Projekti S. R.: Luku 22

Projekti S. R.

Luku 22

Päivä oli suorastaan madellut. Yuffie oli ehtinyt käydä suihkussa, tuijottaa tylsiä saippuasarjoja, touhuta lasten kanssa ja auttaa Tifaa baarin avaamisessa, mutta silti ilta oli tullut aivan liian hitaasti. Oli joka tapauksessa onni, että brunetti oli päättänyt pitää baarin poikkeuksellisesti auki maanantai-illan, sillä muuten Yuffie olisi tympääntynyt täysin tekemisen puutteeseen.

Aamulla ninjaprinsessa oli ollut hämmästynyt herätessään sängystä. Hänen viimeinen muistikuvansa oli ollut elokuvan tuijottaminen sohvalla yhdessä Vincentin ja Tifan kanssa. Oletettavasti hän oli myös nukahtanut siihen, koska ei muistanut nähneensä leffaa loppuun asti. Tifa oli kertonut Vincentin kantaneen nuoren naisen sänkyyn, mikä oli kummastuttanut Yuffieta lisää. Mikäli hän yhtään korpinhiuksista miestä tunsi, tämä olisi varmasti mieluiten jättänyt hänet sohvalle, koska olisi silloin saanut makuuhuoneen kokonaan itselleen.

Nyt Yuffie keikkui tuolilla 7th Heavenin nurkkapöydässä. Marlene ja Rina istuivat samassa paikassa tekemässä läksyjään, tytöt olivat välttämättä halunneet alakertaan. Ajoittain ninjaprinsessa vilkaisi kelloa, Cloud ja muut olisivat saaneet jo ilmestyä paikalle. Nämä olivat lentäneet vuorten lähelle Sheralla, joten matkaan ei pitäisi kulua älyttömän pitkää aikaa. Viipyminen oli huolestuttavaa.

”Minkälaisessa koulussa sinä kävit, Yuffie?” Rina kysäisi yllättäen. ”Minusta esikoulu on tosi kiva. Olen saanut paljon kavereita.”

”Minä en käynyt koulussa”, ninjaprinsessa vastasi.

”Mitä? Kuulostaa tylsältä!” Marlene ilmoitti. ”Eikö kaikki käy koulua?”

”Olin kotiopetuksessa”, Yuffie kertoi.

”Mitä se tarkoittaa?” Rina halusi tietää.

”Minulla oli omia opettajia. Yksi heistä oli ihan älytön tiukkapipo eikä ymmärtänyt huumoria ollenkaan”, nuori nainen ryhtyi selittämään. ”Hän antoi kamalasti ulkoläksyjä ja suuttui, jos en oppinut niitä nopeasti. Minä en tykännyt opiskella vanhoja runoja ja muuta tylsää, joten hän hermostui minuun usein.”

”Meillä ei ole runoja”, Marlene tokaisi. ”Me opetellaan lukemaan.”

”Meillä on kaikkea kivaa”, Rina lisäsi. ”Tähän pitää piirtää kuva omasta perheestä.”

”Näytä?” Yuffie pyysi.

Ruskeahiuksinen tyttö ojensi kirjansa ninjaprinsessalle, joka jäi katsomaan kuvaa hymyillen. Lapsi oli piirtänyt itselleen varsin ison perheen. Keskellä olivat Tifa ja Cloud sekä kaikki neljä lasta, sivummalle oli lisätty joukko muita hahmoja.

”Sinä olet tuossa”, tyttö kertoi ja osoitti yhtä hahmoista.

”Minäkin?” ninjaprinsessa naurahti. ”Kiitos, olet piirtänyt minusta tosi nätin.”

”No, sinä olet nätti”, Rina tokaisi. ”Tifa sanoi, että olemme kaikki yhtä suurta perhettä. Tuo on Cid-setä ja Shera-täti, tuossa on Barret ja tuossa Vincent. Minun pitää vielä piirtää Nanaki ja ilmalaiva.”

Vincent oli piirretty Yuffien viereen. Hän virnisti kuvalle, turhaan hän haikaili itselleen sisaruksia, olihan hänellä koko AVALANCHE ympärillään. Nuori nainen ei voinut silti olla miettimättä, mitä esikoulun opettaja mahtaisi ajatella kuvasta. Harva Midgarin orpo pystyi kuvaamaan itselleen noin suuren perheen. Tosin hyvä asiahan se oli, että Rina oli kotiutunut Tifan ja Cloudin luokse näin hyvin.

”Siitä puuttuu myös vauva”, Marlene huomautti.

”Vauva?” Yuffie kysyi.

”Tifan ja Cloudin vauva”, koululainen tarkensi. ”Rina ei ole piirtänyt sitä.”

”Se ei ole vielä syntynyt”, Rina tuumasi. ”Ehkä piirrän sen Tifan mahaan.”

Yuffie nyökkäsi tytölle ja antoi kirjan takaisin. Rina tarttui kynään ja ryhtyi jatkamaan piirustustaan.

”Koska sinä ja Vincent teette vauvoja?” Marlene kuitenkin täräytti, vaikka tämän olisi pitänyt keskittyä kirjainten harjoittelemiseen. Yuffie jäi tuijottamaan tyttöä suu auki. Mistä tämä oli tuollaista keksinyt kysyä?

”Miksi Yuffie ja Vincent tekisivät vauvoja?” Tifan ääni kantautui ninjaprinsessan pään yli. Nuori nainen vilkaisi selkänsä taakse ja toivoi, etteivät hänen poskensa tällä kertaa helottaneet.

”Koska sinä ja Cloudkin teette”, Marlene selitti. Tifa istahti pöydän ääreen ja hymyili.

”Vauvoja ei tehdä, niitä saadaan”, tämä kertoi. ”Sitä paitsi Cloud ja minä olemme yhdessä, Vincent ja Yuffie eivät.”

”Mutta he tykkäävät toisistaan”, Rina puuttui puheeseen.

Tifa silmäili ensin tyttöjä, mutta käänsi sitten katseensa Yuffien puoleen. Ruskeiden silmien katse tuntui porautuvan suoraan ninjaprinsessan pään sisään.

”En tiedä, mistä he ovat tuon jutun keksineet!” nuori nainen älähti.

”No, olethan sinä jo vuosia kiusannut Vincentiä”, brunetti naurahti.

”Se on ollut pelkkää hauskanpitoa ja sitä paitsi en ole tehnyt sitä enää aikoihin!” Yuffie puolustautui.

”Ihmettelenpä, miksi yhtäkkiä olet jättänyt hänet rauhaan…”

”Sinähän käskit minun aiemmin tehdä niin. Minä vain noudatan neuvoasi.”

”Ihan kuin koskaan kuuntelisit niitä”, Tifa hymähti ja hymyili merkitsevästi. Mitä tuokin nyt tarkoitti? Eikö naisen olisi pitänyt olla ninjaprinsessan puolella eikä liittoutua pikkutyttöjen kanssa piinausoperaatioon? Yuffie ei halunnut ajatella Vincentiä enää samalla tavoin kuin oli joskus ajatellut. Nyt hän tiesi, miten typerä oli teini-ikäisenä ollut.

Silti Tifa oli oikeassa. Ei Yuffie ollut lopettanut Vincentin kiusaamista naisen sanojen takia. Hän ei ollut oikeastaan edes ajatellut asiaa, mutta kenties Markin puheet olivat saaneet hänet muuttamaan käytöstään. Ehkä erinäiset kiusalliset tapahtumat olivat vaikuttaneet vielä enemmän. Ninjaprinsessa oli yrittänyt olla ajattelematta niitä, mutta ne pyrkivät mieleen koko ajan.

