13. syyskuuta 2013

Vapahdus: Luku 8

Author: Afeni
Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus
Rating: K-13
Disclaimer: En omista kaanonin hahmoja ja paikkoja. Se, mikä ei ole selkeästi kaanonia, on itse keksimääni.
Parings: Niitä on... useampi.

Tämä tarina on jatkoa ficilleni Projekti S. R. (Huom. loppupuolella K-18-sisältöä. Lukeminen jokaisen omalla vastuulla). Sen lukeminen ei ole välttämätöntä, jotta tätä ficciä voisi ymmärtää, mutta voi auttaa yksityiskohtien hahmottamisessa.












Luku 8


Kaoru istui jalat ristissä sängyllä kannettavan tietokoneen ja Vincentin puhelimen kanssa. Nainen puuhasi jotain, mistä Vincent ei ymmärtänyt mitään, mutta hänen oli vain luotettava tämän ammattitaitoon.

Tutkimusreissu Molesin firmaan ei ollut mennyt aivan suunnitelman mukaan, mutta onneksi Kaoru ja Genesis oli saatu ulos ilman taistelua.. Nyt Vincent, Genesis ja Kaoru olivat valloittaneet pienen hotellihuoneen Cloudin puhuessa puhelimeen toisessa. Koska Vincentin puhelin oli varattu, oli Cloudin tehtäväksi jäänyt soittaa Reevelle. Oli myös oletettavaa, että blondi halusi päivittää tilanteen Tifalle, joka epäilemättä oli erittäin huolissaan.

Vincent oli juuri aikeissa kysyä Kaorulta, onnistuisiko tämä jäljittämään puhelimen, josta viesti oli tullut, kun Cloud astui huoneeseen välioven kautta oma kännykkä kädessään ja ojensi sitä hänelle.
”Reeve haluaa puhua kanssasi”, tämä kertoi. Vincent nyökkäsi, tarttui kännykkään ja nosti sen korvalleen.
”Puhelimessa”, hän vastasi.
”Hei Vincent.” Reeven ääni oli vakava. Oliko jotain sattunut?
”Hei Reeve. Kertoiko Cloud tilanteen?”
”Kyllä. Uskoisin päässeeni perille siitä, mitä siellä on tapahtunut. Toivottavasti Molesin kanssa ei tule ongelmia. Emme kaipaa sellaisia nyt, vaikkei hän kovin iso tekijä olekaan.”
”Saattoi olla virhearvio häiritä Molesia, mutta meille jäi käsitys, että hänellä on jotain päivänvaloa kestämättömiä bisneksiä wutailaisten kanssa”, Vincent totesi. ”Sitä asiaa olisi ehkä syytä tutkia tarkemmin.”
”Ei välttämättä…” Reeve mutisi.
”Puhelin on Wutaissa!” Kaoru huudahti, ennen kuin Vincent ehti vastata esimiehelleen.
”Odotatko hetken, Reeve?” hän totesi ja kääntyi nuoren naisen puoleen. ”Wutaissa?”

Kaoru nyökkäsi ja näytti karttaa. ”En pysty paikantamaan sitä täydellisesti, mutta se on päällä ja sijaitsee tällä hetkellä Wutain alueella.” Vincent kumartui lähemmäs ja kurtisti kulmiaan. Hän tunnisti suurehkon saaren kartalta, hän olisi tunnistanut sen unissaankin. Kaoru oli oikeassa. Puhelin oli Wutaissa. Tarkoittiko se, että myös Yuffie oli?

