29. marraskuuta 2017

Projekti S. R.: Luku 11

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.

Luku 11





”Noh, saitko mitään selville?” Yuffie tivasi pöydän ylitse. Cloud oli joutunut poistumaan seurasta kiireisen toimituksen takia, ja Tifa oli mennyt yläkertaan laittamaan lapsia nukkumaan. Shera oli puolestaan vaatinut Cidiä viettämään kerrankin koti-iltaa ja Barret oli jossain Cosmokanjonin tietämillä tekemässä omia tutkimuksiaan. Niinpä Vincent oli päätynyt lopulta istumaan kahdestaan ninjaprinsessan kanssa 7th Heavenin nurkkapöytään.

Mies puisteli päätään. ”En mitään uutta. Luulen, että Shinran rakennuksesta on löydetty jo kaikki löydettävissä oleva”, hän totesi. ”Entä Junon?”
”Siellä oli käynyt joku meidän jälkeemme. Loput tietokoneet oli tuhottu”, Yuffie kertoi. Vincent tunsi omatunnonpistoksen. He olivat käyneet pitkän väittelyn, miten toimisivat. Ninjaprinsessa oli vaatinut, että joukot jaettaisiin kahtia, jotta molemmat paikat voitaisiin tutkia mahdollisimman nopeasti. Tämä oli myös halunnut, että Vincent johtaisi toista joukkoa ja tämä toista. Koska mies oli luvannut WRO:n johtajalle pitää tyttöä silmällä, hän oli yrittänyt väittää vastaan. Valitettavasti Yuffie ei pääsääntöisesti kuunnellut järkipuhetta.

Jos tunkeilijat olisivat sattuneet paikalle samaan aikaan tytön kanssa… Tietysti tämä osasi huolehtia itsestään, eikä ollut matkustanut Junoniin yksin, mutta silti jotain olisi voinut sattua. Vincent päätti, että seuraavalla kerralla hän voittaisi väittelyn, ei, hän ei edes suostuisi väittelemään vaan ilmoittaisi, miten asiat olivat. Se saattaisi jopa toimia.

”Joku käy kisaa meidän kanssamme”, Yuffie jatkoi. ”Joku haluaa samat tiedot kuin mekin. Kaikki kovalevyt oli viety ja laitteet rikottu.”
”G…” Vincent mutisi.
”Tai Rosso”, tyttö täydensi.
”Kenties molemmat.”

Yuffie nyökkäsi harvinaisen vakavana. Tämä jäi katselemaan ympärilleen baarissa. Oli keskiviikkoilta, joten paikalla ei ollut kovin paljon ihmisiä. Muutama vakioasiakas istui samassa pöydässä kuin aina, ja baaritiskillä eräs vanha juoppo piinasi Tifan työntekijää typerillä kysymyksillään.

Yuffie nojasi leuan vasempaan käteensä ja huokaisi. Tämän liikkeet olivat levottomia ja ilme turhautunut. Yhtäkkiä Vincent tunsi tennarin kärjen tömähtävän sääreensä.
”Oho, anteeksi, Vince”, ninjaprinsessa ähkäisi ja nosti toisen jalkansa tuolille.
”Ei se mitään”, mies hymähti.
”Tämä on tosi rasittavaa. Mitään ei tapahdu, mitään ei löydy”, Yuffie purnasi. ”Minä kaipaan toimintaa tai edes jännittävää hiiviskelyä.”
”Luulisi, että olisi jännittävää hiiviskellä paikassa, jossa miltei pääsit hengestäsi”, Vincent huomautti.
”Niin kai sitä luulisi, mutta oikeasti se oli aika tylsää.”
”Tylsääkin oppii arvostamaan”, mies väitti. Hänellä ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että koko salaperäinen kuvio ratkeaisi ja tilanne rauhoittuisi. Hän ei halunnut murehtia, aikoiko joku sekopää jälleen kerran tuhota maailman.

