17. tammikuuta 2018

Projekti S. R.: Luku 18

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 18





Vincent hiipi toimistohuoneen ikkunan luokse ja yritti nähdä sälekaihtimien lomasta käytävälle. Ajatukset risteilivät hänen mielessään hurjaa vauhtia, hyvä, että hän itse pysyi perässä.



Tärkein huomio oli kenties se, että Yuffie oli välittömässä vaarassa. Tyttö haluttiin viedä Deepgroundin nykyiseen piilopaikkaan, ja tätä oltiin käyttämässä Godo Kisaragin kiristämiseen. Vincent ei antaisi sen tapahtua, joten heidän oli päästävä ulos tästä oudosta rakennuksesta. Valitettavasti hän ei voinut järin hyvin. Mitä tahansa ainetta hänen elimistöönsä oli joutunut, se ei ollut vielä poistunut täysin. Lievä pahoinvointi kummitteli taustalla. Yuffie puolestaan näytti voivan vielä huonommin, tyttö oli oletettavasti saanut suuremman annoksen ainetta. Lisäksi tämä oli pienempikokoinen kuin Vincent ja nainen, joten vaikutus oli vahvempi.



Valitettavasti ongelmat eivät loppuneet siihen. Mark oli jotenkin päätynyt vuorensisäiseen tukikohtaan. Kuka tiesi, miten se oli edes mahdollista? Viimeksi kun Vincent oli nähnyt klopin, tämä oli ollut käsiraudoissa WRO:n auton takatilassa. Markilla ei ollut voimia riuhtoa rautoja rikki, ja oli vaikea uskoa, että Kimura olisi päästänyt tämän vapaaksi.



Joka tapauksessa tietokoneasentaja oli sotkeutunut verkkokuvioihinsa juuri niin pahasti kuin Vincent oli aiemmin pelännyt. Shelken seura oli ollut kaikkea muuta kuin hyväksi nuorukaiselle, tämä oli saanut vääränlaisia ideoita. Oli valitettavaa, mutta ilmeistä, että tämä oli myös testannut ideoitaan käytännössä.



Vincent oli aavistellut pahinta jo Cloudin syntymäpäivien jälkeen, kun asia oli tullut puheeksi, mutta hän ei ollut puuttunut tilanteeseen. Hän oli halunnut uskoa, että sanominen riitti, että Mark oli riittävän fiksu tajutakseen vaarat. Mitä ihmettä tämä oli ajatellut? Synaptinen verkkosukellus oli kielletty hyvästä syystä, Shelke oli elävä esimerkki, miten siinä saattoi käydä.



Mark ei ollut varsinaisesti seonnut, Vincent ymmärsi sen nyt. Hän oli melko varma, että tietokoneasiantuntija oli vienyt uteliaisuutensa liian pitkälle ja tehnyt kielletyn synaptisen verkkosukelluksen. Oli mahdotonta sanoa, mitä nuorukainen oli verkosta löytänyt… tai kenet, mutta joka tapauksessa merkit olivat selvät; tämän mieleen oli tunkeutunut ylimääräinen tietoisuus, joka pyrki ottamaan vallan.



Nuorimies saattoi olla pelastettavissa, mutta juuri nyt oli liian suuri riski yrittää mitään. Jos Vincentin piti valita Markin ja Yuffien väliltä, vaaka kallistui ninjaprinsessan puolelle. Hän ei tässä kunnossa pystyisi raahaamaan molempia pois, varsinkaan, kun oli oletettavissa, että Mark taistelisi vastaan. Tämä oli melkoinen kukkakeppi, mutta oli otettava huomioon myös henkilö, jonka kanssa tämä oli keskustellut.



Huokaus karkasi Vincentin huulilta. Hän ei voinut olla varma, mutta hänestä toisen miehen puheääni oli kuulostanut tutulta. Hän muisti sen lapsuudestaan, se herätti kaukaisia muistikuvia ja jopa kiukun. Korpinhiuksisen miehen mieleen piirtyi kuva äidistä itkemässä keittiönpöydän ääressä.



