26. joulukuuta 2013

Glabadosin kätkö II: Luku 8

Author: Afeni  
Beta: Tätä lukua ei ole betattu, mutta olen itse yrittänyt karsia mokia minimiin  
Rating: K-18  
Disclaimer: Square Enix omistaa osan hahmoista ja tapahtumista sekä luonnollisesti maailman. Mukana on kuitenkin myös joukko omia hahmojani ja tapahtumatkin ovat osittain minun kynästäni. 
Spoilers: Spoilaa Final Fantasy XII:ta erittäin paljon. Lisäksi sisältää myös ronskisti spoilereita Revenant Wingsistä. Lievää spoilausta voi tapahtua Final Fantasy Tacticsin ja Final Fantasy Tactics Advance 2:n osalta myös. Teitä on varoitettu.  
Summary: Ba'Gamnan on vihdoin pois laskuista ja kaikki on hyvin. Piraatit eivät kuitenkaan olisi piraatteja, jos heillä ei olisi jo uusia seikkailuja tiedossaan. Legendan jäljille on vihdoin päästy, joten nyt on aika lähteä ratkaisemaan Glabadosin kätkön arvoitusta.


Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari

 

VIII Legendasta todeksi


Ensin ei näkynyt kuin Usvaverho, mutta Balthier ohjasi Strahlin sen lävitse. Seuraavassa hetkessä auringonsäteet levittäytyivät kaikkialle niin, että muuttivat näkökentän uudestaan valkoiseksi. Balthier räpytteli silmiään, kunnes kirkkaus ei enää häirinnyt. Hänen oli pakko henkäistä näkymälle.

Balthier oli käynyt Bhujerbassa monesti, hän tiesi, miltä leijuvat mantereet näyttivät, mutta silti näky oli uskomaton. Saaria oli monta, osa niistä oli jopa suurimmalta osin veden peitossa. Kaikista nousi valtavia magisiittipylväitä kohti taivasta. Maisemaa hallitsivat sinisen ja vihreän eri sävyt, joita täydensivät siellä täällä näkyvät pienet kaupungit punaisine, rusehtavine ja kellertävine rakennuksineen. Lemurés näytti taivaalla leijuvalta paratiisilta.

Oli vaikea päättää, minne olisi suunnannut ensimmäiseksi. Balthier vilkaisi Franin suuntaan.
”Tavoitatko yhtään aerodromea?” hän kysyi, vaikka jo puolittain arvasi vastauksen.
”En. Lähistöllä on muutama ilmalaiva, muttei ainuttakaan aerodromea”, Fran vastasi.

Ilmalaivoja tosiaan kiiti taivaalla, joskaan ei siinä määrin kuin olisi voinut kuvitella Balfonheimin piraattikadosta. Kenties suurin osa oli jo ehtinyt laskeutua tutkimaan paikkoja maasta käsin.
”Siinä tapauksessa koeta etsiä sopiva muu laskeutumispaikka. Kenties on parempi, ettemme laskeudu minkään kylän vierelle. Emme tiedä, miten paikalliset suhtautuvat piraatteihin”, Balthier pohdiskeli. Hän ei tiennyt, ketkä kaikki olivat Balfonheimista lähteneet, mutta yleensä ahneimmat ryntäsivät ensimmäisinä tutkailemaan uusia paikkoja. Valitettavasti kaikki eivät myöskään olleet luotettavia, hyvätapaisuudesta puhumattakaan. Paikalliset olivat saattaneet saada hyvin yksioikoisen kuvan alapuolisen Ivalicen asukkaista. Oli siis parempi edetä varovaisesti.

Franilta meni hetki analysoida ympäristöä. Maastoa ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa tasaiseksi. Strahlilla oli tosin etunsa joihinkin muihin ilmalaivoihin nähden, sillä sen pystyi pysäköimään ilmaankin. Tosin se kulutti aina jonkin verran taivaskiven energiaa, joten Balthier käytti ominaisuutta ainoastaa silloin, kun se oli välttämätöntä. Muutoin oli parempi laskeutua suosiolla maankamaralle.

