17. lokakuuta 2013

Vapahdus: Luku 10

Author: Afeni
Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus
Rating: K-13
Disclaimer: En omista kaanonin hahmoja ja paikkoja. Se, mikä ei ole selkeästi kaanonia, on itse keksimääni.
Parings: Niitä on... useampi.

Tämä tarina on jatkoa ficilleni Projekti S. R. (Huom. loppupuolella K-18-sisältöä. Lukeminen jokaisen omalla vastuulla). Sen lukeminen ei ole välttämätöntä, jotta tätä ficciä voisi ymmärtää, mutta voi auttaa yksityiskohtien hahmottamisessa.














Luku 10


”Helkkari, haluaisin totisesti tietää, mitä sille likalle tapahtui”, Cid manasi ohjatessaan Sheran taivaalle.

Vincent nyökkäsi vaitonaisena. Cid oli juuri kertonut, että Yuffie oli todennäköisesti soittanut 7th Heaveniin. Täyttä varmuutta asiasta ei kuulemma ollut, sillä Denzelin puheet puhelusta olivat olleet vähintäänkin epämääräisiä. Vincent muisti varsin hyvin saamansa omituisesti kirjoitetun tekstiviestin. Joku oli jo kertaalleen teeskennellyt Yuffieta. Toisaalta, jos poika oli kerran sanonut Yuffien olevan Wutaissa jumissa, ehkä tyttö oli tällä kertaa päässyt oikeasti puhelimen äärelle.

Miksei tämä ollut soittanut Vincentille tai edes Tifalle? Sitä Vincent ei voinut ymmärtää. Kaikki palat eivät nyt osuneet paikoilleen, jutusta ei saanut täydellisesti otetta.

Onneksi Wutaihin ei lentänyt kovin kauan. Aamulla he olisivat jo lähelle, puoleen päivään mennessä he hyvässä lykyssä kävelisivät pääkaupungin porteista sisään. Keisarilliseen palatsiin ei tosin marssittu noin vain, mutta he olisivat joka tapauksessa jo lähempänä arvoituksen ratkaisua ja Yuffien pelastamista.

”Miten Tifa voi?” Cloudin ääni tavoitti Vincentin korvat. Puheenaihe oli vaihtunut.
”Ravaa päämajassa tutkimuksissa, mutta kai kaikki on hyvin”, Cid totesi. ”Sheran kanssa Tifa enemmän puhuu. En pysy akkojen jutuissa perässä.”
”Yhym”, Cloud kommentoi.
”Shera olisi sanonut, jos jotain olisi pielessä. Älä murehdi”, Cid tuumasi vaivaantuneen näköisenä. Nyt keskusteltiin aiheesta, joka ei tainnut olla kovin helppo keskustelun kummallekaan osapuolelle.

Ohjaussillalle laskeutui hiljaisuus. Cid tuijotti tiiviisti ulos sätkä huulessaan ja Cloud rapsutti takaraivoaan. Vincent ei voinut olla miettimättä, että Cloudin olisi pitänyt suunnata Wutain sijaan takaisin Edgeen. Tämä oli selkeästi huolissaan Tifasta ja lisäksi ahdistui Genesiksen läsnäolosta. Se oli huono yhtälö.

”Yhtä asiaa en vain ymmärrä”, Cid puhkesi yllättäen puhumaan. ”En tajua, mitä Reeve sekoilee, kun antaa sen valkohapsen seurustella nörttipojun kanssa.”
”Käykö Weiss tapaamassa Markia?” Vincent varmisti, että oli ymmärtänyt oikein.
”Ramppaa siellä päivittäin, mitä olen juttuja kuullut. Weiss on kyllä tarkkailtavana koko ajan, mutta minä en siihen pirulaiseen luottaisi. Sanokaa minun sanoneen, että Tsvietit pettävät meidät vielä. Pidä vain varasi runopojan kanssa, Vincent”, Cid paasasi.
”En olisi hänestä kovin huolissani, mutta minkä takia Weiss saa viettää aikaa Markin kanssa?” Vincent kummasteli. Hänestäkään ajatus ei kuulostanut hyvältä.
”Oli kuulemma itse pyytänyt ensimmäisen kerran Weissia paikalle. En tajua, mikä tämä juttu on, mutta alan epäillä Reeven harkintakykyä. Ei tässä nyt tarvita enempää vaikeuksia, kun Tifa paisuu ja Yuffie on teillä tietämättömillä.”

