6. tammikuuta 2014

Glabadosin kätkö II: Luku 10

Author: Afeni  
Beta: Tätä lukua ei ole betattu, mutta olen itse yrittänyt karsia mokia minimiin  
Rating: K-18  
Disclaimer: Square Enix omistaa osan hahmoista ja tapahtumista sekä luonnollisesti maailman. Mukana on kuitenkin myös joukko omia hahmojani ja tapahtumatkin ovat osittain minun kynästäni. 
Spoilers: Spoilaa Final Fantasy XII:ta erittäin paljon. Lisäksi sisältää myös ronskisti spoilereita Revenant Wingsistä. Lievää spoilausta voi tapahtua Final Fantasy Tacticsin ja Final Fantasy Tactics Advance 2:n osalta myös. Teitä on varoitettu.  
Summary: Ba'Gamnan on vihdoin pois laskuista ja kaikki on hyvin. Piraatit eivät kuitenkaan olisi piraatteja, jos heillä ei olisi jo uusia seikkailuja tiedossaan. Legendan jäljille on vihdoin päästy, joten nyt on aika lähteä ratkaisemaan Glabadosin kätkön arvoitusta.




Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari





X Siipien tuomari


Kun Fran ja Balthier olivat vihdoin päässeet eroon ylimääräisestä ilmapiraattikaksikosta, kumpikin huokaisi helpotuksesta. Aegylit olivat auttaneet siirtämään nämä ilmalaivaansa ja ottaneet Balthierin kiinni, kun tämä oli poistunut aluksesta sen jo lähdettyä liikkeelle. Nyt heillä oli yksi huoli vähemmän, mutta monta huolta lisää edessään.

Ilmapiraattikaksikko istui aegylien kylän majatalossa pienessä huoneessa tutkimassa Tainysin heille lahjoittamaa karttaa. Lemurés muodostui monesta saaresta, joista osassa oli jopa valtavia sisävesiä. Se oli paljon laajempi paikka kuin Fran olisi äkkiseltään kuvitellut. Dorstoniksen leijuva manner oli pieni Lemurésiin verrattuna.

Tainys oli kertonut, että kahden auraliitin sijainti ei ollut mikään salaisuus. Toinen oli Teph Qulin temppelissä ja toinen Ymir Qulissa. Paikan nimet eivät sanoneet piraateille mitään, mutta löytyivät onneksi kartasta. Ymir Qul sijaitsi Arda-nimisellä saarella Taivaanpilariksi nimetyn tulivuoren alaosissa. Paikka ei suorastaan houkutellut. Sen sijaan Teph Qulin temppeli oli Megaliitin saarella alueella, jota kutsuttiin Tormeladokseksi. Se näytti sijaitsevan lähempänä.

Fran otti kulauksen yrttiteestä ja napautti pitkällä kynnellään temppelin kuvaa kartassa.
”Ottaen huomioon nykyisen sijaintimme, tuo paikka näyttää olevan lähempänä”, hän huomautti, ”mutta haluammeko todella mennä sinne?”
”Tämä koko juttu haiskahtaa”, Balthier murahti. Tämä maistoi omaa teetään ja irvisti. ”Kasviruokaa ja ruohoista tehtyä teetä. Täytyy sanoa, että aegylien ruokavalio ei vakuuta.”

Fran sivuutti miehen kommentin. ”Minua huolestuttaa auraliittien yhteys Occurioihin ja se seikka, etteivät aegylit näytä tietävän, mitä tunteet ovat. Aurasiitit ovat vieneet heidän sielunsa.”
”Jos aurasiitit ovat osia auraliiteistä, voimme kenties palauttaa aegylien sielut tuhoamalla auraliitit”, Balthier pohdiskeli.
”Tai sitten tuhoamme ne lopullisesti”, Fran huomautti. ”Emme voi tietää varmasti. Lisäksi näyttää siltä, että he ovat hukassa saadessaan edes osan tunteistaan takaisin. Jos saammekin pelastettua heidän sielunsa, selviävätkö he tunteiden vyörystä?”

Balthier nyökkäili mietteliäs ilme kasvoillaan. ”Silti minusta tuntuu, että meidän pitäisi katsoa tämä polku loppuun asti. Ei voi sanoa, että aegylit ymmärtäisivät oman parhaansa tällä hetkellä, jos ovat koskaan ymmärtäneetkään.”

