivat täydellisiä, mutta kenties hitusen laadukkaampia kuin 90-luvun tuotokseni.

Novellit ovat .pdf-tiedostoina. Ne saa ladata omaan käyttöön koneelleen tai vaikkapa tulostaa halutessaan. Toivon kuitenkin, ettei kukaan levittele tarinoitani omissa nimissään tai julkaise niitä muualla ilman lupaani. Samat novellit löytyvät myös "Novellit"-sivulta blogista.

Jatkossa julkaisen jokaisen uuden novellin omassa postauksessaan ja sen lisäksi ladattavana .pdf-tiedostona. Sitä ennen on kuitenkin todennäköisesti tulossa massiivinen fanifiktiopäivitys.

Kerran kesässä
Kitarakoru ja ponnari
Love slave
Minä, sinä ja hän
Satu peikoista
Soul Inside
Toukoyö

- Afeni 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!