Punainen aamunkoitto: Luku 7

Punainen aamunkoitto

Luku 7

Tasainen paukutus kantautui harjoittelusalista olohuoneeseen. Itachi istui matalan pöydän ääressä ja tutkaili edessään olevia papereita. Niitä ei ollut kovin montaa, eivätkä ne loppujen lopuksi olleet niin informatiivisia kuin hän oli toivonut. Hänestä tuntui koko ajan vahvemmin, että hänen olisi lähdettävä käymään Konohassa. Kenties siellä olisi asiakirjoja, jotka voisivat vahvistaa hänen epäilyksensä.

Ainoa Itachin epäilyksiä tukeva tieto, joka papereista löytyi, oli maininta Yumen adoptiosta 23 vuotta sitten. Tyttö oli ollut tuolloin 11 kuukauden ikäinen, joten hän oli Itachia vain hieman reilun vuoden nuorempi. Mistään ei kuitenkaan käynyt ilmi, ketkä olivat Yume-chanin biologiset vanhemmat ja mistä syystä tyttö oli annettu adoptoitavaksi. Tiedot olivat kadonneet, pyyhitty pois. Toisin sanoen jollakulla oli jotain salattavaa.

Mies ajautui muistelemaan hetkeä, jolloin hän oli nähnyt Yumen kapakassa. Jokin tytössä oli vain varastanut hänen huomionsa, vaikka hänen olisi pitänyt olla täydellisen keskittynyt tehtäväänsä. Ja koko ajan Yumen läsnäolo oli häirinnyt häntä suunnattomasti. Tässä oli jotain erikoista.

Myös se, että tyttö kehittyi taidoiltaan hyvää vauhtia – joskin oli toivottoman hidas chakran hallitsemisen oppimisessa – vahvisti miehen käsitystä siitä, ettei Yume ollut aivan tavallinen tyttö. Samaan aikaan Itachi ei kuitenkaan edes uskaltanut ajatella, että tämä olisi hylätty lapsi jostain ninjakylästä. Ajatus oli periaatteessa täysin järjetön, sillä tokihan joku perhe olisi ottanut orpolapsen omakseen. Ei tätä olisi tarvinnut tunkea suurkaupunkiin tavallisten ihmisten joukkoon asumaan.

Itachi siis pelkäsi olevansa väärässä. Hän myös tiesi, että saisi taatusti kuulla Kisamelta asiasta, jos paljastuisi, ettei Yume ollut tavallista sihteeriä kummempi tapaus. Pahinta kuitenkin oli, että silloin hän olisi turhaan vaarantanut kaiken, rikkonut omia sääntöjään. Hän joutuisi tappamaan tytön.

Tappamaan Yumen.

Aluksi ajatus ei ollut tuntunut kovin kummoiselta. Itachi ei rakastanut tappamista, mutta hän oli kuitenkin tottunut siihen. Joskus se oli välttämätöntä, ja ninjan piti pystyä elämään sen asian kanssa. Yume oli kiinnittänyt häneen niin tarkasti huomiota, että tämä oli muuttunut riskiksi jo ensivilkaisulla. Ja kun Itachi oli vielä hetken mielijohteesta siepannut tytön.. No, tätä ei vain yksinkertaisesti voinut enää päästää vapaaksi vaarantamatta kaikkea. Jos Itachi tekisi niin, Kisame pitäisi huolta, että Yume surmattaisiin varmasti.

No, joka tapauksessa alkuun Itachi oli ollut varma, että hän pystyisi tappamaan tytön. Yhden yön pohdinnan jälkeen hän oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tällä saattoi olla joitain sukujuuria, joiden takia tämä oli ylipäätään herättänyt hänen huomionsa. Kyllä hänellä oli aiemminkin ollut silmää naiskauneudelle, muttei kesken tehtävien. Silloin naisilla ei yksinkertaisesti saanut olla merkitystä. Ja Yume oli tunkeutunut tuon kuoren läpi yhdellä katseella. Eli tytössä täytyi olla jotain.

