Sävel elämälle: Luku 6

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle

Luku 6

Punainen aamunkoitto: Luku 7

Punainen aamunkoitto

Luku 7

Tasainen paukutus kantautui harjoittelusalista olohuoneeseen. Itachi istui matalan pöydän ääressä ja tutkaili edessään olevia papereita. Niitä ei ollut kovin montaa, eivätkä ne loppujen lopuksi olleet niin informatiivisia kuin hän oli toivonut. Hänestä tuntui koko ajan vahvemmin, että hänen olisi lähdettävä käymään Konohassa. Kenties siellä olisi asiakirjoja, jotka voisivat vahvistaa hänen epäilyksensä.

Ainoa Itachin epäilyksiä tukeva tieto, joka papereista löytyi, oli maininta Yumen adoptiosta 23 vuotta sitten. Tyttö oli ollut tuolloin 11 kuukauden ikäinen, joten hän oli Itachia vain hieman reilun vuoden nuorempi. Mistään ei kuitenkaan käynyt ilmi, ketkä olivat Yume-chanin biologiset vanhemmat ja mistä syystä tyttö oli annettu adoptoitavaksi. Tiedot olivat kadonneet, pyyhitty pois. Toisin sanoen jollakulla oli jotain salattavaa.

Mies ajautui muistelemaan hetkeä, jolloin hän oli nähnyt Yumen kapakassa. Jokin tytössä oli vain varastanut hänen huomionsa, vaikka hänen olisi pitänyt olla täydellisen keskittynyt tehtäväänsä. Ja koko ajan Yumen läsnäolo oli häirinnyt häntä suunnattomasti. Tässä oli jotain erikoista.

Myös se, että tyttö kehittyi taidoiltaan hyvää vauhtia – joskin oli toivottoman hidas chakran hallitsemisen oppimisessa – vahvisti miehen käsitystä siitä, ettei Yume ollut aivan tavallinen tyttö. Samaan aikaan Itachi ei kuitenkaan edes uskaltanut ajatella, että tämä olisi hylätty lapsi jostain ninjakylästä. Ajatus oli periaatteessa täysin järjetön, sillä tokihan joku perhe olisi ottanut orpolapsen omakseen. Ei tätä olisi tarvinnut tunkea suurkaupunkiin tavallisten ihmisten joukkoon asumaan.

Itachi siis pelkäsi olevansa väärässä. Hän myös tiesi, että saisi taatusti kuulla Kisamelta asiasta, jos paljastuisi, ettei Yume ollut tavallista sihteeriä kummempi tapaus. Pahinta kuitenkin oli, että silloin hän olisi turhaan vaarantanut kaiken, rikkonut omia sääntöjään. Hän joutuisi tappamaan tytön.

Tappamaan Yumen.

Aluksi ajatus ei ollut tuntunut kovin kummoiselta. Itachi ei rakastanut tappamista, mutta hän oli kuitenkin tottunut siihen. Joskus se oli välttämätöntä, ja ninjan piti pystyä elämään sen asian kanssa. Yume oli kiinnittänyt häneen niin tarkasti huomiota, että tämä oli muuttunut riskiksi jo ensivilkaisulla. Ja kun Itachi oli vielä hetken mielijohteesta siepannut tytön.. No, tätä ei vain yksinkertaisesti voinut enää päästää vapaaksi vaarantamatta kaikkea. Jos Itachi tekisi niin, Kisame pitäisi huolta, että Yume surmattaisiin varmasti.

No, joka tapauksessa alkuun Itachi oli ollut varma, että hän pystyisi tappamaan tytön. Yhden yön pohdinnan jälkeen hän oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tällä saattoi olla joitain sukujuuria, joiden takia tämä oli ylipäätään herättänyt hänen huomionsa. Kyllä hänellä oli aiemminkin ollut silmää naiskauneudelle, muttei kesken tehtävien. Silloin naisilla ei yksinkertaisesti saanut olla merkitystä. Ja Yume oli tunkeutunut tuon kuoren läpi yhdellä katseella. Eli tytössä täytyi olla jotain.

Tuon yön jälkeen Itachi oli heilunut epäilysten rajamailla. Välillä Yume osoitti sellaista älykkyyttä, joka vahvisti hänen epäilyksiään. Välillä taas tytön naurettavat ja lapselliset raivokohtaukset saivat miehen uskomaan, ettei tytöstä oikeasti ollut mihinkään. Kummallisinta kuitenkin oli, että viime aikoina hänen oli tehnyt mieli hymyillä, kun Yume tulistui jostain hänen sanomastaan tai teostaan.

Niin, Itachi ei sillä hetkellä oikeastaan ymmärtänyt itseään. Häntä ärsytti, että Yume oli tunkeutunut hänen elämäänsä ja sotkenut hyvän järjestyksen. Kisame oli oikeassa siinä, että oli olemassa tärkeitä asioita, joihin Itachin olisi pitänyt keskittyä. Ja Yume häiritsi kovasti kaikkeen oleelliseen keskittymistä. Siinä oli jo tarpeeksi syytä vihata tyttöä ja tappaa tämä.

Samaan aikaan Yume toi kummasti eloa taloon sähäkällä luonteellaan. Vaikka Kisame oli hyvää seuraa, Itachi tajusi kaivanneensa muutakin. Tunne oli kovin häiritsevä sekin, muttei Itachi kuitenkaan voinut syyttää Yumea siitä, että tämän seura kiehtoi häntä.

Ja silti Yume olisi tapettava, jos osoittautuisi, ettei tämä ollut tavallista ihmistä kummempi.

Ajatus aiheutti Itachille samanlaista ahdistusta kuin ne aiemmat murhat, jotka hän oli suunnitellut etukäteen. Murhat, joita hän ei ollut halunnut tehdä, mutta jotka olivat olleet pakollisia. Yumen tappaminen ei tuntunut oikealta teolta, sillä tyttö oli syytön kaikkeen toisin kuin ne, jotka olivat aiemmin kohdanneet kuolemansa. Hän oli vain sattunut paikalle väärään aikaan ja katsonut Itachia silmiin. Siitähän kaikki oli alkanut. Niin käsittämättömän pienestä eleestä.

”Sinä vaikutat stressaantuneelta”, Kisamen ääni havahdutti Itachin. Vasta nyt mustahiuksinen mies huomasi toisen seisovan oviaukossa. Alkoivatko hänen omat kykynsä heikentyä? Kyllä hänen olisi pitänyt havaita Kisamen läsnäolo.

Itachi ei vastannut haille, vaan tyytyi kohauttamaan olkiaan. Hän silmäili vielä hetken ajan papereita ja kirosi mielessään sitä, ettei niistä tosiaan irronnut mitään hyödyllistä tietoa. Yksi vaihtoehto olisi tietysti kuulustella Yumen adoptiovanhempia, mutta sellainen toiminta olisi saattanut herättää liikaa huomiota suhteessa hyötyyn.. josta ei puolestaan ollut mitään takeita.

”Typykkä on edistynyt, mutten silti tajua tämän kaiken tarkoitusta”, Kisame jatkoi, kun ei saanut vastakaikua aiemmille sanoilleen.

