15. joulukuuta 2017

Punainen aamunkoitto: Luku 14

Fandom: Naruto

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen vuosia sitten kirjoitin. Koska Japani-tietämykseni oli tuohon aikaan hyvin paljon rajallisempaa kuin nykyisin, teksti voi sisältää asiavirheitä tuolta ajalta. Tarina itsessään lienee yhä Naruto-fanille toimiva.

Punainen aamunkoitto




Luku 14

Päivien valuessa ohitse Yume ei ollut edelleenkään saanut vastausta kysymykseensä. Itachi ei sanonut, ettei asia kuulunut hänelle, mutta kiersi kysymyksen varsin taidokkaasti tai vaihtoi yksinkertaisesti puheenaihetta. Mies oli kuitenkin jälleen ystävällinen, eikä Yume tiennyt, oliko se pahempaa vai parempaa kuin kylmyys.

Kun Itachi oli käyttäytynyt etäisesti, Yumen oli ollut helppo painaa kiukun voimalla eteenpäin. Nyt mies oli jälleen ystävällinen, kohtelias ja joskus jopa lämmin. Tämän käytös teki Yumen olon hankalaksi. Hän olisi halunnut enemmän, mutta kaikesta miehen tuttavallisuudesta huolimatta hän tiesi, ettei sellainen ollut mahdollista. Itachi ei vain ollut kiinnostunut hänestä.

Päivien kuluessa oli sattunut tosin myös eräs piristävä tapaus. Yume ei ollut koskaan nähnyt Kisamea niin raivoissaan ja niin nöyryytettynä kuin sen jälkeen, kun hän oli kertonut Itachille tarvitsevansa tamponeita. Ihme kyllä mies oli heti tiennyt, mitä hän tarkoitti, joten tytölle oli herännyt epäilys, ettei tämä sittenkään ollut naisten olemuksesta täysin pihalla.

No, joka tapauksessa Itachi oli luvannut järjestää asian. Yume oli ollut salissa harjoittelemassa, kun Kisame oli yllättäen nostanut metelin. Tyttö ei ollut koskaan kuullut hain korottavan ääntään niin jylisevästi, joten hän oli todella säikähtänyt ja rynnännyt olohuoneeseen. Loppujen lopuksi Itachi oli voittanut tahtojen taiston, ja Kisame oli poistunut paikalta nöyryytettynä. Yume ei vain ollut voinut olla nauramatta. Itse asiassa hän oli hekottanut kippurassa pitkän aikaa.

Valitettavasti tytön aivot olivat pistäneet myös merkille, että Itachi lähetti aina Kisamen asioilleen, eikä itse poistunut talolta. Tytön oli vaikea uskoa, että kyseessä oli mikään normaali järjestely. Tietyllä tavalla miehet vaikuttivat itsenäisiltä, vaikka elivätkin hyvin organisoitua yhteiseloa. Jokin pidätteli Itachia talossa. Yume kuitenkin kieltäytyi pohtimasta, mikä syy mahtoi olla.

Tänä aamuna jännitys kipristeli Yumen vatsassa. Hän pääsisi vihdoin pois talosta, ulkomaailmaan. Hän saattaisi tavata ihmisiä, saisi tietää, mitä maailmalla oli tapahtunut. Ehkä hän saisi käsiinsä lehden tai näkisit uutiset, jos jossain tulisi tv vastaan. Hän tajusi kaivanneensa kaikkia pieniä jokapäiväisiä asioita, jotka talosta puuttuivat. Mitään niin itsestään selvää ei kuitenkaan osannut arvostaa, ennen kuin todella menetti sen.

Aamiaisella Itachi kertasi aiemmin antamansa ohjeet. Tällä kertaa Yume nyökkäili innokkaasti. Mitä vain, kunhan hän näkisi muutakin kuin pihapiirin tai lammen. Häntä ei kauheasti miellyttänyt ajatus Kisamen tottelemisesta, mutta mieluummin sekin kuin, että hänet jätettäisiin yksin taloon. Hän olisi miltei halunnut hyppiä innosta, mikä oli yllättävää. Vaikka Itachin suhtautuminen häneen oli muuttunut, hän oli jatkuvasti kärsinyt lievästä masentuneisuuden tunteesta.