”Reeve, sain omituisen viestin Yuffien nimissä aiemmin tänään”, Vincent kertoi ja vilkaisi kelloa. ”Tai oikeastaan eilen. Kaoru sai juuri jäljitettyä puhelimen, josta se lähetettiin. Kyseinen puhelin on Wutaissa.”
”Tieto ei yllätä minua”, Reeve vastasi Vincentin hämmästykseksi.
”Eikö?” hän ei voinut olla kysymättä. Reeve rykäisi linjan toisessa päässä.
”WRO sai tänään Yuffien eroanomuksen. Allekirjoitus on analysoitavana, sillä epäilemme, ettei se ole aito”, tämä kertoi. ”Lisäksi Yuffie on sanonut irti vuokrasopimuksensa Edgessä. Emme ole antaneet lupaa asunnon tyhjentämiseksi, koska sitä tutkitaan yhä rikospaikkana. En kuitenkaan usko, että voimme kovin pitkään käyttää kyseistä tekosyytä, jos käy ilmi, että Yuffie on oikeasti itse päätöksen takana. Silloin mitään rikosta ei ole tapahtunut…”
”Yuffie ei olisi lähtenyt sillä tavoin”, Vincent lausui ääneen ainoan järjellisen ajatuksen, joka hänen mieleensä tuli.
”Olen samaa mieltä. Jotain on tekeillä”, Reeve myönsi. ”Olemme kuulustelleet Kimuraa, joka palasi töihin sairauslomaltaan. Hänen lääkärintodistuksensa on kunnossa ja vakuuttaa, ettei tiedä Yuffien tapauksesta mitään. Periaatteessa meillä ei ole syytä epäillä häntä, mutta…”
”Alkaa olla erittäin selvää, että Wutai on koko jutun takana”, Vincent summasi.
”Kyllä vain, ja se tekee tilanteesta kinkkisen”, Reeve täydensi. ”Ymmärräthän, että poliittinen tilanne on alkanut vasta vakaantua viime vuosina. WRO ei voi sotkeutua Wutain asioihin. Emme halua aiheuttaa uutta sotaa, tarkoituksemme on pyrkiä rauhaan.”
”Yritätkö sanoa, että meidän on jätettävä juttu ja palattava kotiin?” Vincent puuskahti. Reeve ei voinut olla tosissaan. Vaikka Wutai saattoi olla Yuffien katoamisen takana, se ei tarkoittanut, että kaikki oli hyvin. Yuffie ei ollut lähtenyt vapaaehtoisesti.
”Yritän sanoa, että WRO:n johtajana käteni ovat sidotut”, Reeve huokaisi puhelimeen. ”AVALANCHEn jäsenenä kehotan sinua ottamaan vapaata, nappaamaan Cloudin mukaasi ja auttamaan ystäväänne. Kaoru ja Genesis nimetään vastaamaan Grimoire Junior Valentinen tapauksesta.”
”Ymmärräthän, ettei kumpikaan meistä puhu sanaakaan wutaita?” Vincent huomautti, vaikka kiitteli jo Reeveä mielessään. Hänen olisi pitänyt luottaa tähän.
”Onneksi se ei ole ongelma”, Reeve vastasi. ”Valentinesta on saatu havainto Wutain alueelta. Koska AVALANCHE on auttanut WRO:ta monissa tilanteissa, on vain reilua, että sinä ja Cloud saatte matkustaa alueelle työntekijöidemme kanssa.”
”Kiitos, Reeve”, Vincent vastasi. ”Jään sinulle velkaa.”
”En voi maksaa sinulle palkkaa tältä ajalta, joten…” Reeve huomautti.
”Tiedän sen enkä tarkoittanut sitä.”
”Tiedän. Tuo Yuffie takaisin kotiin”, Reeve hymähti. ”Minun täytyy nyt lopettaa. Rahoittajamme haluaa pitää vielä tänään palaverin kotouttamisohjelmaa ja Valentinen juttu koskien. Turkit ovat ilmeisesti työstäneet asioita eteenpäin.”
”Pidä Kaoru ja Genesis ajan tasalla”, Vincent pyysi vielä, ennen kuin sulki puhelimen ja ojensi sen takaisin Cloudille.

Kysyvät katseet nauliintuivat Vincentiin, joka ryhtyi selostamaan Reeven osuutta puhelun sisällöstä.
”Yuffie ei pistäisi omaa kämppäänsä remonttiin ja häipyisi noin vain”, Cloudkin tuhahti kuullessaan irtisanotusta vuokrasopimuksesta ja eroanomuksesta. ”Ei ole hänen tapaistaan. Hän olisi tehnyt asiasta numeron ja vaatinut itselleen suuria läksiäisjuhlia.”
”Olet oikeassa”, Vincent myönsi. ”Näyttää siltä, että Moles on työskennellyt jollekulle ja hakenut Yuffien väkivalloin pois Edgestä. Nyt tämä joku yrittää saada tilanteen näyttämään siltä kuin Yuffie olisi kaikesta huolimatta lähtenyt vapaaehtoisesti.”
”Se joku on Wutaissa”, Genesis huomautti.
”Kisaragi-sama”, Kaoru kuiskasi.

Vincent jäi tuijottamaan nuorta naista. Tämä saattoi hyvinkin olla oikeassa. Kimura oli muutamaan otteeseen huomautellut, että Godo halusi tyttärensä takaisin kotiin. Ehkä tämä oli kyllästynyt odottamaan. Silloin Yuffie ei olisi varsinaisesti vaarassa, muttei välttämättä silti vapaaehtoisesti Wutaissa. Kuinka uhkarohkeaa olisi marssia paikan päälle ja vaatia päästä hallitsijan puheille? Itsemurha?