”Haluan testata, mihin saakka Yume-chan yltää”, Itachi totesi yksinkertaisesti.

”Sinä elättelet toiveita, että hän olisi syntynyt ninjaklaaniin. En minä ole typerys”, haimies tuhahti.

”En ole koskaan väittänyt sinua typerykseksi, Kisame-sama”, Itachi vastasi hyvin kohteliaaseen sävyyn. Hän oli oikeastaan arvannut, että Kisame tajuaisi hänen puuhansa ennemmin tai myöhemmin.

”Vaikka hän olisikin, mitä merkitystä sillä olisi? Hänestä ei koskaan voi kehittyä kunnollista ninjaa, on yksinkertaisesti liian myöhäistä”, Kisame jankutti sinnikkäästi samaa, mitä hän oli jo monesti yrittänyt sanoa Itachille.

Valitettavasti Itachi ei osannut vastata. Hän ei tiennyt itsekään, mitä tarkalleen ottaen ajoi takaa. Hänen alitajuntansa pakotti hänet toimimaan, etsimään vastauksia, kaivamaan Yumen menneisyyden esiin. Kyllä hän tiesi, että ninjakoulutus tuli aloittaa nuorena. Yume oli auttamattomasti liian vanha, mutta pystyisi silti omaksumaan joitain taitoja ja ehkä kehittymään kohtalaisen hyväksi.

Itachi ei vain itsekään ymmärtänyt, miksi Yumen kouluttaminen ninjaksi oli niin tärkeää. Miksei hän voinut vain hankkiutua tytöstä eroon ja jatkaa entiseen malliin? Mitä hänen alitajuntansa oikein yritti sanoa hänelle?

”Et tiedä itsekään”, Kisame lausui ääneen toisen miehen sanat.

”Enpä kai, mutta se ei tarkoita, ettei vastaus olisi olemassa”, Itachi vastasi. ”Uskon sen löytyvän Konohasta.”

”Vaikka tyttö olisi syntyjään ninja, ei ole takeita, että hän olisi juuri sinun kotikylästäsi kotoisin”, Kisame huomautti.

”Miksi sitten hän herätti juuri minun huomioni? Miksi minusta tuntuu kuin olisin tavannut hänet aiemmin?” Itachi tiedusteli, vaikka tiesi, ettei Kisame pystyisi vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Hän ei osannut vastata niihin kunnolla itsekään.

”Mistä minä tiedän”, haimies tuhahti. ”Mutta jos välttämättä haluat jatkaa ajatusleikkiä, niin olet ollut päälle kaksivuotias, kun typykkä on viety kylästä. Et voisi mitenkään muistaa häntä. Ja vaikka muistaisitkin, 23 vuodessa ihminen muuttuu paljon. Et enää tunnistaisi häntä.”

”Mutta minä tunnistin, vaikken muistakaan”, Itachi intti.

Kisame huokaisi ja huitaisi ilmaa. Itachi tunnisti eleen ja tiesi toisen luovuttaneen siltä erää. Haimies oli kuitenkin niin vahvasti Yumea vastaan, että oli turha toivoa lopullista luovutusta. Ei olisi ollut ihme, vaikka Kisame olisi itse hankkiutunut riesasta eroon. Vain kunnioitus ja ystävyys Itachia kohtaan estivät tätä heilauttamasta samehadaansa.

”Milloin lähdemme?” haimies vaihtoi puheenaihetta.

”Kolmen viikon päästä. Uskon, että siihen mennessä Yume selviää matkasta ja kykenee edes välttävästi puolustamaan itseään”, Itachi pohdiskeli.

”Epäilen sitä. Konohassa on liikaa hyviä ninjoja. Tyttö ei kestäisi hetkeäkään, jos saisi heistä vastaansa edes yhden.”

”Sitten meidän on pidettävä huolta, ettei hän haasta ketään, eikä kukaan haasta häntä.”

”Mitä edes aiot tehdä siellä?”

”Hokagen varastoissa on varmasti tarkkoja tietoja jokaisesta kylässä asuneesta ninjasta, myös Yumesta, jos hän on sieltä kotoisin. Ja jos Tsunade-saman kääröistä ei tietoa löydy, aina on olemassa Uchihojen omat aikakirjat. En usko, että veljeni on siirtänyt niitä minnekään”, Itachi selosti ja vajosi hetkeksi muistelemaan entistä kotiaan. Ajatus kuitenkin sattui liikaa, joten hän karisti sen mielestään.

”Aiotko tosissasi murtautua muutaman homeisen käärön takia Hokagen tiloihin? Vaarantaa oman henkesi selvittääksesi, että typykkä on pelkkä tavallinen nirppanokka?” Kisamen äänestä kuuli selvästi, ettei tämä hyväksynyt ajatusta alkuunkaan.

”En näe muuta vaihtoehtoa.”

”Suosittelen aloittamaan niistä Uchihojen aikakirjoista. Sillä alueella ei sentään ole jatkuvaa vartiointia”, haimies ehdotti. Ilmeisesti tämä näki selvästi, ettei Itachin kanssa kannattanut yrittää kiistellä aiheesta.

”Saatat olla oikeassa. Ehkä aloitan sieltä.”

*

”Aloitat minkä?” Yume kysäisi ensitöikseen astuessaan olohuoneeseen. Hän näki selvästi, että miehillä oli jokin tärkeä keskustelu kesken. Itachi kiirehti välittömästi keräämään pöydällä olevat paperit ja tunki ne kirjahyllyn ylimmälle hyllylle, jonne Yume ei ylettynyt ilman tuolia. Kisame puolestaan mulkoili tyttöä siihen malliin kuin olisi taas kerran syyttänyt häntä jostain. Todennäköisesti syyttikin. Vaikka lintu olisi lentänyt ikkunaan, Kisame olisi väittänyt, että sekin oli Yumen vika. Ja päälle päätteeksi hyväkäs vielä syytti Yumea kohtuuttomista ajattelumalleista.

”Se ei kuulu sinulle”, Itachi vastasi. Miehen äänessä ei ollut hitustakaan epäystävällisyyttä, mutta se kertoi kuitenkin, että vastaus oli lopullinen. Yumea piinasi suunnattomasti jatkuva salailu. Ei sillä, että siepatut olisivat olleet jotenkin sellaisessa asemassa, että heidän sopi odottaa valmiita vastauksia. Silti tytöstä tuntui, että Itachi oli hänelle velkaa jotain. Mies vain taisi olla täysin eri mieltä.

”Harjoittelitko liikesarjoja, jotka näytin sinulle?” Itachi vaihtoi puheenaihetta näppärästi, ennen kuin Yume ehti edes tajuta. Tyttö nyökkäsi. Uudet hyökkäysliikkeet olivat huomattavasti vaikeampia kuin pelkät itsepuolustuskursseilla opitut, mutta Yume uskoi päässeensä niistä jyvälle. Hän ymmärsi teoriassa, miten niiden oli tarkoitus toimia, muttei kuitenkaan hallinnut hommaa käytännön puolella.

