9. helmikuuta 2018

Punainen aamunkoitto: Luku 22

Fandom: Naruto

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen vuosia sitten kirjoitin. Koska Japani-tietämykseni oli tuohon aikaan hyvin paljon rajallisempaa kuin nykyisin, teksti voi sisältää asiavirheitä tuolta ajalta. Tarina itsessään lienee yhä Naruto-fanille toimiva.

Punainen aamunkoitto




Luku 22


Yume käänsi päänsä yhdellä nykäyksellä ikkunan suuntaan. Sisälle lensi muovipussi, joka osui liljamaljakkoon niin kovaa, että pudotti sen lattialle. Vettä, lasinsiruja ja kukkia tuntui yhtäkkiä olevan kaikkialla. Tyttö hyppäsi alas sängyltä ja kumartui kiireesti kiskomaan sandaaleja jalkoihinsa. Hän ei edes tiennyt, miksi pysähtyi tekemään jotain niin typerää, kun hänen olisi jo pitänyt juosta ulos huoneesta.

Yhdellä sulavalla hypyllä Sakura päätyi huoneeseen sisään. Tupsahti kevyesti pöydälle ja loikkasi siltä alas. Tyttöjen välillä oli vain puolitoista metriä, mikä sai Yumen olon tuntumaan erittäin epämiellyttävältä. Hän näki, kuinka Sakuran katse kiersi ympäri huonetta ja pysähtyi hetkeksi punapilvikaapuun sekä pöydän kulmalla lojuvaan hattuun.

”Tiesin, että olet epäilyttävä”, tyttö tuhahti. Hän rusautti omia rystysiään ilkeänkuuloisesti saaden Yumen vavahtamaan. Tuo ääni ei koskaan tiennyt hyvää. Tyttö perääntyi askeleen verran pyrkien kohti liukuovea. Itachi oli kieltänyt häntä lähtemästä huoneesta, mutta tilanne oli nyt kääntynyt sellaiseen suuntaan, ettei jääminenkään ollut viisas vaihtoehto.

”Minä en halua sinulle mitään pahaa, Sakura, joten jos vain jättäisit minut rauhaan”, Yume yritti ehdottaa samalla, kun pyrki mahdollisimman hitaasti ja huomaamattomasti ovea kohti.
”Älä naurata. Milloin Akatsukit ovat halunneet jotain muuta kuin pahaa? Luikertelitko Sain ystäväpiiriin siepataksesi Naruton?” Sakura ivasi. ”Hah, no teit virheen sen sormuksen kanssa. Se paljasti sinut. Luulin ensin, että olit saanut sen Sasukelta, mutta tuo kaapu vahvistaa erehdykseni. Oletkin selvästi Itachin uusi partneri.”
”En käyttäisi aivan tuota sanaa”, Yume mutisi. Hän ei taaskaan pysynyt Sakuran ajatusten perässä. Tämä puhui kuin Yumelle olisi ollut päivänselvää, mistä oli kyse, mutta todellisuudessa vanhempi tyttö oli pihalla kuin lumiukko. Aina vain Sasuke. Eikä hän edes tiennyt, kuka tuo poika oli!
”Minulle on yhdentekevää, mitä sanaa sinä käyttäisit”, Sakura ärähti. ”Olen tappanut jo yhden Akatsukin. Toinen ei minua pysäytä.”

Yumea kylmäsi. Tyttö ei voinut tarkoittaa Itachia, sillä mies oli vasta hetki sitten poistunut huoneesta. Ei kai kukaan nyt niin nopea ollut? Sen sijaan Kisamesta ei ollut kuulunut mitään. Oliko hai todella päässyt hengestään? Siinä tapauksessa Yumella ei ollut pienintäkään mahdollisuutta selvitä, sillä jos hänen täytyi haita jostain kehua, niin taistelutaidoista. Hän oli pariin otteeseen päässyt seuraamaan Itachin ja Kisamen harjoittelua ja molemmat miehet olivat taidoiltaan aivan uskomattomia. Sitä paitsi nämä olivat tuskin edes paljastaneet harjoitellessaan parhaimpia kykyjään. Jos Sakura oli tappanut Kisamen, tytön täytyi olla jonkinlainen yli-ihminen.

