20. joulukuuta 2017

Projekti S. R.: Luku 14

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 14





Vincent vilkaisi skanneriaan ajoittain, mutta mitään mainittavaa ei näkynyt. Etsinnät olivat jatkuneet jo jonkin aikaa ja aluetta oli laajennettu koko ajan, mutta alkoi näyttää siltä, ettei Shelkeä löydettäisi. Mies tuijotti vuoria, ne olivat seuraava vaihtoehto. Autolla ei vain päässyt sinne, joten pienen joukon olisi joko otettava lentolaudat käyttöön tai tuppauduttava Turkien helikopteriin.

Lentolaudat olivat kuitenkin parempi vaihtoehto, koska niillä pääsi tutkimaan sellaisia alueita, joita ei helikopterista käsin havainnut. Sitä paitsi Vincent ei ollut ollenkaan varma, halusiko istua samassa helikopterissa Renon ja Yuffien kanssa. Miehellä ei ollut mitään kumpaakaan vastaan, mutta rehellisesti sanottuna nuo kaksi olivat hermoja raastava yhdistelmä.

Radio särähti, ja Vincent poimi sen käteensä. Rude ilmoitti, että Turkit lopettaisivat tältä päivältä ja laskeutuisivat sovittuun leiripaikkaan. Vincent kuittasi ja ilmoitti kuljettajalle, että oli aika päättää päivän työt.
”Luuletteko, että se tyttö vielä löytyy, sir?” autoa kuljettava, noin 35-vuotias mies kysäisi. Tämä oli wutailainen, mutta ei muistuttanut – onneksi – Yuffieta luonteeltaan. Mies oli hiljainen, rauhallinen ja pohdiskeleva siinä missä ninjaprinsessa kohelsi ympäriinsä.

Tosin myös Yuffie oli ollut rauhallisempi viime päivinä, ehkä jopa hieman maissa. Tyttö oli ottanut Shelken katoamisen yllättävän raskaasti siihen nähden, ettei tainnut oikein pitää tästä. Toisaalta ehkä juuri siksi ninjaprinsessa niin itsepäisesti syyttelikin itseään tapahtuneesta. Vincent oli yrittänyt vakuuttaa, ettei vika ollut Yuffiessa, mutta tapansa mukaan tämä ei ollut kuunnellut. Tämä piti toisinaan turhankin hyvin kiinni päätöksistään, myös huonoista sellaisista.

Nyt siis Vincent tunsi syyllisyyttä Yuffien syyllisyydestä. Ehkä tyttö olisi ymmärtänyt paremmin, jos hän olisi selittänyt kunnolla, mutta hän ei ollut kertonut kenellekään. Oli asioita, joista ei puhuttu. Lucreciasta ja Shelken omituisesta käytöksestä puhuminen Yuffielle ei vain tuntunut sopivalta.
”Sir?” wutailainen sanoi toistamiseen. Vincent joutui hetken pohtimaan, mitä tämä oli kysynyt, ennen kuin osasi vastata.
”Toivon niin, Kimura”, hän vastasi.
”Monet suhtautuvat häneen epäilyksellä, mutta minulla ei ole mitään henkilökohtaisia kaunoja neiti Ruita kohtaan”, Kimura kertoi.

Vincent ei vastannut. Hän ymmärsi hyvin, jos osa WRO:n työntekijöistä epäili Shelken luotettavuutta, varsinkin salaperäisen katoamisen jälkeen. Tyttö oli kuitenkin ollut Deepgroundin käsissä kymmenen vuotta, siinä ajassa ehti muokata viatonta mieltä mihin tahansa suuntaan eikä järjestö ollut jättänyt käyttämättä tilannetta hyväkseen. Shelke oli Tifan ja Cloudin luokse muutettuaan alkanut ymmärtää asioita paremmin, mutta yhä ajoittain tyttö lankesi vanhoihin kaavoihin.

Auton takatilasta kuului kolahdus, aivan kuin jotain olisi pudonnut. Vincent hymähti itsekseen, Yuffie oli mitä ilmeisimmin jälleen vauhdissa. Sillä tytöllä eivät pysyneet aina tavaratkaan käsissä, vaikka toisaalta tämä käytteli esimerkiksi heittotähteä ja kunaita näppärästi.
”Prinsessa taisi pudottaa jotain”, Kimurakin havainnoi.
”Se ei yllättäisi ketään”, Vincent totesi.
”Tunnette neiti Kisaragin hyvin, sir?” nuorempi mies tiedusteli ja vilkaisi Vincentin suuntaan syrjäsilmällä.
”Niinkin voisi sanoa.”

