29. lokakuuta 2017

Sävel elämälle: Luku 6

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 6




Toverukset astuivat ulos Lohikäärmeportista ja yllättyivät täysin. Vaikka kello oli vain hieman yli keskipäivän, alhaalla laaksossa oli hämärää. He olivat ehtineet vuoren huipulla sijaitsevassa Lindblumin kaupungissa unohtaa kokonaan Usvamantereen syvissä laaksoissa ajelehtivan usvan, joka pimensi auringonkin valon.
                       
Kolmikko lähti etenemään ruohon peittämää laaksoa pitkin pohjoiseen. Maa alkoi hyvin pian muuttua koko ajan märemmäksi. Ei mennyt kovin kauan, kun heidän kenkänsä alkoivat muistuttaa itsensä täyteen imeneitä pesusieniä. Onneksi he kuitenkin huomasivat hieman edempänä pitkospuut. He suorastaan juoksivat niille ja jatkoivat sitten matkaansa niitä pitkin.
                     
Pitkospuut johtivat pienelle pitkän heinän peittämälle mutapohjaiselle saarekkeelle. Muta oli onneksi kovettunutta ja kuivunutta, koska pitkään aikaan ei ollut satanut. He huomasivat saarekkeen reunalla kaksi mooglea. Toinen näytti hyvin vanhalta, toinen taas varsin nuorelta. Vaikutti siltä, että vanhempi opetti nuoremmalle jotain. He eivät viitsineet häiritä kaksikkoa, joka oli täysin keskittynyt harjoitukseensa, joten he jatkoivat matkaansa syvemmälle heinikkoon, joka oli niin pitää, ettei edes Vivin tai Freyan hatun pää kohonnut sen yläpuolelle.
                     
Hetken haparoituaan eteenpäin ylipitkässä pöheikössä he saapuivat aukealle, jossa oli pieniä sadeveden täyttämiä lammikoita. Jättiläismäiset sammakot olivat vallanneet ne. Zidane ei voinut vastustaa lapsellista päähänpistoaan säikytellä hieman noita otuksia, joten hän ryntäsi ajamaan niitä takaa ja onnistui jopa nappaamaan yhden niistä kiinni.
   Ei mennyt kovinkaan kauan, kun pusikosta ryntäsi oudoin olento mitä Freya ja Zidane olivat koskaan nähneet. Sillä oli pitkä roikkuva kieli ja vielä pidemmät roikkuvat korvat. Päässään sillä oli kokin hattu ja yllään vaaleanpunainen mekko. Kaikkein kummallisinta olivat kuitenkin sen silmät. Ne muistuttivat neliterälehtisiä kukkia.
                     
Olento asteli Zidanen luokse kädet ojolla. Se näytti kiinnostuneen sammakosta.
"Sinä sait sammakon! Sammakot todella hyviä, mmmm", se puhui hieman huonosti.
"Kuka hemmetti sinä olet?" Zidane kysyi entistäkin hämmästyneempänä, kun olento osasi puhua.
"Minäkö? Quina", olento vastasi osoittaen itseään. Zidane kysyi Quinalta, halusiko tämä sammakon. Tämä nyökkäili innokkaana niin, että pitkä kieli melkein kosketti mutaista maata jokaisella nyökkäyksellä. Nuorukainen antoi sammakon Quinalle, joka nielaisi sen yhtenä palasena nuoleskellen huuliaan.
                     
Samassa aukealle saapui toinen outo, hyvin paljon Quinaa muistuttava olento. Se kääntyi heti puhumaan Quinalle.
"Sinä pateettinen, Quina. Et pysty edes ruokkimaan itseäsi", se sanoi tympääntyneellä äänellä. Sitten se viittasi kaikkia seuraamaan itseään.
                       
Kahdella hengellä kasvanut joukko vaelsi jälleen ylipitkässä heinikossa. Tällä kertaa he saapuivat paalujen varaan rakennetulle mökille. He menivät sinne sisälle. Se oli kalustettu erittäin yksinkertaisesti.
"Jos haluat syömisen taiteen mestariksi, et voi metsästää vain sammakoita", mestari Qualeksi esittäytynyt olio jatkoi saarnaansa. Quina alkoi väittää vastaa. Hänen mielestään sammakot olivat parasta ruokaa, mitä oli olemassa. Mestari huokaisi.
"Quina, sinä pimeydessä. Tarvitset valoa", tämä aloitti ja jatkoi sitten: "Maailma iso paikka. Monia, monia ruokia". Sitten hän ehdotti, että Quinan pitäisi nähdä hieman maailmaa. Pelkkä ajatuskin tuntui kuitenkin tästä pelottavalta.
                     
Lohduttaakseen kasvattiaan mestari kertoi, että jokaisella mantereella oli oma Qu'n rämeensä, jonne Quina voisi tehdä vierailun aina silloin tällöin, jos koti-ikävä yllättäisi. Sitten hän kääntyi Zidanen puoleen ja pyysi poikaa ottamaan Quinan mukaansa. Nuorukainen näytti miettivän, halusiko hän todella lihavan ja kömpelönoloisen otuksen mukaansa. Quinan anova katse sai kuitenkin hänet tekemään päätöksensä pian. Hän vilkaisi vielä matkakumppaneitansa nähdäkseen, mitä nämä ajattelivat, mutta kun nämä pysyivät ilmeettöminä, hän kääntyi takaisin mestari Qualen puoleen.
"Miksei", hän sanoi lyhyesti.
                     
