7. heinäkuuta 2013

Glabadosin kätkö II: Luku 7

Author: Afeni
Beta: Tätä lukua ei ole betattu, mutta olen itse yrittänyt karsia mokia minimiin
Rating: K-18
Disclaimer: Square Enix omistaa osan hahmoista ja tapahtumista sekä luonnollisesti maailman. Mukana on kuitenkin myös joukko omia hahmojani ja tapahtumatkin ovat osittain minun kynästäni.
Spoilers: Spoilaa Final Fantasy XII:ta erittäin paljon. Lisäksi sisältää myös ronskisti spoilereita Revenant Wingsistä. Lievää spoilausta voi tapahtua Final Fantasy Tacticsin ja Final Fantasy Tactics Advance 2:n osalta myös. Teitä on varoitettu.
Summary: Ba'Gamnan on vihdoin pois laskuista ja kaikki on hyvin. Piraatit eivät kuitenkaan olisi piraatteja, jos heillä ei olisi jo uusia seikkailuja tiedossaan. Legendan jäljille on vihdoin päästy, joten nyt on aika lähteä ratkaisemaan Glabadosin kätkön arvoitusta.





Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari
 





VII Totuuksia

Balthier havahtui aamuauringon osuessa hänen silmäluomiinsa. Mies tuijotti hetken kattoa ja kuulosteli hiljaisuutta. Hänen lihaksiaan pakotti, tuntui siltä kuin hän olisi rehkinyt kolme päivää putkeen lepäämättä ollenkaan. Noh, se ei ollut kovin kaukana totuudesta.

Piraatti nousi istumaan ja venytteli lihaksiaan, jotka olivat sitä mieltä, että oli ehdottomasti väärä aika nousta. Hän ei kuitenkaan välittänyt vaan livahti pois lakanoiden välistä Franin jäädessä vielä nukkumaan. Pikaisen peseytymisen jälkeen hän suunnisti jo suorinta tietä alakertaan.

Balthier oli luvannut sovittaa keskeneräistä pukua ennen lähtöä. Kokemuksesta hän tiesi, ettei Emílyä kannattanut yrittää vedättää. Tai jos vedättäisi, tästä olisi parempi pysyä kaukana seuraavat kuukaudet. Koska Balthier sattui pitämään Balfonheimista, oli vain parempi pysyä väleissä Emílyn kanssa.

Nainen oli jo täysin hereille, kun Balthier saapui paikalle. Pojat leikkivät ilmalaivoillaan olohuoneessa, mutta Sarah’a ei näkynyt. Janet jokelteli kopassa lähellä poikien leikkejä. Ei voinut kuin ihmetellä, miten Emíly selvisi nelikkonsa kanssa. Nyt tosin oli harvinaisen rauhallista, mutta Balthier oli nähnyt, millaisia villikkoja lapset osasivat olla. Tulivat äitiinsä, mokomat.

Emíly tyrkkäsi Balthierille puvun ja ohjasi hänet keittiöön vaihtamaan vaatteita. Vastentahtoisesti hän kiskoi puvun päälleen. Se ei istunut täydellisesti ja näytti aivan liikaa vaatteille, joita hän oli joutunut käyttämään edustustilaisuuksissa nuorempana, mutta oli epäilemättä sopiva Ashen kruunajaisiin.

”Nämä housut saavat minut näyttämään pökkelöltä ukolta”, Balthier huomautti astuessaan olohuoneen puolelle. Emíly tuhahti hänelle ja ryhtyi korjaamaan takin saumoja kohdilleen.
”Niihin tulee vyö, odotahan vain, vielä ne istuvat hyvin”, nainen kertoi.
”Istumisesta ei ole epäilystä. Se ei muuta faktaa, että näytän naurettavalta”, piraatti purpatti.
”Todellakin näytät, jos aiot koristella kaulasi tuolla tavoin jatkossakin”, Emíly kuittasi. ”Aikuiset ihmiset… mikä tätä kaupunkia oikein on riivannut viimeiset kolme päivää? En ole voinut päästää lapsia ulos!”
”Mikset?” Balthier kummasteli.
”Ihan kuin et tietäisi! Pidän itseäni vapaamielisenä, mutta minä en sentään paneskele julkisilla paikoilla”, Emíly sihahti madaltaen äänensä miltei kuulumattomiin viimeisten sanojensa kohdalla.