Piraatti oli oikeassa, Fran ei kyennyt kiistämään tämän väitettä. Aegylit olisivat luultavasti hukassa, jos yhtäkkiä saisivat tunteensa kunnolla takaisin… suurimmalle osalle ne kai tulisivat täysin uutena kokemuksena. Oli mahdotonta edes kuvitella, miten järkyttävää olisi yhtäkkiä alkaa tuntea, kun aiemmin olisi pystynyt suhtautumaan kaikkeen kylmän viileästi. Tiesiköhän Feolthanos, mitä auraliitit tekivät aegyleille? Oliko tämä sellainen hyvä ja suojeleva jumala kuin Metsä vai samanlainen kuin Occuriat? Tämän aikeet suojella omiaan Occurioilta puhuivat edellisen puolesta, mutta näiden sielujen varastaminen kivien avulla viittasi jälkimmäiseen. Fran ei kyennyt päättämään, kumpaan teoriaan olisi uskonut. Hän olisi halunnut päästä puhumaan tämän Feolthanoksen kanssa. Valitettavasti jumalia ei aina ollut kovin helppo tavoittaa. Metsäkään ei enää vastannut Franille… ja Metsä oli ainoa jumaluus, jonka kanssa hän oli koskaan pystynyt keskustelemaan.

”Tainys mainitsi, että auraliittejä on kolme”, Balthier jatkoi ja keskeytti Franin ajatukset. ”Silti hänkään ei tiedä, missä yksi niistä sijaitsee.”
”Kenties saamme sen selville, jos käymme katsomassa kahta muuta”, Fran ehdotti. ”Ehkä pyhätöistä löytyy jokin vihje.”
”Se taitaa olla ainoa vaihtoehto”, Balthier myönsi. ”Tosin, jos tilanne menee siihen, että kivet on tuhottava, tarvitsemme jonkin välineen.”
”Ashen miekka tuhoutui Pharoksessa”, Fran huokaisi.
”Eikä se edes välttämättä tehoaisi auraliitteihin. Sehän oli nethisiittien vaientamiseksi”, Balthier pohdiskeli. ”Meidän täytyy vain keksiä keino, kun pääsemme perille.”
”Toivon vain, että tietäisimme enemmän…” Fran huokaisi.

Enempää tietoa ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä tarjolla. Koska Tainys oli olettanut Franin olevan Feolthanoksen jälkeläinen, tämä oli auliisti kertonut heille kaiken tietämänsä ja pyytänyt apua. Valitettavasti Fran ei voinut uskoa aivan kaikkea. Ei hän väittänyt naisen valehtelevan, mutta hän oli nähnyt Occurioiden kiviä tarpeeksi tietääkseen, ettei niihin voinut luottaa. Niiden käyttö maksoi kalliisti, tavalla tai toisella. Aegylit olivat kivien orjia tietämättään. Ehkei Feolthanos itsekään tiennyt, mihin ansaan oli kansansa ajanut.

”Suuntaamme aamulla Teph Quliin”, Balthier päätti ja kääri kartan. ”En panisi ollenkaan pahakseni, jos sieltä sattuisi löytymään pyhätön lisäksi jotain metsästettävää.”
”Aegylien ruoka on oikein maukasta”, Fran ei voinut olla huomauttamatta. Häntä hymyilytti. Balthier ei juuri koskaan valittanut ruoasta, mutta toisaalta tämä oli tottunut saamaan päivittäisen proteiiniannoksensa lihana eikä esimerkiksi papuina.
”Niinhän sinä sanot”, Balthier tuhahti. ”Se vielä menettelee, mutta tätä litkua ei voi juoda”, tämä lisäsi ja pyöritteli teekuppiaan. ”Kun olemme pelastaneet aegylit auraliittien vaikutukselta, opetan heidät panemaan kunnon olutta.”

Fran epäili, ettei mies osannut itsekään panna olutta, mutta piti suunsa. Sen sijaan hän joi oman teensä loppuun ja nousi pöydän äärestä. Päivä oli jälleen venähtänyt pitkäksi, joten oli paras kiirehtiä petiin. Huomisesta tuskin tulisi helpompi.

~o~

Megaliitin saari oli helppo tunnistaa, sillä sitä hallitsi valtava sininen magisiitti, hyvin samanlainen kuin Dorstoniksessa. Tiedemiehet epäilivät kyseisen magisiitin olevan syy siihen, että Dorstonis yhä ylipäätään leijui ja varoittelivat jatkuvasti, että jatkuva magisiittien louhinta koituisi vielä mantereen tuhoksi. Kenties myös megaliitti oli ainakin osasyy siihen, että Lemurés oli yhä taivaalla. Aegylit eivät ilmeisesti louhineet magisiitteja.

