28. maaliskuuta 2015

Niin he saapuivat Ul'dahiin

Seitsemän virkkeen novelli paisui pidemmäksi ficiksi ja muutti hieman muutenkin muotoaan matkan varrella...

Voit  lukea alta tai ladata .pdf:n koneellesi.





Niin he saapuivat Ul’dahiin


Metsä oli jo aikoja sitten vaihtunut hiekkaan ja kitukasvuisiin puihin. Siellä täällä maasta puski pensaita, joiden lehtiä hiekanjyvät olivat tuulessa raadelleet. Juuri nyt puhuri ei onneksi piiskannut rusehtavan maiseman halki vaan ilma tuntui miltei seisovalta auringon kammetessa itseään yhä korkeammalle. Nabia tähysti ympärilleen. Hän ei ollut koskaan ollut Gridanian ulkopuolella, joten nyt hän ei voinut olla ahmimatta näkymää. Ul’dah oli niin paljon karumpi kuin kauniin vehreä Gridania, mutta viehätti uutuudellaan niin paljon, ettei Nabia osannut juuri nyt kaivata kotiin.

”Olemmeko pian perillä?” hän kysyi ja käänsi kasvonsa kohti suitsia pitelevää miestään, Garethia. Tämän korvat painuivat hetkellisesti luimuun ja tämä heilautti vaalean, pörröisen tukkansa pois silmiltään naurahtaessaan.
”Vielä menee hetki. Olet aina yhtä kärsimätön.”
”Nämä kärryt kulkevat niin hitaasti. Kunpa olisimme voineet ostaa liput ilmalaivaan”, Nabia haaveksi. Joskus hän vielä saisi lipun ja purjehtisi taivaan halki jonnekin kauas. Määränpäällä ei ollut väliä, ainoastaan matkalla.
”Ehkä voin jonain päivänä rakentaa meille oman”, Gareth totesi.

Nabia nyökkäsi. Hän antoi katseensa jälleen vaeltaa muuttuneessa maisemassa. Kuivassa ilmassa tuoksui seikkailu. Koko ikänsä hän oli asunut kotikylän turvasatamassa ja tyytynyt kuuntelemaan vanhempiensa tarinoita ajalta, jolloin nämä olivat paenneet kotikonnuilta ja lähteneet etsimään onneaan toisaalta. Nämä olivat löytäneet kodin Gridanian lähistöltä paikallisesta miqo’te-yhteisöstä ja jääneet sinne. Nabia ja hänen siskonsa Ariana olivat syntyneet ja kasvaneet kylässä koko ikänsä.

Ariana oli lähtenyt ensin. Sisko oli muuttanut Limsa Lominsan vilkkaaseen satamakaupunkiin etsimään tulevaisuuttaan muutama vuosi sitten. Aina toisinaan tämä lähetti kirjeitä, jotka saivat myös Nabian haaveilemaan suurista seikkailuista maailmalla. Nyt kun hän ja Gareth olivat solmineet ainaisen sitoumuksen liiton, oli tullut ratkaisun hetki. He olisivat voineet rakentaa oman talon kotikyläänsä, mutta kun Ariana oli lähettänyt kirjeen ja pyytänyt heitä saapumaan Ul’dahiin, oli päätös ollut selvä. Myös he lähtivät katsomaan, mitä maailmalla oli tarjottavanaan.

Muutama päivä sitten he olivat matkustaneet Gridaniaan, vuokranneet kärryt ja chocobon ja lähteneet matkaan. Nabia kietoi häntänsä Garethin hännän ympärille ja nojautui miehen olkapäätä vasten. Matkanteko sujui tasaiseen tahtiin, mutta lintu, jonka he olivat vuokranneet, ei ollut mainittavan nopea. Se oli tukevarakenteinen ja sen kaula alkoi Nabian korvien tasalta. Tosin hän oli varsin lyhyt ikäisekseen, vain noin 160 senttimetriä. Chocobon suuri pää keikkui siis paljon hänen yläpuolellaan. Häntä ei silti pelottanut, sillä hän oli nähnyt noita suuria lintuja ennenkin. Niiden vuokraaminen oli yleistä ja ne olivat suosituin tapa matkustaa pitkähköjä välimatkoja, koska ilmalaivojen ja valtamerialusten lippujen hinnat aiheuttivat sydämentykytyksiä valtaosalle tavallisesta väestä.

Tämä chocobo oli nimeltään Boco ja se oli väriltään keltainen, kuten suurin osa vuokrattavista chocoboista muutenkin. Nabia oli tykästynyt siihen välittömästi nähtyään sen. 800 gilin vuokra oli tuntunut korkealta vain yhdensuuntaisesta matkasta, mutta sympaattinen lintu oli osoittautunut hintansa veroiseksi. Kunpa se vain olisi taittanut matkaa vielä hitusen nopeammin.

Yhtäkkiä Nabia havahtui siihen, että läheinen kivikasa näytti liikkuvan. Hän kohottautui parempaan asentoon ja siristi silmiään. Kivien väleistä kaivautui esiin jotain mustaa ja pörröistä, jolla oli pitkät korvat. Ensin yksi, sitten toinen ja kolmas. Nabia oli juuri aikeissa avata suunsa, kun otukset lähtivät pomppimaan kärryjä kohti ja Bocokin huomasi ne.