Kieltämättä Weissin päästäminen Markin seuraan kuulosti veren kaivamiselta nenästä. Siinä missä Genesis oli osoittanut luotettavuutensa jo useita kertoja, Weiss ei ollut tehnyt juuri muuta kuin jättänyt AVALANCHEn jäsenet kertaalleen tappamatta ja suostunut antautumaan Genesiksen pyynnöstä. SOLDIER ei ollut toistaiseksi yrittänyt mitään, muttei toisaalta ollut millään muotoa todistanut luotettavuuttaankaan. Jos tämä päättäisi hyökätä Markin kimppuun, mahdolliset vartijat tuskin ehtisivät chocoboa sanoa.

Toisaalta Vincent oli tottunut luottamaan Reeveen. Aina tämän motiivit eivät olleet selkeästi näkyvissä, mutta ei tämä ollut heitä koskaan pettänyt. Ehkä tämä oli saanut tietää Weissista jotain, mitä muut eivät vielä tienneet. He olivat kuitenkin olleet kenttätöissä eivätkä paikan päällä seuraamassa tilanteen kehittymistä. Sitä paitsi Vincent ei voinut tehdä asialle nyt mitään, vaikka olisi halunnutkin.
”Reevellä on varmasti syynsä ratkaisuun”, Vincent totesi lopulta. ”Entä onko veljestäni kuulunut uutisia?”
”Turkit etsivät häntä, mutta paskat ne mitään aikaan saavat”, Cid pyrskähti. ”Pitäisi laittaa oikeat tyypit asialle eikä mitään pystyyn paskannettuja lapamatoja.”

Vincent huokaisi sisäisesti. Hän olisi itse halunnut olla etsintätiimissä, mutta vielä enemmän hän halusi löytää Yuffien. Kenties sitten, kun tyttö olisi saatu turvallisesti takaisin Edgeen, hän voisi harkita veljensä metsästämistä. Tosin hyvällä tuurilla Turkit ehtisivät hoitaa homman kotiin. Ei Vincentkään pitänyt näitä luotettavuuden perikuvina, mutta hän tiesi, että näillä oli tehtävän vaativa osaaminen ja tarvittava välineistö käytössään.

”No, huomenna ollaan Wutaissa”, Cid jatkoi. ”Ei meillä varmaan kauan mene, että saadaan likka sieltä pois. Sitten voidaan näyttää Turkeille, mistä chocobo pissii ja etsiä hulttioveljesi ennen heitä.”
”Kuulostaa suunnitelmalta”, Vincent mutisi, vaikkei jakanut ystävänsä uskoa asioiden nopeasta sujumisesta. Godo luultavasti panisi kunnolla vastaan, Yuffieta ei välttämättä noin vain saataisi Wutaista. Oli jopa mahdollista, että pelastusoperaatio muuttuisi sieppaukseksi ja aiheuttaisi kansainvälisen skandaalin, jos oikein huonosti kävisi. Vincent olisi totisesti halunnut tietää, miksi Godo oli kaapannut tyttärensä takaisin kotiin.

Ohjaamoon laskeutui hiljaisuus. Vincent tunsi nälän möyrivän vatsassaan, alkoi olla tovi siitä, kun hän oli viimeksi syönyt.
”Onko sinulla nälkä, Cloud?” hän kysäisi mietteliään oloiselta blondilta. Cloud säpsähti ja nyökkäsi. ”Mennään katsomaan, mitä jääkaapista löytyy”, Vincent ehdotti.
”Shera tunki sinne kaikenlaista sapuskaa, mutta mahdutin mukaan myös olutta”, Cid ilmoitti. ”Eukko kuvittelee ilmeisesti, että aiomme jäädä tänne asumaan. Kaappi on ääriään myöten täynnä.”
”Se taitaakin olla ensimmäinen kerta”, Vincent hymähti. Yleensä tarjolla oleva ruoka oli ollut yksipuolista ja varsin lihapitoista. Jos Shera oli täyttänyt jääkaapin, valikoima voisi tosiaan olla tavanomaista laajempi. Ei sillä, että Vincent olisi vältellyt lihapitoista ruokaa. Hän vain sattui pitämään monipuolisista ja täysipainoisista aterioista.

