14. maaliskuuta 2018

Projekti S. R.: Luku 26

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 26





Kännykän herätysääni kantautui jostain kaukaa. Yuffie avasi silmänsä ja yritti nousta, mutta mätkähti takaisin alas. Hänen rintansa päällä oli jotain painavaa. Samaan aikaan, kun kääntyi katsomaan oikealle, hän haparoi kännykkää vasemmalta puoleltaan. Laite löytyi, ja hän painoi herätyksen pois.
”Voisit vaihtaa tuon äänen”, Vincent murahti. Miehen punaiset silmät olivat vain lyhyen matkan päässä ja niissä oli tutkimaton ilme. Tämän käsi lepäsi Yuffien päällä.
”Äänen on oltava tarpeeksi ärsyttävä, jotta siihen herää”, ninjaprinsessa sai vastattua. Yön tapahtumat pyörivät pikakelauksella hänen mielessään. Hänen oli täytynyt lopulta nukahtaa uudestaan Vincentin rintaa vasten, päivä oli ollut uuvuttava ja yöllinen keskustelu vienyt loputkin voimat hänestä.
”Tuo raas-”
”Se ei ollut unta, eihän, Vince?” Yuffie keskeytti miehen lauseen. Hänen sydämensä pamppaili lähes tuskallisesti rintaa vasten. Häntä pelotti kuulla vastausta, oli se kumpi hyvänsä.
”Ei”, Vincent myönsi.

Yuffie nyökkäsi. Hän yritti järjestellä ajatuksiaan – asia, jota hän ei kovin usein tehnyt. Vincent oli suudellut häntä, hän oli vastannut suudelmaan ja koko tapahtuma oli ollut intensiivinen. Kyllä, juuri sitä sanaa hän halusi käyttää. Jälkeenpäin Vincent oli kuitenkin vetäytynyt ja pyydellyt anteeksi. Miksi? Oliko mies katunut tekoaan? Siltä ainakin oli vaikuttanut.
”Miksi sinä suutelit minua?” Yuffie tajusi kysyvänsä, ennen kuin ehti estää itseään. Kysymys salpasi hänen oman hengityksensä, kun hän jäi odottamaan vastausta.
”Minä… en tiedä.”

Ninjaprinsessa tyrkkäsi käden päältään ja nousi istumaan. Hän ei halunnut kuulla enempää. Hän oli kieltänyt kuvitelmat itseltään, sitten Vincent oli ruokkinut niitä, mutta ei kuitenkaan suostunut kertomaan syytä. Yuffie ei juuri nyt kyennyt käsittelemään ajatusta, ei, kun kaikki muukin oli pielessä.
”Ilmaisin itseäni huonosti”, Vincent jatkoi ja nousi myös istumaan. Tämä tarttui Yuffien käsivarteen. Nuori nainen ei pyristellyt irti vaan vilkaisi vieressään istuvaa miestä. Punaisten silmien katse oli tumma. ”En tiedä, miksi suutelin sinua. Minä vain… halusin tehdä niin. En ajatellut loppuun saakka.”
”Loppuun saakka?” Yuffie toisti. Hän oli kuvitellut, että Vincent analysoi jokaisen askeleensakin, ennen kuin otti sen. Mies vaikutti toimivan puhtaasti järjen voimalla.
”En ajatellut seurauksia”, Vincent tarkensi. ”Toimin vaistojeni varassa. Olen pahoillani, jos… että järkytin sinua.”

Yuffie katsoi miestä suoraan punaisiin silmiin, yritti hakea niistä vastauksia kysymyksiinsä. Vincent oli siis halunnut suudella häntä, mutta kuvitteli hänen järkyttyneen.
”En minä nyt tuollaisesta järkyty”, hän töksäytti. ”Jos et satu muistamaan, minä vastasin suudelmaan.”

