10. marraskuuta 2017

Punainen aamunkoitto: Luku 9

Fandom: Naruto

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen vuosia sitten kirjoitin. Koska Japani-tietämykseni oli tuohon aikaan hyvin paljon rajallisempaa kuin nykyisin, teksti voi sisältää asiavirheitä tuolta ajalta. Tarina itsessään lienee yhä Naruto-fanille toimiva.

Punainen aamunkoitto




Luku 9


Hitomi?

Yume? Mitä sinä täällä teet? Oletko sinä tullut takaisin? Mitä sinulle oikein tapahtui?

Missä me olemme?

Hitomi katselee ympärilleen ja kohauttaa sitten olkapäitään. Yumekin vilkuilee ympäristöään. Kaikki on hämärää. Hän ei tiedä, missä oikein on.

En tiedä.

En minäkään.

Minulla on ikävä sinua.

Minullakin sinua.

Minne sinä katosit?

Itachi vei minut kotiinsa.

Kuka hän on?

Hullu rikollinen, se hän on. Minä vihaan häntä.

Etkä vihaa.

Mistä sinä sen tiedät? Et tunne häntä.

Ei minun tarvitse. Tunnen sinut, se riittää.

Yume mulkoilee Hitomia. Tämä on saanut taas jonkin typerän ajatuksen, eikä Yume halua missään nimessä kuulla sitä. Hänen ystävänsä on liian kiinnostunut hänen rakkauselämästään. Keskittyisi omaansa.

Et voi silti tietää, miltä minusta tuntuu.

Enkö?

Et todellakaan. Itachi on paha, minä vihaan häntä ja haluan pois täältä.

Haluatko?

Etkö sinä haluaisi?

En, jos olisin rakastunut sieppaajaani.

Älä ole hölmö. Hän on rikollinen, kenties jopa murhaaja.

Mutta ei hän sinua tappaisi.

Tuo on jo paksua sinultakin!

Hitomin huulilta karkaa hermostunut kikatus, jonka Yume tunnistaa oitis. Hänen ystävänsä kikattaa sitten miltei aina, kun on puhe miehistä. Yleensä silloin vain puhutaan Hitomin miehistä. Ei Yumen, koska Yumella ei koskaan ole miehiä.

Sinun jo aika löytää joku. Olet odottanut koko ikäsi.

Enkä ole. Minä en tarvitse miestä.

Tulee päivä, jolloin tarvitset.

Miten äiti ja isä voivat? Oletko nähnyt heitä?

Yume haluaa epätoivoisesti saada tietoa kotipuolesta. Hän ei voi keskittyä tyhjänpäiväiseen väittelyyn nyt, kun hänellä on tilaisuus puhua Hitomin kanssa pitkästä aikaa.

He ikävöivät sinua.

Kerrotko, että olen kunnossa?

Kerron kyllä. Sinähän et aio enää palata, vai mitä?

Tietenkin aion. Mitä sinä horiset?

Jäät sinne, koska et voi lähteä.

Odotan vain sopivaa tilaisuutta ja pakenen.

Ja kun se tulee, valitset toisin.

Et voi tietää.

Voinpas.

Mistä muka?

Koska minä olen sinä.

Yume räväytti silmänsä auki. Huoneessa oli pimeää, vaikka hän oli jättänyt valot päälle. Joku oli ilmeisesti käynyt myöhemmin sammuttamassa ne. Hän erotti hämärästi tumman hahmon, joka oli kyykistynyt hänen futoninsa lähelle. Pitkät hiukset olivat kerrankin auki ja peittivät miehen kasvot osittain.

Hitto, oliko Kisame ollut sittenkin oikeassa?

Tyttö käännähti yrittäen vaikuttaa siltä, että olisi yhä unessa. Hänen toinen kätensä oli jo valmiiksi tyynyn alla. Nyt sormet haparoivat kunaita sydämen jyskyttäessä niin kovaa, että Itachin liikkeiden kuunteleminen oli lähes mahdotonta.

