31. joulukuuta 2013

Glabadosin kätkö II: Luku 9

Author: Afeni  
Beta: Tätä lukua ei ole betattu, mutta olen itse yrittänyt karsia mokia minimiin  
Rating: K-18  
Disclaimer: Square Enix omistaa osan hahmoista ja tapahtumista sekä luonnollisesti maailman. Mukana on kuitenkin myös joukko omia hahmojani ja tapahtumatkin ovat osittain minun kynästäni. 
Spoilers: Spoilaa Final Fantasy XII:ta erittäin paljon. Lisäksi sisältää myös ronskisti spoilereita Revenant Wingsistä. Lievää spoilausta voi tapahtua Final Fantasy Tacticsin ja Final Fantasy Tactics Advance 2:n osalta myös. Teitä on varoitettu.  
Summary: Ba'Gamnan on vihdoin pois laskuista ja kaikki on hyvin. Piraatit eivät kuitenkaan olisi piraatteja, jos heillä ei olisi jo uusia seikkailuja tiedossaan. Legendan jäljille on vihdoin päästy, joten nyt on aika lähteä ratkaisemaan Glabadosin kätkön arvoitusta.



Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari






IX Viera, joka muutti taivaalle




Fran tarkkaili tutkaa samaan aikaan, kun yritti haravoida maastoa katseellaan. Toistaiseksi he olivat nähneet ylhäältä käsin pari kylää, jotka olivat selkeästi kärsineet hyökkäyksestä, mutta toisia piraatteja he eivät olleet vielä tavoittaneet. Yö oli laskeutunut, joten näkymät olivat heikentyneet entisestään.

”Kupo, meidän on paras laskeutua”, Nono ilmoitti.
”Olet oikeassa. Emme löydä mitään tässä pimeydessä”, Balthier myönsi. ”Fran, näkyykö tutkassa mitään mainittavaa?”
”Ei”, viera vastasi. ”Uskoisin, että tälle saarelle on turvallista laskeutua. Kauempana näkyy kyllä valoja, luulen, että siellä on kylä.”

Balthier aloitti laskeutumisen, tällä kertaa vuoren kupeeseen. Hän ei päästänyt Strahlia maahan asti vaan jätti sen leijumaan ilmaan.
”Olisiko meidän paras käydä siellä?” piraatti pohdiskeli. ”Muuttaisin aluksen näkymättömäksi, mutta nuo lentelevät huligaanit saattaisivat törmätä siihen, jos eksyvät tänne. En halua, että tyttö naarmuuntuu suotta.”
”Ehkä se olisi viisainta”, Fran totesi. Häntä ei juuri sillä hetkellä houkuttanut yöllinen kävelyretki kylään ja takaisin, mutta Balthier oli oikeassa.

Piraattikaksikko jätti Strahlin taakseen ja ryhtyi tarpomaan kohti kylää, jonka valot näkyivät matkan päässä. Ilta oli viileämpi kuin päivä, muttei kuitenkaan kylmä. Taivaalla ei näkynyt pilviä vaan tähdet loistivat kirkkaina kilpaa kuun kanssa. Näkyä olisi voinut jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa, mutta piraatit eivät silti pysähtyneet tunnelmoimaan. Mitä nopeammin he saavuttaisivat kylän, sitä pikaisemmin asiat olisi hoidettu ja he voisivat asettua yöpuulle. He eivät kuitenkaan ehtineet perille asti, kun näkivät toisen ilmalaivan ilmestyvän taivaalle. Se laskeutui kohti kylää ja jäi häälymään sen ylle.
”Ilmapiraatteja”, Fran kuiskasi.
”Epäilemättä”, Balthier vastasi. ”Mennään.”

Kiirehtien askeliaan piraatit suuntasivat kylän liepeille. Tummia hahmoja laskeutui parasta aikaa ilmalaivasta. Tilanne ei ollut hyvä. Jos toiset piraatit ehtisivät hyökätä, myös Balthieria ja Frania saatettaisiin luulla syypäiksi. Kun he ehtivät kylän lähistölle, he näkivät parin piraatin pysähtyneen hohtelevan neliön ylle. Kumpikin piteli kädessään vihreää kiveä, ja laatta neliön hohde voimistui voimistumistaan. Yhtäkkiä esille tupsahti malboron näköinen otus, joka lähti hitaasti etenemään kohti kylää.
”Oliko tuo yarhi?” Fran sihahti Balthierille. ”Aistin outoa Usvaa täällä.”
”Luultavasti. He käyttävät aegylien omia aseita”, ilmapiraatti vastasi.
”Yritetään pysäyttää heidät, ennen kuin he kutsuvat enemmän hirviöitä paikalle”, Fran ehdotti.
”Kuulostaa suunnitelmalta.”

Pariskunta lähti hiipimään pimeässä kohti vihollisiaan varoen päästämästä ääntäkään. Fran ei tarttunut jouseensa vaan valmistautui iskemään toista miehistä niskaan tavoitteenaan saada tämä tajuttomaksi, ennen kuin tämä ehtisi ymmärtää edes joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi.