Kimura näytti siltä, että oli jatkamassa, mutta samalla hetkellä jotain tömähti ohjaamon takaseinää vasten. Vincent tunsi kolahduksen selässään. Kimura hätkähti ja heilautti rattia holtittomasti, minkä seurauksena takaa kuului lisää tömähdyksiä, joita sävytti vaimea kiljaisu.
”Prinsessa!” Kimura tunnisti.
”Hän varmaankin kompastui…” Vincent sanoi, mutta samassa kuului uusi pamaus ja jotain törmäsi seinään miesten takana. Mitä ihmettä Yuffie ja Mark oikein puuhasivat?
”Aion pysäyttää nyt, sir”, Kimura ilmoitti ja painoi jarrut pohjaan. Takaa kantautui lisää ryminää sekä Yuffien ääni, mutta tytön sanoista ei ottanut selvää.

Molemmat miehet ryntäsivät ulos autosta takaoville. Vincent tarttui ovenkahvaan Kimuran vetäessä aseensa esiin. Hänen mielestään moinen oli liioittelua, sillä todennäköisesti vain jokin auton monista laitteista oli irronnut ja aiheuttanut kolinan. Tuskin vihollinen oli päässyt auton takatilaan hyökkäämään.

Kun ovi avautui, Vincentin katse pysähtyi odottamattomaan näkyyn. Yuffie makasi potkien lattialla ja Mark istui tämän vatsan päällä kädessään rikkoutunut lasi. Ninjaprinsessa yritti työntää kloppia kauemmas ja potkia jaloillaan, mutta ei näyttänyt jaksavan taistella kunnolla. Tytön otsaa pitkin valui verinoro, ilmeisesti tämä oli iskenyt päänsä johonkin.

Vincentin mieleen pyörähti lukemattomia kysymyksiä, mutta hän ei jäänyt etsimään niihin vastauksia. Sen sijaan hän ryntäsi auton takatilaan ja tarttui Markia takaapäin paidankauluksesta. Hän otti nuorukaisesta kunnon otteen ja viskasi tämän ulos autosta välittämättä, mihin tämä osui. Äänistä päätellen tämä kuitenkin törmäsi Kimuraan, mutta Vincent ei ollut huolissaan miehestä, Kimura osasi kyllä pitää puolensa.

”Uh… oh…” Yuffie mutisi ja nousi istumaan päätään pidellen. Vincent kyykistyi tytön eteen ja tarttui tätä leuasta. Hän kohotti tämän kasvoja nähdäkseen otsan paremmin.
”Oletko kunnossa?” mies kysyi.
”En!” Yuffie parahti. ”Mikä Markia oikein vaivaa?”
”Se olisi ollut minunkin seuraava kysymykseni.”

Samassa Yuffie oli jo jaloillaan ja ryntäsi Vincentin ohitse ulos autosta. Tyttö kompastui ovella ja putosi nelinkontin maahan. Tämä ei kuitenkaan välittänyt vaan kimposi uudestaan pystyyn ja juoksi kamppailevien Kimuran ja Markin luokse.
”Takeo!” ninjaprinsessa kiljaisi, kun wutailaismies kohotti aseensa kohti Markia. Lopuista sanoista Vincent ei saanut selvää, mutta Kimuran vastauksesta hän erotti termin ’hime-sama’, jonka tiesi tarkoittavan prinsessaa.

Mark yritti tehdä uuden hyökkäyksen wutailaismiehen suuntaan, mutta tämä käänsi yhdellä sulavalla liikkeellä aseensa ympäri ja iski sen perällä nuorukaista ohimoon. Tietokoneasiantuntija putosi maahan ja rauhoittui vihdoin. Yuffie sen sijaan jatkoi edelleen kiljumista äidinkielellään, kunnes pudottautui polvilleen Markin vierelle ja ryhtyi ravistelemaan tätä.