Vincent ei vastannut Yuffien sanoihin. Hän halusi tietää, mitä miehen mielessä liikkui, muttei taaskaan saanut kysytyksi. Toisaalta epätietoisuus oli raastavaa, sitä oli jatkunut liian pitkään. Heidän välillä oli tapahtunut paljon. Jotkin Vincentin teot viittasivat kiinnostuksen suuntaan, mutta toisaalta mies oli sanonut…
”Mitä… sinä… mietit?” Yuffie pakotti kysymyksen ulos itsestään.
”Sitä, että tämä ei ole oikein”, Vincent vastasi. Jälleen Yuffie tunsi sydämensä jysähtävän. ”Sinä olet niin nuori. Olen sinua paljon vanhempi ja syntien rasittama. Minulla ei ole oikeutta koskea sinuun, ei kehenkään.”
”Jos minä annan luvan, sinulla on oikeus”, Yuffie väitti. ”Olen ehkä nuori, mutta olen silti aikuinen ja päätän omista asioistani.”

Vastauksena oli hymähdys. Toisinaan Vincentin hiljaisuus oli tehdä Yuffien hulluksi, nyt oli sellainen hetki. Hän nojautui eteenpäin ja painoi pikaisesti huulensa miehen huulia vasten. Hänen aikomuksenaan oli vetäytyä, mutta Vincent puristi hänen käsivarttaan liian tiukasti. Kun hän yritti taaksepäin, mies nykäisi häntä päinvastaiseen suuntaan. Hän tömähti tämän rintaa vasten, ja voimakkaat käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen. Kunpa Vincent olisi puhunut enemmän, vaikkei Yuffiella mitään toimintaa vastaan ollutkaan. Hän halasi miestä takaisin ja nuuhki tämän neulepuseroa. Hän ei koskaan saisi tarpeekseen miehen tuoksusta.

He istuivat pitkään hiljaa hämärässä teltassa. Yuffie ei uskaltanut olla onnellinen uudesta, odottamattomasta käänteestä, hän ei kyennyt vielä uskomaan sitä todeksi. Vincent ei ollut aiemmin osoittanut tuntevansa häntä kohtaan mitään ystävyyttä kummempaa, joten yhtäkkistä käännettä oli vaikea niellä. Ei se Yuffieta haitannut, mutta se vain tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Ehkä asiaa ei pitäisi pohtia nyt, vaan keskittyä siihen, mitä he olivat tulleet tekemään.
”Meidän pitäisi varmaan kasata tavarat ja jatkaa etsintöjä”, Yuffie mutisi Vincentin paitaa vasten.
”Olet oikeassa. Shelken ja Markin löytäminen on nyt tärkeintä”, Vincent myönsi. Tavallaan Yuffie olisi halunnut miehen olevan eri mieltä, mutta ymmärsi, että joidenkin asioiden oli odotettava. Sitä paitsi kyllä hänkin halusi pelastaa nuo kaksi.

Vincent päästi irti, ja Yuffie kiskoi takin päälleen, tunki kännykän sen taskuun ja nykäisi teltan vetoketjun auki. Kaikkialla leijui kosteaa sumua eikä aamu ollut vielä kunnolla valjennut. Hän kömpi ulos ja veti makuualustansa perässään. Napattuaan kenkänsä, jotka olivat yhä hieman kosteat, hän ryhtyi käärimään alustaa rullalle.
”Voitko antaa minun kenkäni ja suojani?” Vincent pyysi teltan oviaukosta. Yuffie nyökkäsi ja ojensi pyydetyt esineet miehelle. Saatuaan makuualustansa rullattua hän meni tutkimaan vaatteita, nekään eivät olleet kuivuneet täysin tai kenties sumu oli kastellut ne uudelleen.
”Nämä on levitettävä uudestaan kuivumaan, kun pysähdymme seuraavaksi yöksi”, ninjaprinsessa totesi sulloessaan tavaroita reppuunsa.

He söivät kevyen aamiaisen ja kasasivat tavaransa chocobon selkään. Yuffie oli kuljettanut linnun selässä myös asettaan, mutta nyt hän otti sen itselleen. Sumuinen sää sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkäänsä.

Puolenpäivän jälkeen Yuffie ja Vincent löysivät chocobon jälkiä. Oli mahdotonta sanoa, olivatko ne villin vai kesyn eläimen. Mideelin alueella tiettävästi eli myös villejä chocoboja. Joka tapauksessa jälkien seuraaminen oli parempi vaihtoehto kuin päättömästi harhaileminen, joten yhteistuumin he siirtyivät vaeltamisesta jäljittämiseen. Sekin oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä metsän tiheä aluskasvillisuus peitti jäljet tehokkaasti. He etenivät hitaasti ja etsivät maasta merkkejä suuren linnun jäljistä.

