1. lokakuuta 2017

Sävel elämälle: Luku 2

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 2





Zidane havahtui keskeltä mätästä lennettyään ensin ilman halki teatterilaivan kannelta metsään. Hän nousi hieroen päätään ja katseli ympärilleen. Joka puolella kasvoi jättiläismäisiä kuusia ja metsän yleisilme oli kokonaisuudessaan synkkä. Kaikkialla vainosi painostava hiljaisuus, joka henki jonkin pahan olemassa olosta. Ilma oli niin kosteaa, että se liimasi nuoren miehen hiukset kiinni päähän. Tunnelma metsässä oli suorastaan painostava. Mikään ei liikkunut. Nuori mies pohti, mihin suuntaan hänen olisi pitänyt lähteä kulkemaan, joka puolella oli pelkkää ryteikköä ja upottavaa sammalta. Lopulta hän päätti lähteä siihen suuntaan, joka näytti vähinten luotaantyöntävältä.
                     
Zidane sai kulkea hyvän matkaa. Upottava sammal hidasti etenemistä, ja siinä kulkeminen alkoi hitaasti särkeä pohkeita. Siellä täällä oli maahan kaatunut puita, joiden rungot olivat läpeensä lahoja. Kerran hän erehtyi laskemaan jalkansa sellaisen päälle vain huomatakseen vajoavansa puun sisään polvitaivettaan myöten. Meni oma aikansa ennen kuin hän sai kiskottua jalkansa irti lahosta puunrungosta.
                
Viimein hän kuitenkin saapui kovemmalle maaperälle. Sammal väheni hieman ja välillä esiin tuli paljasta kalliota. Kuljettuaan vielä vähän matkaa hän huomasi seisovansa jyrkänteen reunalla. Hän vilkaisi jyrkänteeltä alas ja näki vastamuodostuneen metsäaukean. Prima Vista oli pudotessaan kaatanut monia puita ja saanut aikaan suuren ympyränmuotoisen aukean.
                
Tantaluksen joukkio oli kerääntynyt teatterilaivan ympärille. Näytti siltä, että he olivat juuri saaneet sammutettua tulipalon. Ilmassa tuoksui yhä palaneen käry, ja ilmalaiva savusi ja kyti paikka paikoin. Zidane katseli ystäviään lintuperspektiivistä vielä hetken ajan, mutta käänsi sitten heille selkänsä ja lähti laskeutumaan jyrkännettä alas. Se ei ollut erityisen helppoa. Siellä täällä kasvoi sammalta, ja se tahtoi luisua pois jalkojen alta. Zidane olikin vähällä pudota useampaan otteeseen. Lopulta hän seisoi kuitenkin taas turvallisesti maankamaralla.
                
Zidanen ystävät riensivät heti ilahtuneina tervehtimään häntä. He olivat olleet varmoja, että poika oli kuollut. Niin pahalta hänen ilmalentonsa oli näyttänyt. Nyt kun tämä oli palannut heidän luokseen täysin kunnossa paria ruhjetta ja mustelmaa lukuun ottamatta, ei heidän riemullaan ollut rajoja. He takoivat poikaa selkään ja pyysivät tätä kertomaan, miten tämä oli oikein selvinnyt hengissä.
                 
Viimein teatteriryhmä rauhoittui hieman. Heidän ilmeensä kävivät vakavammiksi. He kertoivat Zidanelle, että joukon ainoa nainen, Ruby, oli jäänyt yksin Alexandriaan. Eivät he oikeastaan olleet naisesta huolissaan, tämä pärjäisi kyllä, mutta oli kuitenkin kurjaa, ettei tämä ollut ehtinyt mukaan. Toinen huono uutinen oli, että Zidanen lisäksi myös prinsessa, tämän henkivartija ja sattumalta mukaan joutunut pieni maagi olivat lentäneet ilmalaivan kannelta alas. Heitä ei ollut näkynyt putoamispaikan lähiympäristössä, eivätkä teatteriryhmäläiset olleet voineet lähteä etsimään heitä kauempaa, sillä Prima Vista oli sammutettava, mikäli he mielivät päästä pois metsästä. He olivat melko varmoja, että kolmikko oli saanut surmansa.
                     