Vincent oli uskonut isänsä kuolleen. Tämä oli kadonnut työskennellessään Shinralle tai niin hänen oli ainakin annettu ymmärtää. Toki hän oli nähnyt tiedoston Lucrecian koneella, mutta hänelle ei ollut koskaan selvinnyt, mitä se oli pitänyt sisällään. Nainen ei ollut suostunut kertomaan mitään, oli vain pyydellyt loputtomasti anteeksi. Jälkikäteen ajateltuna Lucrecia oli saattanut liittyä jotenkin Grimoire Valentinen katoamiseen, jopa kuolemaan, mutta nyt sekin teoria kumoutui.



Jos Vincent oli siis kuullut oikein… Ehkä hänen mielensä vain temppuili Reeven puheiden takia, ehkä hän oli kuvitellut kuulevansa jotain, mitä ei ollut oikeasti kuulunut. Ehkä jollakulla oli samanlainen ääni kuin hänen isällään. Kaipa sekin oli mahdollista?



Vincent ei voinut sanoa, että hän olisi ollut läheinen isänsä kanssa. Mies oli aina ollut etäinen, silloinkin, kun oli vielä ollut äidin kanssa. Lähtemisen jälkeen tämä oli pitänyt yhteyttä vain harvoin, käytännössä Vincent oli varttunut ilman isäänsä. Hän ei ollut varma, halusiko kohdata tätä silmästä silmään. Miltä tämä näytti? Varmasti mies oli vanhentunut hyvin paljon, tämähän oli jo lähemmäs 80-vuotias. Silti tämän ääni ei ollut kuulostanut heikon vanhuksen ääneltä. Tietysti jotkut olivat vielä korkeassa iässäkin hyvin vetreitä ja hyväkuntoisia.



Työskentelikö isä Deepgroundille? Reeven puheiden valossa se näytti nyt hyvin todennäköiseltä. Jos tämä oli parikymmentä vuotta sitten tutkinut P-aineen vaikutusta Sysimustaan, tällä täytyi vähintäänkin olla yhteyksiä järjestöön. Toisaalta Vincentin oli vaikea uskoa, että Hojo olisi säästänyt hänen isänsä, kun oli päässyt järjestön johtoon Weissin mielen kautta.



P-aine. Vincent tajusi, että hänen isältään kuulostanut mies oli maininnut sen. Ei, ei ollutkaan. Mark oli maininnut P-aineen ja pyytänyt lisäämään sitä elimistöönsä, mutta toinen ei ollut suostunut. Sen sijaan tämä oli sanonut, että Mark oli tuhonnut vuosien työn, täydellisen kehon tai jotain siihen suuntaan. Tarkoittiko se… oliko isältä kuulostanut mies puhunut Nerosta, Sysimustasta? Silloin Grimoiren täytyi olla elossa ja Neron tunkeutunut Markin mieleen? Koko teoria tuntui kaukaa haetulta, mutta parempaakaan Vincent ei ensihätään keksinyt.



Mark oli otettava kiinni ja Nero karkotettava tämän mielestä, mutta Vincent ei tiennyt, miten se tehtiin. Hojo oli lähtenyt Weissista, mutta Shelke kärsi edelleen Lucrecian muistoista. Onnistuisiko täydellinen vieroittaminen enää yhdistymisen jälkeen? Hän tunsi suunnatonta voimattomuutta, kun ei juuri nyt kyennyt tekemään tilanteelle mitään.



Vincent yritti pohdiskella eri vaihtoehtoja. Viisainta olisi häipyä paikalta – mikäli se ylipäätään onnistui – ja palata myöhemmin apujoukkojen kera. Silloin riskinä kuitenkin oli, että Mark ja isä olisivat ehtineet jo häipyä Deepgroundin nykyiseen turvapaikkaan, jonka sijainnista hänellä ei ollut aavistustakaan. Ehkä kaikkein parasta olisi, jos hän pystyisi seuraamaan kaksikkoa. Siten myös Shelke saattaisi löytyä.



Seuraaminen saattoi kuitenkin olla mahdotonta. Miehet olivat tainneet kuulla Yuffien älähdyksen. Parhaillaan nämä varmasti tarkistivat selliä, ja kun selviäisi, että vangit olivat paenneet, nämä haravoisivat koko paikan. Vincentin oli joko raahattava Yuffie ulos ja yritettävä paeta tai kohdattava molemmat miehet ja päihittämään nämä tappamatta näitä.



