Fandom: Final Fantasy Type-0
Rating: K-13
Spoilers:
Spoilaa jonkin verran juonta, sijoittuu ajallisesti chapteriin 7.
Disclaimer: En
omista hahmoja, maailmaa jne.
Summary:
Viimeinen taistelu Militesia vastaan lähestyy, eikä Queen saa nukuttua. Outo
tunne ajaa hänet Crystariumiin iltamyöhällä. Hän ei ole kuitenkaan ainoa, joka
on harhateillä.
A/N: Olen
pelannut pelin läpi vasta kertaalleen, joten en välttämättä ole perillä aivan
kaikista juonenkäänteistä. Jos siis tekstissä esiintyy asiavirheitä, ne voivat
johtua tästä. Pahoitteluni.
Ennen loppua
Crystariumissa oli hiljaista. Ei kuulunut edes
tavanomaista kuiskuttelua ja sivujen kääntelystä lähtevää rahinaa. Queen työnsi
silmälaseja ylemmäs nenällään ja tuijotti kirjaa näkemättä sanoja. KOMMin kello
näytti jo himpun verran yli puolenyön. Queen huokaisi ja painoi kirjan kiinni.
Hän oli tällaisen yläpuolella, hän, jos kuka, tiesi, että ennen tehtävää oli
nukuttava hyvin. Cater saattoi käyttää yön juhlimiseen, muttei hän. Asiat piti
hoitaa oikein.
Silti juuri hän istui Crystariumissa keskellä yötä, kun
edessä oli kenties kaikkien aikojen tärkein tehtävä. Huomenna he hyökkäisivät
Militesiin. Queen yritti käydä suunnitelman mielessään läpi vielä kerran kohta
kohdalta, mutta huomasi ajatuksensa lähtevän harhailemaan. Ilmassa oli jotain
outoa, hänellä oli kummallinen tunne, jota hän ei täysin tavoittanut. Déjà vu?
Oliko kyse samasta ilmiöstä, josta Cater oli puhunut jo jonkin aikaa?
Queen ei muistanut istuneensa samalla tavalla
Crystariumissa aiemmin. Tai tietenkin hän muisti. Crystarium oli hänen
suosikkipaikkojaan Akademeiassa, joten hän oli siellä hyvin usein. Tässä
kerrassa oli kuitenkin jotain erilaista, mutta samaan aikaan äärimmäisen
tuttua. Aivan kuin kaikki olisi tapahtunut aiemmin, mutta se ei vain ollut
mahdollista. Hän meni aina nukkumaan ajoissa ja suoriutui tehtävistään
loistavasti. Hän ei käyttäytynyt epärationaalisesti. Silti kaiken järjen
vastaisesti hänestä tuntui, että hänen piti olla juuri täällä eikä
makuuhuoneessa, jonka hän jakoi Deucen kanssa.
Ovi narahti, ja Queen kohotti katseensa. Askeleet
kuuluivat selvästi kulkiessaan läpi pimennetyn Crystariumin, jonka ainoa valo
tuli sillä hetkellä Queenin pöytälampusta. Sen takia hän ei erottanut hahmoa,
ennen kuin se oli lähes hänen edessään. Hän suoristi silmälasejaan ja kohotti
kulmiaan.
”Miksi sinä olet täällä?” hän kysyi suoraan ja nousi
seisomaan. King nojasi kätensä pöytään ja kumartui lähemmäs häntä.
”Voisin kysyä samaa sinulta. Eikö sinun pitäisi olla jo
nukkumassa?” nuorukainen huomautti.
”Meidän molempien pitäisi”, Queen vastasi.
”Ja silti olet täällä.”
Queen nyökkäsi. ”Tunnetko sinäkin sen?” hän ei voinut
olla kysymättä. Typerä olo pyyhkäisi välittömästi hänen ylitseen ja sai sydämen
paukauttamaan yhden lyönnin liikaa. Hänellä ei ollut tapana esittää typeriä ja
tarkoituksellisen salaperäisiä kysymyksiä.
King ei sanonut hetkeen mitään. Se ei yllättänyt Queenia,
sillä tämä oli usein mieluummin hiljaa kuin höpötti turhaan. Siinä he olivat
samanlaisia, vaikkei King muuten ollutkaan aivan yhtä tunnontarkka kuin hän.
