13. joulukuuta 2017

Projekti S. R.: Luku 13

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 13





Auto tärisi Yuffien tuijottaessa tietokoneen näyttöä. Elollisia olentoja havaitseva tutka ei ollut antanut vielä yhtäkään aiheellista hälytystä, mutta nuori nainen piti katseensa siinä toivoen, että seuraavalla kerralla olisi kyse jostain muusta kuin villistä chocobosta. Mark istui toisella puolella pakettiauton takatilaa ja seurasi omaa tutkaansa. Nuorenmiehen olemus oli hermostunut ja stressaantunut, Shelken katoamisesta asti tämän käytös oli muuttunut. Yuffie arveli, että myös Mark otti tytön häipymisen raskaasti.

Tai häipymisen ja häipymisen. Edge oli haravoitu niin perusteellisesti, ettei Shelke yksinkertaisesti voinut olla kaupungissa. Tälle oli tapahtunut jotain muuta.

Radio rätisi, ja Yuffie nappasi sen käteensä.
”Jou, mitään uutta?” Renon ääni kantautui jostain kaukaisuudesta.
”Ei. Siellä?” ninjaprinsessa heitti vastakysymyksen. Vielä vähän aikaa sitten hän oli vannonut, ettei taatusti tekisi Shinran ja Turkien kanssa yhtään enempää yhteistyötä kuin oli pakko. Nyt tilanne oli kääntynyt päälaelleen.


”Olen pahoillani, Tifa, emme löytäneet vieläkään merkkejä Shelkestä”, Reeve lausahti astuessaan 7th Heaveniin. Brunetti nainen puristi nenäliinaa käsissään, mutta ei tällä kertaa nyyhkäissyt ääneen.

Baarin ovi kävi ja sisälle asteli pari WRO:n yksikön johtajaa sekä kaksikko, jota Yuffie ei olisi yhdistänyt tapaukseen millään tasolla.
”Leviathan, miksi toit Turkeja mukanasi, Reeve?!” Wutain prinsessa kiljaisi ja sai kaikki huoneessa säpsähtämään.
”Onko tuo sinun tapasi toivottaa apu tervetulleeksi?” Reno tiedusteli.

Reeve rykäisi ja katsoi jokaista AVALANCHEn jäsentä vuoronperään. ”Olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että Shelke on löydettävä mahdollisimman pian.”

Kaikki nyökkäilivät, mutta myös Barret ja Cid tuijottivat Turk-kaksikkoa epäluulo kasvoilta paistaen. Tifa ei näyttänyt välittävän, keitä paikalla oli, Vincentin kasvoilta ei voinut lukea mitään ja Cloud… no, Chocobon takamus ei ollut yllättänyt, mutta toisaalta tämä tiesi saman kuin Yuffie; Rufus Shinra rahoitti WRO:n toiminnan hyvityksenä isänsä teoista Planeettaa vastaan. Vastapalveluksena Reeve joutui raportoimaan Shinra-yhtiön johtajalle, ja Turkit toimivat tiedonvälittäjinä.

”Meillä on syytä epäillä, ettei tytön katoaminen ollut pelkkä sattuma. Kyllä, saattoi olla sattumaa, että hän ryntäsi ulos juuri sinä iltana, mutta tuskin hän vain haihtui ilmaan sen jälkeen. Emme myöskään usko, että hän on voinut piileksiä näin kauan ilman, että kukaan Edgessä on nähnyt häntä”, WRO:n johtaja jatkoi.
”Perskule, Tuesti, mene jo asiaan!” Cid murahti samalla, kun tumppasi tupakan ja sytytti uuden.
”Meidän on laajennettava etsintöjämme, mutta rahoittajatahomme haluaa, että jatkamme myös toisen juttumme parissa”, Reeve totesi. ”On oletettavaa, että tapaukset liittyvät toisiinsa…”
”Hetkinen, millä saamarin perusteella nämä kaksi paskajuttua muka liittyvät toisiinsa?” Barret halusi tietää.
”Jos seuraisit aikaasi, saattaisit olla paremmin kartalla”, Reno tuhahti.
”Minun ei tarvitse kuunnella tuollaisten kukkakeppien marinaa!” korsto ärähti.
”Barret esitti aiheellisen kysymyksen”, Cloud huomautti väliin. Chocobon takamuksen sininen katse nauliintui WRO:n johtajaan.

