30. elokuuta 2013

Vapahdus: Luku 6

Author: Afeni
Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus
Rating: K-13
Disclaimer: En omista kaanonin hahmoja ja paikkoja. Se, mikä ei ole selkeästi kaanonia, on itse keksimääni.
Parings: Niitä on... useampi.

Tämä tarina on jatkoa ficilleni Projekti S. R. (Huom. loppupuolella K-18-sisältöä. Lukeminen jokaisen omalla vastuulla). Sen lukeminen ei ole välttämätöntä, jotta tätä ficciä voisi ymmärtää, mutta voi auttaa yksityiskohtien hahmottamisessa.











Luku 6


Yuffie hieroi otsaansa, joka oli nahkea kuivuneesta hiestä. Hän ei ollut varma, milloin oli menettänyt tajuntansa, mutta kaikki pakosuunnitelmat pyörtyminen oli joka tapauksessa pilannut. Nytkin hänen olonsa oli hyvin heiveröinen, mutta pahoinvointi oli vihdoin poissa. Hyttikään ei tuntunut enää keinuvan. Kenties laiva oli pysähtynyt satamaan?

Yuffie kaiveli muistiaan. Hänelle oli tuonut ruokaa ja juomaa joku, joka ei ollut puhunut kumpaakaan hänen osaamistaan kielistä. Tämä oli luultavasti ollut costa del solilainen, ainakin piirteet olivat viitanneet siihen suuntaan. Joka tapauksessa Yuffie oli pyrkinyt esittämään kilttiä vankia ja esitys oli kai toiminutkin. Silti jotain oli mennyt pieleen.

Pahuksen merisairaus. Yuffie todella halusi kiusallisesta vaivasta eroon, sillä ilman sitä hän olisi voinut taistella tiensä vapauteen. Vaikka hän oli pyrkinyt syömään ja juomaan laivalla ollessaan riittävästi, hän oli päätynyt oksentelun takia heikkoon kuntoon. Kunhan hän pääsisi kotiin, hän ryhtyisi toden teolla selvittämään, miten ongelma saataisiin ratkaistua.

Nyt oli kuitenkin toinen tilanne ratkaistavana. Yuffie pakottautui avaamaan silmänsä. Katto ei ollut sama harmaanvalkoinen, jota hän oli viimeksi tuijotellut. Se oli puuta ja oksien jättämä kuviointi oli tuttuakin tutumpi. Hän kapsahti pystyyn ja tuijotti ympärilleen uskomatta silmiään. Huoneessa oli hämärää, mutta hän pystyi silti erottamaan yksityiskohdat riittävän hyvin. Tatamit lattialla eivät olleet muuttuneet miksikään sitten edellisen visiitin, mutta tavarat oli järjestetty. Vaatteita ei lojunut lattialle, joten joku oli laittanut ne kaappiin. Huone oli yksinkertainen ja koruton, juuri sellainen, jollaisena hän oli sen tottunut näkemään. Yleensä se oli vain sotkuisempi, koska siivoaminen oli niitä asioita, joissa hän ei loistanut.

Huojuen Yuffie nousi futonilta ja kulki huoneensa halki. Vanhasta tottumuksesta hän sujautti erilliset tohvelit jalkaansa, ennen kuin astui wc:n puolelle. Pytylle istuessaan hän ei voinut ihmetellä, miten oli taas Wutaissa. Olivatko isän miehet pelastaneet hänet? Se olisi tietysti hyvä uutinen, mutta hänen oli päästävä ilmoittamaan Vincentille ja muille olevansa kunnossa.

Yuffie pesi kalpean kelmeät kasvonsa ja päätti käydä pikaisesti kylvyssä. Hän asteli kylpyhuoneen puolelle vain huomatakseen, että lämmin vesi odotti häntä valmiina, vaikkei ketään näkynyt. Joku oli käynyt hänen huoneessaan, kun hän oli maannut tajuttomana. Tieto ei tullut yllätyksenä. Palvelijat olivat aina kulkeneet omia aikojaan, mutta mahdollisimman huomaamattomina, hänen kotonaan. Hän riisui nuhjaantuneet vaatteensa lattialle ja pujahti veden hellään syleilyyn.

Kylpy tuntui ihanalta. Se oli yksi niistä harvoista asioista, joita hän todella kaipasi Wutaissa. Edge oli täynnä menoa, meininkiä ja nykyajan mukavuuksia, mutta kylpyammeita sai etsimällä etsiä. Oli luksusta päästä nautiskelemaan sellaisesta pitkästä aikaa.