Silti Queen luotti tähän samalla tavalla kuin muihinkin Zero-luokan jäseniin.
Kaikkiin muihin paitsi Machina Kunagiriin. Hän olisi kyllä halunnut luottaa
tähänkin, mutta tämä ei tehnyt sitä helpoksi.
”Sen, että minun on oltava tänään täällä?” King varmisti
vihdoin ja Queen huomasi nyökkäävänsä jälleen. Silmälasit valahtivat alemmas
nenällä ja hän joutui työntämään niitä takaisin. ”Miksi meidän on oltava
täällä?” King kysyi.
”En tiedä. Minulla on tunne, että tämä on tapahtunut
aiemmin ja että olen unohtanut jotain tärkeää”, Queen yritti pukea tuntemustaan
sanoiksi.
”Samalla tavalla kuin unohdamme kuolleet?”
”Ei aivan. Samankaltaista kyllä, mutta tästä pystyn
tavoittamaan jotain… en vain kykene selittämään sitä. Nyt kun sinä tulit
paikalle, palaset tuntuvat löytävän yhteisen kosketuspinnan, mutten siltikään
osaa sanoa, mistä tässä on kyse. Se on… raivostuttavaa.”
King kiersi pöydän ympäri ja istahti kirjan viereen.
Queen jäi seisaalleen ja kiersi kädet ympärilleen.
”Äiti käski minun olla murehtimatta turhia ja menemään
nukkumaan”, King paljasti.
”Etkä totellut häntä?” Queen kauhistui. Äidin
totteleminen oli ehdotonta.
King huokaisi, sipaisi kädellä hiuksiaan taaksepäin ja
puisteli päätään. ”Hän sanoi muutakin, mutten täysin ymmärtänyt sitä.”
Queen jäi odottamaan, että King jatkaisi, mutta kun tämä
pysytteli hiljaa, hän rykäisi. Kingin silmät porautuivat hänen omiinsa. Jostain
syystä hänen olonsa oli levoton ja hermostunut. Hän nykäisi jälleen
silmälasejaan ylemmäs ja istui pöydälle Kingin viereen, vaikkei koskaan
käyttäytynyt niin vulgaaristi. Se oli enemmänkin Ninen tapaista.
”’Ei nyt, tällä kertaa ei ole sen aika. Katsotaan
seuraavassa syklissä. Älä murehdi siitä nyt vaan mene nukkumaan, kultaseni’”,
King siteerasi Äitiä. Queen pystyi miltei kuulemaan Äidin äänen korvissaan.
”Kenties meidän olisi syytä totella häntä?”
”Yleensä olisin kanssasi samaa mieltä…”
”… mutta tämä tunne on niin voimakas.”
Queen nielaisi ja vilkaisi vieressään istuvaa
nuorukaista. King ei ollut koskaan katsonut häntä tuolla tavoin, tämän silmät
säteilevän omituista vimmaa ja uhmaa. He rikkoivat Äidin suoraa käskyä
viettämällä yötä Crystariumissa. Pelkkä ajatus oli pyörryttävä. Queen ei
muistanut koskaan rikkoneensa sääntöjä, ei ainakaan Äidin asettamia.
”Mitä tämä on?” King kysyi. Queen haeskeli vastausta,
mutta hänen oli myönnettävä, ettei hän ollut varma. Tällaista ei ollut
käsitelty oppitunneilla. Hänen sydämensä jyskytti kuin taistelun tuoksinassa ja
hän oli hengästynyt, vaikkei ollut juossut metriäkään. Veri kohisi korvissa,
kämmenet olivat tahmeat ja suussakin oli omituinen maku.
”Minä… en tiedä”, Queen kuiskasi ääni särkyen. Hän halusi
nojata lähemmäs Kingiä, mutta ajatuskin tuntui liian uskaliaalta. Mikä häntä
vaivasi?
”Keskustelin aiemmin Tokiton ja Enran kanssa”, King sanoi
yllättäen. ”He puhuivat Eminasta ja Remistä…”
Queen tuijotti Kingiä ymmärtämättä, miksi tämä oli
yllättäen vaihtanut puheenaihetta. Miten Tokito ja Enra tai Emina ja Rem
liittyivät mitenkään asiaan?