Tietenkään kurja olo ei kadonnut vain siksi, että hän pääsisi ulkomaailmaan, mutta ajatus oli joka tapauksessa hyvin virkistävä. Syötyään Yume kiirehti valitsemaan matkalle sopivat varusteet. Ulkona tihutti vettä, joten pitkähihainen paita olisi ehdoton, samoin mahdollisimman lämpöiset housut. Innokkaana hän varusti itsensä myös parilla kunailla sekä muutamalla heittotähdellä, joita hän piti suoranaisena luottamuksen osoituksena. Itachi oli antanut hänelle omia aseita, joten mies ei selvästikään enää olettanut, että hän aikoi tähdätä ne tämän selkään.

Kun Yume palasi olohuoneeseen, Itachi viittoi häntä tulemaan lähemmäs. Mies ojensi hänelle vihdoin kauan kaivatut sandaalit. Kiitettyään tyttö sujautti ne jalkoihinsa. Ne tukivat nilkkaa mukavasti, mutteivät vaikuttaneet kovin lämpimiltä. Hän ei kuitenkaan valittanut, sillä Itachi ja Kisame käyttivät samanlaisia. Jos miehet tarkenivat, hänkin aikoi tarjeta.

Seuraavaksi tyttö sai yllättyä, kun Itachi ojensi hänelle kaapua. Hän tuijotti sitä pitkän aikaa. Musta ja punaisia pilviä. Tämä oli jo enemmän kuin hän olisi voinut pyytää. Kaavusta oli muodostunut jonkinlainen statussymboli, vaikkei Yume voinut sanoa arvostavansa edelleenkään rikollisia kovin korkealle.
”Et voi antaa tuota hänelle”, Kisame huomautti pistävästi.
”Se on jäänyt minulle lyhyeksi jo ajat sitten”, Itachi totesi kuin se olisi selittänyt kaiken.
”Kaapu on Akatsukin tunnusmerkki, eikä Yume-chan kuulu järjestöön. Jos Pain saa tietää..”
”Ei hän saa tietää, eikä hän tekisi sitä paitsi mitään”, Itachi tuhahti. Yumelle tuli tunne, ettei mies pitänyt tätä Painia järin suuressa arvossa. Tuhahduksesta kuulsi selvä halveksunta tai kenties vähättely.
”Minusta tuo ei silti ole hyvä ajatus”, Kisame intti. Miten hai jaksoikin olla niin itsepäinen? Oli sinällään ihmeellistä, että Kisame ja Itachi olivat ystäviä. He olivat niin monista asioista eri mieltä. Itachilla näytti usein olevan jonkinlainen valta-asema haihin nähden, vaikka toisaalta miehet olivat tasa-arvoisia keskenään. Yume oli todennut, että heidän välistä suhdettaan oli hyvin vaikea tulkita. Työpari he olivat ehdottomasti, ystävyksiltäkin he vaikuttivat. Silti heidän välissään oli jokin klikki. He eivät olleet ystäviä samalla tavoin kuin Yume ja Hitomi, nuo miehet tuskin jakoivat suurimpia salaisuuksia keskenään. Tietyllä tavalla heidän ystävyytensä oli pinnallisempaa kuin Yumen ja Hitomin, mutta samalla se oli paljon syvempää. Niin, se tosiaan kuulosti järjettömältä, mutta kävi myös järkeen.

Yume puisteli nopeasti päätään. Hän oli eksynyt liian syvälle pohdintoihinsa, vaikka nykyhetkikin oli tärkeä. Ensimmäistä kertaa Yume oli täysin samaa mieltä Kisamen kanssa. Pukemalla kaavun päälleen hän merkkaisi itsensä rikollisjärjestön jäseneksi. Mutta tyttö ei todellakaan aikonut myöntää olevansa hain kanssa yhtä mieltä, joten hän tarttui kaapuun ja kiskoi sen päälleen. Se oli yllättävän painava ja lämmin. Karhea kaulus ulottui hänen nenäänsä asti ja kutitti poskea. Yume toivoi tottuvansa siihen pian, ettei joutuisi raapimaan kasvojaan jatkuvasti. Hän myös epäili, että kaavussa olisi hieman vaikea liikkua, mutta toisaalta se takasi, ettei hän paleltuisi matkalla.

