Author: Afeni
Fandom: Final Fantasy VII
Rating: K-13
Disclaimer:
Hahmot ja paikat eivät kuulu minulle. Tarina on minun.
A/N: Tämän
ficin alkuperäinen versio on vuodelta 2007. Se ei kuitenkaan koskaan
valmistunut kokonaan eikä näin ollen päätynyt julkaistavaksi. Nyt päätin ottaa
itseäni niskasta kiinni ja muokata ficin julkaistavaan muotoon. Samalla
korjailin siitä selkeitä virheitä, joitain lauserakenteita jne.
Summary: In game -ficci, joka sijoittuu Gold Sauceriin.
Tifa viettää iltaa yksin kapakassa, koska ei ole saanut nukuttua. Yllättäen
hän saakin seuraa.
Lataa pdf.-tiedosto: Kakkosvaihtoehto
Kakkosvaihtoehto
Tifa haukotteli baaripöydässä. Hän oli väsynyt, muttei
toisaalta halunnut mennä nukkumaan. Kun hän oli liittynyt AVALANCHEen, hän ei
ollut osannut arvatakaan, miten paljon hänen elämänsä muuttuisi päätöksen
myötä. He olivat vasta hiljattain päätyneet yöksi Gold Sauceriin, paikkaan,
jonne hän ei vain osannut kuvitella itseään. Toisaalta eipä hän ollut koskaan
ajatellut päätyvänsä pyörittämään baaria Midgarin slummiinkaan.
Gold Saucer oli varsinainen uhkapelikeskus. Se oli
paikka, jonne saattoi huoletta tuhlata koko omaisuutensa yhdessä yössä… tai
kaksinkertaistaa sen, jos kävi tuuri. Kaupungissa oli jokaiselle jotakin,
paitsi jos halusit nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, ja juuri sitä Tifa olisi
nyt kaivannut. Heidän matkansa oli ollut raskas ja täynnä yllättäviä käänteitä.
Ei olisi tehnyt pahaa saada levähtää hetki.
Tifa siemaisi makeaa drinkkiään ja tuijotti tylsistyneenä
eteensä. Tässä paikassa ei ollut hetkeäkään hiljaista. Hän oli valinnut
syrjäisimmän baarin syrjäisimmän nurkan, mutta sielläkään ei päässyt karkuun
ihmisiä ja hakkaavaa musiikkia. Olisi tietysti voinut luulla, että hän oli
tottunut sellaiseen pyörittäessään 7th Heavenia, mutta hänen oma baarinsa oli
kuitenkin paljon rauhallisempi kuin se, jossa hän nyt istui. Oikeastaan Gold
Saucerin pieninkin pubi kävi yökerhosta 7th Heaveniin verrattuna.
”Hei, onko tässä tilaa?” ystävällinen ääni keskeytti
yhtäkkiä Tifan pohdinnat. Hän nosti katseensa tuopistaan ja huomasi
tuijottavansa Aerithia suoraan silmiin. Hän huokaisi hiljaa mielessään, mutta
hymyili toiselle naiselle kuitenkin.
”Istu vain”, hän sanoi ottaen heti perään kulauksen
drinkistään.
Aerith istahti Tifaa vastapäätä ja laski siiderilasinsa
pöydälle. Jotenkin tämä ei vaaleanpunaisessa mekossaan näyttänyt sopivan
ollenkaan koko paikkaan.
”Etkö sinäkään saa unta?” Aerith tiedusteli Tifalta.
”En oikeastaan. Liika melua ja valoa”, Tifa vastasi
hitusen vaivautuneesti. Hän ei oikein tiennyt, miten hänen olisi pitänyt
suhtautua toiseen naiseen. Tämä ei ollut tehnyt mitään pahaa, mutta aiheutti
silti hänelle aina kiusaantuneen ja jopa ärtyneen olon.
”En minäkään. Tokihan slummissa tapahtui aina jotain,
mutta siellä ei kuitenkaan ollut tällaista”, Aerith sanoi viitaten ympärilleen.
”Yhmm”, Tifa tyytyi mutisemaan.
Naiset istuivat hetken hiljaa tuijotellen kumpikin lasiaan.
