2. helmikuuta 2018

Punainen aamunkoitto: Luku 21

Fandom: Naruto
Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen vuosia sitten kirjoitin. Koska Japani-tietämykseni oli tuohon aikaan hyvin paljon rajallisempaa kuin nykyisin, teksti voi sisältää asiavirheitä tuolta ajalta. Tarina itsessään lienee yhä Naruto-fanille toimiva.

Punainen aamunkoitto



Luku 21


”Minä käyn siistiytymässä. Älä karkaa”, Yume huokaisi pitkäksi venyneen hiljaisuuden päätteeksi. Hän tunsi, kuinka kyyneleet ja valunut ripsiväri olivat kuivuneet poskille, ja tiedosti todennäköisesti näyttävänsä suorastaan järkyttävältä.
”En karkaa, mutta käväisen keittiössä”, Itachi hymähti tytölle. No, sen Yume saattoi sentään sallia. Ehkä mies ei tosiaan häipyisi kauemmas, sillä tytön menneisyyshän oli nyt selvillä. Itachilla ei ollut syytä palata penkomaan arkistoja.. tai missä aikakirjoja nyt sitten pidettiinkään.

Tyttö riisui sandaalit sängyn viereen ja hipsi kylpyhuoneen suunnalle. Ilta-aurinko piirsi pienen neliön lattialle, mutta muuten huoneessa oli hämärää. Viemäristä nousi kuitenkin epämiellyttävä haju, joka sai Yumen nyrpistämään nenäänsä. Se oli uutta. Aiemmin kylpyhuoneessa ei ollut sentään haissut. Olikohan Kisame taas mennyt tekemään jotain?

Vaikka haju kuvotti Yumea, hän väänsi hanan auki. Vettä tuli hieman, sitten sen tulo katkesi, kuului yskäisyä muistuttava ääni ja jälleen vettä syöksyi lavuaariin kovalla paineella. No, mitä saattoi odottaa kaksitoista vuotta tyhjillään olleen talon putkistolta.. Tyttö kumartui lähemmäs hanaa, laski kätensä sen alle ja ryhtyi puhdistamaan kasvojaan. Kylmä vesi sai hänet haukkomaan henkeä, vaikka tuntuikin hyvältä saada kasvonsa siistiksi.

Kun tyttö kohottautui ja kurkisti peiliin, hän näytti edelleen omasta mielestään riutuneelta. Pukukopissa hänen olonsa oli ollut likimain hehkeä, jopa kaunis, mutta itku ja pelko olivat tehneet tehtävänsä. Viikkojen stressilläkin saattoi olla osuutta asiaan. Meikki peitti tummat silmänaluset, mutta nyt ne erotti jopa hämärässä. Ehkäpä elämä kävisi aikaa myöten helpommaksi. Tietysti hänen täytyisi perehtyä klaaniensa taustoihin ja opetella elämään menneisyytensä kanssa, mutta silti tulevaisuus näytti valoisammalta kuin aiemmin. Moniin kysymyksiin oli vihdoin vastattu.

Eivätkä tärkeimmät niistä olleet lopulta koskeneet Yumen menneisyyttä lainkaan. Ne olivat liittyneet Itachiin. Vihdoin tyttö oli varma, että mies saattoi oikeasti välittää hänestä. Uni-Hitomi oli ollut oikeassa siinä, että Yume ei enää halunnut lähteä. Hän oli melko varma, että Itachi antaisi hänen mennä, jos hän ilmoittaisi niin haluavansa.. mutta miksi jättää oma sydän miehen luokse ja lähteä itse muualle. Sellaisessa ei vain ollut järkeä.

Oli vaikea uskoa, miten paljon elämä oli muuttunut viime viikkojen aikana. Rehellisesti sanottuna Yume ei voinut enää kuvitellakaan palaavansa sihteerin hommiin tekemään kirjelmiä ja kantamaan teetä pomoille, saati pitämään esitelmää jostain kuolettavan tylsästä aiheesta. Hän ei kaivannut yksinäisiä iltoja baarissa, ei kyttäävää naapuriaan tai suurkaupungin meteliä. Hitomia ja perhettään hän kyllä kaipasi. Hän päätti keinolla millä hyvänsä ilmoittaa näille olevansa kunnossa ja tulevansa tapaamaan heitä, kun olisi saanut uuden elämänsä järjestettyä.

