19. tammikuuta 2018

Punainen aamunkoitto: Luku 19

Fandom: Naruto

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen vuosia sitten kirjoitin. Koska Japani-tietämykseni oli tuohon aikaan hyvin paljon rajallisempaa kuin nykyisin, teksti voi sisältää asiavirheitä tuolta ajalta. Tarina itsessään lienee yhä Naruto-fanille toimiva.

Punainen aamunkoitto




Luku 19


Itachi poimi paitansa lattialta ja veti sen päänsä yli. Mies tunsi olonsa todella väsyneeksi, mutta vaikutti siltä, että Kisame oli vasta pääsemässä vauhtiin.

”Niin, kaivon pumppu toimii nyt sitten”, hai informoi miestä.
”Älä sano.. sukelsit sinne ja korjasit sen?” mies kummasteli. Kyllä hän tiesi, ettei Kisamella ollut veden suhteen pienintäkään ongelmaa, mutta hän ei sentään ollut kuvitellut, että tämä menisi vapaaehtoisesti tutkimaan kaivoa. Noh, ehkä sakella oli ollut osuutta asiaan.
”Ei sinne tarvinnut sukeltaa. Siellä oli hyvässä kunnossa olevat tikkaat, mutta kyllä, korjasin sen paremman tekemisen puutteessa”, Kisame selosti.

Itachi puisteli päätään epäuskoisena. He eivät aikoneet viipyä paikalla loputtomiin, mutta silti Yume ronttasi sisälle maljakkotolkulla kukkia ja Kisame päätti kunnostaa vesipumpun. Se oli tavallaan huvittavaa ja toisaalta hyvin turhauttavaa. Talo tuntui vieläkin enemmän kodilta kuin se, jonka Itachi oli Kisamen kanssa hankkinut. Silti sinne liittyi liian paljon kipeitä muistoja, jotta hän olisi voinut koskaan enää jäädä asumaan sinne. Hän ei pystyisi jäämään, vaikka hän saisi uuden mahdollisuuden. Liian paljon oli tuhottu tämän talon seinien sisällä.

”Hyvä viini menee piloille!” Kisame huudahti yllättäen ja ryntäsi pelastamaan pullon olohuoneen pöydältä. Korkki oli kierinyt jonnekin. Itachin lasissa oli edelleen tilkka viiniä, Yumen lasi sen sijaan oli tyhjä. Pullon pohjalla oli jäljellä ehkä kolmannes juomasta, mutta se tuskin maistuisi enää hyvältä, sillä pullo oli ollut jo pidemmän aikaa pöydällä ilman korkkia.
”Liekö tuolla väliä.. saahan sitä lisää”, Itachi tuumasi. Hän asteli omalle retkipatjalleen ja heittäytyi pitkäkseen. Kisame jatkoi paasausta viinistä ja monesta muustakin seikasta, mutta mies kuunteli haita hädin tuskin puolella korvalla. Hän halusi nyt vain nukkua.

”Mitä te oikein harrastitte, kun sinä olet liian väsynyt edes sanoaksesi mitään?” hai havahdutti Itachin juuri, kun mies oli saamassa unenpäästä kiinni. Itachi kirosi hiljaa mielessään. Hänen ei olisi pitänyt ehdottaa Kisamelle sake-pulloa viihdykkeeksi. Hai oli selvästi juonut aivan liikaa ja olisi rasittava vielä puolet yöstä. Itachin puolestaan täytyi vielä jatkaa tutkimuksia aamulla, joten hän ei todellakaan ollut nyt juttutuulella, saati halusi keskustella puheeksi tulleesta aiheesta.
”Ei kuulu sinulle”, mies tuhahti.
”Oliko tyttö edes hyvä?”
”Kisame.”
”Ilmeisesti, koska sinä olet noin väsynyt. Toivottavasti oli kaiken tämän vaivanarvoista. Olisit kyllä saanut kenet tahansa muun vähemmällä yrittämiselläkin. Onhan se nähty ennenkin. En tajua, miksi yhden hupakon takia pitää järjestää ties mitä..”
”Kisame, mene nukkumaan”, Itachi huokaisi. Hän oli kiitollinen siitä, ettei Kisame useinkaan juonut liikaa ja käynyt avautumaan täysin väärään aikaan ja totaalisen vääristä aiheista.

Hai tuhahti jotain epämääräistä, minkä Itachi tulkitsi luovuttamiseksi. Mies kääntyi kyljelleen ja sulki silmänsä uudelleen. Hän totisesti tarvitsisi unta.

*

Uchiha Amate, minä olen sinun…

Auringonsäteet herättivät Yumen. Tytöllä ei ollut aavistustakaan kellonajasta, mutta aurinko oli joka tapauksessa kivunnut niin ylös, että paistoi sisälle ikkunasta. Tyttö tajusi olevansa jälleen vierashuoneessa, vaikka oli tainnut nukahtaa olohuoneen matolle. Ainakaan hän ei muistanut missään vaiheessa lähteneensä olohuoneesta.

Tyttö nousi istumaan ja venytteli raukeasti. Peitto valahti hänen päältään ja paljasti hänen alastoman vartalonsa. No, se oli ainakin varmaa, ettei hän olisi alasti kävellyt talon läpi. Luultavasti Itachi oli kantanut hänet tänne myöhemmin yöllä.