Samalla Yuffie kuitenkin paloi halusta tietää, mitä oli tapahtunut. Hän ei pystynyt keskittymään itsensä puhdistamiseen täydellisesti, sillä tahtoi saada puhelimen käsiinsä ja soittaa Vincentille. Miehen tuntien tämä oli jo repinyt päänsä kaljuksi ja syytellyt itseään hänen katoamisestaan. Sellainen ei käynyt laatuun, hän sattui pitämään miehen pitkistä, silkkisistä hiuksista aivan liikaa.

Yuffie hankasi itsensä pikaisesti puhtaaksi ja nousi kylvystä. Tuore pyyhe löytyi tutulta paikalta, ja hän kääriytyi siihen, ennen kuin sujautti taas tohvelit jalkaansa ja käveli pois kylpytiloista. Jalkineet hän vaihtoi toisiin päästyään takaisin huoneen puolelle. Oli aika etsiä puhtaita vaatteita ja puhelin.

Kaappi oli onneksi täynnä valikoimaa. Tosin yllätyksekseen Yuffie huomasi, että hänen napapaitansa ja mikroshortsinsa olivat tehneet katoamistempun. Niiden tilalla oli aikuismaisempia vaatteita. Osa oli itämaalaisia tyyliltään, mutta jotkut olivat perinteisempiä. Kuvitteliko isä tosissaan, että hän patsastelisi kimonossa ihan vain huvikseen? Ukko saisi rauhassa uneksia!

Yuffie vilkaisi ikkunaa, jonka takana oli vain pimentynyt entisestään. Oli ilta. Hän poimi itselleen puhtaat alusvaatteet ja valikoi löysähköt housut ja yukatamallisen lyhyen yläosan. Ne kävivät nyt rennoista kotivaatteista. Seuraavaksi hän haravoi huonetta katseellaan löytääkseen puhelimensa. Täytyihän sen olla tallessa.

Ilmeisesti niin ei kuitenkaan ollut, sillä laitetta ei ollut aseteltu näkösälle. Se ei ollut myöskään lipaston laatikoissa tai seinään upotetuissa kaapeissa. Kenties se oli sitten hukkunut tai jäänyt Edgeen. Hänen täytyisi siis lainata jonkun toisen puhelinta.

Yuffie nyökkäsi päätökselleen ja marssi huoneensa ovelle. Hän menisi tapaamaan isää ja vaatisi puhelinyhteyden ja ruokaa. Sen jälkeen ukko saisi kertoa, mitä oli tekeillä ja miten hänet oli pelastettu.

Yuffie tarttui oven kahvaan ja nykäisi sivulle. Ovi ei liikahtanutkaan. Hän jäi tuijottamaan sitä ja nykäisi uudestaan. Se ei edelleenkään liikkunut. Hänet oli lukittu sisään. Viimeksi isä oli tehnyt niin, kun häntä oli epäilty geostigman levittäjäksi. Leviathanin tähden, mitä tällä kertaa oli tekeillä?

Ärtyneenä Yuffie suunnisti ikkunalle. Sitä ei ollut sentään naulattu umpeen, mutta häntä ei suuremmin huvittanut lähteä kapuamaan alas toisesta kerroksesta. Normaalisti sellainen kiipeilytemppu ei olisi tuottanut hänelle pienintäkään vaikeutta, mutta nyt häntä heikotti oikeasti. Hän oli ollut liian pitkään ilman ruokaa.

Nälkä kurni vatsassa urakalla, joten Yuffie palasi ovelle ja paukautti sitä nyrkillä.
”Päästäkää ulos!” hän kiljaisi. Oven takaa erottui liikettä ja matalaäänistä puhetta, jota seurasivat poistuvat juoksuaskeleet. Hän ryhtyi takomaan ovea uudestaan ja luettelemaan rangaistuksia, jotka hankkisi vartijoille, elleivät nämä toimisi vikkelästi.

Lopulta ovi avattiin. Sen takana seisoi kolme miestä, jotka Yuffie tunsi jo lapsuudestaan. Nämä olivat palvelleet heidän perhettään aikojen alusta asti.
”Prinsessa, tervetuloa kotiin”, yksi näistä tervehti ja kaikki kumarsivat hänelle.
”Miksi minut oli lukittu sisään?” Yuffie töksäytti.
”Omaksi turvaksenne, prinsessa”, vanhin miehistä totesi. ”Hallitsija kertoo Teille enemmän. Tulkaa nyt, saatte syödä illallista hänen kanssaan.”