Ajatus Kisamen mahdollisesta kuolemasta kuulosti pöyristyttävältä. Yume ei varsinaisesti pitänyt haista, muttei halunnut tämän kuolevankaan. Kisame oli kuitenkin Itachin ystävä.

Yumen aivot kävivät suorastaan ylikierroksilla. Ensinäkin hän tarvitsisi aseensa. Ne olivat kassissa seinän vierustalla. Toiseksi hänen täytyisi jotenkin yrittää voittaa aikaa. Saada Sakuran huomio toisaalle Itachin paluuseen asti, ettei tyttö tekisi hänestä muussia. Kuva pirstoutuneesta ravintolan pöydästä kummitteli yhä Yumen verkkokalvoilla epämiellyttävällä tavalla.

”Minä en edes ymmärrä, mistä sinä puhut”, Yume yritti. ”Minä en ole Akatsukissa, ihan oikeasti. Tiedän, ettei sinulla ole syytä uskoa minua, mutta se on totuus.”
”Siinä olet oikeassa, ettei minulla ole mitään syytä uskoa sinua”, Sakura ärähti. ”Naruto on minun ystäväni, enkä anna sinun viedä häntä. Hänelle ei käy niin kuin Gaaralle.”

Ja taas Yumelle täysin tuntematon nimi. Tyttö toivoi, että Itachi olisi informoinut hänet paremmin elämästään. Näköjään historian oppitunneista huolimatta Yumella oli nyrkinmentäviä aukkoja tiedoissaan. Nyt se sitten kostautui, koska Sakura oletti hänen olevan perillä asioista. Oli vaikea vastata syytteisiin, joita ei itse edes kunnolla ymmärtänyt.
”Lupaan ja vannon sinulle, etten aio tehdä Narutolle mitään”, Yume sanoi nuoremmalle tytölle. Hän teki äkkisyöksyn kohti seinää ja tarttui kunain kahvaan tiukasti. Sivusilmällään hän huomasi liikettä ja ehti kumartua juuri ajoissa. Sakuran nyrkki rysähti seinään, pirstoi laudat Yumen päälle ja jätti tilalle ammottavan aukon. Voi hyvä luoja, edes Kisame ei pistänyt tuolla tavoin sisustusta uusiksi – tosin Yume ei ollut nähnyt haita oikeassa taistelutilanteessa.

Kun Sakura veti kätensä kauemmas seinästä, Yume kohottautui nopeasti ja suuntasi potkun kohti tytön vatsaa. Valitettavasti Sakura väisti potkun näppärästi ja kehtasi vielä nauraa hänelle. Niin, Yume tiesi kyllä, ettei ollut lähellekään yhtä nopea kuin toinen tyttö. Valittelu ei kuitenkaan nyt auttanut. Ensimmäistä kertaa elämässään Yume kävi todelliseen hyökkäykseen.

Valitettavasti Sakura oli juuri niin hyvä kuin Yume oli epäillytkin. Tyttö väisti tai torjui jokaisen hänen iskunsa ja potkunsa täysin vaivattomasti. Yume tajusi varsin hyvin vain väsyttävänsä itsensä, joten hän pysähtyi lähelle ovea huohottaen raskaasti. Sakura jäi mietteliäänä seisomaan pöydän lähelle. Mitä ilmeisimmin Yume ei vastannut pinkkipään mielikuvaa Akatsukeista.. ammattirikollisninjoista.

”Mitä halvattua sinä haluat minusta?” Yume tiuskaisi tytölle.
”Vangita sinut.. tai tappaa, jos et tule vapaaehtoisesti. Voimme aina vangita myös Itachin”, Sakura tuumasi.
”Hah, siinä sinä et taatusti onnistu”, vanhempi tyttö tuhahti. Sakura saattoi olla hyvä, muttei niin hyvä, että olisi pärjännyt miehelle.
”Sitä varten toinkin koko tiimi Kakashin. Sharingan sharingania vastaan”, pinkkipää nauroi.

Ja taas Yume putosi keskustelun kulusta. Tiimi Kakashi? Sharingan? Hän kirosi Itachia mielessään. Tämä oli jättänyt monia oleellisia tietoja kertomatta, eikä Yume todellakaan ymmärtänyt miksi. Eikö olisi ollut tärkeää, että hän olisi tiennyt nämä asiat?