Päästyään riittävän lähelle Fran pyrähti kiinni piraattiin ja iski tätä mahdollisimman kovaa. Mies kaatui ja aurasiitti lennähti laattaneliön päälle tämän kädestä, mutta isku ei ollut tarpeeksi, vaan tämä alkoi kömpiä jaloilleen… valitettavan nopeasti. Hetkessä tämä oli pystyssä ja syöksyi kohti Frania kuin ei olisi ollut milläänsäkään. Viera kohotti kätensä ja esti nyrkin iskua osumasta kasvoihinsa. Hän yritti tarttua kiinni miehen käsistä, mutta tämä väisti häntä.

Käsirysyä jatkui tovin verran, ja äänistä päätellen Balthierilla ei mennyt sen paremmin. Franilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta tarkistaa tilannetta, sillä hänen kohteensa kamppaili vastaan minkä kerkesi. Lopulta hän onnistui potkaisemaan tätä niin, että tämä lensi selälleen maahan. Fran rynnisti miestä kohti ja istui tämän päälle painaen tämän kädet maata vasten. Mies näytti olevan pökkeryksissä, mutta muuten tämän kasvot eivät paljastaneet mitään tunteita.

Fran iski miestä ohimoon, ja vihdoin tämän silmät sulkeutuivat. Kun hän vilkaisi sivulleen, hän näki Balthierin selättäneen oman uhrinsa.
”Onkohan heitä enempää?” Fran pohti puoliääneen. Samassa hänen korvansa erottivat huutoja kylän suunnalta. Ilmeisesti malboro oli saapunut kohteeseensa. Pian kuului ällöttävä rusahdus. Kenties joku oli iskenyt olentoa keihäällä, ja ehkä parempi niin.
”Luulisi, että he olisivat hyökänneet joukolla, jos heitä olisi ollut useampi”, Balthier vastasi. ”Viedään heidät pois ja kuulustellaan heitä, kunhan he tulevat tajuihinsa. Aegyleillä on varmaan tekemistä loppuyöksi, joten emmeköhän saa olla rauhassa.”

Balthier poimi molemmat kivet mukaansa ja nosti vaivalloisesti toisen miehen olkapäälleen.
”Zodiark, tämä kaveri painaa. Jaksatko sinä, Fran?”

Fran vilkaisi toveriaan ja virnisti. Hän keskitti ajatuksensa maassa makaavaan mieheen ja hetkeä myöhemmin tämä leijui ylemmäs. Hän tyrkkäsi leijuvaa ruumista ja se lähti hänen haluamaansa suuntaan.
”Pelaat epäreilua peliä”, Balthier jupisi. ”Et haluaisi tehdä samaa tällekin?”
”Keskittymiseni ei riitä kuin yhteen”, Fran vastasi. Leijuntaloitsu ei ollut siitä helpoimmasta päästä. Toki hän olisi voinut tähdätä sen laajemmalle alueelle, mutta silloin hän olisi joutunut kuluttamaan enemmän energiaansa, jota hänellä ei muutenkaan ollut erityisen paljon jäljellä. Toisekseen siinä tapauksessa loitsu olisi tarttunut myös heihin, eikä ollut tarkoitus, että he leijuisivat takaisin Strahlille. Se saattoi kuulostaa helpolta, mutta ei itse asiassa ollut. Leijuntaloitsun aikana liikkumista piti oikeasti harjoitella. Ilmassa käveleminen ei käynyt tuosta noin vain.

Balthierin raahatessa vaivalloisesti toisen kriminaalin Strahlille Fran leijutti omansa. Sen verran hän suostui tulemaan vastaan, että auttoi Balthieria samaan molemmat sisälle ilmalaivaan ilman, että sitä tarvitsi laskea maahan. Kun rikollispiraatit olivat vihdoin sisätiloissa, he sitoivat nämä huolellisesti.
”Eivät he tuosta tokene ennen aamua. Voimme huoletta käydä yöpuulle”, Balthier tuumiskeli.
”Hmmm, ehkä on syytä kytkeä näkymättömyys kuitenkin päälle. Emme halua kutsumattomia vieraita”, Fran lisäsi. Balthier nyökkäsi hänen sanoilleen, mutta haukotteli heti perään leveästi. Päivä oli ollut pitkä eikä helpoimmasta päästä. Frania ei kuitenkaan haitannut. Vaikka uudet kivet huolestuttivat häntä, seikkailun tuoksu oli liian houkutteleva.

~o~

Fran ponkaisi pystyyn ja miltei putosi kapeasta sängystä. Jokin outo ääni oli tunkeutunut hänen tajuntaansa eikä hän osannut heti yhdistää sitä mihinkään. Kolahdus kuului uudestaan ja sitä seurasi joukko kirosanoja.
”Kupooh, ne pistävät paikat palasiksi!” Nono kiljui ja lensi Strahlin hyttiin. Fran nykäisi peiton kokonaan päältään ja etsi kenkänsä lattialta. Ilmeisesti oli tullut aika kuulustella vankeja.
”Mitä zodiarkia…” Balthier mutisi ja nousi istumaan hiuksiaan haroen.
”Aika tervehtiä vieraitamme”, Fran vastasi kiskoessaan paitaa päälleen. Hän ei jäänyt odottelemaan, että Balthier saisi itsensä ylös vaan suuntasi ruumaan, jonne vangit oli jätetty.

Miehet yrittivät rimpuilla siteistään irti, mutta toistaiseksi solmut olivat pitäneet. Franilla oli tunne, että hän oli nähnyt kaksikon joskus aiemminkin, muttei saanut palautettua nimiä mieleensä. Kenties nämä olivat vain kulkeneet pari kertaa häntä vastaan Balfonheimin kaduilla.