Tuon yön jälkeen Itachi oli heilunut epäilysten rajamailla. Välillä Yume osoitti sellaista älykkyyttä, joka vahvisti hänen epäilyksiään. Välillä taas tytön naurettavat ja lapselliset raivokohtaukset saivat miehen uskomaan, ettei tytöstä oikeasti ollut mihinkään. Kummallisinta kuitenkin oli, että viime aikoina hänen oli tehnyt mieli hymyillä, kun Yume tulistui jostain hänen sanomastaan tai teostaan.

Niin, Itachi ei sillä hetkellä oikeastaan ymmärtänyt itseään. Häntä ärsytti, että Yume oli tunkeutunut hänen elämäänsä ja sotkenut hyvän järjestyksen. Kisame oli oikeassa siinä, että oli olemassa tärkeitä asioita, joihin Itachin olisi pitänyt keskittyä. Ja Yume häiritsi kovasti kaikkeen oleelliseen keskittymistä. Siinä oli jo tarpeeksi syytä vihata tyttöä ja tappaa tämä.

Samaan aikaan Yume toi kummasti eloa taloon sähäkällä luonteellaan. Vaikka Kisame oli hyvää seuraa, Itachi tajusi kaivanneensa muutakin. Tunne oli kovin häiritsevä sekin, muttei Itachi kuitenkaan voinut syyttää Yumea siitä, että tämän seura kiehtoi häntä.

Ja silti Yume olisi tapettava, jos osoittautuisi, ettei tämä ollut tavallista ihmistä kummempi.

Ajatus aiheutti Itachille samanlaista ahdistusta kuin ne aiemmat murhat, jotka hän oli suunnitellut etukäteen. Murhat, joita hän ei ollut halunnut tehdä, mutta jotka olivat olleet pakollisia. Yumen tappaminen ei tuntunut oikealta teolta, sillä tyttö oli syytön kaikkeen toisin kuin ne, jotka olivat aiemmin kohdanneet kuolemansa. Hän oli vain sattunut paikalle väärään aikaan ja katsonut Itachia silmiin. Siitähän kaikki oli alkanut. Niin käsittämättömän pienestä eleestä.

”Sinä vaikutat stressaantuneelta”, Kisamen ääni havahdutti Itachin. Vasta nyt mustahiuksinen mies huomasi toisen seisovan oviaukossa. Alkoivatko hänen omat kykynsä heikentyä? Kyllä hänen olisi pitänyt havaita Kisamen läsnäolo.

Itachi ei vastannut haille, vaan tyytyi kohauttamaan olkiaan. Hän silmäili vielä hetken ajan papereita ja kirosi mielessään sitä, ettei niistä tosiaan irronnut mitään hyödyllistä tietoa. Yksi vaihtoehto olisi tietysti kuulustella Yumen adoptiovanhempia, mutta sellainen toiminta olisi saattanut herättää liikaa huomiota suhteessa hyötyyn.. josta ei puolestaan ollut mitään takeita.

”Typykkä on edistynyt, mutten silti tajua tämän kaiken tarkoitusta”, Kisame jatkoi, kun ei saanut vastakaikua aiemmille sanoilleen.

”Haluan testata, mihin saakka Yume-chan yltää”, Itachi totesi yksinkertaisesti.

”Sinä elättelet toiveita, että hän olisi syntynyt ninjaklaaniin. En minä ole typerys”, haimies tuhahti.

”En ole koskaan väittänyt sinua typerykseksi, Kisame-sama”, Itachi vastasi hyvin kohteliaaseen sävyyn. Hän oli oikeastaan arvannut, että Kisame tajuaisi hänen puuhansa ennemmin tai myöhemmin.

”Vaikka hän olisikin, mitä merkitystä sillä olisi? Hänestä ei koskaan voi kehittyä kunnollista ninjaa, on yksinkertaisesti liian myöhäistä”, Kisame jankutti sinnikkäästi samaa, mitä hän oli jo monesti yrittänyt sanoa Itachille.