Yksi asia oli kuitenkin selvä. Sakuralla oli mukana joku, joka saattaisi jopa pärjätä Itachille. Yumen täytyisi päästä varoittamaan miestä, ennen kuin olisi liian myöhäistä. Heidän täytyisi paeta. Konoha ei selvästikään ollut turvallinen paikka.

Pahinta sotkussa oli, että Yume saattoi syyttää siitä vain itseään. Jos hän ei olisi lähtenyt harhailemaan pitkin kylää, tätä ei olisi koskaan tapahtunut. Kukaan ei ollut tiennyt heidän majailevan kylän hylätyssä osassa. He olisivat voineet olla täysin rauhassa, kunnes tehtävä oli suoritettu loppuun. Sen sijaan nyt oli edessä taistelu elämästä ja kuolemasta. Voi, miksi hän oli ollut typerys. Suorastaan täydellinen idiootti.

”Tuletko suosiolla?” Sakura kysyi. Yume kuuli äänestä, millaista vastausta tämä toivoi. ”Uskon jo, ettet ole Akatsukissa, mutta sinulla voi olla meille arvokkaita tietoja, koska liikut heidän seurassaan. Taistelutaidoissasi taas ei ole kehumista, joten suosittelen luovuttamista ajoissa.”
”Älä unta näe”, Yume mutisi yhteen puristettujen hampaidensa lomasta. Hän ei antaisi vangita itseään. Hän ei pettäisi Itachia. Ennemmin hän sitten kuolisi. Sitä ennen hän kuitenkin vahingoittaisi Sakuraa niin pahasti kuin vain pystyisi.

Tunne oli Yumelle uusi. Hän ei ollut koskaan kokenut itseään väkivaltaiseksi ihmiseksi, vaikka olikin harrastanut itsepuolustuslajeja ja paininut pitkin maita ja mantuja veljensä kanssa. Kyse oli aina ollut jostain muusta kuin väkivallasta. Sen estämisestä.. ja leikistä. Nyt tilanne oli täysin todellinen ja Yume tiesi, että hänen mahdollisuutensa olivat olemattomat. Silti hän halusi ryhtyä tähän taisteluun. Jos ei muusta syystä, niin Sakuran ärsyttävyyden takia. Tosin pohjalla oli kuitenkin liuta tärkeämpiäkin syitä.

Yume tiesi tekevänsä itsestään virallisesti rikollisen uhkaamalla Sakuraa kunailla. Vaaleanpunahiuksinen tyttö oli niin sanotusti oikeuden puolella. Kuului hyviin tyyppeihin. Itachi oli rikollinen, pahis jos haluttiin puhua viihdeteollisuuden kielellä. Silti Yumelle valinta ei ollut millään muotoa vaikea. Jos hän selviäisi tästä ja joutuisi etsintäkuulutetuksi, hän kantaisi taakan ylpeänä.

Tyttö kohotti kunain suojakseen. Hänen kätensä tärisivät hieman, melko huomaamattomasti onneksi. Jännitys kipristyi palloksi vatsaan ja hengitys kiihtyi. Häntä pelotti, mutta hän ei aikonut silti perääntyä. Tätä varten hän oli harjoitellut. Selvitäkseen. Ja jos hän ei selviäisi.. no, siinä tapauksessa hän ansaitsikin kuolla. Ainoa ongelma oli, ettei hän todellakaan halunnut. Hän ei ollut varsinaisesti pohtinut koskaan kuolemaa, ei pelännyt sitä. Silti hän koki olevansa vielä liian nuori tutustuakseen viikatemieheen.

Sakuran kasvoilla näkyi lähinnä huvittunut ilme. Nauttiko tyttö tappamisesta? Yumesta se ei ollut oikein, vaikka vihollinen olisi ollut kuinka paha tai suuri rikollinen tahansa. Ei kellään ollut oikeutta tuomita toista kuolemaan. Sellaisen asian ei kuulunut olla ihmisten päätettävissä.