Chocobo päästi ilmoille kuuluvan rääkäisyn ja pinkaisi eteenpäin niin, että kärryt alkoivat keikkua ja irtokivet kimmahtelivat ympäriinsä. Nabia puristi penkkiä kuin viimeistä päivää ja tuijotti jälkeen jääviä olentoja.
”Sprigganeja”, hän sai henkäistyä, mutta Gareth ei vastannut. Mies piteli suitsia ja yritti saada eteenpäin syöksyvän linnun kuriin. Bocoa ei kuitenkaan kiinnostanut ainutkaan käsky vaan se ravasi eteenpäin kuin maailmanloppu olisi ajanut heitä takaa. Nabia tiesi sprigganien olevan lähinnä harmittomia keppostelijoita, mutta mitä ilmeisemmin Boco pelkäsi niitä. Kenties spriggan oli yrittänyt ryöstää sen, kun se oli ollut vielä munassa. Oli nimittäin yleistä tietoa, että sprigganit rakastivat kaikkea munanmuotoista. Erityisen paljon niistä oli harmia keväällä, kun juhlistettiin kuoriutumisaaltoa.

Kärryt kimmahtelivat kivistä, ja Nabia miltei putosi kyydistä. Viime hetkellä Gareth sai tarttua häneen toisella kädellään ja kiskaisi hänet tiukasti kylkeensä. Nabia tarrautui mieheensä ja jäi tuijottamaan kaupunkia, joka lähestyi lähestymistään. Sen muurit kohosivat korkeina, mutta rakennukset vielä korkeampina. Osa torneista näytti hipovan pilviä.

Kaupungin portit olivat auki, ja Boco rynnisti niistä suoraan sisään. Väki portin toisella puolella lakosi sivuun, kun villiintynyt chocobo kärryineen tunkeutui kadulle. Vihdoin se suostui jarruttamaan ja pysähtyi juuri, ennen kuin olisi syöksähtänyt valtavan rakennuksen edessä olevaan vesialtaaseen. Valitettavasti kärryt eivät pysähtyneet aivan yhtä nopeasti. Bocon onnistui väistää niitä, kun ne jysähtivät altaan reunaa vasten. Nabia kiljaisi ja yritti saada otteen jostain, mutta enää edes Gareth ei pidellyt häntä paikallaan, sillä he molemmat lennähtivät kärryn penkiltä suoraan veteen.

Noustessaan seisomaan Nabia tunsi ohikulkijoiden katseiden porautuvan heihin. Hänen vaatteensa tippuivat vettä, samoin hiukset. Myös Garethin vaalea tukka roikkui tämän silmillä ja hännänpään tupsu oli likistynyt pieneksi. Nabia ravisteli omaa häntäänsä kivutessaan pois altaasta saadakseen sen edes vähän kuivemmaksi. He olivat todella saapuneet Ul’dahiin rysäyksellä.

”Voi pyhä jysäys!” joku huudahti ja Nabia näki lalafell-naisen ryntäävän tutkimaan chocoboa. Hän tuijotti tätä, sillä hänen silmiin nainen näytti enemmän lapselta kuin aikuiselta. Tämä oli pituudeltaan Nabiaa vain puoleen reiteen ja tämän suipot korvat pistivät esiin pitkien hiusten lomasta. Nabia ei ollut koskaan tavannut ainuttakaan lalafelliä, mutta hän tiesi, että aikoinaan Ul’dah oli kuulunut yksin näille. Lalafellit olivat saapuneet eteläisiltä saarilta ja julistaneet alueen omakseen. Myöhemmin nämä olivat kuitenkin toivottaneet muutkin tervetulleiksi, mutta edelleen sulttaaniksi pääsi vain lalafell.

”Te kaksi! Pidän huolta siitä, ettei kukaan enää koskaan vuokraa teille chocoboa!” lalafell ilmoitti ja kääntyi katsomaan vettä tippuvaa pariskuntaa silmät salamoiden.
”Olen todella pahoillani –” Gareth yritti selittää, muttei saanut kunnolla suunvuoroa, kun lalafell ripitti heitä suureen ääreen ja paiskoi heidän tavaroitaan kärrystä.
”Hei! Ne ovat meidän, et sinä voi –” Nabia huudahti ja nappasi lennosta reppunsa, ennen kuin sekin päätyi veteen.
”Minun velvollisuuteni on pitää vuokraajien omaisuudesta huolta. Nyt joko tyhjennätte nämä kärryt tai minä järjestän tänne virkavallan poistamaan teidät koko kaupungista!” lalafell raivosi.
”Ei varmaan kannata kysyä häneltä siskostasi”, Gareth huomautti kerätessään omia tavaroitaan maasta. Onneksi heillä ei ollut paljoakaan omaisuutta ja se oli hetkessä kasattu. Lalafell huuteli apua työtovereistaan, jotka ilmestyivät paikalle suoristamaan kärryt, ja niin Boco lähti kohti talleja ilman vuokraajiaan.

Nabia laski reppunsa maahan ja istahti altaan reunalle. Hän riisui nahkasaappaat jaloistaan ja kaatoi niistä veden pois.  Gareth puristeli paitansa helmasta enimmän kosteuden, ennen kuin ryhtyi tyhjentämään omia kenkiään.
”Ei tämä nyt alkanut ihan niin hienosti kuin kuvittelin”, Nabia huokaisi. ”Legendaarinen Ul’dah. Näin meidän astelevan porteista sisään ja vaikuttuvan upeista puitteista, joissa voimme aloittaa uuden elämämme. Nyt teimme itsemme lähinnä naurettaviksi.”
”Ainakin riittää kerrottavaa lapsenlapsille”, Gareth kuittaisi. ”Nyt meidän on paras etsiytyä majataloon ja vaihtaa kuivaa ylle.”

