24. marraskuuta 2017

Punainen aamunkoitto: Luku 11

Fandom: Naruto

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen vuosia sitten kirjoitin. Koska Japani-tietämykseni oli tuohon aikaan hyvin paljon rajallisempaa kuin nykyisin, teksti voi sisältää asiavirheitä tuolta ajalta. Tarina itsessään lienee yhä Naruto-fanille toimiva.

Punainen aamunkoitto




Luku 11


Yume ei ilmestynyt aamiaiselle, mikä oli oikeastaan hyvä asia. Paitsi, että tytön olisi pitänyt syödä kunnolla, sillä päivän harjoitukset veivät voimia. Siitä huolimatta Itachi oli tyytyväinen, ettei tätä näkynyt. Syitä oli kaksi: hän ei ollut vielä selvittänyt omia ajatuksiaan tytön suhteen ja Deidara ja Tobi eivät olleet vielä lähteneet.

”Täytyy sanoa, että olen nukkunut paremminkin”, Deidara huomautti ja katseli Itachia haastavasti. ”En tiennyt teidän piilopaikkaanne näin meluisaksi yöaikaan.”
”Itachin henkilökohtainen ilolintu päätti olla muutamasta seikasta tällä kertaa eri mieltä”, Kisame tarjoutui oitis selittämään. Itachi pysyi vaiti, mutta tunsi saman tien ärtymyksensä kasvavan.
”Se tyttö puussa?” Deidara kysäisi.

Minkä takia Kisame otti Yumen puheeksi, vaikka oli itse varoitellut Itachia edellisenä yönä? Toisaalta mainitsemiselta tuskin olisi voinut edes välttyä.

”Minähän huudan, vaikka se olisi viimeinen tekoni!”

Niin, kaikki talossa olijat olivat varmasti kuulleet Yume-chanin huudon. Seinät eivät olleet mitenkään erityisen hyvin äänieristetyt, sillä eristykselle ei ollut ollut aiemmin minkäänlaista tarvetta. Edellisenä yönä se olisi kuitenkin ollut hyvä asia.

Mikähän Yume-chania oli ylipäätään riiponut? Ensinnäkään tyttö ei yleensä edes herännyt, jos Itachi sattuikin vierailemaan yöaikaan tämän huoneessa. Ja tälläkin kertaa Itachi oli ollut mahdollisimman hiljaa, hän ei ollut päästänyt ääntäkään, joten hän ei voinut olla syynä Yumen heräämiseen. Ellei tyttö ollut sitten vihdoin alkanut aistia läsnäoloa. Itachi kuitenkin epäili sitä. Yume kehittyi joissain asioissa nopeasti, mutta toisissa taas hyvin hitaasti, mikä johtui koulutuksen myöhäisestä ajankohdasta. Se olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten.

Syy tytön heräämiseen oli siis jossain muualla. Entä tämän säikähtäminen sitten? Selvästi Yume oli odottanut jonkinlaista hyökkäystä, sillä ei kai tämä muuten olisi kunaita piilottanut tyynynsä alle. Lisäksi tytön sekavat puheet vaivasivat Itachin mieltä. Ehkä väsymys oli sotkenut tämän ajattelua, mutta selvästi tämä oli luullut Itachin tulleen tappamaan tämän.. tai sitten jotain pahempaa. Mutta miksi? Itachi oli jo ajat sitten lopettanut turhat uhkaukset. Hän tiesi pystyvänsä kuulostamaan uskottavalta, mutta samalla hän myös tiesi, ettei välttämättä kykenisi kuitenkaan toteuttamaan uhkauksia. Sitä paitsi ne olivat turhia, sillä Yume oli satunnaisia raivoamisia lukuun ottamatta käyttäytynyt hyvin, sopeutunut elämään talossa.