~o~

Shera oli upein ilmalaiva, jonka kyydissä olin koskaan ollut. Itse asiassa se oli ainoa ilmalaiva, jonka kyydissä olin koskaan ollut. Ensimmäisen kerran olin matkustanut Midgariin meriteitse, sittemmin olin siirtynyt käyttämään kotimaani ja nykyisen kotipaikkani välillä kulkemiseen lentokonetta. Oli onni, etten enää joutunut kitkuttelemaan opiskelijabudjetilla.

Joka tapauksessa ilmalaivalla matkustamista ei voinut missään nimessä verrata lentokoneella kulkemiseen. Lentokoneessa – ainakin turistiluokassa – oli juuri ja juuri tilaa istua tiukasti paikoillaan. Jaloitella sai tasan verran, että käväisi vessassa, jonne joutui jonottamaan. Ilmalaivalla minulle oli osoitettu oma hytti, jonka sain myöhemmin tietää olevan yleensä prinsessa Kisaragin käytössä. Hytin lisäksi aluksessa pääsi kulkemaan paikasta toiseen tai vaikkapa katselemaan maisemia ohjaamosta käsin. Lentokoneessa sai joskus tuurilla ikkunapaikan, mutta silloinkin yleensä juuri siiven kohdalta, jolloin ei paljon tilkkutäkkimaisemia ihasteltu.

Järjestelin vähäiset tavarani hyttiin ja poikkesin vessaan. Mitä luksusta! Minulla oli oma vessa, vaikka se olikin pieni. Saisin myös nukkua yhden kokonaisen yön täydellisessä rauhassa ilman, että kukaan häiritsisi minua. Vasta nyt tajusin, miten paljon olin kaivannut yksityisyyttä. Minulla ei ollut mitään seuralaisiani vastaan, mutta oli melkoisen vaikeaa jakaa vähäinen tila kolmen miehen kanssa. Hotellissa se oli vielä menetellyt, sillä olin joutunut jakamaan huoneeni ainoastaan Genesiksen kanssa, mutta veneellä kaahailu oli ollut melkoista.

Tosin jos olin aivan rehellinen, en ollut lopulta varma, kumpi tilanne oli ollut pahempi. Pienessä veneessä olin jollain tasolla pystynyt hyväksymään tilanahtauden ja yksityisyyden puuttumisen. Hotellihuoneessa tilanne oli ollut kiusallisempi. Ei Genesis ollut minua ahdistellut, päinvastoin hän oli ollut täydellinen herrasmies suihkuepisodia lukuun ottamatta… ja sekin oli oikeastaan ollut minun mokani. Itsepähän olin kävellyt kylpyhuoneeseen tajuamatta sen olevan varattu.

Noh, nyt ei olisi tuollaista vaaraa. Saisin käydä suihkussa ilman riskiä tirkistelijöistä eikä minunkaan tarvitsisi varoa näkeväni jotain sopimatonta. Vaikka oli kyllä vaikea pitää Genesiksen näkemistä sopimattomana… mies pikemminkin näytti sopimattoman hyvältä.

Läpsäisin itseäni kuumottavalle poskelleni ja nousin pytyltä. Minun olisi hillittävä ajatukseni, nyt sentään puhuttiin työtoveristani. Koskaan ei ollut viisasta sotkea työtä ja yksityiselämää keskenään, siitä ei vain seurannut mitään hyvää. Onneksi olimme Genesiksen kanssa niin eri kategorioissa, ettei mies varmasti ajattelisi minusta mitään samansuuntaista. Olin pelkkä tavallinen nörttinainen, joka ei juuri seinästä erottunut. Genesis sen sijaan aiheutti epäilemättä syviä huokauksia jopa mallien ohi kulkiessaan. Se mies käänsi päitä, siitä ei päästy mihinkään. Toisaalta niin tekivät myös Strife ja Valentinekin. Olikohan kukaan koskaan tutkinut, minkälaisia vaikutuksia makopistoksilla oli ulkonäköön? En olisi ihmetellyt, vaikka jonkinlainen yhteys olisi löydetty. Kaikki tietämänäni makokäsitellyt ihmiset olivat suorastaan yliluonnollisen hyvännäköisiä enkä jaksanut uskoa, että Shinran sotilaille oli asetettu ulkonäkökriteereitä.