Tifa tyhjensi omansa ennätysvauhdilla ja käväisi sitten nopeasti hakemassa
tiskiltä toisen. Hänellä ei ollut yleensä tapana käyttää runsaasti alkoholia,
mutta hän toivoi sen turruttavan päätä riittävästi, jotta ärtymys ja stressi
katoaisivat. Kenties hän sitten pystyisi jopa nukkumaan kokonaisen yön.
”Oletko muuten nähnyt Cloudia?” Aerith kysyi hetken
päästä kuin jotain sanoakseen.
”En”, Tifa töksäytti tahtomattaan, vaikka yrittikin pitää
äänensä vakaana. Ei ollut Aerithin vika, ettei Cloud kiinnittänyt Tifaan niin
paljon huomiota kuin hän olisi toivonut. Toisaalta ehkä juuri siinä oli hänen
ärtymyksensä syy. Cloud oli luonut Aerithin suuntaan viime aikoina pidempiä
silmäyksiä kuin Tifan.
”Yhm, ajattelin mennä pyytämään häntä kävelylle, kun en
saanut unta…” Aerith aloitti.
”Vai niin, ihanko totta?” Tifa tokaisi kärkevästi ja
olisi saman tien voinut purra kielensä poikki. Hän vilkaisi pikaisesti lasiaan.
Ehkei sittenkään ollut hyvä ajatus juoda enempää? Pian hän ei hillitsisi
puhumisiaan ollenkaan ja aiheuttaisi turhaa draamaa AVALANCHEn jäsenten
välille.
”Kyllä”, Aerith vastasi kuin ei olisi huomannut Tifan
käytöksessä mitään omituista. ”Mutta kun ehdin hänen käytävälleen, näin hänen
poistuvan jonnekin Barretin kanssa.”
”Ehkä he halusivat keskustella viimeaikaisista
tapahtumista”, Tifa ehdotti helpottuneena siitä, että keskustelu oli siirtynyt
turvallisille uomille. Siinähän ei ollut mitään pahaa, että Cloud vietti
iltansa Barretin kanssa. Sitä paitsi oli vain hyvä, jos miehet saisivat
puhuttua. Barret tuntui toisinaan hermostuvan Cloudin hiljaisempaan tyyliin
aivan suotta.
”Voihan se olla”, Aerith myönsi. ”Todennäköisesti olet
oikeassa.”
Aerith tyhjensi tuoppinsa ja nousi hakeakseen toisen.
Tifa tarttui tätä käsivarresta ja pysäytti kesken matkan
”Tuo minulle vielä yksi tällainen… ehkä sitten saan
paremmin nukuttuakin”, hän pyysi, vaikka tiesi ajatuksen olevan kaikkea muuta
kuin viisasta. Aerith nyökkäsi, ja hän päästi tämän menemään. Nainen sai
tiskiltä tilaa välittömästi ja muutaman ihailevan katseen. Joku jopa yritti
tavoitella tämän takamusta, mutta Aerith huitaisi käden pois. Tifa tuhahti
itsekseen. Kuinka ärsyttävää. Hän oli ihan nätti ja hänen muotonsakin olivat
kohdallaan, mutta silti hän jäi syrjään, kun Aerith asteli huoneeseen. Tämä
tuntui vangitsevan jokaisen katseen itseensä. Valitettavasti myös Tifa huomasi
usein seurailevansa tämän tekemisiä vaivihkaa. Hän siis sortui samalla tavalla
kuin kaikki muutkin. Miksi? Mikä Aerithissa muka oli niin erikoista?
Hetken päästä Aerith palasi pöytään ja laski kaksi
samanlaista drinkkiä alas. Tifa kaiveli lompakkoaan, mutta Aerith laski käden
hänen kädelleen ja puisteli päätään.
”Minä tarjoan tämän kierroksen”, tämä lupasi.
Häkeltyneenä Tifa kiitti. Ehkä hänen pitäisi yrittää olla vähän ystävällisempi
Aerithille eikä kiukuta mielessään elämän epäreiluutta aina, kun tämä käveli
huoneeseen. Hän hymyili ja kulautti ison osan drinkistä alas kerralla, isomman
kuin oli aikonutkaan. Tilanne teki hänet kummallisella tavalla hermostuneeksi.