Nuori nainen muisti valitettavan hyvin, miltä oli tuntunut pamahtaa lattialle. Se oli ollut kivuliasta, mutta silti hän ei olisi vaihtanut hetkeä pois. Kun Vincent oli tömähtänyt hänen päälleen, hänen henkensä oli salpautunut ja ilma paennut keuhkoista. Niin naurettavaa kuin se olikin, Yuffie ei olisi halunnut antaa miehen nousta. Hän oli idiootti, typerys. Hänen ei olisi pitänyt ajatella niin, mutta…

Eilinenkin vaivasi nuoren naisen mieltä. Hän ei ollut varma, mitä Vincent tunsi Lucreciaa kohtaan, mutta jotain noiden kahden välillä oli ainakin ollut. Hetkittäin hän epäili miehen yhä rakastavan naista, mutta mistä sitä tiesi? Vincent oli käyttäytynyt illalla kovin erikoisesti. Yuffie puri huultaan. Hän olisi halunnut palata sohvalle tuijottamaan mitä tahansa elokuvaa – vaikka jotain tylsää sotapätkää – jos olisi saanut laskea jalkansa takaisin miehen syliin.

Ei, ei, ei! Tämän oli loputtava, hän oli taantumassa takaisin 16-vuotiaaksi Yuffieksi. Hän ei halunnut enää kokea samanlaista säälittävää ihastusta mieheen, jota ei voisi koskaan saada. Ifrit, hänen olisi järjestettävä itselleen treffit jonkun kanssa mahdollisimman pian. Hän tarvitsisi jonkun, joka veisi hänen ajatuksensa taas oikeaan suuntaan.

                                 

”Sait sen valmiiksi? Hyvä. Nyt voisitte mennä vielä hetkeksi leikkimään poikien kanssa ennen iltapalaa”, Tifan ääni tunkeutui ninjaprinsessan tajuntaan. Rina ja Marlene pamauttivat yhtä aikaa kirjansa kiinni ja kirmasivat ne kainalossaan yläkertaan.

”Vika perillä on läski chocobo!” Marlene kiljui portaikossa.

”Ihan epistä, sinä otit varaslähdön!” Rina huusi.

Tifa jäi katselemaan portaikon suuntaan toviksi, mutta pian tämän katse hakeutui baarin ovelle. Yuffie oli pannut merkille, että vanhempi nainen oli kytännyt ovea yhtä innokkaasti kuin hänkin. He molemmat odottivat, olivat kärsimättömiä.

”Kunpa he tulisivat pian”, brunetti lausui ääneen.

”Niinpä! Sen roskajoukon on parempi olla kunnossa tai minä mojautan koko porukkaa!” Yuffie uhosi. ”Ja missä ihmeessä Reevekin viipyy? En tajua, eikö edes hän voisi tulla ajoissa? Luulisi hänen olevan edes hieman huolissaan minusta ja Vincestä!”

”Hänellä on myöhäinen palaveri rahoittajatahon kanssa tänään”, Tifa kertoi. ”Soitin hänelle päivällä. Hän kyseli teidän voinnistanne ja kerroin, että olette jo ihan hyvässä kunnossa.”

”Hän olisi silti voinut vaivautua itse paikalle”, Yuffie jupisi.

”Luulen, että hänellä on kovasti selvitettävää Markin tapauksen vuoksi. Sellaista ei olisi pitänyt päästä sattumaan.”

Auts. Toivottavasti Reeve ei saisi potkuja Markin jutun takia. Rufus Shinralta voisi hyvin odottaa sellaista vetoa, Yuffie ei luottanut siihen mieheen pätkääkään. Olihan tämä toki lainannut omia henkivartijoitaan Shelken etsimistä varten, mutta se ei tarkoittanut, että tämä oli samalla puolella. Luultavasti Renon ja Ruden mukaan työntäminen oli johtunut vain siitä, että Shinra halusi pitää AVALANCHEa silmällä.

”Menen vielä hetkeksi tiskin taakse”, Tifa huomautti. ”Myöhemmin siihen ei ole kuitenkaan aikaa. Haluatko jotain?”

”Kaakao maistuisi”, Yuffie myönsi.

”Pyydän Marieta tuomaan sinulle ison kupillisen”, brunetti lupasi ja suuntasi askeleet työntekijänsä luokse.

Yuffie sai kaakaonsa ja jäi sen kanssa istumaan nurkkapöytään. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kauaa istuskella yksin, kun Vincent ilmestyi yläkerrasta. Miehen kasvoilla näkyi lievää turhautuneisuutta, mutta se pyyhkiytyi nopeasti pois. Tämä oli jäänyt yläkertaan lueskelemaan jotain tiiliskiven paksuista opusta, mutta todennäköisesti Rina ja Marlene olivat varmistaneet, ettei kukaan pystynyt keskittymään mihinkään ajatustyötä vaativaan. Ei sillä, Yuffie piti tyttöjen eläväisyydestä. Hän oli ollut samanlainen – ellei pahempi – rämäpää lapsena.

Korpinhiuksinen mies haki itselleen kahvia, mutta tuli sitten nurkkapöytään ninjaprinsessan seuraksi. He eivät olleet puhuneet koko päivänä paria sanaa enempää, aivan kuin Vincent olisi vältellyt Yuffieta. Tosin saattoi myös olla, että tämän sosiaalinen kiintiö oli tullut täyteen. Joillakuilla oli kuulemma sellainenkin, nuori nainen ei ollut varma, miten se toimi, mutta kenties Cloud ja Vincent olivat joka tapauksessa hyviä esimerkkejä. Yuffiella ei sen sijaan ollut ongelmia sosiaalisuuden kanssa, ei hän tuntenut tarvetta vetäytyä yksinäisyyteen. Itse asiassa yksin saattoi olla jopa tylsää, ellei sitten ollut tekemässä jotain erityistä, kuten metsästänyt materiaa… tai miehiä. Hmmm, hän ei ollut tehnyt kumpaakaan hetkeen.

Materiasta Yuffie muisti heittotähtensä. Kuinka epäreilua oli ollut, että Turkit olivat raahanneet Vincentin aseen takaisin 7th Heaveniin, mutteivät ninjaprinsessan shurikenia? Cerberukseen ei ollut edes pultattu materiaa, joten heittotähden menettäminen oli paljon pahempi juttu.

Yuffie hörppäsi kaakaostaan. Hänellä oli pakottava tarve puhua jostakin, mistä tahansa. Miksi Vincentin piti olla aina niin hiljainen? Se oli kiusallista!

”Tämä odottaminen on todella turhauttavaa”, nuori nainen aloitti.

”Yhym.”

”Voisit edes vastata kunnolla”, Yuffie tuhahti miehelle ja otti uuden kulauksen juomastaan. Marie oli laittanut sen päälle kermavaahtoa, joten kokonaisuus oli suorastaan täydellinen. ”Oikeasti? Kuinka kauan kestää lentää Sheralla tänne? Tifa on huolissaan Cloudista, ilmeisesti Chocobon takamus ei ole edes vaivautunut soittamaan. Ei Tifa tietysti sano mitään, mutta näkeehän sen. Katso nyt häntä! Cloudin ei pitäisi aiheuttaa hänelle stressiä, eikö Reevekin varoittanut siitä?”

Ninjaprinsessa veti henkeä ja joi lisää kaakaota. Vincent vain katsoi häntä punaisilla silmillään, muttei edelleenkään sanonut mitään. Leviathan, tuo mies osasi joskus olla häiritsevä!

”Toivon, että löydämme Shelken pian ja saamme hänet takaisin. Ehkä Tifa sitten taas hymyilee enemmän ja osaa asettua. Minä en halua, että hänelle tai vauvalle sattuu mitään tämän jutun takia”, nuori nainen pohdiskeli ääneen. ”Ja Mark pitää löytää myös. Jotenkin meidän on pelastettava hänet, minun on pelastettava. Koko juttu on minun vikani. Minä hukkasin Shelken ja minä en huomannut, että Markilla oli jotain hätänä. Jos en olisi tällainen häseltäjä, kaikki olisi varmasti paremmin.”

”Nuo tapahtumat eivät olleet sinun vikasi”, Vincent keskeytti Yuffien puhetulvan. Nuori nainen tyhjensi mukinsa ja laski sen pöydälle.

”Niinhän sinä sanot, mutta minä karjuin Shelkelle ja minä en kiinnittänyt Markiin tarpeeksi huomiota”, nainen töksäytti.

”Minä olen syypää siihen, että Shelke tuli raivoamaan sinulle”, Vincent paljasti, ja ninjaprinsessan suu loksahti auki. ”Minä myös aavistelin, että Mark saattaisi olla kiinnostunut kyseenalaisista tavoista käyttää verkkoa, mutten sanonut kenellekään mitään, koska ne ollut varma. Tapahtuneet asiat ovat minun syntejäni, eivät sinun, Yuffie.”