Yuffie keikkui tuolillaan ja odotti. Jos Reeve ei vieläkään kertoisi, hän ei enää säilyttäisi salaisuutta vaan paljastaisi totuuden Tifalle ja Cloudille. Viimeistään nyt näiden oli saatava tietää koko juttu.

WRO:n johtaja näytti vaivautuneelta, mutta avasi suunsa: ”On erinäisiä tietoja, jotka oletettavasti koskevat Shelkeä ja Deepgroundia ja jotka meidän on otettava huomioon, kun tutkimme hänen kidnappaustaan.”
”Kidnappausta?” Tifa huudahti. Yuffie puri huultaan, brunetti nainen ei ollut oma itsensä. Ninjaprinsessa oli kadehtinut ystävänsä tyyntä ja hallittua ulkokuorta, tämän rauhallisuutta ja kykyä ymmärtää koko maailmaa. Hän oli piikitellyt Tifaa tämän tavasta kantaa huolta muista, mutta samalla ollut kiitollinen sisarellisesta huolenpidosta, jollaista ei ollut ainoana lapsena koskaan aiemmin saanut osakseen. Shelken katoamisesta asti oli kuitenkin näyttänyt siltä, että Tifa oli lipsumassa reunan ylitse. Nainen oli paljon herkempi kuin tavallisesti.

Ninjaprinsessa huokaisi. Hän oli osittain syypää ystävänsä ahdinkoon. Hän oli mennyt huutamaan Shelkelle ja saanut tämän karkaamaan paikalta. Vincent väitti, ettei vika ollut Yuffien, mutta nuori nainen tiesi paremmin. Hän oli ärsyttänyt Shelkeä samalla tavoin kuin tyttö oli ärsyttänyt häntä. Hänen olisi vain pitänyt ymmärtää, ettei toisella ollut kykyä käsitellä hänen sanojaan. Wutain prinsessa ei katunut kovin monia asioita elämässään, mutta häntä kadutti, että hän oli mennyt avaamaan suunsa tuona kyseisenä iltana.

Reeve kertoi kaiken, jokaisen yksityiskohdan. Tifa ja Cloud näyttivät molemmat tyytymättömiltä tajutessaan olleensa pimennossa. Barret ja Cid eivät olleet yhtään iloisempia, sillä kukaan ei ollut kertonut näillekään, mitä oli tekeillä. Syyttävät katseet porautuivat yhtä lailla Reeveen, Vincentiin ja Yuffieen. Nuori nainen ei vaivautunut puolustautumaan, vaikka olisi voinut sanoa, että oli vastustanut salailua heti alkuunsa.
”Miksi ette kertoneet meille?” Cloud murahti. ”Kuvittelitteko kenties, että minä pimahdan välittömästi, kun joku vain mainitsee Sephirothin?”
”Helkkari, Reeve, olen työskennellyt sinulle jo reilun vuoden!” Cid manasi.
”En halunnut vaivata teitä, ennen kuin tiedämme jotain varmaa”, Reeve myönsi. ”Nyt olosuhteet kui-”
”Jotain varmaa?” Tifa puuskahti ja näytti saavan osan vanhasta tarmostaan takaisin. ”Tämä koskettaa meitä yhtä lailla, meillä oli oikeus tietää. Kyse ei ole vaivaamisesta vaan luottamuksesta.”
”Ajattelin teillä kahdella olevan muutenkin paljon mietittävää, että ette kaipaa enempää stressin aiheita”, Reeve puolustautui.
”Eli nyt, kun olen jo valmiiksi suunniltani huolesta, minullekin voi taas kertoa asioita?” Tifa kivahti. Yuffie ei muistanut, milloin oli viimeksi nähnyt brunetin suuttuvan, mutta nyt hetki oli varsin lähellä.
”En tarkoittanut loukata sinua, Tifa”, WRO:n johtaja yritti.
”Mitä sitten?”
”Halusin suojella sinua liialta murehtimiselta, sinua ja Cloudia kumpaakin. Teidän pitäisi nyt keskittyä omaan tilanteeseenne.”
”Mihin ihmeen tilanteeseen?” Yuffie avasi vihdoin suunsa. Hän oli tarkkaillut keskustelun kulkua mitä suurimmalla mielenkiinnolla, mutta huomasi putoavansa kärryiltä.