Sopiva laskeutumispaikka löytyi onneksi Teph Qulin temppelin sisäänkäynnin läheltä. Nono jäi huolehtimaan Strahlista, kun Balthier ja Fran suuntasivat askeleensa kohti koristeellista oviaukkoa. Kun he pääsivät lähemmäs, he näkivät kaksi aegyliä, jotka makasivat maassa liikkumattomina.

Ilmapiraatit kiirehtivät askeleensa juoksuksi ja pysähtyivät aegylien luokse. Kumpikaan ei hengittänyt, vaikka varsinaisia ruumiillisia vammoja näillä ei näkynyt. Balthier tunnusteli toisen pulssia tavoittamatta sitä.
”Kuolleita”, hän mutisi. ”En pidä tästä käänteestä.”
”Balfonheimin piraatit ovat saattaneet olla täällä”, Fran totesi. ”En olisi uskonut heidän menevän näin pitkälle.”
”On eri asia ryöstää aegyleitä kuin tappaa heitä”, Balthier vastasi. ”Kunnollinen piraatti jättää kohteensa henkiin voidakseen ryöstää tämän myöhemmin uudestaan.”
”Kunnollinen piraatti ei ryöstä viatonta”, Fran huomautti.
”Tiedät, mitä tarkoitan. Tätä ei tehnyt yksikään kunnollinen piraatti”, Balthier huokaisi ja nousi seisomaan. Kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkärankaansa. Hän tiesi, että Balfonheimissa oli omat mustat chocobonsa, mutta harvoin tappopuheita kaduilla liikkui. Useimmat pahimmistakaan ryöväreistä eivät ryhtyneet murhaajiksi, joten oli yllättävää, että aegylit oli surmattu. Sokaisivatko aurasiitit kantajansa niin pahasti, etteivät nämä välittäneet, mitä muille tapahtui. Se oli erittäin huolestuttavaa. Tosin saattoi olla, että kivet vaikuttivat eri lajeihin eri tavoin. Nethisiitit olivat olleet aivan erityisen vaarallisia vieroille, joten aurasiitit saattoivat koitua voimakkaimmin esimerkiksi juuri ihmisten kohtaloksi. Aegylit eivät nimittäin vaikuttaneet suoranaisen väkivaltaisilta, vaikka olivat tunteettomia. Pikemminkin nämä tuntuivat välttelevän turhia yhteenottoja.

Pohdittuaan tilannetta hetken piraatit totesivat, etteivät sillä hetkellä voineet tehdä kuolleiden aegylien hyväksi juuri mitään. He siirsivät nämä hieman kulkureitiltä syrjään, ja Fran loihti kivikasan ruumiiden peitoksi. Balthier muisti edellisen kerran Hennen kaivosten ulkopuolella, tällä kertaa operaatio sujui turvallisemmin eikä hänelle tullut tunnetta, että vuori saattaisi romahtaa heidän päälleen. Fran oli kehittynyt.

Kun aegylien hauta oli valmis, piraatit astelivat portista sisään temppeliin. Se oli louhittu suoraan kallioon eikä sitä ollut koristeltu millään tavalla, edes lyhtyjä ei ollut laitettu seinille. Tosin niitä ei tarvinnut, sillä kaikkialla hohtelevat siniset magisiitit valaisivat reitin vuoren uumeniin riittävän hyvin. Paikka muistutti hieman Lhusun kaivoksien syvempiä osia, joissa Balthier oli valitettavasti joutunut tekemään tuttavuutta Ba’Gamnanin joukkojen kanssa, kun nämä olivat siepanneet Penelon. Tuolloin hänellä ei ollut vielä ollut kunnollista aavistusta, millaiseen soppaan hän oli lusikkansa työntämässä. Tosin ei hän silti olisi toiminut toisin. Viattomat ansaitsivat tulla pelastetuiksi, ei ollut Penelon syytä, että tämä oli joutunut tiukkaan tilanteeseen.

Tunneli ei kulkenut suoraan vaan mutkitteli päämäärättömästi. Ainakaan Balthier ei keksinyt selitystä käännöksille, kun magisiittejäkään ei ollut louhittu seinistä pois. Eikö tien temppeliin olisi voinut vain rakentaa suoraksi? Se olisi ollut kaikille huomattavasti helpompaa.

