5. marraskuuta 2017

Sävel elämälle: Luku 7

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 7




Matkalaiset saapuivat suuren luolan eteen. Freya hyppäsi ensimmäisenä alas Chocon selästä ja ryntäsi luolan suulle. Siellä makasi kuolleena kaksi burmecialaista sotilasta. Heidän karvansa olivat kärventyneet monesta kohdasta. Freya yritti turhaan herätellä sotureita. Nämä eivät liikahtaneetkaan. Nyt rottanainen katui, ettei ollut palannut kotiin aikaisemmin. Häntä olisi selvästikin tarvittu.
"Keitä nämä mustat maagit oikein ovat?" Zidane esitti retorisen kysymyksen yhtä järkyttyneenä kuin ystävänsä.
                     
Vivi näytti surkealta ja syyllisenoloiselta. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut vastuussa tapahtuneesta.
"Hei, et sinä ole tehnyt mitään", nuorukainen lohdutti maagia.
"Eivätkös nämä maagit ole Vivi sinun --", Freya aloitti, "Kuningas saattaa olla vaarassa!" hän huudahti yhtäkkiä ja ryntäsi sitten luolaan.
                     
Zidane, Vivi ja Quina juoksivat rottanaisen perään. Nuorukainen esitti mielessään toiveen, ettei Dagger olisi tullut tätä kautta. Sisällä luolassa oli hämärää. Vain muutama soihtu valaisi eteisentapaista tilaa. Suoraan edessä oli ovi. Nuoret menivät sen luokse ja yrittivät työntää sitä auki. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Ovessa ei ollut edes kahvaa, josta sitä olisi voinut yrittää vetää auki.
                     
Jostain kuului tuskainen ähkäisy. Zidane ryntäsi ovelta oikealle. Siellä makasi pahasti palanut, mutta yhä elossa oleva Burmecian sotilas.
"Hei, oletko kunnossa?" nuorukainen tiedusteli huolestuneena sotilaalta. Tämä vastasi katkonaisesti:
"Mustia maageja... en voinut tehdä mitään..." Sotilas yski ja verta lensi luolan lattialle.
"Me olemme tulleet auttamaan. Olemme matkalla Burmeciaan", Zidane sanoi. Sotilas käänsi palaneet veriset kasvonsa nuorukaiseen. Hän ojensi hopeista kelloa tälle.
"Ota tämä kello ja mene Burmeciaan... Mustat maagit veivät kellomme... kuningas on... palatsissa... suojelkaa..." mies sai vielä sanotuksi ennen kuin vaipui tiedottomuuteen.
                     
Nuorukainen otti kellon sotilaan kädestä ja käveli takaisin ovelle ystäviensä luokse. Hän ojensi kellon Freyalle olettaen, että tämä osaisi käyttää sitä paremmin kuin hän itse. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten kello toimi.
                     
Freya otti kellon ja astui lähemmäs ovea. Sitten hän heilautti kelloa pari kertaa. Sen ääni helisi luolassa kaikuen. Kesti vain hetken, kun ovi aukesi ja kello naisen kädessä mureni palasiksi. Ystävykset astuivat ovesta sisään juuri parahiksi näkemään, kun kaksi mustaa maagia kärvensivät yhden Burmecian sotilaan. Sotilas huusi tuskasta ja vaipui sitten liikkumattomana maahan.
                     
Seuraavaksi ilmestyivät kuningatar Brahnen hovinarrit, Zorn ja Thorn, jutellen keskenään. Kun he huomasivat matkalaiset, he pysähtyivät niille sijoilleen.
"Kuka tuo on?" sinivalkoiseen asuun pukeutunut Zorn kysyi osoittaen Zidanea.
"Tuoko, en tiedä", vastasi punavalkoinen Thorn.
"Tiedän, että olen nähnyt hänet jossain aikaisemmin", Zorn jatkoi.
"Jossain aikaisemmin? Minä ole en nähnyt häntä, minä tiedän", Thorn väitti vastaan.
"Luulenpa, ettei se ole tärkeää. Tapetaan hänet", Zorn totesi lakonisella äänellä.
"Kyllä, tapetaan hänet, eikö vain", Thorn innostui. Sitten hän viittasi kahdelle mustalle maagille, jotka hyökkäsivät välittömästi matkalaisten kimppuun.
                     