Yuffie sulki suunsa, avasi sen puhuakseen, mutta sulki sen uudestaan. ”Miten… miten niin sinä olet syypää siihen, että Shelke tuli raivoamaan minulle?” hän sai muotoiltua tolkullisen kysymyksen.

”Hän halusi jotain, mitä minä en halunnut, eikä hän ottanut torjuntaa kovin hyvin.”

”Älä nyt yhtään salaperäisemmäksi rupea!” Yuffie puuskahti. Mitä ihmettä Shelke olisi voinut haluta ja miksi tämä oli suuttunut hänelle eikä Vincentille, joka oli tämän torjunut? ”Et voi tuolla tavoin alkaa selittää jotain ja sitt-”

”Sinulla on kermavaahtoa tuossa”, Vincent keskeytti.

”Missä?” Yuffie kummasteli ja pyyhkäisi toista poskeaan. Miten noloa! Miksi hänen piti sotkea naamansa juuri Vincentin seurassa, kun mies muutenkin piti häntä typeränä teinityttönä?

”Tuossa”, korpinhiuksinen mies murahti. Tämän peukalo sipaisi Yuffien toista suupieltä.

Nuori nainen nielaisi ja meni täysin sanattomaksi. Hänen katseensa nauliintui Vincentin tummanpunaisiin silmiin, joista heijastui samanlainen hämmästys kuin hänen sisällään myllersi. Ärsyttävä käärme löysi taas tiensä Yuffien mahan pohjalle ja aloitti kiemurtelunsa samaan aikaan, kun kuumotus kiipesi kaulalle.

”Mi… minun pitää mennä vessaan!” ninjaprinsessa ilmoitti ja kimmahti jaloilleen. Hän ryntäsi baarin halki suoraan naistenhuoneeseen ja sulkeutui ensimmäiseen koppiin.

Yuffie nojasi selkänsä kopin ovea vasten ja yritti saada sydämensä lyömään normaalisti. Mitä juuri oli tapahtunut? Hän hipaisi suupieltään kohdasta, josta Vincent oli pyyhkinyt kermavaahdon pois. Mitä ihmettä?

Olihan tietysti täysin normaalia huomauttaa, jos toisella oli naamassaan jotain. Ehkä oli normaalia jopa pyyhkäistä se jokin pois. Sen sijaan ei ollut tavallista käytöstä rynnätä pois paikalta kuin mikäkin idiootti. Mikä Yuffieta oikein vaivasi? Miksi hän reagoi tällä tavoin? Ei hän enää saanut sydämentykytyksiä Vincentin takia, eikä Vincent ainakaan ollut tarkoittanut eleellään mitään sellaista, mistä olisi pitänyt häkeltyä.

Rauhoitu, ei se mitään ollut, Yuffie vakuutteli itselleen. Hän ei halunnut alkaa kuvitella mitään, nähdä olemattomia. Kyllä, Vincent oli hänestä käyttäytynyt erikoisesti telttaepisodin jälkeen, mutta se ei tarkoittanut, että mies… että mies… Ei, Yuffie kieltäytyi ajattelemasta koko asiaa. Hän menisi yläkertaan katsomaan, mitä lapset puuhaisivat, että saisi muuta pohdittavaa.

~o~

Kello oli jo lähes kaksitoista, kun 7th Heavenin ovi kävi ja väsähtänyt joukko asteli sisälle. Vincent nousi nurkkapöydästä ja tervehti ystäviään.

”Hyvä, että olet kunnossa, Vince”, Cid totesi. ”Cloudin kuvauksen perusteella kuvittelin jo pahinta.”

”Missä Yuffie on?” Barret kummasteli.

”Hän me-” Vincent aloitti.

”Cloud!” Tifa juoksi takahuoneesta baarin puolelle ja rutisti chocobonhiuksisen miehen tiukkaan halaukseen. ”Olin niin huolissani!” Cloud näytti äärimmäisen vaivautuneelta, mutta halasi silti naista takaisin.

”Voin hyvin”, blondi ilmoitti.

”Näytät todella väsyneeltä”, Tifa kuitenkin huomioi irrottauduttuaan miehestä.

”Niin sinäkin.”

Tifa näytti siltä, että olisi halunnut jatkaa keskustelua, mutta taustalla seisoskellut Reeve rykäisi ja ehdotti paikan vaihtoa keittiön puolelle. Brunetti nyökkäsi, huikkasi Yuffielle yläkertaan ja suuntasi ensimmäisenä pois baarista. Nainen naksautti kahvinkeittimen päälle ja jäi nojailemaan tiskipöytään muiden asettuessa ruokapöydän ympärille.

Yuffie törmäsi keittiön ovesta sisään ja jäi katselemaan ympärilleen. Tämä käänsi ainoan vapaan tuolin ympäri, ennen kuin istui sille ja nojasi käsivartensa selkänojan päälle. Tyttö ei vahingossakaan vilkaissut Vincentin suuntaan.

Korpinhiuksinen mies huokaisi sisäisesti. Hän ei tiennyt, mikä häneen oli mennyt. Miksi ihmeessä hän päätyi yhä uudestaan tekemään ninjaprinsessan seurassa asioita, joita hän ei yleensä olisi tehnyt? Kermavaahto tämän suupielessä oli häirinnyt häntä tytön höpistessä, ja kun tämä oli pyyhkäissyt väärältä puolelta, Vincent oli vain reagoinut ja sipaissut vaahdon pois. Hän ei ollut ajatellut tekoaan, ennen kuin oli jo ehtinyt tehdä sen.

Oliko Yuffie loukkaantunut? Tyttö ei näyttänyt siltä, pikemminkin tämä oli pelästynyt. Vincent ei oikeastaan ihmetellyt. Hän oli ninjaprinsessaa nelisenkymmentä vuotta vanhempi, mikä teki hänen teoistaan äärimmäisen sopimattomia. Hän tiesi, että Yuffie oli vuosia sitten ollut ihastunut häneen. Silloin hän oli tehnyt tytölle selväksi, ettei mitään voisi koskaan tapahtua. He olivat liian erilaisia, heillä oli liian suuri ikäero eikä Vincentin ylipäätään kannattanut sotkeutua… hän ei ollut… Hän välitti syvästi ystävistään, mutta ei enää kyennyt enempään, ei syvempiin tunteisiin, sillä hänen sisimpänsä oli muuttunut tapahtuneiden asioiden ja Chaoksen myötä. Hänestä oli tullut enemmän hirviö kuin ihminen. Viimeistä huomiota mies ei ollut koskaan sanonut tytölle, mutta hän oli toivonut tämän osaavan lukea sen rivien välistä.

Tietysti Chaos oli nyt poistunut, ja Vincent oli huomannut muutoksen itsessään. Hän reagoi tunneärsykkeisiin vahvemmin, väsyi herkemmin ja –

”No niin, kaikki ovat paikalla, joten voimme varmaankin aloittaa”, Reeve totesi Tifan ojennellessa kahvimukeja pöydän yli.

”Nanaki puuttuu”, Yuffie huomioi. Tyttö oli oikeassa, peto ei ollut tosiaan saapunut muiden mukana. ”Sattuiko hänelle jotain?”

Cloud puisteli päätään ja otti vastaan oman mukinsa.

”Hän jäi jäljittämään miehiä”, Cid ilmoitti.

”Ette siis löytäneet heitä?” Vincent varmisti. Mihin ihmeeseen kaksikko oli voinut lähteä? Kuinka kauas nämä olivat jo ehtineet?

”Emme. Se saamarin paikka on helkkarinmoinen sokkelo”, Barret tokaisi ja jysäytti asekätensä pöydälle. ”Hyvä, ettemme eksyneet sinne!”

”Löysimme kuitenkin jotain”, Cloud puuttui puheeseen. Mies nosti pöydälle muutaman sulan.

Vincent silmäili sulkia. Ne eivät olleet mustia, kuten Shinran kellareista löytyneet. Sen sijaan niiden väri oli kauniin kultainen. Ei ollut epäilystäkään, mistä ne olivat peräisin.