Muisto edellisestä illasta sai tytön posket hehkumaan. Hän oli sittenkin aavistanut Itachin aikeet oikein. Mies oli vain äärimmäisen kohtelias tapaus, eikä sen takia ollut vilkuillut häntä aiemmin. Edellisen illan ja yön aikana tämä oli kuitenkin osoittanut kiinnostuksensa Yumea kohtaan varsin selvästi. Kaikki epäilykset olivat kaikonneet tytön mielestä. Ainoa, mikä häntä hieman harmitti, oli se, ettei hän ollut vieläkään saanut nukkua yötä miehen vieressä. Tietenkin olisi ollut hyvin noloa herätä alasti olohuoneesta ja huomata Kisamen nukkuvan ikkunan vieressä, mutta olisihan hai voinut saada vierashuoneen.. tai vaihtoehtoisesti Itachi olisi voinut tulla sinne Yumen kanssa nukkumaan. Sänky ei ollut erityisen leveä, mutta kyllä se kahdelle ihmiselle olisi riittänyt väliaikaisesti. Kunhan he palaisivat Itachin nykyiselle talolle, Yume muuttaisi kyselemättä miehen huoneeseen. Hän ei yksinkertaisesti antaisi tälle vaihtoehtoja. Epäröinnin aika oli nyt ohitse.

Yume nousi seisomaan ja tunsi saman tien jonkin lämpöisen ja tahmean valuvan reittään pitkin alas. Yök, hänen olisi ehdottomasti päästävä pesulle. Ulkona vain oli nyt jo kirkas päivä, joten lammella peseytyminen saattaisi olla hieman ongelmallista. Ehkä hän voisi hakea ämpärillä vettä kylpyhuoneeseen ja yrittää pestä itsensä siellä.

Tyttö kietaisi sängyn päädyssä roikkuneen pyyhkeen ympärilleen ja livahti käytävän kautta kylpyhuoneeseen. Sieltä hän nappasi mukaansa vanhan, kolhiintuneen ämpärin ja kiirehti kohti ulkoa ovea. Tahmeus levisi ärsyttävästi molempiin reisiin, mutta mitään ei oikein ollut tehtävissä, ennen kuin hän saisi pesuvettä.

”Mitä sinä puuhaat?” Kisamen ääni pysäytti hänet keittiön kohdalla.
”Menen hakemaan vettä”, Yume vastasi ja puristi pyyhettä tiukemmin ympärilleen.
”Ei tuo tahra kaulastasi pesemällä lähde”, hai naurahti, mutta tyttö pani merkille, että tämä hieroi ohimoitaan. Päänsärkyä? Seuraavaksi miehen sanat iskostuivat hänen mieleensä. Tahra kaulassa? Fritsu? Pahuksen pahus, hän ei sitten saanut merkata Itachia, mutta mies kyllä jätti omat merkkinsä hänen iholleen. Varsinainen sovinisti. ”Ja mitä siihen veteen tulee, saa sitä hanastakin”, hai jatkoi hetken päästä avuliaasti.
”Saako?” Yume kummasteli.
”Korjasin pumpun eilen sillä välin, kun te kaksi elämöitte niin, että koko kylä kuuli.” Kisamen virne oli niin omahyväisen häijy, että Yumen teki mieli paiskata haita ämpärillä. Tälle ei todellakaan kuulunut, mitä hän ja Itachi olivat tehneet ja sitä paitsi he eivät olleet edes pitäneet meteliä. Että Kisame osasikin olla välillä raivostuttava.

Yume pudotti ämpärin kolisten lattialle ja kumartui poimimaan sen vasta, kun oli nähnyt hain hieraisevan uudestaan ohimoitaan. Selkeästi päänsärkyä tai krapulaa. No, viime yönä talossa ei metelöity, mutta tänään päivällä kyllä. Yume katsoisi, kuinka kauan hain pinna kestäisi. Sitä ennen hänen oli kuitenkin pakko päästä suihkuun, jos kerran sellainen luksus oli talossa nyt käytössä. Hän palasi ämpärinsä kanssa takaisin kylpyhuoneeseen.

Suihku yski ja vesi oli hyytävän kylmää. Putkissa oli selvästi ilmaa, eikä Kisame ollut tainnut keksiä, miten veden sai myös lämpiämään – tai sitten hai vain piti kylmästä vedestä. Jotenkin Yume sai kuitenkin pestyä itsensä hämärässä huoneessa ja tunsi heti olonsa virkeämmäksi. Hän kurkisteli vanhasta peilistä kaulaansa uteliaana. Tumma läikkä ei ollut kovin iso, eikä edes näkynyt, jos hiukset laittoi oikealla tavalla. Valitettavasti se oli ollut riittävän iso Kisamen silmille. Yume ei kuitenkaan jaksanut olla siitä Itachille vihainen. Vahinkohan se oli varmasti ollut. Ei kukaan aikuinen mies tehnyt fritsuja tahallaan.

Tyttö kuivasi itsensä vain puolittain ja tiedosti varsin hyvin jättävänsä märät jäljet tassutellessaan takaisin vierashuoneeseen. Hän veti oven kiinni ja ryhtyi vasta siellä kuivaamaan itseään kunnolla. Valoisassa huoneessa oli kuitenkin mukavampaa kuin melko hämärässä kylppärissä. Saisikohan Kisame valotkin toimimaan, jos viettäisi toisen yön pihalla?