Kun Fran astui ruumaan, miehet lakkasivat sätkimästä. Hän odotti vihaisia ilmeitä tai muita mielipiteiden ilmaisuja, mutta miesten kasvot pysyivät tyyninä siitä huolimatta, että nämä olivat sinnikkäästi pyrkineet pääsemään irti. Frania puistatti. Hänellä oli kummallinen tunne, että jotain oli vialla, mutta oli mahdotonta määritellä, mistä tarkalleen ottaen oli kysymys. Ehkä miehet itse osaisivat tarjota vastauksia.

”Sinulla ei ole oikeutta pitää meitä täällä”, toinen piraateista, vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen, huomautti. Tämä oli selvästi pohjoisesta saapunutta sakkia. Tämän kumppani sen sijaan näytti rozarrialaiselta, vaikka oli piirteiltään himpun verran vaaleampi. Balfonheim oli melkoinen sulatusuuni, jonne saapui väkeä joka puolelta Ivalicea.
”Miksi olitte laskeutumassa aegyl-kylään keskellä yötä?” Fran kysyi suoraan.
”Mitä itse teit siellä?” vaalea piraatti huomautti. Fran ei vaivautunut selittelemään. Hän oli ollut oikeilla asioilla, näistä kahdesta ei välttämättä voinut sanoa samaa.
”Teillä oli aegylien kiviä, aurasiittejä”, hän jatkoi.
”Mitä sitten?” tummempi mies puuttui puheeseen. ”Löytäjä saa pitää. Se on yksi tärkeimmistä piraattien säännöistä.”
”Olipa hyvä, että me sitten löysimme teidät ja kivenne”, Balthierin ääni kantautui ruumaan. Mies asteli sisälle huomattavasti pirteämmän oloisena kuin hetkeä aiemmin. Tällä oli kädessään vihreä kivi, jota tämä pyöritteli kiinnostuneena. ”Mielenkiintoinen kapistus kerrassaan. Osaatteko jo käyttää sitä? Mitä olitte tekemässä viime yönä laattaneliön luona?”
”Kutsuimme portin kautta yarheja”, toinen piraateista paljasti yllättäen. ”Voimme jakaa kivet teidän kanssanne, voimme tehdä yhteistyötä. Ei ole syytä kilpailla. Neljä saa aikaiseksi enemmän kuin kaksi.”

Balthier vilkaisi Frania ja nyökkäsi lyhyesti. Viera jäi istumaan varustelaatikon päälle ja seurasi tilanteen kehittymistä.
”Mitä nämä yarhit ovat ja mitä olisitte niillä tehneet?” Balthier jatkoi kuulustelua.
”Olet siis kiinnostunut?” vaalea mies varmisti. Ilmeisesti tämä oli ilmalaivan kapteeni, sillä tämän käytös kieli johtajan asemasta.
”Aye. Millainen piraatti olisin, jos aarre ei minua kiinnostaisi?” Balthier naurahti.

Vaalea mies näytti punnitsevan sanoja ja pohtivan tilannetta. Lopulta tämä nyökkäsi, mutta edelleen tämän silmät pysyivät ilmeettöminä. Niissä ei ollut haastetta, ei intoa, ei edes naurua tai raivoa. Ei mitään, vaikka mies oli hankalassa tilanteessa.
”Emme tiedä, mitä yarhit ovat”, tämä kertoi. ”Tai siis… ne ’laattaneliöt’ ovat kutsuntaportteja ja aurasiittejä käytetään niiden aktivoimiseksi. Kun portti ja aurasiitti ovat yhdistyneet, kiven haltija voi kutsua sen kautta erilaisia hirviöitä. Tutkimme asiaa ja hirviöiden ulkomuoto vaihtelee kiven käyttäjän mukaan. Meillä on pari muutakin kiveä ilmalaivassamme, mutta emme ole huomanneet eroa kivien välillä, vain kutsujien. Minä saan esille muun muassa susia, Armando malboroja.”

Balthier jäi tutkimaan kädessä olevaan kiveä tarkemmin. Myös Fran tuijotteli sitä. Mikä sen salaisuus oli? Jos kiven avulla kutsuttiin hirviöitä, se saattoi olla väline esperien hallintaan. Ehkä yarhi oli vain aegylien nimitys espereille.
”Jouduitteko käymään henkisen taiston näitä yarheja vastaan?” Fran kysyi.
”En tiedä, mitä tarkoitat”, vaalea mies totesi.
”Ilmestyikö susi yksin sinulle ja haastoi sinut väittelyyn?” Balthier tarkensi.
”Ei. Seurasimme vain, miten nuo siivekkäät typerykset toimivat. Kivi pitää kohottaa portin ylle ja sitten alkaa tapahtua”, mies kertoi. ”Luulen, että kiven käyttäjän, portin ja kiven välille muodostuu jonkinlainen side. Tunnen aina puristusta rinnassa, kun yarhi on tulossa. Tunne helpottuu ja olo kevenee, kun se on ottanut fyysisen muodon.”

Fran kurtisti kulmiaan. Tuollainen ei kuulostanut hyvältä. Yarhit eivät tainneet olla espereitä, mutta jotain erikoista niissä oli. Esperit tulivat kantajansa mielen perukoille asumaan, mutta kuulosti melkein siltä, että yarhit sen sijaan astuivat ulos henkilöstä, joka kiveä piteli kädessään.
”Eikö teitä huolestuta, mitä itsellenne tapahtuu, kun kutsutte yarheja portin läpi?” Fran ei voinut olla kysymättä.