Balthier tuijotti naista hetken sanattomana peilin kautta, kunnes hän tajusi, mistä täytyi olla kyse. Hehku oli yllättänyt Franin, joten se oli varmasti yllättänyt muutkin Balfonheimissa olleet vierat. Ei näitä ollut kaupungissa kovin montaa, mutta varmasti riittävästi saamaan miehet sekaisin. Piraatti ei edes halunnut tietää, mitä oli tarkalleen ottaen tapahtunut.

”En ymmärrä. Tiesin kyllä, että piraatit ovat piraatteja, mutta tuollainen käytös…” Emíly jatkoi.
”Se ei ole tavanomaista”, Balthier kiirehti sanomaan. ”Ja tuskin toistuu. Joka tapauksessa se on nyt ohi. Voit päästää lapset taas uloskin.”

Emíly kurtisti kulmiaan. ”Sinä tiedät, mistä on kyse”, hän sanoi. ”Se liittyy jotenkin Franiin. Älä käsitä väärin. Pidän hänestä kyllä, mutta…” Nainen näytti hakevan sanoja, mutta keskittyikin sitten kiinnittämään neuloja takin olkapäähän.
”Se liittyy vieroihin, mutta olen luvannut, etten puhu asiasta”, Balthier päätti paljastaa. ”Joka tapauksessa se on nyt ohitse.”
”Tapahtuuko noin useinkin?”
”Suunnilleen kerran vuodenkierrossa, mutta yleensä se ei tapahdu julkisesti. Vierat poistuvat paikalta ajoissa.” Balthier tiesi jo puhuneensa liikaa, mutta hän oli tottunut jakamaan asioita Emílyn kanssa. Sitä paitsi hän luotti naiseen, vaikka tämä olikin juuri nyt elävä ja hengittävä epäilys.
”Mikseivät he sitten nyt poistuneet vaan jäivät kaupunkiin… irstailemaan?”
”He eivät ehtineet. Tilanne tuli yllättäen.”

Balthier kiusaantui harvoin, mutta juuri nyt hän ei kokenut keskustelua luontevaksi. Samaan aikaan hänellä oli tarve puolustaa Frania. Hän ei halunnut vieran näyttävän Emílyn silmissä jollain tapaa sopimattomalta.
”He eivät voi sille mitään. Se on kuin… vierojen versio naisten vaivoista”, piraatti yritti selittää. Yhtäkkiä hänestä tuntui kuin hän olisi ollut pikkupoika. Miesten ei kuulunut puhua tällaisista asioista.

Emíly kohotti kulmiaan. ”Siinä tapauksessa suosittelisin varomaan. Minä jos kuka tiedän, mitä voi seurata harkitsemattomista teoista. Äläkä katso minua noin, Ran. Rakastan heitä jokaista, mutta vähempikin olisi riittänyt.”
”Noh, en usko, että minun tarvitsee olla huolissani”, Balthier vastasi pikaisesti. ”Takki näyttää istuvan nyt paremmin, vaikka sopisikin paremmin hovinarrille kuin piraatille”, hän vaihtoi puheenaihetta.
”Pah, pidät siitä, ja minä tiedän sen varsin hyvin”, Emíly tuhahti.

~o~


Strahl nousi taivaalle Franin vielä määritellessä suuntaa. Koordinaatit eivät olleet enää mikään salaisuus, sillä koko Balfonheim kohisi uuden purvaman löytymisestä. Siitä ja vierojen sekoamisesta kolme päivää sitten. Balthier tiesi varsin hyvin, mistä vierojen omituinen käytös oli johtunut, mutta hän oli pitänyt suunsa kiinni. Hämmentävää oli, ettei kukaan ollut kiinnittänyt huomiota, että yleensä kaikki vierat kaikkosivat kaupungista suunnilleen samaan aikaan vuodesta. Toisaalta ei piraatti ollut itsekään kiinnittänyt seikkaan huomiota, ennen kuin oli tutustunut Franiin.