”Ja tämä vielä”, Itachi totesi ja ojensi Yumelle hattua. Tytölle tuli välittömästi mielikuva riisinpoimijoista, vaikkei hattu ollutkaan täysin samanlainen. Taas hän epäröi hetken.
”Et voi olla tosissasi!” Kisame huudahti, ja saman tien Yume tarttui hattuun reippaasti. Kun hän asetti sen päähän, pieni tiuku helähti hiljaa. Oli kerrassaan hienoa päästä ärsyttämään Kisamea Itachin luvalla. ”Minä en sitten ota tästä vastuuta”, hai lisäsi tyytymättömänä.
”Ei sinun tarvitsekaan”, Itachi hymähti.

Kisame ei valittanut enempää, mutta tämän mielipide oli silti hyvin helposti tulkittavissa. Yksi vilkaisu riitti kertomaan, mitä mies sillä hetkellä ajatteli. Tämä suksi eteiseen kiskoakseen varusteensa päälleen. Yume virnisti näylle hattunsa alla. Vaikka Kisame oli ollut viime päivinä Yumelle huomattavasti ystävällisempi – lukuun ottamatta tamponivälikohtauspäivää – heidän välillään vallitsi yhä jonkinlainen kilpailuasetelma. Hai käytti jokaisen piikittelytilanteen hyväkseen, eikä Yume voinut vastustaa kiusausta haastella tälle aina tilaisuuden tullen.
”Meidänkin on paras mennä”, Itachi huomautti. ”Kuljemme puita pitkin, sinun vauhtiasi. Ilmoita heti, jos tuntuu liian raskaalta. En halua, että ajat itseäsi loppuun uudestaan.”

Yume tiesi miehen viittaavan taannoiseen tapahtumaan lammella. Hän ei suuremmin halunnut muistella kyseistä päivää, joten hän kääntyi vastaamatta kannoillaan ja suuntasi kohti eteistä. Hän tiesi Itachin kävelevän perässään, vaikkei voinutkaan kuulla miehen askelia. Oli käsittämätöntä, miten hiljaa tämä pystyi liikkumaan. Yume toivoi jonain päivänä kykenevänsä samaan. Itse asiassa hänestä olisi ollut hienoa, jos hän olisi voinut opiskella itsensä yhtä taidokkaaksi ninjaksi, mutta hän tiedosti varsin hyvin, ettei sellainen ollut yksinkertaisesti mahdollista. Oli hassua ajatella, että hän totisesti oli siinä mielessä liian vanha. Muuten kun hän tunsi itsensä vielä melkoisen nuoreksi.

Ulkoilma ei tuntunut ollenkaan niin kylmältä kuin Yume oli pelännyt. Tihkusade ropisi hattuun ja ääni kaikui hassusti Yumen korvissa. Menisi hetki, ennen kuin hän tottuisi uuteen äänimaailmaan, sillä myös hatun reunassa oleva tiuku helähteli jokaisella liikkeellä. Lisäksi äänet kuulostivat aivan erilaiselta, kun kaavun kaulus peitti kasvoja ja hattu päätä. Luonnonäänet pehmenivät ja muuttuivat hiljaisemmiksi, vaikkeivät ne muutenkaan olleet erityisen kovia.

Yume käveli miesten perässä näkymättömän chakrasuojan luokse. Hän oli jo monesti nähnyt, miten se avattiin ja kokeillut itsekin pari kertaa. Hän oli tuntenut väreilyn kättään vasten, muttei ollut kyennyt tekemään sille mitään. Itachin valvonnassa hän oli saanut kuitenkin yrittää kaikessa rauhassa. Ainoa tulos oli ollut, että hän oli hikoillut suunnattomasti ja uupunut lopulta. Mies ei ollut selittänyt hänelle, miten suojaa tuli käsitellä, mutta oli kuitenkin luvannut opettaa sen vielä jonain päivänä, ’kun aika olisi oikea’.

Kisame avasi suojakentän ja sulki sen uudestaan kaikkien astuttua sen ulkopuolelle. Yume katseli, kuinka talo katosi ja paikalla näytti olevan pelkkää metsää. Suoja luultavasti hämäsi mahdollisia tavallisia ohikulkijoita, mutta tyttö ei uskonut, että se pidättelisi korkeatasoista ninjaa. Häntä se joka tapauksessa oli pidätellyt liiankin hyvin.