Tyrskähdin itsekseni ajatukselle käsiä pestessäni. Sepä olisi ollutkin. Raati arvostelemassa sotilaskokelaiden ulkonäköä; vain herkullisimmilla tapauksilla oli mahdollisuuksia päästä ensimmäisen luokan SOLDIEReiksi.

Hyvä on, taisin olla hieman levottomalla tuulella. Vilkaisin itseäni peilistä ja taputtelin sitten pikaisesti viileää vettä punottaville poskilleni. Vatsani moukaisi kuuluvasti, edellisestä ateriasta alkoi olla aikaa. Kukaan ei ollut kertonut minulle, oliko Sheralla mahdollisesti keittiö, mutta täytyihän siellä olla… tai ainakin jonkinlainen ruokavarasto. Näin isolla ilmalaivalla oli oltava ruokailumahdollisuus.

Kiirehdin hytin puolelle ja kiskoin paidan pääni ylitse. Vaihdoin ylleni puhtaan, tummanvihreän t-paidan. Vaatteet alkoivat käydä vähiin, mutta kenties Wutaissa olisi vihdoin pyykkäysmahdollisuus. En ollut osannut varautua matkan kestoon ja ostamani uudet vaatteet eivät puolestaan istuneet tähän hetkeen. Tosin saattaisin tarvita niitä vielä Wutaissa, kun tekisimme tiedustelua. Näyttäisin enemmän agentilta niissä kuin gargo-housuissa ja villapuserossa. Halusinko minä näyttää agentilta?
                                                                                                                       
Kiskaisin vielä kengät jalkaani ja nappasin hytin avaimen taskuuni, ennen kuin suunnistin ulos hytistä. Käytävällä ei näkynyt sillä hetkellä ketään, mutta jos olin käsittänyt oikein, kaikkien hytit sijaitsivat sillä. Tuskinpa kukaan viitsi maleksia käytävässä siis huvikseen. Kaikessa kapeudessaan se ei edes ollut erityisen viihtyisä.

Hetken arvottuani suuntasin vasemmalle. Käytävä kaareutui ja lopulta laajeni aulaksi, jonka toisella puolella jatkui samanlaista käytävää. Sekä oikealla että vasemmalla näkyivät ovet. Koska vasemmanpuoleinen näytti vievän seuraavalle kaarikäytävälle, päädyin valitsemaan oikeanpuoleisen. Muistelin, että olimme tulleet vasemmalta saapuessamme. Tosin en voinut väittää, että suuntavaistoni oli paras mahdollinen.

Tällä kertaa kuitenkin tärppäsi. Edessäni avautuva tila oli tarkoitettu selvästi matkustajien oleskelua varten. Se ei ollut mitenkään viihtyisä tai viehättävä, mutta riittävän mukava ja käytännöllinen kuitenkin. Tilassa oli sohva pöytineen ja toisella puolella keittiötila, jossa ei juuri sillä hetkellä ollut ketään. Tieto ei hämmästyttänyt minua, sillä Highwind oli tullut hakemaan meitä yksin. Valentine oli näyttänyt minulle ja Genesikselle hytit, minkä jälkeen oli kai vetäytynyt omaansa. Strife oli jäänyt heti kättelyssä keskustelemaan Highwindin kanssa. Jos miehet päättäisivät möllöttää omissa oloissaan, saisin luultavasti viettää rauhallisen illan yksin.

Epäröin tovin, mutta lopulta vatsassani kurniva nälkä voitti epävarmuuden. Marssin keittiön puolelle ja nykäisin jääkaapin auki. Sisältö oli kovin erilainen kuin omani, esimerkiksi kalaa ei näkynyt lainkaan. Tosin se oli helposti pilaantuvaa, joten ehkä sitä ei kannattanut ilmalaivalla säilyttääkään. Ylipäätään juuri mitään raaka-aineita ei näyttänyt olevan tarjolla. Sen sijaan hyllyille oli lastattu erilaisia lämmitettäviä valmisaterioita, tölkeittäin olutta sekä pari purkkia maitoa, joka näytti vanhentuneen. Pengottuani löysin myös pullotettua vettä, mutta päädyin lopulta kuitenkin nappaamaan oluttölkin. En ollut aikoihin ehtinyt nautiskella alkoholista, joten vähäinen vapaa-aika kannattaisi ehdottomasti käyttää kaikin puolin hyväksi. Sitä paitsi työnantaja selkeästi tarjosi.