Mark ei vaikuttanut voimakkaalta. Entä kuinka voimakas oli jo vanhukseksi ehtinyt mies? Tämä oli onnistunut päihittämään hänet ja Yuffien tainnutusnuolillaan, mutta jos tälle ei antaisi aikaa ampua, tilanteen ei olisi pitänyt olla mahdoton, vaikkei Vincent ollut täysissä voimissaan. Jos Yuffie kykenisi auttamaan häntä, he saattaisivat hyvinkin voittaa.



Kylmä hiki nousi Vincentin otsalle ja pahoinvointi pyrki esille. Hän nieleksi ja yritti hengittää rauhallisesti. Hänen täytyi pitää itsensä koossa. Nyt ei ollut aikaa voida pahoin tai jättää mitään sattuman varaan. Oli toimittava järjen voimalla. Hän kertoisi Yuffielle vaihtoehdot, ja yhdessä he selvittäisivät tilanteen. Päätökset oli vain tehtävä pian, jokainen tässä huoneessa vietetty minuutti oli tuhlattua aikaa.

”Yuffie?” Vincent kuiskasi ja kääntyi ympäri. Tyttö kohotti kalpeat kasvonsa. Tämä nojasi pöytää vasten eikä näyttänyt edelleenkään voivan hyvin.



Vincent harppoi tytön luokse. Tämä suoristautui, mutta katse oli sumea. Tästä ei tainnut olla taistelemaan.

”Meidän on löydettävä Mark”, Yuffie huokaisi.

”Ei, meidän on päästävä ulos täältä”, Vincent päätti. Hän ei voinut ottaa riskiä, että Yuffielle tapahtuisi jotain sillä välin, kun hän yrittäisi taistella Markia ja isäänsä vastaan.

”Emme voi jättää häntä sen oudon tyypin käsiin”, tyttö protestoi. ”Hän on vaarassa.”

”Yuffie, Mark ei ole oma itsensä.”

”Minä tiedän sen, sitä suuremmalla syyllä hän tarvitsee meitä!”



Hyvä on, Yuffie oli tavallaan oikeassa. Silti Vincent oli sitä mieltä, että nyt oli parempi laittaa heidän hyvinvointinsa Markin edelle. Nuorukainen ei ollut välittömässä vaarassa, koska Nero oli ilmeisen tärkeä Deepgroundille tai ainakin Grimoirelle. Tuskin tätä ainakaan oltiin tappamassa.



Yuffie horjahti, ja Vincent tarttui tyttöön. Tämä nojautui hänen rintaansa vasten, mutta yritti hetken päästä työntää itsensä kauemmas. Vincent antoi tämän siirtyä, muttei irrottanut otettaan.

”Et ole siinä kunnossa, että voisit tehdä mitään Markin hyväksi”, mies totesi.

”Kyllä minä jaksan”, Yuffie väitti.

”Kärsit yhä aineen sivuvaikutuksista, minäkin kärsin”, Vincent kuitenkin huomautti. ”Meidän on ensisijaisesti pyrittävä pois täältä ja autettava Markia myöhemmin.”



Yuffien kasvoilla oli itsepäinen ilme, mutta se suli hyvin äkkiä, ja tyttö kalpeni entisestään. Tämä sulki silmänsä hetkeksi ja veti syvään henkeä. Vincent olisi totisesti halunnut tietää, mitä ainetta heihin oli ruiskutettu. Hän ei ylipäätään pitänyt ajatuksesta, että hänen elimistöönsä oli työnnetty jotain ylimääräistä. Hullut tiedemiehet olivat sorkkineet häntä riittävästi yhden elämän tarpeiksi, ehkä kahdenkin. Hän ei tarvinnut yhtään enempää sitä lajia.

”Jaksatko liikkua?” hän varmisti tytöltä, joka nyökkäsi.



Vincent irrotti otteensa ja siirtyi huoneen ovelle. Hän raotti sitä ja kuulosteli käytävää, ääntäkään ei kuulunut. Ehkä nyt oli hyvä hetki edetä, sillä paikoilleen jääminenkään ei ollut vaihtoehto. Mitä pidempään he odottaisivat, sitä suuremmalla todennäköisyydellä heidät löydettäisiin.

”Mennään sitten”, mies totesi ja astui käytävän puolelle. ”Yuffie?”