Yuffie yritti aidosti keskittyä meneillään olevaan tehtävään, mutta hänen katseensa harhaili Vincentin suuntaan luvattoman usein. Tämä oli maistunut hyvältä, tuntunut hyvältä, tuoksunut hyvältä… Yuffie sulki silmänsä ja pysähtyi hetkeksi muistelemaan suudelmaa. Hän ei voinut olla hymyilemättä, vaikka sitä oli seurannut suunnaton epävarmuus, joka ei ollut täysin hellittänyt vieläkään.

Ninjaprinsessa tunsi jonkun tarttuvan käsivarteensa. ”Yuffie?” Vincentin ääni tunkeutui hänen tajuntaansa. Hän räväytti silmänsä auki punan kihotessa hänen poskilleen. Miksi hänellä oli näin suunnattoman surkea keskittymiskyky? Hän valmistautui ottamaan moitteet vastaan.
”Näetkö tuon?” mies kuitenkin kysyi ja osoitti hänen selkänsä taakse. Hämmentyneenä Yuffie kääntyi katsomaan. Sumu näytti erilaiselta… siinä oli vihertävä sävy. Hän tunsi tuon sävyn hyvin.
”Makoa”, hän henkäisi.
”Meidän täytyy olla Mideelin lähellä.”

Yuffie nyökkäsi. Hän muisti paikan varsin hyvin. Kun Cloud oli pudonnut elämänvirtaan, he olivat tulleet etsimään miestä täältä, koska Mideelissä elämänvirta jostain syystä juoksi maanpinnalle. Sittemmin paikka oli tuhoutunut täysin, kun Ultima Weapon oli herännyt. Nyt siellä oli enää raunioita.

Vincent päästi irti Yuffien kädestä ja kiinnitti chocobon puuhun. Miehen kasvoilla oli mietteliäs ilme, kun tämä katseli ympärilleen metsässä.
”Pitäisikö meidän…?” Yuffie jätti kysymyksen lopun roikkumaan ilmaan ja viittasi makohehkun suuntaan. Vincent nyökkäsi.

He lähtivät etenemään metsän halki. Yuffie tunsi epämääräisen jännityksen valtaavan kehonsa. Hänen aistinsa terästyivät, ja hän pyrki liikkumaan äänettömästi. Vihreä hohto karmi häntä, mutta olisi ollut typeryyttä jättää se tutkimatta.

Jokin alkoi häiritä Yuffieta, kun he pääsivät lähemmäs outoa sumua, eikä tällä kertaa ollut kyse Vincentin läsnäolosta. Metsä oli liian hiljainen, eläimiä ei liikkunut missään, linnut eivät laulaneet. Samassa Yuffie havaitsi liikettä silmäkulmassaan. Seuraavassa hetkessä hän tunsi Vincentin iskeytyvän häntä vasten ja kaatavan hänet maahan. Laukaukset repivät puuta, joka oli ollut aivan heidän vieressään. Yuffie nousi äkkiä kyykkyyn ja veti heittotähden selästään. Hän asetti kätensä suojamaterian päälle ja keskittyi siihen. Materian voima tuntui kulkevan hänen kehonsa lävitse, kun se muodosti suojaavan, mutta näkymättömän muurin hänen ympärilleen. Hän ei aikonut toistaa samoja virheitä uudestaan.

Naksahdus kertoi, että Vincent oli poistanut varmistimen Cerberuksesta. Puiden lehdistöt kahahtelivat, joku liikkui salamannopeasti heidän yläpuolellaan. Vincent kohotti aseensa, yritti ampua vihollisen, mutta tämä vaikutti olevan nopeampi. Yuffie tarttui toisellakin kädellä heittotähteensä ja kosketti ukkosmateriaa. Hän tunsi voiman kulkevan kehonsa läpi keskittäessään katseensa heiluviin oksiin. Kuului kamala räsähdys, kun salama iskeytyi puuhun ja oksa rysähti alas.