Tovin kuluttua Fran löysi sopivan paikan läheiseltä saarelta, jota peittivät sakeat metsät ja korkea vuori. Saaren laitamilla oli myös pari pienempää kylää, mutta laskeutumispaikan ja niiden välille jäi metsää, joten valinta oli hyvä.

Balthier ohjasi Strahlin oikeaan suuntaan ja lähti laskeutumaan saarelle. Lemurésin luonto näytti rehevältä. Se ei muistuttanut mitään paikkaa, jossa ilmapiraatti oli aiemmin vieraillut. Bhujerbakin oli kaikessa kauneudessaan erilainen.

Strahl laskeutui kevyesti tömähtäen pitkään ruohikkoon. Jos ylempää ei olisi nähnyt kyliä, olisi paikan voinut kuvitella asumattomaksi. Nono lennähti ohjaamoon tiirailemaan tuulilasista uusia maisemia.
”Kupo, tämä paikka näyttää oikein kupolta”, moogle kommentoi.
”Aye, aika astua maihin ja mennä pienelle tutkimusmatkalle”, Balthier vastasi. ”Fran?”
”Mennään vain.”
”Minä tarkistan sillä välin moottorit, kupo”, Nono totesi. Balthier oli tottunut siihen, että moogle viihtyi paremmin ilmalaivassa kuin seikkailemassa. Oli silti yllättävää, ettei tämä halunnut tutkia edes uutta mannerta, vaikka oli juuri kutsunut sitä ’kupoksi’.

Piraattikaksikko poistui ohjaamosta ja suuntasi ruuman kautta ulos. Heinikko oli todellakin pitkää, korkeimmat korret ulottuivat Balthieria vyötärölle. Ilma oli raikasta, mutta kuitenkin kosteaa, vaikkei taivaalla näkynyt kuin muutama satunnainen pilvenriekale.

Balthier varjosti kädellä silmiään ja tähysi horisonttiin. Edessä ei näkynyt kuin koskematonta luontoa, mutta ilmasta käsin havaittu kylä ei voinut olla kaukana. Hän halusi päästä tutustumaan siihen. Asuisiko siellä ketään? Minkälaiset olennot tätä paikkaa asuttivat? Hän oli unelmoinut Lemurésista pikkupojasta asti. Nyt kun haaveista oli vihdoin tullut totta, hän ei ollut pysyä nahoissaan.

Piraattikaksikko lähti kulkemaan heinikon läpi kohti metsikköä. Aurinko paahtoi suoraan yläpuolelta, mutta ilma ei silti päässyt nousemaan liian kuumaksi. Balthier pyrki pitämään aistinsa valppaina, mutta kirkkaudessa oli vaikea katsella tarkasti ympärilleen. Sillä hetkellä hän olisi ollut valmis kokeilemaan rozarrialaisten suosimia naurettavia mustia laseja.

Metsän reunassa tilanne helpotti, kun puut peittivät auringon näkyvistä. Piraatit eivät kuitenkaan astelleet metsään vaan lähtivät seuraamaan reunaa.
”Muistelisin nähneeni kylän metsän lähellä”, Balthier huomautti.
”Minulla on samanlainen mielikuva”, Fran myönsi. Kumpikaan ei puhunut enempää. Oli kulunut hyvä tovi, kun he olivat olleet seikkailemassa kunnolla. Perinnön noutaminen Archadesista, kidnapatun lapsen pelastaminen Pharoksesta tai Ba’Gamnanin päihittäminen hiekka-aavikolla eivät olleet vielä kunnollisia seikkailuja. Ne olivat olleet pakon sanelemia sattumuksia. Tämän reissun Balthier oli valinnut itse osakseen, ja hän tunsi aidon jännityksen kohisevan suonissaan. Tästä hän nautti. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä tapahtuisi seuraavaksi, mutta se oli yksi seikkailemisen parhaita puolia.