Zidane ei voinut hyväksyä ystäviensä asennetta. Hän oli aina ollut sitä mieltä, ettei ketään saa jättää pulaan, eikä hän sitä paitsi uskonut, että prinsessa ja tämän kumppanit olisivat kuolleet, olihan hän itsekin hengissä. Häntä kauhistutti ajatuskin, että prinsessa makaisi jossain pahasti loukkaantuneena, eikä kukaan edes yrittänyt etsiä tätä. Koska kukaan muu ei näyttänyt tekevän mitään, hän päätti itse lähteä tutkimaan metsää siinä toivossa, että löytäisi tämän.
                     
Zidanen toverit varoittelivat häntä. He olivat rysähtäneet keskelle Alexandrian kaupungin alapuolella olevaa metsää, jota kutsuttiin Synkäksi metsäksi. Metsässä liikkui, mitä omituisimpia hirviöitä, ja kansan parissa kiersi tarina, jonka mukaan kukaan metsään mennyt ei ollut ikinä palannut sieltä. Kukaan ei tiennyt, olivatko he kuolleet vai oliko heille tapahtunut jotain muuta.

Ystävien varoitukset eivät voineet kuitenkaan estää Zidanea. Hän oli päättänyt seurata sisäistä ääntään ja ottaa riskin. Hän ei olisi voinut koskaan antaa itselleen anteeksi, jos ei olisi tehnyt niin. Jos hänellä oli pieninkin mahdollisuus pelastaa prinsessa, ruosteinen ritari ja maagi, hän tekisi kaikkensa, jotta onnistuisi siinä.   
                       
Zidane hyvästeli toverinsa, jotka näyttivät varsin huolestuneilta. Hän joutui ryömimään läpi mädäntyneen kaatuneen puunrungon päästäkseen soistuneelle alueelle metsään. Jos ilma olikin ollut kosteaa jyrkänteen yläpuolella, se ei ollut mitään verrattuna siihen, miten kosteaa ilma oli nyt. Zidane joutui kahlaamaan polviaan myöten limaisessa suovedessä, joka tihkui hitaasti, mutta varmasti hänen nahkaisten saappaidensa läpi kastellen lopulta hänen jalkansa kokonaan. Kun hän viimein pääsi takaisin kuivalle maalle, hänen täytyi ottaa saappaat pois jalastaan ja kaataa niistä vesi. Limaisia suokasveja putosi maahan useampi kappale. Hän katsoi niitä inhoten.
                     
Zidane oli juuri saanut saappaansa takaisin jalkoihinsa, kun joku törmäsi häneen. Hän kohotti katseensa ja näki pienen maagin hoipertelevan eteenpäin keltaiset silmät täynnä pelkoa. Nuoren miehen huomatessaan maagin silmiin syttyi toivon valo. Tämä kohotti oikean kätensä ja osoitti suoraan eteenpäin kuiskaten värisevällä äänellä:  
"Prinsessa".
                     
Zidane jätti Vivin yksin vaikeroimaan pelosta. Hän säntäsi nopeasti tämän osoittamaan suuntaan. Steiner seisoi vähintään kaksimetrisen kasvin edessä miekka koholla. Kasvi oli kaapannut prinsessa Garnetin lonkeroihinsa ja näytti siltä kuin aikoisi syödä tämän. Zidanen sydän jysähti huolesta. Hän ei enää jäänyt miettimään hetkeksikään vaan tarttui vyöllään roikkuviin tikareihinsa ja riensi Steinerin rinnalle pelastamaan prinsessaa.
                     
Vaikka kasvihirviöllä ei ollutkaan silmiä, se tuntui huomaavan Zidanen läsnäolon. Ehkä se aisti sen ilman liikkeestä tai jotenkin muuten. Joka tapauksessa se kohotti yhden lonkeroistaan ja iski sillä nuorukaisen maahan ennen kuin tämä ehti reagoida mitenkään. Iskun seuraus oli täysin odottamaton. Zidanen vartalo alkoi hohtaa kirkasta valoa, se oli suorastaan häikäisevää. Sitä mukaan kun valo kirkastui hänen kehossaan, hän tunsi voimiensa kasvavan ja iskun aiheuttaman kivun hälvenevän, kunnes tuska katosi kokonaan ja hän tunsi ainoastaan sisällään virtaavan valtavan energia määrän.
                     
Steiner kääntyi katsomaan Zidanea kummissaan. Hän ei ollut uskoa silmiään. Olihan hän monesti kuullut puhuttavan tuollaisesta ilmiöstä, mutta ei ollut koskaan tiennyt myyttien olevan totta. Eihän edes kuuluisan kenraali Beatrixin oltu nähty saavuttavan tuota tilaa.
"Tuon täytyy olla trance-tila. Olen kuullut puhuttavan siitä, mutta en tiennyt jonkun todella pystyvän siihen", hän sanoi kunnioitusta äänessään, vaikka ei voinutkaan sietää hännällistä pojannulikkaa silmissään.
                       
