18. lokakuuta 2017

Projekti S. R.: Luku 5

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 5






Yuffie varmisti viimeisen Deepgroundin jäsenen käsiraudat, ennen kuin luovutti tämän WRO:n sotilaiden käsiin. Miehet kuljetettiin pois piilopaikasta.
”Sinä”, ninjaprinsessa jatkoi ja osoitti yhtä sotilaista, ”otat tuon käytävän ja sinä tuon. Minä jatkan tähän suuntaan ja Vince voi penkoa tuon, joka jää jäljelle. Tapaamme tässä tasan kahdelta.”
”Yuffie”, Vincent murahti, kun sotilaat olivat kadonneet tahoilleen. Ninjaprinsessa käännähti ympäri ja soi miehelle leveän virnistyksen.
”Niin, Vince?”

Mies loi pitkän katseen nuoren naisen suuntaan. ”Eikö sinusta tässä ole mitään epäilyttävää?”
”Missä niin?” ninjaprinsessa kysäisi ja meni kiskomaan heittotähtensä irti sohvasta. Mukana lähti täytettä ja yksi jousi ponnahti ulos.
”Jäljitätte Markin kanssa Deepgroundia pari kuukautta löytämättä juuri mitään, ja yhtäkkiä paikallistatte piilopaikan Junonissa. Paikalle saapuu vain kolme järjestön jäsentä ja muuten täällä on tyhjää”, mies summasi. ”Olen taistellut Deepgroundia vastaan riittävän monta kertaa tietääkseni, että tällainen ei sovi kaavaan. Nuo kolme hävisivät liian helposti, he vain luovuttivat.”

Yuffie kiinnitti heittotähden selkäänsä ja silmäili miestä. ”Kuule, ensinnäkin me olemme tehneet tosissamme töitä tämän jutun kanssa, vaikkei sinusta varmaan siltä näytä. Mark on nähnyt vaivaa melkein yötä päivää, hyvä, jos on nukkunut. En ihmettele yhtään, että työ kantaa nyt hedelmää.”
”Tarkoitukseni ei ollut kyseenalaistaa hänen osaamistaan”, Vincent huomautti.
”Toisekseen me olemme ajaneet DG:n ahtaalle. Sinä kaadoit käytännössä heidän jokaisen johtohahmonsa Shelkeä lukuun ottamatta, ja hänkin on siirtynyt meidän puolellemme. He eivät toimi enää järjestäytyneesti vaan ovat hajaantuneet. Me metsästämme yksittäisiä jäseniä, emme kokonaista organisaatiota”, Yuffie jatkoi paasaamista. Vincent huolehti aivan turhasta, eikä ninjaprinsessa pitänyt miehen tavasta epäillä hänen arviointikykyään. Hän saattoi olla nuori, mutta hän oli aivan yhtä pätevä – ellei jopa pätevämpi – kuin vanhemmat WRO:n jäsenet. ”Kolmanneksi, sinä tulit paikalle myöhemmin. Olin ehtinyt piestä jo hyvän tovin niitä kolmea.”

Vincent näytti hetken siltä kuin olisi halunnut edelleen väittää vastaan, mutta lopulta mies vain huokaisi.
”Hyvä on, mutta ole varovainen”, mies totesi.
”Varovainen on toinen nimeni!” Yuffie hihkaisi. ”Nähdään myöhemmin!”

Nuori nainen käänsi miehelle selkänsä ja suuntasi ripein askelin itselleen valitsemaansa käytävään. Hän kiinnitti nyt ensimmäistä kertaa huomiota siihen, ettei tämä piilopaikka vaikuttanut kovin pölyiseltä, toisin kuin Shinran rakennuksen kellari oli ollut. Kenties tämä paikka oli hylätty vasta hiljattain. Se saattoi tarkoittaa, että Deepgroundin asiakirjoja oli yhä tallella.

