Kohtaaminen Carlinen kuomussa

Author: Afeni

Beta: Ei ole, pahoittelut

Rating: S

Disclaimer: En omista FFXIV:n maailmaa ja hahmoja. Nabia Leonclaw on oma luomukseni ja olen muilta pelaajilta saanut luvan käyttää tässä tarinassa myös Gareth Leonclaw’ta, Shaya Talia ja Aureolus Ingenvinusia.

Summary: Shaya Tal ja Aureolus Ingenvinus viettävät iltaa Carlinen kuomussa ja saavat seuraa miqo’te-pariskunnasta, jolla on yllättäviä yhteyksiä.

A/N: Lupasin kirjoittaa tämän ficin jo ajat sitten. Nyt se on vihdoin valmis, joskaan en tiedä, onko se oikeasti julkaisukelpoista materiaalia.

Lue alta tai lataa koneellesi tästä.

Kohtaaminen Carlinen kuomussa

Tähtivalonjuhlan loitsu

Author: Afeni

Beta: SoulSucker

Rating: K-13

Disclaimer: En omista hahmoja, paikkoja enkä oikeastaan mitään muutakaan… paitsi tämän tarinan.

Summary: Yda on löytänyt Waking Sandsin varastosta mystisen loitsukäärön ja ehdottaa Y’shtolalle, että he kokeilisivat loitsua.

A/N: Kirjoitin tämän ficin alun perin Final Fantasy XIV – Suomi -Facebook-ryhmän jouluiseen taidekilpailuun, johon sai osallistua minkälaisella taideteoksella tahansa. Koska kirjoittaminen on minulle luontevinta, päädyin ficcaamiseen. Toki siitä, onko tämä taidetta, voidaan olla montaa mieltä, mutta itse nautin ficin kirjoittamisesta paljon. 

Lue alta tai lataa omalle koneelle tästä.

Tähtivalonjuhlan loitsu

Luukku 24

Torstai 24. joulukuuta 2015

Yuffie istui sängyllä ja kiskoi sukkahousuja jalkaansa. Lyhyt punainen hame ja tummanharmaa istuva pusero odottivat tuolin selkämyksellä vuoroaan. Yuffien mieliksi Vincent oli suostunut laittamaan ylleen viininpunaisen neulepaidan. Se kutitti hieman, mutta ehkä hän kestäisi siinä yhden päivän ja illan ajan.

Vincentillä oli kummallinen tunne, että Yuffie pukeutui tavallistakin hitaammin. Se oli outoa, sillä Vincent oli kyllä muistanut kertoa, että Tifa odotti heitä puurolle heti puolenpäivän pintaan.

Vihdoin Yuffie kuitenkin kiskaisi paidankin päänsä ylitse ja totesi olevansa jotakuinkin valmis. Mitä se käytännössä tarkoitti, sitä Vincent ei tiennyt. Kenties jotain oleellista vielä puuttui kokonaisuudesta, vaikka se hänen silmiinsä näytti täydelliseltä.

Eteisessä lahjakassin kohdalla Yuffie pysähtyi uudemman kerran. Vincent oli juuri kumartumassa ja tarttumassa kenkiinsä, mutta liike jäi kesken.

”Puuttuuko jotain?” hän huokaisi. Yuffie kääntyi ympäri ja nyökkäsi.

”Sinun lahjasi”, tämä vastasi.

”Voit antaa sen, kun palaamme kotiin”, Vincent ehdotti.

”Ei, minä päätin, että annan sen, ennen kuin näemme muut”, Yuffie vastasi niin nopeasti, että sanat törmäilivät toisiinsa. Vincent kohotti kulmiaan ja katseli, kuinka Yuffie liikehti levottomana. Häntä alkoi jo hieman hirvittää. Mitä ihmettä tämä oli tällä kertaa keksinyt?

Yuffie näytti epäröivän, mutta tarttui lopulta Vincentiä ranteesta. Vincent katsoi omaa kättään ja sitten Yuffieta. Tämä nykäisi hänen kättään ja painoi sen omalle vatsalleen.

”Minun pitää kertoa vielä yksi juttu makosta ja Waylandin tutkimuksesta”, Yuffie kuiskasi hädin tuskin kuuluvasti. ”Mako ei ainoastaan kulkeudu ihmisestä toiseen yhdynnässä, pitkällä aikavälillä se heikentää hormonaalisen ehkäisyn toimintaa.”