Joko Itachi oli tulkinnut tytön sopeutumisen väärin alistumiseksi vallitsevaan tilanteeseen, ja Yume oli koko ajan vain odottanut tilaisuutta tappaa hänet tai sitten tyttö oli oikeasti pelännyt jotain. Koska Itachi uskoi, ettei Yume ollut täydellinen idiootti – täytyihän tämän ymmärtää, ettei mitään mahdollisuuksia voittoon ollut – oli tyttö tosiaan pelännyt.

Oliko Yume edelleen siinä uskossa, että Itachi aikoi tappaa tämän? Itachi luuli antaneensa ymmärtää, ettei hänellä ollut sensuuntaisia aikeita. Hän oli hankkinut – laittanut Kisamen hankkimaan – Yumelle kaiken tarvittavan, ollut ystävällinen ja kohtelias, joskin ankara harjoitusten suhteen ja tehnyt kaikkensa, jotta tytöllä olisi ollut hyvä olla talossa. Jokin oli ilmeisesti silti mennyt vikaan. Tytön ajattelumallissa oli vain vaikea pysyä mukana.

”Eikö olisi reilua jakaa omasta hyvästä muillekin? Samassa veneessähän tässä ollaan”, Deidara sanoi häijysti. Itachi tajusi muiden jatkaneen keskustelua ilman häntä jo hyvän aikaa.
”Ei ole Itachin velvollisuus hommata sinulle naisia vain siksi, ettet itse siihen kykene”, Tobi huomautti.
”Kysyikö joku sinun mielipidettäsi?” Deidara ärähti.
”Tottahan se on. On ne sinun yrityksesi nähty.. Tiedätkö, ettei naisiin tee vaikutusta se, että räjäytät kaiken ympäriltäsi. Sinun pitäisi olla hienovaraisempi”, Tobi jatkoi Kisamen virnistellessä leveästi hainhampaillaan.

Kerrankin Itachi oli kiitollinen Tobille, sillä tämä oli vienyt Deidaran huomion toisaalle ja siten säästänyt Itachin aiheuttamasta lisää närää heidän kahden välille. Deidaran ollessa kyseessä Yume-chan tarvitsi todellakin suojelua. Kisame ei tehnyt tytölle mitään, mitä Itachi ei sallinut, mutta Deidarasta ei todellakaan voinut sanoa samaa. Paitsi, että tällä oli äärimmäisen lyhyt pinna, tämä etsi taatusti jatkuvasti mitä tahansa keinoa kostaa Itachille.

Sanaharkan jatkuessa Itachin ajatukset karkasivat tulevaan. Vajaan kolmen viikon päästä koittaisi lähtö Konohaan. Yumen olisi oltava valmis, mutta tietenkään tyttö ei kävisi edes genin-tason ninjasta. Hyvällä tuurilla he kuitenkin pääsisivät hylätylle Uchihojen asuinalueelle kenenkään estämättä ja huomaamatta. Itachi todella toivoi, että niin kävisi, sillä hän ei kaivannut uutta yhteenottoa Konohan ninjojen kanssa, eikä hän halunnut myöskään vaarantaa Yumea. Silti tyttö oli pakko ottaa mukaan. Tämän jättämisessä talolle yksin oli riskinsä.

Ja mitä tuli Konohaan palaamiseen.. se ei ajatuksena miellyttänyt Itachia, mutta hän ei keksinyt parempaakaan ratkaisua. Uchihat olivat aikoinaan olleet toinen voimakkaimmista klaaneista. Heidän aikakirjansa olivat siis parhaiten säilyneet. Ja jos Yume sattuisi olemaan konohalaista ninjasukua, hänen tietonsa löytyisivät kyllä joko niistä tai Hokagen kääröistä.

*

Yume oli ollut valveilla jo tunteja. Kädessä tuntui tykyttävää kipua, joka ei ottanut hellittääkseen. Hän oli käyttänyt aikansa lukemalla uutta kirjaa, mutta hiljalleen hänen olonsa oli muuttunut muutenkin epämukavaksi. Hän oli toivottoman nälkäinen, ja lisäksi rakossa tuntuva paine alkoi käydä sietämättömäksi.