Ensimmäisessä toimistohuoneessa ei ollut mitään erityisen mielenkiintoista. Yuffie poimi mukaansa vain pari poltettua levyä, jotka löytyivät lukitusta pöytälaatikosta. Jälleen kerran hän oli tyytyväinen teininä opettelemiinsa taitoihin, tiirikointi sujui häneltä edelleen.

Kuljeskeltuaan aikansa käytävien muodostamassa sokkelossa, Yuffie päätyi ovelle, joka oli lukittu ja jonka tiirikoimiseen meni huomattavasti kauemmin kuin pöytälaatikon. Pitkän yrittämisen jälkeen Yuffie kuitenkin sai oven auki ja astui sisälle hämärään huoneeseen. Hän naksautti katkaisijaa ja häikäistyi hetkeksi loisteputkien syttyessä.

Huone ei ollutkaan pelkkä toimisto. Kirjoituspöydän ja kirjahyllyn lisäksi siellä oli laboratoriovälineitä ja tutkimuspöytä. Injektioneulat viittasivat, että myös täällä oli käsitelty Deepgroundin eliittiä. Yuffie ei ainakaan jaksanut uskoa, että kyseessä oli järjestön terveydenhoitajan työhuone.

Nuori nainen kiersi huonetta ja silmäili kaikkea mahdollista. Hän ei juuri ymmärtänyt laboratoriovälineistön päälle, joten lopulta hän luovutti ja kääntyi katsomaan työpöytää. Pöydän alla hurisi tietokone, mikä sai ninjaprinsessan kohottamaan kulmiaan. Kuka jätti tietokoneensa päälle, jos hylkäsi työpisteensä? Huone ei näyttänyt siltä, että sieltä oli lähdetty kiireessä. Oliko Vincent sittenkin oikeassa?

Yuffie heilautti hiirtä. Näyttö syttyi, mutta kone tiedusteli salasanaa. Nuori nainen kirosi, hänellä ei ollut aikaa ryhtyä arvailemaan. Hän tarttui radiopuhelimeensa.
”Mark?”
”Niin?”
”Löysin käynnissä olevan tietokoneen, mutta se kyselee salasanaa”, ninjaprinsessa ilmoitti. ”Pystytkö murtamaan sen?”
”Täältä käsin? Olen pahoillani, mutta en usko, että se onnistuu”, kuului vastaus.
”Ifrit! Pitääkö tässä alkaa arvailla?!” Yuffie manasi.
”Pystyttekö sammuttamaan koneen?”
”En tiedä… odota… joo!”
”Sammuttakaa se sitten, ottakaa virtajohto seinästä ja irrottakaa kovalevy”, Mark neuvoi. Ninjaprinsessa klikkasi oikeaa kuvaketta ja jäi odottamaan, kunnes tietokone hiljeni.
”Miten minä teen sen?” Yuffie joutui kysymään. Hän osasi kyllä käyttää koneita ongelmitta, mutta hän ei ollut koskaan tehnyt sellaiselle konkreettisesti mitään huoltotoimenpiteitä. Ne hän oli suosiolla jättänyt Markin harteille, sillä mieheltä ne onnistuivat huomattavasti helpommin.

”Avaatte tietokoneen kopan, se on kiinni joko pienillä ruuveilla tai sen voi yksinkertaisesti vetää irti”, Mark selosti. ”Onko Teillä tarvittavia välineitä?”
”Ruuvimeisseliä? Leviathan sentään, en ole Cid Highwind!” Yuffie puuskahti. Hänen onnekseen sivupaneeli ei kuitenkaan ollut ruuveilla kiinni. Silti hän sai kiskoa hampaat irvessä, ennen kuin se suostui avautumaan. Näinköhän sitä oli avattu koskaan aiemmin?
”Yksi juttu”, Mark huomautti. ”Oletteko maadoittanut itsenne?”
”Niin mitä?” Yuffie älähti.
”Koskettakaa vaikka lämpöpatteria, ennen kuin ryhdytte tutkimaan tietokoneen sisusta”, nörtti neuvoi ja jatkoi sitten selostusta: ”Kun olette saanut sivupaneelin irti, on irrotettava kovalevyyn menevät piuhat. Pitäkää huolta, ettette riuhdo liian kovakouraisesti. Ette halua rikkoa portteja.”
”Mitä turkasen portteja?” Yuffie kummasteli. ”Ja mistä tiedän, mikä näistä kaikista osista edes on kovalevy?” Ninjaprinsessa osasi nimetä tuulettimen, mutta muuten tietokoneen sisältö näytti kaiken kaikkiaan hyvin vieraalta.