King selvitti kurkkuaan. ”En oikeastaan ollut aiemmin
ajatellut asioita, joista he puhuivat, mutta nyt minusta tuntuu, että…”
”Että?” Queenin ääni kohosi aksentin verran ja hän vilkaisi
pimeyteen kuin peläten Äidin koska tahansa ilmestyvän paikalle moittimaan
tottelemattomia lapsiaan.
”Haluaisin kokea jotain samanlaista… että koen tällä
hetkellä jotain samanlaista”, King vastasi.
”Mitä he ovat kokeneet?” Queenin oli pakko kysyä, vaikka
ääni tuntui pakkautuvan kurkkuun ja pääsevän ulos vain omituisina pihauksina.
Kingin ilme muuttui vaivautuneeksi ja tämän katse
harhaili heitä ympäröivään pimeyteen. Queen vilkaisi jälleen olkansa ylitse.
Tarkkailtiinko heitä?
”Outoa tarvetta hymyillä, harhailevia ajatuksia,
puristusta rinnassa, painetta…”
”Hengästystä ja kummallisia… haluja?” Queen henkäisi ja
paiskasi saman tien käden suulleen. Silmälasit tärähtivät alemmas nenällä.
Ennen kuin hän ehti nostaa niitä, King oli kohottanut kätensä ja tarttunut
toiseen sankaan. Tämä kohotti lasit parempaan asentoon, ja Queenin sydän lähti
laukkaamaan kuin villi chocobo kevätaikaan.
”Niin juuri”, King vastasi ja irrotti otteensa Queenin
laseista. ”Minulla on myös kummallinen tunne, että aika on loppumassa, että on
vain tämä hetki ja sen jälkeen ei mitään.”
”Että on toimittava juuri nyt, jos aiomme toimia”, Queen
täydensi. Ensimmäistä kertaa ikinä King tuntui ymmärtävän täydellisesti häntä.
Queen oli aina arvostanut Kingin rauhallista asennetta ja kuivakkaa
huumorintajua, nyt hän arvosti tämän vakavaa tapaa käsitellä tätä outoa asiaa,
josta ei saanut kunnollista otetta. Joku muu olisi luultavasti vain nauranut
hänelle.
King hymähti ja katseli kaukaisuuteen. ”Juuri nyt olen
melkein valmis uskomaan Caterin höpinöihinkin.”
”Tiedän, mitä tarkoitat”, Queen vastasi. Heidän
ajatuksensa askelsivat yhtä matkaa, valitettavasti Queenilla ei vain ollut
käsitystä, mikä määränpää mahtoi olla. Aavistus eksymisestä vieraalle maalle
sai hengityksen salpaantumaan ja pään humisemaan. Ehkä olisi vain pitänyt
palata huoneeseen ja vetää peitto korviin, kun vielä ehti. Yöunet jäisivät
lyhyiksi, mutta parempi sekin olisi kuin kukkua pikkutunneille.
Silti Queen ei noussut. Hän istui Kingin vieressä ja
tarkkaili tämän ilmeitä. Nuorukaisen vähäiset eleet olivat päivä päivältä
käyneet tutummiksi. Queen tiesi, missä asennoissa tämä istui luokassa, miten
tämä veti aseensa esille ja minkälaisen väistöliikkeen tämä teki tiukassa
tilanteessa. Hän tiesi, millä sanakäänteillä King oli kiusoitellut Ariaa ja
miten tämän kulmien väliin muodostui nykyisin syvä ryppy, kun tytön nimi vain
mainittiinkin.
Loppujen lopuksi Queen tiesi hämmentävän paljon Kingistä
ja samaan aikaan ei juuri mitään. Huomaamattaan hän oli tarkkaillut tätä, mutta
he eivät olleet koskaan keskustelleet kunnolla. Eikö heidän olisi ollut
suoranainen velvollisuus tutustua toisiinsa?
Toisaalta… jos toinen heistä kuolisi, toinen unohtaisi
tämän kokonaan. Kannattiko silloin tutustua ollenkaan? Tai kenties juuri
silloin kannattikin, sillä kaipaus ei satuttaisi. Queen puri alahuultaan. Hän
ei ollut koskaan aiemmin pysähtynyt pohtimaan tällaisia asioita. Miksi nämä
ajatukset vaivasivat häntä nykyisin yhä useammin?