Tyttö ilmestyi oviaukkoon, tämä näytti taas saaneen kasattua itsensä. Vincent lähti kulkemaan, mutta vilkaisi hetken kuluttua taaksensa. Yuffie tuli kyllä perässä, mutta kulki hitaasti kuin viivytellen. Eikö tämä vieläkään uskonut, ettei nyt ollut oikea hetki ryhtyä taistelemaan? Tämä oli ninja, tämän olisi pitänyt kyetä arvioimaan kriittisesti omaa kuntoaan, kuten myös tilanteita. Viime aikoina tytön arviointikyky oli ollut tavallistakin heikompi.



Vincent harppoi takaisin ja tarttui Yuffieta käsivarresta. Nyt ei kannattanut jatkaa väittelyä. Sitä paitsi hän oli jo ennenkin todennut, että Yuffien kanssa väitteleminen oli yhtä tyhjän kanssa. Hän päätti olla ryhtymättä leikkiin enää.



Kiirehtien askeliaan Vincent eteni käytävää pitkin niin kovaa kuin se äänettömästi oli mahdollista. Yuffie kompuroi hänen perässään ja kuului huohottavan. Kun he saapuivat kulmaukseen, Vincent painautui seinää vasten ja kurkisti sen toiselle puolelle. Hämärä käytävä näytti tyhjältä ja sen päässä näkyivät metalliset pariovet. Oliko siinä mahdollisesti reitti ulos?



Vincent vilkaisi vielä toiseen suuntaan, mutta ei nähnyt ketään. Hän huomasi lähettävänsä kiitokset Onnettarelle ja kiskoi Yuffien mukanaan ovien suuntaan. Kun hän pysähtyi niiden kohdalle tarttuakseen kahvaan, tämä tömähti hänen selkäänsä vasten. Toivomatta liikoja mies painoi kahvan alas ja nykäisi ovea. Hän yllättyi, kun se avautui vaivattomasti. Valitettavasti sen toiselta puolelta ei tulvinut raitista ilmaa vaan ovi aukesi suureen aulatilaan.



Vincent astui aulaan, toiset pariovet näkyivät vastapäisellä seinustalla. Hän lähti suuntaamaan niitä kohti Yuffie kannoillaan, kun yhtäkkiä varjoista siirtyi ovien eteen asetta pitelevä hahmo. Vincent kirosi mielessään ja pysähtyi. Yuffie jäi seisomaan hänen vierelleen.

”Vincent, kunnia vihdoin tavata sinut”, hahmo sanoi ja astui eteenpäin. ”Valitettavasti tämä tapaaminen jää lyhyeksi. Luovuta tyttö, niin saatan säästää henkesi.”



Vincent työnsi Yuffien selkänsä taakse, mutta tämä yritti tunkea takaisin hänen vierelleen.

”Pysy aloillasi, Yuffie”, hän murahti.

”En anna hänen ampua sinua!” tämä kivahti.

”Tule sitten luokseni”, vieras hahmo lausahti. Vincentiä kylmäsi, tuo ääni, hän muisti sen niin elävästi, vaikka oli kuvitellut unohtaneensa. Hän oli ajatellut miehen kuolleen, hän oli työntänyt tämän syrjään ja jatkanut eteenpäin. Hän oli oppinut elämään ilman isää, hän ei halunnut kohdata tätä nyt. Silti hänelle ei annettu vaihtoehtoja.



Hahmo naurahti ja astui jälleen eteenpäin, vihdoin kokonaan pois varjoista. Punaiset silmät tuijottivat halveksuvina Vincentiä tummien, hitusen harmaantuneiden hiusten alta. Mies näytti aivan liian nuorelta ollakseen 80 vuoden hujakoilla, mutta ääni ja silmät puhuivat puolestaan, jokainen piirre oli tuttu, mutta silti vieras. Grimoire näytti vanhentuneen, muttei kuitenkaan tarpeeksi. Oliko tämä todella Grimoire?

”Minulla ei ole koko päivää tuhlattavaksi, Vincent”, mies sanoi. ”Älä ole idiootti, en halua ampua sinua.”