Naisesta puheen ollen, tämä ei ollut aivan oma itsensä vieläkään. Hehku oli haihtunut, mutta viera vaikutti epätavallisen etäiseltä ja hiljaiselta. Tätä luultavasti harmitti, että Emíly oli puolittain saanut tietää asiasta. Balthier ei ollut kertonut koko totuutta, eikä ollut Frankaan, mutta punapää ei ollut tyhmä. Tämä oli arvannut, että jotain oli tekeillä. Emíly ei ollut esittänyt kysymyksiä, mutta Fran taisi joka tapauksessa kokea tilanteen kiusalliseksi.

Matka Lemurésille tekisi varmasti hyvää. Viera saisi etäisyyttä tapahtuneeseen, kun piraatit voisivat keskittyä tutkimaan valloittamatonta mannerta.

Vaikka Emíly ei ollut kiusannut Frania kysymyksillä, Balthier oli saanut täyslaidallisen käydessään sovittamassa uutta pukuaan. Emíly oli totisesti ennallaan, tämä oli esittänyt kysymyksensä täysin häpeilemättä ja varsin tiukkaan sävyyn. Tämä oli myös muistuttanut Balthieria raskauden mahdollisuudesta. Kyllä hän oli tietysti miettinyt sitä joskus - useaankin otteeseen - myös itse, mutta Emíly ei tiennyt hänen pohdinnoistaan. Sen sijaan naisella oli vankka kokemus, miten helposti saattoi päätyä odottamaan lasta.

Balthierin vakuuttelut siitä, ettei vaaraa näyttänyt olevan lähitulevaisuudessa, eivät olleet täysin vakuuttaneet Emílyä. Hän itse kuitenkin uskoi yhä vakaammin, ettei hänen ja Franin ollut mahdollista saada yhteisiä lapsia. Oli mahdotonta sanoa, missä vika oli, mutta jostain syystä jälkikasvua nyt ei vain näkynyt, vaikka mahdollisuuksia oli ollut monia. Kenties niin oli jopa parempi.

Piraatti työnsi turhan kiusalliset asiat mielestään ja keskittyi tarkkailemaan taivasta. Balfonheimin yllä ei ollut suoranaista ruuhkaa, itse asiassa ilmalaivoja oli liikenteessä tavallistakin vähemmän ja myös aerodromessa oli ollut suorastaan väljää. Balthierilla oli inhottava tunne, että hän oli pahasti myöhässä, mutta toisaalta lähteminen Hehkun aikaan olisi ollut täysin poissuljettu vaihtoehto. Hän ei silti syyttänyt Frania tapahtuneesta, eihän tämäkään ollut voinut mitään tilanteen yllättävälle käänteelle.

Kun Strahl oli turvallisesti matkalla kohteeseen, Balthier kävi hakemassa Grimoiren ohjaamoon. Kirja painoi raskaana hänen sylissään. Hän lehteili sivuja eteenpäin etsien kohtaa, johon oli aiemmin jäänyt. Harmikseen hän ei ollut ehtinyt kuluneiden kolmen päivän aikana paneutua kirjaan, mutta toisaalta hänellä oli ollut paljon viihdyttävämpää tekemistä.

Balthier käänsi viimeisen kirjoitetun aukeaman esille. Se näytti samalta kuin aiemminkin, muutoksia ei ollut tapahtunut. Hän huomasi jännittyvänsä kääntäessään sivua jälleen. Aiemmin seuraava aukeama oli ollut tyhjä, mutta nyt hänen verkkokalvoilleen piirtyi kirjaimia, jotka muodostivat sanoja. Huomio oli järisyttävä. Olivathan he Franin kanssa pohdiskelleet mahdollisuutta, että kirja täydentäisi itse itseään, mutta rehellisesti sanottuna Balthier ei ollut uskonut siihen. Hän tuijotti kirjaa ja mietti, oliko siihen sittenkään viisasta paneutua. Se saattoi olla lukijalleen yhtä vaarallinen kuin nethisiitit maailmalle.

