25. heinäkuuta 2013

Vapahdus: Luku 1

Author: Afeni
Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus
Rating: K-13
Disclaimer: En omista kaanonin hahmoja ja paikkoja. Se, mikä ei ole selkeästi kaanonia, on itse keksimääni.
Parings: Niitä on... useampi.

Tämä tarina on jatkoa ficilleni Projekti S. R. (Huom. loppupuolella K-18-sisältöä. Lukeminen jokaisen omalla vastuulla). Sen lukeminen ei ole välttämätöntä, jotta tätä ficciä voisi ymmärtää, mutta voi auttaa yksityiskohtien hahmottamisessa.








Luku 1


Näytöllä vilisi kuvia ja tekstiä hirvittävää vauhtia. Annoin tietokoneen tehdä työtään ja tutkiskelin pöydälle levittämiäni papereita. Yksityiskohdat alkoivat hahmottua päähäni hiljalleen.

Herra Valentine ja prinsessa Kisaragi olivat viettäneet rauhallista koti-iltaa, jonka kesken Valentine oli poistunut ostamaan jäätelöä (kyseinen jäätelö oli myöhemmin löytynyt eteisen lattialta). Kun Valentine oli palannut, prinsessa oli ollut jo kateissa. Valentine oli käyttänyt kulkemiseen omia avaimiaan.

Ymmärsin liiankin hyvin, millainen prinsessan ja Valentinen suhde oli. Epäammattimainen ja sopimaton. Ei kuitenkaan ollut minun asiani kommentoida, kenties prinsessa oli saanut suhteelleen isänsä hyväksynnän. Sitä paitsi minun tehtäväni oli ainoastaan löytää prinsessa, ei pohdiskella hänen elämäntilannettaan.

Asunnon olohuoneesta oli löydetty hiuksia, joista oli tehty dna-analyysi. Osa oli Valentinen, osa prinsessan, joten hiuksista ei ollut apua mysteerin selvittämisessä. Tietokone puolestaan kävi läpi WRO:n ja Turkien sormenjälkiarkistoa, joka oli lievästi ilmaistuna käsittämättömän kattava.

Kone piippasi löydön merkiksi, ja nostin katseeni papereista. Se oli kaivanut henkilöprofiilin esille. Kuvassa oli etäisesti tutun näköinen Turk, mutten suorilta tunnistanut häntä. Vilkaisin nimen ensimmäiseksi.
Vincent Valentine?” luin ääneen. ”Syntynyt 13.10.1950?!?”

Ifrit siitä, että miehellä oli kohta syntymäpäivä. Hälyttävää oli, että kyseessä oli hänen… hetkinen… 61-vuotisjuhlansa. Valentine ei kuitenkaan näyttänyt päivääkään yli 30-vuotiaalta. Kyseessä täytyi olla joku toinen.

Tarkistin sosiaaliturvatunnuksen loppuosan, nykyisen osoitteen, puhelinnumeron ja sähköpostin. Kaikki täsmäsi. En voinut enää hillitä uteliaisuuttani vaan selasin tiedostoa alaspäin. Silmäni laajenivat kauhusta, kun minulle selvisi, mitä Valentinelle oli tapahtunut. Viimeisin merkintä oli vain reilun viikon päästä. WRO:n lääkäri oli todennut Valentinen olevan ”täysin ihminen”, mutta määrännyt kuitenkin seurantakäynnin.

Tiimitovereillani taisi olla melkoisia salaisuuksia. Mitähän Rhapsodoksen tiedostosta löytyisi? Tai minun? Olin tätä tehtävää varten saanut pääsyn laajempiin arkistoihin kuin mitä olin aiemmin selannut. Olin jo näpyttelemässä omaa nimeäni hakukenttään, kun kuulin oven käyvän. Napsautin ohjelman ikkunan alas ja käännyin tuolini kanssa ympäri.

Ovesta oli astunut sisään punertavahiuksinen pitkähkö mies, jonka tunnistin välittömästi, vaikka olin nähnyt hänestä ainoastaan valokuvan. Nousin seisomaan ja kumarsin hänelle lyhyesti.
Hauska tutustua, herra Rhapsodos”, tervehdin miestä, joka kohotti minulle kulmiaan ja hymyili.
”’Kirpeä aamu, tytön suloinen hymy syksysateessa’”, Rhapsodos vastasi minulle. ”Sano toki Genesikseksi.”