Aika ajoin tyttö oli noussut ylös ja kävellyt ovelle, mutta kääntynyt sitten takaisin. Itachi oli sanonut hänen tehneen viisaasti, kun hän oli pysytellyt poissa vieraiden tieltä. Ehkä oli syytä jatkaa samalla linjalla.

Päivä ehti ainakin puoleen, ennen kuin ulko-ovi kävi. Yume huokaisi helpotuksesta ja raotti omaa oveaan. Missään ei näkynyt ketään, eikä kuulunut ylimääräisiä ääniä. Ilmeisesti vieraat olivat vihdoin poistuneet talosta. Tyttö livahti käytävään ja suorastaan juoksi vessaan.

Housujen alas saaminen oli oma operaationsa, sillä oikea käsi ei pitänyt liikuttelusta. Hommassa kesti aivan liian kauan, mutta lopulta Yume kuitenkin onnistui. Hän pohti, että olisi ehkä pitänyt vaihtaa päivävaatteet ennen huoneesta tuloa, mutta nyt oli jo myöhäistä. Sitä paitsi, tuskinpa kukaan tarkkailisi häntä vessareissulla.

Käden kivistys veti väkisinkin ajatukset edelliseen yöhön. Yumea hävetti yhä suunnattomasti oma typerä käytös. Miksi hän oli uskonut Kisamen valheisiin? Itachi ei ollut antanut aihetta minkäänlaisiin epäilyksiin. Nyt mies ei taatusti luottaisi häneen enää ollenkaan, mikä tekisi tietysti pakenemisesta huomattavasti vaikeampaa.

Silti oman edun ajattelu ei tuntunut edes tärkeimmältä. Yumen mielessä poltteli se, miten pahasti hän olikaan onnistunut loukkaamaan Itachia. Hän oli yrittänyt vahingoittaa miestä, joka oli tullut tuomaan hänelle lahjan. Sellainen oli anteeksiantamatonta. Vähintä, mitä Yume ansaitsi, oli kivistävä käsi, jolla ei voinut juuri nyt tehdä paljon mitään.

Tyttö ruoski itseään henkisesti pitkän aikaa, mutta nousi lopulta ja suoritti vaikean operaation, johon kuului housujen päälle laittaminen, käsien, kasvojen ja hampaiden peseminen. Miten vaikeaa kaikki olikaan vasemman käden varassa…

Yume avasi kylpyhuoneen oven vasemmalla kädellään ja astui takaisin käytävään aikomuksenaan mennä vaihtamaan vaatteet ja pihistää sitten keittiöstä aamupalaa. Hänen katseensa kuitenkin osui pariin jalkoja ja mustaan kaavun helmaan. Vatsassa kierähti kummasti, kun hän antoi silmiensä kulkea ylöspäin. Mustaa kangasta punaisilla pilvillä loputtomiin, kunnes vihdoin paljastuivat irvokkaaseen virneeseen vääntyneet kasvot ja kellanvaaleat hiukset. Yume nielaisi kuuluvasti.

”Hah, tiesin, että tulisit esiin ennemmin tai myöhemmin. Ilmeisesti Itachin meneminen ulos sai sinut liikkeelle kolostasi”, mies nauroi vasten Yumen kasvoja. Tyttö tunsi valtavaa halua vetäytyä takaisin vessaan ja kääntää oven lukkoon. Ilmeisesti mies kuitenkin aavisti hänen aikeensa, sillä tämä työnsi oven kiinni, ennen kuin Yume ehti edes liikahtaa. ”No niin, mikähän sinussa on niin erikoista, että kelpaat kuuluisalle Uchihalle.. Kasvosi ovat ihan sievät, mutta noista rinnoista ei kyllä saa minkäänlaista otetta..”