”Ei niin mitään”, Reno ilmoitti ja katkaisi yhteyden. Yuffie huokaisi ja jatkoi ympäristön skannaamista auton vasemmalta puolelta. Leviathan, hän oli ollut hämmästynyt uutisista. Toisaalta kun Tifa oli kertonut, missä mentiin, kaikki oli yhtäkkiä tuntunut päivänselvältä. Ninjaprinsessan olisi pitänyt tajuta itsekin.

Olisi tietysti ollut mukavaa, että uutiset olisi voitu kertoa positiivisemmalla hetkellä. Shelken katoaminen vei suuren osan ilosta, mutta Yuffie oli silti kapsahtanut ystävänsä kaulaan ja onnitellut tätä.


”Minusta pitää sitten tehdä kummi!” ninjaprinsessa ilmoitti.
”Kakara on hengiltä, ennen kuin oppii kävelemään, jos sinut päästetään kummiksi”, Cid murahti.


Nuori nainen hymyili muistolle. Kaikesta huonosta onnesta huolimatta hän ei voinut olla olematta onnellinen Tifan ja Cloudin puolesta. Chocobon takamus oli tosin näyttänyt olevan paniikissa, kun asia oli selvinnyt toisillekin, mutta ehkä tämä ehtisi toipua, ennen kuin lapsi syntyisi.
”En vieläkään voi uskoa, että Tifa on raskaana”, Yuffie huomautti Markille.
”Hmm”, nörtti hymähti eikä irrottanut katsetta omasta näytöstään. Ninjaprinsessa kurtisti kulmiaan, Mark ei totisesti ollut oma itsensä. Tämä oli ujo, mutta Yuffien seurassa tämä oli oppinut juttelemaan tai edes vastaamaan kunnolla naisen höpinöihin. Viime aikoina vastaukseksi oli kuitenkin tullut lähinnä yksitavuisia sanoja tai ei sanoja ollenkaan. Nuorukaisen silmien alla oli tummat varjot aivan kuin tämä olisi valvonut vuorokaudet ympäriinsä.

Tietysti he olivat kaikki kärsineet jonkinlaisesta univajeesta, mutta Markissa se näkyi jopa pahemmin kuin Tifassa, joka sentään edes yritti huolehtia itsestään. Tifalla oli neljä lasta huollettavanaan ja yksi tulossa, tämä ei voinut vain jäädä surkuttelemaan tilannetta. Kyllä naisesta näki, että tämä oli äärettömän huolestunut Shelken katoamisesta, mutta Tifa oli saanut itsensä kuitenkin kasattua.

Yuffie oli luvannut ystävälleen tuoda tytön vielä takaisin. Hän aikoi löytää Shelken, ei kukaan voinut kadota lopullisesti.
”En ymmärrä, miten Shelke vain haihtui tyhjiin”, ninjaprinsessa alkoi selittää ties kuinka monetta kertaa. ”Oikeasti minua kaduttaa, että menin huutamaan hänelle, ei minun olisi pitänyt. Se oli todella typerää. Okei, Shelke on outo, mutta hänellä on hyvä syy siihen. Ehkä minun olisi pitänyt olla alusta asti ymmärtäväisempi… minä vain… en tiedä, kai se johtuu vieläkin siitä Shalua-jutusta. Ajattele, hän sanoi omaa siskoaan typerykseksi, kun Shalua oli juuri uhrannut itsensä hänen puolestaan. Minua niin suututti, minä pidin Shaluasta todella paljon. Hän oli kamalan fiksu ja kaunis ja omistautunut sille, mitä teki. Taisin jopa hieman kadehtia häntä, kun en itse ole yhtä nätti tai viisaskaan, mutta älä nyt kerro kenellekään.”

Nuori nainen puri huultaan. Hän ikävöi Shaluaa todella paljon, melkein yhtä paljon kuin Aerithia. Miksi kaikki tärkeät naiset näyttivät kuolevan hänen ympäriltään? Äiti, Aerith, Shalua… Toivottavasti Tifalle ei sattuisi mitään, sillä Yuffie ei tiennyt, miten olisi kestänyt, jos brunettikin jättäisi hänet. Hän ei halunnut menettää enää yhtään ystävää, itse asiassa hän ei halunnut menettää Shelkeäkään, vaikka tämä oli kummallinen ja karmiva.