Nuoren naisen selän takaa kantautui naurua. Hän ehti juuri ja juuri käännähtää ympäri ja torjua miekan iskun. Kun Vincent ampui, hänen korvansa soivat laukauksesta, mutta vihollinen oli taas kadonnut.
”Sinun olisi pitänyt oppia kerrasta, typerä tyttö”, korvia raastava aksentti kantautui puiden lomasta.
”Se on Rosso!” Yuffie sihahti Vincentille. ”Minähän sanoin.”
”En koskaan väittänyt, etten uskonut sinua”, mies vastasi. ”Meidän on toimittava nopeasti, ajettava hänet ansaan. Pystytkö siihen?”

Yuffie nyökkäsi. Hän loi pikaisen katseen miehen suuntaan ja lähti sitten liikkeelle. Ainakin Rosso oli laskeutunut maahan, nyt tämä olisi vain saatava pidettyä siellä ja ajettava umpikujaan. Yhdessä Vincentin kanssa he pystyisivät kyllä päihittämään naisen. Hän räiski yhä uudestaan ukkosmaterialla suuntiin, jossa oletti Rosson olevan, ja pysytteli samalla koko ajan liikkeessä. Paikoilleen jääminen olisi saattanut olla kohtalokasta.

Yhtäkkiä metsä loppui ja Yuffien silmien eteen avautui valtava allas makoa… tai elämänvirtaa se taisi olla. Hän käännähti ympäri ja näki punaisen vilahduksen vasemmalla puolellaan. Puristaen heittotähteään hän keskitti materian tuoman voiman samaan suuntaan.

Mitään ei tapahtunut.

Rosso hyökkäsi suoraan Yuffien kimppuun. Ninjaprinsessa torjui jälleen iskun heittotähdellään ja yritti potkaista naista. Miekka tarttui heittotähteen kiinni, joten hän nykäisi asettaan saadakseen naisen kaatumaan. Valitettavasti Rosson nykäys oli vahvempi, ja shuriken irtosi hänen otteestaan. Se lennähti ilman halki ja iskeytyi läheiseen puuhun.

Yuffie väisti seuraan iskun kierähtämällä sivulle. Mihin Vincent oli jäänyt? Ei kai Rosso ollut päihittänyt miestä? Jäämättä pohtimaan enempää Yuffie kiepsahti toisen jalkansa varassa ja iski toisella Rossoa jalkoihin. Punapäinen nainen kuitenkin hypähti nauraen syrjään ja kohotti miekkansa.

Laukaukset tulivat metsästä. Rosso käännähti ja onnistui torjumaan luodit miekan huitaisulla. Yuffie ei jäänyt epäröimään vaan kiskaisi kunain kenkänsä varresta. Hän juoksi naista kohti veitsi kädessään, syöksyi alemmas ja sai kuin saikin viillettyä tätä jalkaan. Seuraavassa hetkessä hän kuitenkin tunsi potkun osuvan kylkeensä. Hän lennähti miltei elämävirtalähteeseen saakka ja löi kätensä kiveen. Kunai putosi maahan. Ifrit sentään, Rossolla oli voimaa.

Valitettavasti Yuffielle ei jäänyt aikaa toipua, hän kiepsahti viime hetkessä sivuun, kun luodit suhahtivat tällä kertaa häntä kohti. Ilmassa kuului pauketta, kun Vincent ampui jälleen metsän suojista.
”Odottaisit vuoroasi, tapan sinutkin oikein mielelläni, kun olen kyninyt chocobon tuon kirpun kanssa”, Rosso kirosi.

Kun punapää keskittyi Vincentiin, Yuffie tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän nousi jaloilleen ja nappasi kunain jälleen käteensä.
”Ei askeltakaan”, tuttu ääni kuului hänen sivultaan.
”Mark?” Yuffie henkäisi ja käänsi katseensa. Nörtti osoitti häntä aseella, jota piteli huomattavasti varmemmin kuin edellisellä kohtaamisella. Aseeseen oli kiinnitetty lukuisia materiapalloja.
”Väärin”, mies naurahti, ”mutta voimme toki myöhemmin leikkiä roolileikkejä, vaikka toisaalta minua kutkuttaa ajatus sinun ampumisestasi. Ehkä teen sen vasta jälkeenpäin.”