Toisaalta Godo oli aiemminkin suostunut keskustelemaan AVALANCHEn kanssa. Tilanne oli vain ollut hyvin toisenlainen. Jotenkin Vincent ei jaksanut uskoa, että mies kuuntelisi vierasmaalaisten ohjeita tyttärensä kasvatuksen suhteen. Silti ei tullut kysymykseenkään, että hän olisi nyt jättänyt Yuffien oman onnensa nojaan.

”Meidän on paras lähteä Wutaihin ja tarkistaa tilanne”, Vincent totesi. ”Reeve antoi minulle vapaata. Hän myös sanoi, että veljestäni on nähty havainto Wutain alueella. Kaoru, sinun ja Genesiksen tehtävä on tarkistaa havainnon oikeellisuus. Uskoisin, että Reeve lähettää sähköpostilla tarvittavat asiakirjat.”
”Eli lähdemme kaikki Wutaihin?” Kaoru varmisti.
”Kyllä, mutta vastuu siirtyy sinulle. En ole nyt virallisesti WRO:n tehtävissä, sillä järjestöllä ei ole oikeutta puuttua Wutain sisäisiin asioihin”, Vincent vastasi. Hän näki nuoren naisen kalpenevan pykälän verran. Oli ymmärrettävää, ettei tämä ollut vielä valmis vastuunsa kasvamiseen. Tämä oli vasta päässyt aloittamaan tiedusteluyksikössä ja joutui jo nyt melkoiseen höykytykseen. ”Virallisesti toimimme näin”, Vincent jatkoi. ”Te kaksi teette tiedustelua Wutaissa ja minä yritän selvittää, onko Yuffie todella siellä. Kukaan ei ole määrännyt, miten vapaa-aikanne vietätte, joten…”
”… joten autamme sinua selvittämään, missä prinsessa on”, Kaoru täydensi. Vincent nyökkäsi vastaukseksi ja kääntyi katsomaan Cloudia.
”Sinä et ole WRO:n palkkalistoilla, joten Reeve ei varsinaisesti antanut sille tehtävää, muttei myöskään maksa palkkaa, jos tulet mukaani”, hän kertoi blondille. ”Ymmärrän, jos haluat tässä tilanteessa palata Tifan ja lasten luokse.”
”Tifa nylkee minut, jos jätän Yuffien pulaan”, Cloud murahti. ”Menen soittamaan hänelle.”

Chocobonhiuksinen mies avasi puhelimensa uudestaan ja ryhtyi hakemaan numeroa samalla, kun käveli ulos huoneesta. Vincent hymyili huolestuneesti. Hänestä tuntui paremmalta, kun Cloud oli mukana, mutta hänellä oli myös vahva tunne, että tämä vältteli tilannetta kotona. Toisaalta, olivatko Tifan raskausoireet pahempi vaihtoehto kuin Genesiksen jatkuva seura, joka myös silminnähden vaivasi blondia?

”Miten pääsemme Wutaihin?” Genesis esitti kysymyksen. ”Emme voi lähteä sinne asti vuokra-autolla.”
”Genesis on oikeassa”, Kaoru totesi. ”Voisimme tietysti ajaa mantereen toiselle puolelle ja vuokrata sieltä veneen… tai palata hakemaan omamme satamasta ja purjehtia sillä, mutta se vie todella kauan.”
”Liian kauan”, Vincent vastasi. ”Cid saa tarjota meille kyydin, ellei Reeve ole antanut hänelle muuta tehtävää.”
”Cid?” Kaoru toisti. ”Herra Highwindkö?”
”Kyllä. Ehkä on viisainta, että sinä otat häneen yhteyttä heti aamusta”, Vincent ehdotti. Hän olisi toki voinut soittaa Cidille ja pyytää ystävänpalvelusta, mutta Cid oli WRO:n virallinen lentäjä. Jos pyynnön esittäisi Kaoru, keikka kävisi työstä ja mies saisi palkkansa.
”Jos hän ei pysty, voin yrittää saada Turkit viemään meidät helikopterilla”, Kaoru ehdotti. ”Hekin tutkivat herra Valentinen tapausta, joten pyyntö olisi täysin aiheellinen.”
”Yritetään kuitenkin ensin Cidiä”, Vincent sanoi. ”Jos mahdollista, haluan pitää Turkit ulkona tästä jutusta.”