Pariskunta kiskoi kengät takaisin jalkoihinsa. Vaikka Nabia oli tyhjentänyt omansa, varpaiden väliin litsahteli vettä. Se oli varsin harmillista, sillä saappaiden lisäksi hän omisti ainoastaan kevyet sandaalit.
”Meillä taisi käydä onni onnettomuudessa”, Gareth tuumasi ja osoitti rakennusta heidän takanaan. Nabia käännähti ympäri. Altaan molemmin puolin nousivat portaat tasanteelle, jossa olivat suuret pariovet. Niiden yläpuolelle oli kiinnitetty kyltti: ”Juoksuhiekan majatalo ja seikkailijoiden kilta”.

Nabia ja Gareth kasasivat tavarat syliinsä ja kapusivat portaat ylös. Nabia tunsi ohikulkijoiden terävät katseet selässään. Hänellä oli tunne, etteivät he olleet tehneet paikallisiin erityisen hyvää vaikutusta.

Gareth työnsi pariovet auki ja astui ensimmäisenä sisään. Nabia seurasi miehensä perässä eikä hetkeen nähnyt mitään, sillä sisällä oli paljon hämärämpään kuin kirkkaassa auringonpaisteessa. Tovin kuluttua hän kuitenkin erotti pyöreät pöydät, joiden ääressä istui porukkaa tuopit edessään keskustelemassa. Osa oli levittänyt kartan pöydälleen ja osoitteli siltä kohteita, eräässä vuorenkokoinen roegadun paukutti nyrkkiään pöytään vahvistaakseen kantansa. Kun Nabia ja Gareth loiskuttelivat pöytärykelmien halki, katseet kohosivat ja kääntyivät heidän suuntaansa. Häpeän puna kihosi Nabian poskille.

Tavernan perällä oli pitkä tiski, jonka takana istui punahiuksinen lalafell-nainen. Tämä oli pukeutunut tyylikkäästi ja kietaissut hiuksensa nutturalle. Vaikutelma oli hämmentävä sekoitus lasta ja aikuista, ja Nabia toivoi, etteivät ajatukset näkyneet hänen kasvoiltaan. Lalafell kohotti kulmiaan nähdessään heidät.
”Tervetuloa Juoksuhiekkaan. Oletteko ilmoittautumassa Seikkailijoiden kiltaan?” nainen kysäisi.
”Itse asiassa ajattelimme varata majatalosta huoneen”, Gareth vastasi. Nabia jäi pohtimaan, mikä Seikkailijoiden kilta oikein oli, mutta nielaisi kysymyksensä. Luultavasti nainen oletti hänen tietävän, mistä puhuttiin.
”Huone maksaa 100 giliä yöltä, mutta jos liitytte kiltaan, voitte yöpyä puoleen hintaan”, nainen mainosti.

Gareth vilkaisi Nabiaa, joka kohautti olkapäitään. He olivat tulleet Ul’dahiin etsimään hänen siskoaan ja aloittamaan uuden elämän. Kenties jälkimmäisen kanssa pääsisi alkuun kiltaan liittymällä. Erilaiset killathan olivat eri alojen ammattilaisille, esimerkiksi kultaseppien kilta valmisti koruja. Saivatko seikkailijat palkkansa seikkailemalla?

”Mitä meiltä edellytetään, jos liitymme kiltaan?” Gareth tiedusteli.
”Seikkailijat työskentelevät minulle. Annan heille tehtäviä, jotka he käyvät suorittamassa. Yleensä jäsenemme ovat myös jonkin ammattikillan jäseniä. Mihin kiltaan te kaksi kuulutte?”
”Olen mekaanikko ja minun on tarkoitus edetä aina magitek-mekaanikoksi asti ja keskittyä ilmalaivoihin”, Gareth kertoi ja kääntyi katsomaan Nabiaa, joka väänteli käsiään. Hänen vanhempansa olivat yrittäneet saada hänet liittymään edes johonkin käsityökiltaan, mutta hän ei ollut koskaan kiinnostunut mistään kunnolla. Eniten häntä kiinnosti elementteihin pohjautuva magia, mutta Gridaniassa koulutettiin ainoastaan parantajia eikä hän ollut saanut lähteä kauemmas opiskelemaan. Hän oli sitten tyytynyt tekemään erilaisia hanttihommia ja harjoitellut taistelulajeja ajan kuluksi.
”Minä olen vielä avoin ehdotuksille”, Nabia sanoi ja yritti saada ääneensä huvittuneen sävyn, joka kuitenkin vääntäytyi väkinäiseksi.

Lalafell loi silmäyksen Nabiaan ja keskittyi sitten kyselemään tarkemmin Garethin koulutuksesta. Miehen kertoillessa oppipoikavuosistaan lalafell nyökytteli niin, että nuttura heilui.
”Meillä ei ole killassa yhtään mekaanikkoa. Mitäs, jos liittyisitte?” tämä ehdotti.
”Hmmm… tuota…” Gareth mutisi, ja Nabia huokaisi mielessään. Hän pystyi miltei kuulemaan rattaiden kääntymisen miehensä päässä, kun tämä ryhtyi punnitsemaan vaihtoehtoja.
”Me maksamme nyt yhdestä yöstä ja pohdimme asiaa”, Nabia ilmoitti ja kaivoi rahapussukkansa esille. 100 giliä oli heidän varoistaan isohko summa, mutta isoissa kaupungeissa majatalot olivat usein kalliita. Toivoa sopi, että Ariana voisi majoittaa heidät jatkossa tai heidän olisi vielä pakko liittyä Seikkailijoiden kiltaan.
”Hyvä on sitten. Seikkailijoiden kilta pitää huolen omistaan, joten jos aiotte viipyä pidempään, tarjoustani kannattaa harkita”, lalafell sanoi. ”Nimeni on Momodi. Kysykää minua, jos päätätte liittyä.”