Onnistuisiko pako sittenkin? Kuinka pitkälle Yume pääsisi? Ehkä ovesta ulos käytävään saakka. Karkuun yrittäminen tarkoitti kuitenkin selän kääntämistä Sakuralle, eikä tyttö uskonut sen olevan terveellinen vaihtoehto. Sakura liikkui paljon nopeammin kuin hän, oli voimakkaampi. Sen Yume tiesi, vaikkei tämä ollut kohdistanut vielä yhtäkään iskua häneen, ellei laskettu sitä, joka oli osunut seinään.

Ei, parasta oli hyökätä uudestaan. Yume tiesi luultavasti väsyttävänsä siten itsensä, mutta kyllä väisteleminen kulutti Sakurankin voimia. Yumen ei tarvinnut voittaa taistelua, hänen täytyi vain venyttää sitä riittävän pitkälle. Niin, hänen täytyi vain jotenkin selvitä hengissä siihen saakka, että Itachi tulisi hänen avukseen.. ellei mies sitten itse ollut pulassa.

Huoli tunkeutui tytön mieleen ahdistavana. Hän ei voisi tehdä paljoakaan auttaakseen miestä. Varoittaminen olisi luultavasti jo myöhäistä. Hän saattoi vain toivoa, että Itachi pystyisi voittamaan oman vihollisensa, kuka tämä sitten olikin.

Yume puristi kunaita tiukasti ja hyökkäsi Sakuraa kohti. Lasinsirut rutisivat hänen sandaaliensa pohjia vasten. Hämärästi hän tajusi Sakuran tempaiseen oman kunainsa esille, kun hän valmistautui iskemään. Kuului terävä kilahdus, kun veitset iskivät toisiaan vasten. Adrenaliini virtasi Yumen suoniin valtavana syöksynä. Hän tekisi kaikkensa. Hän ei suostuisi luovuttamaan. Ei tuolle pinkkihiuksiselle idiootille.

*

Itachi sulki liukuoven takanaan äänettömästi ja eteni hiljaa käytävää pitkin. Hänen olisi pitänyt kuunnella omia epäilyksiään, eikä tuudittautua valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Itsestään hän ei niinkään välittänyt, mutta oli väärin asettaa Yume tällaiseen vaaratilanteeseen. Jos hänelle sattuisi jotain.. mistä sitä tiesi, mitä Konohan ninjat päättäisivät tehdä tytölle. Luultavasti tämä luokiteltaisiin rikolliseksi, vaikkei Yume todennäköisesti kyennyt tappamaan edes kärpästä. Vähintäänkin tyttö vangittaisiin ja tätä kuulusteltaisiin. Luultavasti Yume oli kuitenkin niin hullu, että yrittäisi vastustaa ja päätyisi tapattamaan itsensä taistelussa.

Heidän olisi pitänyt lähteä välittömästi. Ainakin he olisivat saaneet muutaman tunnin etumatkan. Itachi olisi saattanut saada Yumen jonnekin turvaan. Mies soimasi omaa typeryyttään. Kisame oli ollut oikeassa. Tunteet saivat ihmisen tekemään virheitä.. ja aina joku kärsi. Itachi vain toivoi, ettei Yumen tarvitsisi olla se kärsivä osapuoli.

Olohuone oli tyhjä, samoin keittiö, mutta pihalta kantautui ääniä. Hyvin nopeasti Itachi oli rynnännyt ovesta ulos, kuistin halki ja pysähtyi Kisamen vierelle.
”Tulithan sinä. Ehdin jo luulla, että jätät kaiken hauskan minulle”, hai huomautti. Kuunvalo välähti tämän hampaissa. Hyvä, että joku sentään osasi suhtautua tilanteeseen huumorilla. ”Kaikki hyvin?” haimies murahti hiljempaa. Itachi nyökkäsi lyhyesti. Jos Yume olisi hiljaa, kenties kukaan ei edes osaisi etsiä tyttöä talosta.

”Haa, Sakura oli oikeassa!”

Itachin katse kääntyi vaistomaisesti pihalla seisovaan kolmikkoon. Naruton erotti helposti. Aina poika oli ensimmäisenä äänessä. Sellainen piirre ei ollut hyvä ominaisuus ihmisessä. Itachi ei voinut sietää liian äänekkäitä ja riehakkaita ihmisiä. Toisaalta.. Yume oli kylläkin erittäin äänekäs ja melko eläväinen tapauskin.