Niin, järjestelyjä elämä tosiaan kaipasi. Yume ei aikonut omistautua pelkästään harjoittelemaan taistelutaitoja. Hän halusi muutakin. Ensimmäisenä hän hankkisi käsiinsä kaiken mahdollisen tiedon klaaneistaan ja ottaisi selvää itsestään. Klaaneillahan oli periytyviä ominaisuuksia, taitoja, joita muiden klaanien edustajilla ei ollut. Hän löytäisi oman paikkansa tässä maailmassa. Itachin rinnalla se olisi ilman muuta, mutta hän halusi myös jotain omaa. Hän sopeutuisi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan tapahtuisi pakosta, vaan puhtaasta halusta elää uudenlaista elämää.

Tyttö hymyili päättäväisesti peilikuvalleen. Kasvot näyttivät heti pirteämmiltä, ne tavallaan kirkastuivat hymyn myötä. Kyllä tummista silmänalusistakin vielä päästäisiin. Yume valoi vielä hetken uskoa itseensä, ennen kuin astui kylpyhuoneesta pimeähköön käytävään. Aurinko oli selvästi painumassa mailleen.

Itachi oli palannut vierashuoneeseen. Ikkuna oli auki ja päästi raikasta ilmaa sisään. Silti Yume pystyi selvästi haistamaan ruusunmarjateen viekoittelevan tuoksun ja tuoreen leivän liljojen tuoksun seasta. Hänen vatsansa ilmaisi varsin selvästi kaipaavansa täytettä, vaikka hän oli jo syönyt ravintolassakin päivän aikana. Se oli harvinaista, sillä Yume oli aina ollut pieniruokainen. Silti kevyt iltapala ei tekisi pahaa. Yksi leipä ei häntä lihottaisi, eikä sitä tekisi teekupillinenkaan.

Mies ojensi tytölle kupin, jonka Yume otti hymyillen vastaan. Hän tarttui vielä lupaa kysymättä yhteen leivistä ja istahti sängylle, sillä huone ei tarjonnut paljoa vaihtoehtoja. Itachi jäi istumaan narisevaan tuoliin pöydän ääreen.

”Kuule, jos kaikki olisi mennyt toisin.. Uchihoja ei olisi tapettu ja kaikki olisi ollut hyvin. Missä tilanteessa me nyt olisimme?” Yume kysäisi. Hänen oli vaikea kuvitella tilannetta, että hän olisi asunut koko ikänsä tässä kylässä. Hänet olisi kasvatettu Uchihaksi, koulutettu ninjaksi jo nuorena.
”Luultavasti olisimme olleet naimisissa jo muutaman vuoden ja meillä olisi pari lasta”, Itachi vastasi. ”Meiltä kummaltakaan ei tietysti kysytty kihlausasian suhteen mielipiteitä.. ja mitä me muka olisimme osanneet vastata. En tiedä, osasitko sinä edes puhua siinä vaiheessa. Joka tapauksessa kihlaus on asia, jonka purkamista ei olisi katsottu hyvällä. Perinteet olisivat vaatineet meitä menemään naimisiin viimeistään siinä vaiheessa, kun kumpikin olisi ollut täysikäinen.”

Ajatus tuntui aika pelottavalta. Toisaalta Yume ymmärsi hyvin, että jos hän olisi elänyt samassa yhteisössä kuin Itachi, hän olisi luultavasti hyväksynyt kohtalonsa helposti. Ei sillä, eihän se olisi ollut vaikeatakaan. Itachi osasi olla herrasmies.. ja Yume piti miehestä muutenkin. Olihan hän taistellut tunteitaan vastaan, koska oli tutustunut mieheen vähintäänkin epäilyttävissä olosuhteissa, mutta häviö oli ollut selvä jo alusta asti. Kenties hän olisi tuntenut samoin, vaikka elämä olisikin mennyt eri tavalla.