Pitkähkön kävelyn jälkeen kylä tuli kuin tulikin näkyviin. Se ei ollut mitenkään ihmeellisen näköinen, itse asiassa se olisi käynyt mistä tahansa pienestä maalaiskylästä, jos ei ottanut lukuun kylän laidalla olevaa laatoitettua neliötä, joka hohteli jopa kirkkaassa päivänvalossa. Balthier ei kuitenkaan ehtinyt uhrata sille edes puolikasta ajatusta, kun ilman halki syöksähti keihäs hänen eteensä. Askel enemmän, ja se olisi lävistänyt hänet. Nyt hän hypähti yhden taaksepäin ja veti esiin Fomalhautin samaan aikaan, kun Fran tarttui jouseensa.

Vihollista ei näkynyt, ennen kuin Balthier tajusi kohottaa katseensa juuri sopivasti, että ehti väistää seuraavaa keihästä. Ilmasta käsin heitä lähestyi kolme hahmoa, jotka muistuttivat ihmisiä, mutta näiden selässä oli valtavat siivet, joiden kärkiväli oli lähempänä kahta metriä. Kaksi olennoista oli pukeutunut pelkkiin housuihin ja saapikkaisiin, kolmannella oli ylävartalonsa peittona tiukka paita. Ilmeisesti tämä oli nainen, mutta kirkkauden ja etäisyyden vuoksi ei voinut sanoa varmaksi.

Viimeisellä olennoista oli yhä keihäs kädessään, kahden muun aseet töröttivät maassa vain vähän matkan päässä ilmapiraateista. Balthier ei päästänyt irti aseestaan, mutta kohotti kätensä ilmaan rauhan merkiksi. Fran lakkasi jännittämästä joustaan, mutta tämän asennosta Balthier tiesi, että nainen pystyisi ampumaan kuolettavan nuolen salamannopeasti, jos tarve vaatisi. Piraatti kuitenkin toivoi rauhanomaista ratkaisua, sillä hän ei ollut tullut Lemurésille rettelöimään.

Lentävät olennot laskeutuivat maahan. Nainen osoitti piraattikaksikkoa keihäällä tiukka ilme kasvoillaan.
”Keitä te olette?” toinen miehistä kysyi nykäistyään oman keihäänsä maasta. Toinen seurasi esimerkkiä.
”Ilmapiraatteja Balfonheimista”, Balthier vastasi. ”Minä o-” hän ei ehtinyt jatkaa lausettaan pidemmälle, kun nainen jo uhitteli häntä keihäällään. ”Hei, ihan rauhassa! Saatan olla piraatti, mutten koskaan ole käynyt viattomien kimppuun.”
”Valheita!” nainen puuskahti. ”Tulette kaikki tänne ja viette omaisuutemme. Olemme kuulleet teistä.”
”Balfonheimin mätä osa on ilmeisesti ollut vauhdissa”, Fran huomautti.
”Olet epäilemättä oikeassa”, Balthier vastasi ja yritti katsoa siipinaista mahdollisimman viaton ilme kasvoillaan. ”Arvon neiti, voin vakuuttaa, että aikeemme ovat kunnialliset. En taittaisi sulkaakaan teikäläisten siivistä.”

Olennot silmäilivät piraatteja ilmeettöminä. Balthierin oli myönnettävä, että nämä olivat hyvin ihmismäisiä, mutta näiden tunteita oli vaikea, ellei jopa mahdoton, lukea kasvoilta. Se tosin saattoi johtua puhtaasti siitä, että he olivat törmänneet jonkinlaisiin sotilaisiin, eivät tavallisiin tallaajiin.