Valitettavasti Itachi ei osannut vastata. Hän ei tiennyt itsekään, mitä tarkalleen ottaen ajoi takaa. Hänen alitajuntansa pakotti hänet toimimaan, etsimään vastauksia, kaivamaan Yumen menneisyyden esiin. Kyllä hän tiesi, että ninjakoulutus tuli aloittaa nuorena. Yume oli auttamattomasti liian vanha, mutta pystyisi silti omaksumaan joitain taitoja ja ehkä kehittymään kohtalaisen hyväksi.

Itachi ei vain itsekään ymmärtänyt, miksi Yumen kouluttaminen ninjaksi oli niin tärkeää. Miksei hän voinut vain hankkiutua tytöstä eroon ja jatkaa entiseen malliin? Mitä hänen alitajuntansa oikein yritti sanoa hänelle?

”Et tiedä itsekään”, Kisame lausui ääneen toisen miehen sanat.

”Enpä kai, mutta se ei tarkoita, ettei vastaus olisi olemassa”, Itachi vastasi. ”Uskon sen löytyvän Konohasta.”

”Vaikka tyttö olisi syntyjään ninja, ei ole takeita, että hän olisi juuri sinun kotikylästäsi kotoisin”, Kisame huomautti.

”Miksi sitten hän herätti juuri minun huomioni? Miksi minusta tuntuu kuin olisin tavannut hänet aiemmin?” Itachi tiedusteli, vaikka tiesi, ettei Kisame pystyisi vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Hän ei osannut vastata niihin kunnolla itsekään.

”Mistä minä tiedän”, haimies tuhahti. ”Mutta jos välttämättä haluat jatkaa ajatusleikkiä, niin olet ollut päälle kaksivuotias, kun typykkä on viety kylästä. Et voisi mitenkään muistaa häntä. Ja vaikka muistaisitkin, 23 vuodessa ihminen muuttuu paljon. Et enää tunnistaisi häntä.”

”Mutta minä tunnistin, vaikken muistakaan”, Itachi intti.

Kisame huokaisi ja huitaisi ilmaa. Itachi tunnisti eleen ja tiesi toisen luovuttaneen siltä erää. Haimies oli kuitenkin niin vahvasti Yumea vastaan, että oli turha toivoa lopullista luovutusta. Ei olisi ollut ihme, vaikka Kisame olisi itse hankkiutunut riesasta eroon. Vain kunnioitus ja ystävyys Itachia kohtaan estivät tätä heilauttamasta samehadaansa.

”Milloin lähdemme?” haimies vaihtoi puheenaihetta.

”Kolmen viikon päästä. Uskon, että siihen mennessä Yume selviää matkasta ja kykenee edes välttävästi puolustamaan itseään”, Itachi pohdiskeli.

”Epäilen sitä. Konohassa on liikaa hyviä ninjoja. Tyttö ei kestäisi hetkeäkään, jos saisi heistä vastaansa edes yhden.”

”Sitten meidän on pidettävä huolta, ettei hän haasta ketään, eikä kukaan haasta häntä.”

”Mitä edes aiot tehdä siellä?”

”Hokagen varastoissa on varmasti tarkkoja tietoja jokaisesta kylässä asuneesta ninjasta, myös Yumesta, jos hän on sieltä kotoisin. Ja jos Tsunade-saman kääröistä ei tietoa löydy, aina on olemassa Uchihojen omat aikakirjat. En usko, että veljeni on siirtänyt niitä minnekään”, Itachi selosti ja vajosi hetkeksi muistelemaan entistä kotiaan. Ajatus kuitenkin sattui liikaa, joten hän karisti sen mielestään.

”Aiotko tosissasi murtautua muutaman homeisen käärön takia Hokagen tiloihin? Vaarantaa oman henkesi selvittääksesi, että typykkä on pelkkä tavallinen nirppanokka?” Kisamen äänestä kuuli selvästi, ettei tämä hyväksynyt ajatusta alkuunkaan.

”En näe muuta vaihtoehtoa.”