Ystävykset ottivat aseensa esille. Zidane pyöräytti valtavaa kaksiteräistä miekkaansa, jonka oli hankkinut Lindblumista, kerran päänsä yläpuolella valmiina halkaisemaan mustat maagit kahtia. Freya asetti keihäänsä tanaan, jotta voisi iskeä helposti, jos maagit tulisivat liian lähelle. Vivi kohotti sauvansa ja keskitti voimansa tuliloitsuun. Myös Quina astui toverusten vierelle pidellen kädessään suunnilleen itsensä pituista valtavaa haarukkaa. Hän oli valmiina vaikka syömään heidän vihollisensa.
                     
Toinen mustista maageista heitti joukkion niskaan tulipatsaan, mutta nämä onnistuivat väistämään sen juuri ja juuri. Vivi heitti samanlaisen tuliloitsun välittömästi toisen maagin päälle. Se oli liian hidas väistämään ja kuoli karjuen liekeissä.
                     
Zidane kävi nyt jäljellejääneen maagin kimppuun miekallaan onnistuen viiltämään sen toisen käsivarren poikki. Freya heitti keihäänsä sen rintaan, ja se kaatui koristen maahan. Silloin Quina iski haarukkansa siihen, mumisi jotain outoa loitsun kaltaista ja onnistui, jollain salaperäisellä tavalla, nielaisemaan maagin.
"Maistuu pahalle", hän mumisi tyytymättömänä.
                     
Vivi, Zidane ja Freya tuijottivat järkyttyneenä uutta tuttavaansa, mutta järkyttyneitä olivat myös Zorn ja Thorn. He pinkaisivat pakoon kiljuen kauhusta. Heidän kiljuntansa herätti toverukset horroksesta, jonka vallassa nämä olivat tuijottaneet Quinaa. He vilkaisivat nyt toisen mustan maagin kärventyneitä jäännöksiä. Niissä lojui hopeinen kello. Freya poimi sen käteensä ja kehotti ystäviään jatkamaan matkaa.
                     
Matkalaiset nousivat portaat ylös valtavalle ovelle. Jälleen Freya soitti kelloa, joka särkyi. Ovi aukesi kappelintapaiseen huoneeseen. Huoneen keskelle oli pudonnut jättimäinen kello ja kellon edessä oli pieni moogle, joka itki.
"Rakkaani, kuuletko minua? Armaani, sano jotakin!"
                     
Zidane käveli mooglen luokse ja kosketti sen olkapäätä. Hän kysyi, mikä tällä oli hätänä. Moogle, joka kutsui itseään Mogmiksi, kertoi, että hän ja hänen miehensä olivat olleet viettämässä häitään kappelissa, kun yhtäkkiä oli tullut maanjäristys ja katossa oleva kello oli pudonnut hänen miehensä päälle. Hän pelkäsi, ettei saisi mitenkään pelastettua miestään kellon alta, ja että tämä kuolisi sinne nälkään.
                     
Toverukset olivat neuvottomia. Kello oli niin suuri ja painava, etteivät he mitenkään jaksaisi nostaa sitä edes yhdessä. Mogmi näytti niin murheelliselta, että Vivi meni sen luokse yrittäen lohduttaa sitä edes jotenkin. Jo pelkkä Vivin läsnäolo näytti auttavan. Moogle piristyi silmissä. Se alkoi hymyillä ja nuuskia ilmaa Vivin ympärillä.
"Onko sinulle kupopähkinöitä?" se kysyi innoissaan. Vivi kaiveli taskujaan muistaessaan, että oli tosiaan saanut yhden sellaisen Lindblumin esinekaupasta. Hän ojensi pähkinän Mogmille, joka pyysi saada sen itselleen.
                     
Mogmi otti kupopähkinän käteensä ja tepsutteli kellon luokse. Hän huhuili aviomiestään ja heilutteli samalla pähkinää kellon edessä. Kello alkoi täristä. Se tärisi koko ajan kovempaa ja kovempaa kunnes lopulta se kaatui kyljelleen. Kellossa ollut moogle ryntäsi nappaamaan kupopähkinän vaimonsa kädestä ja juoksi sitten jonnekin huoneen takaosaan. Mogmi huikkasi kiitoksen Viville ja juoksi sitten miehensä perään. Zidane ystävineen jäi hetkeksi tuijottamaan kummissaan mooglejen perään. Hän oli kyllä aina tiennyt, että kupopähkinät olivat näiden pienten otusten suurta herkkua. Oli kuitenkin vaikea uskoa, että joku voisi haluta pähkinän niin kovasti, että jaksaisi siirtää jättimäisen kellon paikoiltaan.
                     