Toisaalta, millainen piraatti Balthier ei olisi ollut, ellei olisi antanut uteliaisuuden viedä voittoa tässä tilanteessa? Niinpä, kelvoton suorastaan.
”Kirja tosiaan näyttää päivittävän itseään”, hän huomautti ja vilkaisi Frania. Viera irrotti katseensa taivaasta ja kohotti kulmakarvojaan hänelle.
”Todellako?” Tämän äänen sävy kertoi, ettei tämä ollut yllättynyt. Fran tuntui usein pitävän itsestään selvyytenä asioita, joihin Balthierin oli kovin vaikea uskoa. Alkoi olla valitettavan yleistä, että viera myös oli oikeassa. Balthier oli lähiaikoina joutunut useampaan otteeseen tarkistamaan omaa käsitystään maailmanjärjestyksestä.

Balthier lehteili kirjaa eteenpäin, kunnes tyhjät sivut tulivat vastaan. Hän ei ollut varma, mitä kirjasta olisi pitänyt ajatella, mutta se kutkutteli joka tapauksessa uteliaisuutta niin paljon, ettei sitä voinut jättää huomiotta.

”Luetko minulle?” Fran pyysi. Mies kohotti katseensa ja vilkaisi vieraa. Tämän punaiset silmät säihkyivät samasta uteliaisuudesta, joka läikkyi hänenkin sisällään. Kirja oli ratkaisematon arvoitus, avain historian saloihin.

Balthier selasi uudestaan kohtaan, johon oli ilmestynyt tekstiä sitten viimelukeman. Hän asetti painavan teoksen Strahlin koelautaa vasten ja rykäisi.
”’Legenda muuttui todeksi, kun piilotetut avaimet vihdoin löytyivät. Yhtäkkiä jokaisen ilmapiraatin salainen haave paljastui muuksikin kuin kuvitelmaksi. Oli alkanut uusi aika, uudet ovet olivat avautuneet vanhaan maailmaan. Niin piraatit nousivat ilmalaivoihinsa ja lähtivät valloittamaan mannerta, josta olivat aiemmin hädin tuskin uskaltaneet uneksia. Lemurés oli palannut.’”
”Yksityiskohdat puuttuvat”, Fran totesi.
”No, kirja ei varsinaisesti kerro meistä. Se keskittyy tapahtumien yleiseen kulkuun”, Balthier vastasi. Häntä vaivasi edelleen ajatus, että muut olivat ehtineet heidän edelleen, vaikka juuri he olivat käyttäneet kätköön piilotettuja avaimia. Hänen, Franin, Vaanin ja Penelon olisi pitänyt olla ensimmäisiä, jotka astuisivat salaisen mantereen kamaralle. Nyt paikka luultavasti jo vilisi ryösteleviä piraatteja. Kenties siellä olisi käynnissä täysi sota, kun he saapuisivat perille.

Olisi myös ollut reilua hakea Vaan ja Penelo Rabanastresta, mutta Balthier ei halunnut hukuta enää yhtään enempää aikaa. Nuorilta menisi pahimmassa tapauksessa päiviä päästä irrottautumaan työtehtävistään. Arvokkaita hetkiä oli hukattu jo tarpeeksi.

Piraatti käänsi katseensa uudestaan kirjaan ja jatkoi lukemistaan: ”’Tapahtui kuitenkin jotain, mitä kukaan ei ollut osannut ennakoida. Avaamalla huolellisesti piilotetun oven olivat piraatit laskeneet valloilleen voimat, joiden hallinta oli heidän kykyjensä ulkopuolella. Lemurés oli piilotettu Usvaverhon taakse, mutta nyt tuo verho oli pirstoutunut, hajaantunut ympäri maailmaa.

’Usvan purkautuminen oli ensimmäinen tapahtumista, joka vielä johtaisi odottamattomiin seurauksiin. Kohtalo otti tuolloin uuden suunnan. Usva oli aina vaikuttanut kaikkiin elollisiin olentoihin, mutta vierat olivat sille erityisen herkkiä. Niinpä yllättävät tapahtumat kylvivät ensimmäiset epäilyt myös muiden rotujen mieliin, vaikkei tuolloin vielä tiedettykään, mikä sai vierat rikkomaan hillityn ulkokuorensa kohtalokkaiksi kolmeksi päiväksi. Salaisuus oli paljastumassa.’”