Puna kirahti polttavana poskilleni, kun nyökkäsin ja astuin eteenpäin. Ojensin hänelle käteni.
Kaoru Kirifuri”, esittelin itseni. ”Tunnet näköjään wutailaista runoutta.”
Runot ovat aina kiehtoneet minua. On hienoa, että olet tutustunut kulttuurisi helmiin”, Raph… Genesis vastasi. Minun oli vaikea ajatella häntä pelkästään etunimellä, sillä emme olleet hyviä tuttavia keskenään. Olin luonnollisesti opiskeluaikoina oppinut paikalliset tavat ja tiesin, ettei täällä ollut samanlaisia kunnioitussääntöjä kuin meillä kotona, mutta lapsuuden opit istuivat tiukassa. Töissä tilanne korostui, sillä kaikki oli virallisempaa kuin vapaa-ajalla.

Päästin irti Genesiksen kädestä ja peruutin takaisin tuoliini. Hän valloitti viereisen työpöydän, muttei oikein näyttänyt kuuluvan sen ääreen. Ryhdyin näpertämään papereitani kykenemättä kuitenkaan keskittymään niihin. Sen sijaan tarkkailin miestä syrjäsilmällä. Hän ei näyttänyt vaaralliselta.

Genesis oli pukeutunut mustiin nahkahousuihin ja luonnonvalkoiseen neulepaitaan. Yksinkertaisesti ja hillitysti. Hänen hiuksensa näyttivät siltä kuin ne olisivat saaneet asettua luonnolliseen tilaansa, mutta luultavasti niiden asetteluun oli käytetty hyvä tovi villin vaikutelman saamiseksi.

Minä sen sijaan olin sipaissut omat vaaleanruskeilla raidoilla sävytetyt muuten lähes mustat hiukseni huolimattomasti ponnarille. Ylläni oli löysähkö pusero, napitettava neuletakki ja caprit, joiden alle olin syksyisen sään vuoksi joutunut kiskomaan sukkahousut. Kaikesta näki, että olin varautunut toimistopäivään, vaikka pian saattaisi olla kenttätöitä tiedossa.

Onko meillä johtolankoja jo tiedossa?” Genesiksen ääni havahdutti minut. Hätkähdin ja miltei pudotin paperit käsistäni lattialle. Olin unohtanut laittaa arkistoselauksen uudestaan päälle.

Pyörähdin tuolilla ja käynnistin ohjelman uudestaan. Valentinea oli turha epäillä, vaikka tämän sormenjäljet olivat asunnosta löytyneetkin.
Ei oikeastaan. Kone tutkii Kisaragin asunnosta löytyneitä sormenjälkiä”, kerroin. ”Löysimme myös hiuksia, mutta dna täsmäsi ainoastaan Kisaragiin ja Valentineen.”

Genesis nyökkäsi ja näytti vajoavan ajatuksiinsa. Napautin prinsessani tiedoston auki selvittääkseni, oliko hänellä mahdollisesti vihollisia. Selailin tietoja ja yritin olla näkemättä liikaa henkilökohtaisuuksia. Silti satuin huomaaman hänen tarkistaneensa ehkäisynsä hiljattain. Työnsin häiritsevät ajatukset mieleni perukoille ja jatkoin selaamista koneen ahkeroidessa arkiston parissa.

Prinsessa saattoi olla vaarassa jo pelkästään asemansa vuoksi. Joku voisi haluta kiristää Wutaita, joka varmasti maksaisi lunnaat kruununperillisestään. Toisaalta AVALANCHE oli varmasti myös kerännyt omat vihollisensa puhumattakaan WRO:n vastustajista. Saattoi olla koko joukko ihmisiä, jotka halusivat joko päästää Wutain prinsessan hengiltä tai hyötyä hänestä.

Grimoire Junior Valentine voisi olla yksi vaihtoehto”, Genesis huomautti. ”Häntä ei ole vielä löydetty, mutta hänellä on varmasti tukalat oltavat. Yuffieta voisi käyttää puskurina. Sitä paitsi hän piikitti Yuffieen kehittelemäänsä uutta lääkettä… hän saattaisi haluta jatkaa tutkimuksiaan. Hänellä olisi motiivi.”

Genesis puhui prinsessasta kovin tuttavalliseen sävyyn. Ilmeisesti he olivat jonkinlaisissa väleissä, vaikkei entinen SOLDIER ollut vielä työskennellyt tiedustelupalvelussa kuin hetken. Olivatko he ehtineet edes toimia yhdessä kertaakaan?
Saatat olla oikeassa”, myönsin. Päätin käydä Grimoire Valentinen jutun tarkemmin läpi, sillä minulla oli vielä pahoja aukkoja tiedoissani.