Lopulta tila laajeni tunnelista luolaksi. Kapea käytävä kiersi luolan pohjalle, jota hallitsi suuri sininen magisiitti. Sen edessä leijui pienempi, mutta silti lähes miehen kokoinen, kivi, joka oli sävyltään tummempaa sinistä. Siinä missä magisiitti oli luonnonmuodostelma, tämä kivi näytti siltä kuin joku olisi uhrannut vuosia sen hiomiseen. Sen jokainen sivu oli samankokoinen kuin toinen ja pinta äärimmäisen tasainen.

Balthier ja Fran kulkivat aina alas asti ja pysähtyivät kivien eteen. Tila ei tuntunut millään tavalla erikoiselta. Siellä ei leijunut samanlaista uhkaa kuin Pharoksen huipulla, missä Aurinkokrist oli sijainnut. Kenties se murikka oli tiennyt kohtalonsa saapuneen, tämä ei vielä osannut epäillä mitään. Ajatus sai Balthierin puistelemaan päätään, hän ei halunnut uskoa, että kivillä oli oma tahto, mutta välillä melkein vaikutti siltä. Ehkä kyse oli kuitenkin Occurioiden tempuista, ei mistään sen kummemmasta… vaikka siinäkin oli tarpeeksi.

”Täällä ei ole muuta”, Balthier lausahti ääneen. Missään ei näkynyt ketään, vaikka temppelin edustalla olleet aegylit olivat kuolleet. ”Onko kaikki aarteet jo ryöstetty? Luulisi roistojen yrittäneen viedä auraliitinkin.”
”Kenties sitä ei ole mahdollista siirtää”, Fran ehdotti.
”Saatat olla oikeassa.”

Mitä siis olisi pitänyt tehdä? Kivi saattoi olla syypää aegylien tunteettomaan tilaan ja siitä lohkaistut palaset olivat ehdottomasti vaarallisia. Voisiko kiven tuhota vain yksinkertaisesti ampumalla sitä?

Samassa jostain kantautui raskaita askelia. Balthierin niskavillat nousivat pystyyn, hän tunnisti missä tahansa tuon äänen. Se syntyi, kun joku käveli haarniska päällä. Hän käännähti ympäri ja jäi tuijottamaan, kun luolan perukoilta asteli tuomari. Ei kukaan Archadian tuomareista, mutta hyvin samankaltainen tämän haarniska kuitenkin oli. Selkeänä erotuksena haarniskaa koristivat siivet. Ne hämmästyttivät Balthieria. Eivät olemassa olonsa vuoksi – hän oli nähnyt jo riittävästi aegyleitä tietääkseen, että siivellistä väkeä oli todella olemassa – mutta siksi, että myös ne oli verhottu metalliin. Miten tuollainen haarniska edes puettiin ylle? Sitä paitsi se riisti kantajaltaan lentokyvyn, sillä haarniskassa ei varmasti pystyisi lentämään.

”Kas, lisää ilmapiraatteja, teitä on riittänyt tielläni”, ääni kajahti kypärän sisältä. Hämmästyksekseen Balthier joutui toteamaan sen kuuluvan naiselle, oletettavasti jopa hyvin nuorelle. Tämän puheessa oli erikoinen aksentti, jota hän ei osannut yhdistää mihinkään. Se ei ollut rozarrialainen, muttei taatusti peräisin Dalmacasta tai Archadiastakaan. Se ei myöskään vastannut aegylien puhetyyliä vaan oli aivan omanlaisensa. ”Kyllästyittekö ryöstelemään kyliä? Tulitteko hakemaan suurempaa saalista?” nainen tiedusteli. Tämän äänestä kuuli, ettei tämä ollut samalla tavalla tunteeton kuin aegylit.
”Aiotko estää meitä, jos tulimme?” Balthier tiedusteli. Hän halusi tietää, millä puolella nainen seisoi. Oliko tämä jonkinlainen lainvartija, kuten Archadian tuomarit vai kenties rikollinen? Mistä tämä oli tullut ja mikseivät aegylit olleet maininneet tätä sanallakaan?