”Heillä on kultainen chocobo”, korpinhiuksinen mies totesi.

”Nanakin mukaan useampi”, Cloud korjasi.

”Totta, peto sanoi haistaneensa useamman linnun paikassa, josta löysimme nuo pahuksen sulat”, Cid täydensi. ”Pitivät lintuja maan alla.”

”Eläinrääkkäystä!” Yuffie julisti. Vincent oli samaa mieltä. Chocobot eivät viihtyneet luolissa, ne eivät menneet niihin vapaaehtoisesti. Tosin, mitä saattoi odottaa mieheltä, joka ei välittänyt omasta vaimostaan, saati lapsestaan? Tuskin tämä perusti eläinten hyvinvoinnista yhtään enempää.

”No, joka tapauksessa… Nanaki jäljitti Markin hajun chocobotalliin”, Cloud kertoi. ”Seurasimme hajua ulos ja vuorille, mutta emme nähneet ketään. He ovat luultavasti saaneet reilusti etumatkaa. Nanaki jäi jatkamaan jäljittämistä, kun me lähdimme paluumatkalle.”

”Jos heillä on kultainen chocobo, he ovat voineet matkustaa minne tahansa”, Vincent huomioi. Hän ei ollut chocobojen asiantuntija, mutta kaikki tiesivät, että kultaiset olivat kyvykkäimpiä lajinsa edustajia. Ne kykenivät kiipeämään vuorten ylitse ja uimaan merien poikki, niiden selässä pystyi matkustamaan jokaiseen maailmankolkkaan.

”Minusta voisi olla hyvä, että Vincent ja Yuffie kertoisivat, mitä kuulivat vuorikompleksissa”, Tifa huomautti. ”Ehkä pystymme tietoja yhdistämällä päättelemään jotain.”

Katseet kääntyivät korpinhiuksisen miehen ja ninjaprinsessan suuntaan. Kuten tavallista, Yuffie ehti avata suunsa ensin:

”He puhuivat jostain piilopaikasta, jonne Markin… tai siis sen hänen sisällään olevan tyypin… veli on viety”, ninjaprinsessa ilmoitti.

”Hetkinen, Markin sisällä olevan tyypin?” Cid keskeytti. ”Mitä saamaria?”

”Olemme siinä uskossa, että Mark on tehnyt synaptisen verkkosukelluksen”, Vincent selvitti.

”Mistä päättelitte niin?” Reeve kysyi. ”Reno ja Rude sanoivat hänen vain seonneen ja käyneen Yuffien kimppuun.”

”Hän puhui P-aineen lisäämisestä nykyiseen kehoonsa”, Vincent kertoi. ”Hän myös sanoi, ettei ole vielä saavuttanut täyttä kontrollia. Lisäksi hän viittasi tehneensä Markille jotain. Mark taas itse on kärsinyt kummallisista muistinmenetyksistä, hän ei muistanut ollenkaan käyneensä Yuffien kimppuun.”

”Shelke ei kärsinyt muistinmenetyksistä, kun…” Reeven lauseen loppu jäi roikkumaan ilmaan.

”Kenties, koska hän yhdisti mielensä vapaaehtoisesti Lucrecian kanssa”, korpinhiuksinen mies totesi. ”Mark tuskin halusi toista tietoisuutta sisälleen.”

”Onko sinulla mitään käsitystä, kuka tämä toinen tietoisuus on?” Reeve tiedusteli. ”Ei kai Hojo taas?”

”En usko”, Vincent vastasi. ”Hän puhui veljestään ja P-aineesta. Luulen, että kyseessä on Nero Sysimusta.”

”Sanoit hänen kuolleen.”

”Näin Weissin tappavan hänet, mutta kenties jotain jäi jäljelle. Ehkä kaikkien Tsvietien tietoisuudesta osa on siirretty maailmanlaajuiseen verkkoon”, korpinhiuksinen mies arvaili. Ei hänkään ymmärtänyt, miten Nero olisi voinut selvitä, mutta tämä vaikutti tarjolla olevista vaihtoehdoista todennäköisimmältä.

”Se toinenhan sanoi, että Mark… tai Nero… oli tuhonnut hänen upeimman luomuksensa”, Yuffie huomautti. ”Se kuulosti melkein siltä, etteivät he olisi olleet samalla puolella.”

”Mitä perskuletta? Pitäisikö tuosta ottaa jotain selvää?” Barret mörähti.

Vincent otti kulauksen kahvistaan pelatakseen itselleen aikaa. Kaikki tapahtumat tuntuivat tiivistyvän hänen ympärilleen. Lucrecian tietoisuus vaikutti yhä Shelkeen jollain tasolla ja sai tytön käyttäytymään irrationaalisesti Vincentin seurassa. Rosso oli luultavasti palannut, koska Vincent ei ollut tappanut naista. Markin kohtalo olisi puolestaan voitu estää, jos korpinhiuksinen mies olisi avannut suunsa ja kertonut epäilyksistään ajoissa. Kaiken lisäksi isä oli sotkeutunut juttuun mukaan. Myös sen miehen olisi pitänyt olla vainaa, mutta näytti siltä, etteivät kuolleet todellakaan pysyneet kuolleina. Mikseivät nämä vain voineet asettua osaksi elämänvirtaa?

”Minulla on epäilykseni myös toisen miehen henkilöllisyydestä”, Vincent aloitti ja laski mukin takaisin pöydälle. ”Reeve, hän on se, josta kyselit minulta aiemmin.”

WRO:n johtaja oli juuri nostamassa kahvimukinsa, mutta jätti teon sikseen. ”Todellako? Hän ei olekaan kuollut?”

”Näytti olevan erittäin elossa”, Vincent murahti.

”Kenestä te puhutte?” Cid vaati saada tietää.

Reeve loi pitkän katseen korpinhiuksisen miehen suuntaan, kysyi lupaa kertoa totuuden. Vincent nyökkäsi.

”Tohtori Grimoire Valentinesta”, WRO:n johtaja sanoi toisille.

”Valentinesta?!” Cid älähti. ”Vincent?”

”Hän on isäni”, korpinhiuksinen mies lausui totuuden ääneen. Jokin Grimoiressa silti hämäsi häntä edelleen. Miksei tämä ollut vanhentunut tarpeeksi? Oliko tämänkin sisällä jonkinlainen demoni? Vai oliko tämä kenties tehnyt itselleen kyseenalaisia kokeita, samanlaisia kuin Shelkelle oli tehty? Se saattoi olla mahdollista, isä oli kuitenkin ollut tiedemies henkeen ja vereen.

”Tohtori Valentine on varsin erikoinen tapaus”, Reeve jatkoi. ”Hän työskenteli yhdessä tohtori Lucrecia Crescentin kanssa, kunnes yhtäkkiä katosi. Hänen oletettiin kuolleen.”

Vincent kääntyi katsomaan muotirajoitteista miestä kunnolla. Isä oli työskennellyt yhdessä Lucrecian kanssa? Se selitti tiedoston naisen tietokoneella. Miksi Lucrecia ollut koskaan kertonut?

”Suunnilleen kahdeksan vuotta myöhemmin hänet kuitenkin mainitaan Deepgroundin tiedostoissa”, Reeve jatkoi puhumista. ”Hän teki aktiivista tutkimusta P-aineen parissa. Mitä ilmeisimmin hänellä oli useita testikohteita, muun muassa sikiöitä. Useimmat raskaudet päätyivät keskenmenoon tai äidin kuolemaan P-ainekokeiden takia, mutta yksi kuitenkin onnistui. Samainen nainen oli tuottanut jo yhden erinomaisen jälkeläisen, joten häntä pidettiin suuressa arvossa. Valitettavasti hän menehtyi salaperäisissä olosuhteissa pian toisen poikansa syntymän jälkeen.”

”Mistä sinä tiedät tämän kaiken?” Cid kysyi.

”Luotettavasta lähteestä”, WRO:n johtaja ilmoitti.

”Joka on?” Barret puolestaan halusi tietää.

”Salainen.”

”Minkä helkkarin takia meidän sitten pitäisi luottaa siihen?” musta mies ärähti. ”Kummallista salailua.”

”Emmeköhän voi luottaa Reeven sanaan”, Cloud huomautti.