”Suosittelen aloittamaan niistä Uchihojen aikakirjoista. Sillä alueella ei sentään ole jatkuvaa vartiointia”, haimies ehdotti. Ilmeisesti tämä näki selvästi, ettei Itachin kanssa kannattanut yrittää kiistellä aiheesta.

”Saatat olla oikeassa. Ehkä aloitan sieltä.”

*

”Aloitat minkä?” Yume kysäisi ensitöikseen astuessaan olohuoneeseen. Hän näki selvästi, että miehillä oli jokin tärkeä keskustelu kesken. Itachi kiirehti välittömästi keräämään pöydällä olevat paperit ja tunki ne kirjahyllyn ylimmälle hyllylle, jonne Yume ei ylettynyt ilman tuolia. Kisame puolestaan mulkoili tyttöä siihen malliin kuin olisi taas kerran syyttänyt häntä jostain. Todennäköisesti syyttikin. Vaikka lintu olisi lentänyt ikkunaan, Kisame olisi väittänyt, että sekin oli Yumen vika. Ja päälle päätteeksi hyväkäs vielä syytti Yumea kohtuuttomista ajattelumalleista.

”Se ei kuulu sinulle”, Itachi vastasi. Miehen äänessä ei ollut hitustakaan epäystävällisyyttä, mutta se kertoi kuitenkin, että vastaus oli lopullinen. Yumea piinasi suunnattomasti jatkuva salailu. Ei sillä, että siepatut olisivat olleet jotenkin sellaisessa asemassa, että heidän sopi odottaa valmiita vastauksia. Silti tytöstä tuntui, että Itachi oli hänelle velkaa jotain. Mies vain taisi olla täysin eri mieltä.

”Harjoittelitko liikesarjoja, jotka näytin sinulle?” Itachi vaihtoi puheenaihetta näppärästi, ennen kuin Yume ehti edes tajuta. Tyttö nyökkäsi. Uudet hyökkäysliikkeet olivat huomattavasti vaikeampia kuin pelkät itsepuolustuskursseilla opitut, mutta Yume uskoi päässeensä niistä jyvälle. Hän ymmärsi teoriassa, miten niiden oli tarkoitus toimia, muttei kuitenkaan hallinnut hommaa käytännön puolella.

”Hallitsetko ne jo?” Itachi jatkoi kyselytuntiaan. Nyt Yumen oli pakko puistella päätään. Miehen harmistunut ilme vihlaisi häntä vatsanpohjasta. Ärtyneenä hän pakotti tunteen pois. Hän ei totisesti ollut Itachille mitään velkaa, eikä hän tarvinnut miehen hyväksyntää.. ja silti hän toivoi sitä salaa. Hän ei ymmärtänyt, mistä tunne oikein juonsi juurensa. Vaikka Itachi kohteli häntä hyvin, tämä oli vaarallinen rikollinen. Ainoat sallitut tunteet miestä kohtaan olivat pelko, viha ja katkeruus.

”Oletko kuitenkin edistynyt?” kuului seuraava kysymys.

”Vähän”, Yume vastasi vihdoin ääneen. Hän oli varma, että oli saanut yhden liikesarjan ainakin puolittain oikein. Tosin hän oli toivottoman hidas. Jopa etana olisi pärjännyt hänelle taistelussa.

”Sekin on jotain.”

”Kuka tahansa nyt edistyy päivittäisellä pakkoharjoittelulla, kun hänelle ei anneta vaihtoehtoja”, Kisame huomautti. ”Älä aseta liikaa toiveita tytön varaan.”

”Mitä toiveita?” Yume kysyi kärkkäästi. Miehet olivat taatusti keskustelleet aiemmin hänestä. Itachi suunnitteli jotain. Miksei tämä voinut paljastaa suunnitelmiaan? Miksi Kisame tiesi, mutta Yume ei? Eihän tässä Kisamen pää ollut vadilla, hemmetti sentään!

”Mene tekemään itsellesi jotain syömistä, ettet rasitu liikaa chakra-harjoittelussa. Olen pahoillani, mutten ehtinyt valmistaa lounasta”, Itachi totesi kuin ei olisi kuullutkaan Yumen kysymystä.