Balthier käänsi katseensa Franiin, jonka valkoisten kulmakarvojen väliin oli ilmestynyt huolestunut ryppy.
”’Vierat olivat’”, Fran toisti. ”Emmekö muka enää ole?”
”Minua huolestuttaisi enemmän salaisuuden paljastuminen kuin menneen aikamuodon käyttäminen”, Balthierin oli pakko sanoa. ”Ei sillä, ettenkö olisi pitänyt viimeisestä kolmesta päivästä, mutten välttämättä haluaisi koko Ivalicen tietävän syytä siihen.”

Franin kasvoille hiipi yllättävä, kevyt puna. Vieralla ei ollut juuri tapana punastella, vaikka tämä oli alkuun Balthieria arastellutkin. Yhdessä vietetyt vuodet olivat karsineet arkuuden pois.
”En tiedä, mitä seurauksia Hehkun paljastumisella voisi olla, mutta tuskin mitään hyvää”, Fran myönsi.
”On epäilemättä sellaisia henkilöitä, jotka haluaisivat käyttää tietoa hyväkseen”, Balthier totesi. Monet miehet olivat kiinnostuneita vieroista ja myös olettivat näiden olevan kiinnostuneita heistä, sillä miespuolisia vieroja ei ollut nähnyt kukaan. Balthier tiesi näitä olevan olemassa, sillä Fran oli kertonut kiitettävän paljon vierojen yhteiskuntarakenteesta. Yleistietoa se ei kuitenkaan ollut.

Vieroja pidettiin yhtä aikaa kiehtovina ja outoina. Muilla roduilla ei esiintynyt samanlaista kautta kuin näiden Hehku, joka suoraan sanottuna muistutti eläinten kiima-aikaa. Balthier ei tosin halunnut välttämättä ajatella asiaa siltä kannalta, sillä, mitä se tarkoitti hänen kohdallaan? Hän ei ollut viera, mutta Franin Hehku sai aina aikaan reaktion myös hänessä. Balthierilla ei ollut käsitystä, mikä reaktion tarkalleen ottaen aiheutti, mutta se oli selkeästi havaittavissa. Hänen oli vain pakko ottaa Fran juuri sillä hetkellä, mieluusti useamman kerran. Aivan kuin hänellä ei olisi ollut itsehillintää lainkaan.

Balthier pakotti ajatuksensa järjestykseen. Franin kasvoilla oli edelleen huolestunut ilme.
”Ehkä voimme vielä muuttaa tulevaisuuden”, viera sanoi lopulta. ”Jos kirja kirjoittaa itse itsensä, sen sisältö voi varmasti ajansaatossa myös muuttua.”

Fran saattoi olla oikeassa. Koska kirjassa oli edelleen tyhjiä sivua, ei tulevaisuus ollut täydellisesti kirjoitettu. Nykyiset sanat kenties enteilivät jotain, mutta se ei tarkoittanut, että niiden täytyi olla absoluuttinen totuus. Toisaalta Balthier ja Fran tuskin pystyisivät kahdestaan kovin paljon vaikuttamaan kaikkien vierojen tulevaisuuteen.

”Jatkatko lukemista?” Fran pyysi. Balthier nyökkäsi ja etsi kohdan, johon oli jäänyt.
”’Samaan aikaan muutoksen tuulet puhalsivat muuallakin. Gran Kiltias Anastasis, joka oli menehtynyt vain vuotta aiemmin, oli jättänyt valtatyhjiön. Nyt eräs hänen tärkeimmistä oppilaistaan oli kuitenkin saanut jalansijaa hänen seuraajiensa joukossa. Piraattien suunnatessa katseensa taivaalle tämä nuori nainen havitteli paikkaansa pyhien miesten joukossa.’”

Mitä tämä nyt oli? Aihe vaihtui täysin. Balthier oli kuvitellut kirjan kertovan lisää Lemurésista ja sen salaisuuksista, mutta juttu vaihtuikin tarinoinniksi uskonnosta, joka ei piraattia juuri kiinnostanut. Mitä sitten, jos joku nainen oli pyrkimässä Gran Kiltiasiksi Gran Kiltiasin paikalle?