Zidane katseli huoneessa ympärilleen. Kellon alla oli ollut myös laatikko. Hän meni sen luokse ja avasi sen. Laatikossa oli hopeinen kello. Hän poimi sen käteensä ja meni huoneen perälle, jonne mooglet olivat juosseet. Siellä oli kaksi ovea, toinen koristeellisempi kuin toinen. Hän kokeili ensin soittaa kelloa koristeellisemman oven kohdalla, mutta mitään ei tapahtunut. Niinpä hän yritti sitten toista ovea. Jälleen kello särkyi ja ovi avautui. Toverukset kävelivät ovesta sisään.
                     
Heidän edessään oli hämärä ja kapea käytävä. He kulkivat sen loppuun vaitonaisina. He saapuivat pieneen pyöreään huoneeseen. Siellä he näkivät jälleen mooglepariskunnan.
                     
Mooglet kiittelivät kovasti nuoria. Miesmoogle esitteli itsensä Mogutaniksi ja antoi Zidanelle uuden kellon osoituksena kiitollisuudestaan. Kello ei ollut samanlainen kuin aikaisemmat. Se oli valkokultaa, eikä hopeaa, ja se oli myös suurempi kuin hopeiset kellot olivat olleet. Mogutan kertoi sen olevan Pyhä Kello. Sillä sai auki kappelissa olevan koristeellisen oven. Nuorukainen kiitti mooglea. Sitten toverukset palasivat kappeliin ja avasivat kellolla toisen oven.
                     
Kumppanukset saapuivat käytävään, jota ympäröi vesi kummaltakin puolelta. Käytävällä istui haavoittuneennäköinen mies. Freya juoksi tämän luokse.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi huolestuneena.
"Freya!" sotilas huudahti käheällä, mutta ilahtuneella äänellä, "Ole varovainen! Mestari Gizamaluke on tullut hulluksi. Jokin outo voima kontrolloi häntä", tämä selosti pelokkaasti.
                     
Samassa seinästä olevasta suuresta reiästä sukelsi veteen jotain jättimäistä. Pian valtava vesikäärme, jota myös mestari Gizamalukeksi kutsuttiin, nosti päänsä vedestä. Se päästi kimeän huudon ja hyökkäsi toveruksien kimppuun. Nämä tarttuivat välittömästi aseisiinsa. Quina loihti esiin valtavan sammakon, joka putosi vesikäärmeen päälle, mutta ei tuottanut juurikaan vahinkoa. Vivi taas iski tulella käärmettä. Vesipetoon se tehosi varsin hyvin. Se lamautui täysin hetkeksi, ja sekä Freya että Zidane pääsivät iskemään sitä kohtalokkaasti. Jälleen olennon kimeä huuto kaikui käytävässä.
                     
Vivi loihti uudestaan tulipatsaan, joka iski käärmeen ruumiin läpi. Quina iski sitä haarukalla ja Zidane onnistui viiltämään sen toisen silmän sokeaksi miekallaan. Käärme huusi raivoissaan ja nostatti valtavan hyökyaallon, joka melkein huuhtoi sankarit altaan toiselle puolelle. Nämä lähestulkoon roikkuivat käytävän reunalla, kun Vivi keräsi viimeiset voimansa ukkosloitsuun ja onnistui tähtäämään valtavan salaman suoraan mestari Gizamaluken päähän. Tämä päästi enää korvia vihlovan huudon ja vajosi sitten veden alle.
                     
Ystävykset kapusivat takaisin käytävälle ja istahtivat niille sijoilleen. He eivät voineet ymmärtää, mikä Gizamalukelle oli tullut. Kukaan ei ollut koskaan kuullut, että se olisi käynyt kenenkään kimppuun. Pian Zidanen ajatukset kuitenkin harhautuivat muualle. Hän oli nyt varma, ettei Dagger ollut voinut tulla tätä kautta. Tyttö ei olisi päässyt vesikäärmeen ohi sen huomaamatta.
"Missähän hän mahtaa olla?"

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!