”Mikset voi vain vastata? Asia kuitenkin koskee myös minua!” Yume kivahti.

”Tarvitset voimia. Olet päässyt puoli metriä puuta pitkin ylöspäin, mikä on aika surkea saavutus jopa sinulta. Odotin paljon enemmän”, Itachi puolestaan pysytteli omassa aiheessaan. ”Syö kunnolla, mutta terveellisesti, ja mene sitten ulos harjoittelemaan. Tulen katsomaan myöhemmin.”

”Et ole tosissasi!” tyttö raivostui. Hän raatoi päivät pitkät, eikä saanut yhtään ainutta vastausta.

”Olen tosissani. Sinun pitäisi edistyä nopeammin, sillä meillä ei ole loputtomiin aikaa. Haluan nähdä sinun juoksevan ainakin viiden metrin korkeuteen loppuviikkoon mennessä. Chakran hallitseminen on äärimmäisen tärkeää, jos aiot kyetä kunnolla mihinkään muuhun”, mies selosti.

”Tiedät varsin hyvin, etten puhu nyt mistään typeristä harjoituksista!”

”Mutta minä puhun. Vasta kun olet osoittanut olevasi tietojen arvoinen, jaan ne kanssasi. En päivääkään ennemmin.”

Yume puristi kätensä nyrkkiin. Hän tunsi epätoivoista raivoa. Kukaan ihminen koko maailmassa ei ollut aiemmin saanut häntä niin vihaiseksi kuin Itachi. Mies näytti kaivavan hänestä aivan uusia piirteitä esiin. Tai ehkä kyse oli vain stressistä. Yume pystyi esiintymään hillityn hallitusti ja tekemään koko esimieskuntaan äärimmäisen hyvän vaikutuksen, vaikkeivät näiden toimet olisikaan miellyttäneet häntä. Sen sijaan Itachin kohdalla hänen itsehillintänsä petti yhä uudestaan.

Muista aina, että viha ja rakkaus ovat niin lähellä toisiaan, että kulkevat käsi kädessä, Hitomin ääni huomautti Yumen mielessä. Tyttö miltei ärähti ääneen. Hän ei ollut nähnyt ystäväänsä aikoihin ja silti tämä pukkasi hänen alitajuntaansa jakelemaan rakkauselämän viisauksiaan. Tosin Yume oli melko varma, ettei Hitomikaan olisi pitänyt Itachista ja tämän ylimielisestä asenteesta.

”Tämä ei ole oikein”, Yume tyytyi ärähtämään. Itachi oli yksinkertaisesti mahdoton. Väittelyt päättyivät hänen voittoonsa, mutta vain siksi, että hänellä oli valmiiksi etulyöntiasema. Samalla tavalla Yume oli pystynyt pompottamaan töissä juoksupoikia. Normaalioloissa nämä eivät olisi koskaan alistuneet hänen tahtoonsa, mutta töissä hänellä oli ollut valttikortteja käsissään suhteessa juoksupoikiin. Samalla tavalla Itachi piteli nyt parhaita kortteja ja voisi koska tahansa pelata Yumen ulos.

Tyttö kääntyi kannoillaan ja läpsytteli paljain jaloin keittiön suuntaan. Hän oli viime aikoina kulkenut siten melkein koko ajan todettuaan omat kenkänsä epäkäytännöllisiksi. Ulkona ollessa varpaita tuppasi toisinaan palelemaan, sillä kesä oli pikku hiljaa kääntymässä syksyksi. Itachi oli luvannut järjestää hänelle sandaalit, mutta niitä ei ollut vielä ilmestynyt. Miehellä näytti tosin olevan kiireitä, joten ehkä tämä ei ollut ehtinyt paneutua niin mitättömään ongelmaan kuin Yumen varpaiden tulevaan kuolioon.. ei sillä, että sandaalit olisivat suojelleet varpaita kovinkaan hyvin.