Yhteyden toisesta päästä kuului huokaisu, mutta Mark ryhtyi selittämään, miltä kovalevy näytti. Yuffie uskoi tunnistaneensa oikean kappaleen ja ryhtyi irrottamaan piuhoja mahdollisimman varovaisesti. Samalla hän tuki radiopuhelimen olkapäänsä ja korvansa väliin, jotta sai molemmat kädet käyttöön.

Johtojen irrottaminen ei ollut erityisen vaikea tehtävä, mutta Yuffien oli myönnettävä, että varsinaisen levyn ulos ottaminen hermostutti häntä. Mark kehotti olemaan kolhimatta esinettä, joten nuori nainen hivutti sen kotelon ulkopuolelle mahdollisimman hitaasti.

”Hmmm, ei sitä, mitä odotin.”

Ninjaprinsessan niskakarvat nousivat pystyyn ja radiopuhelin putosi lattialle. Hän laski irrotetun kovalevyn kädestään ja syöksähti pystyyn. Ääni oli etäisesti tuttu, rasittava aksentti sitäkin tutumpi. Silti hänen korviensa täytyi valehdella. Jotain punaista välähti Yuffien silmäkulmassa, ennen kuin valot sammuivat. Hän työnsi jalallaan kovalevyn pöydän alle ja vetäisi kunain käteensä.

”Mitä sitten odotit?” nuori nainen tiedusteli.
”Haha, luulitko, että jakaisin tietoni wutailaisen kirpun kanssa?” ääni pimeydestä solvasi.
”Ota huomioon, että tämä wutailainen kirppu on voittanut sinut jo kerran!”
”Sinä et voittanut mitään, annoin sinun viedä haluamasi, koska olin saanut omani”, toinen väitti. Nyt tämän ääni tuntui kuuluvan lähempää. Yuffie kyykistyi pöydän taakse ja lähti liikkeelle. Kenties hän onnistuisi hiipimään toisen jalkoihin ja iskemään tätä, ennen kuin jäisi itse kiinni. Toinen vaihtoehto oli päästä valokatkaisijalle asti, sytyttää valot ja ehtiä vihollisen kimppuun, Yuffie ei vain ollut varma, oliko riittävän nopea. Hän oli nopeampi kuin monet muut, mutta häntä ei ollut makobuustattu.

Yuffie kuulosteli toisen liikkeitä, muttei erottanut niitä pimeydessä. Paras keino olisi saada toinen puhumaan, mutta silloin hän joutuisi avaamaan myös oman suunsa. Molemmat saisivat tietää toistensa nykyiset sijainnit, jolloin ninjaprinsessalla ei edelleenkään olisi etulyöntiasemaa.

Radiopuhelimesta kantautui Markin ääni, mutta Yuffie ei saanut sanoista selvää. Seurasi räsähdys, joka kieli jonkun astuneen puhelimen päälle. Ninjaprinsessa tempaisi heittotähden selästään ja viskasi sen kaikilla voimillaan äänen suuntaan. Kolahdus kieli sen osuneen seinään, joten nuori nainen teki pikaisen syöksyn vasemmalle. Hän näki välähdyksen pimeässä ja erotti luotien suhahtavan aivan vierestään.