Momodi kirjasi pariskunnan sisään majataloon ja ojensi heille huoneen avaimen. Nabia ja Gareth läiskyttelivät toiseen kerrokseen ihaillen matkalla paikallista arkkitehtuuria. He olivat pikkukylän kasvatteja ja suurin kaupunki, jossa he aiemmin olivat olleet, oli Gridania. Metsän keskelle rakennettuna se oli tehty pääasiassa puusta, Ul’dahissa sen sijaan rakennukset näyttivät olevan kiveä.

Majatalon huone oli lähes yhtä iso kuin Nabian vanhempien koko asunto. Oikeaa seinustaa hallitsi sänky, vasemmalle oli sijoitettu työpöytä sekä lipasto asukkaiden käyttöön. Ikkunasta avautui näkymä Ul’dahin vilkkaalle pääkadulle. Nabia pani merkille, että aivan portin vieressä oli pienehkö chocobotalli, jonne Bocokin oli viety lepäämään raskaan matkan jälkeen. Jonain päivänä se vuokrattaisiin toisille matkalaisille ja se lähtisi takaisin Gridaniaan. Nabian tulisi ikävä sitä.

Nabia ja Gareth purkivat tavaransa ja vaihtoivat kuivat vaatteet ylleen.  Nabia sujautti itsensä punaiseen lyhyeen hameeseen ja valkoiseen puseroon. Gareth vaihtoi reissussa rähjääntyneet vaatteensa ruskeisiin puuvillahousuihin ja niin ikään valkoiseen puseroon ja mustaan nahkaliiviin. He ripustelivat märät vaatteensa huoneessa olevan sermin päälle kuivumaan, mutta heidän olisi pian löydettävä pesulapalvelu, sillä matkan pöly ja vesi yhdessä olivat värjänneet vaatteet harmaanruskeiksi.

”Mistä haluat aloittaa? Siskosi ei varsinaisesti kirjeessään kertonut, miten löydämme hänet täältä”, Gareth huomautti ja istahti sängyn reunalle. Nabia kohautti olkapäitään. Ul’dah oli kaupunkina valtava. Heillä menisi päiviä, jos he vain lähtisivät summanmutikassa kävelemään sen katuja yrittäen löytää Arianan.
”Ehkä se Momodi osaisi kertoa jotain”, Nabia ehdotti. ”Voisin kuvitella, että hänen asemassaan kuulee paljon kaikenlaista.”
”Hän varmaan kosiskelee meitä taas kiltaansa, jos menemme puhumaan hänelle”, Gareth pohdiskeli ääneen.
”Haluaisitko liittyä?”
”Jotenkin meidän on elätettävä itsemme, jos aiomme jäädä tänne.”
”Seikkailijoiden tehtävät voivat olla vaarallisia. Eikö sinun ollut tarkoitus opiskella lisää?”
”Ilmalaivoja olisi kyllä hieno rakentaa…”
”No niin, sitten etsimme ilmalaivakillan sinulle.” Nabian sanat saivat Garethin hymähtämään ja tämä pörrötti vaimonsa hiuksia selittäen samalla, ettei mitään varsinaisia ilmalaivakiltoja ollut olemassa. Osa mekaanikoista vain työskenteli ilmalaivojen parissa.
”Entä sinä?” Gareth vaihtoi puheenaihetta suuntaan, josta Nabia ei olisi niin välittänyt puhua.
”En tiedä vielä. Monet asiat kuulostavat kiinnostavilta, mutta en tiedä, mihin minun tulisi tarttua.” Nabia huokaisi. Hän päätti jättää magiasta puhumisen toiseen kertaan, sillä hän tiesi Garethin pitävän alaa vaarallisena.
”Löydät kyllä vielä oman juttusi. Älä murehdi sitä nyt. Keskitytään vain siskosi etsimiseen näin aluksi”, Gareth kuittasi ja nykäisi Nabian paremmin kainaloonsa.

Kun valo ikkunan takana alkoi vähentyä, Nabia ja Gareth päättivät, että oli aika lähteä liikkeelle, ennen kuin ilta ehtisi täysin laskeutua. He palasivat takaisin alakertaan ja etsiytyivät tiskille. Yllättävää kyllä, Momodi oli edelleen työskentelemässä sen takana.
”Hei”, Gareth tervehti naista, joka hymyili välittömästi.
”Kuinka voin auttaa?” tämä kysäisi.
”Etsimme siskoani, hänen pitäisi olla jossain päin kaupunkia”, Nabia kertoi. ”Hän nimensä on Ariana Nadell. Hänellä on hieman tummemman punainen tukka kuin minulla ja se ulottuu suurin piirtein olkapäille. Muistutamme toisiamme myös siten, että olemme suurin piirtein samanpituisia ja myös Arianalla on eripariset silmät: sininen ja vihreä.”

Momodi katseli Nabiaa pitkän aikaa kuin olisi yrittänyt tallentaa hänen jokaisen piirteensä muistiin, mutta puisteli sitten päätään.
”En muista nähneeni”, tämä vastasi. ”Voin kuitenkin palkata seikkailijan etsimään häntä. 200 gilillä saatte yhden henkilön.”

Nabia puri huultaan. Siitä asti kun he olivat lähteneet kotoa, oli rahaa kulunut odottamattoman paljon. Pian he olisivat puilla paljailla, elleivät he hankkiutuisi tuottaviin töihin.
”Yritämme ensin itse. Jos emme löydä häntä, palaamme asiaan”, Nabia sanoi lopulta luotuaan pitkän katseen Garethiin, joka jo puolittain tapaili rahapussukkaansa.
”Niinkö?” Gareth kysyi. Nabia nyökkäsi, kiitti Momodia ja lähti suuntaamaan ulko-ovelle. Hän kuuli Garethin tulevan perässään. ”Eikö olisi paljon helpompaa palkata joku, joka tuntee kaupungin?”
”Emme voi tuhlata koko omaisuuttamme”, Nabia huokaisi. ”En ymmärrä, miksei Ariana ilmoittanut kohtaamispaikkaa.”
”Hänellä on kova luotto meihin”, Gareth naurahti.

