12. marraskuuta 2017

Sävel elämälle: Luku 8

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.


Sävel elämälle


Luku 8




Steiner marssi kohti Eteläistä porttia kantaen suurta säkkiä olallaan. Eteläinen portti oli mielenkiintoinen rakennelma, joka yhdisti Alexandrian ja Lindblumin valtakunnat toisiinsa. Aerbin vuorten läpi oli rakennettu eräänlainen käytävä, jonka läpi ilmalaivat saattoivat lentää. Lisäksi vuorten yli saattoi matkustaa kaapeliautolla. Portti oli vaurioitunut pahoin, kun kolmas Black Waltz oli törmännyt siihen, joten sitä korjattiin vieläkin. Tästä syystä vuorten läpi ei voinut sillä hetkellä lentää, ainoa keino päästä Alexandriaan oli käyttää kaapeliautoa. Steiner asteli tyytyväisenä portin edustalle. Paluumatka alkoi olla jo voiton puolella.
                     
Portin luona oli kuitenkin kaksi miestä vartiossa. Toinen heistä käski Steinerin pysähtyä niille sijoilleen. Tämä pysähtyikin ihmetellen, mitä seuraavaksi mahtaisi tapahtua. Vartijat tiedustelivat hänen aikomuksiaan, miksi hän oli tullut portille. Steiner oli osannut odottaa jotain tämän kaltaista, joten hänellä oli vastaus valmiina:
"Olen kuullut, että tänne Eteläiselle portille tarvitaan lisää työntekijöitä. Niinpä ajattelin tulla tänne, töitä tekemään", hän sanoi tekeytyen jopa hieman typerämmäksi kuin mitä todellisuudessa jo oli.
                     
Vartiomiehet näyttivät ilahtuvan. Porttia oli korjattu yötä päivää siitä asti, kun se oli rikkoutunut, mutta se ei vieläkään ollut kunnossa. Uusia työntekijöitä todellakin tarvittiin, ja nämä otettiin riemumielin vastaan.
"Minun tarvitsee kuitenkin tarkistaa sinun säkkisi. Säännöt, tiedäthän", toinen miehistä sanoi Steinerille äänellä, joka kertoi, kuinka naurettavana mies todellisuudessa piti tuota sääntöä.
                     
Sanomatta sanaakaan Steiner laski portaille säkkinsä. Häntä huolestutti hieman, ettei hänen ja prinsessan loistava suunnitelma olisikaan täysin vedenpitävä. Vartijat pahoittelivat kovasti tonkimistaan. Steiner alkoi olla epätoivoinen. Hänen täytyisi pian tehdä jotain ennen kuin koko hieno harhautus leviäisi käsiin. Ritari ei kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, sillä toinen vartijoista kääntyi hänen puoleensa toisen yrittäessä avata solmua, jolla säkki oli suljettu.
"Poliisi etsii tyttöä ja keski-ikäistä miestä. Näitkö sellaista paria tänne tullessasi?" Steinerin puoleen kääntynyt, pidempi vartijoista, kysyi ritarilta.
"Tytön pitäisi näyttää aivan prinsessa Garnetilta, kauneimmalta prinsessalta, joka koskaan on kasvanut Alexandrian linnassa", hän jatkoi, mutta ihmetteli sitten, "Mutta kun ajattelee, miltä kuningatar Brahne näyttää, on vaikea uskoa, että hänellä on niin kaunis tytär".
                     
Samassa lyhyempi vartiomiehistä alkoi yökkäillä ja pidellä nenäänsä. Hän oli viimein saanut säkin auki, ja sieltä nousi hänen mielestään kerrassaan karmea lemu. Uteliaana pidempi vartija kurkisti säkkiin. Se oli täynnä suolakurkkuja. Steinerin onneksi kumpikaan vartijoista ei ollut järin halukas tonkimaan säkkiä sen tarkemmin. Nämä eivät nimittäin halunneet kurkkujen hajun tarttuvan itseensä. Nämä antoivat Steinerille luvan mennä, joten hän nosti säkin selkäänsä ja marssi suurista ovista sisään Eteläisen portin alueelle.
                     