Wutai ja Turkit sopivat huonosti yhteen. Vincent ei halunnut tehdä tilanteesta yhtään hankalampaa kuin se oli jo nykyisellään. Hän oli juuri yhtä aikaa helpottunut ja tuskastunut. Jos Yuffie todella oli Wutaissa, tämän terveydestä ei tarvinnut olla huolissaan… mutta kaikki muu saattoi mennä todella vaikeaksi. Heidän tarinansa oli vasta päässyt alkamaan, kirjoittaisiko Godo nyt sen viimeiset rivit?

~o~

Tarkistin sähköpostini vielä, ennen kuin suljin tietokoneen. Herra Tuesti ei ollut toistaiseksi lähettänyt tarvittavia asiakirjoja Valentinen veljen etsimistä varten. Meillä olisi kuitenkin aikaa, koska en voinut soittaa keskellä yötä Highwindille. Kestäisi ainakin vuorokauden, ennen kuin olisimme Wutaissa.

Ajatus kotiin palaamisesta tuntui kummalliselta. Olin kyllä soitellut ja kirjoitellut äitini kanssa, mutten ollut aikoihin käynyt kotona. Minun olisi käytävä hänen luonaan vierailulla, vaikka aikataulumme olisi kiireellinen. Ehkä hän osaisi myös kertoa jotain prinsessasta. Hän oli aina ollut kiinnostunut tuoreimmista julkkisjuoruista. Häneltä olin kuullut Godo Kisaragin uudesta liitostakin, vaikkei itäinen media ollut huomioinut koko tapausta. Äidin mukaan häät oli vietetty pienessä piirissä ja mahdollisimman koruttomasti. Ilmeisesti oli ollut tarkoituskin, ettei uutinen herättäisi maailman kiinnostusta.

Kävin kylpyhuoneen puolella vaihtamassa ylleni t-paidan ja puoleen sääreen ulottuvat pyjamahousut. Jouduin edelleen jakamaan huoneen Genesiksen kanssa eikä ajatus ollut oikein mieleeni. Veneessä samassa tilassa nukkuminen ei ollut kiusannut minua yhtä paljon, koska olimme kaikki olleet ahtautuneina pieneen tilaan. Miksi hotellihuoneen jakaminen oli ahdistavampaa?

Kun palasin takaisin huoneeseen, Genesis makasi sängyllä häiritsevän vähissä vaatteissa. Bokserit ja t-paita eivät missään nimessä peittäneet tarpeeksi. Kasvojani kuumotti. Hän todellakin näytti yhtä aikaa sotilaalta ja rock-tähdeltä. Nyt hän nojasi päätään toiseen käteensä ja piteli toisella kädellä kulunutta kirjaa – LOVELESSia. Pelkän yöpöydän lampun valossa en erottanut hänen piirteitään kovin tarkkaan, mutta jalkapannan ledit paloivat kuitenkin kirkkaina ja muistuttivat siitä, ettei hän ollut tehtävää suorittamassa täysin vapaaehtoisesti.

Ryömin omaan sänkyyni ja kiskoin peiton leukaan asti. Jotta en olisi tuijottanut Genesistä, käänsin katseeni kohti kattoa. Kello tikitti yli puolenyön ja jokainen kehoni lihas huusi väsymystä. Silti nukkuminen tuntui mahdottomalta. Päivän tapahtumaryöppy teki oloni yhä levottomaksi. Pelkäsin, että Molesin miehet tunkeutuisivat yhtäkkiä ovesta läpi ja tekisivät meistä selvää, ennen kuin ehtisimme edes tajuta, mikä oli iskenyt. Pelko oli tietenkin epärealistinen. Entisenä SOLDIERina Genesis varmasti pärjäisi Molesin ganstreille mennen tullen. Minä sen sijaan olin taakka, mutta kenties ehtisin tarttua aseeseeni ja suojella itseäni tarvittaessa.

Käännyin kyljelleni ja varmistin, että pistooli lepäsi yöpöydälläni. Se ei ollut siirtynyt siitä omia aikojaan, ja ikkunakin näytti edelleen olevan kiinni. Kukaan ei pääsisi huoneeseen ilman, että heräisimme meteliin. Minun oli aivan turha olla huolissani.

Miksen sitten osannut rentoutua?