Samassa kone piippasi uudestaan. Klikkasin prinsessan tiedoston alas ja jäin katsomaan, mitä tällä kertaa oli selvinnyt. Sydämeni jysähti nähdessä maanmieheni kasvot kuvassa. ”’Takeo Kimura, syntynyt 5.5.1966, kotimaa Wutai’”, luin ääneti. ”’Liittynyt WRO:n joukkoihin 1/2011.’”

En tuntenut tätä Kimuraa henkilökohtaisesti, mutta jotain etäisesti tuttua hänessä oli. Ehkäpä olimme törmänneet päämajan käytävillä? Toivoin, että olisin päässyt Wutain henkilötietorekisteriin, jotta olisin voinut tarkistaa hänen taustansa. Valitettavasti kotimaani ei tehnyt suoranaista yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa. Tietoja saatettiin tarvittaessa luovuttaa, mutta ainoastaan erittäin hyvästä syystä.

Toisaalta prinsessan sieppaus oli sellainen.

Ovi kävi jälleen ja ajatusketjuni jäi kesken. Pyörähdin jälleen tuolissani. Tällä kertaa tulija oli Valentine. Hän näytti väsyneeltä, silmien alla oli tummat varjot ja hänen pitkät hiuksensa näyttivät tuuleen pöllyttämiltä. Nyt mies olisi ehkä käynyt 35-vuotiaasta, mutta ikäiseltään hän ei näyttänyt. Tosin tiedoston mukaan tämä ei ollut ikääntynyt päivääkään, ennen kuin demoni nimeltä Chaos oli poistunut tämän elimistöstä. Fyysisesti Valentine oli edelleen saman ikäinen kuin minä. Ajatus oli hämmentävä.

Valentine nyökkäsi meille kummallekin, ennen kuin istuutui vapaalle paikalle. Jäin odottamaan, mitä tuleman piti.
Yuffie hoiti aiemmin tiimin johtamisen”, hän aloitti. ”Sovimme Reeven kanssa, että minä otan vastuun, koska olen ollut WRO:n riveissä pisimpään. Kaoru on vasta aloittanut ja vaikka sinulla, Genesis, on jo sotilasuraa takana, et ole vielä ansainnut järjestön täyttä luottamusta.”

Genesis ei näyttänyt kiusaantuvan tiedosta vaan ainoastaan hymyili vastaukseksi.
Jäljitin Yuffieta Renon ja Ruden kanssa koko yön”, Valentine kertoi. ”Turkit onnistuivat saamaan sen verran selville, että Yuffien asuntoon tunkeutui kolme miestä ja hänet kannettiin luultavasti tajuttomana ulos. Epäilemme, että hänet on siirretty autoon, mutta rekisteritunnuksesta ei ole havaintoa. Turkit tarkastavat jokaisen ajoneuvon, joka pyrkii ulos Edgestä, mutta se voi olla jo myöhäistä…”

Valentine haroi mustia hiuksiaan. Niiden puolesta hän olisi voinut olla wutailainen, mutta muuten hänen piirteensä olivat selvästi itämaisia.
Etsintöjä on siis laajennettava Edgen ulkopuolelle”, Genesis totesi.
Tiedän”, Valentine murahti. ”Et sattuisi tietämään, missä veljeni voisi piileskellä?”
Ajattelit siis samaa kuin minäkin”, punapäinen mies vastasi.
Oletettavasti. Hän on yhä vapaalla jalalla, emmekä tiedä, kuinka vaarallinen”, Valentine manaili. ”Minun ei olisi pitänyt jättää Yuffieta yksin…”
Ei tapahtunut ollut sinun vikasi”, kiirehdin sanomaan.
Tohtori Valentine ei olisi kuitenkaan pärjännyt yksin”, Genesis huomautti. ”Kenties hänellä on yhä yhteyksiä Deepgroundiin.”

Kaivelin jälleen muistiani. Deepgroundin tapauksesta minullakin oli omakohtaista kokemusta, kun kyseinen järjestö oli hyökännyt Edgeen. Hyväksi onneksi olin onnistunut piiloutumaan ja säästynyt varmalta kuolemalta. Muistin myös Omegan ilmestymisen taivaalle.