Yuffie ryhtyi raaputtamaan pöydän pintaa ja kuului potkiskelevan tuolin jalkaa kantapäällään.
”Minä en pidä tästä yhtään”, tyttö jatkoi valittamista. ”Oikeasti! Ensin näyttää siltä, että vihdoin saamme Deepgroundin karkulaiset kiinni, sitten ne mokomat menevät kuolemaan jonkun kolmannen osapuolen käsissä! Emmekä me edes tiedä, kuka se hullu on, hän voi kävellä päivittäin ohitsemme, emme vain tajua sitä. Sitten on vielä tämä salailujuttu. En tajua, miksei Tifalle ja Cloudille saa kertoa! Minusta se on väärin, ei Cloud pimahda siitä, ei hän seonnut aiemminkaan!”
”Hän vain yritti eristää itsensä kaikista muista”, Vincent muistutti ninjaprinsessaa. Kun Cloud oli sairastunut geostigmaan, tämä oli kuvitellut voivansa ratkaista ongelman yksin. Toisaalta chocobonhiuksinen mies oli myös onnistunut ottamaan itseään niskasta kiinni ja päättänyt yrittää saada syntinsä anteeksi, kun Vincent oli vielä rypenyt omissaan.
”Minä kuvittelin, että olet kanssani samaa mieltä!” Yuffie puuskahti.

Vincent nyökkäsi. Ei hänkään pitänyt salailusta, mutta – toisin kuin wutailaistyttö – hän ymmärsi, että joskus sille oli tarvetta. Hän ei vieläkään tiennyt Reeven syitä, mutta hän uskoi vahvasti, ettei tämä huvikseen ollut jättänyt kertomatta tapahtumista Tifalle ja Cloudille.
”Kyllä minä tajuan, että Tifalla ja Cloudilla on nyt hankalaa, mutta heillä on oikeus tietää”, Yuffie ei lopettanut inttämistään. ”En vain käsitä, mikä tällä kertaa mättää… Tifa ei sano mitään, mutta hän on välillä hirveän väsyneen oloinen ja minusta Cloudkin käyttäytyy omituisesti, jopa Cloudiksi.”
”Mitä tarkoitat?”
”Eilen, kun kaljakuorma saapui, Cloud kantoi joka ainoan laatikon sisälle”, Yuffie supatti pöydän ylitse kuin olisi kertonut suurenkin salaisuuden. ”Käskemättä, ei antanut Tifan nostaa edes yhtä.”
”Sanot tuon kuin se olisi paha asia”, Vincent kummasteli.
”Chocobon takamus on niin saapas, ettei tajua tehdä tuollaisia juttuja oma-aloitteisesti!” ninjaprinsessa väitti.
”Reeve Tuesti sanoi Tifalle, ettei hänen pidä rasittaa liikaa itseään. Cloud kuuli sen”, utuinen ääni ilmoitti yhtäkkiä pöydän päästä.
”Leviathan!” Yuffie kiljaisi ja sai muutaman asiakkaan päät kääntymään nurkkapöydän suuntaan. ”Onko sinun pakko säikytellä, Shelke?!”
”Olen pahoillani”, tyttö ilmoitti, muttei kuulostanut siltä, että olisi ollut tosissaan.
”Ja mitä tarkoitat, ettei Tifa saa rasittaa itseään? Onko hän sairas?” ninjaprinsessa vaihtoi puheenaihetta.
”Ei hän ole sairas”, Shelke totesi. ”Hän sanoo, että on vain vähän väsynyt.”

Koska brunetti oli viimeksi myöntänyt kenenkään kuullen olevansa väsynyt? Vincent tiesi, etteivät toisten asiat kuuluneet hänelle, mutta kieltämättä uutiset olivat huolestuttavia. Jos Tifa olikin sairastunut, tämä tuskin mainostaisi asiaa Shelkelle. Toisaalta oli myös mahdollista, että nainen oli oikeasti väsynyt, sillä tämä näytti painavan töitä ympäri vuorokauden.