Kiukunpuna kipusi hyvin äkkiä Yumen poskille. Hän hädin tuskin rekisteröi saaneensa juuri kuulla Itachin sukunimen, sillä häntä loukkasi suunnattomasti tämän miehen puhetyyli ja sanat. Kenelläkään ei ollut oikeutta arvostella häntä tuolla tavoin! Tyttö aikoi jo möläyttää jotain, mutta puri sittenkin huultaan. Ehkä kerrankin oli parempi pysytellä hiljaa.

”Mykkä? Älä viitsi esittää. Jokainen tässä talossa kuuli viimeöisen ulinasi”, mies pilkkasi. ”Avaa nyt se sievä suusi ja kerro, mikä sinussa on niin ihmeellistä.”

Yume ei vastannut vieläkään. Hän tarkkaili tilannetta. Kylpyhuoneen ovi oli kiinni ja mies seisoi hänen edessään. Todennäköisesti tämä oli niin nopea, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia rynnätä tämän ohitse. Ja koska tämä kuului Itachin järjestöön, tämän täytyi olla hyvä taistelija. Sitä paitsi Yume käytti lyönteihin lähinnä oikeaa kättään, eikä se todellakaan ollut käyttökunnossa.

Mies kohautti olkapäitään. ”No, kaipa Itachi vain pitää pienikokoisista naisista. Ovat kuulemma kireämpiä kuin isommat.”
”Sinä..” sihahdus karkasi Yumen huulilta. Tarvitsiko hänen todella kuunnella mitä tahansa? Ajatus ei ehtinyt pidemmälle, kun mies oli jo painanut hänet ovea vasten. Tämän kasvot olivat epämiellyttävän lähellä.
”Mitä olitkaan sanomassa?”
”Näpit irti minusta!” Yume kirkaisi ja painoi kätensä miehen rintaa vasten. Oikeaa rannetta vihlaisi ilkeästi, ja tytön huulilta pääsi voihkaisu. Miehen vartalo painui häntä vasten inhottavasti. Miksi hän olikaan lähtenyt huoneestaan!

”Deidara, anna tytön olla. Hän ei selvästikään pidä sinusta”, uusi ääni tunkeutui Yumen tajuntaan.
”Älä puutu tähän, Tobi! Sinusta on ollut jo tarpeeksi harmia yhdelle päivälle”, Deidaraksi kutsuttu mies ärähti.

Kun vaaleahiuksisen miehen pää kääntyi sivulle tämän puhutellessa toveriaan, Yume keskitti voimansa oikeaan jalkaansa ja iski nopeasti polvellaan eteen ja ylöspäin. Deidaran kasvot vääntyivät kivusta ja vihasta Yumen livahtaessa tämän kainalon alitse. Tyttö näki Itachin seisovan käytävän puolessavälissä ja piiloutui tämän selän taakse. Hänen sydämensä jyskytti, mutta hän tajusi onnistuneensa kerrankin pelastamaan itsensä. Tietenkin hän tiesi, että ilman Itachia Deidara ja Tobi olisivat luultavasti tehneet hänestä hakkelusta, mutta hän oli silti ylpeä itsestään. Hän oli ainakin päässyt karkuun.

”Minusta tuntuu, että sinä olet käyttänyt vieraanvaraisuuttamme väärin, Deidara-sama”, Itachi sanoi hämmästyttävän tyynellä ja kohteliaalla äänellään. Yume pohti, mahtoiko mies koskaan kuulostaa suuttuneelta. Tosin hän osasi jo erottaa hienoisen särön äänessä silloin, kun Itachia oikeasti suututti tai ärsytti jokin. Nyt tuon särön pystyi erottamaan varsin helposti.

”Mielenkiintoista, mielenkiintoista”, Tobi mutisi naamionsa takaa saaden kylmät väreet kulkemaan pitkin Yumen selkärankaa. Deidara ei sen sijaan sanonut mitään, mutta pakotti itsensä pystympään asentoon. Mies mulkaisi kumppaniaan pahasti ja käänsi sitten katseensa Itachin ja Yumen suuntaan. Yume tuijotti takaisin Itachin takaa varmana siitä, että oli nyt turvassa.