Selvittyään vartijoista Steiner katsoi ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Oikealla näkyi porttikäytävä, jota pitkin pääsi asemalle, josta lähtisi kaapeliauto vuorien yli kohti Alexandriaan. Sen edustalla seisoskeli kuitenkin kaksi työläistä, mies ja nainen. Steiner mietti, miten oikein pääsisi noiden kahden ohi huomaamatta. Lopulta hän päätti mennä hieman jututtamaan kumpaakin. Ensin hän marssi kolisten miehen luokse. Tämä mutisi jotain itsekseen, mutta huomasi pian viereensä tulleen ritarin kääntyen tämän puoleen:
"Ai, hei! Oletko sinäkin tullut tänne työskentelemään", hän kysyi. Ritari nyökytti päätään. Mies näytti innostuvan ja alkoi selittää, että pääsisi itse pois sieltä kuukauden päästä. Hänellä oli tällä hetkellä vain yksi alainen, mutta pian hän palaisi Lindblumiin ja pääsisi rakennusmestariksi uuteen ilmalaivaprojektiin. Innoissaan hän alkoi selostaa uuden ilmalaivamallin ominaisuuksia Steinerille, mutta tämä ei jaksanut kuunnella. Sen sijaan hän lähti puhumaan miehen alaiselle toivoen, että tästä olisi hänelle jotain hyötyä.
                       
Alainen seisoskeli rikkinäisen porttikongin lähellä vasara kädessä. Hän tervehti ritaria iloisesti ja kertoi, että olisi pian valmis.
"Tämä vaurioitui pahasti törmäyksessä. Se johtaa alas usvaiseen laaksoon. Kukaan ei edes käytä tätä, joten minun tarvitsee ainoastaan saada se näyttämään ehjältä", työläinen selitti. Steinerin sappi alkoi kiehua. Hän oli prinsessan kanssa yrittänyt päästä Eteläiselle portille ensin laakson kautta, mutta jostain syystä portista ei ollut päässyt kulkemaan. Tuon kelvottoman laiskamadon takia heidän matkansa oli pidentynyt huomattavasti. Steiner päätti kuitenkin hillitä itsensä, sillä työläisen laiskuudesta olisi myös hyötyä hänelle nyt. Hän kiiruhti kertomaan miehen pomolle, miten huonosti tämän alainen oli työnsä hoitanut. Mies tietenkin raivostui ja painui huutamaan alaiselleen naama punaisena.
                     
Nyt ritarin esteenä oli ainoastaan nainen. Hän meni tämän luokse. Nainen oli vajonnut ajatuksiinsa ja näytti varsin järkyttyneeltä.
"En voi uskoa, että hän teki konkurssin. En voinut tietää, koska olin toisella puolella vuoria", tämä puhui itsekseen. Steinerillä ei ollut aavistustakaan kenestä nainen puhui, mutta päätti kuitenkin yrittää neuvoa tätä.
"Mitä hyötyä on valittaa, kun se on jo tapahtunut", hän tokaisi, mutta pysähtyi sitten miettimään, mitä oikeastaan oli mennyt sanomaan.
"Siis tuota... tarkoitan vain, että kun me kerran olemme täällä, on varmasti jotain, mitä voimme tehdä rakkaidemme hyväksi", hän korjaili sanojaan. Naisen kasvoille syttyi iloinen hymy.
"Olet oikeassa. Minun täytyy mennä rohkaisemaan häntä", tämä sanoi ja lähti puhumaan sivummalla seisovalle miehelle.
                     
Steiner oli riemuissaan. Reitti oli nyt selvä. Hän lähti kolistelemaan kohti porttikäytävää, mutta hän ei ehtinyt kuin puoleen väliin matkaa, kun ovella olleista vartijoista toinen huusi hänen peräänsä:
"Hei, odotas vähän!" Steiner kääntyi katsomaan vartijaa.
"Säännöt, tiedäthän. Tulisitko tänne?" tämä sanoi jo ystävällisemmällä äänellä. Steiner kolisteli miehen lähelle.
                     
Lyhyempi vartijoista nosti kätensä pystyyn ja näytti hieman vihaiselta.
"Pysähdy siihen", hän sanoi äänellä, joka ei sietänyt vastaväitteitä.
"Älä liiku mihinkään ennen kuin annan luvan", vartija jatkoi, "Käänny ympäri hitaasti, äläkä tee yhtään väärää liikettä". Steiner teki työtä käsketty ihmetellen, mistä nyt oikein oli kyse.
"Tarvitset porttipassin päästäksesi porttialueen läpi. Jätän sen tähän. Ota se siitä, kun olen lähtenyt", vartija jatkoi pidellen nenäänsä. Hän ei todellakaan voinut sietää suolakurkkujen hajua.
                     
