9. lokakuuta 2017

FF30: Linnanhaltijan arvoitus

Allekirjoittaneen ja Emmin yhteinen projektin Final Fantasy -pelisarjan 30-vuotisen taipaleen kunniaksi saa jatkoa. Julkaisemme aina maanantaisin yhden ficin yhdestä pääsarjan pelistä. Viimeinen ilmestyy pelisarjan syntymäpäivänä 18.12.
Uusi ficci on Final Fantasy V:stä ja tällä kertaa kirjoitusvuorossa oli Emmi.

Linnanhaltijan arvoitus


Kaikki alkoi, kun Krile kadotti yhden värikynistään. Hän oli aikeissa värittää piirtämänsä lohikäärmeen kauniin siniseksi, mutta sininen kynä ei ollut kotelossaan. Hän tutki kirjoituspöydän laatikon, vilkaisi roskakoriin ja penkoi jopa leluarkun, tuloksetta. Sillä kertaa hän uskoi vain laittaneensa kynän huolimattomuuttaan väärään paikkaan, ja pian asia unohtui.

Kunnes tavaroita alkoi kadota lisää. Ensin ne olivat vain pieniä esineitä, kuten marmorikuulia ja nappeja, juuri sellaisia, jotka voivat helposti vieriä sängyn alle tai pudota lattianrakoon. Mutta kun Krilen kaunis, uusi olkihattu hävisi yön aikana, hän päätteli jonkin olevan vinossa. Joku vieraili hänen huoneessaan varastelemassa tavaroita.

Krile otti asian puheeksi isoisänsä Galufin kanssa heti aamiaisella.
”Hyvin kummallista”, Galuf totesi sivellen partaansa. ”Minä en tietääkseni ole kadottanut mitään, vaikka muistini ei ehkä ole yhtä terävä kuin ennen.”
”Linna on niin hyvin vartioitu, ettei varas voi olla kukaan ulkopuolinen”, Krile sanoi. ”Sen on pakko olla joku palvelijoista!”
Hän oli lukenut tarpeeksi paljon salapoliisiromaaneja (salaa tietysti), että tiesi syyllisen olevan aina hovimestari. Galuf oli kuitenkin eri mieltä.
”Olen itse palkannut jokaisen linnan työntekijän, enkä usko, että kukaan heistä alkaisi yhtäkkiä varastella tavaroita prinsessan huoneesta.”
”Mutta jonkun on oltava syyllinen”, Krile parahti.

Galuf joi siemauksen kahvistaan ja katsoi sitten Krileä salamyhkäisellä ilmeellä.
”Minusta tuo kuulostaa linnanhaltijan tekosilta.”
Krilen silmät pyöristyivät.
”Onko linnassa haltija?”
”Minun isoäitini kertoi siitä tarinoita”, Galuf vastasi. ”Hänen lapsuudessaan sille jätettiin pieniä lahjoja tai ruokaa, jotta se pysyi tyytyväisenä ja auttoi linnaa menestymään.”
”Mitä haltija muka tekee minun sinisellä värikynälläni?” Krile puuskahti ja Galuf kohautti olkiaan.
”Voithan sinä yrittää jättää sille vaikka pienen leipäpalan ja toivoa, ettei se enää kajoa tavaroihisi.”

Krile ei ollut aivan varma, uskoiko hän isoisänsä höpinöitä haltijasta, mutta nappasi kuitenkin ennen nukkumaanmenoa leivänkannikan keittiöstä ja jätti sen pienelle lautaselle huoneensa. Ja kuinka ollakaan, seuraavana aamuna lautanen oli tyhjä. Krile otti tavaksi ruoantähteiden jättämisen haltijalle ja joka päivä ne olivat hävinneet lautaselta.

Mutta esineitä katosi yhä, ja tästä suivaantuneena Krile päätti vihdoin yllättää varkaan itse teosta. Olkoon linnan kukoistus haltijan ansiota, Krile ei silti voinut hyväksyä sitä, että hänen tavaroitaan otettiin luvatta. Hetken pohdittuaan hän keksi virittää haltijalle ansan. Hän solmi narun lattialle asettamansa leipäpalan ympärille ja sitoi narun toisen pään sormeensa, jotta heräisi, kun joku nappaisi leivän. Tyytyväisenä omaan nokkeluuteensa hän kömpi peiton alle ja nukahti.