”Se nyt voi tarkoittaa mitä tahansa!” Yuffie puuskahti.
”Voitko poistua?” Shelke töksäytti ninjaprinsessalle.
”Anteeksi kuinka?”
”Voitko mennä muualle?” pikkutyttö tarkensi.
”Minulla on täysi oikeus olla täällä!” Yuffie kivahti. ”Mene it-”
”Yuffie, älä viitsi”, Vincent huoahti. ”Shelke, tuollainen on aika epäkohteliasta”, mies lisäsi toiselle tytölle. Hän oli yhä varmempi, että noiden kahden välillä oli kummallista kitkaa, mutta siihen soppaan hän ei varsinkaan halunnut työntää lusikkaansa yhtään enempää kuin oli pakko.
”Minulla on asiaa sinulle, Vincent Valentine”, Shelke ilmoitti.

Yuffie puuskahti jotain epämääräistä ulos menemisestä ja nousi pöydästä. Tyttö riuhtaisi takin mukaansa ja marssi baarin läpi. Jos Vincentiltä kysyttiin, tämä ylireagoi varsin voimakkaasti. Toisekseen mies ei ollut ollenkaan varma, että halusi jäädä Shelken kanssa kahdestaan. Edellinen kerta ei ollut onnistunut erityisen hyvin.

”Yuffie tulee vielä takaisin, hän tulee aina”, Shelke tuumasi ja istui pöydän ääreen.
”Olisit joka tapauksessa voinut olla hänelle kohteliaampi”, Vincent huomautti.
”Miksi? Ei hänkään ole kohtelias minulle”, tyttö tokaisi ja oli oikeassa. Yuffie ei suorastaan ilkeillyt Shelkelle, mutta ei ollut tälle ystävällinenkään. Kenellekään ei ollut jäänyt epäselväksi, ettei ninjaprinsessa erityisemmin välittänyt toisen tytön seurasta. Pelkäsikö Yuffie, että Shelke varastaisi tämän paikan AVALANCHEn nuorimpana ja koheltavimpana jäsenenä?

”Oletko miettinyt, mitä kerroin sinulle, Vincent Valentine?” Shelke keskeytti miehen pohdinnat.
”Shelke, sanoin sinulle, että sinun on unohdettava ne tunteet”, mies huokaisi. ”Ne kuuluivat Lucrecialle, ja hän on poissa.”
”Ne kuuluvat nyt minulle”, tyttö väitti. ”Etkö sinä välitä yhtään?”

Vincent jäi sanattomaksi. Totta kai hän välitti, mutta hän ei voinut kertoa sitä pikkutytölle, ettei herättäisi tässä turhaa toivoa jostain, mitä ei koskaan tapahtuisi.
”Hän sanoikin, että niin olisi, ettet sinä ymmärtäisi”, tyttö totesi.
”Hän?” korpinhiuksinen mies sai kysyttyä. Shelke ei voinut tarkoittaa Lucreciaa, eihän?

Shelke puisteli päätään. ”Ei sillä ole väliä. Minä en halua uskoa häntä, sinä olet vain vaikea tapaus, Vincent Valentine.”
”Shelke, sinun on keskityttävä itseesi, ei minuun”, Vincent yritti.
”Minä muistan kaiken!” tyttö ilmoitti. ”Ensin se tuntui hieman oudolta, mutta… minä olen alkanut vaalia niitä muistoja. Niistä on tullut minun muistojani. Sellaisia muistoja, joita minulla pitäisi olla.”