WRO:n johtaja nyökäytti päätään. Vincent oli melko varma, että tämä oli saanut tietonsa Shinralta, mutta vaitiolovelvollisuuden kera.

”Merkillistä on, että yhtäkkiä tohtori Valentine vain lakkasi tekemästä merkintöjä, aivan kuin hän olisi kadonnut”, Reeve jatkoi. ”Hänestä ei ole mainintoja viime vuosilta. Toiset henkilöt ovat jatkaneet hänen työtään.”

”Hän siirtyi kenties pois Deepgroundista, mutta jatkoi tutkimuksiaan toisaalla”, Vincent totesi.

”Se on mahdollista”, WRO:n johtaja myönsi.

”Tarkoittaako tämä, että Nero Sable, Sysimusta, on Vincen isän kokeiden tulos?” Yuffie varmisti.

”Siltä ainakin näyttää”, Reeve vastasi.

”Meidän on pelastettava Mark”, ninjaprinsessa ilmoitti.

”Kaikki ovat siitä varmasti yhtä mieltä”, Vincent totesi. Hän tunsi toisten katseiden porautuvan suuntaansa. Hän ei edes halunnut arvailla, mitä nämä mahtoivat sillä hetkellä ajatella. Omien syntiensä lisäksi hän saisi kantaa isänsäkin synnit.

Keittiöön laskeutui hetken hiljaisuus. Uutiset olivat huolestuttavia, tilanne näytti menevän koko ajan pahempaan suuntaan. Ainuttakaan positiivista käännettä ei ollut tullut sen jälkeen, kun Yuffie oli löytänyt mustan sulan Shinran kellarista. Niin, sulka, se oli unohtunut täysin viimeaikaisten tapahtumien myötä.

”Entä Rosso ja muut?” Vincent pakottautui kysymään.

”Niin he!” Yuffie huudahti. ”He ovat G:n lapsia, eikö se niin mennyt?”

”Oletamme niin, ainakin heillä ja G:llä täytyy olla jonkinlainen yhteys”, Reeve pohdiskeli. ”Valitettavasti lähteelläni ei ollut G:stä enempää tietoa. Lähteeni olettaa, että kyseessä voi todellakin olla jonkinlainen Sephirothin prototyyppi, mutta kaikki tiedot ovat tuhoutuneet tai tuhottu tarkoituksella. G-raporttien mukaan joku SOLDIER kuitenkin laitettiin jahtaamaan G:tä vuosia sitten. Hän ei osannut nimetä kyseistä SOLDIERia.”

Cloud yskähti. Chocobonhiuksisen miehen kasvoilla oli epätoivoinen ilme, kun Vincent kääntyi katsomaan tätä.

”Minusta tämä kuulostaa etäisesti tutulta”, blondi totesi. ”En vain kykene muistamaan…”

”Kenties kuulit tapauksesta jotain, kun työskentelit Shinralla”, Tifa ehdotti.

Cloud hieroi otsaansa, mies näytti käyvän äänetöntä taistelua päänsä sisällä. Jokainen AVALANCHEssa tiesi, että tämä oli kokenut kovia sotilasuransa aikana. Tälle oli tapahtunut asioita, joista tämä ei puhunut, samalla tavalla kuin Vincent ei puhunut omista kokemuksistaan. Oli turha yrittää pakottaa tietoa ulos chocobonhiuksisesta miehestä, mieli suojeli itseään, lukitsi vahingoittavia tietoja ulos ihmisen tietoisuudesta. Niiden kaiveleminen piti jättää ammatti-ihmisille eikä niihin sitä paitsi välttämättä kannattanut koskea ollenkaan.

Blondi mies puisteli päätään. ”En tavoita muistoja, vaikka kuinka yritän.”

”Ehkä ne palautuvat joskus”, Tifa sanoi.

”En tiedä…” Cloud nousi pöydän äärestä ja meni täyttämään kahvimukinsa. Tämä oli hyvin ahdistuneen oloinen.

”Palataanpa G:n jälkeläisiin”, Reeve tuumasi. ”Jos Nero todella on Markin sisällä, hänen puheet veljestään viittaavat varmaankin Weissiin, jonka oletimme myös kuolleen.”

”Hänenkään ruumistaan ei löydetty”, Yuffie täsmensi. ”Ifrit, Vince, sinun olisi pitänyt olla tarkempi!”

Vincent ei vastannut, ninjaprinsessa oli täysin oikeassa. Hän ei ollut hoitanut tehtäväänsä kunnolla. Rosso, Nero, Weiss… kaikki kolme saattoivat olla elossa, vapaalla jalalla ja äärimmäisen vaarallisia. Kenties joku noista kolmesta oli siepannut Shelken, luultavammin Rosso tai Weiss, koska Nero oli tunkeutunut Markin mieleen. Ehkä syyllinen saattoi olla jopa salaperäinen G. Tämäkin oli mahdollisesti liikkeellä, ainakin tämän oli täytynyt liikkua Shinran kellarikerroksissa.

Kysymys kuului, mitä ihmettä Tsvietit ja G halusivat? Ainakin Shelken, mutta myös jotain muuta oli tekeillä. Nämä olivat tappaneet Deepgroundin työntekijöitä, vieneet tietokoneiden kovalevyjä ja ilmeisesti myös värvänneet Grimoire Valentinen takaisin, ellei tämä sitten ollut koko ajan ollut taustavoimissa.

”Minä sanon, että etsimme niiden paskiaisten piilopaikan ja pamautamme sen maan tasalle!” Barret jyrähti. Vincent havahtui ajatuksistaan ja tajusi pudonneensa keskustelusta.

”Kannatan Barretin ehdotusta”, Cid myönteli.

”Ensin meidän on löydettävä heidät”, Tifa pisti väliin. ”Jos lennämme Sheralla vuorikompl-”

”Sinä et lennä minnekään”, Cloud väitti vastaan.

”Tämä koskee minuakin!” brunetti älähti. ”Totta kai minä tulen mukaan.”

”Et tule. Sinä jäät tänne”, blondi huomautti. ”Sinun on liian vaarallista tulla mukaan, emme voi ottaa riskiä, että –”

”Et voi jättää minua ulkopuolelle vain siksi, että satun olemaan raskaana!”

”Juuri siksi voin tehdä niin.”

Vincent nousi pöydän äärestä muiden mukana. Edes Yuffie ei ollut halukas jäämään keittiöön vaan seurasi toisia käytävän puolelle. Reeve astui ulos huoneesta viimeisenä ja sulki oven perässään.

”Voimme lähteä aamulla”, Cid tokaisi, kun joukko oli siirtynyt baarin puolelle. ”Olen kuitenkin samaa mieltä Cloudin kanssa; Tifa ei ole tulossa mukaan.”

”Minäkään en suosittelisi sitä”, Reeve myönsi. ”Ei raskaus tuossa vaiheessa lentämistä estä, mutta jos vastassa on Tsvietejä…”

”Aivan liian vaarallista Tifalle ja vauvalle”, Yuffie summasi.

”Tuollaiset kirput saisivat jäädä kotiin myös”, Cid puhahti.

”Aina sinä jaksat urputtaa!” ninjaprinsessa kivahti. ”Minä osaan pitää puoleni, kiitos vain! Sitä paitsi saatatte tarvita minun taistelutaitojani, oveluuttani, näppäriä sormiani, erinomaisia –”

”Emme tarvitse sydänkohtauksia, joita järjestät sooloilemalla”, Cid väitti. ”Sitä paitsi en voi ottaa Sheraa mukaan siivoamaan oksennuksiasi.”

”Minä tulen mukaan. Piste. Tästä ei neuvotella!” tyttö kiljaisi. ”Minä aion pelastaa Markin ja Shelken myös. En jää tänne pyörittelemään peukaloitani!”

Vincent seurasi väittelyä sivusta. Hänestäkin olisi ollut parempi ajatus, että Yuffie olisi jäänyt Tifan seuraksi 7th Heaveniin. Mies kuitenkin veikkasi, että vaikka tyttö määrättäisiin jäämään, tämä löytyisi ilmalaivasta jäniksenä. Oli parempi suostua ottamaan tämä mukaan kuin antaa tämän touhuta yksinään ja järjestää itselleen vaaratilanteita.