Naisen jalka osui johonkin, joka kaatui ja kolahti. Koeputket helisivät lattialle ja oletettavasti miinoittivat sen tuhansilla pienillä lasinsiruilla. Kunaita puristaen Yuffie suoristautui. Pimeässä taisteleminen ei ollut hänen makuunsa. Hän halusi nähdä vihollisensa ja näyttää tälle, kenelle tämä oli juuri häviämässä. Tällainen oli epäreilua peliä!

Yuffie päätti ottaa riskin ja syöksyi suuntaan, jossa oletti valokatkaisimen olevan. Hän kuuli liikettä takaansa samalla hetkellä, kun painoi kätensä seinää vasten. Jotain iskeytyi seinään aivan hänen päänsä vieressä ja sai hänet haukkomaan henkeään. Naisen sormet osuivat katkaisijalle ja painoivat sitä pikaisesti.

Ninjaprinsessa käännähti ympäri ja nosti kunain puolustuksekseen. Miekka iskeytyi sitä vasten ja paiskasi hänet kiinni seinään. Hän ei voinut uskoa silmiään.
”Sinä olet kuollut!” Yuffie kiljaisi.
”En yhtä kuollut kuin sinä kohta”, kuului ivallinen vastaus. Yuffie painoi toisen jalkansa seinää vasten ja keräsi kaikki voimansa. Hän työnsi kunaillaan miekkaa kauemmas sen verran kuin kykeni ja onnistui livahtamaan naisen ja seinän välistä. Valitettavasti toisen liikkeet olivat nopeita, ja ninjaprinsessa ehti juuri ja juuri väistää, kun miekka huitaisi lähellä seisovaa pöytää. Hän loikkasi kauemmas ja heitti naista kunailla. Leviathan, hän ei aikonut kuolla täällä.

Yuffie kierähti sivuun ja tempaisi toisen kunain esille. Jälleen hän joutui väistämään iskua. Hänellä alkoi olla ikävä aavistus, ettei hänestä ollut voittamaan vihollistaan. Tällä oli voimia, joita hän ei saavuttaisi edes kymmenen vuoden harjoittelulla.
”Saamarin friikki!” ninjaprinsessa kirosi hypähtäessään taaksepäin. Hänen hengityksensä alkoi käydä raskaaksi ja lihaksia kivisti, vaikka hän piti itseään kokeneena taistelijana. Ikäänsä nähden hän oli saavuttanut paljon, ollut mukana monessa. Hänellä oli kova kunto, mutta valitettavasti se ei ollut mitään verrattuna viholliseen, joka vaikutti väsymättömältä.

”Emme tulleet tänne tappamaan”, tuntematon ääni kantautui yhtäkkiä nuoren naisen takaa. Hän oli aikeissa käännähtää, mutta ei ehtinyt, kun jokin jysähti hänen niskaansa. Viimeinen asia, jonka hän näki, oli hänen vastustajansa hapan ilme.

~o~

Vincent tuijotti ruumiita mietteliäänä. Jokaisella oli Deepgroundin univormu yllään ja vaikutti siltä, että nämä olivat maanneet paikoillaan jo jonkin aikaa. Myös lattian ja seinät tahrinut veri oli ehtinyt kuivua. Joku oli tehnyt selvää järjestön jäsenistä eikä ollut vaivautunut toimimaan varovaisesti. Pikemminkin näytti siltä, että tekijä oli halunnut saada mahdollisimman paljon vahinkoa aikaan, satuttaa kohteitaan ja vuodattaa – tai pikemminkin roiskia – verta ympäriinsä.

Miehen radiopuhelin särähti ja hän tarttui siihen. Markin ääni kantautui kuolemalta löyhkäävään huoneeseen:
”Menetin yhteyden neiti Kisaragiin!” nuorempi mies henkäisi. ”Hän oli irrottamassa tietokoneesta kovalevyä, kun kuului kolahdus. Vähän myöhemmin koko radiopuhelin lakkasi toimimasta!”
”Menen sinne!” Vincent vastasi eikä jäänyt kuuntelemaan, oliko Markilla mahdollisesti muuta kerrottavaa.