Korpinhiuksisen miehen kurkkua kuristi ja hänen sydämensä paukutti rintaa vasten. Hän ei tiennyt, mistä Shelke puhui, mutta hänellä oli paha aavistus. Kuinka paljon itsestään Lucrecia oli siirtänyt maailmanlaajuiseen verkkoon?
”Kunhan ka… aikaa kuluu, saat omia muistoja”, Vincent sai kakistettua ulos. ”Oikeita, aitoja muistoja, jotka kuuluvat vain sinulle, eivät kenellekään muulle.”
”Nämä muistot ovat aitoja!” Shelke huudahti, nousi seisomaan ja tarttui miehen pöydällä lepääviin käsiin. ”Minä näen ne niin selvästi. Muistan, kuinka sinä… kuinka sinä…”
”Ne ovat Lucrecian muistoja”, Vincent korjasi ja veti kätensä kauemmas. Hänestä tuntui kamalalta tehdä niin epätoivoiselle pikkutytölle, mutta tämän täytyi ymmärtää, ettei tämä voinut elää toisen elämää. Mies ei edes halunnut pohtia, mitä kaikkea Shelke ’muisti’. Hänellä ja Lucrecialla oli ollut intiimit hetkensä, oli kiusallista ajatellakin, että nainen olisi siirtänyt myös nuo muistot verkkoon kenen tahansa käytettäväksi. Ei kai tämä olisi tehnyt niin oikeasti? Shelken täytyi puhua jostain muusta.
”Haluan niiden olevan minun muistojani, meidän muistojamme. Niin kuuluu olla”, tyttö väitti. Vincent nielaisi. Jos tämä puhui ’heidän muistoistaan’, täytyi olla kyse jostain muustakin kuin pelkästä keskustelusta. Miksi, miksi näin piti tapahtua?
”Ei. Niin ei voi olla”, mies lausui sanat mahdollisimman hitaasti.

Shelke käännähti ympäri ja juoksi ulos baarista. Vincent tunsi itsensä roistoksi. Hän tajusi juuri särkeneensä pikkutytön sydämen. Mutta mitä muuta hän olisi voinut tehdä? Tytön tunteet eivät olleet tämän omia, ne olivat jonkinlaisia kaikuja Lucrecian tunteista, niin täytyi olla. Jonain päivänä Shelke vapautuisi niistä kokonaan ja osaisi katsoa tilannetta toisesta näkökulmasta.

Silti Vincent ei voinut olla miettimättä, tarkoittivatko Shelken tunteet, että Lucrecia halusi kertoa välittävänsä hänestä edelleen. Mies puisteli päätään, hän ei saanut lähteä pohtimaan asiaa. Heillä oli ollut hetkensä, lyhyt sellainen, eikä enempää kuulunut olla. Lucrecian olemus säilyisi kenties ikuisesti makokristallin sisällä, mutta nainen itse oli jo palannut elämänvirtaan. Vincent sen sijaan oli elossa ja hänen tuli jatkaa elämäänsä eteenpäin. Niin Lucreciakin oli halunnut, kun oli pelastanut hänen henkensä.

Shelken käytös ei vain helpottanut asiaa.

Samassa Vincent vasta todella sisäisti, että tyttö oli rynnännyt ulos. Saiko tämä tehdä niin? Nyt oli jo ilta, kaduilla oli pimeää. Edge ei varsinaisesti ollut vaarallinen paikka, mutta pikkutyttöjen ei silti kannattanut juoksennella pitkin katuja tähän aikaan.

”Vincent? Mikä hätänä?” Tifan ääni tunkeutui miehen tajuntaan. Vincent käänsi katseensa ruskeisiin silmiin, joiden yläpuolella kulmat olivat kurtussa.
”Shelke”, mies huokaisi. ”Hän karkasi juuri ulos.” Vincent tiesi, että hänen olisi pitänyt kertoa, mistä tytön karkaaminen johtui, mutta sanat eivät vain tulleet.
”Hän on tehnyt sitä viime aikoina usein”, brunetti kertoi. ”Luulen hänen saaneen vihdoin ystäviä.”
”En tiedä, onko silti hyvä ajatus, että hän vaeltelee tähän aikaan yksin ulkona”, Vincent sanoi. ”Hän saattaa olla juuri nyt hyvin herkässä mielentilassa.”