Hiippailiko mies joka yö Yumen huoneessa vai oliko tämä yö poikkeus? Oliko Itachi kenties puhunut aikeistaan Kisamelle ja kapakala sen takia vihjaillut puolestaan Yumelle? Niin, niin sen täytyi olla. Yume ei voinut uskoa, että kalamies oli ollut oikeassa. Hän ei voinut uskoa Itachista, vaikka vielä jokin aika sitten hän olisi uskonut miehestä kaiken pahan, mitä kuka tahansa olisi hänelle tullut kertomaan.

Paniikki yritti hyökyä päälle, kun Yume vihdoin tavoitti kunain. Hänen olisi iskettävä ennen Itachia. Kenties nopea isku estäisi miehen toteuttamasta aikeitaan. Tyttö puristi nyrkkinsä tiukasti veitsen kahvan ympärille ja liikahti uudestaan päästäen samalla pienen ynähdyksen kuin olisi reagoinut johonkin uneen. Hän piti silmiään vain vähän raollaan, sen verran, että erotti Itachin ripsiensä lomasta. Mies asetteli jotain futonin viereen. Mitä hemmettiä tämä puuhasi?

Yume ponnahti kyykkyyn ja heilautti kunai-kättään todella nopeasti. Seuraavassa hetkessä jokin iskeytyi kipeästi hänen ranteeseensa, kunai irtosi hänen otteestaan ja lennähti päin seinää.
”Auuh!” huudahdus karkasi tytön huulilta pudotessaan takamukselleen futonille. Käteen sattui tosissaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt miettiä sitä, sillä Itachi painoi hänet seinää vasten tarttumalla molemmista ranteista ja työnsi naamansa miltei kiinni Yumen nenään.
”Mitä sinä oikein yrität? Miksi sinulla ylipäätään on kunai täällä?”

Tyttö ei vastannut, vaan yritti pyristellä vapaaksi miehen otteesta. Hän onnistui suoristamaan jalkansa, mutta siitä ei ollut hyötyä. Itachi vain siirtyi polvilleen siten, että hänen molemmat jalkansa puristivat Yumen jalat yhteen miehen painon laskeutuessa puolittain niiden päälle. Yume pystyi heiluttamaan jalkojaan vain vähän, mutta potkiminen oli täysin mahdotonta. Hän tunsi miehen hengityksen kasvoillaan, ja paniikki lähti uuteen kiitolaukkaan.

Ei pakotietä. Ei keinoa taistella. Hän oli loukussa.

Ajatukset vilistivät tytön mielessä pelottavaa vauhtia. Hänen sydämensä jyskytti kovempaa kuin koskaan. Hän oli harjoitellut vuosia voittaakseen kimppuunsa hyökkäävän raiskaajan. Lisäksi Itachi oli kouluttanut häntä, jotta hänestä tulisi edes jonkinlainen ninja. Silti hän oli nyt pusertuneena miehen ja seinän väliin kykenemättä liikkumaan. Hän pystyi haistamaan Itachin ihon tuoksu, tuntemaan miehen lämpöisen hengityksen, miltei maistamaan tämän. Hänen omat rintansa hipoivat Itachin rintakehää kohoillessaan kiihtyneen hengityksen tahtiin.

Yume ei halunnut tällä tavoin. Ei hän ollut kokematon, mutta tämä oli väärin. Tämä oli riistoa. Kyse oli hänen ruumiistaan. Hänellä oli oikeus pitää se koskemattomana. Eikö Itachi ollut nöyryyttänyt häntä jo tarpeeksi riistämällä häneltä kaiken muun?

Kyyneleet nousivat väkisinkin tytön silmiin, ja hän niiskaisi hiljaa toivoen samalla, ettei Itachi voisi pimeässä nähdä hänen murtumistaan. Mies voisi tehdä mitä vain, mutta Yume ei koskaan myöntäisi tälle, kuinka paljon se sattuisi.. henkisesti. Ei, sitä voittoa hän ei miehelle antaisi.