Zidane tunsi voimiensa saavuttavan äärimmäisen pisteen. Tietämättä oikeastaan, mitä teki, hän keskitti ajatuksensa kasviin ja sai aikaan valtavan energiapurkauksen, joka syöksyi sitä päin saaden aikaan melkoisen pahaa jälkeä. Hän onnistui siinä vielä kahdesti, mutta sitten hänen voimansa tuntuivat palaavan ennalleen, kuten myös kivut. Kasvi näytti nuutuneelta, mutta ei päästänyt prinsessaa otteestaan.
 Nyt oli Steinerin vuoro toimia. Hän kohotti miekkansa uudelleen ja juoksi kolisten päin kasvia iskien yhden sen lonkeroista poikki. Se oli sille liikaa. Se näytti ikään kuin ponnistavan juurillaan ja pian se olikin kadonnut jonnekin puiden latvojen tasolle.
"Voi ei, prinsessa on mennyttä!" Steiner huusi raivoisalla äänellä, eikä ollut ainoa, joka tunsi epäonnistuneensa täydellisesti. Zidanen mielen valtasi rajaton tuska, kun hän näki kasvin karkaavan prinsessa lonkeroissaan.
                
Vivi kompasteli tappion kärsineen kaksikon luokse näyttäen surkealta. Hänestä tuntui kuin koko juttu olisi ollut yksin hänen vikansa.
"Olen pahoillani, etten tehnyt mitään... minua pelotti niin paljon, etten kyennyt lainkaan liikkumaan", hän pyyteli anteeksi. Zidane puisteli kuitenkin päätään. Hän ei syyttänyt Viviä mistään. Tämähän oli vasta lapsi, eikä häneltä voinut odottaa samaa kuin aikuisilta. Oikeastaan olisi ollut liikaa odottaa keneltäkään, ettei tämä pelkäisi Evil Forestissa. Se oli yksi karmivimmista paikoista, missä nuori mies oli koskaan ollut.
                     
Zidane ei aikonut luovuttaa. Hän katsoi vuoroin Steineriin, vuoroin Viviin. Hän ei uskonut prinsessan olevan mennyttä, ainakaan vielä.
"Olen melko varma, että tuo kasvi vei hänet jollekin suuremmalle syötäväksi. Meillä on vielä mahdollisuus pelastaa hänet", hän huomautti ääni yhtä täynnä toivoa kuin hänen sydämensä oli pelkoa. Hän ei sillä hetkellä halunnut mitään muuta niin paljon kuin prinsessan pelastumista.
                       
Kolmikko ei kuitenkaan ehtinyt lähteä etsimään prinsessan kaapannutta kasvia, sillä jostain ylhäältä heidän niskaansa putosi toinen samanlainen. Se sieppasi Vivin syleilyynsä ja huitoi vihaisesti Steineria lonkeroillaan. Tällä kertaa pikkuinen maagi ei kuitenkaan kangistunut pelosta. Sen sijaan hän päätti toimia. Hän keskitti ajatuksensa ja iski tuli-taialla kasvia. Se hämääntyi täysin yllättävältä suunnalta tulleesta iskusta ja tarjoutui siten hyväksi maalitauluksi ritarille ja pojalle. Nämä hyökkäsivät välittömästi kasvin kimppuun Vivin yhä tulittaessa sitä magialla. Kolmestaan he voittivat kasvin hyvin nopeasti ja se näytti ikään kuin surkastuvan. Hitaasti se päästi Vivin otteestaan ja pölläytti samalla ilmoille jotain kaasua. Lähimpänä ollut Vivi veti sitä henkeensä ja pyörtyi.
                     
Steiner alkoi myös näyttää huonovointiselta vain muutaman sekunnin kuluttua. Zidane nosti Vivin syliinsä ja kehotti ritaria seuraamaan itseään. Heidän ei ollut mitään järkeä lähteä etsimään prinsessaa, kun yksi heistä oli tajuttomana ja toinenkin näytti siltä, että voisi pyörtyä minä hetkenä hyvänsä. Heidän täytyisi ensin levätä kunnolla ja palata sitten takaisin metsään.