Äh, mies puisteli lyhyesti päätään. Hänen pitäisi karistaa tyttö hetkeksi mielestään. Yumen ajatteleminen heikensi hänen keskittymiskykyään ja nyt hän totisesti tarvitsi sitä. Hatake Kakashi seisoi kahden pojan välissä. Naruto osoitti juuri Itachia oikealla etusormellaan ja toinen poika näytti lähinnä välinpitämättömältä. Tämän täytyi olla Sai. Pojan näkeminen sai Itachin ärtymään.

”Tehdäänkö reilu tasajako?” Kisame kysäisi. ”Sinä saat Hatake Kakashin, minä nulikat.”
”Älä tapa Narutoa”, Itachi vastasi. Muilla ei ollut niin väliä, mutta he tarvitsivat Naruton elävänä. Tosin nyt ei ollut oikea hetki ottaa poikaa mukaan. Mieluusti Itachi olisi tehnyt niin, mutta tämän säilyttäminen oikeaan hetkeen asti olisi vaatinut liikaa resursseja. Sitä paitsi he olisivat sillä tavoin saaneet koko Konohan peräänsä.. ja Itachista Yumen pelastaminen tuntui nyt ensisijaisen tärkeältä. Hän oli kyllä sanonut, ettei antaisi minkään mennä Akatsukin päämäärien edelle, mutta oli mahdollista, ettei hän ollut ollut tuolla kyseisellä hetkellä täysin rehellinen.

”Ihan niin kuin se edes onnistuisi!” Naruto uhosi. Itachin teki mieli huokaista raskaasti. Totisesti hän ei haluaisi olla se, joka joutuisi vartioimaan Narutoa, jos tämä nyt siepattaisiin. Ei, oli parempi antaa pojan vain olla.

”Me emme ole tulleet tänne taistelemaan”, mies ilmoitti. Luultavasti hänen sanoillaan ei olisi minkäänlaista merkitystä, mutta ainahan sitä saattoi toivoa.
”No, ette te kyllä minua sieppaakaan!” Naruto huudahti saman tien.
”Emme tulleet senkään takia. Olemme jo suorittaneet tehtävämme täällä loppuun ja haluamme vain poistua rauhassa”, Itachi jatkoi, eikä vilkaissutkaan poikaa. Hänen katseensa oli keskittynyt Kakashiin, joka oli jo nostanut otsasuojan sharinganinsa päältä. Vääryydellä saadun sharinganin. Se ei koskaan voisi toimia, kuten oli toiminut alkuperäisellä kantajalla. Se olisi aina heikompi. Vain Uchiha voisi oppia hallitsemaan sharinganin täysin, eikä Kakashi kuulunut klaaniin.
”Valitettavasti emme voi sallia sitä”, Kakashi sanoi miehelle. No, tuonsuuntaista vastausta Itachi oli odottanutkin. ”Naruto, Sai.. muistakaa, älkää katsoko häntä silmiin.”

Itachi jäi paikoilleen seuraamaan, kun Naruto ja Sai ryhtyivät hyökkäykseen Kisamea vastaan. Hänen melkein kävi Saita sääliksi.

Mies kirosi yhä mielessään tilannetta. Jos hän ei olisi tiennyt Kisamen ehtineen jo ulos asti, hän olisi yksinkertaisesti siepannut Yumen mukaansa ja liuennut paikalta. Hän ei halunnut joutua taistelemaan, ei Kakashia vastaan. Hän tiesi pärjäävänsä miehelle nykyisessä kunnossaankin, siitäkin huolimatta, että tämä oli varmasti vuosien saatossa kehittänyt taitojaan. Kyse ei kuitenkaan ollut pärjäämisestä tai voittamisesta. Hän ei vain halunnut taistella, vahingoittaa ketään. Hän oli satuttanut jo tarpeeksi monia. Hän halusi rauhaa, ei sotaa.

*

Kunai suhahti Sakuran pään ylitse. Yumen lihaksia kivisti. Hän tunsi, kuinka nyrkki upposi hänen vatsaansa. Lattia lasinsiruineen katosi jalkojen alta, kun hän syöksyi taaksepäin kykenemättä pysäyttämään liikettä. Liukuovi räsähti palasiksi, puuta lensi hänen ohitseen. Selkä pamahti kipeästi käytävän seinään. Yume valui lattialle.