”Sitä on kuitenkin turha miettiä, koska menneisyyttä ei voi muuttaa”, Itachi huomautti. Yume siemaili teetään mietteliäänä. Ruusunmarjan tuoksu tunkeutui hänen sieraimiinsa suloisina. Oli mies osannut teensä totisesti valita. Tarkoitus oli aivan selvästi saada Yume tuntemaan olonsa hyväksi ja rauhalliseksi. Ruusunmarjaa suositeltiin käytettäväksi myös lemmenjuomiin. Tieto, jonka Hitomi oli kertonut Yumelle joskus, kun he olivat olleet lukiossa ja Hitomi oli pohtinut, miten olisi saanut luokan suosituimman pojan itselleen. Siitäkin oli jo ikuisuus. Jos Yume olisi tuolloin saanut elää hänelle oikeasti tarkoitettua elämää, hän olisi ollut jo akatemiasta valmistunut ninja, ehkäpä chuunin-tasolla. Sen sijaan hän oli ollut ahdistunut ja nenä kirjassa kiinni istuva lukiolainen. Hän oli jäänyt paljosta paitsi. Vaikka olihan elämä tietysti tarjonnut hänelle myös elämyksiä.

”Mutta muuttaisitko, jos pystyisit siihen?” Yume kysäisi mieheltä ohimennen. Hän ei ollut varma, olisiko itse tehnyt niin. Hänellä oli ollut paljon hyvää elämässään, mutta silti häntä harmitti, ettei hän ollut saanut tietää taustastaan aiemmin.
”En”, kuului melkein kylmä vastaus. Yume vilkaisi miestä hiustensa lomasta, ennen kuin otti teestä uuden kulauksen. Mies ei siis muuttaisi menneisyyttä, vaikka voisi siten saada perheensä takaisin. Se oli erikoista. Suorastaan kummallista.
”Mikset?”
”Ei puhuta siitä nyt”, Itachi ärähti. Yumen sormet puristuivat tiukasti teekupin ympärille. Hän ei halunnut, että mies olisi hänelle vihainen. Täytyihän tämän ymmärtää, että tyttö halusi vain tietoa. Itachi oli kertonut paljon, muttei kuitenkaan tarpeeksi. Yume halusi enemmän. ”Kerron sinulle joskus. En vain juuri nyt halua käydä sitä kaikkea lävitse. On liian myöhä.. eikä siitä puhuminen ole helppoa.”

Tyttö nyökkäsi miehelle. Tuollaisen vastauksen hän saattoi hyväksyä. Miehellä oli varmasti paljon kipeitä asioita takanaan. Surua, vihaa, katkeruuttakin. Ja tämä päivä oli ollut raskas heille kummallekin. Oli aivan turhaa tehdä siitä vielä raskaampaa. Nyt Yume pystyi jo uskomaan siihen, että kaikki selviäisi aikanaan. Hänellä oli tietolähde, joka ei ollut katoamassa minnekään. Oikea aika tulisi. Sitä paitsi oli parempi, ettei Itachi pamauttanut jokaista yksityiskohtaa pöytään kerralla. Yumella oli jo nyt päässään aivan liikaa sekavaa tietoa. Asiat oli hyvä käsitellä yksi kerrallaan ja sisäistää kunnolla.

Yume joi kuppinsa tyhjäksi ja laski sen pöydälle. Hän ryhtyi mutustelemaan leipää. Raukeus hiippaili lihaksiin kuin huomaamatta. Sisäinen rauha oli vielä hieman hakusessa, mutta sekin löytyisi kyllä. Kaikki oli menossa nyt parempaan suuntaan. Riidasta oli ollut jopa hyötyä. Itachi oli vihdoin kertonut Yumelle tietonsa.. ja ilmankin oli puhdistunut. Tyttö hymähti itsekseen. Hän ei koskaan voisi olla miehelle pitkään vihainen, niin raivostuttava kuin tämä välillä osasi ollakin.