Vincent räpäytti silmiään. Mitä Yuffie yritti sanoa? Hän vilkaisi kättään uudemman kerran. Yuffie piteli sitä edelleen omalla vatsallaan. Samalla vatsalla, jonka lievää pyöristymistä Vincent oli muutama päivä sitten ihmetellyt. Miten hän oli ollut niin sokea?

”Oletko sinä..?” Yuffie nyökkäsi jo, ennen kuin Vincent sai esitettyä kysymyksensä loppuun saakka. Hänen rinnassaan läikähti. Hän nykäisi kätensä Yuffien otteesta ja sieppasi tämän syliinsä. Yuffien kädet kietoutuivat hänen kaulaansa, kun hän kiepsautti tämän pari kertaa ympäri eteistä.

”Hyvää joulua, Vinnie!” Yuffie kuiskasi Vincentin korvaan. Sillä hetkellä Vincent rakasti joulua enemmän kuin mitään muuta juhlaa.

Luukku 23

Keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vincent silitteli Yuffien hiuksia, kun tämä nojasi hänen paljasta rintaansa vasten. Peitto oli karannut sängyn jalkopäähän ja tyynytkin lojuivat missä sattuivat. Yuffien kapea käsivarsi oli kiertynyt Vincentin ympärille ja toinen jalka makasi hänen jalkojensa päällä. Viileä huoneilma nipisteli ihoa sopivasti, muttei liikaa.

Vincent nappasi Yuffien vasemman käden omaansa ja pyöritteli sormusta tämän vasemmassa nimettömässä. Hänen oli ollut tarkoitus kosia vasta aatonaaton aamuna, mutta jotenkin tilanne oli lipsahtanut käsistä, kun Yuffie oli marssinut eteiseen. Vincent ei ollut enää ajatellut vaan toiminut. Sellainen oli harvinaista hänelle, mutta kenties pitkä kävely oli avannut jonkin lukon hänen sisällään.

Yöpöydän kello oli vierähtänyt aamukahden ylitse, mutta Vincentiä ei nukuttanut. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt katua muutaman viimeisen tunnin tapahtumia. He olivat sortuneet taas toistensa syleilyyn vailla lisäsuojausta. Jostain syystä synti ei kuitenkaan juuri nyt painanut niin raskaana kuin yleensä. Yuffien lämmin vartalo Vincentin omaa vasten sai hykerryttävän onnentunteen leviämään jokaiseen soluun ja turrutti järkevät, jopa syyttelevät, ajatukset lähes täysin. Pelkkä ajatus siitä, että Yuffie oli vain joitain tunteja sitten lupautunut hänen omakseen loppuiäkseen, sai Vincentin melkein pakahtumaan. Hän ei tiennyt voivansa kokea tällaista onnea.

Yuffie ynähti hiljaa ja vaihtoi hieman asentoa. Vincent hapuili peittoa varpaillaan, kunnes löysi sen. Hänen onnistui keplotella se ylemmäs, mutta hänen oli pakko kohottautua saadakseen otteen siitä. Yuffie protestoi tiukalla mutinalla, muttei havahtunut. Vincent laskeutui takaisin selälleen ja kiskoi yhdellä kädellä peiton jotenkuten heidän päälleen. Vaikkei nyt vielä palellutkaan, hekuman lämpö ehti yön aikana kaikota eikä ollut mukava herätä kaikki raajat kohmeessa.

Vincent sulki silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan tasaista tuhinaa sylissään. Oli ollut aika, jolloin hän ei ollut halunnut elää. Nykyisin hän ei enää halunnut olla elämättä. Kerran hän oli kokenut elävänsä vain kärsiäkseen, mutta synkkyyteen oli saapunut pieni valonsäde, kun hänen nykyiset ystävänsä olivat raottaneet hänen arkkunsa kantta. Tuo säde oli kasvanut nousevaksi auringoksi, joka nyt lämmitti hänen päivänsä ja yönsä. Vincent ei halunnut päästää irti onnesta, joka hänelle oli jostain käsittämättömästä sattuman oikusta ojennettu.