”Tapasitko sinä koskaan Shaluaa?” Yuffie kysyi Markilta, sillä hiljaisuus alkoi jo ahdistaa.
”Ohimennen”, nuorimies töksäytti.
”Minä tutustuin häneen melkein heti, kun Reeve oli palkannut minut. Hän oli aina minulle ystävällinen, vaikkakin hieman etäinen. En silloin ymmärtänyt syytä, mutta luulen, että se johtui Shelkestä. Shalua eli siskolleen koko sydämestään, hän oli valmis tekemään tämän vuoksi mitä tahansa. Reeve kertoi minulle, että Shalua oli kymmenen vuoden ajan vain etsinyt Shelkeä, halunnut pelastaa tämän. Sitten hän kuoli juuri, kun oli saanut Shelken takaisin, minusta se on kamalaa”, Yuffie jatkoi selittämistä. ”Se oli niin väärin. Senkin takia meidän on löydettävä Shelke, olemme sen velkaa Shalualle. Hän antoi elämänsä siskonsa puolesta.”

Nuori nainen hiljeni hetkeksi ja tuijotti näyttöä todella näkemättä sitä. Koko operaatio tuntui sillä hetkellä epätoivoiselta. Reeve epäili, että joku oli siepannut Shelken, mutta lunnasvaatimusta ei ollut esitetty. WRO:n johtaja pelkäsi, että asialla oli ollut Deepground tai mitä järjestöstä oli jäljellä.
”Kohta tulee pimeää”, Yuffie vaihtoi puheenaihetta ja yritti saada itseään piristymään. ”Taidamme joutua yöpymään ulkona, Edgeen on melkoisesti matkaa. Toivottavasti pakkasit teltan mukaan.”
”Teltan?” Mark toisti. Tällä kertaa nuorukainen jopa vilkaisi ninjaprinsessaa. Huh, näyttipä tämä väsymyksen riuduttamalta.
”Kuule, oletko sinä levännyt tarpeeksi viime aikoina?” naisen oli pakko kysyä. ”Kyllä minä tiedän, että tämä on iso juttu kaikille ja haluaisimme vain keskittyä etsintään, mutta pakko sitä on levätäkin. Ei meistä ole apua Shelkelle, jos uuvutamme itsemme.”
”Yhmm.”
”Oikeasti Mark, onko sinulla kaikki kunnossa?”
”Hmph.”
”Hei, minä olen periaatteessa sinun esimiehesi, sinun pitää vastata minulle!” Yuffie kivahti. Hän ei pitänyt tästä uudesta, synkästä Markista, herttainen ja höpsö Mark oli huomattavasti enemmän hänen mieleensä.
”Minä en ymmärrä, miksi minun pitäisi vastailla turhiin kysymyksiisi”, Mark totesi. Nuorenmiehen ääni kuulosti omituiselta, etäiseltä jopa. Yuffie jäi tuijottamaan tätä, vastauskaan ei ollut Markille tyypillinen.

Ninjaprinsessa vilkaisi näyttöä, jolla välähti punainen valo. Ulkona oli jotain elävää, kenties jopa ihminen. Samassa radio räsähti.
”Yuffie?” Reno kaipasi ninjaprinsessaa jälleen.
”Kuulolla”, nainen vastasi.
”Alkaa olla niin pimeää, että päätimme laskeutua. Ehkä teidänkin pitäisi luovuttaa tältä erää”, punapää ilmoitti.

Yuffien huulilta karkasi huokaisu. Siitä elonmerkit johtuivat, Turkit olivat laskeutuneet helikopterillaan lähistölle.
”Tulemme kohta sinne, ilmoitan vain ohjaamoon”, nainen totesi.
”Rude otti jo yhteyttä”, Reno kuittasi. ”Loppu.”

