2. lokakuuta 2017

FF30: Kuninkaan pahe

Allekirjoittaneen ja Emmin yhteinen projektin Final Fantasy -pelisarjan 30-vuotisen taipaleen kunniaksi saa jatkoa. Julkaisemme aina maanantaisin yhden ficin yhdestä pääsarjan pelistä. Viimeinen ilmestyy pelisarjan syntymäpäivänä 18.12.
 
Neljäs ficci on Final Fantasy IV:stä ja se on allekirjoittaneen käsialaa. 
 
Kirjoittanut: Afeni
Beta: Emmi
Ikäraja: K-13
Vastuunvapaus: Square Enix omistaa hahmot. En saa tästä rahaa.

Kuninkaan pahe

Rydia havahtui hereille. Huoneessa oli pimeää eikä aamuaurinko edes kurkistellut verhojen raosta. Hän ei tiennyt, miksi oli herännyt keskellä yötä, kunnes kuuli uudestaan hiljaisen koputuksen, jonka tuttu rytmi sai hänen sydämensä värähtämään. Hän heitti peiton päältään ja hiipi varpaillaan ulos pienestä makuuhuoneestaan kohti ulko-ovea. Hän sieppasi ovensuussa roikkuvan viitan harteilleen ja pujahti ulos toivoen, ettei Cuore ollut ehtinyt havahtua ääniin.

Ovella seisoi niin ikään viittaan pukeutunut hahmo, jonka piirteitä ei voinut pimeydessä erottaa. Rydia kuitenkin tunnisti vartalon asennon, painon, joka nojasi tasaisesti molemmille jaloille ja ryhdikkäät hartiat. Hän tunnisti metsäisen tuoksun, joka aina tarttui miehen vaatteisiin, kun tämä livahti reissuilleen.

”Sinulla on yhä valtakuntasi hallittavana”, Rydia koki velvollisuudekseen sanoa. Totuus oli, että hän oli jo aika päivää sitten lakannut välittämästä. Hänellä oli velvollisuutensa, Edgellä oli omansa, mutta niiden rinnalla olivat varastetut hetket, jotka olivat vapaita kaikista kahleista.
”Valtakunta pärjää yhden yön ilman minua”, Edgen tumma ääni vastasi viitan syövereistä. ”Etkö päästäisi minua kupposelle kuumaa?”
”Ei nyt. En halua herättää Cuorea. Mennään mieluummin majataloon.”

Edgen olemuksesta näki, ettei hän ollut tyytyväinen vastaukseen, mutta Rydia ei välittänyt. Hän ohitti miehen ja suuntasi askeleensa majatalolle. Vaikka Cuore oli jo liki kymmenenvuotiaan tasolla, ei Rydia halunnut hänen vielä kuulevan vahingossa, mitä kerrottavaa hänellä oli Edgelle. Kun hän pohti tilannetta, hänen sydämensä kiihtyi niin, että jokainen lyönti kuului kuminana hänen korvissaan. Hän oli tiennyt riskit ryhtyessään leikkiin, johon oli antanut levottoman kuninkaan itsensä vietellä. Hän oli tiennyt, mitä siitä voisi seurata ja silti antautunut. Hän oli vihdoin halunnut jotain itselleen, ja nyt oli aika kantaa vastuu. Varastettu aika oli käytetty loppuun.

Majatalossa oli hiljaista. Tiskin takana istuva mies kohotti kättään Rydialle tervehdykseksi ja kantoi pariskunnan valitsemaan nurkkapöytään kaksi höyryävää tuoppia kuumaa kaakaota. Mies ei kysellyt vaan palasi työhönsä. Rydia tiesi varsin hyvin hänen salaisuutensa olevan julkinen.

Rydia ei ehtinyt nostaa tuoppia huulilleen, kun Edgen viileät sormet tarttuivat hänen käsiinsä. Miehen piirteet olivat vanhentuneet enemmän kuin hänen itsensä, mutta tämän silmät tuikkivat yhä, hopeiset hiukset suorastaan huusivat sormien pujottamista niiden lomaan ja komeus oli yhä tunnistettavissa.