Kumpikin mies kohautti vaikeasti olkiaan. ”Ensin asia vaivasi minua”, Armandoksi kutsuttu kertoi. ”Mietin, mikä se puristava tunne oikein oli, mutta en välitä enää. En osaa huolestua siitä.”

Jälleen Fran ja Balthier vilkaisivat toisiinsa. Fran olisi halunnut vaihtaa miehen kanssa muutaman sanan kahden kesken, muttei välttämättä ollut hyvä ajatus jättää vankeja kahdestaan. Vaikka nämä olivat nyt rauhallisia, nämä saattaisivat ruveta riehumaan uudestaan.

”Jos teillä kerran on jo kiviä yli oman tarpeen, miksi olitte menossa aegylien kylään?” Balthier vaihtoi puheenaihetta ja laski aurasiitin kädestään.
”Haluamme niitä lisää”, vaalea mies vastasi. ”Ei meillä muuta syytä ollut. En välitä oikeastaan muusta, mutta haluan kiviä lisää. Voihan ne myydä eteenpäin ja saada hyvät rahat.”
”Miltä sinusta tuntuu olla sidottuna? Eikö se raivostuta sinua?” Fran heitti kysymyksen väliin.
”Ei. Pitäisikö sen?” mies kummasteli. ”Tiedän kyllä, että aiemmin olisin hermostunut tällaisesta tilanteesta, mutta nyt en tunne mitään. Olen kuitenkin halukas pääsemään irti näistä siteistä ja solmimaan sopimuksen teidän kanssanne. Saamme lisää yarheja käyttöön, jos teemme yhteistyötä. Ja yarhien avulla voimme helpommin valloittaa noiden siivekkäiden pirulaisten kylät.”

Fran puri huultaan, tilanne alkoi huolestuttaa häntä yhä enemmän. Siitä olisi keskusteltava Balthierin kanssa ilman häiriötekijöitä ja ylimääräisiä korvia, joten hän nousi laatikon päältä ja asteli lattialla istuvien miesten eteen. Hän viittasi Balthieria siirtymään kauemmas, ennen kuin keskittyi ankarasti. Oli loitsuja, jotka eivät millään muotoa olleet hänen vahvuutensa.
”Mitä si-?” lause jäi kesken, kun kaksikon johtajan pää nuokahti.
”Eikö teidän pitänyt olla meidän puolellamme?” toinen kummasteli. Fran käänsi katseensa tähän ja keskittyi uudestaan. Nyt loitsu sujui jo sutjakkaammin, ja pian Armando kuorsasi kuuluvasti lattialla.

”Nuo murikat taitavat olla lähes yhtä vaarallisia kuin nethisiitit”, Balthier kommentoi ovensuusta. Fran kääntyi katsomaan miestä ja nyökkäsi.
”Luulen, että ne ovat vaarallisempia”, hän sanoi. ”Nuo miehet eivät käyttäytyneet normaalisti. Aivan kuin he eivät olisi tunteneet mitään. Kivet vievät tunteet… ehkä yarhit ovat paloja aurasiittien käyttäjien sielusta?”
”Silloin aegylien pitäisi olla samanlaisia”, Balthier huomautti.
”Minusta he olivat melko kylmiä. Eivät he missään vaiheessa olleet vihaisia, vaikka kävivätkin kimppuumme”, Fran pohdiskeli. ”Toisaalta ajattelin sen johtuvan sotilaskoulutuksesta.”
”Jos he olivat menettäneet kivensä… ehkä tunteet palaavat silloin hiljalleen”, Balthier ehdotti. ”Tämä juttu haiskahtaa. Näinköhän ukko tiesi, että saarilla on lisää epäilyttäviä murikoita? Kenties hän halusi saada nekin käsiinsä.”
”Voi olla, mutta nyt ne ovat joka tapauksessa joutumassa vääriin käsiin”, Fran vastasi. ”Ajattele, mitä tapahtuu, jos Balfonheimin piraatit muuttuvat kaikki tunteettomiksi ryöväreiksi?”
”Emme saa antaa sen tapahtua”, Balthier huokaisi.
”Olet oikeassa. Minusta meidän olisi kuitenkin hyvä keskustella asiasta vielä aegylien kanssa. Kenties he voivat valottaa tätä osuutta kivien legendasta”, Fran totesi ja sai Balthierin nyökkäämään.
”Ensin meidän on keksittävä, mitä teemme noille kahdelle. En ole halukas säilömään heitä Strahlissa, muttei heitä voi vapaallekaan laskea”, mies huomautti.

Balthier oli oikeassa. Kaksikko vain jatkaisi puuhiaan herättyään, joten olisi riskialtista päästää nämä menemään. Silti ei tuntunut hyvältä ajatukselta pitää näitä vangittuinakaan… mutta jos Fran ja Balthier aikoisivat keskittyä ratkaisemaan uutta kivipulmaa Lemurésilla, heillä ei ollut aikaa lähteä kiikuttamaan kaksikkoa takaisin Balfonheimiinkaan. Näytti siltä, että he olivat pattitilanteessa.