Miehet hyppäsivät puuhun ja jäivät odottamaan Yumea, joka joutui edelleen ottamaan vauhtia ja juoksemaan sinne. Tyttöä kismitti, ettei hän osannut hypähtää samalla tavalla salamannopeasti miltei suoraan ylöspäin. Hän oli kuitenkin vakaasti päättänyt oppia myös sen taidon. Hänellä vain oli kovin paljon opittavaa. Välillä tuntui, että sitä oli enemmän kuin ihmisiässä voisi oppia hallitsemaan. Hän tiesi monia asioita jo teoriassa, mutta käytännönpuoli oli huomattavasti heikommissa kannattimissa.

Puusta puuhun eteneminen onneksi sentään sujui hieman paremmin kuin reilu viikko sitten. Kun Yume pääsi kunnolla vauhtiin, oli helppoa suunnistaa oksalta toiselle. Alku takkuili, sillä oksalta oli vaikea ottaa tarpeeksi vauhtia ensimmäiseen hyppyyn. Oikean rytmin löytäminen vei aina jonkin verran aikaa, mutta sitten liikkuminen alkoi sujua. Tosin silti Yume oli varmasti yhä rasittavan hidas miesten mielestä.

Yume työnsi häiritsevät ajatukset hitaudesta ja osaamattomuudesta syrjään ja keskittyi yksinkertaisesti matkantekoon. Hän nautti uudesta vapaudestaan täydellä sydämellä. Tuuli sai hatun hapsut heilahtelemaan, ja tiu’un helinä säesti jokaista hyppyä. Oksien ponnahdus tytön jalkojen alla ja ponnistaminen kohti seuraavaa herätti lihakset eloon. Mikään liikuntamuoto ei ollut tuntunut samalta. Puita pitkin hyppiminen oli miltei kuin lentämistä. Se oli vapauttavaa, huumaavaa ja antoi erikoisen tunteen voimasta, jollaista Yume ei ollut aiemmin elämässään kokenut.

Aurinko kulki taivaalla eteenpäin, aika kului, mutta Yumella ei ollut aavistustakaan, miten pitkään joukko oli vaeltanut. Itachi ja Kisame vaikuttivat väsymättömiltä, mutta olivathan miehet reilusti häntä kokeneempiakin. Yume tunsi hiljalleen jo reisilihaksissaan lievää kivistystä. Yksikään harjoitus ei ollut kestänyt yhtä kauan. Hänen kuntonsa oli kyllä kasvanut viikkojen aikana, muttei ollut samaa luokkaa kuin miehillä. Pian lihakset menisivät maitohapoille ja aamulla niitä särkisi. Tyttö ei kuitenkaan olisi missään nimessä halunnut pyytää pysähtymistä. Ajatus tuntui hänestä nöyryyttävälle, vaikka hän tiesi, ettei siinä periaatteessa ollut mitään hävettävää. Eihän hän mitenkään voisi jaksaa samalla tavalla kuin toiset.

Tytön helpotukseksi miehet kuitenkin hyppäsivät yllättäen maahan. Yume itse yritti hidastaa vauhtiaan, muttei onnistunut suuntaamaan maata kohti. Oksa hänen jalkojensa alla kimmahti ikävästi, ja hän ponnahti suoraan ylöspäin. Hän oli saavuttanut kovemman vauhdin kuin koskaan aiemmin, mistä syystä pysähtyminen olikin yllättävän vaikeaa.

Vaistomaisesti Yume ojensi kätensä ja tarrasi ensimmäiseen vastaan tulevaan oksaan. Sen pinta nirhaisi hänen kämmeniään ja olkapäissä tuntui kipeä retkahdus, kun hänen vauhtinsa vihdoin pysähtyi. Oksa heilui rajusti, kunnes sen liike hidastui. Yume vilkaisi alas ja näki miesten tuijottavan häntä. Tyttö olisi voinut vannoa, että näiden kasvoille oli sillä hetkellä piirtyneinä äärimmäisen huvittuneet ilmeet, vaikkei hän voinutkaan nähdä niitä hattujen takia.

”No, meinasitko jäädä sinne roikkumaan?” Kisame naureskeli. Yumen teki mieli vastata haille jotain hyvin kärkevää, mutta hän ei ehtinyt, sillä selkäpiitä karmiva rusahdus tunkeutui hänen tajuntaansa. Hän ehti vilkaista ylöspäin, kun jo tunsi syöksyvänsä hurjaa vauhtia alas. Pahuksen painovoima!