Rosso huudahti jotain epämääräistä, ja Yuffie käänsi katseensa uudestaan. Vincent oli ilmestynyt metsästä ja yritti edelleen osua naiseen. Valitettavasti Rosso oli nopea väistelemään ja pyrki lähitaisteluun. Yuffie näki Vincentin metallihansikkaan välähtävän, kun tämä puolustautui.

Samassa Mark oli jo siirtynyt lähemmäs häntä. Tämä pysytteli sen verran etäällä, ettei Yuffie päässyt iskemään asetta tämän kädestä. Jotain mies oli näköjään oppinut edellisestä kerrasta. Yuffie puristi kunaita kädessään, hän ei olisi halunnut satuttaa Markia, mutta kenties hänen olisi pakko.
”Yksikin väärä liike, ja ammun sinut”, nörtti uhkasi. Tämä kuulosti olevansa tosissaan. ”Pudota se veitsi.”

Yuffie ei suostunut päästämään kunaista irti. ”Mark, tiedän, että olet siellä jossain. Älä anna Neron voittaa, sinä olet parempi kuin hän, olet vahvempi. Sinä olet todellinen ihminen, hän on pelkkä hirviö”, hän yritti.
”Ei hän enää kuule sinua”, sanat lipuivat nörtin suusta. ”Olet myöhässä. Sinun olisi pitänyt vastata hänen tunteisiinsa aiemmin.”

Markin tunteisiin? Nero oli puhunut Markista, ei Vincentistä!

Yuffie henkäisi, hän ei ollut koskaan tajunnut. Hän oli pitänyt heitä vain ystävinä ja työtovereina, mutta Mark olikin halunnut jotain enemmän.

Nörtin sormi painui vasten liipaisinta. Luoti suhahti likeltä Yuffieta, ja sai hänet hypähtämään sivulle.
”Yuffie?” Vincentin huudahdus kuului kauempaa.
”Olen kunnossa!” Yuffie kiljaisi takaisin, mutta sai väistää uutta luotia.
”Pudota veitsi!” Nero vaati.
”Saat tulla pudottamaan sen kädestäni!” Yuffie huusi. Hän lähti liikkeelle, kaarsi vasemmalle ja pyrki nörtin selustaan. Tämä ampui, ja yhtäkkiä tuska repi hänen oikeaa jalkaansa. Hän putosi polvilleen ja kunai kirposi hänen otteestaan. Housujen kangas oli repeytynyt ja värjäytynyt punaiseksi. Pelkkä raapaisu. Hän tunsi aseen piipun painuvan ohimolleen. Kauempaa kantautui taistelun ääniä, Vincent ei ollut vieläkään päihittänyt Rossoa. Yuffie kuuli miehen huudahtavan, seuraavassa hetkessä tuli hiljaista. Kylmä kauhu puristi hänen sydäntään. Oliko Vincent..?

Tumma varjo piirtyi Yuffien yläpuolelle. Hän ei uskaltanut kohottaa katsettaan, mutta näki silti, kuinka muutama musta sulka leijaili alas.
”Rosso, riittää”, pehmeä ääni kuului ylempää. Yuffie tunnisti sen välittömästi, hän oli kuullut saman äänen Junonissa.
”Minä haluan viimeistellä hänet!” nainen kirkaisi.
”Minä haluan hänet elävänä, kanna hänet sisälle”, ääni vastasi. Kauhu möyri Yuffien sisälle. Rosso oli voittanut Vincentin! Mitä miehelle oli oikein tapahtunut? Miksei tämä enää pärjännyt naista vastaan? Olihan tämä pärjännyt aiemminkin!
”Alan kyllästyä sinun asenteeseesi. Tämä kaikki muuttuu vielä, kun Weiss on täysin toipunut!” Rosso kuului manaavan.
”Elämä on lahja Jumalattarelta, sitä ei pidä niittää lakoon suotta”, pehmeä ääni vastasi.
”Sinä ja sinun jumalattaresi!”