”Osaatko mielensekoitusloitsua?” Balthier kysäisi yllättäen. ”Jos saisimme heidät takaisin ilmalaivaansa nukutettuina ja mielet sekoitettuina, voisimme laittaa aluksen kulkemaan automaattiohjauksella jonnekin Balfonheimin lähistölle. Sen luulisi pitävän heidät pois tieltä.”
”Mielensekoitusloitsu on vaativa. Lisäksi minun on leijutettava heidät alas Strahlista ja taas ylös heidän ilmalaivaansa. Se ei tule olemaan helppoa”, Fran huomautti.
”Voimme lentään aivan heidän viereensä näkymättöminä. Sitten voit leijuttaa heidät kerralla ilmalaivasta toiseen”, Balthier pohdiskeli. ”Sen sijaan voi olla vaikeaa kytkeä automaattiohjaus päälle ja ehtiä itse hypätä pois kyydistä riittävän nopeasti.”
”Jos jätämme kummankin ilmalaivan ruuman auki, hyppy voisi onnistua. Meidän on vain asemoitava Strahl oikein, kupo”, Nono huomautti. ”Minä voin hoitaa lentämisen, kupo. Haluan nuo kupokupot ulos täältä mahdollisimman pian, kupo!”

Hiottuaan vielä hetken suunnitelmaa piraatit ryhtyivät tuumasta toimeen. Balthier ja Nono suuntasivat ohjaamoon, mutta Fran jäi valmistautumaan loitsuihin. Ne veisivät paljon henkistä energiaa, sillä yleensä hän käytti vain elementteihin sidottua magiaa. Se oli yksinkertaisempaa ja helpommin hallittavissa, sillä siihen pystyi käyttämään konkreettisia asioita ympäriltään. Sen sijaan leijuttamisloitsu vaati kohteeseen kohdistuvan painovoiman hetkellistä heikentämistä, kun taas mielenhallintaan pyrkivät loitsut, kuten uni- ja mielensekoitusloitsut pakottivat käyttäjänsä tunkeutumaan kohteen pään sisään. Yleisesti ottaen niitä pidettiin erittäin epäkohteliaina ja sopimattomina loitsimiskeinoina. Vierat eivät juurikaan käyttäneet niitä, mutta jotkut rikolliset sen sijaan suosivat niitä paljonkin – jos olivat riittävän kyvykkäitä maageja. Kuka tahansa ei kyennyt oppimaan taitoa vain lukemalla siitä kirjasta. Tarvittiin paljon paljon harjoitusta. Fran ei ollut ollenkaan varma, pystyisikö hän tekemään mielensekoitusloitsun kunnolla, sillä hän ei ollut harjoitellut sitä aikoihin. Sopivia kohteita ei juuri ollut, jos halusi pitää jonkinlaisista eettisistä periaatteista kiinni. Nyt oli kuitenkin sellainen hetki, että kyseisen loitsun käyttö saattoi olla jopa sen kohteiksi valittujen miesten etu.

Kun Strahl saapui toisen ilmalaivan lähelle, piraateilla oli edessään uusi ongelma. Ilmalaivan ympärillä lenteli useampi aegyl ja nämä tökkivät alusta keihäillään. Se ei ollut toistaiseksi kärsinyt vahinkoa, mutta oli täysin mahdollista, että joku voisi vielä iskeä keihäänsä kriittiseen paikkaan.

”Emme voi mitenkään lentää lähemmäs törmäämättä aegyleihin”, Balthier ilmestyi kertomaan Franille ruumaan. ”Meidän on pakko odottaa, että he häipyvät tai paljastaa itsemme.”
”Jos ilmestymme yhtäkkiä näkyviin tyhjästä, herätämme vain pelkoa”, Fran totesi.
”Jaa-a, tai sitten nämäkin ovat käyttäneet kiviä niin kauan, etteivät osaa edes nimetä pelkoa”, Balthier pohdiskeli. ”Se ei tosin estä heitä seivästämästä meitä. Ehkä on paras odottaa hieman tai vaihtoehtoisesti lentää kauemmas ja mennä kylään jalan. Jos pääsemme livahtamaan johtajan puheille noiden riekkuessa ilmalaivan kimpussa, saamme mahdollisesti kartoitettua tilanteen. Voimme myöhemmin jatkosijoittaa nuo kaksi unikekoa.”
”Kenties se on viisain ratkaisu”, Fran myönsi. Ei auttanut kuin toivoa, että hänen uniloitsunsa kestäisi riittävän pitkään. Muuten Nono joutuisi yksin pidättelemään sidottua piraattikaksikkoa. Kenties olisi järkevää vielä varmistaa solmujen pitävyys.

Franin tarkistaessa solmuja Balthier palasi ohjaamoon ja vei Strahlin uudestaan kauemmas toisen piraattikaksikon ilmalaivasta. Mies jätti aluksen edelleen näkymättömäksi, mikäli varmasti viisainta, sillä kukaan heistä kolmesta ei halunnut Strahlin kiiltävään pintaan keihään tökkimiä naarmuja.

Jälleen kerran piraatit laskeutuivat maahan ja lähtivät tarpomaan kohti aegyl-kylää. He pysyttelivät mahdollisimman pitkään puiden suojissa, sillä he eivät halunneet herättää kokonaisen aegyl-armeijan huomiota. Nämä olivat taatusti varpaillaan saatuaan omituisen aluksen leijumaan kylänsä lähistölle.