Auringon viimeiset säteet katosivat taivaanrannan taakse. Pihalta kuului heinäsirkkojen siritystä, mutta suurin osa linnuista oli hiljennyt yöpuulle. Yume karisteli leivänmurut käsistään lattialle ja sai saman tien Itachilta paheksuvan vilkaisun.
”Minä siivoan huomenna. Voit elää murujen kanssa siihen saakka”, tyttö tuhahti. Tuolle ylisiisteydelle pitäisi kyllä tehdä jotain. Ei Yume mikään sottapytty ollut, mutta hän ei sentään liioitellut siivoamisen kanssa. Itachista puolestaan sai sellaisen vaikutelman, että kaikki piti olla aina viimeisen päälle tiptop.
”Ehkä tämän kerran”, Itachi naurahti. Hyvä, selkeää edistystä.

Mies nousi tuoliltaan ja tuli sängylle istumaan. Yume siirtyi saman tien makaamaan kyljelleen selkä seinää vasten ja taputti tyhjää tilaa vieressään. Kyllä he mahtuisivat tähän molemmat. Hän ei taatusti antaisi Itachin nyt mennä nukkumaan olohuoneeseen. Itachi epäröi hetken, mutta asettui sitten selälleen sängylle. Yumen kasvoille nousi hymy, vaikka hän joutuikin painautumaan lähemmäs seinää. Sänky oli tosiaan tarkoitettu vain yhden hengelle, mutta ketäpä se olisi estänyt. Tilaa löytyi kyllä aina, jos vain halusi.

Yume laski kätensä miehen rinnalle. Tämä vilkaisi sitä lyhyesti, mutta käänsi sitten katseensa takaisin tyttöön. Läheisyys tuntui hyvältä. Tyttö pystyi jälleen haistamaan miehen tuoksun. Hän ei varmasti unohtaisi sitä koskaan. Hän tunnistaisi sen missä tahansa. Sitä ei voinut kuvailla tai verrata muihin tuoksuihin. Sillä kun oli vain yksi nimi. Itachi.

”Pidätkö sinä tätä mekkoa todellakin.. sopimattomana tai jotenkin säädyttömän lyhyenä?” tyttö kysyi. Häntä oli oikeasti loukannut Itachin suhtautuminen hänen pukeutumiseensa. Ei kai naisen nyt tarvinnut verhota itseään kaapuun. Tosin saattoihan olla, että miehen sanat olivat nousseet epäilyksistä ja suuttumuksesta, eivätkä niinkään todellisista ajatuksista.
”Kyllä”, Itachi vastasi suoraan. Yume oli juuri aikeissa sähähtää tälle jotain, mutta mies painoi sormen hänen huuliaan vasten. ”Se on ehdottomasti säädyttömän lyhyt ja näyttää erittäin hyvältä juuri sinun päälläsi. Toisin sanoen minä pidän siitä. En vain välttämättä halua, että kukaan muu näkee sinua, kun olet pukeutunut siihen. Ymmärretty?”


Tyttö nyökkäsi. Mies sipaisi sormellaan hänen poskeaan ja laski käden rintansa päälle Yumen käden vierelle. Sanat lämmittivät tyttöä sisäisesti. Hän ei halunnut, että kukaan määräsi hänen pukeutumisestaan tai sanoi, ettei hän saanut käyttää tiettyjä vaatteita muiden seurassa, mutta siitä huolimatta Itachin mielipide painoi paljon. Sehän kertoi selvästi siitä, että mies halusi pitää Yumen itsellään ja kilpailijat mahdollisimman kaukana. Sellainen oli.. no, suoraan sanottuna suloista. Samalla tavoin Yume halusi pitää muut naiset erossa Itachista. Erityisesti Sakuran. Sen takia tyttö ei ollut sanonut tästä edes mitään. Ei kannattanut muistuttaa toista entisestä, ettei vanha suola alkaisi janottaa.