”Pitäisiköhän sinun ottaa hieman rauhallisemmin?” Aerith
ehdotti siemaistessaan omaa juomaansa rauhallisemmin
”Äh, mitä paremmin tämä menee päähän, sitä helpommin saan
unta. Usko pois, olen työskennellyt baarissa sen verran kauan, että olen nähnyt
todisteita ihan riittävästi omin silmin”, Tifa selitteli. Hänen omiin
korviinsakin selitys kuulosti ontuvalta, mutta oikeastaan hän ei jaksanut
välittää.
”No jaa, kunhan et siihen sammu. En taida jaksaa kantaa
sinua”, Aerith naurahti. Tifa tunsi jälleen hermojensa kiristyvän. Vihjasiko
Aerith, että hän oli ylipainoinen? ”Tarkoitan vain, että käsivoimani ovat ihan
olemattomat. Sitä luulisi, että kukkakorin jatkuva kanniskelu auttaisi jotain,
mutta ei. Aina kun tarvitsi tehdä jotain raskaampia remonttihommia, jouduin
kyselemään naapurista miehiä apuun.”
”Sait epäilemättä apua helposti…” Tifa mutisi.
”Naapurimme olivat oikein avuliaita ja mukavia”, Aerith
vastasi. ”Toivottavasti he ovat yhä elossa. On tapahtunut niin paljon kaikkea
kamalaa…”
Tifa tunsi piston sydämessään. Hän piti itseään mukavana,
kilttinä ja ystävällisenä henkilönä. Tällainen käytös ei missään nimessä ollut
hänen tapaistaan. Hän nipisti itseään pöydän alla pysyäkseen skarppina. Nyt hän
parantaisi tapansa ja olisi koko loppuillan hyvää seuraa Aerithille. Hän
antaisi tälle uuden mahdollisuuden.
Yllättävää kyllä Tifa huomasi tulevansa Aerithin kanssa
juttuun, kun hän ryhtyi oikeasti kuuntelemaan, mitä tällä oli sanottavanaan. He
kertailivat yhdessä, mitä kaikkea oli ehtinyt tapahtua ja spekuloivat tulevaa.
Heillä oli jopa yhteisiä mielipiteitä, kuten se, että Barret saisi parantaa
tapansa ja siistiä kielenkäyttöään. Lisäksi heistä kumpikin oli huolissaan
Yuffiesta, joka oli niin nuori, ettei tämän olisi pitänyt matkata pitkin maita
ja mantuja vaan olla turvassa kotonaan. Nanakia kohtaan he tunsivat sympatiaa
ja kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta Cloudia ei edes sivuttu puheessa.
”Sinä olet sellainen kaikista huolehtija ja pidät langat käsissäsi.
Sinua ei voi olla kadehtimatta”, Aerith totesi, kun he olivat listanneet pienen
porukkansa hyviä puolia. Tifa katsoi häkeltyneenä toista naista. Hänen olonsa
oli jokseenkin hutera, mutta hän uskoi silti kuulleensa oikein. Hän ei vain
ollut ajatellut koskaan asiaa tuolla tavoin.
”Sinä taas olet liian kiltti ja pidät kaikista ihan
liikaa”, Tifa vastasi. Tuo piirre Aerithissa olikin niin ärsyttävä. Nainen
vaikutti melkein liian täydelliseltä; tämä oli kiltti ja ystävällinen kaikille
eikä koskaan sanonut pahaa sanaa kenestäkään… ja kaiken lisäksi tämä oli niin
kaunis, että kaikkien – Cloudin – katseet hakeutuivat tähän yhä uudestaan.
”Tai sitten et vain tunne minua”, Aerith hymähti.
”Niinkö? Onko sinulla sitten jokin synkkä salaisuus?”
Tifa kysyi ennen kuin ehti estää itseään.
”Voi ollakin, mutta tämä ei ole oikea paikka paljastaa
sitä…” Aerith vihjaisi ja iski silmää.
”No, ainahan me voimme lähteä täältä”, Tifa kuuli sanojen
lipuvan huuliltaan.
Aivan kuin asia olisi ollut sillä päätetty molemmat
naiset nousivat pöydästä ja poistuivat baarista. Kummankaan askeleet eivät
olleet täysin vakaita. Tifa ei muistanut, milloin oli viimeksi juonut näin
paljon. Käytävä keinahteli ja päässä pyöri.