Muutama kuukausi sitten ei kuitenkaan ollut puhuttu Grimoire Junior Valentinesta... Ei sillä, virallisesti ei puhuttu vieläkään. WRO ja Shinra-yhtiö olivat pitäneet huolta, ettei tietoja ollut päässyt vuotamaan lehdistölle. Julkisen tiedon mukaan sekä järjestö että yritys keskittyivät Planeetan pelastamiseen ja ympäristöystävällisten ratkaisujen kehittämiseen. Todellisuus oli hieman värikkäämpi ja mediaseksikkäämpi, jos siitä olisi kerrottu.

No, joka tapauksessa Turkit jatkavat työskentelyä. Lähdemme liikkeelle heti, jos jotain selviää”, Valentine sanoi. ”Reeve haluaa meidän pitävän taukoa nyt. Lähdemme kentälle tunnin varoitusajalla.”
Minulla on todistusaineiston tutkiminen kesken”, huomautin.
Pidä joka tapauksessa huolta, että olet lähtövalmiina, kun otan seuraavan kerran yhteyttä”, Valentine vastasi minulle.

Punnitsin hetken tilannetta mielessäni. En ollut varsinaisesti ollut kentällä – ellei prinsessan asuntoa laskettu – mutta käsitin kyllä, ettei se ollut kevyttä työtä. Edellisenä yönä oli mennyt myöhään ja väsymys painoi jo nyt. Olisi parempi kerätä voimia.
Otan läppärin mukaan ja jatkan skannausta kotona etäyhteyden kautta”, ilmoitin ja ryhdyin pakkaamaan tarvittavia välineitä. Voisin torkkua puolen tunnin, ehkä tunninkin pätkissä koneen työskennellessä. Levättyäni voisin käydä paperit vielä uudemman kerran läpi.

Genesis, lähtövalmius koskee sinuakin”, Valentine lisäsi. ”Jalkapantasi reviiriä on laajennettu, joten voit kulkea mukanamme minne menemmekin. Sinun on kuitenkin pysyttävä 100 metrin säteellä joko minusta tai Kirifurista.”

Kohotin kulmiani. Mistään tuollaisesta ei ollut puhuttu minulle mitään. Ilmeisesti Valentine huomasi ilmeeni, sillä hän kehotti minua käymään teknisellä osastolla, ennen kuin lähtisin kotiin.
'Vanki vapauden, talvi puita kahlitsee, yksin palelen.'” Kuulin Genesiksen siteeraavan toista haikua, kun poistuin paikalta läppärilaukkuni ja papereideni kanssa.

~o~

Yuffie pyyhki hikeä otsaltaan ja tavoitteli lavuaarin reunaa. Lopulta hän sai kammettua itsensä pytyn päälle istumaan ja nojasi otsansa vasten lavuaarin kylmää reunamaa. Pahoinvointi oli helpottanut hetkeksi, mutta sen jäljiltä olo oli voimaton ja nuutunut.

Nuori nainen pakottautui purskuttamaan vettä suussaan, ennen kuin joi varovaisesti muutaman kulauksen. Hän pesi vielä kasvonsa ja vasta sitten uskaltautui vilkaisemaan peiliin. Hiukset olivat sekaisin eivätkä edes erityisen puhtaat, ja hänen ihonsa näytti kelmeältä. Valitettavasti ulkonäkö oli pienin hänen huolistaan.

Kun olo tuntui inhimilliseltä, Yuffie raahusti takaisin hytin puolelle. Hän heittäytyi sängylle, vaikka tiesi, ettei sieltä käsin pystyisi puolustautumaan, jos joku ilmestyisi paikalle. Leviathan, tällä hetkellä hän oli muutenkin kyvytön puolustamaan itseään.

Sängyllä maatessa hänen ajatuksensa alkoivat hiljalleen kulkea. Kuka ihme hänet oli halunnut siepata? Kun miehet olivat tunkeutuneet hänen asuntoonsa, kukaan näistä ei ollut sanonut sanaakaan. Yuffie ei ollut nähnyt mitään kunnollisia tuntomerkkejä, sillä jokainen oli pukeutunut mustaan ja vetänyt kommandopipon päähänsä.

Ensimmäisenä Yuffien mieleen tulivat Deepground ja Grimoire Valentine. Hullu tiedemies oli ruiskuttanut häneen ”uutta lääkettä”, joka oli kyllä parantanut hänen vammansa, mutta myös lisännyt hetkellisesti hänen voimiaan. Ties vaikka tuo kaheli olisi halunnut jatkaa tutkimuksiaan... Ehkäpä häntä kuljetettiin juuri tämän uuteen piilopaikkaan.