”Viedään heidät Sordlorin luokse”, nainen päätti ja kaksi muuta nyökyttelivät. Miehet astuivat eteenpäin ja tempaisivat piraattien aseet itselleen. Balthier ei yrittänyt vastustella, mutta aikoi saada Fomalhautin vielä takaisin. Hän oli sijoittanut aseeseen sievoisen summan rahaa, joten hän ei todellakaan ollut luopumassa siitä pysyvästi… eikä Franinkaan jousi ollut halvimmasta päästä.

Keihäillä uhaten olennot saattoivat piraatit kylänsä komeimpaan taloon. Ilmeisesti heitä kiikutettiin johtajan puheille. Täytyi toivoa, että tämä osaisi ajatella järjellä. Eiväthän he sentään miltään roistoilta näyttäneet, jos vertasi esimerkiksi Clemmoniin, joka epäilemättä oli jo käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja tullut ryöstelemään viattomia.

”Arvoisa Sordlor”, nainen aloitti puheen, kun ilmapiraatit oli toimitettu vanhemman miehen eteen seisomaan aseettomina keihään kärjet aivan liian lähellä selkää, ”löysimme nämä kaksi siivetöntä vaeltamassa kohti kyläämme ja otimme heidät kiinni, ennen kuin he ehtivät tehdä tuhoa. He väittävät, ettei heillä ole pahoja aikeita.”

Vanhempi mies katseli piraatteja kulmiensa alta, mutta tämänkään tunteita Balthier ei kyennyt lukemaan. Ei sillä, että hän olisi ollut taidossa kovin hyvä ylipäätään, mutta jos Balfonheimista oli tullut alueelle useampi ryöstelijä, olisi voinut kuvitella raivon näkyvän jokaisen kasvoilla.
”Kiitos, Myageir”, Sordlor vastasi. Hän kulki parin askeleen verran edestakaisin, ennen kuin vilkaisi piraatteja uudestaan. ”Vai ei teillä ole pahat aikeet? Miten selitätte palaneen kylän toisella puolella saarta?”
”Hyvä herra, emme tiedä siitä mitään”, Fran vastasi, ennen kuin Balthier ehti saada suunsa auki. ”Saavuimme vasta, joten meillä ei ole mitään tekemistä tulipalon kanssa.”
”Miksi saavuitte?” Sordlor halusi tietää.
”Saanen huomauttaa, että he osoittivat meitä näillä aseilla heti, kun näkivät meidät”, Myageir puuttui puheeseen.
”Vasta, kun olitte yrittäneet lävistää minut”, Balthier töksäytti. ”Olen hyvin rauhantahtoinen mies, mutten pidä siitä, että minua osoitellaan keihäillä saati ole halukas antautumaan niiden lävistettäväksi.”

Myageir näytti siltä, että aikoi väittää vastaan, mutta vaikeni Sordlorin yhdestä katseesta. Balthier veti henkeä ja päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen.
”Tulimme Lemurésiin, koska halusimme nähdä sen omin silmin”, hän kertoi totuudenmukaisesti. ”Olen kuullut paikasta tarinoita jo pikkupojasta asti, joten en voinut vastustaa kiusausta, kun se vihdoin löytyi.”
”Tulette siis alapuolisesta maailmasta?” Sordlor varmisti.
”Aye, Balfonheimista”, Balthier toisti.
”Ja missä tämä Balfonheim sijaitsee? En ole kuullutkaan siitä.”
”Itäisessä Archadiassa, mutta se on itsenäinen kaupunki.”
”Archadia ei nimenä sano minulle mitään.”
”Archadia on valtio Ivalicessa.”