***

Zidane katsoi tutkivasti pomoaan Bakua. Tämä näytti järkähtämättömältä. Oli täysin varmaa, ettei tämä antaisi tuumaakaan periksi. Silti nuorukainen ei ollut tämän kanssa samaa mieltä. Baku saattoi olla hänelle kuin oma isä, mutta tällä kertaa hän ei voisi yksinkertaisesti luottaa tämän auktoriteettiin. Ei tämäkään ollut erehtymätön. Kyllä hän tiesi tämän ajattelevan hänen parastaan, mutta hän oli jo tehnyt päätöksensä. Hän toteuttaisi aikomuksensa joko Bakun tuella tai ilman.
"Ei, sinä et lähde yksin harhailemaan tuohon metsään, vaikka olisi mikä. Prinsessa on luultavasti jo mennyttä, enkä minä halua tapattaa hänen takiaan yhtäkään teistä", Baku sanoi, eikä hän tällä kertaa nauranut yhtään. Hän oli tosissaan, ja se oli harvinaista. Zidane ei muistanut, milloin oli nähnyt hänet viimeksi niin totisena. Nuorukainen päätti luovuttaa toistaiseksi ja yrittää uudelleen hieman myöhemmin. Hän kohautti olkapäitään, käänsi selkänsä Bakulle ja asteli reippaasti kierreportaita pitkin pois ohjaamosta.
                       
Blank oli juuri antanut Viville omatekoista lääkettään. Tämä lepäili yhä, mutta näytti jo voivan paljon paremmin. Kun Blank lähti pois hänen luotaan, Zidane astelikin jo huoneeseen seuraavana. Hän katseli hetken Viviä sanomatta mitään. Tämän ilme muuttui hitaasti yhä epäilevämmäksi, aivan kuin tämä olisi pelännyt Zidanen haukkuvan hänet pystyyn pyörtymisen takia.
"Sinä olit todella urhea", Zidane kuitenkin sanoi ja hänen silmiensä hymy kertoi hänen puhuvan totta. Hän todella tarkoitti, mitä sanoi.
                
Vivi pudisteli päätään. Hänhän ei ollut tehnyt mitään auttaakseen prinsessaa. Hän oli ensin raukkamaisesti paennut paikalta ja sitten rynnännyt takaisin vain saattaakseen itsensä pulaan. Ei hänestä mihinkään ollut, hän vain aiheutti muille ongelmia ja vaikeuksia.
                
Zidane ei ollut samaa mieltä pikkumaagin kanssa. Hän hymyili tälle rohkaisevasti, eikä luovuttanut vaan yritti piristää tätä parhaansa mukaan. Vivi huomasi pian vastarinnan hyödyttömäksi ja katsoi viisaammaksi myöntää pojan olevan oikeassa.
"Hyvä on, herra Zidane", hän sanoi ja yritti näyttää hieman iloisemmalta, vaikka hänen olonsa ei lainkaan tuntunut siltä.
"Herra Zidane? Kukaan ei olekaan ennen kutsunut minua herraksi... ja sinäkin voit kutsua minua pelkäksi Zidaneksi", poika naureskeli.
"Se- selvä, Zidane", Vivi änkytti epäselvästi.
                     
Zidane jututti Viviä vielä hetken verran. Pikku hiljaa tämän silmät alkoivat taas kiiltää ja tämä muuttui huomattavasti terveemmännäköiseksi. Vivi oli kuitenkin vielä väsynyt metsässä koetun seikkailun takia, joten Zidane päätti antaa tämän nukkua jonkin aikaa.
                     
Kun Zidane poistui Vivin luota, Blank jo odotteli häntä oven takana. Tämä näytti siltä kuin oli joutunut odottamaan puoli vuotta muutaman minuutin sijaan. Blankin jalka takoi lattiaa kärsimättömänä ja hänen kätensä olivat puuhkassa. Zidane oli varma, että jos hän olisi voinut nähdä ystävänsä silmät, ne olisivat olleet ärtymyksen kaventamat, tosin teeskennellyn sellaisen. Hän ei kuitenkaan voinut nähdä tämän silmiä, sillä Blank oli jo ajat sitten peittänyt ne jonkinlaisella vyöllä. Kukaan ei tiennyt, miksi tämä oli niin tehnyt, eikä varsinkaan sitä, että miten hän näki vyön alta yhtään mitään.
"Pomolla on asiaa sinulle. Paras että menet tapaamaan häntä", Blank sanoi lisäten sitten, "Luulen, että hän on huoneessaan".
                