Yuffie oli selin tapahtumapaikkaan, joten hän ei nähnyt, mitä Rosso oikein puuhasi. Hän kuuli kuitenkin hiljaisen tömähdyksen, jota seurasivat lähestyvät askeleet.
”Tämäkö on tyttö, josta puhuit?” ääni kysyi Yuffien selän takana.
”Hän juuri, Yuffie Kisaragi, Wutain tuleva hallitsija”, Nero summasi. ”Tämän kehon edellinen omistaja on kovin kiintynyt häneen.”
”Ja silti olet vahingoittanut häntä”, ääni totesi.
”Hänellä ei ole merkitystä minulle.”

Ase siirrettiin pois Yuffien ohimolta, ja hän uskalsi vihdoin liikkua. Nouseminen oli vaikeaa, sillä reisi tuntui olevan tulessa. Yhtäkkiä punaisen nahkahansikkaan peittämä käsi ilmestyi hänen eteensä. Hän ei tarttunut siihen vaan otti sen sijaan tukea kivestä.

Vedettyään syvään henkeä Yuffie nosti katseensa. Neron katse oli halveksuva, mutta oli edelleen vaikea uskoa, että Mark olisi menetetty kokonaan. Yuffie ei yksinkertaisesti halunnut ajatella niin. Hän käänsi katseensa toiseen mieheen ja henkäisi. Punertavat hiukset, samansävyiset kuin Rosson, hivelivät tämän poskia, miehen iho oli kuulas, piirteet suorastaan kauniit ja silmät näyttivät hehkuvan. Makosilmät epäilemättä, ne toivat mieleen Cloudin, vaikkeivät olleet yhtä suuret. Miehellä oli ensimmäisen luokan SOLDIERin asu punaisen nahkatakkinsa alla ja selässään suuri, musta siipi. Yuffie nielaisi kuuluvasti. Sephirothin prototyyppi, siitä ei ollut epäilystäkään.

Nuori nainen ei ehtinyt miettiä asiaa sen kauempaa, kun hän näki Rosson raahaavan Vincentiä kohti elämänvirtalähteen toiselle puolelle rakennettua taloa. Hän nojasi raskaasti kiveen, vaikka olisi halunnut sännätä miehen luokse.
”Hän on elossa”, Sephirothin prototyyppi kertoi.
”Niin, te ette tulleet tänne tappamaan”, Yuffie mutisi ja loi tulisen silmäyksen mieheen.
”Muistat siis ensimmäisen kohtaamisemme?”
”Kolkkasit minut.”
”Mistä olen syvästi pahoillani.”
”Sanonko, minne voit työntää pahoittelusi?” Yuffie kiljaisi. ”Haluan, että vapautat Markin ja Shelken, ja päästät meidät menemään!”
”Valitettavasti en voi tehdä sitä”, mies vastasi. ”Tule, viedään sinut sisälle. Tohtori Valentine saa vilkaista jalkaasi.”
”Minä en tule sinun kanssasi mihinkään!” ninjaprinsessa ilmoitti ja yritti perääntyä. Jalkaan sattui, ja häntä huimasi.
”Hän on rasittava ja äänekäs, emmekä tarvitse häntä mihinkään”, Nero ilmoitti. ”Tosin… tunnen kummaa viehtymystä häntä kohtaan. Luulen, että se on kaikua kehon edellisen omistajan tunteista. Ehkä hänet pitäisi silti tappaa.”
”En näe syytä turhaan tappamiseen”, punahiuksinen mies vastasi ja astui lähemmäs Yuffieta, joka yritti edelleen perääntyä. Hän puri hampaansa yhteen ja pinkaisi juoksuun, vain kaatuakseen maahan parin askeleen jälkeen.

Yuffie kuuli askelien lähestyvän. Hän vei toisen kätensä kengänvarren lähelle ja veti hitaasti toisen kunainsa esille. Kun jompikumpi miehistä tulisi tarpeeksi lähelle, hän iskisi. Ehkä hän ei voinut voittaa molempia, mutta hyvällä tuurilla hän voisi saada toisen kukistettua. Kysymys vain kuului, oliko hänestä todella siihen? Nero oli vienyt Markin ruumiin, mutta Yuffie näki yhä ystävänsä, kun katsoi tätä. Sephirothin prototyyppi taas – hän ei välttämättä pärjäisi tälle.