Ninjaprinsessa tuijotti hetken radiopuhelinta, mutta sysäsi sen sitten syrjään. Häntä ärsytti toimia yhteistyössä Turkien kanssa, mutta Reeve ei ollut antanut vaihtoehtoja. Käsky oli kuulemma tullut ylemmältä taholta, joten napisemisesta ei ollut apua. Jopa WRO:n rahoittaja halusi, että Shelke löydettäisiin mahdollisimman pian, tai niin Reeve ainakin oli sanonut. Yuffie ei jaksanut uskoa, että rahoittajataho oli aidosti huolissaan pikkutytöstä.
”Reeve olisi kyllä voinut kysyä meidänkin mielipidettämme tästä”, nainen jurnutti ääneen. ”Eikö Renoa ja Rudea olisi voinut tyrkätä vaikka Cloudin ja Cidin mukaan? Miksi juuri meidän pitää joutua katselemaan heitä? Leviathan, joudumme yöpymään heidän seurassaan täällä keskellä ei-mitään. Minä en todellakaan pidä ajatuksesta.”

Mark ei vastannut eikä edes katsonut naiseen päin. Tämä nojasi päätään käsiinsä ja tuijotti näyttöä, sormet haroivat jo ennestään joka suuntaan sojottavia hiuksia.
”Kuule, tarvitsetko vapaata? Reeve kyllä nylkee minut, mutta voin varmaan silti antaa sinulle pari ylimääräistä lomapäivää”, Yuffie ehdotti. Häntä alkoi jo oikeasti huolestuttaa toisen omituinen käytös. ”Vince ja minä voimme hoitaa tutkimukset täällä. Voin sanoa Renolle ja Rudelle, että heittävät sinut huomenna helikopterilla Edgeen.”
”Vince?” Mark kysyi.
”Vincent, kyllä sinä tiedät”, ninjaprinsessa huokaisi. ”Luulen, että tarvitset vähintään kunnon yöunet. Olet yleensä vähän terävämpi.”
”Vincent, Vincent…” Mark mutisi ja puristi päätään käsillään.

Yuffie nousi paikaltaan ja astui miehen vierelle. Varovaisesti hän laski käden tämän olkapäälle. Mark säpsähti jaloilleen ja tuijotti häntä kuin ventovierasta. Hetken päästä tämä kuitenkin näytti tajuavan, kuka Yuffie oli. Ninjaprinsessa päätti jatkossa seurata alaistaan tarkemmin, hänen olisi pitänyt jo aiemmin huomata, että tämä oli jaksamisen äärirajoilla.
”Yuffie…” Mark sanoi enemmän itselleen kuin naiselle.
”Niin?” ninjaprinsessa kysyi siitä huolimatta.
”Vincent, Yuffie, Vincent, Yuffie… matkalla yläkertaan… yhdessä ulkona… yhdessä autossa…”
”Mark, mitä sinä höpiset?”

Nuori nainen tuijotti miestä uskaltamatta enää koskettaa tätä. Markin katse oli kiinnittynyt jonnekin kaukaisuuteen tai kenties se oli kääntynyt sisäänpäin, joka tapauksessa nuorukainen ei näyttänyt olevan todella läsnä.
”Yuffie Kisaragi, sinä olet ilkeä ihminen”, Mark ilmoitti.
”Mitä?” Yuffie huudahti. ”Enkä tasan ole!”

Olihan Yuffie joskus heittänyt Markia paperitollolla ja alkanut pyörittää tämän tuolia kesken työnteon, mutta nuorukainen ei ollut koskaan valittanut. Tämä oli jopa näyttänyt pitävän yllätyksistä. Tuollaiset sanat tulivat täytenä yllätyksenä ja satuttivat.
”Rakkauteen pitää vastata rakkaudella”, Mark jatkoi. ”Olet kohdellut häntä niin väärin. Minä en koskaan, en milloinkaan, kohdellut veljeäni samalla tavoin.”
”Kenestä sinä oikein puhut?” ninjaprinsessa taivasteli ja puisteli päätään. Markin puheissa ei ollut mitään järkeä, ensin tämä oli höpissyt hänestä ja Vincentistä ja nyt yhtäkkiä rakkaudesta.

Kuuma puna kipusi Yuffien poskille. Vihjailiko Mark, että Vincent… Ei, varmastikaan ei. Ninjaprinsessa tiesi varsin hyvin, ettei se mies ajatellut hänestä sillä tavoin. Tämä oli tehnyt kantansa selväksi jo kolme, melkein neljä, vuotta sitten, kun hän oli kysynyt miestä treffeille pelastettuaan tämän Midgarin evakuoinnin yhteydessä. Sen jälkeen ninjaprinsessa oli yksinkertaisesti hylännyt koko ajatuksen, vaikka yhä kiusasi Vincentiä ajoittain. Nykyisin hän teki kiusaa vain, koska se oli hauskaa. Mitään sen kummempaa ei ollut taustalla.