”Vastaa”, Itachi keskeytti tytön ajatusryöpyn vaativalla äänellään. ”Miksi olen saada kunaista selkääni keskellä yötä?”
”Älä edes uneksi, että antautuisin taistelutta!” Yume sai kirahdettua. Valitettavasti itku tunkeutui hänen ääneensä, vaikka hän yritti kuulostaa rauhalliselta.
”Et tietenkään antautuisi. Sitä vartenhan sinua on koulutettu”, Itachi vastasi kuulostaen nyt lähinnä hämmentyneeltä. ”Se ei kuitenkaan tarkoita, että saisit salakuljettaa tänne aseita ja käydä minun kimppuuni.”
”Jos sinä pidät oikeutenasi tehdä minulle mitä tahansa, on minulla täysi oikeus puolustautua!” Yume suorastaan kirkui. ”Sopii yrittää! Tee mitä vain! Et silti voi alistaa minua koskaan täydellisesti!”
”Ole hiljaa”, Itachi ärähti. Kylmät väreet kulkivat pitkin Yumen selkää.
”Minähän huudan, vaikka se olisi viimeinen tekoni!”
”Viimeiseksi se voi jäädäkin, jos herätät Deidara-saman keskellä yötä”, varoittavan pehmeä ääni kuiskasi.

Yumella ei ollut aavistustakaan, kuka oli Deidara, mutta hänellä oli kumma tunne, ettei hän halunnutkaan tietää. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain sensuuntaista, että kuolema saattoi hyvinkin olla parempi vaihtoehto kuin se, mitä Itachi suunnitteli, mutta jostain syystä sanoja ei tullut. Sen sijaan kyyneleet valuivat entistä vuolaampina pitkin hänen poskiaan.

”Ole kiltti… älä…” tyttö sai kuiskattua. Pelko salpasi hänen hengityksensä. Hän ei ymmärtänyt, mistä se kumpusi. Kenties väsymyksestä, keskellä yötä heräämisestä ja Kisamen aiemmista vihjailuista. Kenties alisteisella asemallakin oli jotain tekemistä sen kanssa.
”Mitä?” Itachi kuulosti siltä kuin olisi ollut täysin hukassa. ”Mistä sinä puhut?”
”Siitä.. mitä.. sinä.. tulit tekemään!” Yume henkäisi nyyhkäysten välissä.
”Ja mitä minä tulin tekemään?”

Yume kohotti kosteat silmänsä ja yritti tavoittaa Itachin katseen. Valitettavasti miehen silmät olivat niin tummat, että niitä oli vaikea erottaa pimeässä. Asetelma oli jollain tapaa irvokas. Mies oli puristanut Yumen asentoon, jossa tytöllä ei ollut mahdollisuutta liikkua minnekään. Samalla tämä näytti kuitenkin olevan täysin pihalla tapahtumista. Ja kaiken lisäksi tämän kasvot olivat niin lähellä Yumen omia, että heidän huulensa olivat vain parin sentin päässä toisistaan.

Häpeä nosti kuumottavan punan Yumen poskille. Hän alkoi hiljalleen tajuta Kisamen valehdelleen. Itachi oli hyökännyt hänen kimppuunsa vain, koska hän oli itse aloittanut. Kenties hai oli pyrkinyt juuri siihen. Kapakala halusi edelleen Yumen ulos talosta. Jos Itachi uskoi, että Yume olisi tappoaikeissa, kenties mies hankkiutuisi itse eroon hänestä. Melkoinen suunnitelma kalan aivoilla, mutta mistään muusta ei voinut olla kyse.