Kun käsi kosketti Yuffien olkapäätä, hän kiepsahti ympäri ja löi kunailla. Kipu vihlaisi rannetta, kun veitsi iskettiin hänen kädestään, ennen kuin se ehti osua kohteeseensa. Myös jalka valitti liian nopeasta liikkeestä, ja tuska nosti kyyneleet hänen silmiinsä. Hän yritti tähdätä miehen suuntaan muutamaa yksinkertaista, tehokasta lyöntiä, mutta tämä torjui jokaisen vaivattomasti ja käsittämättömällä nopeudella.
”En halua kolkata sinua uudestaan”, mies huomautti. ”Etkö sitä paitsi halua nähdä ystäväsi? Rosso vei hänet sisälle.”
”Vincent!” Yuffie huudahti. Tiedä, mitä se sekopäinen punapääeukko tekisi miehelle! Sillä naisella oli murhanhimo verissä.

Ennen kuin Yuffie ehti kunnolla tajuta, punahiuksinen mies oli nostanut hänet syliinsä ja noussut ilmaan. Tämä lensi vaivattomasti elämänvirtalähteen ylitse talolle ja laskeutui sen kuistille. Vaikka Yuffie protestoi ja vaati päästä alas, tämä kantoi hänet sisälle ja laski tuoliin istumaan. Vincent makasi kauempana sängyllä, ja joku oli kumartunut tämän puoleen. Miehen kasvot olivat osittain veren peitossa.

Yuffie kimposi jaloilleen, mutta ei kyennyt ottamaan juoksuaskelia. Hän painoi käden reittään vasten ja kynkkäsi kohti sänkyä. Käsi ilmestyi tukemaan häntä, mutta hän riuhtaisi vapaaksi otteesta ja miltei kaatui. Viime hetkellä hän sai kuitenkin kiinni sängyn reunasta.
”Vincent?” Mies ei vastannut hänelle, mutta tämän puoleen kumartunut henkilö kääntyi.
”Kas, Yuffie Kisaragi. Päätit sittenkin tulla tänne”, mies hymähti.
”Sinä!” Yuffie sähähti. Punaiset silmät olivat niin tutut, niin samanlaiset kuin Vincentillä. Miehen kasvoille nousevassa virnistyksessäkin oli tuttuja piirteitä, vaikkei Vincent virnuillut juuri koskaan.
”Tohtori Valentine, onko mies vaarassa?” Sephirothin prototyyppi kysyi.
”Hän sai iskun päähänsä, mutta se ei ole hengenvaarallinen. Avohaava on parempi vaihtoehto, jos veri olisi jäänyt nostamaan kallonsisäistä painetta, seuraukset olisivat voineet olla kohtalokkaat”, Vincentin isä vastasi. ”Hän selviää, mutta haava vaatii tikkejä.”
”Hyvä. Kun olet hoitanut hänet, vilkaise tyttöä. Nero ampui häntä jalkaan.”
”En ryhtynyt tehtävään paikatakseni tunkeilijoita”, tohtori murahti.
”Miten voit puhua Vincentistä noin välinpitämättömästi?!” Yuffie huudahti. Hän puristi haavaa reidessään, ja tunsi olonsa huonoksi. Vain naarmu, ei se ollut vakavaa, hänen oli pidettävä itsensä kasassa.

Mies ei vastannut, hymähti ainoastaan. Ei ollut vaikea päätellä, mistä Vincent oli perinyt tapansa pysytellä vaiti syytöksiä kuullessaan.
”Genesis, tarvitsen työrauhan. Tyttö ei ole välittömässä vaarassa, vie hänet hetkeksi muualle”, tämä vaati.
”En jätä Vincentiä!” Yuffie ilmoitti.
”Jos hän on sinulle noin tärkeä, annat minun tehdä työni etkä roiku siinä kiljumassa”, mies murahti hänelle.