”Hallitsetko ne jo?” Itachi jatkoi kyselytuntiaan. Nyt Yumen oli pakko puistella päätään. Miehen harmistunut ilme vihlaisi häntä vatsanpohjasta. Ärtyneenä hän pakotti tunteen pois. Hän ei totisesti ollut Itachille mitään velkaa, eikä hän tarvinnut miehen hyväksyntää.. ja silti hän toivoi sitä salaa. Hän ei ymmärtänyt, mistä tunne oikein juonsi juurensa. Vaikka Itachi kohteli häntä hyvin, tämä oli vaarallinen rikollinen. Ainoat sallitut tunteet miestä kohtaan olivat pelko, viha ja katkeruus.

”Oletko kuitenkin edistynyt?” kuului seuraava kysymys.

”Vähän”, Yume vastasi vihdoin ääneen. Hän oli varma, että oli saanut yhden liikesarjan ainakin puolittain oikein. Tosin hän oli toivottoman hidas. Jopa etana olisi pärjännyt hänelle taistelussa.

”Sekin on jotain.”

”Kuka tahansa nyt edistyy päivittäisellä pakkoharjoittelulla, kun hänelle ei anneta vaihtoehtoja”, Kisame huomautti. ”Älä aseta liikaa toiveita tytön varaan.”

”Mitä toiveita?” Yume kysyi kärkkäästi. Miehet olivat taatusti keskustelleet aiemmin hänestä. Itachi suunnitteli jotain. Miksei tämä voinut paljastaa suunnitelmiaan? Miksi Kisame tiesi, mutta Yume ei? Eihän tässä Kisamen pää ollut vadilla, hemmetti sentään!

”Mene tekemään itsellesi jotain syömistä, ettet rasitu liikaa chakra-harjoittelussa. Olen pahoillani, mutten ehtinyt valmistaa lounasta”, Itachi totesi kuin ei olisi kuullutkaan Yumen kysymystä.

”Mikset voi vain vastata? Asia kuitenkin koskee myös minua!” Yume kivahti.

”Tarvitset voimia. Olet päässyt puoli metriä puuta pitkin ylöspäin, mikä on aika surkea saavutus jopa sinulta. Odotin paljon enemmän”, Itachi puolestaan pysytteli omassa aiheessaan. ”Syö kunnolla, mutta terveellisesti, ja mene sitten ulos harjoittelemaan. Tulen katsomaan myöhemmin.”

”Et ole tosissasi!” tyttö raivostui. Hän raatoi päivät pitkät, eikä saanut yhtään ainutta vastausta.

”Olen tosissani. Sinun pitäisi edistyä nopeammin, sillä meillä ei ole loputtomiin aikaa. Haluan nähdä sinun juoksevan ainakin viiden metrin korkeuteen loppuviikkoon mennessä. Chakran hallitseminen on äärimmäisen tärkeää, jos aiot kyetä kunnolla mihinkään muuhun”, mies selosti.

”Tiedät varsin hyvin, etten puhu nyt mistään typeristä harjoituksista!”

”Mutta minä puhun. Vasta kun olet osoittanut olevasi tietojen arvoinen, jaan ne kanssasi. En päivääkään ennemmin.”

Yume puristi kätensä nyrkkiin. Hän tunsi epätoivoista raivoa. Kukaan ihminen koko maailmassa ei ollut aiemmin saanut häntä niin vihaiseksi kuin Itachi. Mies näytti kaivavan hänestä aivan uusia piirteitä esiin. Tai ehkä kyse oli vain stressistä. Yume pystyi esiintymään hillityn hallitusti ja tekemään koko esimieskuntaan äärimmäisen hyvän vaikutuksen, vaikkeivät näiden toimet olisikaan miellyttäneet häntä. Sen sijaan Itachin kohdalla hänen itsehillintänsä petti yhä uudestaan.

Muista aina, että viha ja rakkaus ovat niin lähellä toisiaan, että kulkevat käsi kädessä, Hitomin ääni huomautti Yumen mielessä. Tyttö miltei ärähti ääneen. Hän ei ollut nähnyt ystäväänsä aikoihin ja silti tämä pukkasi hänen alitajuntaansa jakelemaan rakkauselämän viisauksiaan. Tosin Yume oli melko varma, ettei Hitomikaan olisi pitänyt Itachista ja tämän ylimielisestä asenteesta.

”Tämä ei ole oikein”, Yume tyytyi ärähtämään. Itachi oli yksinkertaisesti mahdoton. Väittelyt päättyivät hänen voittoonsa, mutta vain siksi, että hänellä oli valmiiksi etulyöntiasema. Samalla tavalla Yume oli pystynyt pompottamaan töissä juoksupoikia. Normaalioloissa nämä eivät olisi koskaan alistuneet hänen tahtoonsa, mutta töissä hänellä oli ollut valttikortteja käsissään suhteessa juoksupoikiin. Samalla tavalla Itachi piteli nyt parhaita kortteja ja voisi koska tahansa pelata Yumen ulos.

Tyttö kääntyi kannoillaan ja läpsytteli paljain jaloin keittiön suuntaan. Hän oli viime aikoina kulkenut siten melkein koko ajan todettuaan omat kenkänsä epäkäytännöllisiksi. Ulkona ollessa varpaita tuppasi toisinaan palelemaan, sillä kesä oli pikku hiljaa kääntymässä syksyksi. Itachi oli luvannut järjestää hänelle sandaalit, mutta niitä ei ollut vielä ilmestynyt. Miehellä näytti tosin olevan kiireitä, joten ehkä tämä ei ollut ehtinyt paneutua niin mitättömään ongelmaan kuin Yumen varpaiden tulevaan kuolioon.. ei sillä, että sandaalit olisivat suojelleet varpaita kovinkaan hyvin.

Keittiössä Yume kaatoi vettä kattilaan ja asetti sen liedelle. Hän kaiveli valmiiksi riisipaketin esiin. Kunnon annos riisiä riittäisi hänelle kyllä. Hän ei ollut koskaan ollut mikään suursyömäri, eikä nähnyt syytä tapojensa muuttamiseen. Tosin hänen kulutuksensa oli varmaankin kasvanut viime aikoina. Ainakin lihakset olivat vahvistuneet, ja Yumesta tuntui, että hän oli jopa menettänyt pari kiloa painostaan.

Tyttö tuijotteli vettä odottaessaan sen kiehumista. Ruuanlaitto oli jotain niin arkista, että sitä oli melkein vaikea mieltää osaksi hänen nykyistä elämäänsä. Jos vankina oloa nyt ylipäätään saattoi sanoa elämäksi… Kaikki, mitä hänellä oli aiemmin ollut, tuntui kovin etäiseltä. Oli kuin kaikki olisi tapahtunut jollekulle toiselle. Yume kaipasi edelleen perhettään, Hitomia ja työtään, mutta silti tuntui kuin nämä olisivat kuuluneet jonnekin hyvin kaukaiseen aikaan. Tytöllä oli vahva aikomus päästä vielä takaisin omaan elämäänsä, mutta hän tiesi myös, ettei mikään olisi enää koskaan ennallaan.

Jos Yume onnistuisi pakenemaan, hänen pitäisi muuttaa. Muuten Itachi löytäisi hänet uudestaan. Hänen olisi varmaankin piiloteltava jonkin aikaa, ennen kuin hän uskaltaisi tavata ketään tuttujaan. Jotenkin hänen olisi varmistettava, ettei Itachi enää koskaan löytäisi häntä, eikä myöskään satuttaisi ketään hänen takiaan.