Kiljaisu karkasi Yumen huulilta. Ilmavirta lennätti hatun hänen päästään, kun hän syöksyi kohti maata. Hän päästi otteensa oksasta ja tunsi kuinka se jysäytti häntä päähän pudotessaan. Yumen silmissä vilisi tähtiä sekä vihreänruskeaa sekamelskaa. Hän ei kyennyt ajattelemaan mitään järkevää, vaan yritti epätoivoisesti haroa jostain otetta. Jokin raapaisi hänen kättään ja kourallinen lehtiä tarttui hänen mukaansa, mutta pitävää otetta hän ei saanut mistään.

Seuraavaksi tyttö tömähtikin jo pehmeästi tutuksi käyneeseen syliin. Hänen päässään pyöri, kun Itachi laski hänet maahan seisomaan. Huimapäinen pudotus oli tuntunut kestäneen ikuisuuden, vaikka todellisuudessa oli luultavasti kulunut vain muutama sekunti. Yume painoi oikean kätensä läheistä karheaa puunrunkoa vasten ja veti syvään henkeä. Hiljalleen tähdet katosivat hänen ympäristöstään ja olo helpottui.

”Melkoinen esitys”, Kisame hykerteli kauempana. Yume soi haille yhden ainoan ärtyneen katseensa. Jos Kisame mokaisi kerrankin, hän kyllä ottaisi tilanteesta kaiken irti ja jaksaisi muistuttaa tätä siitä yhä uudestaan.
”Sinun pitää hidastaa vauhtia pikku hiljaa, eikä yrittää tehdä äkkipysähdystä”, Itachi kertoi kovin avuliaasti.
”Sinun pitää kertoa minulle, että aiot pysähtyä”, Yume sihahti takaisin.
”Jos olisit ollut tarkempana, olisit huomannut, että hidastimme vauhtiamme. Saavutit meitä viimemetreillä nopeammin kuin muuten matkan aikana”, mies jatkoi raivostuttavan kärsivällisellä tyylillään. Yumen teki mieli ärähtää, mutta hän tajusi kyllä oppitunnin tärkeyden ja pysyi siksi vaiti. Itsehillintää, sitä hänen täytyi harjoitella yhä.

Tyttö odotti vielä hetken olonsa tasaantumista. Hän oli säikähtänyt melkoisesti. Seuraavalla kerralla hän olisi kuitenkin tarkempana. Hän laskeutuisi yhtä täydellisen sulavasti kuin miehetkin.. tai ainakin melkein. Ainakaan hän ei esittäisi sirkustemppuja.

Yume kävi hakemassa hattunsa ja iski sen takaisin päähänsä. Miehet tulkitsivat eleen matkanjatkokäskyksi ja lähtivät kävelemään eteenpäin. Yume seurasi heidän perässään. Edessäpäin erottui jonkinlainen matala kukkula ja puut harvenivat sitä mukaa, kun he etenivät. Kukkulan rinteillä niitä kasvoi vain siellä täällä. Rinteeltä näki mukavasti ympärilleen, joskaan näköala tarjosi ainoastaan metsää loputtomiin. Eipä sillä, ei Yume ollut odottanutkaan, että Konoha olisi sijainnut aivan kulman takana. Silti hän oli toivonut iltaan mennessä näkevänsä edes jonkinlaisen ihmisasumuksen, merkin sivistyksestä. Aurinko oli jo lähellä länttä, joten moisen toiveen saattoi nyt hylätä.

Sen sijaan edessä erottui luolan suuaukko. Tämä yö vietettäisiin selvästikin ulkosalla, sillä miehet suunnistivat sitä kohti. Lähempänä Yume erotti kivistä muodostetun ympyrän, jonne oli jäänyt hiiltyneitä puita. Oli helppo päätellä, että kyseessä oli jonkinlainen yleinen pysähtymispaikka.
”Onko täällä turvallista?” hän kysäisi. Hänestä oli kummallista, että he yöpyisivät paikassa, jonne joku muukin matkalainen saattaisi eksyä.
”Yhtä turvallista kuin missä tahansa muuallakin”, Itachi vastasi. ”Yövymme tässä, koska emme ehdi tänään pidemmällekään.”
”Entä jos joku muu tulee?” Yume jatkoi. Eikö rikollisten tullut piilotella huolellisesti? Jokuhan voisi nähdä heidät ja raportoida.. No, jollekin. Kaipa ninjoillakin jonkinlaiset poliisivoimat tai vastaavat olisi. Silloin heidän peräänsä varmasti lähtisi joukko jäljittäjiä.
”Säälin sitä, joka tänne nenänsä työntää”, Kisame tuumasi julmasti ja lopetti sanoillaan tytön kyselyt. Yume ei halunnut kuulla tarkempaa kuvausta siitä, mitä hai tekisi tunkeilijoille. Hän oli yhä varmempi siitä, että mies oli kykenevä tappamaan kenet vain tielleen sattuvan. Yumella itsellään sattui olemaan tuuria, koska hän oli Itachin suojeluksessa. Muuten Kisame olisi taatusti halkaissut hänet järkyttävän isolla miekallaan jo ajat sitten.