Tuomari käänsi päätään kuin olisi tarkastellut piraatteja kypäränsä uumenista, kuka tiesi, ehkä tämä tekikin niin.
”Riippuu aikeistanne, mitä teen”, tämä vastasi lopulta. ”Etsittekö te ikuisuutta? Oletteko valmiita antamaan sille itsenne?”
”Ikuisuus kuulostaa epäilyttävältä”, Balthier tuhahti, ”mutta kerro toki lisää.” Oli varmasti parempi jututtaa naista kuin käydä suin päin taistoon tätä vastaan.
”Etkö ole kuullut?” tuomari kummasteli. ”Et ilmeisesti ole perehtynyt aegylien oppeihin.”
”Eivät he mitään ikuisuutta ole maininneet”, Balthier vastasi suoraan. Hän vilkaisi Franin suuntaan. Viera oli hieman kalpea, muttei vaikuttanut pelkäävän tuomaria tai ahdistuvan auraliitin läsnäolosta.

Tuomari naurahti kypäränsä suojista. ”Kivet ovat avain ikuisuuteen”, tämä vastasi ja viittasi auraliitin suuntaan. ”Sitä käyttämällä on mahdollisuus saavuttaa ikuinen elämä ja parempi maailma. Siksi tulin tänne hakemaan kiven voiman.”
”Se kivi vain orjuuttaa sinut”, Fran huomautti Balthierin viereltä.
”Kun voima on minun, kukaan ei orjuuta minua tai tee minulle vääryyttä. Voin itse valita tieni ja toimia tahtoni mukaan”, tuomari tuhahti. ”En kuitenkaan pane pahakseni paria apulaista, joten tarjoan teille tilaisuutta. Annan teille osan kiven voimasta ja te autatte minua saavuttamaan tavoitteeni.”
”En tarvitse yhtään murikkaa ohjailemaan tekojani”, Balthier ilmoitti.
”Etkö? Kovin moni ilmapiraatti on kiitollisena ottanut vihjeeni vastaan ja lähtenyt keräämään auraliitin murusia ympäri näitä saaria”, tuomari huomautti.
”Sinun takiasi aegylien kyliin on hyökkäilty!” Fran kauhistui.
”Mitä merkitystä sillä on? Pian hekin nauttivat ikuisuudesta, vaikka ensin heidän on toki toimittava työkaluinani”, tuomari sanoi. ”Nyt, haluatteko auttaa vai tuhoutua? Tarjoan teille helppoa ulospääsyä tilanteesta, teinä käyttäisin sen.”

Balthier vaihtoi silmäyksen Franin kanssa. Hän ei pitänyt lainkaan ajatuksesta, että Tuomari aikoi käyttää auraliittiä omiin tarkoituksiinsa. Jos kivi todella imi käyttäjiensä sieluja, se oli uhka koko maailmalle… kenties jopa vielä pahemmin kuin nethisiitit olivat olleet. Hän ei aikonut antaa kenenkään anastaa sieluaan, jos hänellä sellainen oli. Hän ei ollu aivan varma, uskoiko sieluteoriaan, mutta parempi oli silti pelata varman päälle ja taistella kuolemattoman osansa puolesta kuin mahdollisesti menettää se.

Ennen kuin Balthier ehti tehdä mitään, Fran astui askeleen eteenpäin ja kohotti toisen kätensä kohti tuomaria. Vieran kasvoilla oli keskittynyt ilme, tämä aikoi heittää jonkin loitsun naista vastaan. Balthier ehti tajuta, että jotain välähti luolassa. Franin loitsu lähti liikkeelle, törmäsi tuomariin tai pikemminkin johonkin tämän edessä ja kimmahti takaisin kohti Frania. Viera huudahti eikä ehtinyt väistämään ja seuraavassa hetkessä tämä makasi tajuttomana maassa. Balthier kirosi mielessään, mutta oli onnellinen, ettei Fran ollut käyttänyt mitään tappavaa loitsua.

Balthier pohdiskeli tilannetta. Franin magia ei ollut toiminut, koska tuomari oli suojautunut jotenkin sitä vastaan. Saattaisi olla hullun hommaa ryhtyä ammuskelemaan tätä kohti, mutta jotain hänen oli tehtävä. Kenties tätä taistelua ei voinut voittaa voimalla vaan älyllä. Valitettavasti hänellä olivat ideat vähissä. Jotenkin hänen olisi päihitettävä nainen ja saatava vielä itsensä ja Fran ulos luolasta. Mieluusti heidän olisi myös pitänyt tuhota auraliitti, ennen kuin se ehtisi aiheuttaa lisää tuhoa Lemurésilla.