Itachi kääntyi kyljelleen ja asetti kätensä Yumen vyötärölle. Tyttö vilkaisi miestä ja hymyili tälle. Mikä enää saattoi olla täydellisempää? Kaikki oli niin käsittämätöntä, niin ihmeellistä. Heidän isänsä olivat tarkoittaneet heidät yhteen, mutta heidät oli erotettu toisistaan jo lapsina. Jotenkin kummallisesti kohtalo oli kuitenkin ajanut Itachin Yumen luokse tuona iltana baarissa. Niin, se omituinen vetovoima täytyi johtua kihlauksesta. Ei kai Yume muuten olisi reagoinut niin vahvasti miesten ilmestymiseen. Totta kai siihen hälyyn, jonka Kisame oli saanut aikaan, mutta Itachi olisi ehkä jäänyt häneltä huomaamatta. Toisaalta sitä ei voinut tietää. Kuinka paljon oli kohtalon sanelemaa, kuinka paljon oli kiinni Yumesta itsestään. Joka tapauksessa kohtalo oli jossain määrin mukana pelissä, sillä muuten tyttö ja mies olisivat saattaneet elää koko elämänsä tietämättä toisistaan.

Miehen peukalo teki pyörivää liikettä Yumen vyötäröä vasten saaden kankaan samalla rypistymään. Tyttö painautui miestä vasten ja nosti toisen jalkansa tämän jalkojen yli. Hän halusi päästä mahdollisimman lähelle, eikä koskaan päästää irti. Juuri tässä oli hyvä olla.

Lämpöinen käsi valui Yumen vyötäröltä hänen selälleen ja siveli sitä hellästi. Tyttö sulki silmänsä ja vei oman kätensä Itachin kyljelle. Näppärästi sormet löysivät paidan helman ja livahtivat sen alle. Miten kukaan saattoi olla noin lämmin? Yumen oma iho oli aina hieman viileä, joten lämpö veti häntä puoleensa. Tosin Itachi olisi varmasti vetänyt muutenkin. Tyttö kuljetti sormiaan ylösalas tunnustellen ihoa tarkasti. Hän halusi muistaa kaiken, jokaisen yksityiskohdan. Hän halusi pystyä tunnistamaan Itachin, vaikka sattuisi joskus sokeutumaan.

”Anteeksi, että huusin sinulle”, Yume kuiskasi miehen kaulaa vasten. Itachi liikahti hieman ja osa tämän hiuksista leyhähti tytön kasvoille. Ne kutittivat, mutta tyttö ei vaivautunut siirtämään niistä pois. Hän veti keuhkonsa täyteen miehen tuoksua ja keskittyi kuuntelemaan tämän tasaista hengitystä.
”Ei minunkaan olisi pitänyt huutaa sinulle”, Itachi huomautti. Tyttö tunsi kaulan lihasten liikkuvan tämän puhuessa. Hetken mielijohteesta hän painoi huulensa pehmeää ihoa vasten. Mies hengähti hiljaa, muttei tehnyt elettäkään estääkseen häntä.

Yume rohkeni tutkimaan miehen kaulaa tarkemmin suullaan. Hän lipaisi ihoa kokeilevasti. Suolainen, kuten olettaa saattoi. Hän kuljetti kieltään ylös miehen kaulaa pitkin, kunnes tavoitti tämän korvalehden ja imaisi sen huuliensa väliin. Itachin hengitys kiihtyi välittömästi. Tyttö imaisi kovempaa ja näykkäisi sitten pienesti. Miehen huulilta karkasi mielihyvästä kielivä ynähdys. Yume oli erittäin tyytyväinen aikaansaamansa reaktioon.

Tyttö jatkoi aikansa korvalehden parissa, mutta siirtyi sitten kuljettamaan huuliaan miehen leukapieltä pitkin. Kun hän ehti tämän leuan kohdalle, Itachi taivutti päätään alemmas ja sieppasi hänet saman tien kiihkeään suudelmaan. Yume siirsi kätensä miehen paidan alla tämän selkäpuolelle ja painautui täysin kiinni Itachin rintaan. Miehen käsi liukui hänen selkäänsä pitkin alaspäin yli takamuksen ja suoraa tietä mekon helman alle. Yume henkäisi miehen suuta vasten, kun tämän sormet tutkailivat hänen alushousujaan ja etsiytyivät niiden lähes olemattoman vasemman lahkeen kautta sisäpuolelle.