”Hah, sinä olet oikea raukka!” Yuffie kiljaisi. Vincent puristi tytön käsivartta eikä päästänyt tätä siirtymään. ”Pelkuri! Et uskalla kohdata Vincentiä reilussa taistelussa vaan osoittelet aseella sieltä kaukaa!”

”Yuffie…” Vincent kuiskasi varoittavasti. Hän havaitsi liikettä silmäkulmassaan, joku liikkui varjoissa ja yritti pysytellä toistaiseksi piilossa. Oliko tälläkin ase?

”Päästä minut, Vince”, ninjaprinsessa sihahti. ”Menen hänen luokseen ja hyökkään. Kun olen iskenyt aseen hänen kädestään, on sinun vuorosi.”

”Liian vaarallista, meitä tarkkaillaan varjoista”, Vincent vastasi yhtä hiljaisella äänellä.

”Hoida sinä sitten se tarkkailija, minä pärjään yksinkin tuota vastaan”, tyttö yritti.

”Ei.”



Grimoirelta näyttävä mies veti esille toisen aseen. Vincentin silmät laajenivat, kun hän tuijotti kolmea piippua miehen poistaessa varmistimen.

”Kärsivällisyyteni alkaa käydä vähiin, Vincent”, mies tuhahti. ”Lupaan sinulle, etten vahingoita tyttöä, jos käyttäydyt hyvin, mutta jos et luovuta häntä nyt, joudun ehkä ampumaan molemmat. Usko pois, minä ammun ohi vain harvoin.”

”Ammuit ohi aiemmin”, Vincent huomioi. ”Ensimmäinen tainnutusnuolesi ei osunut.”

”Toinen kuitenkin tainnutti jopa sinut”, mies vastasi. ”Täytyy myöntää, että olin hieman hämmästynyt, kun näin sinut. Luulin, ettet kuulu enää Turkkeihin.”

”En kuulukaan.”

”Mutta silti näin Turkien lentävän tästä ylitse helikopterilla.”

”Juuri niin!” Yuffie kiljaisi. ”Turkeja on laumoittain näillä typerillä vuorilla! Turha yrittää mitään, he ilmestyvät tänne koska tahansa!”

”Aina suurempi syy ottaa sinut mukaan”, mies naurahti. Vincentin oli vaikea irrottaa katsettaan tämän kasvoista, kasvoista, joita hän ei ollut nähnyt vuosikymmeniin. Hän ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tuntea, mutta juuri sillä hetkellä hänen sisällään kupli lähinnä raivo. Tuo mies ei ollut saanut mitään hyvää aikaan elämässään, jos tätä ei olisi ollut, olisi kaikki ollut edes hieman paremmin. Tuo mies oli aiheuttanut Vincentin elämän ensimmäiset kärsimykset. Ei voinut sanoa, että hän olisi tuntenut rakkautta tätä kohtaan. Ei, sen tunteen hän oli kuopannut jo lapsuudessaan.



”Et ikinä selviä tästä!” Yuffie jatkoi uhoamistaan. ”Anna Shelke ja Mark takaisin, niin ehkä Turkit säästävät henkesi!”

”Sinulla ei ole varaa uhkailla minua. Katsos, minä olen se, joka pitelee aseita”, mies tyrmäsi ninjaprinsessan. ”Mitä Shelkeen tulee, hän ei ole minun annettavissani. Mark taas… no, hän on hieman estynyt palaamaan.”

”Mitä olet tehnyt hänelle?!”

”Ei hän, minä”, uusi ääni kantautui varjoista.



Vincent puristi Yuffien käsivartta tiukemmin. Oikealta puolelta lähestyi uusi hahmo, joka piteli myös asetta. Kun tämä astui valoon, Vincent kohtasi silmälasien takaa tarkkailevan kylmän katseen. Se ei kuulunut Markille, mutta yhtä kaikki nuorukainen seisoi osoittamassa häntä ja Yuffieta aseella. Eleistä näki, ettei tämä ollut tottunut aseen painoon. Valitettavasti se ei tarkoittanut, etteikö tämä osaisi painaa liipaisinta.

”Mark!” Yuffie huusi ja yritti karata Vincentin otteesta. Hän kiskoi tytön kiinni itseensä ja kietaisi kätensä tämän vyötärön ympärille. ”Mitä sinä teet?” Mies ei ollut varma, oliko sanat tarkoitettu hänelle vai tietokoneasiantuntijalle.