Se oli melkoinen muutos edellisen päivän ja yön aikana muhineeseen pelkoon. Yume tajusi tosiaan pelänneensä Itachia, mutta nyt hän ymmärsi, että ainoa, joka hänet tässä paikassa saattoi pitää turvassa, oli juurikin tuo mustahiuksinen mies.

”Minusta tuntuu, että teidän on aika lähteä”, Itachi jatkoi tovin kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Hän siirtyi sen verran, että eteiseen pääsi kulkemaan esteettä. Yume siirtyi hänen mukanaan, jotta Itachi olisi varmasti hänen ja Deidaran välissä.

Deidara tuijotti Itachia hetken, mutta marssi sitten mielenosoituksellisesti ulos talosta. Tobi seurasi hitaammin hänen perässään, ja Yumella oli kumma tunne, että mies tuijotti häntä naamionsa takaa.
”Toivottavasti tapaamme pian, neiti”, mies sanoi päästyään ovelle.
”Jos minusta on kiinni, te ette tapaa enää ikinä”, Itachi tokaisi. Nyt miehen ääni kuulosti suorastaan pelottavan kylmältä. Oli selvää, että tämä halusi pitää Yumen ja rikostoverinsa erossa toisistaan.
”Aina yhtä määrätietoinen, etkö olekin?” Tobi kysäisi sulkiessaan oven perässään.

Yume puhalsi ilmat keuhkoistaan. Hän ei ollut edes tajunnut pidätelleensä hengitystään. Jälleen kerran hänen mielessään kävi, ettei hänen sydämensä välttämättä kestäisi kovin kauan nykyistä rasitustasoa. Työelämä saattoi olla joskus todella stressaavaa, mutta se ei ollut mitään hänen nykyiseen elämäänsä verrattuna.

”Oletko kunnossa?” Itachin kysymys havahdutti Yumen. Tyttö nyökkäsi. Eihän hänelle ollut varsinaisesti käynyt mitään.
”Olen.. kättä vain särkee pirusti”, hän myönsi. Äskeisen jäljiltä sitä tykytti entistä ikävämmin.
”Tule keittiöön.”

Yume jäi hetkeksi tuijottamaan Itachin perään, mutta kiirehti sitten keittiöön itsekin. Hän harkitsi hetken livahtavansa ensin vaihtamaan vaatteet, mutta jos he kerran olivat kahdestaan – ja hän oli jo edellisenä yönä esiintynyt Kisamenkin edessä yövaatteissaan – ei varmaankaan ollut väliä, vaikka hän viihtyisi vielä hetken mukavissa sortseissaan ja topissaan.

Itachi oli jo laittamassa vettä kiehumaan ja oli nostanut jonkin purkin tiskipöydälle. Yume istahti vapaaseen tuoliin ja jäi seuraamaan miehen puuhia.
”Täytyy myöntää, että onnistuit yllättämään minut”, mies puhui selkä Yumeen päin. ”Ja varmasti Deidara-samakin yllättyi pahemman kerran. Tuo oli kuitenkin kirjaimellisesti isku vyön alle, eikä sitä pidetä kovin hyväksyttävänä.”
”Hän ansaitsi sen!” Yume huomautti välittömästi.
”Miehenä minun täytyy sanoa, että tunnen myötäkärsimystä pelkästä ajatuksesta”, Itachi hymähti.
”Senkun tunnet, minua ei kaduta tippaakaan”, Yume ilmoitti ja risti kädet rinnalleen, mutta vaihtoi asentoa saman tien, sillä se ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Hänestä oli suunnattoman väärin, että Itachi moitti häntä, vaikka hän oli ensimmäistä kertaa onnistunut puolustamaan itseään.

