Lauantai 19. joulukuuta 2015
”Se
taisi olla viimeinen”, Cloud huokaisi ja kiskaisi lava-auton oven kiinni.
”Hyvä,
että Barret suostui lainaamaan autoaan”, Vincent totesi. Cloud vastasi
nyökkäyksellä. Jos kaikki lahjatilaukset olisi pitänyt toimittaa
moottoripyörällä, olisi työssä mennyt aattoiltaan asti. Toisekseen joka päivä
näytti satavan vain lisää lunta, joten pyörän selkään hyppääminen olisi ollut
ylipäätään huono ajatus.
”Ehkä
minun pitäisi sijoittaa omaan autoon…” Cloud tuumasi. ”Alkaa mennä hankalaksi,
kun neljän ihmisen liikkuminen on yhden moottoripyörän varassa… ja Windy on
vielä liian pienikin olemaan kyydissä.”
”Etkös
sinä vienyt hänet ajelulle silloin kerran, kun Tifa oli Yuffien kanssa
ostoksilla?” Vincent kummasteli.
”Jos
joku kysyy, sitä ei koskaan tapahtunut. Tifa tappaa minut, jos saa tietää”,
Cloud murahti. Vincent ei voinut olla naurahtamatta. Tifasta oli kuoriutunut
melkoinen kanaemo Windyn syntymän myötä, joten hän ei lainkaan epäillyt Cloudin
väittämää.
Cloud
kurvasi kerrostalokeskittymästä takaisin ajotielle. Hiljalleen tihenevä
lumisade peitti maiseman, joka muistutti jo uhkaavasti joulun ihmemaata.
Edellisvuonna Edgen alueelle oli saatu hädin tuskin sentin lumikerros, mutta
tänä vuonna kinoksia näytti kertyvän.
”Tifa
muuten pyysi varmistamaan, että tulette sitten jouluaattona puoleen päivään
mennessä”, Cloud vaihtoi aihetta hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Puuro on
kuulemma silloin valmista.”
”Pidetään
mielessä”, Vincent vastasi. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt joulupuuron päälle,
mutta jostain käsittämättömästä syystä Yuffie oli hulluna siihen. Ei siis ollut
pelkoa, että he myöhästyisivät lounaalta.
Vuosien
varrella oli muodostunut tavaksi, että Avalanchen jäsenet kokoontuivat yhteen
viettämään jouluaattoa. Ensimmäiset aatot oli vietetty uudessa 7th Heavenissa,
mutta kun Tifa ja Cloud olivat muuttaneet baarin yläkerrasta rivitaloon, oli
juhlinta siirtynyt sinne. Jos joulu olikin monille perhejuhla, ei Avalanchen
jäsenillä ollut samanlaisia vahvoja perhesiteitä kuin tavallisilla
kaduntallaajilla. Heille ystävien yhteinen joulu sopi erinomaisesti.
Cloud
ajoi läpi lumisen kaupungin, kunnes pysäytti auton Vincentin ja Yuffien
kotikerrostalon eteen.
”Nähdään
aattona”, Vincent sanoi astuessaan kadulle. Cloud hymyili ja heilautti kättään.
Vincent painoi oven kiinni ja jäi katsomaan, kuinka koliseva lava-auto
rämisteli lumisateessa katua eteenpäin, kunnes katosi kulman taakse.
Astuessaan
rappukäytävään Vincent pohti, oliko Yuffie vielä hereillä. Kello tikutti kohti
iltakymmentä, ja viime aikoina Yuffie oli mennyt nukkumaan suorastaan omituisen
aikaisin. Kenties nyt ei ollut sopiva hetki ojentaa Yuffielle sormusta, jos
tämä oli väsynyt ja juuri menossa petiin.
Vincent
tiesi viivyttelevänsä. Hän ei ymmärtänyt itsekään, miksi yhden pienen
kysymyksen esittäminen oli niin vaikeaa. He olivat olleet yhdessä parisen
vuotta, Yuffien isä suorastaan odotti tätä käännettä ja kaikki meni muutenkin
erinomaisesti. Yuffie ei ehkä ollut naimisiin haluavaa naistyyppiä, mutta
toisaalta Vincent ei epäillyt tulevansa torjutuksi. Vai epäilikö sittenkin?
Saattaisiko Yuffie kääntää hänelle selkänsä ja sanoa ’ei’?
Vincent
työnsi avaimen lukkoon ja nykäisi oven auki. Olohuoneesta kantautui vaimea tv:n
ääni, mutta kun hän vihdoin oli päässyt eroon kengistä ja takista, hän löysi
Yuffien käpertyneenä sohvalle täydessä unessa. Näky nosti hymyn Vincentin
huulille. Hän sammutti tv:n ja päätti kantaa ninjaprinsessansa makuuhuoneeseen
mahdollisimman varovaisesti, jottei suotta herättäisi tätä.
Tärkeän
kysymyksen ehtisi kysyä, kun he olisivat molemmat hereillä.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!