”Noh?” Itachi uteli.
”Et mitään”, Yume mutisi ja niiskaisi nenäänsä.
”Ei kuulosta siltä”, mies väitti vastaan.
”Olen pahoillani. Minä erehdyin”, Yume yritti selittää. Epäilyksistään hän ei silti halunnut kertoa. ”Päästäisitkö minut?”
”Yritätkö uudestaan iskeä kunain selkääni tai kenties katanan? Mistä minä tiedän, mitä kaikkea olet piilottanut huoneeseen.”
”En mitään muuta! Ole kiltti, ranteeseeni sattuu!” Yume parahti. Kipu oli unohtunut hetkellisesti pelon vuoksi, mutta nyt se tuntui jälleen sykkivänä. Itachi oli lyönyt häntä todella kovaa. Tosin sekin oli melko varmasti ollut vain refleksi.. eli Yume sai syyttää itseään ja typeryyttään.

Itachi irrotti otteensa välittömästi ja vetäytyi kauemmas. Yume tarttui kipeään ranteeseen vasemmalla kädellään ja hieroi sitä, mutta kosketus vain sattui enemmän. Hetken tyttö jo pelkäsi, että hänen luunsa olivat murtuneet.

”Näytä sitä”, Itachi pyysi, muttei jäänyt odottamaan lupaa, vaan tarttui käteen varovaisesti ja kumartui sen puoleen. Silkkiset hiukset hipaisivat Yumen ihoa saaden tytön värähtämään. Sormet tutkivat varovasti rannetta. ”Se on nyrjähtänyt. Tukiside riittää kyllä.”

Mies päästi irti kädestä ja nousi seisomaan auttaen sitten Yumen pystyyn. Hän laski kätensä tytön hartialle ja työnsi tämän ulos huoneesta, ohjasi käytävää pitkin kylpyhuoneeseen ja istutti wc-pöntön kannelle. Sitten hän ryhtyi tutkimaan seinällä roikkuvaa lääkekaappia. Yume istui vaitonaisena paikoillaan. Hän tunsi olevansa täysin sekaisin. Moukaroiva sydän alkoi hiljalleen rauhoittua ja kyyneleet olivat kuivuneet kiristäviksi, suolaisiksi vanoiksi hänen poskilleen. Häpeä kuristi yhä kurkussa, eikä tyttö uskaltanut edes vilkaista Itachia. Miehen täytyi olla raivoissaan hänen typerästä käytöksestään.

Itachi ei kuitenkaan vaikuttanut varsinaisesti vihaiselta. Mies nimittäin löysi etsimänsä kaapista ja kyykistyi Yumen eteen. Hän tarttui uudestaan tytön käteen ja ryhtyi kietomaan sidettä ranteen tueksi.
”Olen pahoillani. Se oli refleksi”, hän huomautti vahvistaen Yumen aiemmat aavistelut.
”Ei se mitään. Koko juttu oli minun vikani”, Yume mutisi ja tuijotti miehen pitkiä sormia. Minkä takia tämä lakkasi kynsiään violetilla? Ja mikä tuo sormus oikean käden nimettömässä tarkoitti?
”Miksi sinä edes hyökkäsit kimppuuni? En ole antanut syytä siihen.”

Yume puri huultaan ja käänsi katseensa kaakeloituun seinään. Hän ei voinut sanoa totuutta. Se oli vain liian nöyryyttävä.
”Minä säikähdin. Talossa on vieraita. Piilotin kunain varmuuden vuoksi, ja kun näin sinun hahmosi herätessäni, pelästyin”, hän selitti niin nopeasti, että sanat törmäilivät toisiinsa. Hän näki syrjäsilmällä Itachin nyökäyttävän päätään. Ilmeisesti mies oli uskonut hänen hätävalheensa.
”He eivät ole kiinnostuneita sinusta. Teit viisaasti, kun pysyit pois tieltä”, mies selitti. Hän kiristi sidettä ja sai Yumen älähtämään. Ranne oli totisesti arka. ”Noin. Sinuna varoisin sitä pari päivää.”