Vartijat palasivat takaisin suuren oven toiselle puolelle. Steiner kohautti olkapäitään ja nosti porttipassin maasta. Sitten hän pääsi vihdoin vapaasti porttikäytävään. Hän laski säkkinsä maahan ja avasi sen.
"Kiitos. Minä tulen ulos nyt. Pitäisitkö vahtia sillä aikaa?" kuului Daggerin ääni säkistä.
                     
Ritari marssi portille ja vahti, ettei kukaan päässyt yllättämään prinsessaa. Sillä aikaa tämä kömpi ulos säkistä ja puisteli kurkkuja vaatteistaan. Vaatteisiin oli kuitenkin jäänyt kurkkujen etova haju, joten hän päätti vaihtaa ne nopeasti ennen kuin Steiner kääntyisi takaisin.
                     
Viimein parivaljakko pääsi portin toiselle puolelle. Dagger meni heti lipunmyyntikojun luokse ja osti kummallekin lipun vuorien yli kulkevaan kaapeliautoon. Sitten hän ja Steiner kävelivät lyhyen matkan mäelle, jossa auto jo odottikin. He näyttivät kuljettajalle porttipassin ja matkalippunsa. Tämä vilkaisi niitä vain nopeasti ja kehotti heitä istumaan vapaasti, mihin haluaisivat, sillä muita matkustajia ei ollut ainakaan vielä tullut.
                       
Dagger valitsi kaksikolle istumapaikat ikkunan vierestä auton keskiosasta. Juuri kun kuljettaja oli valmiina lähtemään, joku juoksi vielä mäkeä ylös. Juoksija oli sama nainen, jota Steiner oli aiemmin puhutellut. Nainen näytti kuljettajalle lippunsa ja astuessaan sisälle autoon hän huomasi ritarin. Hän kääntyi tämän puoleen ja kiitti tätä kauniista sanoista.
"Ei, ei. Minä kiitän sinua", Steiner vastasi kohteliaasti. Nainen katsoi häntä hieman kummastuneena, mutta ei kuitenkaan kysynyt mitään. Sen sijaan hän meni kuljettajan käskystä istumaan.
                     
Steinerkin istahti prinsessaa vastapäätä samalla hetkellä, kun auto lähti liikkeelle. Dagger huokaisi helpotuksesta. He olivat vihdoin turvallisilla vesillä. Enää ei ollut kiinnijäämisen vaaraa. Pian he saapuisivat Alexandriaan ja hän pääsisi puhumaan järkeä äidilleen.
                     
Steiner alkoi kehua Daggeria loistavasta suorituksesta, jota he olivat tarvinneet matkallaan. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että ilman prinsessan valkoista magiaa he eivät olisi selvinneet taisteluista tai ilman tämän urheutta päässeet Chocobojen metsän mooglejen ohitse. Oli myös ollut prinsessan idea käyttää suolakurkkuja.
"Olen todella vaikuttunut teidän älykkyydestänne ja rohkeudestanne, prinsessa", hän sanoi ylpeyttä äänessään.
"Steiner, et voi kutsua minua noin", tyttö vastasi.
"Olen todella pahoillani, en vain ole tottunut..." Steiner selitteli katuvalla äänellä.
"Ei se mitään. Minullakin oli aluksi vaikeuksia, kun Zidane yritti opettaa minua puhumaan tavallisesti", Dagger huomautti lohduttavasti.
                     
Steinerin kasvot alkoivat punottaa, kun hän ajattelikin Zidanea. Häntä raivostutti tapa, jolla nulikka oli kohdellut prinsessaa. Hän huomautti tästä myös prinsessalle.
"Tapa, jolla hän puhui teille, oli kerrassaan anteeksiantamaton", hän huudahti suoranaista vihaa äänessään. Dagger ei jaksanut sanoa henkivartijalleen mitään, sillä hän tiesi, ettei millään, mitä hän sanoisi Zidanesta, olisi mitään merkitystä tälle. Tämä oli muodostanut oman mielipiteensä nuorukaisesta, eikä sitä saisi kovin helpolla muutettua. Niinpä hän vain sulki silmänsä ja palautti pojan kasvot mieleensä. Ajatuskin tästä lämmitti hänen oloaan, vaikka toisaalta hän tunsi myös ärtymystä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!