Laskin tölkin pöydälle ja ryhdyin vertailemaan valmisaterioita. Perunamuussia ja keitettyä porkkanaa lihapullakastikkeessa? Ei. Kermaperunoita ja jauhelihapihvi? Ei. Kanaa ja kermakasviksia? Ehkä. Wutai-kuutio? Mikä se oli?

Nostin kuutionmallisen pakkauksen ulos kaapista ja jäin lukemaan tuoteselostusta. Ateria koostui kasviksista, sienistä, kanasta, riisistä ja kastikkeesta. Mukana tulivat syömäpuikot, mutta kokemattomille suositeltiin haarukan käyttöä. Ruoka epäilytti minua, mutta työnsin kuitenkin jääkaapin oven kiinni ja päätin ottaa riskin.

Varmistin vielä lämmitysohjeen, ennen kuin tyrkkäsin laatikon mikroon. Jäin odottamaan pöytään nojaten ateriani valmistumista. Ihanaa, rauhallista, hiljaista, ellei mikron ääntä ja ilmalaivan moottorin tasaista huminaa laskettu. Olin kaivannut tällaisia hetkiä. Nappasin oluttölkin käteeni ja naksautin sen auki. Tölkki oli viileä sormiani vasten, kun nostin sen huulilleni.

Mikro piippasi, ja nykäisin luukun auki. Sieraimiini leijaili ainakin hyvä wutailaisen ruoan tuoksu, mutten uskaltanut luottaa pelkkään hajuaistiini. Yleensä valmisruoat olivat kelvotonta moskaa, jota ei pystynyt syömään paria haukkausta enempää ilman kakomisrefleksiä. Epäilyksistäni huolimatta kiikutin kuitenkin kuutioni ja olueni sohvapöydälle ja rojahdin istumaan.

Kiskaisin syömäpuikot irti toisistaan ja painoin käteni yhteen. Kumarsin annostani kohti ja toivotin itselleni hyvää ruokahalua. Kaikki oli melkein kuin kotona. Nappasin paakun riisiä puikoillani ja työnsin sen suuhuni. Kyllä vain, riisi toimi ehdottomasti. Kun testasin vielä muitakin aineksia, saatoin todeta löytäneeni hyvän valmisruoan. Ei se pärjännyt alusta asti itse valmistetuille pöperöille, mutta kelpasi hätävarana. Kyllä tätä mieluummin söi kuin esimerkiksi rasvaa tihkuvia makkaroita, joita miehet olivat kilpaa paistaneet veneretkellämme.

Olut ja ruoka kevensivät oloani huomattavasti. Tiesin, ettei tehtävämme Wutaissa tulisi olemaan helppo, mutta minusta oli huojentavaa tietää prinsessan olevan kunnossa. Sillä kunnossa hänen täytyi olla, ei hallitsija olisi kohdellut omaa tytärtään huonosti. Joskin väkivaltainen sieppaus askarrutti minua yhä. Oli valitettavan selvää, ettei prinsessa ollut lähtenyt vapaaehtoisesti. Silti sisälläni kyti pienoinen ristiriita. Oliko minulla oikeus puuttua tilanteeseen, jos se oli hallitsijani tahdonmukainen?

Hörppäsin olutta ja kohautin olkapäitäni. Oikeastaan minun ei olisi edes pitänyt murehtia. Virallisesti saapuisin Wutaihin etsimään Genesiksen kanssa tohtori Grimoire Junior Valentinea – ei välitetä siitä, etten hetkeäkään uskonut hänen majailevan siellä – ja Strife ja Valentine hoitaisivat prinsessan tilanteen penkomisen. Minun ei olisi pakko puuttua kotimaani politiikkaan. Voisin myös toimia ainoastaan mahdollistajana, jotta Strife ja Valentine saataisiin sisälle kaupunkiin ilman epäilyksiä.