Tutkittuaan hetken mukanaan olevaa vaatevarastoa Yume huokaisi raskaasti. Hän kaipasi jotain uutta. Jos hänellä vain olisi ollut rahaa ja aikaa, hän olisi voinut mennä keskustaan ostamaan pari uutta puseroa tai jotain muuta vastaavaa. Tyttö kiskoi puhtaat alushousut jalkaansa ja niiden päälle edellispäivän housut. Kassista hän nosti puhtaan mustan topin. Värivalikoima oli kyllä nykyisin aivan liian niukka.

Tyttö puki rintaliivit ylleen ja kiskoi topin päänsä yli. Hänen katseensa sivalsi kirjoituspöytää, siirtyi sängylle ja palasi salamana takaisin. Lompakko ja kännykkä! Ei voinut olla totta, rahaa ja yhteys ulkomaailmaan. Itachi oli pitänyt lupauksensa siitä huolimatta, että poliisi pystyisi jäljittämään Yumen puhelimen heti, kun tyttö avaisi sen. Tietenkin Yume ilmoittaisi ensitöikseen Hitomille ja vanhemmilleen olevansa kunnossa ja aikovansa pysytellä poissa vielä jonkin aikaa. Suostuisikohan Itachi tutustumaan hänen perheeseensä? Tai tiesivätköhän nämä, että mies oli rikollinen? Kuinka paljon Yumen katoamisesta ylipäätään tiedettäisiin? Ainakin poliisilla oli merkintä siitä, että hän oli kertonut tietonsa baarivälikohtauksen jälkeen.

Yume nosti Sumsangin simpukkapuhelimensa pöydältä ja avasi puoliskot. Puhelin oli kiinni, mutta tyttö painoi innokkaasti virtanäppäintä. Näytössä välähti valo. Yumen kasvoille nousi innostunut hymy.

Anna pin-koodi.

Tyttö naputteli näppärästi ulkomuistista tutun numerosarjan. Puhelin hyväksyi sen ja ryhtyi vihdoin avaamaan itseään. Ja sitten se päästi hälyttävän piippaussarjan, taustavalot sammuivat, eikä virtanäppäimen naputtaminen auttanut enää mitään. Pettymys valahti Yumen ylitse. Niinpä tietysti. Itachi ei ollut tajunnut sulkea puhelinta ja akku oli kulunut tyhjäksi. Laturi oli Yumen asunnolla ties miten monien kilometrien päässä.

Kiukkuisesti tyttö paiskasi puhelimen sängylle. Se siitä ilosta. Ei yhteyttä sen enempää Hitomiin kuin vanhempiinkaan. Ihmiset joutuisivat edelleen olemaan hänestä huolissaan.

Tyttö istui itse sängylle ja nojasi kädet poskiinsa. Hän oli jo ehtinyt toivoa. Nyt puhelimesta ei kuitenkaan ollut minkäänlaista hyötyä. Hän tiesi myös, ettei Itachilla ollut kännykkää, eikä sen puoleen Kisamellakaan. Yhtäkkiä tarve saada yhteys läheisiin tuntui suunnattomalta. Yume halusi päästä kertomaan kuulumisensa. Hän halusi jakaa sekavan mielentilansa jonkun kanssa. Hitomi olisi ollut omiaan siihen puuhaan, vaikka tämä olisikin ottanut kasvoilleen ’niinhän minä olen aina sanonut’ -ilmeensä. Vaikka Yume pitikin siitä, millaista hänen elämänsä oli nyt, hän olisi kaivannut ystävää rinnalleen.

Mutta nythän Yume oli sivistyksen lähellä! Itachi oli selvästi taas häipynyt talosta tekemään omia tutkimuksiaan ja Kisame kärsi krapulasta, joten hai olisi varmasti vain tyytyväinen, jos tyttö katoaisi näköpiiristä. Jos Yume saisi tarpeeksi kiusallista meteliä aikaiseksi, Kisame hermostuisi aivan varmasti, jolloin hänellä olisi tekosyy häipyä pihalle ilman, että hai osaisi epäillä mitään. Itse kapakala tuskin menisi ulos, jos tosiaan kärsisi krapulasta. Yume tiesi varsin hyvin, etteivät krapula-aamu ja auringonpaiste sopineet yhteen.

Loistavaa. Yume voisi siis livahtaa kylään, etsiä puhelimen ja soittaa kotiin. Samalla hän voisi käydä ostoksilla, koska Itachi oli palauttanut lompakon. Sieltä pitäisi löytyä jonkin verran käteistä sekä pankkikortti.

Tyttö nousi sängyltä huomattavasti piristyneenä. Päivästä tulisi täydellinen. Lisäksi illasta tulisi aivan varmasti mahtava. Hän ei malttaisi odottaa, että näkisi Itachin taas. Hän halusi kertoa tälle, mitä mieltä oli edellisen illan tapahtumista, eikä hänellä ainakaan valitettavaa ollut. Pieni hymy nousi Yumen huulille. Hän tiesi, että Hitomi olisi sanonut häntä sen takia saaneen näköiseksi. Hän kuulemma hymyili seksin jälkeisenä päivänä tasan tietyllä tavalla. Yume ei ollut koskaan itse huomannut hymyssään mitään erilaista, mutta Hitomi nyt oli erittäin tarkka sellaisissa asioissa.