Ajatus jätti tyhjän kolon sisimpään. Yume puraisi huultaan ja kaatoi riisiä veteen. Mikä häntä oikein riivasi? Hän jaksoi eteenpäin vain pakomahdollisuuden toivomisen varassa. Hän taisteli päästäkseen eroon Itachista. Ja nyt hänestä tuntui epämääräisen pahalta, kun hän ajatteli sitä lopullisuutta, joka paosta seuraisi.

”Minä tässä pohdiskelin, kauankohan Itachi-sama jaksaa kuunnella sinun keuhkoamistasi”, Kisame ilmoitti ja asteli huoneeseen. Yume seurasi, kun hai ryhtyi tekemään voileipää itselleen. Tyttö oli nykyisin melko vakuuttunut siitä, että Kisame ei osannut tehdä lämmintä ruokaa lainkaan, mutta vastasi sen sijaan vaatehuollosta. Itachi taas kykeni valmistamaan muutamaa perusruokaa, joita olikin sitten usein tarjolla. Miehet vaikuttivat melkeinpä pariskunnalta, jonka tavat olivat aikaa myöten hitsautuneet pilkuntarkasti yhteen.

”Haluatko lyödä vetoa?” hai jatkoi.

”En”, Yume sihahti hampaidensa välistä. Hän ei ollut käynyt Kisamen kanssa vieläkään yhtään ystävällistä keskustelua. Sillipurkki muuttui vain päivä päivältä ärsyttävämmäksi. Kisamea Yume suorastaan inhosi, hän tunsi vastenmielisyyttä vain nähdessään miehen. Itachiin kohdistuva viha ja ärtymys taas olivat täysin erilaisia tunteita.

Kisame jatkoi leipänsä tekoa Yumen vahtiessa riisejä. Tyttö totisesti toivoi, ettei mies aikonut jäädä keittiöön syömään. Tosin jos Itachi pyöritteli edelleen papereita olohuoneessa, ei pöydälle saisi asettaa mitään ruokatarvikkeita. Se mies oli kumman pikkutarkka siisteyden suhteen.

”Täytyy myöntää, että ihmettelen, ettei Itachi-sama ole jo hoidellut sinua”, hai huomautti yllättäen melkein keskustelusävyyn ja onnistui saman tien herättämään Yumen epäilykset.

”Ehkäpä hän ei vain halua tappaa minua. Ehkäpä hän on tajunnut, että olen hyvää seuraa, toisin kuin sinä”, tyttö tuhahti.

”En puhunut tappamisesta”, Kisame hymähti.

”Mistä sitten?” Yume kysyi, ennen kuin ehti estää itseään. Valitettavasti hänen uteliaisuutensa ei hellittänyt edes kapakalan seurassa. Jokainen tiedonmuru saattoi olla tärkeä.

”Tiedäthän sinä.. miten naiset nyt yleensä hoidellaan. Hän ei ole käynyt vähään aikaan missään, joten hän varmaankin suunnittelee käyttävänsä sinua, kun seuraavan kerran tuntee moista tarvetta”, hai tuumasi ja ryhtyi asettelemaan leipätarvikkeita takaisin jääkaappiin. ”Ja kun se tilanne tulee, älä kuvittele, että suostumustasi kysytään. Itachi-sama tekee mitä huvittaa.. ja niin teen minäkin, jos niikseen tulee.”

Niine hyvineen hai käveli ulos keittiöstä voileipä toisessa kädessään. Yume tuijotti miehen perään, kunnes tajusi riisien pian kiehuvan liedelle. Nopeasti hän nosti kattilan ylös ja pienensi lämpötilaa. Hänen ajatuksensa olivat kuitenkin toisaalla. Oliko Kisame ollut tosissaan?

Uusi pelko puristautui tytön sisimpään. Hän tiesi voivansa huutaa keuhkonsa käheiksi. Hän voisi vapaasti yrittää taistella vastaan, mutta mitään voitonmahdollisuuksia hänellä ei ollut. Ja siinä Kisame oli oikeassa, ettei Itachi ollut poistunut talosta sen jälkeen, kun Yume oli tullut sinne. Kapakala oli ollut pari yötäkin poissa, mutta Itachi pysytteli aina pihapiirissä. Ehkä miehellä oli tosiaan taka-ajatuksia.

Ja entä Kisame sitten? Hain vihjaus oli kuulostanut siltä, että tämäkin oli valmis ottamaan ilon irti lähipiirissä pyörivästä naisesta. Yume päätti salakuljettaa chakra-harjoituksissa käyttämänsä kunain huoneeseensa. Kukaan ei koskisi häneen kärsimättä siitä edes itse hieman.

Toisaalta tyttö yritti rohkaista itseään ajattelemalla, että Kisame nautti hänen pelottelemisestaan. Saattoihan hai aivan hyvin vain keksiä koko jutun saadakseen hänet varpailleen. Kisame halusi Yumen tekevän jonkin virheen, jotta Itachi hankkiutuisi hänestä eroon.

Mutta kalalla oli myös pointti.. Itachilla ei juurikaan näyttänyt olevan naisia ja mies oli kuitenkin Yumen ikäluokkaa. Sen ikäisillä oli vielä tarpeita, jotka vanhemmilta miehiltä olivat jopa saattaneet unohtua. Tyttö ei totisesti tiennyt, miten uutiseen olisi pitänyt suhtautua.

Kun Yume kaatoi riisit lautaselle ja nappasi syömäpuikot, hän päätti samalla olevansa entistä varovaisempi. Hän ei ehkä voisi voittaa, mutta ei hän noin vain alistuisikaan. Ennemmin hän sitten vaikka kuolisi uppiniskaisuutensa takia. Hänen oli vaikea uskoa, että Itachi kohtelisi ketään naista sillä tavoin. Mieshän oli yleensä kuitenkin ystävällinen, vaikkakin piti järkkymättömästi kiinni omista käsittämättömistä säännöistään. Sitä paitsi Itachi ei ollut osoittanut mitään fyysistä mielenkiintoa Yumea kohtaan. Kenties hän oli siis turvassa kuitenkin.

Silti Kisame oli onnistunut istuttamaan tytön mieleen uuden pelon ja epäilyksen siemenen.

 

Projekti S. R.: Luku 6

Projekti S. R.

Luku 6

Sävel elämälle: Luku 5

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle

Luku 5

Punainen aamunkoitto: Luku 6

Punainen aamunkoitto

Luku 6

Aikiwa Noriko istui bussissa ja puristi laukkuaan rintaansa vasten. Hän yritti tarmokkaasti saada hengityksensä pysymään tasaisena, mutta se tuntui kiihtyvän yhä uudestaan. Hänen olisi pitänyt ottaa paperipussi mukaan hyperventilaation varalta, mutta kiireessä hän ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa. Kun puhelin oli soinut, hän ei ollut epäillyt mitään. Joka päivähän joku soitti. Tämä puhelu oli kuitenkin ollut erilainen. Soittaja oli ollut Yumen kovin huolestunut naapuri, joka oli ilmoittanut, ettei tyttö ollut poistunut asunnostaan viikkoon.