Yuffie vilkaisi miehestä toiseen. Taasko häntä syytettiin jostain, jos hänet kerran piti lukita sisälle? Hän ei keksinyt mitään, mistä wutailaiset voisivat nyt kantaa hänelle kaunaa. Hänhän oli viime aikoina toiminut ainoastaan Planeetan parhaaksi. Ifrit, hän oli aina toiminut Planeetan ja Wutain parhaaksi. Mikseivät ihmiset nähneet sitä?

Vartijoille oli kuitenkin turha kitistä asiasta, joten Yuffie tyytyi seuraamaan miehiä. Tarkemmin sanottuna yksi näistä asettui kulkemaan hänen edelleen ja kaksi takanaan. Hän oli tottunut liikkumaan kotonaan vapaasti, joten tuollainen kyttääminen oli erittäin häiritsevää. Halusiko joku kenties salamurhata hänet?

Yuffie ohjattiin ruokailutilaan. Isä istui jo matalan pöydän ääressä. Paikalla ei ollut muita, jos ei laskettu oviaukon vieressä nököttäviä vartijoita, mutta Yuffie ei laskenut. Nämä kuuluivat kalustoon, kävivät huonekaluista.

Yllättävää kyllä, Godo Kisaragi ei näyttänyt vanhentuneen. Tämä oli pikemminkin eloisamman ja pirteämmän oloinen kuin pitkään aikaan. Se oli tietysti hyvä uutinen. Yuffie istui pienelle tyynylle isäänsä vastapäätä ja nyökäytti tälle päätään. Isä komensi häntä kuljettaneet miehet pois yhdellä tiukalla eleellä.
”Yuffie”, isä totesi. ”Hauska nähdä sinut vihdoin kotona.”
”Haluaisinpa vain tietää, miten päädyin tänne”, Yuffie purskautti saman tien.
”Syödään ensin. Kysymykset voivat odottaa hetken”, isä vastasi.

Nälkä kaiversi Yuffien vatsaa edelleen ontoksi, joten hän ei vastustanut ajatusta. Sen sijaan hän tarttui syömäpuikkoihin ja kumarsi ruokakulholleen.
”Kiitos ruoasta”, hän sanoi, ennen kuin alkoi nostella ruokaa eteensä puikoilla. Siitä olikin aikaa, kun hän oli syönyt aitoa wutailaista ruokaa. Edgessä oli kyllä pari ravintolaa, jotka väittivät valmistavansa sellaista, mutta maku ei silti ollut kummassakaan aivan kohdallaan.

Ruokailutilassa vallitsi hiljaisuus, kunnes Yuffie oli tyhjentänyt riisikulhonsa kahdesti ja lähes puolet tarjolla olevasta muusta ruoasta. Hänen oli pakko lopettaa syöminen, sillä liika ruoka teki olon tukalaksi sekin. Ei olisi pitänyt kiusata vatsaa ensin pitämällä sitä tyhjillään ja heti perään ahmimalla kaiken edestä löytyvän.
”Mikä on vointisi?” Godo tiedusteli Yuffielta, kun hän laski syömäpuikkonsa alas.
”Parempi”, hän vastasi rehellisesti. Vaikka vatsaa turvotti kaikesta riisistä, hän voi paremmin kuin vähään aikaan.
”Hyvä”, Godo murahti. ”En ollut tyytyväinen saamaasi kohteluun. Ohjeet oli ymmärretty väärin.”
”Ohjeet?” Yuffie kysyi. Hänen äänensä kohosi viimeisellä tavulla, kun epäilykset syöksähtivät mieleen.

Isä nyökkäsi vakava ilme kasvoillaan. ”Et tullut kotiin, vaikka pyysin sinua, joten minun oli pakko toimia”, tämä lausahti. Äänensävy oli armoton. Vaikka Yuffie oli geostigman parantumisen jälkeen saanut isänsä luottamuksen ja enemmän vapautta, isä oli perheen auktoriteetti, viimeinen sana. Oli aina ollut. Tämä uskoi tietävänsä kaiken paremmin ja piti jääräpäisesti kiinni päätöksistään. Valitettavasti Yuffie oli tullut isäänsä juurikin tässä asiassa, joten toisinaan he ajautuivat törmäyskurssille.
”Olisit voinut ilmoittaa asian olevan tärkeä”, Yuffie älähti. ”Luuletko, että on kivaa, kun joukko ninjoja hyökkää kimppuun ja raahaa väkisin laivaan? LAI-VAAN!”
”Heidän oli tarkoitus vain saattaa sinut kotiin”, isä väitti. ”Herra Kimura tosin sanoi, että olit käyttäytynyt itsepäisesti, kurittomasti ja kaikin puolin arvollesi sopimattomasti etkä olisi suostunut tulemaan vapaaehtoisesti.”
”Eivätpä he yrittäneet minua kovin paljon suostutella…” Yuffie jupisi. Ihan naurettavaa, että isä laittoi ensin Takeon vakoilemaan häntä ja sitten omat erikoisjoukkonsa sieppaamaan hänet. Yuffie oli hyvä taistelija, mutta ei hänkään kaikissa tilanteissa pärjännyt. Hän oli ollut yhä uupunut kaikesta tapahtuneesta ja hänet oli yllätetty. Sitä paitsi hän olisi tullut käymään kotona, jos isä olisi painottanut sen olevan ehdottoman tärkeää.