Auringon painuessa mailleen miehet kasasivat pienen nuotion, jonka ääressä valmistaa illallista. Vaiteliaana kolmikko istui sen ääressä. Yume nautti tulen lämpöisestä loimotuksesta, joka helpotti hieman kolotusta hänen lihaksissaan. Tuntui oikeastaan aika hyvältä olla ulkosalla. Hän venytteli käsiään raukeasti, ennen kuin kävi käsiksi nuotiolla paistettuun kalaan. Ruokakin maistui jollain tapaa paremmalta ulkona syötynä. Yume ei ollut koskaan pitänyt itseään ulkoilmaihmisenä, mutta sillä hetkellä ajatus kihelmöi mielessä. Hän saattaisi jopa pitää tällaisesta elämästä.

Syötyään tyttö käänsi selkänsä nuotiolle ja jäi katselemaan hiljalleen pimeyteen hukkuvaa metsää. Ilma tuoksui sateelle, vaikka tihutus oli kadonnut päivän aikana. Taivaskin oli tähtikirkas, joten yöstä tulisi melkoisella varmuudella kylmä. Onneksi hän oli varustautunut lämpöisillä vaatteilla. Hän oli myös erittäin kiitollinen Itachille kaavun lainaamisesta, sillä hänen oma takkinsa ei olisi lämmittänyt ollenkaan yhtä hyvin.

”Minä käyn kiertämässä ympäristön”, Kisame ilmoitti ja katosi sanojensa myötä pimeyteen nopeammin kuin silmä pystyi havaitsemaan. Yume lähetti tähdille toiveen, ettei hai törmäisi tarkistusreissulla keneenkään. Hän ei halunnut nähdä, eikä kuulla, yhdenkään elävän olennon kuolevan tuskallisesti.

Tyttö otti hatun päästään ja laski sen läheiselle kivelle, ennen kuin nousi seisomaan. Hän venytteli jokaisen lihaksensa mahdollisimman huolellisesti. Ne tuntuivat jokseenkin jäykistyneiltä istumisen jäljiltä. Toisaalta raukeus, toisaalta kasvukipujen kaltainen jomotus tunkeutui joka puolelle hänen kehoonsa. Hän toivoi, ettei olisi aamulla kovin kipeä, ettei hidastaisi matkantekoa entisestään.

Luolan suuaukon lähellä kasvoi korkea puu, jota vasten tyttö nojautui. Hän painoi posken kiinni kaarnaan ja sulki silmänsä hetkeksi. Pieni hymy nousi hänen kasvoilleen. Kaikki oli niin kaunista. Yö laskeutui metsän ja kukkulan ylle, pienet eläimet rapistelivat kaikkialla ja ilma oli kosteankirpeä. Luonto oli todella lähellä niin kuin sen kuului ollakin. Ihminen oli luotu luontoon, ei suuriin, pölyisiin kaupunkeihin, joissa joutui ahtautumaan typeriin, pieniin asuntoihin. Ihminen tarvitsi tilaa ympärilleen ja luonnossa sitä oli yllin kyllin.

”Mitä mielessä?”

Itachin ääni oli niin hiljainen, että Yume hädin tuskin kuuli sitä. Hän avasi silmänsä hyvin hitaasti. Kylläpä luomet osasivatkin painaa paljon. Mies seisoi hänen edessään peittäen öisen näkymän. Tosin pimeys alkoi olla jo niin tiheää, ettei maisemaa olisi erottanut kunnolla muutenkaan.

Jotenkin miehen läheisyys sai taas kerran Yumen sydämen läpättämään levottomasti. Hän yritti käskeä typerää pumppuaan rauhoittumaan, mutta se ei ollut lainkaan yhteistyökykyinen. Sen sijaan keuhkot liittyivät sen kanssa kimppaan ja ryhtyivät kiskomaan ilmaa kiihkeämmin.

