4. joulukuuta 2015

Luukku 4



Perjantai 4. joulukuuta 2015

”Voi chocobon kynitty perse sentään, tämä on turhaa!”

Vincent huokaisi ja antoi maiseman valua silmiensä ohitse. Barret oli hänen ystävänsä, mutta juuri nyt tämä oli erittäin huonoa seuraa. He olivat juuri ajamassa Costa del Solilta Gold Sauceria kohti. Rantalomakeskuksessa jouluhumu oli jo täydessä vauhdissa vähäpukeisten tonttujen kera, mutta terroristeista ei ollut tietoakaan. Vincent puolittain epäili, että kyseessä oli Yuffien salajuoni, johon tämä oli jotenkin saanut koko muun Avalanchen mukaan. Jostain syystä ninjaneito oli halunnut houkutella hänet pois Edgestä ja pakottanut Reeven antamaan Vincentille ja Barretille järjettömän jäljitystehtävän toisella mantereella. Nyt Vincent saattoi vain kauhulla odottaa, millainen jouluyllätys kotona odottaisi, kun he palaisivat.

Vincent ei ollut pienimmässäkään määrin jouluihminen. Hän viihtyi paremmin omissa oloissaan kuin suuressa joukossa, joululaulut lähinnä riipivät tärykalvoja ja lahjojen antaminen oli kiusallista, sillä hän ei koskaan tiennyt, mikä olisi ollut hyvä vaihtoehto. Liian usein hän päätyi ostamaan jokaiselle ystävälleen samanlaisen suklaarasian. Jostain syystä nämä kuitenkin aina tiesivät, mikä uutuuskirjoista häntä kiinnosti ja paketista paljastuikin tiiliskivi, johon saattoi turvallisesti upota aattoillaksi ja joulupäiväksi. Miksei Vincent ollut saanut samanlaista kykyä ymmärtää, mitä muille kannatti antaa? Hänen puolestaan koko juhlan olisi voinut peruuttaa, mutta Yuffie olisi loukkaantunut moisesta ehdotuksesta, Tifasta puhumattakaan.

Tifan Vincent kykeni ymmärtämään, mutta Yuffie oli sentään kasvanut kulttuurissa, jossa joululla ei ollut minkäänlaista merkitystä. Yuffie ei lähettänyt isälleen ja tämän uudelle vaimolle edes joulukorttia, koska Wutaissa kyseinen juhla ohitettiin arkipäivänä ja juhlinta keskittyi uuteen vuoteen.

”Mitä saamaria 12-vuotiaalle tytölle muka voi antaa? Bahamut sentään, ei niiden ajatuksista tajua hittoakaan!” Barretin ärinä tunkeutui Vincentin ajatusten keskelle.
”Kysyt väärältä ihmiseltä”, Vincent huokaisi. ”Ehkä Tifa osaisi auttaa? Tai Yuffie?”
”Yuffie ehdotti jotain kerpeleen levyä. Näyttivät neitimäisiltä hinteiltä ne muka-miehet siinä kannessa, minähän en sellaista Marlenelle anna!” Barret kiukutteli.
”Jospa Marlene kuitenkin pitäisi siitä? Yuffie on aika hyvä antamaan onnistuneita lahjoja”, Vincent suositteli. Hän ymmärsi Barretin pulman oikein hyvin. Jos oli vaikeaa ostaa lahjoja ystävilleen, vielä hankalampaa se oli teinitytöille. Näiden ajatusmaailmaa ei totisesti voinut ymmärtää.

Barret mutisi jotain epämääräistä homoista ja renkutusmusiikista, mutta Vincent katsoi viisaammaksi olla kommentoimatta. Hänen oli jo aivan tarpeeksi vaikea keksiä sopivaa lahjaa Yuffielle. Heidän ensimmäisenä, virallisena yhteisenä jouluna hän oli lahjoittanut tälle kirjan, joka oli edelleen hyllyssä avaamattomana. Toisena vuonna hän oli Tifan suosituksesta ostanut villapaidan. Sitä Yuffie oli jopa käyttänyt pari kertaa pahimmilla pakkasilla, mutta Vincent oli nähnyt tämän naamasta, ettei kuosi ollut miellyttänyt. Kun hän oli myöhemmin kysynyt asiasta Tifalta, tämä oli epäillyt, ettei paita ollut tarpeeksi tyköistuva Yuffien tyyliin. Mistä sekin olisi pitänyt tietää? Mikseivät naiset voineet vain suoraan sanoa, mitä halusivat lahjaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!