Kaikkien siivellisten katseet porautuivat nyt piraatteihin. Oliko Ivalice kenties kirosana täälläpäin?
”Se on siis totta. Suojamuuri on murtunut, emme ole enää turvassa siivettömiltä”, Sordlor huokaisi.
”Saanen huomauttaa, että meillä on tällä hetkellä enemmän syytä tuntea olomme turvattomiksi kuin teillä”, Balthier väitti.
”Te olette uhka!” Myageir julisti.
”Olen vilpittömästi pahoillani, jos piraattikollegani ovat aiheuttaneet täällä päänvaivaa. Valitettavasti joukossamme on omat mustat chocobomme, mutta me olemme täällä puhtaasti tutkimusmatkalla.” Balthier alkoi kyllästyä vakuuttelemaan rehellisiä aikeitaan, muttei toisaalta halunnut keihästä selkäänsä. Toisaalta hän ymmärsi varsin hyvin vihamielisen vastaanoton, jos ensimmäiset saapujat olivat olleet Clemmonin kaltaisia ääliöitä. Siitä kahelista pystyi hyvin kuvittelemaan, että tämä olisi polttanut kokonaisen kylänkin kohdatessaan vastarintaa.

Vanhempi mies jatkoi edestakaisin kävelyä ja mutisi jotain itsekseen. ”Kerro minulle Ivalicesta, poika”, hän sanoi lopulta.
”Sordlor, Teidän ei pitäisi –” Myageir yritti väliin.
”Myageir, kiitos, että hoidit tehtäväsi kylän puolustajana. Palaa miehinesi asemiin siltä varalta, että toiset siivettömät saapuvat tännekin. Minä haluan keskustella näiden kanssa”, Sordlor keskeytti tiukkaan sävyyn.

Balthier odotti vähintäänkin ärtymyksen leviävän Myageirin kasvoille, mutta naisen ilme ei värähtänytkään, kun tämä totteli käskyä. Piraattien aseet lähtivät valitettavasti sotilaiden mukana, mutta Balthier ei aikonut luovuttaa niiden suhteen. He saisivat vielä omansa takaisin.

Kun sotilaat olivat poistuneet paikalta, Sordlor kehotti yllättäen piraatteja istumaan. Balthier mietti, mikä oli saanut miehen kääntämään ilmalaivansa, mutta katsoi parhaimmaksi olla esittämättä kysymyksiä.
”Ivalice?” mies tiedusteli uudestaan.
”Siitä on vaikea kertoa lyhyesti”, Balthier sanoi. ”Se on monien eri lajien kansoittama maailma. Minä edustan ihmisiä, Fran on viera, mutta Ivalicessa on myös moogleja, seeqejä, bangaita…”
”Olen kuullut, että vierat ovat erityisiä. Niin sanoo tarustomme”, Sordlor kertoi ja silmäili nyt Frania tarkemmin.
”Tarustonne on siinä kohtaa varsin oikeassa”, Balthier hymähti. Ainakin Fran oli erityinen, muut vierat olivat lähinnä omituisia tavoiltaan.
”Tarustomme kertoo myös heidän jonain päivänä palaavan ja ottavan paikkansa ylimpämme rinnalla. Oletko sinä hänen tyttäriään, viera?” Sordlor jatkoi nyt Franille.
”En tietääkseni”, Fran vastasi. ”Olen kuitenkin kuulut tarinan vierasta, joka muutti taivaalle.”
”Ei. Viera jäi Ivaliceen odottamaan oikeaa hetkeä”, Sordlor korjasi. ”Oletko aivan varma, ettet ole hän?”

Fran puisteli päätään kummastunut ilme kasvoillaan. Myös Balthier oli yllättynyt. Ehkä vierojen tarinassa oli jotain perää, ei sillä, olihan Lemuréskin muuttunut legendasta todeksi. Silti tarina ilmeisesti erosi siitä, mitä täällä kerrottiin.

Kun Sordlor ei saanut Franista enempää irti, hän alkoi pommittaa Balthieria uusilla kysymyksillä Ivalicesta. Piraatti ei varsinaisesti ollut mielissään joutuessaan tarinoimaan, mutta sekin oli parempi vaihtoehto kuin päätyä seivästetyksi. Jos hän pystyi tällä tavoin herättämään miehen luottamuksen, he saattaisivat päästä vielä illaksi takaisin Strahlille.