Huolet painoivat Norikon hartioilla. Hän oli aina alitajuisesti tiennyt, etteivät onni ja autuus jatkuisi ikuisesti, silti hän oli halunnut kuvitella niin. Yume oli jo vuosia ollut hänen päiviensä ilo ja nyt tälle oli selvästi sattunut jotain. Noriko muisti vieläkin selvästi päivän, jona hän oli miehensä kanssa ilmoittautunut adoptiotoimiston asiakkaiksi. Heille oli pidetty kunnon kuulustelu ennen hyväksymistä, mutta lopulta heidät oli valittu. Se oli ollut Norikon silloisen elämän kohokohta.

Tosin tuon paikan oli varastanut vuoden kuluttua uusi hetki. Silloin hän oli saanut alle yksivuotiaan mustatukkaisen tyttövauvan syliinsä. Hän, joka ei koskaan voisi saada omia lapsia. Hän oli keskustellut lyhyesti myös tyttösen tädin ja sedän kanssa. Nämä olivat kertoneet, että Yumen vanhemmat olivat kuolleet ollessaan suorittamassa työtehtävää, eikä lopulta kukaan sukulaisista ollut halunnut tyttöä itselleen. Hänen vanhempansa eivät olleet eläessään olleet suuressa suosiossa, koska isä oli nainut tytön äidin väärästä suvusta. Itse asiassa pariskunta oli tainnut käyttää sanaa klaani, mutta Noriko ei ollut aivan varma tästä. Hän oli ollut niin innoissaan, että oli kuunnellut selostusta vain puolella korvalla.

Yumen sukulaiset olivat painottaneet, ettei tytölle saisi kertoa tämän historiasta mitään. Tytön tuli kasvaa tavalliseksi ihmiseksi tavallisessa perheessä, jossa hän saattoi olla onnellinen. Pariskunta oli ollut sitä mieltä, että biologisen suvun tunteminen tekisi Yumesta ainoastaan onnettoman, sillä kukaan ei kaivannut vääräveristä sukulaista joukkoonsa. Norikosta ja hänen miehestään Yumen oikea suku oli kuulostanut niin kylmältä ja välinpitämättömältä joukolta, että he olivat katsoneet viisaammaksi noudattaa vaatimusta. He olivat halunneet antaa Yumelle onnellisen elämän.. ja tähän saakka se oli onnistunutkin.

Noriko oli saanut seurata Yumen varttumista naiseksi vuosien ajan. Tyttö oli ollut aina nopea oppimaan, mutta nuorena tätä olivat kiehtoneet erityisesti itsepuolustuslajit. Noriko oli juoksuttanut häntä varmasti jokaisen lajin tunneilla. Yumen oppimishalu oli tuntunut olevan loputon. Lapsena tämä oli myös haastanut muita lapsia ”taisteluihin” kanssaan, mutta taipumus oli onneksi karsiutunut teini-iän myötä.

Ja nyt Yume oli jo aikuinen nainen. Töissä menestysfirmassa ja ylennys tiedossa piakkoin. Noriko oli toivonut Yumen löytävän hyvän miehen, jäävän pois töistä ja keskittyvän perheeseen, mutta Yume ei ollut koskaan osoittanut taipuvaisuutta perinteiseen naisen rooliin, joten kasvattiäiti oli saanut hylätä unelmansa. Nyt Norikoa kuitenkin kummastutti, miksi Yume oli sulkeutunut viikoksi kotiinsa. Sillä jos tytön naapuri sanoi, ettei tämä ollut poistunut sieltä, niin varmasti olikin. Kyseinen naapuri oli Yumen mukaan kerrostalokyttääjien aatelia, joten tämä tiesi kyllä, liikkuiko joku rapussa vai ei.

Yumella ei ollut koskaan ollut taipumusta masennukseen, joten siitä ei voinut olla kyse. Ehkä tyttöparka oli sairastunut, eikä ollut jaksanut soittaa edes kasvattiäidilleen. Norikon mielessä viivähti hetkellisesti myös ajatus, että Yume olisi vahingossa hankkiutunut raskaaksi ja vetäytynyt kotiin pohtimaan vaihtoehtojaan. Tosin sellainen vahinko ei kuulostanut Yumen tapaiselta. Tyttö oli niin viisas, että osaisi kyllä huolehtia ehkäisystä.

Bussi kaarsi pysäkille. Noriko sai vaivoin noustua istuimeltaan ja käveltyä ulos suuresta autosta. Hänen nivelensä olivat viime aikoina liikkuneet huonosti. Hän oli kaiketi tulossa vanhaksi, vaikkei halunnut sitä uskoakaan. Mieleltään hän ei sellaiseksi itseään kokenut.

Pysäkiltä oli vain parikymmentä metriä Yumen asuintalolle, mutta Noriko käveli matkan hitaasti. Koko ajan hänen sydämensä jyskytti kiivaaseen tahtiin hänen rintaansa vasten. Matkalla hän kaiveli jo valmiiksi Yumen vara-avaimen laukustaan. Tyttöhän ei välttämättä pääsisi avaamaan, jos oli vaikka pahasti sairas.

Summerin soittamisesta ei ollut mitään hyötyä, joten Noriko työnsi avaimen alaoven lukkoon. Hän vilkaisi aulan nimitaulua toivoen, että Yumen nimi olisi siirtynyt alemmas siinä, mutta tyttö asui edelleen seitsemännessä kerroksessa. Norikon olisi siis pakko käyttää talon natisevaa ja huojuvaa hissiä, joka saattaisi minä hetkenä hyvänsä pudota alas. Hänen ja Hiron olisi pitänyt kustantaa Yumelle kunnollinen asunto, mutta tyttö ei ollut koskaan suostunut siihen.

Noriko tuskin ehti hissistä ulos, kun vanha nainen ryntäsi tervehtimään häntä. Tämän kasvoilla oli tietäväinen, mutta huolestunut ilme.

”Sinä olet varmaankin Noriko-sama”, nainen aloitti ja kumarsi pienesti Norikolle. ”Yume-chanin äiti. Teissä on samaa näköä.”

Ilmeisesti nainen ei sittenkään tiennyt aivan kaikkea. Tosin vain harva tiesi, että Yume oli adoptoitu. Siitä asiasta ei ollut koskaan huudeltu.

”Minä olen Taniguchi Megumi, hauska tutustua”, vanha nainen jatkoi innokkaasti.

”Hauska tutustua sinuunkin, Megumi-sama. Sinä taisit soittaa minulle. Yume on puhunut sinusta paljon”, Noriko kertoi väsyneesti. ”Suothan anteeksi, mutta taidan nyt soittaa hänen ovikelloaan.”

”Olen yrittänyt sitä jo monesti, mutta hän ei tule avaamaan. Tv kyllä pauhaa yötä päivää, mutta ovelle hän ei silti tule”, Megumi huomautti kärkkäästi.

Huoli Norikon mielessä kasvoi entisestään. Hän marssi vanhemman naisen ohitse ja työnsi avaimen lukkoon. Seuraavassa hetkessä hän jo asteli sisään Yumen asuntoon.