Tyttö ojensi kätensä tarttuakseen lompakkoonsa ja tarkistaakseen, paljon käteistä oli käytettävissä. Hänen liikkeensä pysähtyi kuitenkin kesken, kun hän huomasi pienen rinkulan mustan nahan päällä. Jotain valahti alas Yumen vatsaan ja sieltä polviin asti.

Sormus?

Käsi täristen Yume tarttui kultaiseen koruun ja nosti sen silmiensä tasalle. Siihen oli upotettu punainen ja valkoinen kivi, joista muodostui jo tutuksi tullut viuhkakuvio. Jotenkin se ei yllättänyt tyttöä lainkaan. Sen täytyi olla jonkinlainen tunnus. Tyttö käänsi sormusta sen verran, että erotti sen sisäpinnan. Kaiverrus oli kulunut, eikä siitä saanut selvää helposti. Päivämäärä oli kadonnut täysin, mutta nimet olivat sentään jotenkuten luettavissa.

Fugaku & Mikoto.

Se oli varmasti Uchiha Mikoton haamu!

Yume tuijotti kaiverrusta raskaasti hengittäen samalla, kun tuntemattoman tytön huuto kaikui hänen mielessään. Tämä talo oli Itachin lapsuudenkoti. Hän oli noussut talon edustalla olevasta lammesta. Jos alueella kummitteli joku, tämän täytyi olla Itachin perheenjäsen. Mikoto oli naisen nimi.. tämän täytyi olla Itachin äiti. Fugaku taas oli varmasti miehen isä, joten kyseessä oli kihlasormus.

Tarkalleen ottaen Itachin äidin kihlasormus.. tai mahdollisesti vihkisormus. Jompikumpi. Ja Itachi oli mitä ilmeisimmin lahjoittanut sen Yumelle. Tyttö pyöritteli kultaista rinkulaa sormissaan. Epävarmuus oli tehnyt hyvin nopean paluun. Tietysti sormuksen antamiseen saattoi olla moniakin syitä, mutta yleisin oli Yumella kyllä tarkkaan tiedossa. Nyt edettiin liian nopeasti. Hah, Yume oli vielä eilen pohtinut, oliko seksi tässä vaiheessa sopivaa, mutta miehen mielessä oli liikkunut ilmeisesti jo aivan muuta. Itachi taisi olla hieman vanhanaikainen.

Toisaalta sormuksen hylkääminen saattaisi saada miehen perääntymään täysin. Sellainen varmasti loukkaisi todella paljon, varsinkin kun kyseessä ei ollut mikä tahansa sormus. Voi hyvä elämä, miten tähän tilanteeseen oli oikein päädytty! Miehen ele kyllä lämmitti mieltä, mutta pelotti samaan aikaan. Yume ei ollut koskaan ajatellut sitoutuvansa kenenkään kanssa. Kukaan ei ollut tuntunut tarpeeksi luotettavalta tai muutenkaan sopivalta. Toki Itachi tuntui kaikin puolin täydelliseltä, mutta samaan aikaan Yume tiesi vielä kulkevansa vaaleanpunaiset lasit silmillään. Hän ei tuntenut miestä tarpeeksi hyvin. Olisi kyllä tosin luullut, ettei Itachikaan kokisi tuntevansa häntä vielä. Sen miehen mielenliikkeitä oli näköjään mahdotonta ennustaa.

Aikansa pohdittuaan Yume sujautti sormuksen oikeaan nimettömäänsä. Siinä se ei tuntunut liian ahdistavalta. Jos Itachi alkaisi esittää kiusallisia kysymyksiä, hän voisi aina väittää, ettei ollut ymmärtänyt sormuksen merkitystä. Ja olihan se kieltämättä kaunis.. ja mikä parasta, melkein sopiva. Se oli pikkuisen löysä, muttei kuitenkaan pudonnut omia aikojaan.

Tyttö päätti pohdiskella asiaa tarkemmin paremmalla ajalla. Hän tunki lompakkonsa housujensa taskuun ja alkoi sitten rymistellä järjestelmällisesti. Hän kulki pitkin taloa lauleskellen ja paukutellen ovia. Hän kävi jopa kolistelemassa ämpäriä kylpyhuoneessa. Ei mennyt edes kovin kauaa, kun Kisame ilmaisi äänekkään vastalauseensa. Yume puri huultaan, ettei olisi nauranut ääneen ja marssi norsukävelyä ulko-ovelle. Hän huikkasi ovelta miehelle tämän olevan idiootti, joka ei sietänyt edes pientä ilonpitoa ja pamautti sitten oven perässään kiinni. Täydellistä. Kisame voisi hautautua patjalleen, ja Yumella olisi koko päivä käytettävänään.

Uchihojen aavemainen asuinalue jäi taakse, kun Yume kiirehti katuja pitkin eteenpäin. Kesti tovin ennen kuin hän saapui asutuille alueille, mutta kylän tunnelma muuttui täysin, kun hän vihdoin näki kahden naisen keskustelevan kadun kulmassa. Sivistystä! Ihmisiä!

Naiset vilkaisivat Yumea, kun tyttö kulki ohitse, mutta hän ei kiinnittänyt siihen erityisempää huomiota. Hän oli uusi kylässä, joka tuskin olisi kovin iso. Tietenkin uudet kasvot huomattiin tällaisessa paikassa. Seuraavassa kadunkulmassa tyttö jo unohtikin naiset, sillä hän huomasi ensimmäisen vaatekaupan. Nopeasti hän nappasi lompakon taskustaan ja laski rahansa. Hänen ei välttämättä tarvitsisi edes vinguttaa pankkikorttiaan tänään. Käteistä oli jäänyt rahapussin pohjalle mukava summa.