Pariskunta astui ulos majatalon ja killan tiloista. Taivas oli värjäytynyt oranssinvaaleanpunaiseksi ja leimusi kaupungin yllä. Pääkadulla näki vielä oikein hyvin eteensä, mutta lyhtyjä sytyteltiin silti. Sivukujilla oli todennäköisesti jo suorastaan hämärää. Nabian vatsa maukaisi kuuluvasti ja sai hänet itsensä hätkähtämään. He olivat syöneet viimeksi matkan päällä.
”Kuulostaa siltä, että siskosi lisäksi meidän on löydettävä ruokaa”, Garethkin huomioi ja iski silmää. Nabia tuhahti miehelle, mutta joutui toteamaan, ettei ajatus ollut huono.

Kadulla oli nyt hiljaisempaa kuin päiväsaikaan. Nabia ja Gareth lähtivät kulkemaan muurinsuuntaisesti ja tarkkailivat kaikkea ympärillään. Hyvin pian he näkivät vasemmalla uuden kadun, joka oli täynnä kojuja ja väkeä. Kadun suunnasta leijui herkullisia tuoksuja, jotka saivat Nabian vatsan mouruamaan vain entistä kovempaa. Nabia ja Gareth päättivät noudattaa Nabian vatsan ehdotusta ja kääntyivät pois pääkadulta. Kenties myyntikojujen ja ravintoloiden seasta löytyisi joku, joka tuntisi Arianan.

”Juuri nyt paahdettua dodoa, vain 10 giliä pala!” huuto leikkasi ilmaa. Nabian korvat kääntyivät äänen suuntaan, mutta hyvin äkkiä hän oli jo itse suuntamaassa kojulle, jolla oli melkoinen tungos.
”Kaksi palaa sitä dodoa”, hän huuteli päiden ylitse ja sai osakseen jokusen vihaisen mulkauksen. Dodo oli harvinainen lintu ja sitä oli tarjolla yleensä vain tähtivalojuhlan aikaan. Vesi hyökkäsi Nabian kielelle, kun hän edes ajatteli sen makua.

Tovin jonotettuaan Nabia palasi kojulta kauempana odottavan Garethin luokse. Tämä keskusteli tuntemattoman lalafellin kanssa. Nabia ojensi tälle dodon palan ja tervehti lalafelliä.
”Kuten sanoin, siskokset muistuttavat paljolti toisiaan”, Gareth jatkoi selostustaan. ”Ariana on hieman Nabiaa vanhempi.”
”Ja sinun nimesi oli?” lalafell kysyi. Nabiasta tällä oli epäilevä ilme, mutta mitäpä hän olisi lalafelleistä tiennyt. Hän oli vasta tänään tavannut ensimmäiset kyseisen rodun edustajat eikä yksikään näistä ollut muistuttanut toistaan kuin pituutensa puolesta.
”Gareth Leonclaw. Ariana tuntee minut kyllä”, Gareth vastasi.
”Tunnetko sinä Arianan?” Nabia kysyi lalafelliltä, joka kohautti olkiaan.
”Tiedä häntä.”

Nabia tuijotti lalafelliä, joka vastasi vähintään yhtä itsepintaisella tuijotuksella takaisin. Tämä oli kietaissut päähänsä violetin huivin, joka peitti puolet kasvoistakin. Gareth oli luultavasti onnistunut törmäämään koko ostoskadun epäilyttävimpään tapaukseen.
”Haluatteko apua vai ette?” lalafell tokaisi.
”Haluamme. Voitko välittää tiedon, että asumme Juoksuhiekan majatalossa?” Gareth varmisti.
”Jos nyt satun törmäämään oikeisiin henkilöihin…” lalafell mutisi. ”Palataan asiaan.”

Ennen kuin kumpikaan miqo’teista ehti sanoa mitään, lalafell oli jo kadonnut omille teilleen. Nabia mieleen hiipi synkkä epäilys. Näinköhän kohtaamisesta olisi minkäänlaista apua Arianan löytämiseen?

Nabia haukkasi palan dodosta ja jäi tuijottelemaan kadun elämää. Liha suorastaan tirisi hampaita ja kieltä vasten ja oli niin mureaa, ettei sitä juurikaan tarvinnut pureskella. Nabia ei muistanut, milloin oli maistanut jotain yhtä herkullista.
”Kierrellään hieman”, Gareth ehdotti ja tarttui vapaalla kädellään Nabian käteen. Toisessa kädessään mies piteli dodon palaansa ja mutusteli sitä.

Pari kuljeskeli kojulta kojulle ja katseli tarjolla olevia tavaroita. Yksi myi vaatteita, toinen aseita ja kolmas koruja. Monella oli tarjolla myös sekalaisia tavaroita. Katselun ohessa Nabia ja Gareth utelivat Arianan perään, mutta kukaan ei myöntänyt tuntevansa tätä. Sen sijaan toisinaan he saivat kummeksuvia katseita osakseen. Lopulta he tulivat suuren ilmoitustaulun luokse. Se oli täynnä lappuja, joissa tarjottiin erilaista käytettyä tavaraa myytäväksi. Joukossa roikkui jokunen muukin ilmoitus, joista osa sisälsi varsin kyseenalaisia tarjouksia.
”Täältähän saisi kaikkea tarvittavaa kodin perustamiseen ja halvalla!” Nabia huudahti tutkittuaan ilmoituksia tovin verran.
”Hmmm, voi olla hyvä ajatus palata tänne, kun olemme asettuneet aloillemme”, Gareth myönsi.
”Voisikohan tänne jättää viestin Arianalle…” Nabia pohdiskeli. Hänellä oli laukussaan varmasti kynänpätkä ja jokunen paperinpala.
”Voithan sinä sitäkin kokeilla.”