Mies kiusoitteli tyttöä vain hetken ajan saaden hänet kiemurtelemaan itseään vasten. Aivan liian pian Itachin sormet kuitenkin vetäytyivät ja käsi liukui pois niin alushousujen kuin mekonkin alta. Yume irrottautui suudelmasta hengittäen raskaasti. Hän tarttui Itachin käteen ja nosti sen ylös. Sormien lomasta hän vilkaisi miestä, jonka ilme näytti lähinnä kysyvältä. Jos kiusaamisesta puhuttiin...

Lupaa kyselemättä Yume nuolaisi Itachin etusormea. Miehen silmät laajenivat hämmästyksestä. Tytön oma maku tulvahti hänen suuhunsa, mutta Yume ei kokenut sitä varsinaisesti vastenmieliseksi. Hän suukotteli sormea ja leikitteli aika ajoin kielellään, kunnes imaisi sen kokonaan suuhunsa. Hetkeksikään hän ei rikkonut katsekontaktiaan Itachin kanssa, vaan nautiskeli miehen hämmentyneestä ja koko ajan vain tuskaisemmaksi muuttuvasta ilmeestä. Kun jokin kova alkoi painaa Yumen alavatsaa, tyttö naurahti hiljaa ja puski lantiotaan vasten Itachin lantiota jatkaen koko ajan samalla sormen kanssa leikittelyä.

Miehen hengitys muuttui raskaammaksi ja ilme miltei anovaksi. Yume suukotti sormea viimeisen kerran ja päästi irti Itachin kädestä. Hän nosti jalkansa pois miehen ympäriltä ja vetäytyi kauemmas ilkikurinen hymy kasvoillaan. Mies oli aloittanut tämän leikin, joten tämä sai myös kestää seuraukset.

Samassa Yume tunsi, kuinka hänet painettiin voimakkaasti seinää vasten. Itachin lantio pusertui tiukasti hänen lantiotaan vasten ja miehen kasvot vasten hänen rintakehäänsä. Käsi riipi mekon kapean olkaimen alas käsivartta pitkin yhdessä rintaliivien olkaimen kanssa. Mies siirsi liivien toisen kupin tieltään ja imaisi saman tien tytön nänninnipukan suuhun. Yume voihkaisi kuuluvasti. Hän vilkaisi raollaan olevaa liukuovea, mutta päätti lopulta olla välittämättä. Ainahan Kisame voisi häipyä pihalle, mikäli ei kestäisi olla kuulolla. Hai kuitenkin katosi Yumen ajatuksista täysin, kun Itachi näykkäisi hänen nänniään kovemmin kuin aikaisemmin. Kipu tuntui liiankin nautinnolliselta. Tytön sormet hakeutuivat miehen niskaan painamaan tämän päätä lähemmäs. Hämärästi hän kuuli Itachin mutisevan jotain hyväksyvää.

Miehen kieli sipaisi nänniä, ennen kuin tämä veti kupin takaisin paikoilleen ja siirsi vielä olkaimetkin ylös käsivarrelta. Hellästi Itachi irrotti Yumen kädet niskastaan ja soi tytölle hymyn.
”Et ole tosissasi!” Yume huohotti. Ei Itachi voinut lopettaa nyt. Tuollainen oli julmaakin julmempaa. Yume ei todellakaan sallisi sitä.
”Ehkäpä olenkin”, Itachi naurahti.
”Älä ala leikkiä minun kanssani. Häviö on varma”, tyttö tuhahti.
”Niin on, sinun häviösi nimittäin”, mies ivasi kiusoitteleva virne kasvoillaan. Kyllä Yume vielä tälle näyttäisi.

Tyttö työnsi miehen takaisin selälleen tämän vielä naureskellessa. Hän nousi ja istahti jalat harallaan tämän rinnan päälle laskematta kuitenkaan sille koko painoaan.
”Päätit tarjota herkulliset näkymät?” Itachi naurahti ja kohotti Yumen mekon helmaa. Tyttö läpsäisi miehen käden pois häiritsemästä. Hän tarttui miehen housujen vyötäröön ja työnsi sitä alemmas. Itachi ei tehnyt mitään auttaakseen häntä, joten housujen kiskominen alemmas osoittautui melkoiseksi urakaksi. Ja koko ajan miehellä kuului olevan hyvin hauskaa. No, saihan tämä tietysti seurailla Yumen takapuolta silmiensä edessä ja nautiskella näkymistä tytön ahkeroidessa.