Pieni kello helähti Yumen astuessa sisälle liikkeeseen. Suitsukkeen voimakas tuoksu tulvahti häntä vastaan salvaten hengityksen hetkellisesti. Yrttien tuoksuun tottui kuitenkin äkkiä ja ne toivat liikkeeseen mukavan tunnelman. Kun tyttö ryhtyi penkomaan rekkejä, hän kuuli myyjän askeleet takahuoneen suunnasta.

”Voinko auttaa jotenkin?” vanhahko naisen ääni kysyi. Yume kääntyi ympäri. Hän ei ollut aikoihin puhunut yhdenkään naisen kanssa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata mitään, kun nainen jo tarrasi selkänsä takana olevaan tiskiin ja haukkoi henkeään. Kauhuissaan Yume ryntäsi tämän luokse. Oliko nainen saamassa sydänkohtauksen?
”Mikä hätänä? Tarvitsetko lääkäriä?” tyttö kysyi huolestuneena. Vanha nainen puisteli kiivaasti päätään ja tasoitteli hengitystään. Kesti kauan, ennen kuin tämä sai itsensä rauhoittumaan.
”Voi anteeksi, minä.. minä luulin sinua joksikuksi toiseksi”, nainen mutisi. ”Olet aivan hänen näköisensä.”
”Kenen?” Yume kysyi kohottaen kulmiaan.

Mutta nainen puisteli päätään ja otti jälleen kasvoilleen asiakaspalvelijan ilmeen. ”Mitä neiti tuli etsimään?”
”En oikein tiedä. Jotain nättiä ja naisellista”, tyttö mutisi pettyneenä. Hän kihisi uteliaisuudesta, mutta ilmeisesti nainen ei aikonut puhua.
”Tännepäin”, vanhus hymähti ja kiirehti liikkeen perälle nyt innokkaana. Naisen olemuksen muutos oli suorastaan hämmästyttävä. Yume seurasi tämän perässä ja päätyi katselemaan toinen toistaan sievempiä mekkoja ja kimonoja. Jälkimmäisistä hän ei erityisemmin välittänyt – olkoonkin perinnevaatteita – niiden epäkäytännöllisyyden takia. Sen sijaan useat mekot kiinnostivat häntä. Nainen auttoi häntä valikoimaan muutaman ja työnsi hänet sovituskoppiin.
”Näytät sitten minulle”, nainen vannotti. Yume mutisi myöntävän vastauksen kummastellen vanhuksen äkillistä energianpuuskaa.

Yume kiskoi ensimmäisen mekoista ylleen. Hänellä oli aavistus, että nainen yrittäisi myydä kaikki viisi hänelle. Valitettavasti hänellä ei ollut mitenkään varaa törsätä niin paljon. Hänen palkkansa oli taatusti ollut jäissä jo kuukauden verran ja vuokra oli vielä suoraveloitettu edellisestä. Kotona odotti taatusti muutaman laskun karhukirje. Niin, periaatteessa hän oli vararikossa, vaikkakin sieppaus oli varmasti riittävä selitys olla tulematta töihin ja jättää laskunsa maksamatta.

Kirkkaanpunainen näytti kieltämättä upealta Yumen vaaleaa ihoa vasten. Mustat hiukset loivat kivan kontrastin. Mekon helma ulottui hieman polven yläpuolelle eli ei ollut liian pitkä hänen ikäiselleen, muttei liian lyhytkään. Hän halusi kuitenkin pukeutua säädyllisesti.

Samassa vanha nainen tempaisi kopin verhon auki niin nopeasti, että sai Yumen säikähtämään pahanpäiväisesti. Nainen ylisti vaatekappaletta maasta taivaaseen, ennen kuin päästi tytön vaihtamaan ylleen seuraavan. Tyttö alkoi jo kiivaasti miettiä, miten oikein luikertelisi kaupasta ulos tekemättä henkilökohtaista konkurssia.

Kaupassa vierähti hyvä tovi. Myyjän kanssa neuvottelu oli nostaa hien Yumen otsalle, mutta lopulta hän päätyi ostamaan ensimmäinen, punaisen mekon, sekä turkoosinsinisen, hieman lyhyemmän mekon, jonka helmaa koristivat hapsut ja kaula-aukkoa kiersi tummemman sininen koristenauha. Punaisen mekon Yume päätti jättää päälleen, vaikkei se sopinutkaan sandaalien kanssa yhteen. Hän halusi pitkästä aikaa näyttää jopa naiselta, eikä viikkoja harjoitusleiriltä viettäneeltä androgyyniltä olennolta.

Kun Yume laski rahat tiskille, myyjä tarttui häntä yllättäen kädestä. Naisen iho oli kuiva ja ryppyinen. Tämän täytyi olla ikivanha.
”Sinä totisesti näytät häneltä. Sinulla on sama hymy ja eleesi ovat niin samanlaiset”, tämä kuiskasi kiihkeästi. ”Hänen silmänsä vain olivat siniset kuin orvokit.. kuten kaikkien muidenkin.”