”’Vaikka nuori nainen oli saavuttanut hyvän aseman, hän ei kuitenkaan ollut vielä osoittanut olevansa todellinen Gran Kiltias. Jokainen edeltävä hallitsija oli ollut mies ja kantanut Gran Kiltiasin merkkiä’”, Balthier jatkoi lukemistaan. ”’Edellisen Kiltiasin menehdyttyä tuo merkki oli kadonnut säilytyspaikastaan eikä kukaan tiennyt, minne se oli joutunut. Sanottiin jopa, että se näyttäytyisi vain todelliselle seuraajalle. Ilman merkkiä kukaan ei voinut nousta Gran Kiltiasin asemaan. Monet havittelivat paikkaansa auringossa, joten Bur-Omisacen vuorella elettiin levottomia aikoja.’”
”Ihmiset tekevät kovin vaikeaa pyhiensä valitsemisesta”, Fran kommentoi.
”En ole koskaan pohtinut asiaa”, Balthier myönsi. ”Tiedän kuitenkin, että uskonnot voivat aiheuttaa suuria sotia. En hämmästyisi, vaikka saisimme pian kuulla verisistä taisteluista pyhällä vuorella. Jotkut päättävät tuon mainitun naisen olevan oikea Kiltias, toiset taas ajattelevat jonkun muun olevan… ja siinä onkin meillä sota valmiina.”
”Vieroilla asema periytyy, sotaa ei tarvita”, Fran kertoi.
”Entä jos Jote ei jätä jälkeläisiä?” Balthier kysäisi.
”Mjrn nousee ylipapittareksi hänen jälkeensä.”
”Entäpä, jos Mjrnkään ei saa lapsia?”

Fran näytti jopa miettivän hetken. ”Meillä on muita sukulaisia, aina löytyy seuraava. Sitä ei kuitenkaan tarvitse miettiä vielä pitkään aikaan, sillä Jotella on edessään vuosia vuosien perään.”

Vierojen elinikä oli ihmisen näkökulmasta käsittämättömän pitkä. Frankin oli nähnyt elämää Balthieriin verrattuna niin paljon, että tämän olisi jo luullut kyllästyneen. Toisaalta naisen todellista ikää oli vaikea pitää mielessä, sillä tämä näytti ihmissilmiin hädin tuskin kolmekymppiseltä.

”Varmasti vieratkin ovat joskus olleet sodassa”, Balthier kuitenkin totesi. Hän ei uskonut, etteivät muut rodut sotineet samalla tavalla kuin ihmisetkin.
”Oli aika, jolloin vierat joutuivat taistelemaan paikastaan maailmassa. Oli myös aika, jolloin miehet ja naiset elivät yhdessä, mutta se ei johtanut mihinkään hyvään. Taistelut kuitenkin ovat takanapäin”, Fran kertoi.
”Teillä kuitenkin on sotilaita? Näimme heitä, kun kävimme kotikylässäsi.”
”He ovat kylän suojelijoita”, Fran korjasi. Balthier ei viitsinyt huomauttaa, että suojelijatkin saattoivat joutua taisteluun. Hän tiesi menneisyyden olevan turhankin arka aihe Franille. Kenties väittely ei kannattanut.

Balthier lehteili kirjaa, jossa jaaritus Bur-Omisacen tilanteesta jatkui vielä muutaman sivun verran. Hän silmäili tekstiä, muttei vaivautunut lukemaan sitä syvällisemmin. Sen sijaan hänen huomionsa kiinnitti maininta, että Rabanastren lähellä oli ollut maanjäristys, joka oli saanut kaupungin sekaisin. Kirja tiesi kertoa senkin, että kansan helpotukseksi hiljattain valtaan palannut prinsessa Ashelia oli ollut tuolloin valtiovierailulla Rozarriassa, joten tämä oli pelastanut. Ilmeisesti järistys oli aiheuttanut jonkinlaisen vaurion kuninkaallisessa linnassa.

Alkoi näyttää siltä, että parin kivenmurikan kohottaminen Glabadosin kätkössä oli saanut aikaan varsin monia asioita. Oliko Lemurésin paljastuminen ollut hyvä asia? Kenties koko maailman kannalta olisi ollut parempi, jos manner olisi pysynyt ikuisena legendana. Toisaalta innostus sykki kiivaana Balthierin sisällä. Hän oli matkalla paikkaan, joka oli ollut satoja vuosia pelkkä haavekuva. Sellaista mahdollisuutta ei käynyt väheksyminen.

Epäilykselle ja katumukselle oli turha antaa siipiä, kun saattoi lentää itsekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!