Nabia tunki loput dodosta kerralla suuhunsa ja penkoi laukkuaan, kunnes sai kirjoitusvälineet käsiinsä. Hän käänsi Garethin ympäri ja ryhtyi raapustamaan viestiä pidellen paperia tämän selkää vasten. Teksti tosin näytti kuin lapsen kirjoittamalta, sillä liivin kangas ei ollut riittävän kovaa antaakseen kynälle kunnollisen vastuksen. Nabia päätti olla välittämättä yksityiskohdista ja tökkäisi lappusen muiden ilmoitusten joukkoon.

Nabia ja Gareth kiertelivät vielä ostoskatua tovin verran, mutta sivukujille he eivät uskaltautuneet eksymisen ja hämäräperäisten hiippareiden pelossa. He kyselivät Arianasta vielä muutamilta vastaantulijoilta, mutta tulokset olivat yhtä heikkoja kuin aiemminkin, joten he päättivät luovuttaa siltä päivältä ja palata asiaan taas seuraavana aamuna.

Kun Nabia ja Gareth palasivat majataloon, heti aulassa he näkivät kaksi pitkää miestä, jotka olivat pukeutuneet sinisisiin tunikoihin ja korkeisiin, tummanvihreisiin hattuihin. Vaikka Nabia ei ollut nähnyt vastaavasti pukeutuneita henkilöitä aiemmin, hän ymmärsi asun olevan jonkinlainen virkapuku.
”Tuossa he ovat”, tuttu ääni ilmoitti. Garethin aiemmin kohtaama lalafell seisoi syrjemmällä ja osoitti nyt heitä syyttävällä etusormellaan. ”Ottakaa kiinni!”

Nabia ja Gareth vilkaisivat toisiaan. Hetken ajan Nabia ajatteli karkuun pyrähtämistä, mutta he eivät olleet tehneet mitään väärää. Jos he nyt karkaisivat paikalta, he vain herättäisivät kaikki mahdolliset epäilykset. Sen jälkeen olisi mahdotonta osoittaa olevansa syytön siihen, mistä ikinä heitä juuri nyt syytettiinkään.

Gareth nosti kätensä pystyyn ja Nabia seurasi esimerkkiä. ”Tässä on varmastikin sattunut jokin erehdys”, Gareth huomautti, kun virkapukuiset miehet lähestyivät heitä.
”Teidän on paras tulla mukaamme”, toinen miehistä ilmoitti.
”Mitä me olemme tehneet?” Nabia sai suunsa auki. Hän ei halunnut joutua vaikeuksiin, ei varsinkaan vieraassa paikassa.
”Keskustelemme siitä myöhemmin.”

Virkapukuiset miehet ohjasivat heidät ulos majatalosta eivätkä ottaneet kuuleviin korviinsa heidän pyyntöjään päästä hakemaan tavaransa huoneesta. Nabia näki näiden kuitenkin vinkkaavan pikaisesti Momodille, joka vastasi nyökkäyksellä. Näinköhän heidän tavaransakin päätyisivät parempaan talteen?

Nabia ja Gareth kuljetettiin portaita alas pääkadulle ja pakattiin vankkureihin, joita vetämään oli valjastettu kaksi chocoboa. Nabiaa alkoi huolestuttaa entistä enemmän, kun vankkurit kolisivat ulos pääportista ja suoraan aavikolle, jonka kautta he olivat aiemmin päivällä saapuneet paikalle. He olivat varmasti onnistuneet rikkomaan jotain kirjoittamatonta sääntöä, hän ei vain kyennyt keksimään, mikä se oli mahtanut olla.
”Ei hätää, kaikki selviää kyllä”, Gareth kuiskasi ja vetäisi Nabian kainaloonsa. Vankkurit keinuivat pimenevän aavikon halki ja ikkunan takaa saattoi erottaa yöpuuhissaan olevia eläimiä. Näkymä olisi voinut olla viehättävä, jos sitä olisi päässyt tarkastelemaan toisenlaisessa tilanteessa. Juuri nyt Nabian oli mahdotonta keskittyä ihastelemaan sitä.

Matka kesti ikuisuuden. Maisemat ehtivät muuttua ja he jopa kulkivat pienen kyläpahasen läpi. Kylä vaikutti nukkuvan, juuri ketään ei näkynyt kaduilla. Kylästä he laskeutuivat tunnelin kautta rannikolle eikä Nabia voinut olla henkäisemättä, kun näki ensimmäisen vilauksen kuun valaisemasta merestä. Hän ei ollut koskaan ollut lampea suuremman lätäkön äärellä ja meri näytti loppumattomalta. Se ja ääretön taivas saivat Nabian tuntemaan itsensä todella pieneksi.

Vankkurit pysähtyivät keskelle kaupunkia aukiolle, jota hallitsi suuri suihkulähde. Sen viereltä lähtivät portaat rannan suuntaan. Vankkurien ovi avattiin Nabialle ja Garethille ja heidät komennettiin ulos. Yötaivasta täplittivät lukemattomat tähdet, jotka saattoi erottaa varsin helposti, sillä kaupunkia ei ollut valaistu läheskään yhtä kirkkaasti kuin Ul’dahia. Paikka vaikutti muutenkin pienemmältä, vaikka laitureiden lomassa kellui suuria purjelaivoja.