Yume katsoi naista silmiin, jotka hädin tuskin erottuivat ryppyjen lomasta. Ne olivat hailakansiniset, mutta niiden katse oli kiihkeä, melkein epätoivoinen.
”Kenestä sinä puhut?” tyttö kysyi.
”Sureibun klaanin Fukadasta.”

Nimi ei sanonut Yumelle yhtään mitään, mutta hän painoi sen silti mieleensä. Ehkä sillä oli merkitystä. ”Kuka hän on.. oli?” tyttö tiedusteli naisen ojentaessa hänelle pussia, jonne oli viikattu toinen mekko ja Yumen aiemmat vaatteet. Nyt vanhus katsoi häntä hölmistyneenä.
”Kuka niin?”
”Sureibu Fukada”, Yume tokaisi jokseenkin kärsimättömästi. Kärsikö nainen kenties huonosta lähimuistista?
”Voi, en minä taida tuntea ketään sen nimistä”, nainen naurahti ja huitaisi kädellään ilmaa.

Yume räpytteli silmiään, eikä voinut uskoa naisen uutta äkillistä muutosta. Dementiaako? Olihan nainen kieltämättä melkoisen vanha. Ehkä tämä oli höpissyt Yumelle vain jotain omia mielikuvitusjuttujaan. Tyttö kohautti olkapäitään ja kiitti vanhusta. Kello helähti jälleen, kun hän poistui liikkeestä. Hänen mielensä oli kuitenkin vallannut levottomuus. Hän alkoi hiljalleen uskoa Itachin väitteeseen, että vastaukset hänen menneisyyttään koskeviin kysymyksiin todella löytyisivät Konohasta.

Tyttö vaelteli kaduilla päämäärättömästi ja silmäili erilaisia näyteikkunoita. Hän oli jo ylittänyt budjettinsa, mutta ehkä hänellä olisi vielä varaa johonkin pieneen. Ja puhelinkin olisi hyvä löytää. Yhtään ei ollut kuitenkaan tullut vielä vastaan. Jotenkin tytöstä tuntui, että hän saisi hylätä toiveensa löytää sellaisen. Kenties Konohassa ei ollut puhelimia, eihän Itachillakaan ollut kännykkää. Ninjojen maailma saattoi hyvinkin olla vanhanaikaisempi kuin se, jossa Yume oli tottunut elämään.

”Ihan totta, me nähtiin Uchiha Mikoton haamu! Se nousi lammesta talon edessä ja alkoi kirkua meille!”

Yumen askeleet pysähtyivät kuin seinään. Ääni tuli kulman takaa. Se oli sama, joka oli huutanut kauhusta pari päivää aiemmin. Tyttö liimasi selkänsä seinää vasten ja hiipi lähemmäs kulmaa. Hän veti syvään henkeä ja kurkisti seuraavalle kadulle. Hän erotti oranssiin pukeutuneen vaaleahiuksisen pojan ja tämän vieressä seisovan tytön, jonka hiukset olivat vaaleanpunaiset. Joku seisoi kaksikon edessä – tai takana Yumesta päin katsottuna – ja heilutti käsiään vimmatusti. Tämä joku oli kuitenkin kahta nuorta sen verran pienempi, ettei Yume nähnyt tätä näiden takaa kunnolla.

”Ei aaveita ole olemassakaan”, vaaleanpunahiuksinen tyttö ilmoitti tietäväiseen sävyyn. ”Sitä paitsi teidän ei olisi pitänyt mennä sinne ollenkaan. Uchihan klaanin asuinalue on hylätty ja se on tietyllä tavalla tärkeä muistomerkki. Sen rauhaa ei tule häpäistä.”
”Niin, mutta Naruto väitti, että siellä kummittelee, eikä me uskottu. Pakkohan siellä oli käydä!” käsillään huitova nuori poika toitotti. Tämän ääni kohosi ylös ja vajosi sitten alas. Tällä oli selkeästi äänenmurros.
”Sinä teit mitä?!” tyttö karjaisi raivoissaan ja löi oranssiasuista poikaa niin kovaa, että tämä lensi naamalleen maahan. Yume tuijotti tapahtumia silmät selällään, mutta tajusi sitten vetäytyä takaisin kulman taakse.
”Tuolla se aave on!” innostunut ääni hihkaisi.

Yume otti jalat alleen ja pinkaisi katua pitkin tulosuuntaansa. Ei kai mikään esiteini-ikäinen nappula pystyisi jäljittämään häntä? Tyttö pinkoi katua niin kovaa kuin jaloistaan pääsi ja vilkuili välillä taakseen. Pahuksen kakara tuli melkein yhtä kovaa perässä. Yume kääntyi kulmasta ja syöksyi ennestään tuntemattomalle kadulle. Samassa hän tunsi iskeytyvän jotakin vasten ja lensi selälleen katukiville.

Typertyneenä tyttö nousi istumaan. Hänen edessään seisoi hölmistynyt mustahiuksinen poika, jonka iho oli niin vaalea, että tätä olisi jo voinut luulla aaveeksi huomattavasti helpommin kuin häntä.
”Anteeksi”, Yume mutisi ja nousi seisomaan. ”Ei ollut tarkoitus törmätä sinuun.”
”Ei se mitään.. söpöläinen”, poika naurahti hämillisesti. Yume oli ollut jo aikeissa jatkaa matkaansa, mutta jäi nyt tuijottamaan poikaa uskomatta korviaan. Ei kukaan sanonut noin ihmiselle, johon oli juuri törmännyt. ”Minä olen Sai, hauska tutustua”, poika kuitenkin jatkoi kuin tilanne olisi ollut aivan toisenlainen.
”Aikiwa Yume”, tyttö esitteli itsensä vaistomaisesti.