”Olisin kaivannut tänä iltana muutakin kuin istuskelua kapakan nurkassa”, Edge sanoi ja kohotti Rydian kädet vasten huuliaan. Suudelma oli kepeä mutta lämmitti Rydian rinta-alaa. Hän oli vähällä syöksähtää pystyyn ja kiskoa Edgen takaisin kotiinsa. Mitä piinaa olikaan odottaa miehen vierailuja, joiden väli venyi toisinaan pitkäksikin, jos asiat Eblanissa vaativat Edgen kaiken huomion. Vaikka Rydia oli ensin voinut keskittyä Usvan kylän jälleenrakentamiseen ja sittemmin Cuoren koulutukseen, mikään ei vienyt öistä kaipuuta hänen kupeiltaan.
”Ei tänä iltana”, Rydia kuiskasi vastauksensa. ”En sano, ettenkö olisi kaivannut sinua, mutta meidän on puhuttava.”

Edgen kulmien väliin ilmestyi ryppy, joka kuitenkin silisi nopeasti. Silti Rydia huomasi juonteen, joka jäi rypyn kadottua. Se syvenisi vuosi vuodelta, kunnes ryppy ei enää koskaan siliäisi.
”Kuuntelen kyllä, mitä tahansa sinulla onkaan sanottavanasi”, Edge vastasi.

Rydia irrotti kätensä miehen otteesta ja hörppäsi vihdoin kaakaotaan. Se valui lämpöisenä vatsaan ja sai hänet rentoutumaan. Hän ei ollut odottanut Edgeä vielä, hän ei ollut valmistautunut. Hän ei tiennyt, mitkä sanat hänen olisi pitänyt valita ja paniikki uhkasi kuroa hänen kurkkunsa umpeen. Kun hän kertoisi totuuden, voisi kaikki olla menetetty. Ihana, piinaava leikki ei voisi enää jatkua samoin kuin kuluneiden neljän vuoden ajan.

”Olen sinulle anteeksipyynnön velkaa”, Rydia sanoi vihdoin. Edgen tuoppi kolahti pöytää vasten ja mies nielaisi kuuluvasti. Jos Rydia ei nähnyt väärin, oli Edge yhtäkkiä käynyt astetta kalpeammaksi.
”Onko Usvan kylään muuttanut joku hurmuri, joka on vihdoin varastanut sydämesi?” Edgen naurahdus oli kolkko, jopa surullinen. ”Oletko kyllästynyt yhteisiin hetkiimme? Olet vaikuttanut etäiseltä…”

Edge oli oikeassa. Epäilys oli hiipinyt Rydian mieleen jo muutamia viikkoja aiemmin. Hän oli pitänyt Edgen käsivarren mitan päässä ja pohtinut tilannettaan. Cuore oli yhä nuori ja hänen koulutuksensa oli kesken, Cuore tarvitsisi Rydiaa vielä kauan. Usvan kyläkin oli hänen vastuullaan eikä hän voinut luistaa velvollisuuksistaan. Mutta silti… vastuu oli kannettava kaikista teoista, ei vain osasta. Jokin keino oli löydettävä. Hetken Rydia oli miettinyt peittelevänsä totuuden, syöttävänsä Edgelle kasan valheita, joilla ajaisi miehen pois, mutta sydämessään hän tiesi, ettei koskaan voisi tehdä niin. Hän oli totuuden Edgelle velkaa. Totuuden ja anteeksipyynnön.

”Minä olen pahoillani…” Rydia aloitti. Sanat takertuivat kielelle. Mielessään hän jo näki, kuinka Edge nousisi pöydän äärestä ja kävelisi yöhön eikä kenties koskaan palaisi. Rydia ei ollut vain vaikeuttanut omaa elämäänsä, hän oli sotkemassa Edgen valtakunnan asiat. Jos totuus vuotaisi tästä pöydästä – ja ennemmin tai myöhemmin se vuotaisi – ei mikään olisi ennallaan. Skandaali. Se tämä tilanne oli.

Hiljaisuus pisteli neuloja korvakäytäviin. Edge nojautui vasten tuolin selkämystä kuin ottaakseen etäisyyttä Rydiaan jo valmiiksi. Miehen kasvojen yleensä kuriton ja poikamainen ilme kävi sulkeutuneeksi.