Seurasi hetken hiljaisuus. Itachi sekoitti jotain kiehuvaan veteen ja keittiöön levisi kummallinen haju. Se nipisteli Yumen nenää, mutta hän ei vaivautunut kysymään, mitä mies oli ryhtynyt keittämään.
”Jos Deidara ei olisi huomannut minua kääntyessään puhumaan Tobille, iskusi ei olisi luultavasti ehtinyt perille asti”, mies paljasti yllättäen. Pettymys valahti voimakkaana Yumen ylle. Hän oli onnistunut siis ainoastaan siksi, että Itachin läsnäolo oli häirinnyt Deidaraa. ”Hienoa kuitenkin, että yritit. Toivoa sopii vain, etteivät vastustajasi jatkossa ole satoja kertoja sinua voimakkaampia ja kehittyneempiä ninjoja.”

Yume ei vastannut. Oli tietysti ollut typerää edes kuvitella, että hän olisi voinut osua Itachin rikoskumppaniin ilman apua. Yhtäkkiä hän tunsi hirvittävää tarvetta olla parempi ja osata enemmän. Hän halusi näyttää Itachille, että hänestä oli johonkin, että hänestä voisi tulla ninja. Hän halusi, että miehellä olisi edes hieman aihetta olla hänestä ylpeä. Oli nimittäin inhottavaa joutua jatkuvasti tämän arvosteltavaksi.

Itachi laski höyryävän mukillisen kitkerän hajuista litkua ja pienen salvapurkin Yumen eteen. Hän istui tytön viereen ja tarttui tämän oikeaan käteen hyvin varovaisesti ryhtyen sitten kiertämään sidettä auki. Ranne tuntui kuumottavalta ja aralta. Se saattoi olla vähän turvonnutkin. Pahemman sorttinen nyrjähdys, jos Yumelta kysyttiin.
”Alkaa näyttää siltä, että kyseessä voi olla revähtymä”, Itachi mutisi. Hän avasi salvapurkin ja ryhtyi levittämään ranteelle vihreää, haisevaa salvaa. Hajusta huolimatta se viilensi ihanasti ihoa. Yumen olo parani välittömästi hieman. ”Tietenkään sinulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta väistää, jos minä päätän käydä tosissani kimppuusi, mutta jatkossa pyri aina väistämään tai pysäyttämään sinuun suunnattu isku, ettei näin pääse käymään.”
”Taidan olla toivoton tapaus. En jaksa uskoa, että minusta on ninjaksi”, Yume mutisi nenäänsä nyrpistellen.

Itachi vilkaisi tyttöä kulmiensa alta, ennen kuin ryhtyi kietomaan sidettä uudestaan paikoilleen, ja sai tytön sydämen hypähtämään. Nuo silmät, miksi ne olivat niin intensiiviset ja lumoavat.
”Sinä olet vain kouluttamaton. Et olisi koskaan päässyt puuhun, jos et olisi ninjasukua. Kuka tahansa voi oppia hallitsemaan chakraansa, mutta sinun iässäsi se ei onnistuisi tuossa määrin, ellet olisi perinyt vertasi joltain ninjaklaanilta.”

Meni hetki, ennen kuin sanat todella upposivat Yumen tajuntaan. Hänelle tuli kumma tunne, että Itachi tiesi hänen menneisyydestään enemmän kuin hän itse. Hän oli jo kauan sitten luopunut toivosta saada selville, ketkä olivat olleet hänen biologiset vanhempansa, mutta nyt uteliaisuus palasi polttavana. Ninjoja siis.. tai ainakin toinen oli ollut.

”Mitä sinä tiedät minun menneisyydestäni?” Yume kysyi saman tien.
”En mitään varmaa”, Itachi vastasi rehellisesti. ”Vain sen, mitä olen itse päätellyt ja kerroin jo sinulle kaiken.”