”No, mikä oli niin tärkeää, että minut piti raahata tänne väkisin?” Yuffie tiedusteli, vaikka tiesi, ettei isä pitänyt hänen äänensävystään eikä hyväksynyt kiukuttelua. Tavallaan hän kunnioitti miestä, mutta hän tiedosti myös koko ajan vahvemmin, että hänen elämänsä oli jossain muualla kuin kotona. Hän arvosti Wutaita, muttei voinut enää elää siellä pysyvästi. Ehkä jos hänen roolinsa olisi ollut toisenlainen, se olisi ollut mahdollista, mutta ei nyt.
”Etkö kuunnellut lainkaan?” isä turhautui.
”Varmasti siihen oli joku muukin syy kuin käytökseni”, Yuffie töksäytti.
”Minulla oli sinulle tärkeitä uutisia.”
”Sellaisia, joita ei voi puhelimessa kertoa?”
”Kyllä.”

Huoneeseen laskeutui hetken hiljaisuus, kun Yuffie mittaili isäänsä katseellaan. Hän yritti niellä kiukkunsa, vaikka tämä oli taas niitä hetkiä, jolloin hän ei vain kyennyt ymmärtämään. Edellisen kerran hän oli tuskastunut, kun isä oli lukinnut hänet huoneeseensa ja naulauttanut ikkunankin kiinni… ja sitä ennen, kun tämä oli pakottanut hänet taistelemaan tiensä pagodan kaikkien viiden kerroksen halki todistaakseen arvollisuutensa. Mistä tällä kertaa oli kyse? Mikä oli isän tekosyy nyt?

”Sinun on pian tavattava muutama henkilö”, isä sanoi vihdoin. Tämä yritti hillitä äänensä ja pysytellä rauhallisena. Yuffie puri huultaan ja nyökkäsi.
”Ketkä?” hän kysyi yhtä pakotetun rauhallisena kuin isä.
”Kisaragi Saeko ja Tanaka Yuri”, isä vastasi.

Yuffien päässä löi tyhjää. Yuri oli hänen lapsuudenystävänsä, ja isä tiesi sen kyllä. Ei pojan… nuoren miehen tapaamisessa olisi mitään uutta.  Sen sijaan Yuffiella ei ollut aavistustakaan, kuka Kisaragi Saeko oli. Kenties joku kaukainen sukulainen?
”Miksi?” hän kysyi. Oli ärsyttävää joutua kaivamaan tiedot ulos isästä, varsinkin tässä tilanteessa. Eikö tämän olisi pitänyt palaa halusta kertoa uutisensa, kun siihen vihdoin oli tilaisuus?

Isä näytti yllättävän vaivautuneelta. Tämän kasvoille nousi kummallinen ilme kuin tämä olisi pelännyt Yuffien reaktiota. Yuffie kohotti kulmiaan kärsimättömänä, tuollainen ei ollut isän tapaista.
”Äitisi kuolemasta alkaa olla jo aikaa”, tämä aloitti.
”Niin..?” Epämiellyttävä möykky kiertyi Yuffien vatsaan, ja hän toivoi, ettei olisi syönyt niin paljon.
”Kunnioitan kyllä hänen muistoaan, mutta minun oli aika siirtyä eteenpäin.”
”Oli?” Yuffie sai toistettua.
”Menin naimisiin muutama kuukausi sitten.”