Olohuoneen tv oli päällä ja parvekkeen ovi auki. Tuuli oli lennättänyt papereita sinne tänne ja huonekalujen päälle oli kertynyt pölykerros. Kylpyhuoneen ovi oli rakosellaan, eikä itse huoneessa ollut ketään. Keittiökomerossa oli tiskaamaton mikrorasia, joka haiskahti. Sen täytyi olla ollut siinä jo melko pitkään. Yumea ei näkynyt missään.

”Hänen hygieniatarvikkeensa ovat poissa”, Megumi huomautti Norikolle, joka tuijotti ulos ikkunasta. ”Mutta minä vannon, ettei hän ole astunut ulos tuosta ovesta. Jos hän on poistunut, hänen on täytynyt mennä parvekkeen kautta, mutta sehän on tietysti täysin naurettava ajatus.”

Niin, se oli täysin naurettavaa, mutta Norikonkaan mieleen ei tullut muuta. Yumen vaatekaappia oli pengottu, hygieniatarvikkeet olivat poissa, tv jäänyt päälle ja parvekkeen ovi auki. Naisen mieleen nousi kuva reilun kahdenkymmenen vuoden takaa; Yumen tuonut pariskunta poistui paikalta ensin kävellen, mutta metsän reunassa hypähtäen puihin. Noriko oli varma, että niin oli tapahtunut, sillä hän oli tuijottanut parin perään mietteliäänä ja onnellisena siitä, että oli saanut pelastettua pienen tytön suvun kaltoin kohtelulta.

”Tulivatko he hakemaan sinut takaisin..?” Noriko kuiskasi tuijottaessaan ulos. Oliko hänen tyttärensä riistetty häneltä? Miksi nyt? Miksi vasta vuosien jälkeen?

”Mitä sinä sanoit?” Megumi kysäisi ja asteli Norikon vierelle.

”En mitään”, Noriko huokaisi. Hän oli tainnut menettää lapsensa.

”Minusta meidän pitäisi ilmoittaa poliisille”, Megumi tuumasi jokseenkin nälkäiseen sävyyn. Noriko oli varma, että nainen pohti jo, miten meheviä juoruja pääsisi kertomaan talon muille asukkaille.

”Niin kai meidän täytyy virallisesti tehdä”, Noriko vastasi. Hänellä oli kuitenkin kumma tunne, ettei poliisille ilmoittamisesta olisi mitään hyötyä. Yumea ei löydettäisi koskaan.

*

Potku. Isku. Lyönti. Takaisin puolustusasemiin.

Yumen hengitys kulki raskaasti, muttei kuitenkaan yhtä vaikeasti kuin viikko sitten. Hänen kuntonsa oli kasvanut jatkuvan harjoittelun myötä mukavasti, vaikkei hän vieläkään pärjännyt Itachille millään muotoa. Silti nuken takominen oli alkanut jo tympiä häntä ja hän odotti kovasti puuhun kapuamista, joka olisi luvassa seuraavana päivänä.

Chakraharjoitukset olivat siihen saakka olleet yhtä tuskaa Yumelle, sillä hänellä oli ollut vaikeuksia hahmottaa oma chakransa. Itachi sanoi sen johtuvan siitä, ettei hän ollut saanut koulutusta nappulaiästä asti. Mies oli kuulostanut melkein siltä, että Yumen olisi pitänyt saada koulutusta, vaikka kukapa tavallinen ihminen sitä olisi hänelle osannut antaa. Parina viime päivänä Yumella oli joka tapauksessa alkanut mennä paremmin ja hän uskoi olevansa valmis kokeilemaan puuhun kapuamista. Itachi oli varoittanut, että hän tuskin onnistuisi siinä noin vain, sillä harjoitusta ei edes kuulemma käytetty akatemian oppilailla, vaan vasta genin-tason ninjoilla.

Niin, Itachi puhui jatkuvasti akatemiasta ja siitä, mitä siellä opetettiin. Yumelle ei ollut selvinnyt, missä tämä kyseinen oppilaitos oikein sijaitsi, mutta hän oli ymmärtänyt, että Itachi oli itse valmistunut ninjaksi sieltä. Yume tiesi nykyisin myös, että genin oli alimman tason ninja, eikä hänestä itsestään olisi vuosiksi välttämättä edes sille tasolle. Lisäksi vain miehen mainitsemasta akatemiasta pystyisi valmistumaan virallisesti ninjaksi, joten Yumesta ei koskaan ilmeisesti tulisi oikeaa ninjaa. Jos Yume nyt ylipäätään oli ymmärtänyt miehen puheet oikein…

Yumea ihmetytti Itachin intohimo hänen opettamiseensa. Lisäksi oli raivostuttavaa, kun mies odotti jatkuvasti paljon parempia suorituksia kuin mihin tyttö pystyi. Hän saattoi olla lahjakkuus itsepuolustuksen suhteen, mutta ei hänkään mikään ihmelapsi sentään ollut. Muutamaan otteeseen hän olikin räjähtänyt Itachille aiheesta, mutta mies oli jälleen toistanut tyynen rauhallisen tappouhkauksensa. Tosin sen teho oli jokseenkin laimentunut. Yume oli melkoisen varma, ettei Itachi enää ollut tosissaan tappamisen suhteen. Jokin miehessä oli muuttunut.

Ja tuon muutoksen varaan Yume nyt rakensi suunnitelmaansa. Hän pyrki hillitsemään kielensä ja tarkkailemaan Itachia sekä puhumaan tälle oikeasti keskustelusävyyn, joskus jopa hieman ystävällisemmin. Liian ilmeinen hän ei halunnut missään nimessä olla.

Oli selvää, että Itachi aikoi päästää Yumen pois pihapiiristä vasta, kun matka Konohaan tulisi ajankohtaiseksi. Yumella ei ollut aikomustakaan yrittää karata ennen sitä, sillä hän oli jo testannut taloa ympäröivän näkymättömän suojamuurin. Hän oli käyttänyt yhden iltapäivän heittelemällä sitä päin pikkukiviä ja oksanpätkiä, kunnes oli uskaltautunut juoksemaan sitä kohti.. ja oli lentänyt selälleen viiden metrin päähän. Hänen onnekseen maassa ei sillä kohtaa ollut kuin nurmikkoa.

Talon luota ei siis päässyt pois. Yume ei tiennyt, miten näkymätön suojamuuri oli luotu, eikä Itachi ollut kertonut. Joka tapauksessa sen läpi oli turha yrittää kulkea. Ja sen takia Yume aikoi odottaa Konohan matkaa. Sopivan tilaisuuden tullen hän sitten pakenisi paikalta. Luultavasti hän joutuisi järjestämään jonkinlaisen hämäyksen Itachia ja Kisamea varten, mutta se olisi sen ajan murhe. Hän soveltaisi siinä vaiheessa kaikkea oppimaansa.