”Leikit tuolla tavoin hänen tunteillaan”, Mark kuitenkin syytti ja astui lähemmäs naista. Yuffie perääntyi, muttei päässyt kauas, sillä pakettiauton takatilassa ei ollut paljoa tilaa. Juuri nyt Mark tuntui olevan suorastaan ahdistavan lähellä. ”Ehkäpä pidät leikeistä…”
”Ifritin tähden, Mark, tuo ei ole hauskaa!” nainen puuskahti. ”Lopeta jo pelleily!”

Mark ojensi kätensä kohti Yuffien kasvoja, mutta nuori nainen nojautui taaksepäin. Sormet tapasivat tyhjää, ja kylmät silmät jäivät tuijottamaan niitä.
”Olen menettänyt sen…” mies kummasteli ja käänteli kättään. Yuffie hivuttautui hitaasti sivummalle, hän ei tiennyt, mikä Markia oikein vaivasi, mutta hän ei enää halunnut olla tämän kanssa yksin pienessä tilassa.
”Ei, tämä keho on rajoittunut”, Mark jatkoi pohdintaansa, puhui itselleen. ”Rajoituksia… rajoituksia…”
”Mark…?” Yuffie kuiskasi.

Mies käänsi katseensa ninjaprinsessan suuntaan. Tämän kasvot näyttivät kummallisilta, ne olivat Markin kasvot, mutteivät kuitenkaan olleet. Silmät kiiluivat kummallisesti ja katse oli painostava. Yuffie katui, että oli edes mennyt avaamaan suunsa.
”Sinä piinaat häntä”, mies totesi.
”Vannon, etten ole tarkoittanut tehdä niin!” ninjaprinsessa puolustautui, vaikkei vieläkään tiennyt, kenestä Mark puhui.
”Niin yksin, niin eksynyt, niin helppo käsitellä”, Mark jatkoi, ”mutta sinä häiritset. Olet leikkinyt liian kauan, nyt on minun vuoroni leikkiä.”

Mark liikahti kohti Yuffieta, joka syöksähti päinvastaiseen suuntaan. Radiopuhelin putosi lattialle, kun naisen käsi huitaisi sitä. Mies kääntyi ympäri ja tuijotti häntä vihainen katse silmissään.
”Mark, mikä sinua vaivaa?” Yuffie huudahti, kun nuorukainen lähti tulemaan häntä kohti. Hän perääntyi, kunnes törmäsi seinään, joka erotti takatilan ohjaamosta.
”Ei hetken hiljaisuutta, tuhlaat sanoja turhuuteen”, Mark väitti ja syöksähti eteenpäin.

Yuffie väisti ja mies tömähti seinään. Samassa auto kuitenkin tärähti, ja hänen tasapainonsa petti. Hän horjahti sivuseinään lyöden kätensä kipeästi. Mark horjui hetken, kunnes paiskautui häntä vasten. Mies tarttui välittömästi Yuffien ranteisiin ja tyrkkäsi hänet nurkkaan. Hänen huuliltaan karkasi kiljaisu. Hän riuhtoi käsiään nörtin otteesta, joka oli yllättävän voimakas.
”Mark, päästä irti”, Yuffie pyysi. ”En halua satuttaa sinua.”
”Liian myöhäistä”, mies vastasi ja painautui kiinni naiseen.

Ninjaprinsessa ei voinut uskoa tilannetta. Ei Mark tehnyt tällaista, tämä oli mukava ja luotettava kaveri, liian kiltti toimimaan tällä tavoin. Yuffie puri huultaan ja potkaisi miestä nilkkaan. Mark huudahti yllättyneenä, riuhtaisi hänet ranteista eteenpäin ja iski uudestaan seinään. Yuffien silmissä vilisi tähtiä, kun hänen takaraivonsa osui metallia vasten. Jokin hänen sisällään napsahti, hänen olisi taisteltava oikeasti kaveriaan ja työtoveriaan vastaan, ellei hän halunnut itse kärsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!