Tyttö vilkaisi kättään ja sitten Itachia. ”Kiitos”, hän mutisi posket punoittaen. Miten hän oli edes voinut kuvitella Itachista mitään niin kamalaa? Mieshän oli itse kohteliaisuus.

Yume nousi pöntöltä nopeasti ja päätyi seisomaan juuri kohottautuneen Itachin eteen. Miehen toinen käsi painoi lääkekaapin oven kiinni ja jäi pitelemään sen kahvasta. Varovaisesti Yume nosti katseensa ja tavoitti vihdoin miehen mustat silmät. Jokin hänen vatsassaan heitti kuperkeikan ja sai hengityksen kiihtymään hieman. Mitä hänelle oikein oli tapahtumassa?

Itachi katseli Yumea herkeämättä. Tytöstä tuntui, että hän joutuisi pian ottamaan tukea jostain. Hänellä ei ollut ollut niin sekava olo pitkään aikaan. Pelko valui kokonaan pois vieden mukanaan häpeän. Jostain mystisestä paikasta kuitenkin kohosi lämpöä, joka sai olon tuntumaan mukavalta. Vatsassa kipristeli kuin Yume olisi jännittänyt esiintymistä ja hänen kämmenensä hikosivat. Kukaan ei ollut koskaan katsonut häntä sillä tavoin.

”Yume-chan..” Itachi aloitti. Yume tuijotti miestä silmiään räväyttämättä.

”Voitteko hoitaa tuon jossain muualla? Minun pitäisi päästä sinne”, Kisame kuitenkin keskeytti ystävänsä lauseen.

Yume syöksyi Itachin ohitse ja mutisi menevänsä takaisin nukkumaan. Eipä yö olisi enää voinut paljon kiusallisemmaksi kääntyäkään. Hän syöksyi omaan huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni vasemmalla kädellään. Hän nojautui hetkeksi ovea vasten ja veti syvään henkeä. Mitä oli tekeillä? Mikä häntä vaivasi?

Tyttö yritti karistaa epämääräisen uuden tunteen mielestään, mutta siitä ei niin vain päässyt eroon. Itachin mustiin silmiin oli näköjään liian helppoa upota. Olisi parempi, jos tyttö vastaisuudessa välttäisi katsekontaktia miehen kanssa.

Väsymys alkoi hitaasti painaa Yumen silmäluomia, kun hän oli tovin rauhoitellut itseään ja seisonut selkä ovea vasten. Hän laahusti futonin suuntaan onnistuen samalla lyömään varpaansa johonkin kovaan. Hämmästyneenä hän haparoi valot päälle nähdäkseen, mihin oli osunut. Lattialla oli ruskeaan paperiin kääritty paketti. Yume istahti futonille ja käänteli pakettia käsissään varoen kuitenkaan laskemasta liikaa painoa oikean ranteen varaan. Missään ei ollut nimeä, mutta täytyihän sen olla hänelle, sillä huone oli hänen.

Vaikka Yumea väsyttikin, hän repi paperin pois paketin päältä. Esiin ilmestyi punakantinen kirja. Tyttö tunnisti välittömästi sekä kirjasarjan että kirjailijan nimen. Puna ryömi entistä syvempänä hänen kasvoilleen. Oli selvää, että Itachi oli tullut tuomaan kirjan hänelle.. ja hän oli kiittänyt tätä yrittämällä iskeä kunailla.

Yume tunsi kamalan syyllisyyden laskeutuvan päälleen. Hän oli hirveä. Itachi oli ainoastaan halunnut yllättää hänet. Mies taatusti luuli, että hän oli hulluna Icha Icha -sarjaan, sillä hän oli lukenut aiemman osan vain muutamassa päivässä.

Jäljelle jäi kuitenkin yksi kysymys. Miksi Itachi halusi lahjoittaa Yumelle ylipäätään yhtään mitään?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!