Vincent astui ulos autosta. Raivo poltteli hänen sisällään, hänellä ei ollut aavistustakaan, mikä Markiin oli mennyt. Oli kyse mistä tahansa, tämä oli toiminut anteeksiantamattomasti. Niin rasittava kuin Yuffie toisinaan olikin, ei tämä ansainnut tulla hakatuksi. Vincent ei voinut sietää ajatusta, että Mark oli käynyt tytön kimppuun. Jos Kimura ei olisi täräyttänyt nuorukaiselta tajua kankaalle, hän olisi tehnyt sen itse.

Yuffie päästi irti Markista ja nousi. Tyttö suuntasi sarjan vihaiselta kuulostavia sanoja Kimuran suuntaan. Mies kiemurteli, hoki ’hime-samaa’ ja yritti selkeästi selittää tekoaan. Vincent käveli kaksikon luokse ja laski kätensä ninjaprinsessan olkapäälle.
”Yuffie”, mies sanoi. Tyttö käännähti, ja Vincent totesi tämän katseen näyttävän lähes hysteeriseltä. ”Rauhoitu. Kimura teki vain sen, minkä kuka tahansa olisi halunnut näkemänsä perusteella tehdä.”
”Mutta Mark!” tyttö parahti. Vincent vilkaisi maassa makaavaa nuorukaista, tämä näytti hengittävän tasaisesti.
”Herää myöhemmin ikävään päänsärkyyn”, korpinhiuksinen kuittasi. Sillä hetkellä hänellä ei riittänyt empatiaa tietokoneasiantuntijaa kohtaan. Mitä tämä oikein oli ajatellut käydessään Yuffien kimppuun?
”On anteeksiantamatonta koskea Wutain prinsessaan”, Kimura selitti ja kiinnitti aseen takaisin selkäänsä. Vincent siirsi kätensä pois tytön olkapäältä, vaikka uskoikin toisen miehen tarkoittaneen tapaa, jolla Mark oli Yuffieen koskenut. ”Herra Howard ansaitsee rangaistuksen.”
”Sinä et tee hänelle mitään!” Yuffie kiljaisi ja jatkoi jälleen wutaiksi miehen ripittämistä.

Kimura näytti alistuvan tytön tahtoon, muttei silti näyttänyt tyytyväiseltä. Mies kiersi Markin luokse, napsautti tämän ranteet käsirautoihin ja lähti raahaamaan nuorukaista pakettiauton takatilaan varsin kovakouraisesti saaden taas lisää kiukkuamista Yuffielta.
”Yuffie, mitä tapahtui?” Vincent kysyi.

Ninjaprinsessa vaikeni hetkeksi ja lysähti maahan. Tämä pyyhkäisi otsaansa ja jäi tuijottamaan verisiä sormiaan.
”Auts”, tämä mutisi. Vincent poikkesi hakemaan pakettiautosta talouspaperia, jonka ojensi wutailaistytölle. Tämä otti paperin vastaan ja painoi sen otsalleen. ”Mark ei ole ihan kunnossa.”
”Minusta näyttää, että sinä et ole kunnossa”, Vincent murahti. Tapahtunut suututti häntä koko ajan enemmän.
”Ei kun ihan tosi, Vince. Hän on käyttäytynyt oudosti jo pidemmän aikaa. En osaa selittää sitä, mutta hän ei ole ollut oma itsensä”, Yuffie väitti.

Vincent yritti miettiä, millainen Mark yleensä oli. Nuorukainen vaikutti pääsääntöisesti hermostuneelta ja ujolta ja loi salaisia, ihailevia katseita Yuffien suuntaan. Voisiko olla, että tyttö oli torjunut tämän ja Markilla oli sen takia napsahtanut? Vincent ei ollut luokitellut nuorukaista potentiaaliseksi naistenhakkaajaksi, mutta mistä sitä koskaan tiesi. Toisaalta tästä oli vaikea uskoa sellaista. Silti hän oli itse joutunut todistamaan tilannetta. Hän ei tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella.

”Luulen, että hän on tehnyt liikaa töitä”, Yuffie jatkoi. ”Hänen katseensa oli kummallinen ja hänellä on kamalat varjot silmiensä alla. Hän myös höpisi outoja…”
”Outoja?” Vincent toisti.