”Yuffien tiedoista voi olla hyötyä”, Reeve totesi. ”Nyt kun meillä ei ole Markia käytettävissä, Yuffie on lähimpänä tietokoneasiantuntijaa. En pitäisi huonona ajatuksena vertaisverkkojen seuraamista lennon aikana. Jos siis pystyt siihen, Yuffie?”

”Tietenkin pystyn!” wutailaistyttö ilmoitti.

”Varokin oksentamasta koneiden päälle”, Cid tuhahti.

”En minä niin paljon oksentele!”

”Voisit testata sitä uutta pahoinvointilääkettä, jota olen tyrkyttänyt sinulle jo kolmesti”, Reeve ehdotti.

”En pidä lääkkeistä.”

”Onko siihen tolkuttomuuteen lääkekin? Määrä likka kuurille saman tien ja uhkaa potkuilla, jos ei suostu”, ilmalaivan kapteeni komensi WRO:n johtajaa.

”Lähetän lääkkeet Cait Sithin mukana”, Reeve lupasi. ”Saatte ottaa hänet Sheralle.”

”Sinäkö et tule?” Vincent varmisti.

”Minun on valitettavasti pysyteltävä Edgessä. Haluaisin kyllä olla mukana operaatiossa, mutta ehkä Cait voi hoitaa hommat puolestani.”

Korpinhiuksinen mies ei ilmaissut mielipidettään kissasta. Olihan otus omalla tavallaan ihan hauska, mutta siitä oli taistelukentällä enemmän haittaa kuin hyötyä. Tosin ei tämä viimeksi ollut aiheuttanut Sheralla ongelmia, joten ehkä matkustaminen sujuisi nytkin mutkattomasti.

”Tulkaa Sheralle kymmeneksi”, Cid sanoi vielä vilkaistuaan kelloaan. ”Menen nyt kotiin katsomaan eukkoa, ennen kuin mokoma alkaa soitella perään.”

Pilotti poistui paikalta yhdessä Barretin kanssa. Reeve sen sijaan jäi vielä baarin puolelle.

”Pari sanaa Vincent?” tämä pyysi. Vincent nyökkäsi ja vilkaisi Yuffieta, joka kuitenkin tuijotteli kaukaisuuteen eikä näyttänyt kuulleen.

Miehet siirtyivät sivummalle, ettei heidän keskustelunsa kantaisi asiakkaiden korviin.

”Voitko antaa isäsi tuntomerkit?” Reeve pyysi. ”Kerro myös, jos on jotain muuta oleellista. Valmistelen vielä tänä yönä tiedoston, jonka laitan jakoon niille tapausta tutkiville WRO:n työntekijöille.”

”Hyvä on”, Vincent vastasi ja ryhtyi kertomaan tarvittavia tietoja. Oikeastaan hän ei olisi halunnut, mutta vaihtoehtojakaan ei ollut. Hänen täytyi antaa tiedot, jotta tapaus saataisiin ratkaistua mahdollisimman pian.

Kun Reeve lähti, Marie napsautti baarin valot pikaisesti pois päältä ja sytytti ne uudestaan. Kello oli jo puoli kaksi yöllä, baari sulkeutuisi puolen tunnin päästä.

”Ilmeisesti vietämme täällä vielä kolmannenkin yön”, Vincent totesi Yuffielle, joka oli kuitenkin jäänyt roikkumaan lähistölle.

”Minä kyllä tarvitsisin vaihtovaatteita…” ninjaprinsessa mutisi ja tuijotti ulko-ovea arvioiden. ”Kotiin ei ole niin pitkä matka, etten voisi kävellä sitä.”

Vincent olisi tarjonnut tytölle kyydin, mutta hänen autonsa oli WRO:n päämajan edessä, minne hän oli jättänyt sen ennen etsintämatkalle lähtöä. Kyseinen rakennus taas oli kauempana kuin Yuffien kotitalo, joten ei ollut järkeä kävellä ensin sinne.

”Ei ole välttämättä hyvä ajatus lähteä ulos keskellä yötä”, mies huomautti.

”Olen liikkunut ulkona yksin varsin usein, yöaikaankin”, ninjaprinsessa tuhahti. ”En ole täysin avuton, pistän raiskaajat kuriin, ennen kuin he ehtivät edes ajatella, mitä olivat tekemässä.”

”En ole huolissani raiskaajista”, mies tuhahti. Hän tiesi varsin hyvin, että Yuffie osasi puolustautua tavallisia taparikollisia vastaan. ”Grimoire oli kiinnostunut sinusta.”

”Isäsi?”

”Kuulit varmasti itsekin, että hän ehdotti Godon kiristämistä sinun avullasi”, Vincent selitti.

”Äh, se oli silloin. Jos hän on sinulle sukua, ei hän ole niin typerä, että näyttäisi nyt naamansa Edgessä”, ninjaprinsessa kuittasi ja marssi eteiseen. Vincent seurasi perässä ja näki tytön ensin aikovan napata Tifan takin, mutta sitten tämä huomasi omansa roikkuvan naulakossa Vincentin viitan kera.

”He löysivät vaatteemme”, Yuffie huomautti. ”He löysivät vaatteemme, ja sinä sait aseesikin takaisin. Miksen minä saanut omaani?”

”Ehkä se ei ollut samassa paikassa muiden tavaroiden kanssa”, Vincent vastasi tytön ryhtyessä kiskomaan takkia päälleen. ”Kuule, Yuffie, meitä voidaan silti tarkkailla. Kenenkään ei ole viisasta liikkua nyt yksin, ainakaan pimeällä. Emme halua toisintoa Shelken kohtalosta.”

”Minä en ole avuton pikkutyttö!” Yuffie kivahti.

”Ei Shelkekään ole. Odota hetki, jos haluat välttämättä mennä, saatan sinut.”

Mies kiirehti hakemaan varusteensa yläkerrasta. Yuffie jäi kärsimättömän näköisenä seisoskelemaan baarin eteiseen.

~o~

Yuffie veti takkinsa vetoketjun kiinni odotellessaan Vincentiä takaisin alas. Hän ei ymmärtänyt miehen yhtäkkistä halua lähteä saattamaan häntä. Hyvä on, tällä oli pointti. Yksin liikkuminen ei ehkä juuri nyt ollut viisasta, mutta ei ninjaprinsessa ollut avuton. Hän osasi puolustautua. Toisekseen hän ei ollut varma, halusiko viettää nyt aikaa kahdestaan miehen kanssa. Heidän välinsä olivat menneet kummallisiksi.

”Marie, sanotko Tifalle, että minä menin täksi yöksi kotiin?” nuori nainen huikkasi brunetin työntekijälle.

”Hyvä on. Käynkö sanomassa saman tien?”

”En suosittelisi sitä. Keittiössä voi olla sota käynnissä”, ninjaprinsessa huomautti. Marie naurahti ja puisteli päätään. ”Jätä hänelle vaikka lappu.”

Vincent saapui alakertaan. Mies kiskoi viitan ylleen, metalliset suojansa tämä oli ehtinyt kiinnittää.

”Leviathan, emme me ole sotaan lähdössä!” Yuffie puuskahti miehelle. Vincent hymähti eikä vastannut. Kuinka tyypillistä.

Nuori nainen astui ulos syysyöhön. Sää oli viileä, muttei hyytävän kylmä, eikä onneksi satanut. Katulamput valaisivat Edgen kapeita teitä. Yuffie kietoi kädet ympärilleen ja lähti kulkemaan hiljaisen kaupungin läpi Vincentin askelten kalahdellessa hänen vierellään. Muutamaa kulkijaa lukuun ottamatta missään ei näkynyt ketään, tosin maanantaiyöt olivat aina hiljaisia.