”’Rajaton mysteerissä on Jumalattaren lahja. Siispä etsimme sitä ja käännämme katseemme taivaalle’”, Genesiksen ääni katkaisi pohdintani. Käännyin sängyssäni uudestaan ja kohtasin makosilmien tutkivan katseen. Halusin vetää peiton pääni ylitse ja kadota näkyvistä. Tuo katse tunkeutui lävitseni pelottavan hyvin. ”Onko kaikki hyvin?” Genesis kysyi, kun en vastannut mitään hänen aiempaan… hmmm… houreeseensa.
”On”, pihahdin peiton alta.
”Haluatko, että sammutan valon?” hän esitti jatkokysymyksen.
”Siten olisi helpompi nukkua, mutta ei sinun ole pakko”, vastasin. ”Voit jatkaa lukemista, jos haluat.”

Genesis kuitenkin painoi kirjansa kiinni ja laski sen yöpöydälle. Hänen kasvoillaan käväisi hymy, jonka syytä en ymmärtänyt.
”Mikä sai sinut liittymään WRO:iin?” hän kysyi yllättäen. Emmekö aikoneetkaan käydä nukkumaan?
”Tarvitsin töitä eikä Edgessä ollut kovin paljon erilaisia mahdollisuuksia”, vastasin rehellisesti. ”Sen jälkeen, kun Shinra-yhtiön toimintakenttä supistui rajusti, jäin työttömäksi. WRO:n harjoittelijaohjelma tarjosi mahdollisuuden kunnolliseen elämään.”
”Olet työskennellyt Shinralla?” Genesis hämmästyi.
”Kyllä, mutta siitä on jo jonkin verran aikaa. Olin IT-tehtävissä, en sotilaana tai Turkina”, kiirehdin sanomaan.
”Sen olisin osannut arvata”, mies hymähti ja hymyili jälleen. Vatsaani pisteli häpeästä. Kommenttini oli taatusti ollut hänestä erittäin typerä. Totta kai minusta näki, etten ollut sotilasainesta. ”Tarkoitan vain, että olet liian herttainen sotilaaksi.”
”… kiitos”, mutisin häkeltyneenä. En saanut ääntäni kovin vakaaksi, sillä Genesiksen huomautus oli ollut täysin odottamaton. Miten niin olin herttainen? Oliko se hyvä vai paha asia? En ollut koskaan ajatellut itseäni herttaisena. En ollut varsinaisesti poikatyttö, mutta en toisaalta naisellisin nainenkaan, sillä aika harvat naiset taisivat olla kiinnostuneita tietokoneista ja maailmanlaajuisen verkon käyttömahdollisuuksista. Olin jo opiskeluaikana saanut tottua siihen, että suurin osa kavereista oli miehiä. Vuosikurssillamme oli ollut kaksi naista minun lisäkseni, mutten koskaan ollut heidän kanssaan erityisen läheinen. Shinralla työskennellessä olin nähnyt jo enemmän naisia, mutta toisaalta yhtiö palkkasi heitä myös SOLDIEReiksi ja Turkeiksikin, mikä oli minusta jo suorastaan kummallista. Wutaissa ei juuri vastaavaa tapahtunut. Naispuolisia ninjoja oli jonkin verran, mutta harvinaisia he silti olivat.
”Emme tainneet työskennellä Shinralla samaan aikaan…” Genesis jatkoi pohdiskeluaan. ”Ainakaan en muista nähneeni sinua.”
”Muutin Midgariin opiskelemaan vasta sodan jälkeen”, kerroin. ”Työurani ei ole kamalan pitkä ja se päättyi, kun meteoriittionnettomuus tapahtui.”

Meteoriitti ei ollut onneksi iskeytynyt planeettaan, mutta suurta tuhoa oli silti tapahtunut Elämänvirran purkautumisen ja geostigman myötä. Midgar oli raunioina, menetetty, kuten silloinen työpaikkanikin. Olin kiitollinen pelastumisestani ja nyt uudesta työstäni, vaikken ollut varma, selviäisinkö kaikista tehtävistäni kunnialla.

”Minä en muista kyseisestä tapahtumasta mitään”, Genesis sanoi. ”Nukuin silloin jo kammiossani.”
”Kammiossasi?” toistin. ”Säiliösi löydettiin Deepgroundin tutkimustiloista.”
”Ilmeisesti he olivat siirtäneet minut, kun olin vaipunut riittävään syvään uneen. Minun olisi pitänyt ymmärtää hakeutua kauemmas Midgarista.”