”Ruusuilla on piikkinsä”, Balthier totesi tuomarille voittaakseen aikaa. Hän oli haastellut kerran esperin kumoon, onnistuisiko sama temppu tuomarin kohdalla? ”Sen verran olen jo ehtinyt oppia.”

Tuomari ei vastannut. Luultavasti tämä tuijotti piraattia. Kuinka kukaan saattoi pukeutua tuollaiseen haarniskaan vapaaehtoisesti? Balthier oli vain onnellinen, että oli älynnyt luopua omastaan ajoissa.
”Mutta sinä, kultaseni, olet myrkyttänyt omasi”, piraatti tuhahti ja vilkaisi jälleen Franin suuntaan. ”Et tunne reilun pelin sääntöjä.” Tärkeintä olisi saada Fran ehjänä ulos luolasta, mutta Balthier olisi halunnut viedä myös maton tuomarin jalkojen alta ja aseet tämän käsistä. Hän ei ollut aivan varma, mitä tuomari tarkoitti ikuisuudella, mutta tuskin se mitään hyvää ja positiivista oli.

Balthier astahti eteenpäin ja otti esille oman aurasiittinsä, jonka oli napannut mukaansa Glabadosin kätköstä. Hän oli onnellinen, ettei ollut käyttänyt kiveä. Hän ei halunnut päätyä samanlaiseksi tunteettomaksi olennoksi kuin aegylit tai ne ilmapiraatit, joihin he olivat sattuneet törmäämään.

Kun tuomari ei edelleenkään reagoinut tai sanonut mitään, Balthier heitti aurasiitin tätä kohti, mutta vetäisi myös aseensa esille ja tähtäsi kiveen. Kuului helähdys, kun kivi mureni sirpaleiksi pitkin luolan lattiaa. Sen avulla ei enää orjuutettaisi ketään.
”Niin kauan kuin olet kiven orja, et muutu”, mies totesi tuomarille.”Vain hölmöt lankeavat särkyneiden unelmien ansoihin. Sinun ’ikuisuutesi’ on illuusio.” Hän toivoi naisen tajuavan typeryytensä, mutta tiedosti samalla, ettei niin luultavasti kävisi. Koskapa hullut olivat tajunneet oman tilansa? Balthierilla oli omasta elämästään oiva esimerkki.

Tuomari astui muutaman askeleen lähemmäs häntä, ja Balthier valmistautui puolustautumaan.
”Illuusio on ainoa oikea todellisuus. Himomme ikuisuutta kohtaan on halu muuttua kuolemattomiksi. Pyydä vain, ja voin tehdä ikuisuudesta myös sinun todellisuutesi”, tuomari lausahti kuin ei olisi kuullut mitään Balthierin aiemmista puheista. Ehkä tämä oli jo liian syvällä kivien ansassa.
”Kaikki tuo puhe unelmista ja himoista – kuin olisin tekemässä sinusta rakastajattareni enkä vihollistani”, Balthier tuhahti.”Nyt aion kuitenkin haudata unelmasi kivesi mukana. Sinun on aika avata silmäsi todellisuudelle.”

Tuomari teki syöksyn miekkansa kanssa kohti Balthieria, mutta hän hypähti taaksepäin.
”Joko kyllästyit esileikkiin?” Balthier naurahti ja osoitti aseensa kohti naista. ”Näyttää siltä, että minun on kesytettävä siivekäs äkäpussimme.”
”Ei tänä päivänä”, nainen sähähti kypäränsä uumenista. Tämä heilautti vapaata kättään ilmassa ja mutisi sanoja, joita Balthier ei tunnistanut. Niissä oli jotain etäisesti tuttua, mutta hän ei silti kyennyt tavoittamaan muistoa. Mitään hyvää ne eivät silti voineet tarkoittaa, sillä tuomari epäilemättä yritti kukistaa hänet. Oli parempi ampua tätä, ennen kuin oli liian myöhäistä.

Yhtäkkiä hyytävä kylmyys hiipi kuin varkain Balthierin selän takaa. Uskaltamatta laskea asettaan hän vilkaisi pikaisesti taaksepäin. Hän näki ilmassa leijuvan sinisen naisen, joka ojensi kätensä ja henkäisi jäähileitä hänen suuntaansa. Balthier tunsi kangistuvansa niille sijoilleen maiseman kadotessa hänen näköpiiristään. Kylmyys vaihtui pimeyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!