Yume tähtäsi kierrepotkun kohti nukkea, joka mätkähti kovaäänisesti puulattialle. Tyttö hymyili tyytyväisesti ja jäi katselemaan nukkea. Sen päivän harjoitukset olivat ohitse. Jokainen päivä kulki samaan tapaan. Aamiainen Itachin ja Kisamen kanssa. Kapakala mulkoili aina Yumea, minkä kerkesi ja oli rikkonut pari teekuppia lisää hermostuessaan tytön kommenteista. Pääasia kuitenkin oli, ettei Kisame ollut enää kajonnut häneen, joskin Yume oli huomannut, että muutaman kerran mies olisi halunnut heilauttaa joko nyrkkiään tai samehadaansa.

Aamiaista seurasi pari tuntia opiskelua. Ninjojen historiaa Itachin valintojen mukaan. Mies ei selvästikään halunnut Yumen tietävän kaikkea, mikä teki tytön turkasen uteliaaksi. Hän oli yhtenä yönä yrittänyt hiipiä huoneestaan – joka ei enää ollut lukittu – ja pihistää pari kääröä selvittääkseen, mitä Itachi oikein salaili, mutta hän oli jäänyt kiinni jo ennen kuin oli ehtinyt olohuoneeseen asti.

Chakran käyttöä Yume oli joutunut opiskelemaan kaikista ahkerimmin, sillä se ei tosiaan ollut sujunut häneltä lainkaan Itachin toiveiden mukaan. Mitään kiehtovia ja hienoja taitoja mies ei ollut edes vaivautunut vielä opettamaan Yumelle, mikä hieman hämäsi tyttöä. Esimerkiksi kawarimi no jutsu mainittiin kääröissä paljon ennen puuhun kävelemistä, mutta ilmeisesti Itachilla oli omat tavoitteensa Yumen opetuksen suhteen. Tai sitten mies ei vain uskonut, että Yume voisi oppia mitään muuta kuin perinteistä lähitaistelua.

Teorian jälkeen Yume sai mennä joko yksin tai yhdessä Itachin kanssa harjoittelemaan. Yleensä hän kuitenkin paiskoi nukkea ainakin tunnin verran yksinään. Sitten seurasi kevyt lounaantapainen, lisää opiskelua tai taisteluharjoituksia. Illan hän sai puuhata, mitä parhaaksi katsoi. Sen ajan hän käytti yleensä myöskin harjoitteluun tai opiskeluun, sillä hän tiesi tarvitsevansa kaikki mahdolliset aseet käyttöönsä pakoa varten.

”Tule olohuoneeseen”, Itachin ääni keskeytti Yumen tiiviin tuijotussession nuken kanssa. Tytön pää nytkähti oven suuntaan. Mies ei enää edes seisonut oviaukossa, vaan oli kadonnut yhtä äänettömästi kuin oli siihen ilmestynytkin. Itachi oli totisesti muuttunut lyhyessä ajassa. Mies ei enää koko ajan epäillyt Yumea ja antoi hänen liikkua melko vapaasti talossa, mikä taas ei miellyttänyt Kisamea ollenkaan. Haimies suhtautui Yumeen sitä nyreämmin, mitä ystävällisemmäksi Itachi muuttui. Oliko kapakala kenties mustasukkaista tyyppiä?

Tyttö jätti nuken makaamaan harjoittelusalin lattialle ja livahti olohuoneeseen venyttelemättä lihaksiaan. Hän tiesi katuvansa sitä myöhemmin, mutta hän oli utelias, sillä Itachi ei yleensä ilmoitellut lounaasta mitään. Miehellä täytyi olla jokin muu syy kutsua hänet paikalle.

Ja syy selvisikin pian. Pöydällä oli muutama musta pino, jotka osoittautuivat vaatteiksi lähemmin tarkasteltuna.

”Kisame sai vihdoin tehtyä hankinnat”, Itachi ilmoitti. Haimies murahti syrjemmältä ja oli keskittynyt tuijottamaan tiiviisti ulos. Yume tunsi melkein kieroutunutta mielihyvää siitä, että Kisame tuskin oli nauttinut naisten vaatteiden hankkimisesta.

”Nämä ovat kaikki mustia”, Yume huomautti tarkastettuaan pinon, jossa oli muutamat housut ja pari paitaa.

”Tietenkin”, Itachi totesi kuin asia olisi ollut itsestään selvä. Kyllä Yume oli pannut merkille, että mies itse käytti melkeinpä aina mustia tai tummansinisiä vaatteita, mutta olihan tämän täytynyt huomata, että tytön vaatevarastossa ei ollut paljon mitään mustaa.

Mutta Yume tiesi kyllä, että tästäkään asiasta ei kannattanut yrittää väitellä. Pinoista löytyi vielä muutama musta pyyhe, mistä tyttö oli kiitollinen. Vaikka hän oli saanut lainata pyyhkeitä, hänestä oli tuntunut epämiellyttävältä käyttää niitä. Viimeisenä hänen katseensa pysähtyi muutamiin mustiin alushousuihin ja rintaliiveihin. Hän tuijotti niitä hetken, mutta rohkeni sitten nostamaan yksinkertaiset, kaarituelliset liivit pöydältä. B75. Mistä helvetistä Kisame oli tiennyt hänen kuppikokonsa oikein? Ei kai mies nyt voinut sitä silmämääräisesti päätellä! Sitä paitsi, mitä miehet muka tiesivät rintaliivien ostamisesta…

”Jotain vialla?” Itachi tiedusteli. Yume vilkaisi miestä posket punoittaen, eikä tiennyt mitä sanoa. Hän oli pessyt alusvaatteensa käsin vessan lavuaarissa ja kuivattanut ne huoneessaan. Ne eivät koskaan lojuneet miesten silmien alla.. ja silti.. Oliko Kisame käynyt penkomassa hänen huoneessaan?

”Ei”, tyttö mutisi lopulta. Ei hän voisi kysyä asiasta. Se olisi liian nöyryyttävää, eikä hän ollut ollenkaan varma, että halusi edes tietää totuutta. ”Miten minä maksan tämän kaiken? En pääse nostamaan pankista rahaa..”

”Ne ovat lahja”, Itachi totesi. ”Onhan minun vikani, ettet saanut tarpeeksi vaatteita mukaasi.”

Yume vilkaisi syrjäkarein miestä. Olihan tämä ollut ystävällinen aiemminkin, mutta silti.. Oliko tämä kenties lyönyt päänsä ja alkanut pitää Yumesta? Ei kai nyt sentään, se olisi ollut naurettavaa. Itachilla oli vain jokin kieroutunut suunnitelma kouluttaa Yumesta ninja, eikä hän muuten välittänyt tytöstä pätkääkään. Niin sen täytyi olla. Siihen Yumen piti uskoa, sillä ajatus lisäsi hänen tahtoaan päästä pakenemaan.

”No kiitos”, tyttö vastasi ja keräsi vaatepinon syliinsä. Hän suuntasi askeleensa olohuoneen ovelle aikoen viedä vaatteet huoneeseensa, mutta hänen matkansa jäi kesken, kun Kisame vihdoin avasi suunsa.

”Tuo suunnittelee jotain”, haimies ärähti. Yume käännähti ympäri ja jäi tuijottamaan miestä.

”Voisit puhutella minua kuin ihmistä”, tyttö ärähti. ”Enkä minä suunnittele mitään muuta kuin huoneessani käymistä, kiitos vain herra Epäilen-kaikkia-kunnes-he-ovat-kuolleita!”