Tytön jalat ja kädet tärisivät, kun hän kokosi voimansa ja pyrki pystyyn. Shuriken vilahti hänen silmissään. Hän väisti, muttei riittävän nopeasti. Viiltävä tuska kiiri pitkin hänen käsivarttaan ja lämmin veri valui kohti sormia heittotähden jättämästä haavasta. Vaistomaisesti Yume painoi vasemman kätensä haavan päälle. Veri tuntui tahmealta. Hän ei jaksanut enää seisoa pystyssä, vaan huojui kaatumisen rajoilla.

Yume veti syvään henkeä. Hän irrotti otteensa oikeasta kädestään, pyyhkäisi veriset sormensa mekon helmaan ja puristi kunaita entistä kovempaa kivusta huolimatta. Hänen jalkansa liikkuivat kuin itsestään. Hän juoksi kohti Sakuraa väistellen tämän heittämiä shurikeneja. Hänellä oli koko ajan tunne, että tyttö ainoastaan leikitteli hänen kanssaan, nautti hänen kärsimyksestään. Silti hän ei voinut luovuttaa. Hänen olisi katsottava tämä taistelu loppuun saakka mitä sitten tapahtuisikaan.

Sakura väisti ja tunkeutui hälyttävän helposti Yumen puolustuksen läpi. Kunai upposi käsivarren lihakseen. Yume huusi suoraa huutoa. Hänen oma veitsensä putosi kolahtaen lattialle, kun hän tarttui Sakuran käteen yrittäen vetää sitä kauemmas. Kipu sumensi näkökentän, salpasi hengityksen, sai kaiken näyttämään valkoiselta. Oksennus kiipesi ylös kurkkua, valui alas ja pyrki uudestaan ylöspäin. Vaikeasti Yume sai nielaistua.

Tyttö tajusi putoavansa, kaatuvansa. Lasinsirut tunkeutuivat reisiin, pakaroihin ja lopulta selän ihoon. Kirvelevä tuska tuntui kaikkialla. Yumen tärisevät sormet puristautuivat kunain kahvan ympärille. Hän vetäisi sen irti käsivarrestaan. Verta tuntui olevan joka puolella. Häntä pyörrytti.

Yume painoi kätensä vasten lattiaa, vaikka lasinsirut upposivat nyt kämmeniinkin. Hän työnsi itseään pystympään asentoon. Yhtäkkinen polte silmissä sai hänet huojahtamaan. Maailma kääntyi ympäri, kaikki pyöri. Silmät olivat tulessa, kaikki muu tuska katosi uuden kivun yllättämänä. Yume ei nähnyt mitään. Hän huusi ja haroi ympärilleen. Hetken kaikki oli vain mustaa, tyhjyyttä.

Huohottaen Yume sulki luomensa. Hän yritti rauhoittaa itsensä. Hän tunsi kipua, joten hän ei ollut vielä kuollut. Hän ei ollut hävinnyt. Hän puri huulensa verille, ennen kuin pakotti silmänsä auki. Hän kohotti kasvonsa ja näki Sakuran, jonka kasvoilla oli vääristynyt ilme. Kauhuako? Yumen ajatus ei tuntunut kulkevan kovinkaan nopeasti, mutta hän näki kirkkaammin. Polte silmistä katosi, mutta kaikki muu tuska tulvahti takaisin.

Jotenkin Yume sai itsensä pystyyn. Hän puristi vasemmassa kädessään Sakuran kunaita ja huojui paikoillaan. Sakura perääntyi pari askelta edelleen kauhistuneen näköisenä. Yumella ei ollut aavistustakaan, mistä se johtui. Hän vain tuijotti tyttöä. Jokin oli muuttunut. Hän pystyi melkein aavistamaan, miten tämä aikoi liikkua. Kaikki oli kirkkaampaa, selkeämpää kuin aiemmin.

”Si-sinä..!” Sakura sai huudettua. Yume keräsi voimansa ja suoristautui. Hän ei tiennyt, miksi hänestä tuntui, että hän oli vihdoin niskan päällä, mutta tunne antoi uusia voimia. Hän ei kuolisi tänään, eikä päätyisi vangiksikaan. Sen sijaan Sakura saisi maksaa jokaisesta vuodattamastaan veripisarasta.