Kun housut vihdoin olivat lattialla, Yume hymyili tyytyväisesti. Hän laski kätensä boksereista selkeästi erottuvan kohouman päälle ja hieroi sitä kevyesti. Itachin naureskelu loppui lyhyeen huokaukseen. Tyttö tunsi nykäyksen kättään vasten. Joku halusi selvästikin enemmän tilaa itselleen. Auttamatta asiassa tyttö jatkoi hierovaa liikettä kuunnellen Itachin reaktioita.

Miehen lantio kohosi Yumen kättä vasten saaden tällä kertaa tytön virnistämään. Hän tarttui boksereiden vyötäröön, kohotti sitä ja kumartui itse. Hän painoi hellän suukon esiin pyrkivän kaverin päähän. Itachi murahti ja kohotti nyt lantiotaan selvästi vaativasti. Yume vaihtoi asentoaan parempaan, niin että melkein makasi miehen päällä, ennen kuin suukotti elintä uudestaan. Tällä kertaa hän kietoi huulensa hetkeksi terskan ympärille ja antoi niiden liukua vähän matkaa alemmas. Kun Itachi jälleen kohotti lantiotaan, Yumen oli pakko vetäytyä estääkseen kakomisreaktion.

Tyttö lipoi elimen päätä muutaman kerran kielellään, ennen kuin otti sen uudestaan suuhunsa. Itachin kädet hakeutuivat uudemman kerran hänen mekkonsa alle. Yumen liikuttaessa suutaan edestakaisin miehen sormet puristautuivat tiukasti hänen pakaroihinsa, eivätkä irrottaneet otettaan, ennen kuin tyttö vetäytyi jälleen.

Yume jatkoi tunnustelevaa leikkiään, kunnes Itachin hengenvedot kävivät katkonaiseksi ja miehen otteet yhä rajummiksi. Silloin tyttö veti bokserit takaisin ylös ja taputti kohoumaa hyvin kevyesti. Hän kiepsautti itsensä pois miehen päältä ja kierähti kyljelleen selkä tähän päin. Itachin huokaus oli hyvin raskas, kun mies kääntyi itsekin kyljelleen painautuen kiinni Yumen selkään. Vaativa kohouma pusertui nyt tytön pakaroiden väliin.

Tyttö sulki silmänsä, eikä reagoinut mitenkään. Itachin käsi livahti hänen ylitseen ja etsiytyi rinnoille. Miehen huulet koskettivat olkapäätä, niskaa, korvalehteä ja uudestaan niskaa. Ne liusuivat olkaa pitkin käsivarrelle, hyväilivät kyynärtaivetta ja suutelivat sormia. Pienet väristykset matkasivat pitkin Yumen kehoa, eikä hän voinut olla huokaisematta. Hän liikautti takapuoltaan miehen lantiota vasten saaden puolestaan Itachin henkäisemään syvää.

”Hyvä on, sinä voitit”, Itachin ääni kuiskasi Yumen korvaan käheänä. Mies kiskoi mekon helman ylemmäs ja miltei repi alushousut tytön jalasta.

*

Pieni tuulenhenkäys ikkunasta sai Yumen värisemään. Huoneessa oli viileää, eikä hänellä ollut peittoa päällään. Hän painautui lähemmäs Itachia ja sulki silmänsä uudestaan. Miehen käsi oli tiukasti hänen vyötärönsä ympärillä kuin omistavana tai suojelevana, vaikka tämä oli selkeästi unessa. Sisäinen lämpö teki Yumen olon hehkuvasti, vaikka viileys tuntui iholla.