Söin Wutai-kuutioni hyvällä ruokahalulla ja käperryin mukavampaan asentoon sohvalle oluttölkkini kanssa. Hapuilin juuri tv:n kaukosäädintä pöydältä, kun tilan ovi yllättäen kävi. Liikkeeni jäi puolitiehen ja käänsin katseeni oven suuntaan. Genesis käveli sisälle hieman hukassa olevan näköisenä. Miehen katse kiinnittyi hyvin nopeasti minuun, joten suoristauduin ja yritin näyttää siltä, että tiesin olevani varmasti oikeilla asioilla. Eihän kukaan ollut kieltänyt minua vaeltelemasta ja syömästä, mutta silti minua hieman nolotti, että olin jäänyt työtoverilleni kiinni sohvalta löhöämästä oluttölkki kädessä.

Genesis hymyili minulle yllättävän lämpimästi ja lysähti kanssani sohvalle. Naputtelin tölkkiä sormillani ja yritin keksiä jotain fiksua sanottavaa.
”Tämä ilmalaiva on valtava. Vaikka olen ollut täällä aiemmin, kesti hetken, ennen kuin löysin oikeaan paikkaan”, Genesis tarjosi auliisti puheenaiheen.
”Olet lentänyt Sheralla aikaisemminkin?” tartuin siihen sumeilematta.
”Pari kertaa. Sen jälkeen, kun päätin auttaa WRO:a, olen saanut kunnian kulkea joukon mukana”, Genesis selitti. Nyökyttelin hänen vastaukselleen.
”Minä olen täällä ensimmäistä kertaa”, sanoin. ”En ole muutenkaan matkustanut ilmalaivoilla, mutta lentokoneella olen kulkenut jokusen kerran.”
”Pidätkö lentämisestä?” Genesis tiedusteli. Tällä kertaa kohautin olkapäitäni.
”En tiedä. Enemmän se on ollut välttämättömyys, jos olen halunnut käydä kotona”, kertoilin.
”Mistä sinä sitten pidät, Kaoru?”

Kysymys yllätti minut täysin. Se ei ollut sellainen, joita esitettiin työtoverille… vai oliko sittenkin? Miehen äänensävyssä oli jotain erilaista kuin yleensä. Räpyttelin hetken silmiäni, korjasin lasieni asentoa ja otin huikan tölkistä. Tajusin kuitenkin saman tien, että suoraan tölkistä juominen oli sen verran vulgaaria, ettei naisen olisi pitänyt tehdä sellaista miehen nähden. Niinpä tyrkkäsin tölkin pöydälle.
”No, tuota…” mutisin. ”Viihdyn tietokoneiden parissa, mutta minusta on myös mukava kierrellä kirjakauppoja ja istuskella kahviloissa.”
”Onko Edgessä hyviä kirjakauppoja ja kahviloita?” Genesis kysäisi. ”En ole kierrellyt kaupungilla juuri ollenkaan.”
”Niinkö? Mikset?” möläytin ennen kuin ehdin estää itseäni. Kyselin aivan liian henkilökohtaisia.
”En ole koskaan viihtynyt pelkästään omassa seurassani”, mies vastasi. ”Aiemmin elämäni oli hyvin toisenlaista. Vietin suuren osan vapaa-ajastani parhaiden ystävieni seurassa. Nyt heistä on jäljellä enää muisto, enkä minäkään ole enää sama mies.”

Nyökyttelin Genesiksen sanoille. Hänen tiedossaan ei ollut mainittu, ketkä hänen ystäviään olivat olleet, mutta ilmeisesti nämä olivat menehtyneet vuosia sitten. Muutenhan Genesis olisi voinut etsiä heidät käsiinsä.

Yhtäkkiä miehen kasvoilla käväisi virne ja hän naurahti itsekseen. Kohotin kulmakarvojani kysymyksen merkiksi. Olinko elehtinyt jotenkin typerästi? Nauroiko hän minulle? Vatsani käpertyi pieneksi palloksi.
”Anteeksi, muistelin vain erästäkin iltaa, kun saimme Angealin kanssa raahattua Sephirothin väkisin kapakkaan. Ifrit, se mies oli jäykkis, mutta aivan loistava ystävä silti”, Genesis selvensi naurahdustaan.