Yuffie vilkaisi vieressään kulkevaa miestä sivusilmällä, tämän kasvoilla oli tutkimaton ilme. Luultavasti tämä harhaili syvällä omissa ajatuksissaan. Miltä mahtoi tuntua, kun tajusi, että kuolleeksi luultu mies, oma isä, olikin elossa ja vastapuolella? Ninjaprinsessa oli joutunut vuosia sitten taistelemaan omaa isäänsä vastaan, mutta hän oli tiennyt, että kyseessä oli lähinnä testi. Isä oli halunnut hänen todistavan oman arvollisuuteensa. Suoraan sanottuna jotkin – aika monet – wutailaiset tavat olivat kyseenalaisia. Miksi tulevan hallitsijan täytyi osoittaa oma arvonsa taistelemalla vanhempaansa vastaan? Siinä ei ollut järkeä. Jos taisteltiin tosissaan, saattoi tuleva hallitsija menettää henkensä.

Yuffie ei voinut sanoa pitävänsä perinteistä, päinvastoin hän olisi halunnut vapautua niistä. Hän ei nähnyt itseään isänsä asemassa. Silti hän tiesi, että hänen olisi nytkin pitänyt olla opiskelemassa vanhoja kirjoituksia, politiikkaa ja ties mitä muuta tylsää. Hän myös alkoi olla sen ikäinen, että hänen pitäisi olla menossa naimisiin. Huh, se ajatus tuntui vielä kaukaisemmalta kuin Wutain hallitseminen. Ehei, hän ei taatusti naisi ketään, jota isä yrittäisi hänelle tyrkyttää. Jos hänen olisi noustava jonain päivänä valtaistuimelle, hän tekisi sen sinkkuna.

”Huomaatko? Ei täällä ole mitään vaarallista”, Yuffie huomautti karkottaakseen turhan synkeät ajatukset ja sanoakseen jotain. ”Pärjään aivan hyvin omillani. Ei sinun tarvitse vahtia minua. Jos täällä olisi joku kytiksessä, olisin varmasti jo huomannut hänet mahtavilla ninja-aisteillani. Kerrankin kun olin tulossa yökerhosta kotiin, huomasin kolmen miehen seuraavan minua. Yllätin heidät, ennen kuin he ehtivät yllättää minut.”

”He eivät varmastikaan olleet koulutukseltaan sotilaita”, Vincent murahti.

”Mistä sitä tietää…” Yuffie mutisi, vaikka mies todennäköisesti oli oikeassa. ”Miksi olet noin itsepäinen?”

”En halua aiheuttaa enempää ongelmia.”

”Mitä ihmeen ongelmia?” nuori nainen älähti. ”Tiedätkö, minusta sinä kasaat liian herkästi kaiken omaan niskaasi. Jos minä nyt jatkaisin matkaa yksin ja minulle sattuisikin jotain, ei se olisi sinun vikasi. Se olisi täysin oma mokani, minun päätökseni ja minun virheeni. Et voi kantaa vastuuta koko maailmasta, ei kukaan voi.”

Vincent ei vastannut, eipä tietenkään. Yuffieta alkoi hiljalleen ärsyttää, hän ei vain ymmärtänyt tuota synkkää vampyyria. Viime aikoina hän oli ymmärtänyt tavallistakin huonommin, Vincentin käytöksessä ei tuntunut olevan järkeä. Välillä tämä osoitti teoillaan ja sanoillaan, että he olivat ystäviä, jopa samaa perhettä, välillä tämä työnsi kaikki muut kuorensa ulkopuolelle ja vajosi omaan synkkyyteensä. Juuri nyt näytti olevan sellainen hetki siitä huolimatta, että mies oli lähtenyt saattamaan häntä kotiin.

Korpinhiuksinen mies ei sanonut mitään koko loppumatkan aikana. Oliko tämä suuttunut Yuffien huomautuksesta? Nuori nainen huokaisi sisäisesti, ei hän halunnut suututtaa Vincentiä.

Yuffie pysähtyi kotinsa alaovelle ja vilkaisi miestä. ”Haluatko teetä tai jotain? Voit tulla ylhäällä käymään”, hän ehdotti. Vincent katsoi häntä hetken punaisilla silmillään, ja hän oli jo varma, että mies kieltäytyisi.

”Kaipa se sopii”, tämä kuitenkin totesi.

Nuori nainen räpytteli hetken silmiään epäuskoisena, mutta käännähti sitten ympäri ja kaivoi avaimensa esille. Hän ei oikeastaan ollut esittänyt tarjoustaan tosissaan ja vielä vähemmän hän oli olettanut Vincentin tarttuvan siihen. Tosin vasta nyt hänen mieleensä juolahti, että tämä saattoi tarkoituksella vältellä ajan viettämistä 7th Heavenissa. Tifa ja Cloud epäilemättä puhisisivat loppuyön toisilleen kuin mitkäkin lohikäärmeet, joten tunnelma baarissa saattaisi olla varsin epämiellyttävä.

Yuffie sytytti valot rappukäytävään ja suuntasi askeleensa kohti kolmatta kerrosta. Vincent kulki hänen kannoillaan ja yritti selvästi olla aiheuttamatta liikaa meteliä, mikä oli hyvä. Kakkoskerroksen mummo oli kamala kyylä, tämä oli jopa pariin otteeseen valittanut, että Yuffie toi liian usein miehiä kotiin. ”Siitä saa tietynlaisen maineen”, muori oli kehdannut huomauttaa. Ihan kuin ninjaprinsessa olisi joka ilta raahannut uuden sulhasehdokkaan yökylään, ei sitä ollut sattunut kuin pari kolme kertaa, ei sen enempää. Mammalla ei vain ollut elämää, joten tämä kyttäsi naapureitaan kaiket päivät ja kenties jopa yöt. Yuffie ei olisi ihmetellyt, vaikka tämä tiirailisi nytkin ovisilmästään rappukäytävään juorujen toivossa. Kyylämammat eivät taatusti tarvinneet edes yöunia.

Pieni asunto oli täsmälleen siinä kunnossa, mihin Yuffie oli sen aiemmin jättänyt. Nuori nainen riisui takkinsa ja kenkänsä eteiseen ja pudotti avaimen kulhoon. Olipa mukavaa olla pitkästä aikaa kotona.

Ovi loksahti kiinni Vincentin perässä, kun ninjaprinsessa suunnisti keittiöön. Hän laski vettä keittimeen ja naksautti sen päälle. Hän kuuli miehen riisuvan kenkiään eteisessä. Kaikki hänen ystävänsä olivat jo ehtineet oppia, ettei hänen asunnossaan kävelty kengät jalassa. Siinä oli yksi wutailainen perinne, josta hän jopa halusi pitää kiinni.

”Minulla on nyt vain pussiteetä”, nuori nainen selitti. ”Irtotee pääsi loppumaan viime viikolla, enkä ole ehtinyt ostaa lisää, joten joudut nyt tyytymään siihen, mitä on tarjolla. En varautunut vieraisiin, kun ei täällä yleensä kukaan käy. Tifa on pistäytynyt toisinaan, mutta hänelläkin on niin kiirettä, ettei hän kerkeä kovin usein. Mutta älä nyt käsitä väärin, on minulla tietenkin paljon ystäviä AVALANCHEn ulkopuolella, me vain tapaamme muissa paikoissa… ja nyt tämä DG-juttu on vienyt niin paljon minun aikaani, etten ole nähnyt heitäkään.”

”Vai niin”, Vincent kommentoi. Pahus, että miehen piti olla harvasanainen.

Vedenkeitin sammui, ja Yuffie kiirehti kaatamaan vettä kahteen mukiin. Hän tyrkkäsi kumpaankin teepussin ja lähti kiikuttamaan mukeja olohuoneen puolelle. Laskettuaan ne pöydälle hän haki vielä astian pusseja varten ja yritti penkoa kaapeistaan jotain tarjottavaa. Kuivakaapin perukoilta löytyi paketillinen riisikakkuja, mutta ne olivat olleet siellä ikuisuuden. Ninjaprinsessa ei ollut sitä tyyppiä, joka viihtyi keittiössä kokkailemassa, joten hänen varastonsa olivat olemattomat. Jääkaapissa näytti olevan soijaa ja purkki pilaantunutta maitoa.

”Maito on lopussa”, nuori nainen ilmoitti palatessaan olohuoneeseen. ”Kai sinä voit juoda teesi mustana?”