Tyttö tunsi jälleen pistelevää pettymystä. Hän oli ehtinyt toivoa, että Itachi olisi onnistunut selvittämään sen, mitä hän oli itse tuloksetta yrittänyt.
”Melkein kaikki sinua koskevat tiedot, siis ensimmäiseltä elinvuodeltasi, ovat kadonneet”, mies lisäsi. No, sen Yume oli tiennyt itsekin. Adoptiotoimisto oli maksanut hänelle sievoisen summan siitä hyvästä, ettei hän ollut tuonut julkisuuteen tapahtunutta häpeällistä virhettä. ”Mutta juo nyt teesi, ennen kuin se jäähtyy. Kaikki selviää kyllä aikanaan.”
”Mistä sinä sen tiedät?” Yume tivasi.
”Kunhan tiedän. Juo nyt.” Itachi työnsi lemuavan mukin lähemmäs tyttöä.

Yume silmäili vihreäruskeaa nestettä epäilevästi. Se haisi hirveältä, joten se ei voinut maistua kuin kamalalta.
”Se lemuaa. Mitä se on?”
”Pajunkuoriuutteesta keitettyä teetä, auttaa kipuun”, mies kertoi.

No, koskapa lääkkeet olisivat herkkua olleet. Yume nosti epäileväisenä mukin huulilleen ja siemaisi pienen kulauksen juomaa. Se oli haalistunut sopivan lämpöiseksi, mutta nostatti karvaan maun kielelle ja yritti kivuta takaisin ylös päästyään kurkkuun asti. Tyttö yskäisi ensin ja yökkäsi heti perään.
”Tämä on kamalaa.”

Itachin ilme kertoi, että valittaminen oli turhaa. Yume tunsi itsensä pikkutytöksi, joka ei halunnut syödä vihanneksia lautaseltaan. Lapsuuden kokemukset olivat opettaneet, että pöydässä kuitenkin istuttiin, kunnes lautanen oli tyhjä. Oli sanomattakin selvää, että Itachi aikoi soveltaa samaa käytäntöä teen juomiseen.

Yume huokaisi alistuneesti ja nosti mukin uudestaan huulilleen. Hyvin hitaasti hän sai litkun alas kurkustaan, jossa se karvasteli ilkeästi. Olisiko ollut liikaa ostaa talouteen purkillinen aspiriinia? Pilleri oli huomattavasti helpompi nielaista maistelematta.

Ihme kyllä, juomakin loppui aikanaan. Se lämmitti vatsassa mukavasti, vaikka olikin ollut makuelämyksenä sitä luokkaa, että Yume toivoi tämän olleen viimeinen kerta, kun hän joutui sitä juomaan. Hän laski mukin kolahtaen pöydälle.
”Kiitos.”
”Mistä?”
”Kaikesta, mitä olet tehnyt. Tiedät minusta jo enemmän kuin itse tiesin hetki sitten, olet pelastanut minut Kisamen kynsistä ja nyt myös Deidaran. Ja opettanut minulle sellaisia taitoja, joista en ole edes osannut uneksia”, Yume huomasi selostavansa. Hän ei olisi koskaan uskonut kiittävänsä Itachia aidosti jostain. Ehkäpä hän oli alkanut kärsiä pahanpuoleisesti Tukholma-syndroomasta.. mutta jos olikin niin, hän ei välittänyt.

Yume tarttui vasemmalla kädellään Itachin käteen saaden miehen hätkähtämään. Se oli yllättävää, sillä hän oli luullut, ettei miestä voi nyt säikäyttää mikään.
”Kiitos myös kirjasta”, hän sanoi hiljaa ja vilkaisi miestä varovasti.

Tytön sydän otti muutaman ylimääräisen lyönnin, kun yllättävä ajatus pälkähti hänen päähänsä. Hyvin nopeasti hän painoi hätäisen suukon miehen poskelle, ennen kuin ryntäsi ulos keittiöstä suoraa päätä omaan huoneeseensa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!