”Typykkä on ollut liian sävyisä. Ensin hän riehuu kaksi päivää, huutaa ja raivoaa joka välissä ja sitten on itse ystävällisyys”, Kisame jatkoi osoittaen sanansa Itachille. ”Hän yrittää hämätä sinua, Itachi-sama.”

”Eiköhän Yume-chan ole itsekin todennut, ettei tästä talosta voi paeta”, Itachi totesi tyynesti.

”Totisesti olen”, Yume mutisi.

Oli huolestuttavaa, että Kisame epäili Yumea juuri siitä, mitä hän aikoikin tehdä. Yume pohti, pitäisikö hänen sittenkin ärähdellä miehille useammin. Oli kuitenkin olemassa vaara, että jompikumpi saisi tarpeekseen ja halkaisisi hänet ensimmäisellä käteen osuvalla aseella. Jatkuva riehuminen ei yksinkertaisesti ollut terveellistä. Oli parempi hermostua vain silloin, kun pystyi myös perustelemaan raivonsa.

Mutta Kisame oli silti ongelma. Yume ei unelmoinutkaan, että olisi saanut kalamiehen hyväksymään hänet. Sitä paitsi hän ei missään nimessä itsekään halunnut ystävystyä miehen kanssa.

Ei, jotenkin Yumen täytyi vakuuttaa Itachi siitä, ettei ollut syytä huoleen. Tyttö ei vain tiennyt, miten olisi sen tehnyt. Kisame varmasti tekisi kaikkensa saadakseen Itachin uskomaan epäilyksiinsä.

”Jotain sinä silti suunnittelet! Yrität kietoa Itachi-saman pikkusormesi ympärille”, Kisame ärähti nyt Yumen suuntaan. Siinäpä vasta olikin vinkki. Ehkä miehen voisi tosiaan vietellä.. Tosin Yume ei oikein hallinnut sellaista toimintaa. Se oli enemmän Hitomin alaa, eikä Yume nyt päässyt kysymään neuvoja ystävältään.

”Luuletko sinä todella, että minua voi noin vain huijata, Kisame?” Itachi kysyi. Miehen äänessä kuulsi selvä närkästys. ”Osaan kyllä pitää silmäni auki.. ja voin luvata sinulle, että jos Yume-chan pääsee suojasta läpi, saat vapaasti tappaa hänet.”

Yume tiesi, että Kisamelle osoitetut sanat eivät olleet mikään turha lupaus. Ne olivat myös vihjaus siitä, että hänen oli parempi olla kiltisti. Yume ei kuitenkaan ollut huolissaan, sillä hänellä ei ollut aikomustakaan yrittää enää suojasta läpi. Hän odottaisi.. oikea hetki pakoon tulisi vielä.

Kisame mulkoili sekä Yumea että Itachia vuoron perään, muttei sanonut enää mitään. Yume kääntyi uudestaan ja poistui huoneesta huolestuneena. Hänen pitäisi olla varovainen, eikä hän missään nimessä saisi myöntää mitään. Hän aikoi päästä pois hengissä.

Vaatteiden ostaminen oli selvä merkki siitä, että Itachi oletti Yumen jäävän pidemmäksi aikaa. Se myös todisti, ettei mies aikonut tappaa häntä aivan pian. Yumea kiusasi yhä se, miksi mies oli ylipäätään kaapannut hänet. Itachista ei kaivettu tietoa ulos edes katanalla, jos tämä ei halunnut puhua. Tyttö kohautti olkapäitään, hänen oli kaiketi vain opeteltava elämään epätietoisuudessa.

”Vaikutat turhankin itsevarmalta tätä nykyä”, Kisamen huomautus kantautui huoneen ovelta. Yume kavahti säikähtäneenä kauemmas vaatekaapiltaan ja huomasi ärtymyksekseen tyytyväisen ilmeen haimiehen kasvoilla. Tyttö vilkuili ympärilleen, vaikka tiesi, ettei pakopaikkoja ollut. Kisamen ohitsekaan ei päässyt, sillä mies peitti koko oviaukon.

”Mitä sinä haluat?” Yume kysyi yrittäen pitää äänensä mahdollisimman vakaana. Kaikesta huolimatta hän yhä pelkäsi Kisamea – Itachia hän ei oikeastaan osannut pelätä, vaikka ehkä syytä olisi ollutkin – eikä missään nimessä halunnut jäädä tämän kanssa kahden kesken.

”Varoittaa sinua. Pidän sinua silmällä ja jos hairahdat hitusenkin..”

Uhkaus jäi roikkumaan ilmaan. Yume tuijotti haimiestä rävähtämättä, muttei lainkaan epäillyt tämän sanoja.

”Minua ei miellytä ollenkaan se, että tunkeuduit hyvin järjestettyyn elämäämme ja yrität nyt sotkea Itachi-saman ajattelun juonitteluillasi”, Kisame jatkoi.

”Hetkinen vain, minä en millään muotoa tunkeutunut tänne. Jos et satu muistamaan, Itachi raahasi minut talolle väkivalloin. En ole täällä vapaaehtoisesti, enkä totisesti yritä sotkea Itachin ajattelua millään tavalla”, Yume puolustautui.

”Vangiksi olet sopeutunut tänne turhankin hyvin”, Kisame tuhahti.

”Sitä sopeutuu siihen, mihin on pakko. Jättäisit minut rauhaan.”

Haimies tyytyi tuhahtamaan ja kääntyi kannoillaan. Yume puri alahuultaan, muttei silti pystynyt estämään sanojaan. Asia yksinkertaisesti häiritsi häntä liikaa.

”Anna muuten olla viimeinen kerta, kun tutkit kokoani alusvaateistani. Jos tarvitset tietoa välttämättä, kysy”, hän huomautti miehelle varsin kitkerään sävyyn. Ajatus Kisamesta penkomassa hänen puhtaita alusvaateitaan – tai vielä pahempaa, käytettyjä – oli liian likainen, perverssi.. puistattava suorastaan.

”En minä ole koskenut sinun vaatteisiisi. Olet niin vastenmielinen, etten koskisi niihin edes maksusta. Itachi-sama ne koot kertoi”, Kisame puhahti ja paiskasi oven kiinni perässään.

Yume jäi tuijottamaan suljettua ovea tyrmistyneenä. Itachiko hänen vaatteitaan sitten oli penkonut? Eikö tämä olisi voinut vain kysyä? Sairastahan tuollainen toiminta oli! Toisaalta ajatus ei kuitenkaan häirinnyt Yumea ollenkaan niin paljon kuin Kisame vastaavissa puuhissa. Jostain kumman syystä Yume oli jopa valmis antamaan Itachille anteeksi tökerön käytöksen.

Tyttö puisteli nopeasti päätään. Hän ei saanut miehen silmiä miellyttävän ulkonäön antaa hämätä itseään. Eikä edes hetkittäisen miellyttävän käytöksen! Hänen tuli vihata Itachia, sillä tämä oli pilannut hänen elämänsä.

Vihaaminen vain tuntui päivä päivältä vaikeammalta…