Zidane vain nyökkäsi, Blankin ääni ei ollut suorastaan houkutellut Bakun tapaamiseen. Hän ei kuitenkaan tuntenut pelkoa, lähinnä ihmetystä. Hän jätti Blankin seisoskelemaan yksinään kierreportaiden luokse ja kiiruhti itse viereiseen huoneeseen.
Huoneessa ei ollut ketään. Hän kulki pienen varaston ohi ja meni portaat alas ruumaan, jossa Tantaluksen väki oli keskustellut aiemmin sinä päivänä prinsessan sieppauksesta. Siellä oleskeli kolme teatteriryhmän miestä, jotka myös huomauttivat hänelle Bakun odottavan häntä. Koputtamatta ensin Zidane marssi suoraa päätä Bakun huoneeseen. Hänelle oli usein huomautettu, ettei hänellä ollut lainkaan tapoja, ja jossain määrin se pitikin paikkansa.
                     
Baku tosiaan jo odottelikin häntä. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt niin kärsimättömältä kuin Blank oli näyttänyt. Tämä seisoi selin oveen päin ja vaikutti siltä kuin tämä olisi tutkinut jotain seinässä. Kun Zidane saapui huoneeseen, tämä kääntyi ja katsoi poikaa suoraan silmiin.
"Sinä aiot lähteä kuitenkin, vai mitä?", hän kysyi paljastamatta äänensävyllään lainkaan, mitä ajatteli. Zidane nyökkäsi. Hän oli koko ajan suunnitellut lähtöä, ei hän voisi jättää kaunista prinsessaa yksin vaaralliseen metsään hirviömäisten kasvien armoille.
"Siinä tapauksessa en voi estää sinua. Olisihan sinun luonteesi vastaista jättää kaunis neito pulaan, ja tämä neito on todella kaunis. En kuitenkaan voi vain päästää sinua menemään. Sinun täytyy taistella minua vastaan, jos haluat mennä", hän selitti aivan rauhallisella äänellä ja naurahti sitten: "Tule ruumaan, siellä on enemmän tilaa".
                     
Nuorukainen seurasi Bakua reippaasti tuntematta lainkaan pelkoa. Hän oli otellut tämän kanssa ennenkin. Ei koskaan mennyt viikkoa, etteivät he olisi olleet eri mieltä jostain asiasta. Usein heidän riitansa päättyivätkin käsirysyksi.

Baku ja Zidane asettuivat keskelle ruuman lattiaa. Zidane huomasi vasta nyt, että pyöreä pöytä ja sen päällä ollut Alexandrian linnan pienoismalli olivat kadonneet. Ne olivat kaiketi hajonneet rysäyksessä. Huoneessa olleet kolme miestä siirtyivät seinustoille katselemaan kiinnostuneina, mitä tuleman piti.
"No, oletko valmis?", Baku kysyi.
"Milloin vain", kuului Zidanen vastaus. Hän ei koskaan antanut "vihollisen" odottaa.
                     
Kummatkin nostivat aseensa, ja samassa Baku jo ryntäsi Zidanea kohti. Tämä ei onnistunut väistämään vaan lensi iskun voimasta taaksepäin. Nopeasti hän oli kuitenkin jaloillaan ja sivalsi toisella tikarillaan pomoaan käsivarteen.
"Hahhaa, etkö sinä parempaan pysty? Tuohan vain kutittaa", tämä nauraa röhötti.
                     
Toisen nauraessa nuorimies onnistui tekemään huomattavasti paremman iskun, jonka seurauksena Baku hieman horjahti. Välittömästi tämä lopetti nauramisen ja keskittyi täysillä taisteluun. Kuitenkin viiltohaava käsivarressa ja isku olkapäähän rasittivat häntä siinä määrin, ettei hän osunut läheskään aina Zidaneen. Viimein hän luovutti:
"Hyvä on, sinä voitit! En arvannutkaan, että olisit noin hyvä", hän totesi, "Ota ritari ja maagi mukaasi. Ritarin löydät varastohuoneesta".
                     