”Kertoisitteko nyt, kuka te mahdatte olla?” Balthier kysyi viimein, kun oli jo käynyt koko Ivalicen tunnetun historian läpi.
”Sordlor, tämän kylän päämies”, Sordlor vastasi.
”Se osasimme päätellä”, Fran huomautti. ”Sinä et ole ihminen?”
”En. Kutsumme itseämme aegyleiksi”, Sordlor kertoi.

Mies paljasti, että aegylit olivat ainoat älylliset asukkaat Lemurésin saarilla. Heidän lisäkseen saaria asuttivat vain yarhit, mutta ne eivät olleet oikeita eläimiä.
”Ne ovat henkiolentoja, joita pystymme kutsumaan kylissämme olevan portin kautta maailmaamme”, Sordlor kertoi. ”Elämme kasvisruokavaliolla, mutta kuulemma niin ei ole aina ollut. Ensimmäiset yrittivät syödä yarheja, mutta seuraukset olivat niin karmeita, että tavasta luovuttiin varsin pian.”
”Mitä tapahtui?” Fran tiedusteli.
”Emme tiedä. Suuri Feolthanos on halunnut säästää meidät yksityiskohdilta”, Sordlor vastasi.
”Feolthanos?” Balthier toisti.
”Hän on johtajamme ja jumalalle”, kuului selitys. ”Juuri hän nostatti suojamuurin, jotta alapuolisessa maailmassa asuvat siivettömät eivät voisi lyödä meitä. Sanotaan, että hän nousi kapinaan Occurioita vastaan, koska he sortivat aegyleitä. Pelastaakseen meidät hän joutui jättämään vieravaimonsa alapuoliseen maailmaan odottamaan oikeaa hetkeä.”

Sordlor nousi seisomaan ja käveli ikkunaan, jonka takana aurinko oli ehtinyt ohi lakipisteensä. Aurinkoinen päivä oli hiljalleen vaihtumassa iltaan, ja Balthier oli enemmän kuin valmis syömään päivällistä, mutta nälkä ei näyttänyt aegyliä vaivaavan.
”En tunne sinua, Ivalicen siivetön”, Sordlor aloitti.
”Nimi on Balthier”, Balthier korjasi. Olipa tullut hoidettua homma heikosti, hän ei ollut edes esitellyt itseään kunnolla. Toisaalta hänelle ei ollut annettu kunnollista tilaisuutta, ja sitten keskustelu oli jo livennyt uusille urille.
”Ivalicen Balthier”, Sordlor toisti. ”Kuten sanoin, en tunne sinua, mutta saavuit Erityisen kanssa ja vaikutat rehelliseltä. On kuitenkin monia muita kaltaisia, jotka uhkaavat rauhaamme. He ovat vieneet arvokkaita kiviä kylistämme, aurasiittejä. Käytämme niitä yarhien kutsumiseen avuksemme. Nyt kun ensimmäistä kertaa meitä kohtaa ulkopuolinen uhka, olemme voimattomia ilman kiviämme…”

Balthier katseli miestä ja odotti, että tämä menisi asiaan. Hän ei olisi halunnut hoputtaa, mutta nälkä alkoi jo toden teolla kurnia hänen vatsassaan.
”Jos törmäätte kivivarkaisiin, voisitteko yrittää saada kivemme takaisin?” mies pyysi. ”En voi lähettää omiani heidän peräänsä, sillä tarvitsen kaikki miehet ja naiset suojelemaan kylää.”
”Aye, teemme parhaamme”, Balthier lupasi. ”Sitä varten meidän on kuitenkin päästävä ilmalaivallemme ja saatava myös aseemme takaisin.”
”Ymmärrän.” Sordlor nyökkäsi ja käveli työpöytänsä ääreen. ”Kirjoitan teille viestin, jonka voitte näyttää, kun saavutte seuraavaan kylään tällä ’tutkimusmatkallanne’. Kenties silloin aikeenne ymmärretään paremmin.”
”Toivon sitä todella”, Balthier totesi, muttei oikeasti uskonut, että kirjeellä olisi vaikutusta. Heidän pitäisi ensin päästä näyttämään se jollekulle, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty, kun väistelit lentäviä keihäitä.