Yuffie haukkoi henkeään eikä tiennyt, mitä ajatella. Isä oli mennyt naimisiin vaivautumatta kertomaan hänelle! Hän ei ollut nähnyt edes uutisissa mitään avioliittoon viittaavaa. Ei sillä, ei hän lehtiä juuri plärännyt, mutta hän sentään työskenteli WRO:n tiedusteluosaston esimiehenä. Hänen olisi pitänyt saada tieto edes jotain kautta, mutta Takeokaan ei ollut vaivautunut sanomaan mitään.
”Sinun olisi pitänyt kertoa”, Yuffie puhahti.
”Kerron nyt, kun olet edessäni”, isä vastasi. ”Sinun olisi jo pitänyt palata kotiin. Tehtäväsi WRO:ssa on suoritettu, Omega on tuhottu ja niin edespäin.”
”Minä allekirjoitin toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Ei se päättynyt Omegan tuhoon”, Yuffie vastasi.
”Sinun ei pitäisi enää työskennellä. Sinun paikkasi on kotona, Wutaissa. Alat olla jo turhan vanha juoksentelemaan ympäriinsä”, isä jatkoi sinnikkäästi.
”Älä vaihda puheenaihetta, emme keskustele nyt minusta!”
”Turha puhua tuohon sävyyn”, isä tuhahti, mutta suostui kuitenkin palaamaan alkuperäiseen aiheeseen. ”Menimme naimisiin koruttomasti ja hiljaisesti, emme halunneet nostattaa mediakohua. Pelko oli kuitenkin turha, sillä itäisellä pallonpuoliskolla tapahtui niin paljon, että ne uutiset hukuttivat kaiken muun alleen.”

Isä oli siis nainut tämän Saekon Deepground-onnettomuuden aikoihin ja salaa koko maailmalta. Varmastikin Wutaissa tiedettiin, mutta Yuffie oli pidetty tarkoituksella pimennossa. Hän ei osannut sanoa, kumpi ärsytti enemmän: salailu vai isän uusi avioliitto. Kyllä hän tajusi, että äidin kuolemasta oli jo kulunut vuosia. Isällä oli oikeus hankkia itselleen uusi vaimo, mutta Yuffie ei silti pitänyt ajatuksesta.

"Tapaatte siis huomenna ja odotan, että käyttäydyt arvosi mukaan”, isä ilmoitti.
”Niin kai sitten”, Yuffie jupisi.
”Tanaka Yuri tulee myös huomenna paikalle setänsä kanssa.”
”Miksi?”
”Puhumme siitä silloin.”
”No, onpa nyt salaperäistä. Minä olen kuule aikuinen, minulle voi kertoa jo asioita”, Yuffie purnasi, mutta sai vastaukseksi ainoastaan tiukan katseen. Kiukku kupli hänen sisällään ja hänen teki mieli kiepsauttaa pöytä ympäri ja marssia ulos huoneesta.

Isä ei sanonut mitään, joten Yuffie puri hetkeksi hampaansa yhteen ja puristi kätensä nyrkkiin avaten ne pian uudestaan. Hän laski hitaasti mielessään kymmeneen. Hän tarvitsi isältä jotain ja kiukkuaminen ei edistäisi hänen asiaansa.

”Oliko sinulla muuta?” Yuffie pakottautui kysymään ja piti äänensä niin rauhallisena kuin suinkin kykeni.
”Ei tältä erää”, isä vastasi. Mies näytti helpottuneelta. Selvästi tämä oli odottanut maksimaalista Yuffie-kiukkukohtausta, jollaisia hän oli harrastanut erityisesti teini-ikäisenä.
”Hyvä. Minulla sen sijaan on”, Yuffie ilmoitti. Isä näytti jäävän odottamaan jatkoa. ”Onko sinulla puhelimeni vai jäikö se Edgeen?”
”Se on minulla, muttet saa sitä takaisin”, isä vastasi.
”Miksen? Se on minun. Olen hankkinut sen omilla ansioillani!”
”Palaat ruotuun tästä päivästä alkaen. Olet käyttäytynyt sopimattomasti. Nyt sinun aika ottaa paikkasi prinsessana ja lopettaa hölmöilyt. Puhelin vain vahvistaa yhteyksiäsi menneeseen, joten et tarvitse sitä”, isä summasi. ”Nyt minulla on muuta, joten saat palata huoneeseesi.”

Yuffie kimmahti jaloilleen ja esitti äänekkään vastalauseensa. Sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä, sillä isä vain viittasi vartijat paikalle ja kehotti näitä palauttamaan hänet lepäämään. Hän taisteli vastaan, mutta joutui silti väkisin raahatuksi omaan huoneeseensa kuin olisi ollut pikkulapsi. Kuuma kiukku kasvoi yhä suuremmaksi hänen sisällään. Hän ei alistuisi. Niin paljon kuin hän kotimaataan rakastikin, hän ei aikonut ottaa paikkaansa sen hallitsijana. Tällainen elämä ei ollut enää häntä varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!