Zidane virnisti pomolleen, laittoi tikarit takaisin vyölleen ja lähti sitten ruumasta. Hän kapusi portaat ylös seuraavaan huoneeseen, jossa oleskeli yksi Tantaluksen miehistä. Tämä sanoi hänelle avanneensa oven jo valmiiksi. Poika nyökkäsi miehelle ja asteli sisään sotkuiseen huoneeseen. Varasto oli aina ollut sotkuinen, mutta nyt se oli suorastaan kaaoksen vallassa. Steiner istui rikkinäisen pöydän ääressä surullisennäköisenä Garnet-nukke kädessään. "15...Tämä nukke ei edes näytä prinsessalta. Sitä paitsi hän on jo 16-vuotias", ritari mutisi itsekseen.
"Hei, etkö sinä ole jo vähän liian vanha leikkimään nukeilla?" Zidane tervehti tätä kiusoitteleva sävy äänessään. Tämä nosti katseensa nukesta ja nähtyään, kuka puhuja oli, hän nousi raivoisasti ylös.
"Si- si- sinä! Kaikki on sinun syytäsi! Ilman sinua ja varastovereitasi prinsessa olisi yhä turvassa!" Steiner raivosi, "Nyt hän voi olla jo kuollut", hän lisäsi masentuneella äänellä.
"Rauhoitu ruosteläjä, olen juuri menossa etsimään häntä. Haluatko tulla mukaan?" Zidane sanoi virnuillen isolle sotilaalle pelkäämättä tätä lainkaan. Olihan hän jo kahdesti taistellut tämän kanssa, eikä hävinnyt kertaakaan.
"Minä en tee yhteistyötä rikollisten kanssa!"
"Ei sitten… minä menen yksin", Zidane sanoi ja kääntyi poistuakseen.
"Hei, odota! Tulen mukaasi, mutta kun prinsessa on pelastettu, me palaamme Alexandriaan ja sinä saat ansaitsemasi tuomion... ja, ja jos prinsessalle sattuu jotain, saat vastata siitä hengelläsi minulle", Steiner alkoi perua sanojaan. Hänen ensisijainen tehtävänsä oli prinsessan suojeleminen, eikä hän voisi hylätä velvollisuuksiaan vain jonkin pojannulikan vuoksi. Zidane nyökkäsi suostumisen merkiksi ja naureskeli hiljaa mielessään kömpelölle sotilaalle.
"Mennään hakemaan Vivi".
                     
Steiner kolisteli Zidanen perässä ulos varastosta Vivin luokse. Maagi oli noussut istumaan sängyllä ja näytti nyt jo täysin terveeltä.
"Me lähdemme etsimään prinsessaa", Zidane kertoi Viville. Tämä nyökkäsi reippaasti:
"Onnea teille!"
"Tuota... itse asiassa haluaisimme, että lähtisit mukaamme", nuorukainen jatkoi.
"Mi- minäkö? En minä osaa tehdä mitään", Vivi vastusteli. Tätä ihmetytti kovasti, miksi hänet haluttiin mukaan. Viimeksikin hänestä oli ollut vain haittaa.
                       
Steiner astui esiin Zidanen takaa ja loi Viviin hyvin arvostavan katseen. Hän todella kunnioitti pikkuista.
"Mestari Vivi, näin, kuinka te käytitte tuota teidän mustaa magiaanne metsässä. Teistä voisi olla hyvinkin paljon hyötyä prinsessan pelastamisessa", hän vakuutteli aidon luottavaisena.
"No, hy- hyvä on sitten..." Vivi takelteli. Zidane nyökkäsi tyytyväisenä ja asteli ulos huoneesta.
                       
Vivi nousi vuoteelta seuratakseen nuortamiestä, mutta Steiner astui hänen eteensä tukkien tien. Nyt kun poika oli poissa, hänellä oli sopiva tilaisuus puhua maagin kanssa kahden.
"Mestari Vivi, luuletteko te, että voisitte jotenkin auttaa minua käyttämään magiaa miekkani avulla?" hän kysyi pikkuiselta. Vivin ilme muuttui epävarmaksi. Kukaan ei ollut koskaan luottanut häneen niin paljon kuin ruosteiseen haarniskaan pukeutunut ritari nyt ja se sai hänet tuntemaan itsensä jotenkin typeräksi.
"Öh, voin minä yrittää", hän vastasi, mutta ei ollut lainkaan varma onnistuisiko. Sitten kaksikko lähti Zidanen perään, toinen rämisten kuin ruosteinen peltipurkki, joka vierii alas portaita, ja toinen hellyttävästi taapertaen eteenpäin.

***

Zidane saapui ruumaan, jossa oli hetki sitten taistellut Bakun kanssa. Nyt siellä ei ollut enää kuin ne samat kolme miestä kuin aiemminkin. Teatteriryhmän johtajaa ei näkynyt. Miehet jutustelivat keskenään.
"Zidanen täytyi lyödä pomoa melko kovaa", sanoi yksi.
"Niin, hän vain nauroi katketakseen, kun Zidane oli poistunut", toinen hämmästeli.
                       