Jo toistamiseen samana yönä korpinhiuksinen mies seurasi ninjaprinsessan jalanjäljissä. Tällä kertaa hän joutui kulkemaan huomattavasti pidemmän matkan ja mutkittelemaan pitkin käytävien sokkeloita, sillä hänellä ei ollut tarkkaa käsitystä, mihin asti tyttö oli ehtinyt vaeltaa. Kauempaa kuitenkin kantautui meteliä, joten hän seurasi ääntä.

Sulkeutuvan oven pamahdus vasemmalla puolella havahdutti Vincentin. Hän käännähti kulman taakse ja näki turvaoven. Koska kyseisellä käytävällä ei ollut muita ovia, äänen oli täytynyt lähteä siitä. Mies juoksi ovea kohti ja yritti työntää sen auki, kunnes huomasi tutunnäköisen numeropaneelin. Jälleen hän tarttui radiopuhelimeensa.
”Mark, löysin suljetun oven, jossa on samanlainen suojaus kuin aiemmassa”, korpinhiuksinen mies ilmoitti.
”Jokainen ovi on suojattu eri koodilla, sir. En ole vielä saanut murrettua niitä kaikkia.”

Vincentillä ei ollut tapana kiroilla, mutta nyt hänen suustaan karkasi jokunen ikävä sana.
”Olen pahoillani, sir, löytäisittekö toisen tien? Olen huolissani neiti Kisaragista, ei ole hänen tapaistaan vain rikkoa radi-”
”Tiedän”, Vincent murahti. ”Jatka ovien parissa, minä kierrän toista kautta.”

Mies laittoi puhelimen pois ja kääntyi ympäri. Hän palasi jälkiään ja paiskoi auki jokaisen vastaan tulevan oven löytääkseen tien johonkin muualle kuin toimistohuoneisiin. Valitettavasti kaikki potentiaaliset vaihtoehdot näytti olevan suojattu koodeilla.

Avoin ovi ja valaistu huone kiinnittivät Vincentin huomion. Hän astui ovesta sisään ja näki Yuffien makaavan liikkumattomana lattialla. Myös huoneen sisustus oli kärsinyt huomattavia vahinkoja, mutta mies ei välittänyt siitä vaan kiirehti ninjaprinsessan luokse. Tämä hengitti edelleen, ja pulssi tuntui tasaisena.

”Mark, löysin Yuffien”, Vincent ilmoitti radiopuhelimen välityksellä. ”Suositt-”
”Onko hän kunnossa?”
”Hän on hengissä”, korpinhiuksinen mies vastasi. ”Minusta on parast-”
”Hengissä? Kuinka pahasti hän on loukkaantunut?”
”En ole havainnut ulkoisia vammoja paria mustelmaa lukuun ottamatta.”
”Toipuuko hän?”
”Mitä suurimmalla todennäköisyydellä”, Vincent murahti. ”Mark, kuuntele, käske sotilaiden vetäytyä. Emme ole täällä yksin emmekä tiedä, mitä meillä on vastassa. Ei ole järkevää käydä taisteluun nyt.”

Mies kiinnitti radiopuhelimen takaisin vyöhönsä, vaikka kuuli Markin edelleen esittävän kysymyksiä raivoisalla vauhdilla. Pojankloppi kuulosti melkein hysteeriseltä, mutta Vincentillä ei ollut nyt yksinkertaisesti aikaa keskittyä tämän rauhoittelemiseen. Jos Yuffie olisi ollut kunnossa, hän olisi harkinnut lähtevänsä etsimään kiertotietä karanneiden vihollisten selustaan, mutta nyt oli parempi vetäytyä. Mark oli kuitenkin sanonut tytön olleen irrottamassa kovalevyä tietokoneesta. Oliko se viety vai yhä tallessa?