King rykäisi ja nojautui lähemmäs. Queenin teki mieli
peruuttaa, mutta hän ei saanut itseään liikkumaan. Hän vain tuijotti lähestyviä
kasvoja, kunnes ne olivat aivan liian lähellä. Lähes olematon valaistus sai
punasävyn Kingin pupilleissa tummenemaan entistä syvemmäksi karmiiniksi.
Queen veti imaisi ilmaa keuhkoihinsa, mutta henkäys jäi
pihaukseksi, kun King työntyi vielä lähemmäs ja painoi huulet kevyesti hänen
huuliaan vasten. Queen tuijotti nuorukaisen nyt suljettuja luomia osaamatta
tehdä mitään. Ultimapommi räjähti hänen sisällään lähettäen paineaallon aina
varpaisiin ja sormenpäihin asti. Hän puristi pöydänreunaa niin kovaa, että
kämmeniin sattui ja jokainen lihas hänen kehossaan jähmettyi. Aika pysähtyi ja
Crystariumin hiljaisuus tihentyi paksuksi kietoutuessaan Queenin ja Kingin
ympärille.
Queen oli lukenut kirjoja ja katsonut jokusen
elokuvankin. Hän tiesi, mitä tässä kohtaa pitäisi tapahtua. Hän ei vain ollut
koskaan uskonut itse päätyvänsä tällaiseen tilanteeseen. Hän ei ollut edes
suostunut haaveilemaan moisesta, sillä koko elämänsä hän oli kasvanut vain
tehtäviään varten.
Kingin huulet liikkuivat, ne tunnustelivat Queenin
huulia. Varovaisesti Queen raotti omiaan ja imaisi. Pehmeä lämpö huokui hänen
suulleen ja valui vatsaan asti. Vatsan kipristely levisi kaikkialle ja nosti
ihokarvat pystyyn. Ehtimättä edes ajatella asiaa Queen kohotti kätensä ja työnsi
sormensa Kingin hiusten sekaan. Kämmenet hankautuivat karheaa sivusiiliä vasten
molemmin puolin nuorukaisen päätä ja hän saattoi haistaa tämän tumman tuoksun,
johon ei ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Yleensä luokkatoverit
tuoksahtivat lähinnä hieltä ja vereltä, jos heidät haistoi, mutta tämä tuoksu
oli suloisen miellyttävä, eikä Queen voinut vastustaa kiusausta vetää henkeä
hieman syvempään.
Vahvat käsivarret kietoutuivat Queenin ympärille ja hän
valutti omansa Kingin hiusten läpi tämän niskaan. Huulet raottuivat kuin
itsestään ja kieli etsiytyi toisen luokse. Tovin Queen oli varma, että
Crystarium heidän ympärillään romahtaisi hetkellä millä hyvänsä, sillä hänen
maailmansa keinahti. Hän ei halunnut päästää tästä tunteesta irti koskaan.
Aivan liian pian King vetäytyi kauemmas, muttei päästänyt
otettaan irtoamaan. Queen jätti kätensä nuorukaisen harteille ja avasi silmänsä
hitaasti. Hengitys kulki katkonaisena ja sydän jyskytti kuin rankan taistelun
jälkeen. Kingin katsetta näytti peittävän varjo.
Queenin pää oli täynnä kysymyksiä. Äiti oli opettanut
heille niin paljon, muttei koskaan puhunut tällaisista tunteista, ei
tällaisesta riipivästä halusta heittäytyä toisen syliin ja ahmia tämän phantoma
omilla huulillaan. Outo kiihko hiipi kuin varkain sisimmästä ja pyyhki kaiken
tieltään. Edes tiukimmassa taistelun tiimoksessa Queen ei ollut tuntenut
olevansa yhtä elossa.
Kingin karheat sormet sipaisivat Queenin poskea, joka
leiskahti kuumaksi. Vaikkei King ollut käyttänyt tulimagiaa, tämän kosketus oli
polttava.
”Kun palaamme Militesista…” nuorukaisen ääni oli yhtä rosoinen
kuin tämän sormenpäätkin. ”Kun tämä sota on ohi…”
Queen nielaisi ja nyökkäsi. Kun sota olisi ohi, heillä ei
olisi muuta kuin aikaa. He voisivat ottaa kaiken irti tästä uudesta, hiljalleen
heränneestä tunteesta.