Yume katseli, kuinka Sakura veti esiin heittotähden. Hän näki sen lähtevän liitoon häntä kohti.. ja torjui sen helposti kunaillaan. Hän pystyi erottamaan nopeankin liikkeen. Yllättävä into purskahti hänen sisällään. Hän tajusi oppineensa jotain uutta, vaikkei voinutkaan täysin ymmärtää, mistä oli kyse.

Sakuran jokainen liike oli helppo ennakoida. Yumella ei ollut paljon voimia, mutta hän kykeni sentään puolustautumaan. Enää nuorempi tyttö ei saanut iskujaan perille. Yume väisteli ja torjui. Hän tunsi väsymyksen painavan lihaksissa, mutta jaksoi kuitenkin pitää itsensä pystyssä. Oikea käsi oli käyttökelvoton ja lasinsirut olivat kaivautuneet ihoon. Silti hänen onnistui kaivamaan jostain sen verran puhtia, chakraa, ettei Sakura enää pystynyt murtamaan hänen puolustustaan. Hän vain piti katseensa tiukasti toisessa tytössä ja vastasi tämän liikkeisiin parhaalla taidollaan.

”Kuka sinä oikein olet?” Sakura kiljui yrittäessään hyökätä Yumen kimppuun.
”Uchiha Amate”, nimi livahti Yumen huulilta, ennen kuin hän ehti estää sanoja.
”Mitä?!”

Pinkkipäisen tytön kasvot vääntyivät järkytyksestä, kun Yume ponnisti viimeiset voimansa ja iski potkun tämän suojauksen läpi. Sakura lensi kohti kirjoituspöytää ja rysähti ilkeästi sitä vasten. Yumen jokainen lihas tärisi rasituksesta. Tyttö putosi polvilleen lattialle saaden jälleen uusia haavoja lasista. Hän heilui tajunnan ja tiedottomuuden rajalla. Hän ei jaksanut enää. Tämä oli jatkunut liian pitkää. Pimeys alkoi hiipiä hänen mielensä reunoille.

*

Itachi tunsi sisuksiensa kääntyvän ympäri. Yskänpuuska vei hänet mukanaan. Kuunvalossa hän erotti veren, joka purskahti hänen huuliltaan ja lensi maahan. Vihaisesti hän pyyhkäisi suupieltään ja vilkaisi vastustajaansa. Kakashi pysyi hädin tuskin pystyssä. Mies oli romahtamaisillaan.

Uusi yskäys oli kaataa Itachin. Hän ei ollut enää sama mies kuin ennen. Joskus hän oli ollut vahva, mutta hänestä oli tulossa päivä päivältä heikompi. Hän ei saanut ajaa itseään loppuun nyt. Hänen oli selvittävä. Yume oli saatava turvaan.

Varjo pyyhkäisi kuun ylitse samaan aikaan, kun Kakashi kaatui maahan. Itachi nosti katseensa ja kirosi äänettömästi muutaman saviötökän pudotessa hänen ohitseen maahan. Hän ei ehtinyt edes reagoida, kun joka puolella alkoi räjähdellä.

Maailma musteni miehen silmissä. Vain hämärästi hän tajusi jonkun tarttuneen kiinni hänestä. Sitten kaikki oli pimeää.

*

Yumen korvat tavoittivat etäisen kumahduksen, toisen ja kolmannen. Jostain erottui kirkasta valoa. Hän näki Sakuran ryntäävän kohti. Tytön vartalo vääntyi kummalliseen asentoon ja tämä lensi Yumen pään ylitse. Seuraava isku osui Yumeen. Kaikkialla oli puuta, liljoja, kankaankappaleita ja lasia. Kipu iski yhtä aikaa joka puolelle, viilsi ja repi.

Sakura voihki jossain kauempana. Ei kauhusta, vaan kivusta. Yume tajusi makaavansa selällään. Häneen sattui. Hän ei kyennyt löytämään ruumiistaan kohtaa, joka ei olisi tuntenut kipua. Kuu erottui taivaalta, kunnes peittyi omituiseen lintumaiseen hahmoon. Yume sulki silmänsä. Pimeys toi helpotuksen tuskaan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!