Ninjaprinsessa käänsi katseensa kaukaisuuteen, kun tämän poskille nousi kevyt puna. Mikä Markin sanoma voisi saada wutailaistytön punastumaan?
”Ei sillä ole väliä, ei se ollut totta”, Yuffie mutisi.
”Sillä voi olla merkitystä, prinsessa”, Kimura totesi ja painoi pakettiauton takaovet kiinni. Tämä jäi kauemmas seisomaan, mutta silmäili nuorta ninjaa huolestuneena.

Yuffie nyppi maasta ruohoa eikä suostunut katsomaan kummankaan miehen suuntaan. Puna tytön poskilla syveni hieman, tämä vaikutti kiusaantuneelta.
”Kerro sitten, kun pystyt”, Vincent totesi. Hän olisi totisesti halunnut tietää, mitä Mark oli mennyt sanomaan. Yuffieta ei yleensä saanut vaivautumaan yhtään mikään.

Tyttö nyökkäsi vaitonaisena, ja Vincent tunsi yllättävää halua mennä puristamaan tiedon ulos Markista. Mies hämmästyi omasta raivostaan, kyllähän tällaiseen tilanteeseen reagoi, mutta että näin voimakkaasti. Ylipäätään hänellä ei ollut tapana reagoida asioihin kovinkaan vahvasti, tunne-elämä latistui jossain määrin, kun jakoi ruumiinsa demonin kanssa, ellei iänikuista synkkyyttä laskettu. Toisaalta Chaos oli poistunut… ehkä demonin katoaminen vaikuttaisi aikaa myöten muuhunkin kuin Vincentin fyysiseen jaksamiseen. Kerran ihmisestä oli tullut hirviö, ehkä hirviöllä oli mahdollisuus palata ihmiseksi.

”Ehkä meidän on parempi jatkaa matkaa leiripaikalle”, hän totesi. ”Turkeilla pitäisi olla ensiapulaukku helikopterissaan.”
”On meilläkin tuolla takatilassa…” Yuffie sanoi ja vilkaisi suljettuja ovia. Tyttö tuijotti niitä hetken ja puisteli päätään. ”Odotan leiripaikalle asti.”
”Mennäänpä sitten”, Vincent kehotti ja ojensi tytölle kätensä, vaikka Kimura loi hänen suuntaansa pitkän, arvioivan katseen.

Yuffie tarttui miehen käteen ja antoi vetää itsensä pystyyn. Miehet ja tyttö palasivat autolle ja kapusivat kaikki kolme etupenkille, Yuffie keskimmäiseksi. Vaikka etupenkki oli suunniteltua kolmen istuttavaksi, siellä oli huomattavan ahdasta. Ninjaprinsessa istui aivan Vincentin kyljessä kiinni.

Ohjaamossa vallitsi harvinainen hiljaisuus, sillä wutailaistyttö ei sanonut sanaakaan koko matkan aikana. Tämä kyllä liikehti levottomasti, mutta Vincent ei ollut varma, oliko se hyvä vai huono merkki. Ikuinen myllertäminen kuului Yuffien persoonaan, mutta yhdistettynä hiljaa pysyttelemiseen, se tuntui jotenkin erilaiselta kuin yleensä.

Kimura ohjasi auton leiripaikalle. Turkien helikopteri oli vähän matkan päässä ja kaksikko oli jo ehtinyt sytyttää nuotion, jonka ääressä Reno poltteli savuketta. Vaikka ilta oli jo hämärtynyt, Rude ei ollut luopunut aurinkolaseistaan. Ottikohan tämä niitä pois edes nukkuessaan?

”Mikä maksoi?” Reno halusi tietää, kun kolmikko purkautui autosta. ”Ja mihin se nörtti jäi?”

Kukaan ei vastannut Turkille. Yuffie parkkeerasi nuotion ääreen yhä otsaansa painaen ja Kimura jäi seisomaan tytön lähistölle kädet puuskassa kuin olisi ollut tämän henkivartija. Reno ja Rude vilkaisivat kumpaakin syrjäkarein.
”Kävelitkö päin puuta?” Reno tiedusteli ninjaprinsessalta. ”Jou, mikä sinua vaivaa?”