Nuorukainen ei jäänyt pidemmäksi aikaa kuuntelemaan kolmikon keskustelua vaan suuntasi seuraavaan huoneeseen, jossa hän törmäsi ystäväänsä Blankiin. Tämä nojaili seinään, mutta kohottautui suoraksi nähdessään toverinsa saapuvan.
"Minun piti antaa sinulle tämä mukaan", Blank sanoi ojentaen Zidanelle pulloa. Tämä katsoi sitä ja naurahti.
"En minä tarvitse mitään lemmenjuomia."

Blank huokaisi tuskastuneen, vaikka todellisuudessa häntä nauratti:
"Etkö sinä osaa olla hetkeäkään ajattelematta tyttöjä? Tässä on sitä minun lääkettäni, jota annoin jo sotilaalle ja maagille. Prinsessa luultavasti tarvitsee sitä", hän selitti. Vaaleahiuksinen pörröpää nappasi pullon ja kiitti siitä. Sitten hän kääntyi poistuakseen ilmalaivasta sen hajonneen kyljen kautta. Blank kuitenkin vielä pysäytti hänet.
"Pomo käski antaa tämän sinulle", tämä tyrkytti kirjettä ystävälleen.
                     
Zidane otti kirjeen ja avasi sen:
"Vaikka oletkin jo erinomainen taistelija, älä unohda harjoittaa kykyjäsi matkallasi.
Baku", kuului lyhyt, mutta ytimekäs viesti. Nuorimies nyökkäsi kevyesti ystävälleen ja käveli ulos teatterilaivasta. Myös Steiner ja Vivi tavoittivat hänet ja tulivat ulos samaa matkaa. Heidän ehdittyään matkan päähän Baku asteli huoneeseen.
"Blank, ota tämä kartta ja toimita se Zidanelle. Hän saattaa vielä tarvita sitä", hän sanoi ja antoi nuorellemiehelle Usvamantereen kartan. Usvamantereella sijaitsi kolme kuningaskuntaa: Alexandria, jota hallitsi kuningatar Brahne, Lindblum, jonka hallitsijana toimi prinsessa Garnetin setä Cid sekä Burmecia, jossa asusti ainoastaan rottaihmisiä.
                     
Zidane, Steiner ja Vivi palasivat jälleen suolle. Vivin oli hyvin vaikea kulkea siellä, sillä hän oli lyhyempi kuin toiset. Hän upposi niljakkaaseen suoveteen melkein vyötäröään myöten.
                       
Steinerillakaan ei ollut helppoa. Raskas haarniska painoi muutenkin paljon, mutta suolla sen paino tuntui kaksinkertaistuvan. Vettä tihkui sen rakosista kastellen hänen jalkansa. Lisäksi suon mutainen pohja kiskoi häntä koko ajan syvemmälle, ja pian myös hän tarpoi vyötäröön myöten vedessä.
                       
Viimein he kuitenkin pääsivät jälleen kuivalle maalle. He olivat tulleet paikkaan, jossa oudot kasvit olivat hyökänneet sekä prinsessan että Vivin kimppuun. Nyt näistä kasveista ei näkynyt jälkeäkään, kun matkakumppanit vilkuilivat ympärilleen.
                     
Kasvien hyökkäyspaikalta alkoi alamäki. Kolmikko suunnisti mäkeä alas, vaikka ympäristö näyttikin synkkenevän koko ajan. Jälleen he joutuivat hieman vetisemmälle alueelle, mutta pian maa taas nousi. Silti he ehtivät kastella kenkänsä.
                       
Pian he saapuivat pienelle aukealle, jonka keskellä oli lähde. Zidane maistoi lähteen vettä ja totesi sen erinomaiseksi. Vedellä tuntui olevan myös parantava vaikutus, sillä nuorukaisen muutamissa taisteluissa saadut pienet kolhut lakkasivat äkkiä vaivaamasta. Kun hän kertoi tuntemuksistaan Viville ja Steinerille, nämäkin päättivät maistaa vettä.
                     
Levättyään hetken sankarit jatkoivat matkaansa eteenpäin. He kulkivat punertava vetisen lammen ohi ja saapuivat sinertävänväriseen luolaan. Kaikkialle henki pahuus. He kulkivat luolassa eteenpäin ja samassa he olivatkin varsinaisen emokasvin, Plant Brainin, edessä. Se oli valtavankokoinen. Sen lonkerot peittivät reilusti yli puolet suuresta luolasta, ja se oli ahdistanut prinsessa Garnetin yhteen nurkkaan.
                     