Kylä ilmestyi näkyviin, mutta valitettavasti sen edustalla partioi aegyl-kaksikko. Fran toivoi tämän kohtaamisen alkavan paremmin kuin edellisen.
”Meidän on paras olla ottamatta aseita esille”, hän ehdotti. ”Voisimme näyttää saamaamme kirjettä välittömästi.”
”Olet oikeassa. Muistatko sen vanhan hepun nimen?” Balthier kysäisi.
”Sordlor”, Fran vastasi hetken mietittyään. Aegylien nimet olivat kovin erikoisia ja vaikeasti muistettavia.

Fran kaivoi kirjeen esille laukustaan ja lähti yhdessä Balthierin kanssa kulkemaan kylän porttia kohti. Aegylit valpastuivat välittömästi, mutta jäivät tarkkailemaan heitä. Onneksi nämä eivät hyökänneet välittömästi. Piraatit pysähtyivät turvallisen välimatkan päähän kahdesta aegylistä.
”Tulemme rauhassa”, Balthier aloitti. Fran puri huultaan, jostain syystä miehen sanat kuulostivat kovin huvittavilta, aivan kuin tämä olisi varastanut ne jostain kirjasta. ”Sordlor lähetti meidät hakemaan takaisin teiltä aegyleiltä riistettyjä kiviä.”
”Meillä on mukana hänen antamansa kirje”, Fran lisäsi ja ojensi lappua liikkumatta kuitenkaan lähemmäs aegyleitä. Hän ei halunnut saada keihäästä.

Toinen aegyl osoitti kaksikkoa keihäällä toisen astellessa lähemmäs. Tämä otti lapun Franin kädestä ja vetäytyi kauemmas lukemaan sitä.
”Te olette siivettömiä, jotka saapuivat alapuolisesta maailmasta?” tämä kysyi.
”Aye, tulimme tutustumaan kotiinne, muttemme halua aiheuttaa harmia”, Balthier vastasi.
”Kaltaisesi ovat aiheuttaneet paljon ongelmia”, aegyl vastasi.
”Toivon voivani korjata asiat”, Balthier lisäsi välittömästi.
”Tulkaa, vien teidät johtajamme puhuille. Hän saa päättää, mitä teille tehdään”, aegyl ilmoitti. Ilmekään ei värähtänyt tämän kasvoilla, silmät olivat samalla tavalla tyhjät kuin Balthierin ja Franin sieppaamien ilmapiraattien. Fran oli yhä varmempi aurasiittejä koskevasta teoriastaan.

Piraatit marssitettiin samalla tavoin kylän halki kuin edelliselläkin kerralla. He joutuivat odottelemaan hetken, ennen kuin pääsivät johtajan puheille, mutta lopulta nainen otti heidät vastaan. Myös tämän kasvot olivat lähes ilmeettömät, mutta tämä käyttäytyi joka tapauksessa kohteliaasti heitä kohtaan luettuaan Sordlorin kirjeen.

”Tulkaa istumaan kanssani, vieraat alapuolisesta maailmasta”, nainen kehotti ja viittasi pöydän ääreen. Tarjolla oli ainoastaan jakkaroita, mutta kenties selkänojat olivat olleet aegylien kannalta epämukavia. Näiden siivet olivat valtavat. Fran ei käsittänyt, miten niiden kanssa pystyi edes nukkumaan mukavasti. Olisi luullut, että ne olivat aina tiellä.