Quina kasasi nopeasti vähäiset tavaransa ja yhdellä hengellä kasvanut matkalaisten ryhmä poistui mökistä. Mökin kuistilla Vivi kuitenkin pysäytti Zidanen. Hän sanoi, että mestari Quale näytti täsmälleen hänen isoisältään. Hän halusi käydä vielä sisällä jututtamassa outoa otusta. Zidane vilkaisi maagia ihmeissään. Miten qu-heimoon kuuluva yksilö voisi olla tämän isoisä? Eihän Vivi ollut lainkaan samannäköinen kuin esimerkiksi Quina. Nuorukainen päätti lähteä maagin mukaan, ihan varmuuden vuoksi.
                     
Mestari näytti hyvin kärttyisältä, kun näki nuorten palaavan takaisin. Vivi ei aikaillut vaan meni suoraan asiaan. Valitettavasti mestari ei ainakaan myöntänyt tuntevansa hänen isoisäänsä, vaikka sanoikin heidän kuuluvan samaan heimoon. Mitään muuta Vivi ei saanut irti oudosta hepusta. Pettyneenä hän palasi Zidanen kanssa Freyan ja Quinan luokse. Sitten nelikko päätti jättää rämeet taakseen ja lähteä kohti kuivempia maita etsimään tietä Gizamaluken luolalle.

***

Maa alkoi pikku hiljaa muuttua jälleen kuivemmaksi. Iltapäivällä toverukset saapuivat joelle, jonka ylitse vei silta. He pysähtyivät hetkeksi juomaan ja virkistäytymään. Vaikka aurinkoa ei näkynytkään, ilma oli kuumaa. He kaikki olivat yltä päältä hiessä käveltyään monta tuntia yhteen menoon.
                     
Zidane juoksi vyötäisiään myöten veteen ja kasteli kasvonsa ja hiuksensa saadakseen olonsa pirteämmäksi. Quina asettui kellumaan rannan tuntumaan, mutta Freya ja Vivi pysyttelivät kuivalla maalla. Vivi ei edes osannut uida, vaikka olikin asunut koko ikänsä meren lähellä. Hänestä oli kuitenkin hauska katsella muiden räpiköintiä vedessä.
                       
Puolen tunnin kuluttua Freya ehdotti, että he jatkaisivat matkaa. Vähän kauempana oli silta. He kulkivat sillan yli ja huomasivat, että maassa oli suuria linnun jalanjälkiä. Zidane pysähtyi tutkimaan niitä. Ne näyttivät johtavan läheiseen metsikköön. Pian nelikko suunnistikin sinne, koska jalanjäljet kuuluivat hyvin suurella todennäköisyydellä chocobolle. Jos he saisivat pyydystettyä chocobon, heidän matkantekonsa helpottuisi ja nopeutuisi todella paljon.
                       
Kun he saapuivat metsikköön, heitä päin tuli chocobo kovaa vauhtia. Sillä oli selässään moogle. Kaksikko pysähtyi suoraan matkalaisten eteen ja perääntyi sitten pari askelta taaksepäin.
"Kupooo!" moogle huusi säikähtäneenä. Sitten se veti syvään henkeä ja näytti rauhoittuvan.
"Minä olen Mene, tämän metsän valtias. Tämä chocobo on ystäväni. Sen nimi on Choco", moogle selosti tulokkaille jo huomattavasti rauhallisempana.
"Ja tämä paikka on Chocobojen metsä", hän jatkoi vielä.
                     
Zidane hymyili Menelle ja Chocolle. Sitten hän päätti kysyä, olivatko nämä nähneet Daggeria:
"Onko täällä näkynyt söpöä tyttöä?" Mene näytti miettivän, mutta pudisti valkoista päätään niin, että pallo sen tuntosarven varassa heilui puolelta toiselle.
"Ei, mutta tänne poikkesi kyllä yksi rumannäköinen tyttö", hän vastasi.
   Zidanen oli varma, ettei Mene voinut tarkoittaa sillä Daggeria. Siitä tytöstä ei saanut rumaa tekemälläkään. Häntä silti huoletti, että neito oli matkalla Burmeciaan ja hänestä oli viisainta siksi jatkaa matkaa kiireesti.
                     
Kun Mene kuuli, että matkalaisilla oli kiire päästä eteenpäin, hän ehdotti, että nämä ottaisivat Chocon. Sillä ratsastaen matka sujuisi huomattavasti nopeammin. Nuorille ehdotus sopi paremmin kuin hyvin, eikä Chocollakaan näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Se ei vastustellut lainkaan, kun matkalaiset kapusivat sen selkään.
                       
Zidane ohjasi chocobon ulos metsästä. Sitten matkalaiset ratsastivat takaisin sillan toiselle puolelle. Choco näytti tuntevan maaston paremmin kuin sen selässä istuvat nuoret, joten Zidane sanoi sille, että sen pitäisi viedä heidät Gizamaluken luolalle.
"Kweeehhh!" Choco rääkäisi ja ryntäsi sitten juoksuun suoraan kohti Aerbin vuoria.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!