Ja kuinka ollakaan, heti samana yönä Krile havahtui nykäykseen sormessaan. Hän oli hetkessä jaloillaan ja erotti hämärässä pienen otuksen, joka ampaisi juoksuun leivänpala käpälissään. Se ei kuitenkaan päässyt kauas, sillä naru kiristyi ja otus kaatoi nenälleen matolle. Muutamalla harppauksella Krile oli olennon luona ja heittäytyi sen niskaan. Krile oli kuvitellut kohtaavansa jotain ihmismäistä, mutta pyöreä ja pehmoinen haltija muistutti pikemminkin nallekarhua.

”Kupo! En minä aikonut mitään pahaa!” haltija parkui sätkiessään Krilen otteessa. Sen päässä ollut olkihattu valahti lattialle ja pään päällä keikkuva pallo pongahti esiin. Ja vasta silloin Krile huomasi, ettei otus totisesti ollut mikään haltija, vaan moogle. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt elävää mooglea, sillä ne asuivat omissa oloissaan metsän siimeksessä, mutta niistä löytyi lukuisia kuvia linnan kirjaston kirjoista. Oikeastaan niiden oli luultu jo kadonneen maailmasta, mutta siinä yksi nyt oli, ilmielävänä.

”Lupaathan, ettet lähde pakoon, jos päästän sinut”, Krile sanoi ja painoi mooglea kevyesti lattiaan.
”Minä lupaan, kupoo!” moogle vikisi. ”Kunhan et satuta minua.”
Krile nousi istumaan ja moogle kömpi jaloilleen. Se nosti olkihatun ylös ja asetti sen takaisin päähänsä.
”Tuo hattu on muuten minun”, Krile huomautti ja puna kohosi mooglen poskille.
”Niin tietysti… anteeksi, minä vain…”
Se otti hatun päästään ja ojensi sen Krilelle.
”Minusta se oli vain niin kaunis hattu, kupo!”
Krile nappasi hatun mooglen tassuista ja katsoi otusta nuhtelevasti.
”Kai sinä tiedät, että varastaminen on väärin?”

Ja silloin moogle pillahti itkuun.
”Minä en voi sille mitään, kupo!” moogle vollotti. ”Jos näen jotain, mistä pidän, minun on vain saatava se itselleni. Siksi minun oli lähdettävä kotikylästäni, kupopo…”
”Ja päätit sitten tulla vohkimaan minun tavaroitani”, Krile kivahti.
”Minulla oli kylmä ja linna näytti kotoisalta, kupo”, moogle uikutti. ”Vartijat eivät edes huomanneet, kun hiivin heidän ohitseen. Ja sitten löysin sinun vaatekomerosi, kupo.”

Vaatekomero, tietysti! Krile läimäytti kädellä otsaansa. Hän ei ollut edes vilkaissut sinne etsiessään kadonneita tavaroitaan. Komerossa säilytettiin lähinnä talvitakkeja ja muita kausivaatteita, joten Krilellä ei ollut kovin usein tarvetta avata sen ovea.

”Sinun olisi pitänyt kysyä minulta lupa”, Krile totesi. ”Ei toisten komeroihin voi muuttaa noin vain.”
”Kupo…”
Moogle näytti niin surkealta, että Krilen kävi sitä sääliksi ja hän päätti antaa sille uuden mahdollisuuden.
”Jos haluat, voit jäädä asumaan huoneeseeni”, hän sanoi. Mooglen ilme kirkastui.
”Kupo! Ihanko oikeasti?”
Krile nyökkäsi.
”Olen aina haaveillut omasta kotimooglesta. Mutta varastelun on loputtava!”
Moogle oli niin ilahtunut, että syöksyi syleilemään Krileä.
”Onko sinulla nimeä?” Krile kysyi.
”Mogli, kupo!”
”Minä olen Krile. Tervetuloa Valin linnaan.”

Siitä yöstä lähtien Krile ja Mogli olivat ystäviä. Mogli palautti vohkimansa tavarat, mutta aina toisinaan Krilen huoneesta saattoi kadota jotain pientä. Galufille Krile ei koskaan kertonut huoneessaan asuvasta mooglesta, vaan sanoi antavansa keittiöstä viemänsä ruoantähteet linnanhaltijalle. Toisinaan Galuf hämmästeli, kuinka mieltynyt haltija oli kupo-pähkinöihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!