Tifa kohotti toista kulmaansa ja loi pitkän katseen korpinhiuksiseen mieheen. Hitaasti naisen kasvoille levisi ymmärrys.
”Minä olen yrittänyt puhua hänelle”, nainen myönsi. ”Hän taitaa olla hieman ihastunut sinuun, Vincent. Hän näyttää pikkutytöltä, mutta on oikeasti lähes kaksikymmentä. Hän käy nyt läpi melkoista murrosta.”
”Tiedän sen.”
”Hänen on vaikea ymmärtää, miten tavallinen maailma toimii, mutta hän on edistynyt todella paljon. Toivon vain, ettei hän kiusannut sinua kovin paljon”, Tifa jatkoi.
”Luulen, että minä kiusasin häntä enemmän kuin hän minua”, mies totesi, vaikkei ollut varma sanojensa totuudenmukaisuudesta. ”Pitäisikö hänen peräänsä kuitenkin mennä?”
”Hän ei pidä siitä, että häntä kohdellaan kuin lasta. Ehkä on parempi antaa hänen tuulettaa päätään hetki”, Tifa pohdiskeli. ”Ei hän yleensä mene kovin kauas tai ole pitkään poissa.”
”Tätä on tapahtunut usein?”
”No, kuten sanoin, hän on alkanut liikkua enemmän ulkona”, nainen kertasi, ”mutta hän myös kiukuttelee enemmän. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun hän juoksee ulos, kun asioiden kulku ei miellytä häntä. Hän tulee kuitenkin aina takaisin.”

Naisen sanat kevensivät miehen mieltä hieman. Ehkä Shelkestä ei kannattanut olla huolissaan, jos ulos juokseminen oli jokapäiväistä käytöstä. Mies vain toivoi, ettei tyttö enää elättelisi hänen suhteensa mahdottomia toiveita. Kenties tämä myös oppisi päästämään irti valheellisista muistoista, kun ymmärtäisi, ettei niistä koskaan voisi tulla nykypäivää.

~o~

Yuffie kiskoi takin päälleen ja jäi istumaan 7th Heavenin terassille, vaikka ilta oli jälleen viileä. Hän ei ymmärtänyt, mitä Shelkellä oli häntä vastaan. Likka oli mielin kielin kaikille muille, mutta häntä tämä silmäili ajoittain jopa vihaisesti. Se kakara sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkärankaansa. Nuori nainen ei ollut lausunut ajatuksiaan ääneen muiden kuullen, mutta Shelkessä oli jotain vialla… muutakin kuin se pikkuseikka, että tämä oli viettänyt kymmenen vuotta elämästään Deepgroundin käsissä.

Kyllä nuori nainen oli tietoinen, että Shelken täytyi olla pahasti traumatisoitunut eikä tämä paranisi hetkessä, mutta silti Yuffieta ärsytti. Hän ei ollut tehnyt tytölle mitään, päinvastoin hän oli auttanut aina, kun oli siihen kyennyt siitä huolimatta, ettei erityisemmin viihtynyt toisen seurassa. Hän oli tehnyt sen ystäviensä takia, erityisesti Tifan. Sillä naisella oli taipumus kerätä siipiensä suojaan kaikki apua tarvitsevat eikä lähiympäristön auttanut kuin sopeutua. Tähän asti Yuffie oli viihtynyt erinomaisesti vanhemman naisen hoidokkien seurassa, mutta Shelke…

Ninjaprinsessa nosti oikean jalkansa vasemman päälle ja heilutti sitä raivokkaasti edestakaisin samalla, kun risti kädet rinnalleen. Oli typerää hermostua, hän tiesi sen varsin hyvin. Shelkeä piti ymmärtää, tämä ei ollut sosiaalisilta taidoiltaan ikäisensä tasolla, ei millään mittapuulla ikäisensä tasolla, joten tälle piti antaa anteeksi huono käytös.

”Arh, minä en vain jaksa!” Yuffie purnasi ääneen, vaikkei ketään ollut kuulemassa. Hän yritti, hän ihan oikeasti yritti, mutta Shelke ei tullut yhtään vastaan. Tälläkin kertaa tyttö oli keskeyttänyt tärkeän keskustelun, koska oli halunnut jutella Vincentin kanssa. Eikö tämä olisi voinut odottaa omaa vuoroaan?