Hetkeäkään epäröimättä kolmikko hyökkäsi Plant Brainin kimppuun. Vivi heitti sen niskaan erittäin tehokkaan tulitaian useampaan otteeseen ja onnistui kuin onnistuikin myös tehostamaan Steinerin miekkaa niin, että tämäkin saattoi käyttää tulitaikaa. Myös Zidane käytteli miekkaansa tehokkaasti. Silti taistelu vaikutti varsin epätoivoiselta. Kasvi oli jättiläismäinen, eivätkä sen lonkerotkaan olleet mitään pieniä. Sitä paitsi se käytteli niitä erittäin vikkelästi.
                     
Juuri kun tilanne näytti kääntyvän sankareiden tappioksi, Blank ryntäsi paikalle valmiina taisteluun. Yhdet lisäkädet olivatkin suuresti avuksi ja pian suuren Plant Brainin lonkerot eivät enää liikkuneet vaan roikkuivat hyödyttöminä.
                     
Steiner riensi prinsessa Garnetin luokse ja nosti tämän syliinsä. Zidane tuli heidän luokseen ja juotti Steinerin avustuksella Blankin lääkkeen hyvin kalpeaksi käyneelle tytölle.
"Hei, minusta tuntuu, että meidän olisi parasta häipyä täältä", Blank huusi yhtäkkiä. Zidane kääntyi ympäri ja näki, että kaikkialta säntäili kuusijalkaisia kasvin ja eläimen sekamuotoja, joilla oli punainen kukka selässään. Ne eivät näyttäneet mitenkään ystävällisiltä, joten joukkio katsoi parhaimmaksi poistua paikalta niin pian kuin suinkin.
                     
He ryntäsivät ulos luolasta toista kautta kuin olivat tulleet ja huomasivat olevansa hankalakulkuisen jyrkänteen reunalla. Varovaisesti, mutta mahdollisimman nopeasti, he kiipesivät alas outojen ilmestysten juostessa heidän perässään. Alas päästyään he saivat kahlata polviaan myöten vedessä, ja kasvieläimet pääsivät yllättämään heidät edestä päin.
                     
Vivi heitti tulitaian omituisten otusten kerhosta karanneiden kummajaisten niskaan ja Steiner iski niitä kohtalokkaasti miekalla. Myös Zidane ja Blank onnistuivat iskemään olioita, jotka eivät olleet kovin hyviä puolustautumaan. Pian kumppanukset jatkoivatkin juoksuaan eteenpäin.
                       
Koko metsä näytti tulevan joukkion perässä, kun he säntäsivät päättömästi pakokauhun vallassa läpi ryteikköjen. Piikikkäitä lonkeroita syöksyi heidän kimppuunsa joka puolelta, samoin kaikenlaisia metsän kummajaisia. Prinsessa Garnettia kantava Steiner ja Vivi rynnivät edellä. Seuraava tuli Zidane ja viimeisenä Blank.
                     
Samassa paksu lonkero kahmaisi Blankin tiukkaan syleilyynsä. Hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä irti, ja metsä takana oli alkanut kivettyä. Vailla pelastumisen mahdollisuutta kovalla äänellä hän käski pysähtynyttä Zidanea juoksemaan pakoon vielä, kun voisi. Hän sinkosi Bakun antaman kartan käsistään toivoen, että hänen ystävänsä ehtisi napata sen ajoissa ja päästä turvaan.
                     
Vaikka Zidanesta tuntuikin väärältä jättää rakas toverinsa pulaan, hänellä ei juuri ollut vaihtoehtoja. Vivi, Steiner ja Garnet eivät välttämättä selviytyisi ilman häntä. Nuorukainen käänsi selkänsä ystävälleen ja ryntäsi pakoon napaten ilmassa lentävän karttakäärön käteensä. Sitten hän syöksyi ulos metsästä seuraten matkakumppaniensa jalanjälkiä. Juuri ajoissa hän kieri aukealle maalle, kun metsä hänen takanaan muuttui kokonaan kiveksi.
                     
Zidane kääntyi tuijottamaan metsää takanaan. Hän koputti puunrunkoa, jonka ympärille oli kiertynyt piikikäs lonkero. Se oli todellakin kiveä. Miksi metsä oli yhtäkkiä muuttunut kiveksi? Hän ei tiennyt vastausta, mutta epäili, että emokasvin surmaamisella oli jotain tekemistä asian kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!