Keittiössä Yume kaatoi vettä kattilaan ja asetti sen liedelle. Hän kaiveli valmiiksi riisipaketin esiin. Kunnon annos riisiä riittäisi hänelle kyllä. Hän ei ollut koskaan ollut mikään suursyömäri, eikä nähnyt syytä tapojensa muuttamiseen. Tosin hänen kulutuksensa oli varmaankin kasvanut viime aikoina. Ainakin lihakset olivat vahvistuneet, ja Yumesta tuntui, että hän oli jopa menettänyt pari kiloa painostaan.

Tyttö tuijotteli vettä odottaessaan sen kiehumista. Ruuanlaitto oli jotain niin arkista, että sitä oli melkein vaikea mieltää osaksi hänen nykyistä elämäänsä. Jos vankina oloa nyt ylipäätään saattoi sanoa elämäksi… Kaikki, mitä hänellä oli aiemmin ollut, tuntui kovin etäiseltä. Oli kuin kaikki olisi tapahtunut jollekulle toiselle. Yume kaipasi edelleen perhettään, Hitomia ja työtään, mutta silti tuntui kuin nämä olisivat kuuluneet jonnekin hyvin kaukaiseen aikaan. Tytöllä oli vahva aikomus päästä vielä takaisin omaan elämäänsä, mutta hän tiesi myös, ettei mikään olisi enää koskaan ennallaan.

Jos Yume onnistuisi pakenemaan, hänen pitäisi muuttaa. Muuten Itachi löytäisi hänet uudestaan. Hänen olisi varmaankin piiloteltava jonkin aikaa, ennen kuin hän uskaltaisi tavata ketään tuttujaan. Jotenkin hänen olisi varmistettava, ettei Itachi enää koskaan löytäisi häntä, eikä myöskään satuttaisi ketään hänen takiaan.

Ajatus jätti tyhjän kolon sisimpään. Yume puraisi huultaan ja kaatoi riisiä veteen. Mikä häntä oikein riivasi? Hän jaksoi eteenpäin vain pakomahdollisuuden toivomisen varassa. Hän taisteli päästäkseen eroon Itachista. Ja nyt hänestä tuntui epämääräisen pahalta, kun hän ajatteli sitä lopullisuutta, joka paosta seuraisi.

”Minä tässä pohdiskelin, kauankohan Itachi-sama jaksaa kuunnella sinun keuhkoamistasi”, Kisame ilmoitti ja asteli huoneeseen. Yume seurasi, kun hai ryhtyi tekemään voileipää itselleen. Tyttö oli nykyisin melko vakuuttunut siitä, että Kisame ei osannut tehdä lämmintä ruokaa lainkaan, mutta vastasi sen sijaan vaatehuollosta. Itachi taas kykeni valmistamaan muutamaa perusruokaa, joita olikin sitten usein tarjolla. Miehet vaikuttivat melkeinpä pariskunnalta, jonka tavat olivat aikaa myöten hitsautuneet pilkuntarkasti yhteen.

”Haluatko lyödä vetoa?” hai jatkoi.

”En”, Yume sihahti hampaidensa välistä. Hän ei ollut käynyt Kisamen kanssa vieläkään yhtään ystävällistä keskustelua. Sillipurkki muuttui vain päivä päivältä ärsyttävämmäksi. Kisamea Yume suorastaan inhosi, hän tunsi vastenmielisyyttä vain nähdessään miehen. Itachiin kohdistuva viha ja ärtymys taas olivat täysin erilaisia tunteita.

Kisame jatkoi leipänsä tekoa Yumen vahtiessa riisejä. Tyttö totisesti toivoi, ettei mies aikonut jäädä keittiöön syömään. Tosin jos Itachi pyöritteli edelleen papereita olohuoneessa, ei pöydälle saisi asettaa mitään ruokatarvikkeita. Se mies oli kumman pikkutarkka siisteyden suhteen.

”Täytyy myöntää, että ihmettelen, ettei Itachi-sama ole jo hoidellut sinua”, hai huomautti yllättäen melkein keskustelusävyyn ja onnistui saman tien herättämään Yumen epäilykset.