Kadunpätkälle laskeutui kiusaantunut hiljaisuus. Poika tarkkaili Yumea pelottavan kiinnostuneena mustilla silmillään. Mikähän friikki tämäkin oikein oli?

Yume ei kuitenkaan ehtinyt ihmetellä uuden tuttavansa kummallista käytöstä, sillä hän kuuli juoksuaskelien pysähtyvän taakseen ja tunsi hikisten sormien tarttuvan käsivarteensa.
”Sainpas sinut kiinni, kummitus!” yli-innostunut kakara hihkaisi. Yume riuhtaisi kätensä tämän otteesta. Ehkä hän selviäisi tilanteesta tulistumalla.
”Ei Yume ole mikään kummitus, hän on minun ystäväni, Konohamaru”, Sai ilmoitti yllättäen tytön viereltä. Normaali tilanteessa Yume olisi varmasti kiistänyt pojan väitteen, mutta nyt hän hymyili leveästi ja kietaisi kätensä liiankin innokkaasti Sain hartioiden ympärille.
”Juuri niin. En tiedä, mitä sinä höpiset kummituksista.”
”Sinä olet se aave. Et olisi muuten lähtenyt karkuun!” Konohamaruksi nimetty poika jatkoi inttämistään.
”En edes lähtenyt, minulla oli vain kiire tapaamaan Sai-kunia”, Yume naurahti pohtien, kuinka pitkälle tämän typerän esityksen voisi viedä. Sai vaikutti olevan melko pihalla normaaleista käytöstavoista, mutta ei kai poikakaan kaikkea puppua sentään nielisi.

Konohamaru mulkoili heitä molempia epäluuloisena, mutta lopulta pojan hartiat lysähtivät luovuttamisen merkiksi.
”Sinä et varmaankaan ole ollut uimassa Uchihojen lammella?” tämä varmisti vielä.
”En, en ole edes kuullut sellaisesta”, Yume valehteli. Tämähän kävi helposti.
”Pahus, täytyy etsiä Narutolle uudet todisteet”, poika jupisi ja lähti maleksimaan poispäin. Yume irrotti saman tien otteensa Saista ja huokaisi helpotuksesta. Näytelmä oli kuin olikin mennyt läpi. Nyt kukaan ei epäilisi hänellä olevan mitään yhteyksiä hylättyyn asuinalueeseen, kunhan hän vain pääsisi livahtamaan sinne takaisin kenenkään huomaamatta.

”Eh, kiitos kun autoit minut pulasta”, Yume naurahti Saille ja soi pojalle pienen hymyn. Hän aikoi lähteä, kun pojan sanat pysäyttivät hänet.
”Haluaisitko tavata muut ystäväni?” poika kysäisi. Mitä ihmettä? Kuinka pihalla tämä oikeasti oli?
”Tuota.. en oikein tiedä”, Yume mutisi.
”Tulisit vain. Sakura on järjestänyt Naruton ja Hinata-chanin samaan paikkaan ja minä lupauduin mukaan, ettei se näyttäisi epäilyttävältä. He pitävät sinusta varmasti”, Sai vänkäsi.

Tyttö huokaisi raskaasti. Noh, hän oli kyllä käyttänyt poikaa törkeästi hyväkseen. Sitä paitsi tuollainen salatreffien järjestäminen tapahtuisi taatusti ruokapaikassa. Yhtä hyvin hän voisi täyttää vatsansa uusien tuttavuuksien seurassa. Ainakin hän välttyisi kokkaamiselta, eikä hänen tarvitsisi myöskään katsella Kisamea.
”Hyvä on, mutta minä en voi olla pitkään”, tyttö lupasi. Sai näytti ilahtuvan suunnattomasti päästessään näyttämään tietä tytölle.
”Hienoa! Ja muuten, sinun ei tarvitse käyttää kohteliaisuusliitteitä minun nimeni perässä”, Sai huomautti. Tyttö loi poikaan yhden ainoan kummeksuvan katseen, eikä vaivautunut sanomaan mitään.

Yume laahusti Sain perässä ravintolaan, jossa istuivat hänen kauhukseen vaaleahiuksinen poika ja pinkkipäinen tyttö. Oliko hänen huonolla tuurillaan tänään mitään rajoja? Näiden kahden seurassa istui myös tummahiuksinen tyttö, joka näperteli sormiaan ja tuijotteli pöydän pintaa. Tämä vaikutti niin ujolta, että oli taatusti harmiton tapaus.

”Hei, kaikki!” Sai tervehti ystäviään Yumen miettiessä, olivatko nämä ehtineet nähdä hänet jo aiemmin. ”Yume, tässä Naruto ja Sakura, me olemme samassa tiimissä. Ja tuossa on Hinata”, Sai esitteli. Muut tervehtivät Yumea kovin hämmästyneinä. ”Yume on minun ystäväni”, poika lisäsi vielä. Hän päästi Yumen istumaan ensin ja istuutui itse sitten tämän viereen.
”Mikset sinä ole kertonut, että sinulla on tyttöystävä?” Naruto huudahti ja nojautui pöydän yli tarkastelemaan Yumea niin perusteellisesti, että tyttö punastui.
”En minä..” tyttö aloitti.
”Kuinka kivaa, että Sai on löytänyt jonkun”, Sakuraksi nimetty tyttö sihahti hampaidensa välistä keskeyttäen hänet. Yumelle tuli kumma tunne, ettei tämä pitänyt hänestä sitten yhtään.