En osannut kuvitella itseäni nukkumaan makosäiliössä, joka ylläpiti elintoimintoja. Genesis puhui asiasta kuin siinä ei olisi ollut mitään omituista. Kaikki seuralaiseni olivat käyneet läpi elämissään asioita, jotka olivat minulle käsittämättömiä. Vaikka olin elänyt Midgarin pakolaisena parakissa pienen hetken ja ollut työttömänä duunarina, minun elämäni tuntui varsin helpolta ja kevyeltä makosäiliöihin, koekaniiniksi joutumisen tai demonien kanssa ruumiinsa jakamisen rinnalla. En säälinyt työtovereitani, mutta ihmettelin heidän kylmäpäisyyttään ja selväjärkisyyttään. Minä olisin varmasti menettänyt mielenterveyteni täysin, jos olisin joutunut kokemaan saman kuin he.

”Jos olisit tehnyt niin, et kenties olisi vieläkään herännyt”, minun oli pakko sanoa.
”Se on täysin mahdollista”, Genesis myönsi. ”’Vaik’ huomisen lupaukset hedelmättömiä ovat,
ei mikään paluutani estä’”, hän lisäsi ilmeisesti LOVELESSia siteeraten.
”Toivotko, ettet olisi havahtunut?” kysyin. Tiesin kysymyksen olevan suorastaan röyhkeän henkilökohtainen, mutten voinut vastustaa kiusausta. Genesis herätti minussa sietämätöntä uteliaisuutta eikä hänen tiedostonsa WRO:n verkossa tarjonnut kuin faktoja. Tiukkoja ja asiallisia faktoja, jotka eivät silti kertoneet koko totuutta.

Genesis oli pitkään hiljaa. Niin pitkään, että pelkäsin hänen loukkaantuneen. Aioin juuri avata suuni ja pahoitella törkeää kysymystäni, kun hän kuitenkin vastasi minulle.
”En. Olen miettinyt asiaa paljon, mutta näissä olosuhteissa on parempi, että olen hereillä. En voi palvella planeettaa ja auttaa sitä, jos nukun ikiunta”, Genesis sanoi. ”Tietysti jos olisin etsinyt piilopaikkani toisaalta, ei Deepground olisi ehkä löytänyt minua uudestaan, jolloin solujani ei olisi siirretty Weissiin, Neroon ja Rossoon. He olisivat säästyneet rappeumalta.”
”Mutta eikö rappeuma ole nyt parannettu?” tiedustelin.
”Lääke vaikuttaa tehokkaalta, mutta pitkäaikaisseurauksista ei ole tietoa”, Genesis kertoi. ”Käsittääkseni Weiss haluaa kuitenkin joka tapauksessa käyttää sitä, Rossosta en ole varma.”
”Hän on kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä”, valaisin miestä. Aloin olla jo hyvin perillä käänteistä, joita oli tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana. DG-juttu ei ollut enää suuri mysteeri. Tiesin paljon enemmän kuin media koskaan kertoisi taviksille, olin päässyt osaksi salaliittoa. Ehkä oli kuitenkin parempi, etteivät kaikki planeetalla saaneet tietää hirveitä totuuksia. Tieto tarkoitti, että sen kanssa oli myös opittava elämään. Ja se toi vastuuta, jota kaikki eivät välttämättä olleet valmiita kantamaan hartioillaan. Pyhä Leviathan, en tiennyt, olinko minäkään.

”No, joka tapauksessa”, Genesis lausahti hetken hiljaisuuden jälkeen, ”en kadu heräämistäni. Olen tavannut paljon miellyttäviä ihmisiä sen jälkeen.”
”Minäkin pidän monista WRO:n työntekijöistä”, tunnustin. Tapaamani ihmiset tuntuivat olevan kaikki omalla tavallaan outoja, mutta samaan aikaan äärimmäisen kiehtovia. Huomasin viihtyväni heidän seurassaan yhtä paremmin, vaikka he olivat täysin erilaisia kuin kukaan, kenet olin aiemmin tuntenut.
”Hyvä tietää, että olen tehnyt vaikutuksen sinuun”, mies naurahti yllättäen. ”Hyvää yötä, Kaoru.”
”Hyvää yötä, Genesis”, sain mutistua vastaukseksi. Hiljaisuuden laskeutuessa jäin tuijottamaan pimeässä kohti kattoa.

Oliko Genesis todella tehnyt vaikutuksen minuun? Olisi ollut epäkohteliasta kiistää väitä, mutta kiistämättä jättäminen sai jälleen poskeni kuumottamaan ja kiusaantuneisuuden möyrimään vatsani sopukoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!