”Ehkäpä hän ei vain halua tappaa minua. Ehkäpä hän on tajunnut, että olen hyvää seuraa, toisin kuin sinä”, tyttö tuhahti.

”En puhunut tappamisesta”, Kisame hymähti.

”Mistä sitten?” Yume kysyi, ennen kuin ehti estää itseään. Valitettavasti hänen uteliaisuutensa ei hellittänyt edes kapakalan seurassa. Jokainen tiedonmuru saattoi olla tärkeä.

”Tiedäthän sinä.. miten naiset nyt yleensä hoidellaan. Hän ei ole käynyt vähään aikaan missään, joten hän varmaankin suunnittelee käyttävänsä sinua, kun seuraavan kerran tuntee moista tarvetta”, hai tuumasi ja ryhtyi asettelemaan leipätarvikkeita takaisin jääkaappiin. ”Ja kun se tilanne tulee, älä kuvittele, että suostumustasi kysytään. Itachi-sama tekee mitä huvittaa.. ja niin teen minäkin, jos niikseen tulee.”

Niine hyvineen hai käveli ulos keittiöstä voileipä toisessa kädessään. Yume tuijotti miehen perään, kunnes tajusi riisien pian kiehuvan liedelle. Nopeasti hän nosti kattilan ylös ja pienensi lämpötilaa. Hänen ajatuksensa olivat kuitenkin toisaalla. Oliko Kisame ollut tosissaan?

Uusi pelko puristautui tytön sisimpään. Hän tiesi voivansa huutaa keuhkonsa käheiksi. Hän voisi vapaasti yrittää taistella vastaan, mutta mitään voitonmahdollisuuksia hänellä ei ollut. Ja siinä Kisame oli oikeassa, ettei Itachi ollut poistunut talosta sen jälkeen, kun Yume oli tullut sinne. Kapakala oli ollut pari yötäkin poissa, mutta Itachi pysytteli aina pihapiirissä. Ehkä miehellä oli tosiaan taka-ajatuksia.

Ja entä Kisame sitten? Hain vihjaus oli kuulostanut siltä, että tämäkin oli valmis ottamaan ilon irti lähipiirissä pyörivästä naisesta. Yume päätti salakuljettaa chakra-harjoituksissa käyttämänsä kunain huoneeseensa. Kukaan ei koskisi häneen kärsimättä siitä edes itse hieman.

Toisaalta tyttö yritti rohkaista itseään ajattelemalla, että Kisame nautti hänen pelottelemisestaan. Saattoihan hai aivan hyvin vain keksiä koko jutun saadakseen hänet varpailleen. Kisame halusi Yumen tekevän jonkin virheen, jotta Itachi hankkiutuisi hänestä eroon.

Mutta kalalla oli myös pointti.. Itachilla ei juurikaan näyttänyt olevan naisia ja mies oli kuitenkin Yumen ikäluokkaa. Sen ikäisillä oli vielä tarpeita, jotka vanhemmilta miehiltä olivat jopa saattaneet unohtua. Tyttö ei totisesti tiennyt, miten uutiseen olisi pitänyt suhtautua.

Kun Yume kaatoi riisit lautaselle ja nappasi syömäpuikot, hän päätti samalla olevansa entistä varovaisempi. Hän ei ehkä voisi voittaa, mutta ei hän noin vain alistuisikaan. Ennemmin hän sitten vaikka kuolisi uppiniskaisuutensa takia. Hänen oli vaikea uskoa, että Itachi kohtelisi ketään naista sillä tavoin. Mieshän oli yleensä kuitenkin ystävällinen, vaikkakin piti järkkymättömästi kiinni omista käsittämättömistä säännöistään. Sitä paitsi Itachi ei ollut osoittanut mitään fyysistä mielenkiintoa Yumea kohtaan. Kenties hän oli siis turvassa kuitenkin.

Silti Kisame oli onnistunut istuttamaan tytön mieleen uuden pelon ja epäilyksen siemenen.