”Rydia, olen kuningas. Kestän kyllä sen, mitä sinulla on kerrottavanasi. Et voi kertoa mitään niin pahaa, etten olisi kuullut pahempaa aikaisemmin.”

Rydia nyökkäsi. Hän siemaisi vielä kerran tuopistaan, laski sen pöydälle ja suoristautui. Hän kohotti katseensa ja katsoi Edgeä suoraan silmiin. Sydän vääntyi hetkessä solmuun ja henki salpautui. Rydia oli pakahtua yhden katseen tähden. Katseen, joka muistutti jokaisesta pienestä hetkestä, joka heillä oli vuosien varrella ollut.

”Minä… huomasin, että… Luulin, että kokemukseni olisivat tehneet sen mahdottomaksi, että olisin liian vanha, ettei näin voisi käydä. Tiesin kyllä riskit, mutten aidosti uskonut niihin…” Rydia yritti selittää. Ymmärtäisikö Edge vai syyttäisikö mies häntä? Tämän katse oli kummeksuva, kulmakarvat kipusivat kohti hiusrajaa. Rydia laski pöydän alla käden vatsalleen. ”Minä odotan… minä odotan lasta. Sinun lastasi.”

Sanat jäivät roikkumaan ilmaan. Kaikki pysähtyi. Kuului vain kellon hiljainen tikutus seinältä.

Yhtäkkiä Edgen tuoli kaatui kolahtaen lattialle, ja Rydia henkäisi valmistautuen pahimpaan, kun mies syöksyi pystyyn. Hänen hämmästyksekseen Edge ei kuitenkaan rynnännyt ovelle vaan suorastaan juoksi pöydän toiselle puolelle ja kiskaisi hänet ylös. Miehen kädet kiertyivät Rydian ympärille ja nostivat hänet ilmaan. Ne pyöräyttivät häntä kerran ja rutistivat sitten vasten villakankaista viittaa.

”Minä luulin, että olit kyllästynyt salaisuuteemme, että halusit lopettaa kaiken”, Edge henkäisi Rydian korvaan. Hänen kätensä silitti Rydian vihreää tukkaa hellemmin kuin koskaan. Rydia tunsi silmiensä kostuvan nojatessaan päätään miehen olkaa vasten. ”Neuvonantajani ovat patistaneet minua ottamaan vaimon ja hankkimaan perillisen. Tiedän, että sinulla on velvollisuutesi kylääsi kohtaan ja Cuorea kohtaan, mutta minä en halua ketään muuta. Olen varma, että voimme järjestää kaiken, löytyy jokin keino. Minä lupaan, että Eblan tekee kaikkensa Usvan kylän tukemisessa ja että Cuore saa kutsujan koulutuksen lisäksi parhaan mahdollisen opin, jonka valtakunta voi tarjota.”

Rydia henkäisi. Hän painoi kätensä Edgen rintaa vasten ja suoristautui, ennen kuin kohotti kostean katseensa. Hiljalleen miehen sanat iskostuivat hänen mieleensä. Edge ei sanonut, että hän oli tuhonnut Eblanin kantamalla kuninkaan äpärää sydämensä alla. Edge sanoi, että asiat voisivat järjestyä.

Edge tarttui jälleen Rydian käsiin ja laskeutui toisen polvensa varaan hänen eteensä. Rydia oli varma, että pyörtyisi siihen paikkaan. Niin kovaa hänen korvissaan kohisi ja niin heikoilta hänen polvensa alkoivat tuntua.
”Usvan Rydia, tuletko vaimokseni ja kuningattarekseni? Kuninkaan ei pidä polvistua kenenkään edessä, mutta en voisi olla polvistumatta sinulle. Sydämeni on kuulunut sinulle, ja vain sinulle, kaikki nämä vuodet”, Edge lausui sanat, joita Rydia ei ollut koskaan uskonut kuulevansa. Kyyneleet virtasivat hänen poskilleen ja hänen jalkansa antoivat periksi. Edgen vahvat kädet kuitenkin saivat hänet kiinni, ennen kuin hän iskeytyi lattiaan.
”Onko tuo myöntävä vastaus?” Edge kysyi.

Rydia nyökkäsi. Kaikki järjestyisi.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!