Tyttöä alkoi kaduttaa koko kylään lähteminen, kun muut ryhtyivät juttelemaan keskenään. Hän pysytteli mahdollisimman hiljaa ja ryhtyi kiireesti syömään annostaan heti, kun sai sen eteensä. Päivä tuntui yhdeltä, suurelta sekavalta vyyhdeltä hänen päässään. Siihen oli mahtunut niin paljon kaikkea kummallista. Outo vaatemyyjä, Kisamen krapula, toimiva suihku, puhelimien puute… niin ne olivat vain pikkujuttuja.

Eniten merkitystä oli kuitenkin ollut aamuisella löydöllä. Sormus vaivasi yhä Yumen mieltä. Enää se ei tuntunut yhtä ahdistavalta ajatukselta kuin aiemmin, mutta ei hän silti oikein ymmärtänyt, miksi Itachi oli antanut sen hänelle. Sormuksella täytyi olla miehelle todella suuri tunnearvo. Sellaista lahjaa ei annettu turhan takia.

Yume pyöritteli sormusta sormessaan ja katseli, miten valo heijastui sen pinnasta. Tahtomattaankin hän hymyili. Kyllä, hänestä tuntui hyvältä pitää sitä sormessaan, vaikka pieni pelko nipistelikin vatsanpohjassa. Voisiko hän todella pitää sen? Se kyllä tuntui kuin hänelle tehdyltä, niin hyvin se sopi sormeen.

”O-oh, Uchihan klaanin tu-tunnus”, Hinata mutisi Yumen viereltä ja osoitti sormusta. Yume läpsäisi vasemman kätensä oikean päälle paniikissa. Ja hän kun oli luokitellut tytön harmittomaksi tapaukseksi!
”Näytä!” Sakura kirkaisi ja tempasi Yumea kädestä niin kovaa, että tyttö rypi puoleen väliin pöytää. Sakura tarkasteli hänen kättään varsin kovakouraisesti. Hyvin pian myös Sai ja Naruto olivat liittyneet samalle puolelle pöytää ja tuijottivat hänen sormeaan. Yume yritti päästä irti Sakuran otteesta, mutta se oli kuin rautaa. Miten tytöllä saattoi olla tuollaiset voimat? Se oli luonnotonta.
”Hinata on oikeassa!” Naruto huudahti ja kohotti katseensa sormesta Yumeen.
”Mistä sinä olet tämän varastanut?!” Sakura raivosi.
”Päästä irti, senkin hullu lehmä!” Yume huusi takaisin ja yritti uudestaan irrottautua tytön teräksisestä otteesta. ”En minä ole sitä varastanut! Sain sen lahjaksi!”

Sakuran ote irtosi niin äkkinäisesti, että Yume lensi selälleen. Henkeään haukkoen hän könysi pystyyn ja ryntäsi kohti sandaalejaan. Hänelle alkoi riittää Sain ystäviin tutustuminen. Tyttö kuitenkin tunsi käden laskeutuvan olkapäälleen, kun hän oli vetämässä toista sandaalia jalkaansa. Kääntäessään päätään hän näki Naruton seisovan takanaan.
”Keneltä sinä sen sait?” poika kysyi ääni väristen. Tämän kasvoilla oli kummallinen ilme. Yume pohti kiivaasti, mitä voisi sanoa, muttei keksinyt uskottavaa selitystä. Hän tiesi, että Itachi oli jostain syystä karannut tästä kylästä ja että tämä oli myös tunnettu rikollinen. Totuuden kertominen olisi siis automaattisesti johtanut vaikeuksiin.
”Eräältä tärkeältä ihmiseltä”, Yume lopulta vastasi. Se oli totta, muttei paljastanut liikaa. ”Minun on nyt paras mennä, etten aiheuta enempää hämminkiä.” Naruto ei vieläkään päästänyt irti hänen olkapäästään.
”Miksi hän antoi sen sinulle?” Sakura kimitti. Tytön ääni kuulosti melkein itkuiselta. Nyt Yume oli täysin pihalla. Miksi hänen sormuksensa merkitsi niin paljon? Ja juuri Sakuralle.. Ei kai Itachi ollut joskus heilastellut tytön kanssa? Sellainen maksimoisi huonon tuurin kieltämättä täydellisesti. Jos niin oli, hän voisi joka tapauksessa näpäyttää tyttöä kostoksi aiemmasta epäkohteliaisuudesta.

”Jaa-a, enpä tullut kysyneeksi, mutta ehkäpä hän pitää minusta enemmän kuin sinusta”, Yume tuhahti koppavammin kuin tiesi osaavansakaan. Kun Sakura sitten pomppasi pystyyn ja halkaisi pöydän yhdellä iskulla, hän haukkoi kauhuissaan henkeään. Hänen olisi totisesti pitänyt pysytellä Uchihojen alueella. Konoha näköjään tiesi pelkkiä harmeja.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!