”Olen Tainys, tämän kylän johtaja”, nainen esitteli itsensä. ”Ymmärsin Sordlorin kirjeestä, että olette saapuneet auttamaan meitä yllättävässä pulmassamme.”
”Ymmärsitte oikein”, Balthier vastasi, kun oli esitellyt itsensä ja Franin. Fran tiesi miehen olevan ainakin osittain vastahakoinen, jälleen kerran tämä taisteli kivien mahtia vastaan velvollisuudentunnosta. Oli suorastaan hämmentävää, miten kaksikon kohtalo kietoutui yhteen kivien legendan kanssa. Vaikutti siltä, ettei heillä ollut keinoa päästä kivistä eroon. Ne palasivat aina, tavalla tai toisella.
”Oletko sinä Feolthanoksen lapsi?” Tainys esitti nyt sanansa Franille. Viera katsahti naiseen hämmästyneenä.
”Äitini nimi oli Myjerna, isääni en tunne”, hän vastasi. Tainys nyökkäsi.
”Se on ymmärrettävää. Äitisi lienee viera?”
”Kyllä”, Fran vastasi yhä ihmeissään. Myös Sordlor oli ollut kovin kiinnostunut hänestä, sanonut erityiseksi. Vieroilla ja aegyleilla oli selvästi yhteys.
”Kenties tarinaa ei ole kerrottu sinulle”, Tainys totesi häiriintymättä Franin hämmennyksestä. ”Oli aika, jolloin Lemurés oli yhtä alapuolisen maailman kanssa. Jumalamme, Feolthanos, liikkui tuolloin vielä kuolevaisten seurassa. Hän sai alapuolisen maailman hallitsijoilta, Occurioilta, kolme suurta kiveä, auraliitit, lahjana, jotta hän voisi nousta suureksi sotasankariksi. Samalla hänen olisi kuitenkin pitänyt vannoa uskollisuutta Occurioille ja alistua heidän valtaansa. Tätä Feolthanos ei halunnut tehdä.”
”Miksen ole lainkaan yllättynyt, että Occuriat ovat sotkeutuneet tähänkin juttuun”, Balthier jupisi. Tainys vilkaisi miestä.
”Huomaan, että Occuriat ovat teille tuttuja. Onko heidän valtansa yhä suuri?” nainen kysäisi.
”Tuhosimme noin vuosi sitten heidän voimakivensä Pharoksen majakasta”, Fran kertoi. ”Aurinkokristin, nethisiittien lähteen.”
”Kuulostaa siltä, että voisit todella olla Feolthanoksen lapsi”, Tainys henkäisi. Fran ei kommentoinut. Hän ei itse uskonut moiseen, hänen isänsä oli varmasti viera, vaikkei hän tätä tuntenutkaan. Silti tässä tilanteessa asiasta oli parempi vaieta, sillä nainen oli halukas kertomaan heille mitä ilmeisemmin kaiken, kun oletti hänen olevan suurin piirtein jumalasta seuraava.
”Voitko kertoa, mitä seuraavaksi tapahtui? En tosiaan tunne tätä legendaa”, Fran ehdotti. Hän odotti Tainyksen näyttävän tyytyväiseltä myönnytyksestä, mutta nainen pysyi edelleen ilmeettömänä ja tyynenä. Oli kuin mikään ei olisi hetkauttanut tätä, vaikka tämä kuvitteli keskustelevansa jumalansa lapsen kanssa.
”Feolthanos otti kivet vastaan, mutta petti Occuriat. Hän yhdisti auraliittien ja Aurinkokristin voimat, sitoi ne yhteen. Sitten hän irrotti yhdestä auraliitistä kaksi aurasiittiä, jotka vei Glabadosin kätköksi ristimäänsä paikkaan. Niistä hän jätti elämään tarun, ennen kuin poistui Lemurésille ja loi yhdistämiensä kivien avulla suojamuurin saarillemme erottaen Lemurésin muusta maailmasta.”
”’Glabadosin kätkö on avain, joka heilauttaa auki haihtuvan muiston ovet’”, Balthier siteerasi.
”Juuri noin”, Tainys vahvisti.
”En silti ymmärrä, miten Feolthanos voi liittyä minuun”, Franin oli pakko huomauttaa. Hän käsitti nyt, miksei kukaan ollut löytänyt Lemurésia. Se ei ollut edes ollut mahdollista, ennen kuin he olivat tuhonneet Aurinkokristin ja Balthier yhdessä Vaanin kanssa kohottanut ilmaan aurasiitit Glabadosin kätkössä. He olivat kirjaimellisesti syyllisiä siihen, että ilmapiraatit kuljeskelivat nyt saarilla ryöstämässä aegylien aurasiittejä.

Tainys oli hetken hiljaa kuin olisi punninnut sanojaan tarkkaan. ”Kun Lemurés oli vielä yhtä alapuolisen maailman kanssa, hän rakastui vieranaiseen. Valitettavasti he eivät voineet olla yhdessä, ennen kuin viera jätti kotikylänsä. Jos Occuriat eivät olisi halunneet sotkeutua aegylien elämään, kaikki olisi varmasti mennyt hyvin. Nyt kuitenkin Feolthanos joutui jättämään rakkaansa alapuoliseen maailmaan, vaikka tämä odotti heidän yhteistä lastaan.”
”Viera, joka muutti taivaalle”, Fran sanoi ääneen. Hän oli kuullut tämän tarinan, hän oli kertonut siitä Balthierillekin. Kyse ei ollut pelkästä vierojen legendasta vaan kaikki oli oikeasti tapahtunut… paitsi, ettei viera lopulta muuttanut taivaalle. Tämä oli jäänyt elämään Ivaliceen. Fran olisi halunnut tavata tuon vieran, mutta Lemurés oli ollut piilossa vuosisatoja. Edes vierat eivät eläneet niin kauan, joten Feolthanoksen rakas oli varmasti jo menehtynyt. Tämän jälkeläiset saattoivat silti elää, elleivät olleet vieroille ominaiseen tapaan eristäytyneet ja siten kuolleet lopulta sukupuuttoon.
”On siis mahdollista, että sinä olet Feolthanoksen lapsi. Olen kuullut vierojen elävän pitkään”, Tainys huomautti.
”Vanhimmat elävät kolmesataavuotiaiksi”, Fran vastasi. ”Se ei taida aivan riittää.”

Nainen puisteli päätään, muttei näyttänyt pettyneeltä. ”Kenties lapsenlapsi sitten. Jotain sen täytyy tarkoittaa, että olet nyt täällä. Feolthanos jätti Glabadosin kätkön nimenomaan vaimoaan ja jälkeläisiään varten. Kätkö kuului avata sen jälkeen, kun Occurioiden voimat olisivat heikentyneet. Nyt Aurinkokrist on tuhottu ja kätkö avattu, jotta Feolthanoksen jälkeläiset voivat saapua luoksemme. Et ehkä itse tiedä totuutta, mutta voit olla legendan lupaama pyhä feolviera.”

Jälleen kerran Fran nieli mielipiteensä eikä Balthierkaan onneksi sanonut mitään. Tuntui väärältä vedättää aegylejä, mutta se saattoi olla näiden omaksi parhaaksi. Fran ei ollut ollenkaan varma, että Occurioiden Feolthanokselle lahjoittamat auraliitit ja niistä lohkaistut aurasiitit, olivat hyvä asia. Enemmän ne alkoivat kuulostaa ansalta, jolla oli tarkoitus orjuuttaa aegylit. Sitäkään ei silti voinut sanoa ääneen.