Pariskunta ohjattiin portaita alas ja hetken Nabia ehti pelätä, että heidät pakattaisiin laivaan ja vietäisiin toiselle puolelle maailmaa, mutta sen sijaan heidät talutettiin sisälle erääseen rannikkorakennukseen. Siinä ei ollut eteistä vaan ovi avautui suoraan pieneen huoneeseen, jota hallitsi pyöreä pöytä. Sen ääressä torkkui vaaleanpunaiseen nuttuun pukeutunut lalafell, joka ei reagoinut mitenkään heidän saapumiseensa. Virka-asuiset miehet tyrkkivätkin Nabian ja Garethin alas vievään portaikkoon ja työnsivät valtavista pariovista sisään. Ovet kolahtivat kiinni ja pariskunta jäi hölmistyneenä seisomaan käytävän päähän.

Käytävä jatkui risteykseen, josta pääsi kolmeen suuntaan. Jokainen uusi käytävä päättyi niin ikään suuriin parioviin.
”No, mennään vaikka vasemmalle”, Gareth ehdotti ja puristi Nabian käden tiukasti omaansa. Nabia ei ymmärtänyt enää yhtään mitään. Hän oli kuvitellut päässään lähes sata erilaista mahdollisuutta, mutta hänen mielessään ei ollut käynyt, että heidät heitettäisiin hämärään käytävään harhailemaan tietään eteenpäin ilman minkäänlaisia ohjeita. Minne he olivat joutuneet?

Gareth työnsi seuraavat pariovet auki, ja he astuivat suureen tilaan, jonne oli kasattu puisia laatikoita. Niiden lisäksi huoneessa oli pöytiä ja kapakantiski, jonka takana ei kuitenkaan ollut ketään työskentelemässä. Yhden pöydän ääressä kuitenkin istui kaksi hahmoa, jotka kohottivat katseensa keskustelusta. Lyhdyn valossa Nabia erotti, että toinen näistä oli miqo’te-nainen, toinen hyur-mies ja näillä kummallakin oli tuhkanvaaleat, lähes valkoiset hiukset.

Kaksikko nousi pöydän äärestä ja käveli Nabian ja Garethin luokse. Ohikiitävän hetken Nabia oli jo ehtinyt toivoa Arianan värjänneen hiuksensa, mutta nopea vilkaus naisen kasvoihin paljasti, ettei tämä ollut hänen siskonsa. Arianalla ja Nabialla ei ollut lainkaan heimotatuointeja kasvoissaan, tämän naisen kumpaakin poskea koristi kaksi juovaa.
”Tekö olette ne kaksi, jotka ovat kyselleet valitusta?” nainen kysyi.
”En valitettavasti tiedä, mistä puhut”, Gareth vastasi.
”Onko Ariana valittu? Mitä se tarkoittaa?” Nabia möläytti samaan aikaan. Gareth huokaisi ja puristi hänen kättään lujempaa, mutta oli myöhäistä. Sanat olivat jo karanneet.

Tuntematon nainen ja mies vilkuilivat toisiaan. Näytti siltä kuin nämä olisivat käyneet äänetöntä keskustelua keskenään. Nabian pää oli jälleen täynnä ajatuksia, mutta hän ei ehtinyt järjestellä niitä kunnolla, sillä nainen nojautui hänen puoleensa ja tuijotti häntä suoraan silmiin. Mies kohotti lyhtyä valaistakseen Nabian kasvot.
”Sinulla on hänen silmänsä. Mitkä ovat vanhempiesi nimet?” nainen kysyi ja suoristautui.
”Arduina Nadell ja Ceriss Hurrdra”, Nabia vastasi. Seuraavaksi nainen esitti joitain kysymyksiä koskien hänen vanhempiaan. Nabia alkoi olla koko ajan varmempi, että tämän täytyi joko olla hänen kaukainen sukulaisensa tai sitten tämä oli keskustellut Arianan kanssa.
”Ja mikä sinun nimesi mahtoikaan olla?” hyur-mies kysäisi lopulta.
”Nabia Leonclaw, ja tämä on Gareth”, Nabia vastasi. ”Tunnutte jo tietävän valmiiksi kaiken meistä. Eikö olisi reilua esittäytyä?”
”Olet aivan oikeassa”, hyur-mies vastasi. ”Minä olen Thancred, tässä on Y’shtola. Pahoittelen tätä kaikkea salamyhkäisyyttä, mutta meidän on oltava tarkkoja siitä, keiden kanssa olemme tekemisissä.”
”Ariana on siis täällä?” Gareth puuttui puheeseen. ”Sanoitte häntä valituksi. Eikö hänen siis pitäisi olla hyvässä asemassa? Missä te piilottelette häntä?”
Thancred naurahti. ”Tulkaa toki pöytään istumaan. Ariana liittyy pian seuraamme.”