Vincent mietti kuumeisesti. Hänellä ei ollut aikomustakaan antaa miesten viedä Yuffieta, ties mitä nämä tekisivät tälle. Hän yritti hakea apua ympäristöstään, mutta aula oli tyhjä. Se ei tarjonnut mitään kättä pidempää aseeksi. Jos Hän yrittäisi hyökätä jommankumman miehen kimppuun, nämä saattaisivat molemmat ampua.

”Sinä olet oikea maanvaiva, Yuffie Kisaragi”, Mark huomautti, mutta tämän ääni kuulosti vieraalta. ”Olet ollut sitä alusta asti. Liian äänekäs, liian rasittava. En tajua, mitä hän näkee sinussa. Nytkin hän yrittää epätoivoisesti suojella sinua, vaikka tietää, ettei voi tehdä mitään hyväksesi.”

”En ymmärrä sinua, Mark, me olemme ystäviä. Kuinka voit tehdä tämän minulle?” Yuffie kysyi.

”Yuffie, hän ei ole Mark”, Vincent kuiskasi. Hän oli sanonut saman jo aiemmin, mutta ilmeisesti sanoma ei ollut uppoutunut tytön tajuntaan. ”Joku on ottanut hänen mielensä hallintaansa, samalla tavoin kuin Hojo otti Weissin.” Vincent päätti toistaiseksi jättää Neron mainitsematta, vaikka oli melko varma teoriastaan.



Hän tunsi tytön säpsähtävän. Tämä lakkasi rimpuilemasta, mutta ei irrottanut katsettaan Markista. Ehkä tämä ei vain halunnut uskoa totuutta.

”Vincent, olet hävinnyt tämän erän”, Grimoiren näköinen mies huomautti. ”Päästä tyttö irti. Ja sinä, likka, menet kiltisti rakkaan nörttisi luokse.”



Vincent ei vastannut vaan kiristi otettaan Yuffiesta. Tämä vilkaisi häntä, ja kalvakoilta kasvoilta heijastui epätoivo.

”Haluatko todella toisenkin naisen kuolevan takiasi?”

Vincent tunsi sydämensä jysähtävän sanojen myötä.

”Niin, minä tiedän kyllä Lucreciasta. Valitettavaa, mitä hänelle tapahtui. Kenties, jos et olisi puuttunut tapahtumien kulkuun, Vincent, ehkäpä hän eläisi yhä…”



Lucrecia. Niin kauan Vincent oli syyttänyt naisen kohtalosta itseään. Nyt hän kuitenkin tiesi, että tämä oli itse päättänyt uhrata itsensä. Ei Vincent silti täysin syytön ollut, hänellä oli ollut osuutensa tapahtumien kulkuun. Miten isä..? Kuva Lucrecian tietokoneella, isällä oli ollut yhteyksiä naiseen. Ehkä nämä olivat pitäneet yhteyttä vielä Vincentin ampumisen jälkeenkin. Tosin Vincent oli luullut Grimoiren kuolleen jo aiemmin.



Hän pakotti ajatuksensa pois Lucreciasta. Sen sijaan hän vilkaisi Yuffieta uudestaan. Tyttö oli tässä ja nyt, ja hänen oli jotenkin pelastettava tämä.

”Pystytkö kolkkaamaan Markin?” mies sihahti mahdollisimman hiljaa. Yuffien kasvoilla käväisi epävarma ilme, mutta tämä nyökkäsi.

”Lopettakaa se supattelu ja toimikaa”, Mark huomautti.



Vincent antoi kätensä valua pois Yuffien vyötäröltä. Hän ei edelleenkään pitänyt suunnitelmaa hyvänä, mutta parempaakaan ei ollut. Heidän olisi toimittava nopeasti. Kun Yuffie kävisi Markin kimppuun, Vincentin olisi syöksyttävä isänsä näköisen miehen päälle, ennen kuin tämä ehtisi vetää kummankaan aseen liipaisimesta. Yrityksessä oli riskinsä; oli täysin mahdollista, että sekä Vincent että Yuffie saisivat osuman.

”No niin, liikettä”, Grimoiren näköinen mies komensi.