Yuffie oli tosin kuvitellut, että Deepground oli jo lopullisesti kukistettu, vaikka Vincentin veli oli päässyt karkuun. Kukaan ei ollut ollut erityisen huolissaan tiedemiehen pakenemisesta, sillä seuraajia ei enää olisi pitänyt olla juurikaan jäljellä. Tämä oli kuitenkin toiminut lähinnä Rosson ja Weissin avustuksella, ja SOLDIERit olivat nyt tiukasti WRO:n valvonnassa. Weissin kohdalla harkittiin jopa valvottua vapautta, samanlaista räjähtävää ja seurantalaitteen sisältävää jalkapantaa kuin Genesiksellä oli.

Jos sieppauksen takana oli tohtori Valentine, Yuffien täytyi päästä pakenemaan, ennen kuin oli liian myöhäistä. Hän hivuttautui uudestaan ikkunan ääreen tarkistamaan tilanteen vakavuuden. Päivä oli arviolta puolessa, koska aurinko oli kivunnut niin korkealle kuin se ylipäätään tähän aikaan vuodesta nousi. Pian alkaisi taas hämärtää. Onneksi tuuli ei käynyt kovana eikä syysmyrskyistä ollut tietoakaan. Ne olisivat tehneet Yuffien olon epäilemättä nykyistäkin epämiellyttävemmäksi.

Ikävämpi uutinen oli, ettei rantaa näkynyt missään suunnassa. Laiva oli avomerellä matkalla ties minne. Yuffie haparoi olohousujensa taskuja vain todetakseen, ettei hänellä ollut enää kännykkää. Noh, olisikin ollut sieppaajilta typeryyttä jättää puhelin hänen hyppysiinsä.

Niin kauan kuin he olisivat avomerellä, pakoyritykset olisivat käytännössä turhia. Toki Yuffie olisi voinut yrittää siepata pelastusveneen, mutta minne hän olisi soutanut pakoon? Niinpä.

Sen sijaan karkuun saattoi yrittää vasta, kun he rantautuisivat. Yuffie punnitsi tilannetta mielessään. Hän ei tiennyt, kuinka pitkä matka olisi, mutta jos hän oksentelisi tähän tahtiin saamatta ruokaa välissä, hän olisi aivan liian huonokuntoinen tehdäkseen mitään vain päivässä, parissa.

Minne häntä vietiin? Mistä he olivat lähteneet?

Edgessä ei ollut satamaa, ja Junon oli turhan kaukana. Laivan oli täytynyt lähteä Kalmin lähelle muodostuneesta New Portista. Se oli vielä pikkuinen kylä, mutta palveli jo aktiivisena satamana. Nopeimmat alukset kulkivat vajaassa viikossa Costa del Soliin. Valitettavasti vajaa viikkokin tarkoitti aivan liian monta päivää vesillä, jotta Yuffie voisi selvitä matkasta ilman nestehukkaa ja suolojen puutosta. Niin ällöttävältä kuin syöminen ajatuksena nyt tuntuikin, olisi hänen saatava jotain ravintoa. Pelkällä vedellä hän ei pärjäisi.

Koska Yuffie oli siepattu – eikä esimerkiksi tapettu – voitiin olettaa, että hänet oli haluttu elävänä. Oletettavasti hänet siis myös säilytettäisiin sellaisena. Se tarkoitti, että joku tulisi myöhemmin tarkistamaan hänen tilansa ja kenties toisi samalla ruokaa.

Tapojensa vastaisesti Yuffie päätti käyttäytyä. Hän esittäisi kilttiä vankia, kunnes laiva saapuisi maihin. Silloin hän käyttäisi vangitsijoidensa hyvää uskoa näitä vastaan ja livahtaisi näiden hyppysistä. Sitä varten hänen oli saatava itsensä ja vatsansa kuntoon. Olisikohan jonkun mahdollista järjestää hänelle pahoinvointilääkitystä? Tosin lääkkeet harvemmin auttoivat, kun tilanne oli jo päällä, mutta aina kannatti yrittää.

Samassa Yuffie kuuli kahvan painuvan alas. Hän kiirehti takaisin sänkyyn ja heittäytyi makuulleen silmät lähes suljettuina. Suunnitelman toteuttaminen alkoi juuri tällä sekunnilla. Hän ottaisi käyttöön kaikki näyttelijän taitonsa ja pelastaisi itsensä tästä pulasta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!