Luukku 22

Tiistai 22. joulukuuta 2015

Lahjat oli paketoitu ja pakattu yhteen kassiin, joka odotti eteisen lattialla torstaiaamupäivää. Yuffie oli jopa siivonnut ja laittanut olohuoneen ikkunaan yksinäisen joulutähden. Hän ei tiennyt, oliko sillä jokin erityinen merkitys, mutta hän oli ihastunut noihin suuriin tähtikoristeisiin heti ensivilkaisulta. Ylipäätään kaikki joulussa oli mahtavaa. Yuffie rakasti antaa lahjoja läheisilleen ja viettää näiden kanssa iltaa glögilasi kädessä ja pipari toisessa.

Ulko-ovi kävi. Yuffie loi viimeisen tyytyväisen silmäyksen tähteen ja kääntyi ympäri. Vincentin pieni pohdiskelukävely oli venähtänyt tuntien mittaiseksi. Joskus Yuffie toivoi, ettei mies olisi ollut niin raskasmielinen ja syyttänyt itseään kaikesta, mutta eipä tämä olisi ollut Vincent, jos nuo ominaisuudet olisi poistanut.

Vincentin hiukset kiilsivät. Ulkona satanut lumi oli kastellut ne. Tämä oli jo riisunut kenkänsä ja ripusti parasta aikaa takkiaan naulakkoon.

”Helpottiko?” Yuffie kysyi ja yritti pitää äänensä kepeänä. Hän oli jo sanonut Vincentille kolmesti, ettei syyttänyt tätä mistään, mutta valitettavasti se oli niitä asioita, jotka miehen täytyi ymmärtää itse.

Vincent hymähti jotain epämääräistä ja touhusi takkinsa kanssa omituisen pitkään. Kuinka kauan tätä jatkuisi? Joulu oli jo melkein ovella, ja Yuffien oli päästävä kertomaan uutiset, mutta jos Vincent aikoi vain synkkäillä, hän ei voisi paljastaa suurta salaisuuttaan.

Vihdoin Vincent jätti takkinsa rauhaan ja suoristautui. Yuffie hymyili tälle.

”Lämmitin vähän aikaa sitten glögiä. Voisin tuoda sinulle mukillisen olohuoneeseen?” hän ehdotti.

”Se voi odottaa”, Vincent vastasi ääni käheänä. Oliko tämä onnistunut vilustuttamaan itsensä ulkona?

Yuffie vaihtoi painoa jalalta toiselle, kun Vincent käveli hänen luoksensa. Miehen kasvoilla oli tutkimaton ilme, erilainen kuin hän oli koskaan aiemmin nähnyt. Jotain oli tekeillä, ilma eteisessä tiheni ja valo katosi huoneen laidoilta. Yuffie tunsi uppoavansa punaisten silmien tiiviiseen katseeseen.

Ennen kuin Yuffie ehti sanoa mitään, Vincent oli tarttunut hänen vasempaan käteensä ja polvistunut toisen polven varaan. Yuffien sydän jätti lyönnin välistä ja hänen henkensä salpautui.

”Yuffie, tiedän, etten ole ansainnut sinua enkä koskaan tule olemaan sinun arvoisesi kaikkine synteineni, jotka kulkevat matkassani. Siitä huolimatta haluan kysyä: tuletko vaimokseni?”

Yuffie tunsi suunsa avautuvan, mutta sanoja ei tullut ulos. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, vaikkei hän ollut mikään itkupilli. Hän tuijotti sanattomana Vincentin odottavia kasvoja ja sitten avattua sormusrasiaa, jossa kiilteli kapea valkokultainen koru. Siihen oli upotettu yksi ainoa pieni, punainen kivi.

”Kyllä!” Yuffie henkäisi lopulta. ”Kyllä, sinä supertomppeli! Lopeta tuo puhe arvottomuudesta ja synneistä! Sinä olet täydellinen, Vinnie!”

Yuffie putosi polvilleen ja syöksähti Vincentin kaulaan. Miehen tasapaino petti, ja he rojahtivat päällekkäin eteisen lattialle. Yuffie nauru sekoittui kyyneliin, jotka sulivat hänen huulilleen Vincentin suukottaessa niitä kevyesti. Kun he makasivat vierekkäin eteisen matolla, Vincent irrotti sormuksen rasiasta ja työnsi sen Yuffien vasempaan nimettömään.