Sordlor ojensi kirjeen Franille ja käveli ovelle. Piraatit nousivat ja seurasivat miestä ulos. Tullessaan he eivät olleet nähneet ketään, mutta nyt kaduilla oli enemmän väkeä, kaikki siivekkäitä, kaikki yhtä ilmeettömiä… tai ei varsinaisesti ilmeettömiä. Kenties oikeampi sana olisi ollut ’tunteettomia’. Jotain omituista aegyleissa joka tapauksessa oli.

Myageir sotilaineen suostui luovuttamaan aseet takaisin Sordlorin käskystä, vaikka esitti ensin mielipiteensä. Nainen ei silti tälläkään kertaa osoittanut minkäänlaista ärtymystä jäätyään väittelyssä toiseksi. Melkoista mielenhallintaa. Balthier tiesi, ettei itse pystynyt salaamaan tunteitaan yhtä tehokkaasti.

”Omituista sakkia”, Balthier jupisi, kun piraatit matkasivat takaisin kohti Strahlia.
”Minä en pidä tästä. Piraatit ryöstelemässä kiviä, se ei kuulosta turvalliselta”, Fran huomautti.
”Olet oikeassa. Meidän on paras ottaa tästä tarkemmin selkoa”, Balthier myönsi. Hänellä oli paha aavistus, että he olivat taas sotkeutumassa johonkin itseään suurempaan. Hän toivoi, etteivät auraliitit olleet yhtä vakava tapaus kuin nethisiitit. Tosin jos kivillä kutsuttiin aegylien yarheiksi kutsumia henkiolentoja paikalle, ne eivät kovin turvallisilta kapistuksilta vaikuttaneet. ”Minulla on vahva tunne, että kivet eivät jätä minua rauhaan.”
”Kenties sinä et halua jättää kiviä rauhaan?” Fran ehdotti. Lausahdus sai Balthierin miltei pysähtymään kesken askeleen. Yrittikö Fran sanoa, että hän oli samanlainen kuin Cid, kivien sokaisema? Jos hän olisi voinut itse valita, hän ei olisi ollut kivien kanssa missään tekemisissä.

Toisaalta, eikö hänellä juuri nyt ollut valinnan mahdollisuus? Hän voisi kääntää selkänsä aegyl-kylän johtajan pyynnölle ja lentää suorinta tietä takaisin Balfonheimiin. Hänellä oli kuitenkin sellainen kutina, että hänen – ja muutaman muun – toimien takia tie Lemurésille oli ylipäätään avautunut. Vähin, mitä hän voisi tehdä, oli auttaa aegylejä suojelemaan itseään aurasiittiensä avulla.

”En vain halua tulla nähdyksi ryöstelevänä roistona. Clemmon ja hänen kaltaisensa pilaavat ammattikuntamme maineen”, Balthier tuhahti Franille, joka soi hänelle omituisen hymyn.
”Olet velvollisuudentuntoisempi kuin myönnät”, nainen huomautti.
”Pah. Tällä hetkellä olen lähinnä nälkäinen eikä paikallinen ruokavalio houkuttele”, piraatti totesi.
”Strahlin varastosta löytynee jotain sinunkin makuusi sopivaa, mutta kovin suuria lihamääriä siellä ei ole”, Fran pohdiskeli.
”Täytyy siis hoitaa tämä kivikeikka nopeasti”, Balthier summasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!