Keskustelusta ninjaprinsessa muisti jälleen Tifan ja rauhoittui hieman. Hänen pitäisi ehdottomasti kysyä naiselta, miten tällä meni. He eivät olleet hetkeen jutelleet kunnolla, kun kumpikin oli uppoutunut töihinsä ja aina, kun he olivat tavanneet, oli paikalla ollut muitakin. Naisten jutuille ei ollut ollut aikaa. Yuffie oli kuitenkin varma, että Tifa kertoisi huolensa, jos saisi tilaisuuden puhua asioista rauhassa.

Ehkä meidän pitäisi järjestää tyttöjen ilta… nuori nainen pohdiskeli. Sellainen saattaisi tehdä hänellekin hyvää. Työkuviot olivat juuri nyt lähinnä turhauttavia, hän tarvitsisi muuta ajateltavaa. Kenties hän jopa keksisi jotain uutta, jos irrottautuisi hetkeksi oravanpyörästä.

Yuffie alkoi laskeskella, milloin hänellä olisi seuraavan kerran vapaapäivä. Tifalla ei käytännössä sellaisia ollut, vaikka baari oli kiinni sunnuntait ja maanantait. Lapsista ei vain otettu lomaa, mutta ehkä Chocobon takamus tai joku toinen suostuisi katsomaan katraan perään yhden illan. Cloudilta voisi kysäistä asiasta piak-

7th Heavenin ovi heilahti ja pamahti kiinni niin kovaa, että Yuffie säpsähti. Shelke ryntäsi terassille kiukkuinen ilme kasvoillaan.
”Tämä on kokonaan sinun vikasi!” tyttö ilmoitti. ”Sinä pilaat kaiken!”
”Vai minä pilaan kaiken?!” Yuffie kiljaisi ja ponnahti jaloilleen. Hän veti syvään henkeä ja yritti saada itsensä tasapainoon, Tifa ei katsoisi hyvällä, jos hän nyt sanoisi, mitä hänellä oli mielessään. Että Shelke kehtasikin! Tämä se oli tunkenut AVALANCHEn jäsenten elämiin sotkemaan kuvioita. Helkkari, likka oli yrittänyt tappaa Vincentin! Tällä ei ollut varaa sanoa yhtään mitään.

Shelke pamautti jalkansa terassin lattiaa vasten ja puristi kätensä nyrkkiin. ”Sinä! Sinun takiasi kukaan ei arvosta minua! Minun kuuluisi olla sinä!”

Okei, likka oli seonnut lopullisesti. Yuffiella ei ollut aavistustakaan, mistä tämä oli saanut päähänsä, että hän oli syypää arvostuksen puutteeseen. Sitä paitsi Shelkellä oli ympärillään joukko välittäviä ihmisiä, jotka kaikki työskentelivät tämän tulevaisuuden puolesta.
”Tajuatko ollenkaan, miten kiittämätön olet?” Yuffie ärähti. ”Tifa on ollut koko ajan rinnallasi, Cloud on aina paikalla, kun tarvitset häntä, Reeve on värvännyt parhaat lääkärit etsimään keinoa makoriippuvuutesi parantamiseksi, Marlene, Denzel, Rina ja Dorian suorastaan palvovat sinua, Barret ja Cid pitävät sinua oikein pikkuenkelinä ja edes Vincent ei vihaa sinua, vaikka yritit tappaa hänet!”
”Silti sinä olet heille aina enemmän!” Shelke kiljui. ”Jos sinua ei olisi, he näkisivät minut sellaisena kuin olen oikeasti. Minä en ole pikkutyttö!”
”Nyt ainakin käyttäydyt kuin pahainen kakara!” ninjaprinsessa huusi takaisin.

Shelke haukkoi henkeään ja tuijotti Yuffieta suurin silmin. Ninjaprinsessa vastasi katseeseen yhtä kiukkuisesti. Ehkä hän oli juuri mennyt liian pitkälle, mutta häneltä ei vain riittänyt loputonta ymmärrystä likan oikuille.