Yuffie lähti hitaasti Markia kohti. Vincent ei kääntänyt päätään, mutta seurasi tytön liikkeitä syrjäsilmällä. Heidän täytyisi toimia samanaikaisesti, virheisiin ei ollut varaa.



Yuffie lähestyi tietokoneasiantuntijaa askel askeleelta. Vincent tunsi lihastensa jäykistyvän, hänen kehonsa valmistautui toimintaan. Hän saattoi vain toivoa, että Yuffie todella oli siinä kunnossa, että pärjäisi Markille. Kloppi ei vaikuttanut erityisen voimakkaalta, mutta toisaalta tyttö oli voinut pahoin jo jonkin aikaa ja oli edelleen kalpea.



Vincent näki Yuffien käden kohoavan, mies irrotti katseensa tytöstä ja syöksähti sivulle. Aula kaikui laukauksista, mutta luodit eivät osuneet häneen. Hetkessä hän oli juossut vastustajansa luokse ja iskenyt tätä oikeaan käteen. Cerberuksen lataaminen vaati molemmat kädet, joten sitä ei olisi kannattanut käyttää yhdessä toisen aseen kanssa. Siinä isältä näyttävä mies oli tehnyt virheen.



Kolmipiippuinen ase lensi miehen kädestä ja kieppui kauemmas. Vincent iski miestä vyötärölle juuri, kun tämä oli aikeissa kohottaa toisen aseensa. Hän kuuli miehen ähkäisevän, mutta ei välittänyt äänestä. Hän tarrasi tätä ranteesta vasemmalla kädellään ja väänsi, kunnes kuuli aseen putoavan. Samalla hetkellä nyrkki jysähti hänen leukapieleensä ja heilautti hänet taaksepäin. Hänen tasapainonsa petti, ja hän horjahti kohti lattiaa. Hänen onnistui kuitenkin tarttua vastustajansa paitaan ja nykäistä tämä mukanaan.



Miehet kierivät lattialla yrittäen kumpikin päästä niskan päälle. Vincent tajusi vastustajansa yllättävän vahvaksi. Hän olisi halunnut esittää tälle loputtoman määrän kysymyksiä, ensimmäisenä niistä sen, miten ihmeessä tämä oli säilynyt niinkin nuorena. Oliko Grimoirenkin vanheneminen pysähtynyt?



Vincent sai tartuttua toista paidan kauluksesta. Punaiset silmät tuijottivat häntä liiankin tuttuina. Hän olisi yhtä hyvin voinut katsoa peiliin, niin paljon ne muistuttivat hänen omiaan. Toisen miehen kasvoille nousi virnistys.

”Eikö olekin hämmästyttävää, miten paljon me muistutamme toisiamme, Vincent?” tämä kysyi. ”Tosin sinun piirteesi näyttävät silti periytyneen pääosin surkealta äidiltäsi. Vain silmä-”



Vincent jysäytti toisen vasten lattiaa. Vanha viha kumpusi syvältä hänen sisimmästään, isä oli loukannut äitiä tarpeeksi jo tämän eläessä. Vincent ei aikonut kuunnella sanaakaan enää.

”Osuinko arkaan paikkaan?” toinen nauroi. Tämä kohotti nyrkkinsä ja yritti lyödä häntä. Vincent väisti, mutta samalla hänen otteensa höltyi ja isä pääsi kiepsahtamaan hänen altaan.



Grimoire yritti kömpiä jaloilleen, ja Vincent seurasi perässä. Etäisesti hän kuuli Yuffien taistelevan Markin kanssa kauempana. Eikö tyttö ollut vieläkään voittanut? Se ei luvannut hyvää, sillä mies olisi voinut vannoa tämän olevan tietokoneasiantuntijaa parempi taistelija. Hyvä on, Markin mieleen oli tunkeutunut joku toinen, mahdollisesti jopa Nero, jonka voimia Vincent oli aiemmin päässyt todistamaan, mutta tämän keho ei silti muuttunut uuden mielen voimasta. Yuffien täytyi olla yhä heikossa kunnossa.



Vincent valmistautui syöksymään uudestaan isänsä kimppuun, kun hänen korvansa rekisteröivät uuden äänen. Jysähdys raastoi tärykalvoja ja sitä seuraava paineaalto lennätti miehen vatsalleen lattialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!