Vincent nyökkäsi ja istahti yhdelle lattiatyynyistä. Yuffie asettui toisen päälle ja pyöritteli teepussia mukissaan. Koko tilanne oli käsittämätön. Vincent istui keskellä yötä hänen olohuoneessaan juomassa teetä, ei tällaista yksinkertaisesti tapahtunut. Ehkä teini-ikäisen Yuffien kuvitelmissa, muttei missään muualla. Oliko hän varmasti hereillä?

Nipistettyään käsivarttaan pöydän alla Yuffien oli pakko uskoa, ettei hän nähnyt unta. Hän kohotti mukinsa ja hörppäsi siitä. Pitäisikö televisio laittaa päälle? Tosin tähän aikaan yöstä sieltä tuli vain chattia ja muuta turhaa, ei mitään kiinnostavaa.

”Asuntosi on käytännöllinen”, Vincent kommentoi. Ninjaprinsessa kohotti kulmiaan miehelle, yrittikö tämä harrastaa small talkia?

”No, onhan se”, nuori nainen vastasi. ”Se on vähän pieni, mutta kyllä täällä yksi ihminen mahtuu olemaan. Olisin vain halunnut kylpyammeen, mutta en löytänyt järkevään hintaan sellaista kämppää. Niistä pyydetään ihan älyttömiä hintoja, tiesitkö sitä?”

”Kalmissa on halvempaa”, mies kertoi.

”Kalm on pikkukylä Edgeen verrattuna, ei minkäänlaista yöelämää”, ninjaprinsessa tuhahti. Hän halusi päästä pitämään hauskaakin, Kalmissa taisi olla peräti kaksi kapakkaa eikä leffateatteria ollenkaan. Kylä oli kyllä kasvanut, muttei tarpeeksi, jotta Yuffie olisi sinne muuttanut.

”Mutta kohtuulliseen hintaan saa asunnon, jossa on kylpyamme”, Vincent hymähti.

”Mitä? Onko sinulla kylpyamme?” Yuffie ällisteli. ”Minä haluan tulla kylään!”

Vincentin kasvoilla käväisi kummallinen ilme, ja ninjaprinsessa tunsi taas kerran punastuvansa. Mitä hän oli juuri mennyt sanomaan? Hän halusi mennä Vincentin luokse kylpemään? Hän puri huultaan ja virnisti, koska jotain tuollaista hän olisi voinut huomauttaa ennen hankalaa telttajuttua. Ehkä möläytys ei ollutkaan niin paha asia, se saattaisi jopa saada Vincentin uskomaan, että kaikki oli normaalisti, että Yuffie oli unohtanut aiemmat tapahtumat.

”Kunhan pilailin”, nuori nainen kuittasi ja virnisti leveämmin. ”Lankesit siihen, vai mitä?”

Jälleen kerran vastauksena oli hiljaisuus. Markin puheet – vai olivatko ne olleet Neron puheita? – palautuivat uudestaan ninjaprinsessan mieleen. Ei nörtti ollut voinut tarkoittaa niitä, eihän? Tämä oli ollut sekaisin, Nero oli höpissyt omiaan. Ei Vincentillä ollut tunteita Yuffieta kohtaan, mieshän oli tehnyt sen selväksi ajat sitten. Jos tämä tunsikin jotain, kyse oli ystävyydestä. Ei kannattanut alkaa kuvitella mitään.

Yuffie keskittyi teehensä, kunnes vilkaisi seinäkelloa. Se tikitti jo yli puoli kolmen, yö oli venähtänyt pitkäksi.

”Oho, kohta pitäisi mennä nukkumaan”, ninjaprinsessa kommentoi ja oli helpottunut keksittyään tavallisen ja tylsän puheenaiheen. Myös Vincent vilkaisi kelloa.

”Minun varmaankin pitäisi lähteä”, mies totesi ja siemaisi teetään.

”Sinulla menee puoli tuntia, kun kävelet takaisin. Jos jäät tänne, ehdit nukkua pidemmät yöunet. Täältä on lyhyempi matka Sheran laskeutumispaikallekin”, Yuffie huomasi latelevansa, ennen kuin ehti ajatella loppuun asti. Oliko hän juuri pyytänyt Vincentiä jäämään yöksi, vaikka heidän välinsä olivat ehdottoman kiusalliset? ”Voit nukkua sohvalla”, nuori nainen kiirehti lisäämään, ettei korpinhiuksinen mies ehtisi kuvitella hänen ehdottelevan jotain… no, yuffiemaista.

Vincentin kasvoilta ei pystynyt lukemaan mitään, mutta ikuisuudeksi venähtäneen hetken kuluttua tämä nyökkäsi. Yuffien sydän jyskytti yllättävän kovaa rintaa vasten. Hän laski mukinsa pöydälle ja kimmahti jaloilleen.

”Etsin sinulle tyynyn. Minulla ei ole kunnollista vieraspeittoa, mutta huopa löytyy”, hän tokaisi ja katosi makuuhuoneen puolelle.

Ylimääräinen tyyny löytyi kaapista ja huopakin oli onneksi tallella. Nuori nainen kaappasi ne ja lakanat mukaansa. Vincent oli kadonnut olohuoneesta, samoin teemukit, mutta keittiöstä kantautui ääniä. Ilmeisesti mies oli mennyt huuhtelemaan astiat.

Yuffie levitti lakanan sohvalle ja työnsi sen reunan pehmusteiden ja rungon väliin. Käärme oli taas löytänyt tiensä hänen vatsansa pohjalle, mutta hän yritti keskittyä kaikkeen muuhun, kuten tyynyliinan vetämiseen tyynyn päälle ja hetkeä myöhemmin huovan keplottelemiseen pussilakanan sisälle. Hän oli kotona, ja Vincent jäisi hänen luokseen yöksi. Jotain hyvin mystistä oli juuri tapahtunut. Kammosiko mies noin paljon Tifan ja Cloudin riitoja? Niin, siitä täytyi olla kyse. Tämän ei kannattanut kävellä WRO:n päämajalle autoaan hakemaan ja ajaa Kalmiin asti, koska siihen olisi mennyt tolkuttomasti aikaa. Jos tämä ei halunnut kuunnella pariskunnan nahistelua, Yuffien luokse jääminen oli vain loogista. Vincent oli järki-ihminen, joten tuolla tavoin tämän oli täytynyt ajatella.

”Olisin saanut laitettua lakanat itsekin”, Vincent kuului huomauttavan ovensuusta. Kun Yuffie kääntyi, hän näki tämän riisuvan metallihanskaansa. Mies astui huoneen puolelle ja laski hanskan pöydälle. Tämä ryhtyi kiskomaan viittaa yltään.

”Ei siitä ollut vaivaa”, ninjaprinsessa kiirehti sanomaan. ”Minä taidan mennä tästä nukkumaan. Hyvät yöt.”

Nuori nainen ohitti miehen ja kipitti makuuhuoneen puolelle.

”Hyvää yötä ja kiitos yösijasta”, Vincent vastasi. Yuffie penkoi yövaatteita sängystään ja toivoi yllättäen, ettei olisi raahauttanut huoneen ovea vinttikomeroon. Hänestä ovi oli ollut tiellä, joten hän oli vaatinut Cloudia irrottamaan sen saranoilta ja viemään pois. Nyt se olisi tullut tarpeeseen. Mitä jos Vincent päättäisi mennä vaikka vessaan juuri, kun hän vaihtoi vaatteitaan?

Ninjaprinsessa kiskoi nopeasti paidan päänsä ylitse ja riisui housunsa lattialle muiden vaatteiden joukkoon. Toivottavasti korpinhiuksinen mies ei ollut kurkistanut huoneeseen, siellä oli kamala sotku. Yuffie veti minikokoiset shortsit ja topin päälleen, ennen kuin keplotteli vielä rintaliivit pois päältään. Hän kävi sammuttamassa valot ja kapusi sänkyyn. Hetkeä myöhemmin myös olohuoneen valot sammuivat, ja asuntoon laskeutui pimeys.

Outo jännitys kupli Yuffien vatsassa, nukahtaminen tuntui mahdottomalta. Typerää, kertakaikkisen typerää. Hän oli jakanut teltan Vincentin kanssa ja nukkunut kaksi yötä samassa huoneessakin. Nyt he olivat sentään eri huoneissa, joten ei ollut mitään syytä jännittää tilannetta. Silti hänen olonsa oli levoton.