”No, millaisia luurankoja sinulla on kaapissasi?” hän
kysyi Aerithilta, kun he olivat päässeet AVALANCHEn valitsemaan hotelliin.
”Ehkä minun pitäisi saattaa sinut huoneeseesi, kun kerran
olemme täällä…” Aerith vaihtoi yllättäen puheenaihetta ja vaikutti jopa nololta…
vaiko ujolta sittenkin. Mitä pelleilyä tuo nyt oli?
”Et voi aloittaa juttua ja jättää sitä vain kesken”, Tifa
huomautti.
”Sanoinko jättäväni?” kuului vastaus. Samassa Aerith
tarttui Tifaa ranteesta ja pyrähti juoksuun vetäen hänet mukaansa. Pari muuta
hotellin asukasta kääntyi katsomaan heidän peräänsä päitään puistellen. Tifa
kompuroi, mutta onnistui jotenkuten pysymään jaloillaan. Onneksi hänellä oli
tukevat kengät. Nauru kupli hänen vatsassaan ja kipusi hervottomana huulille.
Se vapautti viimeisten päivien aikana lihaksiin kertyneen jännityksen paremmin
kuin yksikään drinkki, jonka hän oli sinä iltana huuhtonut alas kurkustaan.
Naiset pysähtyivät Tifan huoneen ovelle hitusen hengästyneinä
ja yhä nauraen. Käytävällä oli täysin hiljaista. Ilmeisesti muut asukkaat
olivat joko nukkumassa tai tekemässä selvää omaisuudestaan. Tifa veti syvään
henkeä ja etsi huoneensa avaimen. Hän työnsi sen haparoiden lukkoon ja käänsi
sitä vilkaisten samalla Aerithia sivusilmällä.
”Ajattelitko viivytellä viimeiseen asti, ennen kuin
kerrot salaisuutesi? Vai suunnittelitko kenties tulevasi huoneeseeni ja
työntäväsi minut parvekkeelta alas sen jälkeen, kun olet kertonut, etten vain
paljasta sitä kenellekään?” hän kysyi.
”Jotain sen suuntaista”, Aerith vastasi ja iski taas
silmää. Tifa käänsi kiireesti katseensa takaisin oveen ja työnsi sen auki. Hän
oli rekisteröivinään hiljaisen kolahduksen, mutta se katosi hänen mielestään,
kun käsivarret kiertyivät hänen vyötärölleen. Aerith työnsi hänet sisälle ja
tyrkkäsi oven kiinni jalallaan.
”Mitä sinä…?” Tifa ihmetteli. Hän irrotti Aerithin otteen
vyötäröltään ja kääntyi ympäri. Huoneessa oli pimeää, mutta ikkunan takana
paukkuvat ilotulitukset valaisivat sitä aina aika ajoin.
”Mitä sanoitkaan minusta aiemmin?” Aerith kysyi
puolestaan.
”Milloin?”
”Ennen kuin lähdimme baarista.”
”Sanoin… hmmm… että olet liian kiltti ja… äh, en minä
enää muista. Mitä väliä sillä on?” Tifa kaiveli muistiaan, mutta ilta oli
alkanut muuttua sumeaksi. Asiat eivät enää pysyneet järjestyksessä hänen
päässään. Aerith painoi etusormensa kevyesti hänen huulilleen.
”Sitä, että olet saanut minusta väärän käsityksen”, tämä
naurahti, siirsi sormensa pois ja nojautui lähemmäs Tifan kasvoja.
Vaistomaisesti Tifa perääntyi, kunnes hänen selkänsä kolahti oveen. Aerith
seurasi perässä jättämättä hänelle tilaa väistyä enempää.
Tifa hädin tuskin erotti toisen naisen kasvoja
pimeydessä, mutta hän pystyi haistamaan tämän kukkaisen tuoksun, johon
sekoittui voimakas hiuslakka. Ainakin Aerithin kampauksen salaisuus oli
selvinnyt, hän ajatteli ja hymyili itsekseen.