Varmistettuaan, ettei ninjaprinsessa ollut välittömässä vaarassa, Vincent kiersi työpöydän toiselle puolelle. Pöytä näytti siltä, että sitä oli isketty miekalla, ja sen vieressä lojuivat Yuffien radiopuhelimen jäännökset. Korpinhiuksisen miehen hämmästykseksi myös kovalevy löytyi pöydän alta, hän oli ollut melko varma, että vihollinen olisi vienyt sen. Mikä muu olisi voinut saada tämän hyökkäämään Yuffien kimppuun? Entä miksi tyttö oli yhä elossa? Ei Vincent valittanut, mutta Deepgroundilla ei ollut tapana jättää todistajia.

Mies otti kovalevyn mukaansa ja palasi Yuffien luokse. Kun hän nosti tytön syliinsä ja painoi varovasti rintaa vasten, hän huomasi tämän vasemmassa poskessa pienen haavan. Kenties se oli tullut lasinsirusta, rikkoutuneita koeputkia näytti olevan kaikkialla. Kaiken kaikkiaan huone näytti samanlaiselta, jossa Hojo oli aikoinaan suorittanut kokeitaan. Vincent käänsi näylle selkänsä ja käveli ulos. Hän palasi omia jälkiään, löysi kaksi WRO:n sotilasta aiemmalta taistelupaikalta ja antoi näille perääntymiskäskyn.

”Mitä neiti Kisaragille tapahtui?” toinen sotilaista kysyi, kun miehet olivat edenneet viemäreitä pitkin kauemmas Deepgroundin piilopaikasta ja nousseet maan pinnalle.
”En tiedä”, Vincent vastasi rehellisesti. ”Hän kertoo itse, kun herää.”
”Löysin kauheat määrät ruumiita, sir”, toinenkin sotilas ryhtyi puhumaan. ”Näyttää siltä, että koko piilopaikan henkilökunta on lahdattu.”
”Minäkin löysin”, toinen lisäsi.

Vincent nyökkäsi. ”Vaikuttaa siltä, että jollakulla muullakin on jotain hampaankolossa Deepgroundia vastaan.”
”Olette varmasti oikeassa, sir.”

Miehet kulkivat vaitonaisina öisen Junonin halki. Vincent ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella, hän ei kerta kaikkiaan keksinyt, kuka WRO:n lisäksi olisi voinut haluta päästä eroon Deepgroundista. Rufus Shinra kenties tahtoi sanoutua irti isänsä teoista, mutta tuskin tämä olisi silti vain tapattanut useita ihmisiä kuulustelematta näitä. Päinvastoin, nuorempi Shinra yritti korjata isänsä tekemiä virheitä ja toimia ihmisystävällisesti. Hyökkäyksen takana oli joku muu.

Korpinhiuksinen mies ei voinut olla huolestumatta. Yleensä sanottiin, että vihollisen vihollinen oli ystävä, mutta tässä tapauksessa sanontaan ei voinut luottaa. Ei ollut ollenkaan varmaa, että Yuffien kimppuun hyökännyt oli kukaan Deepgroundista. Jos taas kyseessä oli jokin toinen taho, tämä ilmeisesti piti myös WRO:a vihollisenaan. Tosin tietysti oli mahdollista, ettei hyökkääjä ollut tiennyt, kuka Yuffie oli. Tämä saattanut luulla tyttöä Deepgroundin jäseneksi.

Vincent huokaisi. Hänen täytyi vain odottaa, että Yuffie havahtuisi. Ehkä tyttö osaisi kertoa jotain, joka selvittäisi outoa tilannetta.

Kun miehet palasivat Sheralle, heitä vastassa olivat sekä Cid että Mark. Kummankin miehen kasvoilla karehti huolestunut ilme.
”Perskule, Valentine! Olisit saanut katsoa likan perään tarkemmin!” Cid sylkäisi sanat suustaan.
”Ilmeisesti minun olisi pitänyt”, Vincent myönsi. Hän oli halunnut uskoa, että Yuffie pärjäisi omillaan ja yleensä tyttö pärjäsikin. Nyt tämä oli vain kohdannut liian voimakkaan vastustajan. ”Vien hänet hyttiin lepäämään.”