”Pelkäätkö sinä vieläkin?” mies kysyi. Yume puri huultaan haluten vastata. Sanat vain piileksivät jossain, eivätkä suostuneet tulemaan. Ne olivat selvästi samassa jengissä sydämen ja keuhkojen kanssa. Ei hän pelännyt kuin korkeintaan omaa reaktiotaan miestä kohtaan. Itachi aiheutti hänen sisällään luvattoman suurta myllerrystä. Se oli pelottavaa, ei mies itse. Lopulta Yume pudisti nopeasti päätään, sillä puhuminen oli yksinkertaisesti mahdotonta.
”Mikä sitten on?” Itachi kysyi ja kurtisti kulmiaan.
”Ei mikään”, Yume sihahti nopeasti. Mies oli niin lähellä, vain puolikkaan askeleen päässä. Tyttö olisi voinut ojentaa kätensä ja koskettaa tätä. Silti hän seisoi paikoillaan kuin mikäkin patsas. Kiihkeästi hengittävä ja hermostunut patsas.

”Meidän pitäisi varmaankin mennä nukkumaan. Huomenna on vähintään yhtä raskas päivä kuin tänään”, Itachi totesi yllättäen kuin he olisivat koko ajan keskustelleet päivän kulusta. Pieni pettymys kipristeli Yumen vatsassa ja sai tytön ärtymään. Mitä hän oli taas kuvitellut?
”Olet varmaan oikeassa”, Yume hengähti ja kirosi petollista ruumistaan. Hänen itsehillintänsä oli totisesti olematon, kuriton ja raivostuttavan itsepäinen.

Tyttö pakottautui vetämään syvään henkeä ennen liikkeelle lähtöä. Muuta hän ei ehtinyt tehdäkään, kun Itachin käsi painui puunrunkoa vasten ja mies kiersi hänen sivulleen. Vaistomaisesti tyttö kääntyi siten, että pääsi taas katsomaan miestä kasvoihin. Tämän toinen käsi siirtyi saman tien hänen toiselle puolelleen. Sydän jyskytti nyt rintaan niin, että Yumen korvissa humisi.

”Yume”, Itachi lausui nimen pehmeästi. Liian suloisesti tytön korville. ”Olen pahoillani.”
”Mistä?” Yume kuiskasi ääni väristen. Pieni pelko alkoi läpättää hänen sisällään. Hän oli täysin hukassa, hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä mies puhui, mutta mitään hyvää se ei voinut olla.
”Minä olen todella yrittänyt. Et uskokaan, kuinka paljon. Olen taistellut joka päivä itseäni vastaan, mutta taisin vihdoin löytää voittajani.”
”Minä en ymmärrä”, tyttö mutisi häkeltyneenä. ”Mistä sinä olet pahoillasi?”
”Tästä.”

Uusi kysymys oli jo muotoutumassa, mutta Yume unohti sen täysin, kun tunsi huulien painuvan omiaan vasten. Hänen sydämensä hypähti kurkkuun saakka, vatsassa muljahti ja hänen polvensa olivat pettää. Itachin toinen käsi kuitenkin kietoutui niin tiukasti hänen ympärilleen, ettei hän päässyt kaatumaan miehen painaessa hänet puuta vasten. Yume kohotti kätensä ja haroi sormensa miehen mustien hiusten sekaan voidakseen vetää tämän kasvot lähemmäs omiaan. Nälkäisenä hän vastasi suudelmaan, jota ei ollut edes tajunnut toivoneensa, kaivanneensa näin kiihkeästi.

Itachin huulet tutkailivat ensin varovaisina Yumen omia. Ne tunnustelivat, hakivat oikeaa rytmiä, kokeilivat häntä. Tytön vastaus oli kiihkeämpi. Se oli niin voimakas, että pelotti tyttöä itseään. Hän ei ollut uskonut kantavansa sellaista intohimoa sisällään. Mies reagoi miltei yhtä voimakkaasti hänen vastaukseensa ja painui tiiviisti hänen vartaloaan vasten imaistessaan Yumen alahuulen omiensa väliin. Tyttö huoahti miehen suuta vasten ja antautui suudelmalle unohtaen ympäristönsä kokonaan. Tämä varastettu hetki ennen Kisamen paluuta oli vain heitä varten.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!