Kun Tifan ajatus harhaili vielä Aerithin omintakeisessa
hiustyylissä, Aerith painautui häntä vasten ja suukotti häntä suoraan suulle.
Hän vetäisi henkeä ja tarttui tätä olkapäistä työntääkseen tämän kauemmas
itsestään, mutta huomasikin painavan tätä lähemmäs ja vastaavansa suudelmaan.
Pieni ääni takaraivossa kirkui, että he tekivät väärin, mutta samaan aikaan
uteliaisuus puski pintaan hukuttaen kaiken muun alleen. Sitä paitsi Aerithin
huulet olivat pehmeämmät kuin yhdenkään miehen ja maistuivat paremmilta.
Samassa kuului uusi kolahdus ja huoneeseen hyökyi viileää
ilmaa. Nyt Tifa tyrkkäsi Aerithin pois ja lätkäisi kätensä valokatkaisimen
päälle. Hänen sumea katseensa pysähtyi hahmoon, joka oli puoliksi kammennut
itsensä ikkunan ulkopuolelle.
”Yu… ffie?” Tifa sai vaikeasti muodostettua sanan
hämmästykseltään. Mitä tyttö teki hänen huoneessaan? Ja ennen kaikkia, oliko
tämä nähnyt tapahtuneen? Hänen olonsa muuttui kuumottavaksi ja vaivautuneeksi.
Tilanne ei ollut lainkaan hänen hallinnassaan.
”Ehehee, hei Tifa?” Yuffie virnisteli roikkuen yhä
ikkunalla. ”Sinulla meni niin myöhään, että ajattelin tulla tarkistamaan, että
kaikki on hyvin. Ja sitten sinä tulitkin Aerithin kanssa, ja minä… eh… en
halunnut häiritä teitä.”
Tifan ajatukset törmäilivät toisiinsa ja kiertyivät
sekavaksi vyyhdeksi. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt läksyttää Yuffieta
jostain, tämä oli epäilemättä tehnyt jotain luvatonta tai ainakin yrittänyt,
mutta hän ei vain saanut koottua yhtäkään tolkullista lausetta. Alkoholi ja suudelma
olivat sekoittaneet hänen päänsä liian täydellisesti.
”Nyt sinä tulet alas sieltä ja suljet sen ikkunan, ennen
kuin putoat”, Aerith otti tilanteen haltuunsa. ”Sitten kipität takaisin omaan
huoneeseesi nukkumaan etkä poikkea tarkistamaan kenenkään materioiden tilaa. Jos
joku kysyy, et käynyt täällä etkä ole nähnyt meitä.”
Yuffie könysi takaisin huoneen sisäpuolelle ja loksautti
ikkunan kiinni. Tytön kasvoilla oli kummallinen ilme.
”Siitä hyvästä saan yhden parannusmaterian, eikö niin?”
tämä sanoi ja ojensi kättään. Tifa pohti, olisiko viisainta suostua
kiristykseen, ettei äskeinen paljastuisi koko Planeetalle, mutta Aerith marssi
ninjan luokse ja kuiskasi tämän korvaan jotain. Yuffien poskille nousi puna ja
tämä lupasi palata omaan huoneeseensa välittömästi. Tyttö sujahti Tifan ohitse
ja oli kadonnut, ennen kuin hän ehti kunnolla tajuta.
”Mitä sinä sanoit hänelle?” hänen suustaan tuli
ensimmäinen järkevä lause hetkeen. Aerith kääntyi katsomaan häntä hymyillen.
”Jaoin kanssasi jo yhden salaisuuden, toisen taidan pitää
omana tietonani”, tämä naurahti ja vinkkasi etusormellaan Tifaa tulemaan
lähemmäs.
Tifa epäröi. Hänen sydämensä hakkasi kummallisen lujaa ja
katse haritti. Hän ei ollut sellaisessa tilassa, että olisi kannattanut tehdä
mitään päätöksiä. Olisi ollut viisainta kehottaa toista lähtemään, juoda pari
litraa vettä ja vetäytyä nukkumaan. Se olisi oikein ja vastuullista.
”Tarvitseeko minun aina käyttäytyä niin vastuullisesti…”
hän mutisi itsekseen ja napsautti valot pois, ennen kuin lähti suuntaamaan
keskelle huonetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos palautteestasi!