Cid jupisi jotain itsekseen, mutta suuntasi askeleensa ohjaussillalle Vincentin lähtiessä toiseen suuntaan. Korpinhiuksinen mies kuuli Markin seuraavan kannoillaan. Tietokoneasiantuntija ei puhunut mitään, mutta kun Vincent vilkaisi tätä, hän näki rypyn tämän kulmien välissä.
”Yuffie toipuu kyllä”, korpinhiuksinen mies huomautti. Mark nyökkäsi, mutta jäi tuijottamaan tyttöä toisen sylissä.
”Hän vuotaa verta.”
”Vamma ei ole vakava, vaikka voit kyllä olla varma, että kuulemme siitä, kun hän herää”, Vincent totesi. ”Yuffie luultavasti vannoo tuskallista kostoa poskensa puolesta.”
”Jääkö siihen arpi?” Mark halusi tietää. ”Ei sillä, että se minua haittaisi, mutta neiti Kisaragia varmaankin kiinnostaa”, tämä lisäsi kiireesti.

Vincent vilkaisi nuortamiestä, ennen kuin kehotti tätä avaamaan Yuffien hytin oven. Ninjaprinsessa varmasti valittaisi poskestaan, muttei tämä mahdollisesta arvesta välittäisi. Sen sijaan tämä kantaisi sitä ylpeydellä ja kehuskelisi kaikille, kuinka pahoja jälkiä vastustaja oli saanut.
”En usko, että noin pienestä haavasta jää arpi”, korpinhiuksinen mies totesi laskettuaan tytön tämän vuoteelle. Hän otti esille kovalevyn ja ojensi sen tietokonenerolle. ”Tämä löytyi samasta huoneesta Yuffien kanssa.”

Mark otti levyn vastaan ja pyöritteli sitä käsissään. ”Hän siis sai sen. Hän suojeli sitä hengellään… ei se nyt niin tärkeä olisi ollut.”
”Yuffie ei ole kuolemassa”, Vincent huokaisi. ”Voit hyvin mennä tutkimaan levyä. Veikkaan, ettei hän herää paluumatkalla.” Mies ainakin toivoi olevansa oikeassa. Häntä ei houkutellut ajatus vasta tajuihinsa tulleesta ninjaprinsessasta, joka kärsi lisäksi lentopahoinvoinnista.
”WRO:n tukikohdassa on tehokkaampia tietokoneita kuin täällä…” Mark mutisi. ”Levyä ei oikeastaan kannata alkaa tutkia nyt. Sitä paitsi, Te olette varmasti väsynyt tämän kaiken jälkeen. Minä olen vain istunut koneen ääressä, voin jäädä tänne ja Te voitte…” Pojanklopin ääni vaimeni niin epäselväksi mutinaksi, ettei Vincent pystynyt kuulemaan, mitä tämä oikeastaan sanoi.

Mies hymähti ja käveli hytin ovelle. Mark tosiaan vaikutti sellaiselta mammanpojalta, joksi Yuffie oli tätä kuvaillut, mutta kenties tämä selviäisi ninjaprinsessan vahtimisesta. Vincent voisi sen sijaan vaihtaa muutaman sanan Cidin kanssa ja kysyä tämän mielipidettä tapahtumista, ennen kuin ottaisi yhteyttä Reeveen.

Korpinhiuksinen mies astui ulos avonaisesta ovesta ja oli aikeissa vetää sen kiinni, kun Mark sai äänensä takaisin.
”Kiitos, sir”, tämä sanoi.
”Mistä?”
”Että pelastitte hänet.”
”Ei kiittämistä, kuka tahansa olisi tehnyt samoin”, Vincent kuittasi ja käveli pois paikalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!