Minä en tiennyt, miten suhtautua. Angeal ja Sephiroth. Edellisestä en tiennyt juuri mitään, mutta jälkimmäisen nimi oli syöpynyt mieleeni. Sephiroth oli happo, joka oli polttanut karrelle jokaisen Planeetan asukkaan muistot. Kukaan ei ollut säästänyt hänen aiheuttamaltaan tuholta. En pystynyt kuvittelemaan kyseistä miestä loistavana ystävänä, vaikken ollut häntä henkilökohtaisesti tuntenut. Minun mielikuvissani hän oli ainoastaan kylmäverinen tappaja.

”Toisen kerran järjestimme Sephirothin sokkotreffeille ja kyttäsimme tilannetta”, Genesis jatkoi. Syvä epäusko kyti yhä sisälläni. Sephiroth sokkotreffeillä? Yritin hymyillä väkinäisesti. ”Olen pahoillani, muistot ovat vain niin eläviä. En voi mitään sille, että kaipaan toisinaan vanhoja, hyviä aikoja, vaikka olen rauhoittunut niistä päivistä.”
”On aina raskasta kaivata ystäviään”, totesin jotain sanoakseni. Ei ollut minun asiani tuomita. Tiesin myös Genesiksen tehneen hirmutekoja, mutta siitä huolimatta istuin hänen kanssaan sohvalla. Leviathan, olin nukkunut hänen kanssaan samassa huoneessa. Hän oli käyttäytynyt minua kohtaan vain hyvin. Ihmisillä ja asioilla oli useimmiten vähintään kaksi puolta.

En silti ollut valmis uskomaan hyvää Sephirothista.

”Kiinnostaisiko sinua esitellä minulle Edgen kirjakauppoja ja jokin hyvä kahvila tämän reissun jälkeen?” Genesis yllätti minut jälleen kysymyksellään. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja sai aikaan suunnattoman muljahduksen vatsani pohjassa. Tunsin suuni avautuvan, mutta sanoja ei tullut. Mitä ihmettä minun olisi pitänyt vastata?

Halusin sanoa ’kyllä’, mutta mietin välittömästi, olisiko se sopivaa. Mehän olimme työtovereita. Toisaalta ehkä Genesis juuri siksi kysyi minulta. Saattoihan olla, että hän viihtyi kirjakaupoissa, lukihan hän runouttakin. Niin, ei taustalla ollut varmaan mitään sen kummempaa. Hänellä ei ollut enää ystäviä, hän ei tuntenut Edgestä kuin AVALANCHEn jäsenet sekä muutaman WRO:n työntekijän. Oliko muka ihme, jos hän tarttui mihin tahansa oljenkorteen? Jopa minun seuraani.

Genesiksen käsi laskeutui minun sohvalla lepäävän käteni päälle. Kuumottava puna kihosi välittömästi poskilleni. Nyt mentiin jo sopimattoman puolelle. WRO:lla oli varmasti jokin säädös, joka kielsi tällaisen käytöksen työntekijöiden välillä. En ollut törmännyt sellaiseen, mutta kaikilla firmoillahan sellainen oli. Eikö?

Nielaisin kuuluvasti. ”Edgessä on vain pari kirjakauppaa”, sain soperrettua. Ääneni kuulosti heiveröiseltä. Toisekseen kun sanat olivat karanneet huuliltani, halusin vetää ne takaisin.
”Tutustuisin niihin oikein mielelläni”, Genesis vastasi ja hymyili minulle. Hymy teki oloni liiankin lämpimäksi.
”Minä…” Mitä ihmettä minun pitäisi sanoa? En edelleenkään ollut täysin varma, pyysikö Genesis minua treffeille vai halusiko hän ainoastaan ystävystyä. Toisaalta hänen kätensä painoi lämpöisenä omaani. Yleensä ystäviin ei koskettu tällä tavoin. Minun oli silti täysin mahdotonta kuvitella, että Genesiksen kaltainen supersotilas kiinnostuisi mitättömän näköisestä tietokoneinsinööristä. Emme painineet samassa sarjassa.

Samassa ovi kävi jälleen. Kasvoni kirahtivat entistä punaisemmiksi ja kavahdin ylös sohvalta.
”Mietin asiaa!” sihahdin nopeasti ja ryntäsin pois paikalta. Tunsin Valentinen ja Strifen kysyvän katseen selässäni, mutta kuumimman jäljen jätti luultavasti Genesiksen makovihreä silmäpari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!