Luukku 11



Perjantai 11. joulukuuta 2015

Vincent työnsi asunnon oven auki mahdollisimman hiljaa. Lento oli mennyt pitkäksi ja yö oli ehtinyt pikkutunneille. Hän oli lähettänyt Yuffielle viestin, johon oli saanut lyhyen kuittauksen. Hän toivoi, ettei tämä ollut kovin vihainen.

Asunnossa oli pimeää ja hiljaista. Ilmeisesti Yuffie oli mennyt jo nukkumaan. Vincentillä ei ollut aavistustakaan, mihin aikaan tämä oli aamulla menossa WRO:n toimistolle, joten hän yritti toimia mahdollisimman äänettömästi, kun jätti matkalaukkunsa eteisen lattialle ja riisui takin naulakkoon. Kengät hän jätti niille varattuun telineeseen. Yuffie oli äärimmäisen tarkka siitä, ettei kukaan kulkenut eteistä pidemmälle kengät jalassa. Jostain syystä sitä wutailaista tapaa tämä noudatti, vaikka yleisesti ei niin vanhan elämänsä säännöistä välittänyt.

Yuffie löytyi makuuhuoneesta. Tämä makasi keskellä parisänkyä kaikki raajat levällään, eikä Vincent voinut kuin virnistää näylle. Jos valaistus olisi ollut parempi, hän olisi jopa saattanut etsiä uudesta puhelimestaan kameran – siinä kuulemma oli sellainenkin – ja räpsäistä kuvan muistoksi. Nyt hän olisi kuitenkin joutunut käyttämään salamaa, mikä olisi varmasti herättänyt Yuffien.

Kuvausoperaation sijaan Vincent riisui matkavaatteensa, kävi viemässä ne pyykkikoriin ja palasi makuuhuoneeseen pelkissä boksereissaan. Hän kiskoi peiton pois Yuffien alta ja tyrkki tytön toiseen laitaan sänkyä. Tämä mutisi unissaan ja yritti tehdä vastarintaa, muttei havahtunut hereille. Pitkän taistelun jälkeen Vincent sai valloitettua itselleen sen verran tilaa, että pääsi asettumaan mukavasti sänkyyn. Ei kuitenkaan mennyt kuin hetki, kun lämmin käsivarsi läjähti hänen rintansa päälle.

Vincent hymyili. Oli hyvä olla kotona.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!