Nabia ja Gareth seurasivat hieman epäröiden Thancredia ja Y’shtolaa pöydän ääreen ja ottivat vastaan tarjotun viinin. Nabia kiinnitti huomiota siihen, että kummankin kaulaan oli tatuoitu violetilla samanlainen kuvio. Mikä oli sen merkitys? Olivatko nuo kaksi pariskunta? Kun Nabia esitti ajatuksensa ääneen, Y’shtola tuhahti ja Thancred nauroi jälleen.
”Y’shtola on kyllä varsin vetävä nainen, mutta hänellä ei taida olla silmää minun viehättävyydelleni”, Thancred totesi. ”Kuten ei siskollasikaan. Kenties sinä ymmärrät hyvän päälle, Nabia?”
”Ymmärrän toki, siksi menin Garethin kanssa naimisiin”, Nabia töksäytti takaisin.
”Ah, minulla on huonoa tuuria”, Thancred totesi hyväntuulisesti.
”Jos yrittäisit vähemmän, voisi sinua joskus onnistaakin”, Y’shtola huomautti.
”Oliko tuo lupaus?”
”Mitä olettaisit?” Y’shtolan ääni oli niin kuiva, että olisi saanut maalin rapisemaan seiniltä.
”Mitä te tarkoititte sillä, että Ariana on valittu?” Nabia keskeytti väittelyn, ennen kuin se pääsi äitymään pidemmälle. Hän ei vielä tiennyt, miten tähän salaperäiseen kaksikkoon olisi pitänyt suhtautua, mutta hän halusi tietää kaiken mahdollisen siskostaan.
”Hän kykenee käyttämään kaikua”, Thancred vastasi. ”Hänellä on kristallin lahja ja siksi hän on arvokas Seitsemännen sarastuksen perillisille.”
”Ja on olemassa mahdollisuus, että lahja kulkee suvussa”, Y’shtola lisäsi ja loi pitkän katseen Nabian suuntaan.
”Ei minulla ole mitään ihmeellisiä lahjoja… eikä tietääkseni ole kyllä Arianallakaan”, Nabia huomautti. He olivat viettäneet aivan tavallisen lapsuuden, opiskelleet kyläkoulussa ja leikkineet kavereidensa kanssa. Nuoruusvuosinaan Ariana oli vetäytynyt enemmän omiin oloihinsa, kun Nabia oli viihtynyt tovereidensa kanssa, mutta pienestä epäsosiaalisuudestaan huolimatta Ariana ei ollut outo tai omituinen eikä tällä ollut tavallisuudesta poikkeavia kykyjä. Sitä paitsi Nabia oli se, jota magia oli aina kiehtonut, vaikkei hänelläkään tainnut erityistä lahjakkuutta siihen suuntaan olla.
”Kaikki kyvyt eivät näy heti syntymän jälkeen. Kaikua voivat käyttää vain ne, jotka kristalli on valinnut”, Thancred selitti. ”Kyky voi olla piilevänä, mutta ilman kristallin kosketusta se ei aktivoidu.”

Nabia punnitsi sanoja mielessään. Ariana ei ollut maininnut mitään tuollaista kirjeissään, mutta se ei tarkoittanut, ettei tarina voinut olla mahdollinen. Maailmassa tapahtui paljon kummallisia asioita ja Seitsemännen sarastuksen perilliset kuulosti salamyhkäiseltä järjestöltä. Kenties joukko oli kieltänyt Arianaa kertomasta läheisilleen tästä omituisesta kaiusta.

”Onko kaiku vaarallinen?” Nabia kysyi. Y’shtola ja Thancred vilkaisivat toisiaan.
”Kukaan ei tiedä, kaiun todellista olemusta. Emme ole vielä saaneet sitä selville, mutta kaiku antaa kantajalleen hyvin epätavallisia kykyjä”, Y’sthola kertoi.
”Siskosi on silti sama miqo´te kuin ennenkin”, Thancred huomautti. ”Ei kannata näyttää noin huolestuneelta.”

Nabia huokaisi ja tunsi Garethin käden laskeutuvan olkapäälleen. Hän ei tiennyt, mitä sanoa, vaikka samaan aikaan kysymykset tökkivät hänen päätään joka puolelta. Niihin oli vain juuri nyt mahdotonta tarttua, hän ei kyennyt muotoilemaan ainuttakaan kunnollista.

Samassa huoneen ovi kävi. Nabia käänsi katseensa äänen suuntaan ja leveä hymy kimposi hänen kasvoilleen, kun hän näki punaiset hiukset, joiden seasta nousivat näkyviin yhtä punaiset korvat. Ariana oli pukeutunut tummiin nahkahousuihin ja valkoiseen paitaan. Hän roikotti kädessään nahkaista rintapanssaria ja hänen vyöllään roikkui kirves, jota – Nabia epäili – tuskin käytettiin puiden hakkaamiseen.

Nabia kuuli tuolin paukahtavan puulattiaa vasten, kun hän säntäsi pöydän äärestä ja ryntäsi rutistamaan siskoaan. Ääntä seurasi pehmeä tömpsäys rintapanssarin pudotessa Arianan jalkoihin, kun tämä kietoi kätensä Nabian ympärille.

Rutistettuaan Nabiaa lujasti Ariana työnsi hänet käsivarren mitan päähän itsestään ja puisteli päätään silmät tuikkien.
”Kyselitte sitten minusta ympäriinsä”, hän totesi.
”Et antanut meille paljon vaihtoehtoja”, Gareth huomautti pöydän äärestä.
”Minun oli tarkoitus tulla teitä vastaan. En vain arvannut, että saapuisitte näin nopeasti”, Ariana totesi. ”Mutta pääasia, että olette nyt täällä. Me tarvitsemme Garethin taitoja, sillä yhteistyökumppanimme Biggs ja Wedge ovat pulassa ilmalaivansa kanssa ja johtava magitek-mekaanikko on ollut kateissa jo kauan. Ja sinä, Nabia, haluan tietää, voitko myös sinä käyttää kaikua.”
”Kuulostaa siltä, että meillä on melkoinen seikkailu edessämme”, Nabia vastasi, vaikkei ollut aivan varma, halusiko todella perehtyä kaikuun yhtään tarkemmin. Sitä hän ehtisi kuitenkin miettiä myöhemmin, sillä nyt oli aika perehtyä tarkemmin Arianan kuulumisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!