”Nyt näyttää siltä, että tarvitsemme apuasi ja kumppanisi apua myös”, Tainys jatkoi, kun kukaan ei sanonut mitään. ”Suojamuurin murtuminen kenties toi sinut tänne, mutta valitettavasti paikalle on saapunut runsaasti myös ryösteleviä siivettömiä. He eivät ole tervetulleita. Monista kylistä on viety aurasiittejä, joiden avulla voimme kutsua yarhit avuksemme.”
”Sordlor kertoi samasta asiasta”, Balthier huomautti. ”Lupasimme hänelle tekevämme parhaamme, jotta jo ryöstetyt kivet saadaan takaisin. Itse asiassa meillä on mukanamme kaksi, jotka nappasimme varkailta.”

Ilmapiraatti nosti pöydälle kaksi aurasiittiä. Tainys otti kummankin käteensä ja tutki niitä kuin tarkistaakseen, että ne olivat aitoja.
”Emme tiedä, mistä kylästä ne ovat peräisin”, Fran kertoi. ”Voit varmaan huolehtia, että ne päätyvät takaisin oikeille omistajilleen?”
”Kyllä. Olemme syvästi kiitollisia”, Tainys vastasi. ”Kivien katoaminen kylistä aiheuttaa ongelmia. Aegylien käytös on muuttunut. Me olemme onnekkaita, kun meillä on vielä kivemme, mutta toisissa kylissä on ollut hankalia tilanteita.”
”Millaisia?” Balthier kysyi.
”Riitoja, huutamista, kummallista käytöstä”, Tainys summasi. ”Jotkut aegylit ovat käyttäytyneet sopimattomasti toisiaan kohtaan, he ovat muuttuneet epätasapainoisiksi. Kun joku tekee jotain, mikä heidän mielestään ei ole sopivaa, he saattavat huutaa tai jopa lyödä. He myös päästävät omituisia ääniä suustaan toisinaan, kun joku sanoo jotain. Ja he kertovat tarinoita, jotka saavat toiset päästämään omituisia ääniä. Heidän käytöstään ei enää pysty hallitsemaan.”

Fran tuijotti naista ja yritti ymmärtää, mitä tämä oikein tarkoitti. ”Ovatko siis ajoittain vihaisia tai suuttuneita? Tai nauravatko he?”
”Puhut sanoilla, joiden merkitystä en tunne”, Tainys totesi.
”Onko heillä tunteet?” Balthier tarkensi.
”Mitä tunteet ovat?” Tainys kummasteli.
”Ei sen väliä”, Balthier tuumasi. ”Kuulostaa siltä, että kaltaiseni ovat aiheuttaneet teille kovasti ongelmia. Meidän on yritettävä jäljittää heidät, ennen kuin lisää vaarallisia asioita tapahtuu.”
”Olisimme kiitollisia. Tällaisina aikoina meidän on pyrittävä huolehtimaan kylistämme”, Tainys vastasi.
”Sordlor sanoi samaa”, Fran muisteli. ”Kumpa tietäisimme, mistä lähdemme etsimään näitä rikollisia…”
”Luulen, että he havittelevat auraliittejämme”, Tainys sanoi. ”Aurasiittien varastaminen on kenties auttanut heidät alkuun, mutta suurempi uhka on auraliittien vieminen. Niistä voi lohkoa lisää aurasiittejä, ja lisäksi ne suojelevat Lemurésia. Ne ovat Feolthanoksen meille turvaksi antamia pyhiä kiviä.”
”Samoja, jotka hän sai Occurioilta?” Balthier tarkisti.
”Kyllä. Niitä on suojeltava”, Tainys summasi. ”Toki jokaista pyhättöä vartioi joukko aegylejä, mutta minä aloittaisin niistä, jos etsisin näitä kivivarkaita.”

Fran ja Balthier nyökkäsivät. Kumpikaan heistä ei kommentoinut Feolthanoksen tarinaa tai auraliittejä, mutta Fran suorastaan kihisi. Hän halusi päästä jakamaan ajatuksensa Balthierin kanssa, sillä tilanne oli huolestuttavampi kuin he olivat edes osanneet epäillä. Lisätietokaan ei olisi pahitteeksi, mutta he eivät tienneet, kuinka paljon voisivat Tainysiltä kysellä herättämättä epäilyksiä.

”Jos saamme pyhättöjen sijainnit, voimme tarkistaa tilanteen”, Balthier ehdotti. ”Sitä ennen on kuitenkin eräs asia, joka meidän pitäisi hoitaa. Haluaisimme toimittaa nappaamme varkaat täältä pois ja sitä varten tarvitsemme ilmalaivaa, joka leijuu kylänne edessä. Aiomme laittaa heidät siihen ja lähettää takaisin alapuoliseen maailmaan.”
”Saatte miestemme avun, jos on jotain, mitä voimme tehdä”, Tainys lupasi. Hiljaa mielessään Fran huokaisi helpotuksesta. Hän ei siis tarvitsisi leijuttaa mies kaksikkoa ilmalaivasta toiseen. Riittäisi, että hän onnistuisi mielensekoitusloitsussa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!