Tämäkin päivä oli lopulta päättynyt hyvin. Tyttö tunsi itsensä onnellisemmaksi kuin vähään aikaan. Vaikka hänellä oli ollut vaikeaa, elämä oli ottanut ennakoimattoman suunnan, hän oli silti saanut niin paljon, että se korvasi menetykset. Ensimmäistä kertaa elämässään hänestä tuntui siltä, että tämän ihmisen kanssa hän voisi oikeasti jatkaa eteenpäin. Itachi oli ehkä vaikein hänen tapaamansa ihminen, mutta juuri tuo vaikeus teki miehestä niin kiehtovan.

Ja nyt.. ensimmäinen yö yhdessä. Samassa sängyssä. Lähekkäin. Yume kuunteli Itachin hengitystä, eikä halunnut nukahtaa, vaikka kello tikitti taatusti pikkutunneilla. Hän halusi jäädä tähän hetkeen, pitää siitä kiinni ikuisesti, sillä edes kaunein uni ei voinut korvata todellisuutta. Ei nyt, kun Itachi makasi unessa häntä vasten ja hengitti hänen iholleen. Kaikki oli vasta alussa, mutta Yume ei halunnut menettää hetkeäkään. Ei yhtään hymyä, ei yhtään suudelmaa. Hän halusi tuntea Itachin sydämen lyövän hänen omaansa vasten ja pysäyttää ajan niin, ettei enää mikään voisi tulla heidän välilleen.

Itachi liikahti levottomasti ja nousi yllättäen istumaan. Yume räväytti silmänsä auki ja jäi katsomaan miestä. Tämä nousi sängystä ja kiskoi housut nopeasti jalkaansa. Kaikki tapahtui niin äänettömästi, että tyttö olisi tuskin tajunnut mitään, jos olisi itse ollut unessa.
”Mitä nyt?” Yume kuiskasi mahdollisimman hiljaa. Yhtäkkiä hänellä oli hyvin levoton olo. Miehen käytös oli omituista, huolestuttavaa. Mihin tällä oli yhtäkkiä tuollainen hoppu? Itachi oli selvästi täysin hereillä, vaikka oli vielä äsken nukkunut rauhallisesti.

Kun tyttökin nousi istumaan, mies kääntyi vihdoin katsomaan häntä. Tämän silmät erottuivat punaisina, pelottavina. Yume veti vinkaisten henkeään ja hänen sydämensä lähti välittömään kiitolaukkaan. Yö alkoi vaikuttaa uhkaavalta. Kaikki tyyni rauhallisuus oli poissa. Viileys tuntui nyt suoranaiselta kylmyydeltä. Tuuli ei ollutkaan lempeä, vaan vihmova viima, vaikkei todellisuudessa siinä ollut tapahtunut mitään muutosta. Vain rauhallinen mies oli muuttunut olemukseltaan pelottavaksi.

”Itachi?” Yume inahti pienellä äänellä, joka oli takertua kurkkuun.
”Pysy täällä. Ole hiljaa, äläkä edes liiku. Mitä tahansa tapahtuukin, kuuletpa mitä hyvänsä, älä tule ulos tästä huoneesta, ennen kuin palaan”, mies murahti hiljaa. Tämä painoi pikaisen suudelman tytön huulille ja katosi äänettömästi liukuovesta, jonka sulki perässään.

Yume tuijotti jännittyneenä ovea. Hän tajusi, että jotain oli tekeillä, vaikkei tiennytkään mitä. Vielä tovi sitten hän oli ollut siinä uskossa, että kaikki oli hyvin. Nyt hän oli varma, että myrsky oli nousemassa. Millainen? Sitä hän ei osannut sanoa. Hänellä oli vain pahoja aavistuksia.

Liikkumiskiellosta huolimatta tyttö kurotti kätensä ja haparoi pitkin sänkyä, kunnes tavoitti omat alushousunsa. Uskaltamatta nousta seisomaan hän veti ne vaivalloisesti ylleen. Minne Itachi oli mennyt? Mitä mies oikein aikoi?

Yötuuli pyyhkäisi sisään avoimesta ikkunasta tuoden mukaan odottamattoman äänen: ”Taisit unohtaa ravintolaan jotain, narttu.”
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!