Yuffie ryhdistäytyi vihdoin ja näytti miehelle kieltä. ”Ei kuulu sinulle, tuo minulle laastaria!” tyttö puuskahti.
”En ole mikään juoksupoika!” punapää protestoi.
”Ai, etkö? Minä kun luulin, että Turkit ovat juurikin sitä, Shinran ylipalkattuja juoksupoikia”, Yuffie tölväisi. Vincent huokaisi ja käveli pakettiauton takaoville. Oli hyvä, että ninjaprinsessa alkoi toipua kokemastaan järkytyksestä, mutta oikeasti kukaan ei olisi jaksanut väsyttävän päivän päätteeksi kuunnella tämän ja Renon naljailua.

Ilmeisesti Yuffie sai sidetarpeita otsaansa varten, sillä Rude näytti poikkeavan helikopterilla. Vincent epäröi hetken, mutta avasi sitten pakettiauton takaovet. Ei Markia voinut jättää autoon makaamaan, vaikka olisi mieli tehnytkin.

Nuorukainen oli saanut kömmittyä istuvaan asentoon ja tuijotti Vincentiä hölmistynyt ilme kasvoillaan. Tämän silmälasit olivat vinossa ja ohimolle oli nousemassa suuri mustelma Kimuran iskun jäljiltä.
”Mitä… mitä tapahtui, sir?” Mark sai kysyttyä. ”Miksi minä olen raudoissa? Miksi ohimooni sattuu kuin joku olisi jysäyttänyt siihen lekalla?”

Vincent puristi kätensä nyrkkiin ja avasi sen hitaasti. Nuorukaisen ilme näytti vilpittömältä, oliko tämä tosissaan?
”Kävit Yuffien kimppuun”, hän ilmoitti. Tietokoneasiantuntijan kasvoille levisi suunnaton järkytys.
”Enkä!” tämä huudahti, ei puolustuksena vaan kauhuissaan. ”En muista mitään sellaista!”
”Kuulimme ryminää täältä”, Vincent kertoi ja viittasi auton takatilaan. ”Kun avasin ovet, olit iskemässä Yuffieta särkyneellä lasilla.” Nyt hän huomasi, että auton lattia oli täynnä lasinsiruja. Joko Mark oli hajottanut juomalasin tarkoituksella tai sellainen oli pudonnut matkan aikana.

Tietokoneasiantuntija haukkoi henkeään eikä saanut sanaa suustaan. Tämän kasvoille oli piirtynyt sellainen kauhunilme, että Vincentin oli vaikea epäillä sitä.
”Mitä perkuletta?” Reno puuskahti. ”Puhuuko vampyyri totta?”
”Kyllä”, Kimura kuului murahtavan.
”Reeve voisi vähän katsoa, kenet menee palkkaamaan”, punapää ilmaisi mielipiteensä.
”Se ei ollut hänen vikansa!” Yuffie huudahti. ”Mark on sairas!”
”Aika sairas saa ollakin, jos käy naisen kimppuun”, Reno totesi. ”Siis ilman pakottavaa tarvetta.” Ensimmäistä kertaa elämässään Vincent oli samaa mieltä Turkin kanssa.
”En tarkoittanut tuolla tavoin”, ninjaprinsessa väitti. ”Hän ei ole oma itsensä… en tiedä, mikä häntä vaivaa.”

Mark puisteli päätään eikä katsonut Vincentiin. ”En muista mitään… en mitään. On kuin päivässä olisi musta aukko. Kai minä sitten vain… sekosin.”
”Mikä on viimeinen muistikuvasi?” Vincent kysyi. Hän ei ollut vieläkään varma, uskoiko nuorukaista, mutta tällä oli joka tapauksessa oikeus puolustautua.
”Kun lähdimme Kalmista eteenpäin”, Mark vastasi hetken pohdinnan jälkeen.
”Onko tällaista sattunut aiemmin?”

Vastauksena oli hiljaisuus, mutta ilme nuorenmiehen kasvoilla kertoi tarpeeksi. Kerta ei ollut ensimmäinen.
”Oletko kertonut kenellekään?” Vincent jatkoi kuulustelua. Mark puisteli päätään ja näytti surkealta.
”Sir, en pitäisi hänen sanaansa luotettavana”, Kimura ilmoitti. ”Jos herra Kisaragi saa tietää tästä…”
”Et tasan kerro isälle!” Yuffie mylväisi. ”Mark on syytön, ihan oikeasti on.”
”Siinä tapauksessa hän kärsii mielenterveysongelmista”, Rude totesi. ”Hänet on vapautettava tehtävistä toistaiseksi, enkä pidä hyvänä ajatuksena antaa hänen liikkua vapaasti.”