Yhtäkkiä pikkutyttö säntäsi kadulle ja juoksi kulman taakse. Yuffie tuijotti sanattomana tämän perään, kunnes tuli ajatelleeksi, ettei Shelkellä kenties ollut lupaa poistua 7th Heavenista. Hyvä on, tämä oli aikuinen, mutta tämä ei osannut huolehtia itsestään. Sitä paitsi kellokin oli ties mitä, ja Tifa ei katsoisi hyvällä, jos kuulisi Yuffien aiheuttaneen tytön karkumatkan.

Raskaasti kiroten ninjaprinsessa pyrähti tytön perään. Hän kiirehti kulman taakse, muttei nähnyt tätä missään.
”Shelke?” hän huhuili hölkätessään katua pitkin eteenpäin. Hän kurkisteli porttikongeihin ja roskisten taakse, mutta tyttö tuntui haihtuneen ilmaan. Minne tämä oikein oli piiloutunut?

Yuffie jatkoi aina kadun päähän saakka näkemättä vilaustakaan Shelkestä. Päästyään seuraavalla kadulle hän jäi vilkuilemaan kumpaankin suuntaan. Samassa hän muisti Vincentin maininneen jotain tytön kyvystä kulkea huomaamattomana.
”Shelke, tule näkyviin”, ninjaprinsessa pyysi. ”Tähän aikaan ei kannata kuljeskella yksin. Tifa höykyttää meidät molemmat, jos saa tietää tästä.”

Nuori nainen käänsi selkänsä uudelle kadulle ja silmäili edellistä. Piileskelikö Shelke kuitenkin jossain?
”Hei, olen pahoillani siitä, mitä sanoin. En tarkoittanut sitä”, ninjaprinsessa yritti. Pahuksen pahus, ei häntä huvittanut kierrellä pitkin katuja Shelken perässä. Hän halusi palata takaisin sisälle ja juoda mukillisen kuumaa kaakaota. Miksi toisen oli pitänyt hermostua juuri tänään? Eikö tämä olisi voinut tehdä sitä vaikka edellisenä iltana tai seuraavana, kun Yuffie olisi ollut jossain muualla?
”Shelke, unohdetaan koko juttu. Tule nyt esille, mennään takaisin 7th Heaveniin, ennen kuin Tifa huolestuu. Hänellä on varmaan jo iltapalakin sinulle valmiina”, Yuffie maanitteli ärtymyksen kasvaessa edelleen. Hän yritti kuitenkin pitää äänensä kurissa. Kunpa hän olisi osannut pitää kielensäkin. Kyllä hän tiesi, ettei Shelken jutuista kannattanut hermostua. Tyttö vain sai hänet varpailleen käytöksellään, mutta ei hän silti halunnut tälle mitään pahaa.
”Ihan totta, tämä ei ole hauskaa!” ninjaprinsessa manasi. ”Okei, sait huijattua minua, voitit tämän erän. Tule nyt esiin, ole kiltti. Minä jäädyn tänne, ja sinullakin on varmaan jo kylmä.”

Ehkä Shelke ei sittenkään ollut tällä kadulla. Yuffie huokaisi ja suuntasi jälleen eteenpäin. Hän syöksähti paremmin valaistulle kadulle ja sihtasi uudemman kerran molempiin suuntiin. Muutama ihminen oli liikenteessä, mutta yhtään pikkutyttöä ei ollut näkyvillä. Ninjaprinsessa pysäytti vastaantulevan pariskunnan ja kysyi, oliko vastaan tullut ketään Shelken näköistä. Hänen epäonnekseen kaksikko puisteli päätään, ennen kuin jatkoi matkaansa.

Nuori nainen päätti lähteä oikealle. Hän kulki ripein askelin eteenpäin ja haki katseellaan tuttua hahmoa. Hän oli tuhlannut yhdellä kadunpätkällä aivan liikaa aikaa, Shelke saattaisi olla nyt jo ties miten kaukana. Toisaalta yhtä hyvin tämä voisi piileskellä jossain aivan lähellä. Yuffien teki mieli raastaa hiuksia päästään. Miksi, miksi hän oli mennyt avaamaan suunsa? Tifa ei antaisi hänelle ikinä anteeksi, jos hän ei löytäisi sitä typerää kakaraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!