Vincent vilkaisi ninjaprinsessaa, joka ei näyttänyt tyytyväiseltä, mutta nyökkäsi kuitenkin.
”Ilmoitan Tsengille muuttuneesta tilanteesta”, Reno totesi.
”Tsengille?” Yuffie älähti. ”Jos jollekulle pitää ilmoittaa, niin Reevelle.”
”Me vastaamme Tsengille”, Turk kuittasi.
”Ihan sama, minä vastaan Reevelle.”
”Reeve vastaa Shinralle.”
”Leviathanin takamuksen verran minä Shinrasta!”
”Reeve saa varmasti sanan, kun Tsengille on ilmoitettu”, Rude katkaisi alkavan riidan. ”Meidän on valmistauduttava yötä varten. Oli tilanne mikä hyvänsä, emme lennä tänään Kalmiin Edgestä puhumattakaan.”

Nuotion ääreen laskeutui siunattu hiljaisuus. Vincent vilkaisi Markin suuntaan, mutta kloppi tuijotti seinää.
”Jättäkää minut rautoihin, sir”, nuorukainen totesi. ”Jos se, mitä sanoitte on totta, ansaitsen rangaistukseni.”

Vincent nyökkäsi ja käveli pois auton luota. Turkit olivat tuoneet nuotion vierelle ruokatarvikkeet ja kaksi telttapakkausta. Hetkinen, vain kaksi?
”Teidän vastuullannehan oli leiriytymistarvikkeiden järjestäminen, eikö?” Vincent varmisti ja osoitti sanansa Rudelle.
”Jotain valittamista?” Reno kummasteli.
”Jos silmäni eivät valehtele, meillä on tässä vain kaksi telttaa.”
”Niin, yksi teidän porukalle ja yksi meille”, punapää selvitti.
”Neiti Kisaragi tarvitsee oman teltan”, Kimura huomautti.
”No, me emme sen takia tunge viittä miestä yhteen telttaan”, Reno puuskahti.
”Kyllä minä pärjään, Takeo”, Yuffie huomautti.
”Mutta, prinsessa, ei ole millään muotoa sopivaa, että nukutte samassa tilassa miesten kanssa”, Kimura väitti.
”Emme ole nyt Wutaissa, eikä se sitä paitsi olisi edes ensimmäinen kerta”, Yuffie täräytti ja sai tyrmistyksen leviämään wutailaismiehen kasvoille. Vincentkään ei olisi välttämättä halunnut kuulla noin suorasukaista kommenttia.

Reno ryhtyi aukomaan ruokapakkauksia ja etsi itselleen sopivaa syötävää. ”Tehdään näin. Rude ja minä otamme toisen teltan, wutailainen kälätin saa toisen. Kimura varmasti voi herrasmiehenä vahtia sen edessä, ettei kukaan meistä käy kiksaisemassa yön aikana arvoisaa prinsessaa, väkivaltaiseksi heittäytynyt nörtti koisikoon autossa ja Vincent voi kaivautua maahan turvaan aamuauringolta. Eivätkös vampyyrit tapaa tehdä niin, jos sopivaa arkkua ei ole tarjolla?”
”Järjestely sopii minulle”, Kimura ilmoitti. Vincent sen sijaan vilkaisi Turkia tympääntyneenä, Reno oli ajoittain jopa pahempi kuin Yuffie. Mitä Reeve oli ajatellut laittaessaan juuri kyseisen Turk-kaksikon WRO:n tiedusteluosaston ja Kimuran mukaan?
”Ette sinä ja Vince voi nukkua ulkona”, Yuffie protestoi. ”Täällä on nyt jo viileä, yöllä on taatusti hyytävää.”
”Kimura voisi yöpyä autossa, meillä on jokaiselle makuualusta ja makuupussi”, Rude ehdotti. ”Jonkun on joka tapauksessa pidettävä Howardia silmällä.”
”Eli prinsessa ja vampyyri ottavat toisen teltan. Varo vain, Yuffie, ettei Vincent ime sinua kuiviin yön aikana”, Reno naurahti ja poimi purkin ruokapakkauksesta. ”Papuja? Kuka nämä sapuskat on oikein valinnut?”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!