Genesikseksi kutsuttu mies tarttui Yuffieen ja raahasi hänet toiseen huoneeseen, vaikka hän yritti taistella vastaan. Ovi pamahti kiinni, ja Vincent jäi sen toiselle puolelle. Yuffie päätyi uudestaan tuoliin istumaan. Tämäkin huone oli tarkoitettu sairaanhoidollisiin toimenpiteisiin, ja tällä kertaa hän jopa vilkaisi ympärilleen. Huoneen perukoilla oli makotankki, jossa lepäsi… voi pyhä Leviathan! Oliko tuo todella Weiss? Yuffie tuijotti hopeahiuksista miestä uskomatta silmiään.
”Ymmärrän huolesi ystäväsi vuoksi”, Genesis totesi. ”Myös minulla oli kerran ystäviä, joiden puolesta olin valmis antamaan kaiken. Valitettavasti elämä ei mennyt niin kuin kuvittelin.”
”Minua ei kiinnosta”, Yuffie töksäytti. Hän ei suostunut edes katsomaan mieheen päin. Tämä oli vihollinen, tämä yrittäisi taatusti valehdella hänelle, joten tämän jutuille ei kannattanut antaa minkäänlaista painoarvoa. ”Missä Shelke on?”
”Hän on lepäämässä omassa huoneessaan”, Genesis vastasi.

Nyt Yuffien oli pakko kääntää katseensa punahiuksiseen mieheen. ”Omassa huoneessaan?” hän toisti. Aivan kuin Shelke olisi asunut tässä talossa eikä olisi ollutkaan vanki. Oliko likka tosiaan petturi?
Genesis nyökkäsi. ”Teimme aamulla joukon kokeita, ja hän on nyt väsynyt.”
”Te siis tosiaan sieppasitte hänet ja nyt pidätte häntä koekaniinina?” Yuffie varmisti. ”Shinra ei koskaan muutu.”
”Tällä ei ole mitään tekemistä Shinran kanssa, ja Shelke on täällä vapaaehtoisesti. Siksi en voi päästää häntä mukaasi”, Genesis selvitti. ”Totta, sieppasimme hänet, mutta hän jäi tänne, kun kuuli tilanteesta. Hän halusi auttaa.”
”Niin varmaan, Shelke ei edes tiedä, mitä se käsite tarkoittaa”, Yuffie tuhahti ja mulkoili miestä.
”Tuomio on yksin Jumalattaren käsissä, ihmisen ei pidä sitä toiselle langettaa”, mies vastasi.
”Mitä tuo oli tarkoittavinaan?”
”Tuomitset hänet liian herkästi.”

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Yuffie tarkasteli laitteita, muttei juurikaan ymmärtänyt niiden tarkoitusta. Paikalla oli myös joukoittain koeputkia, neuloja ja muuta iljettävää laboratoriovälineistöä, jota epäilemättä käytettiin ihmiskokeisiin. Tietokone oli päällä ja sen viereen oli asetettu mikroskooppi. Yksi hylly oli pyhitetty pelkästään kansioille ja irrallisille kovalevyille. Siinä olivat varmasti levyt, jotka oli riistetty Junonin tukikohdasta.

Pitkän tovin kuluttua huoneen ovi kävi, ja Vincentin isä astui sisälle. Tämä käveli suoraan Yuffien eteen ja vilkaisi häntä.
”Riisu housusi.”
”Mitä? En todellakaan riisu!” Yuffie kiljaisi.
”En voi tutkia jalkaasi, jos sinulla on housut ylläsi.”
”Ei sitä tarvitse tutkia.”

Huoneessa kantautui syvä huokaisu. Se olisi voinut kuulua Vincentille, mutta kantautui kuitenkin Genesiksen huulilta.
”Vamma on tarkistettava. Tulehtuneena se on vaaraksi sinulle. Varusteistasi päätellen olet ninja, etkö niin?” punahiuksinen mies tarkisti. Yuffie suostui nyökkäämään, jolloin tämä jatkoi: ”Ninjana tiedät kyllä, miten vaarallisia haavat voivat olla.”
”Se ei tarkoita, että haluaisin keikistellä alushoususillani vihollisteni edessä! Saamarin tirkistelynhaluiset äijät!” Yuffie kiljui.
”En suosittelisi jatkamaan huutamista. Weiss ei ole iloinen, jos herää kesken levon”, Vincentin isä huomautti. ”Toisekseen minua eivät sinun alushoususi voisi vähempää kiinnostaa. Teen tämän vain, koska olet arvokkaampi elävänä kuin kuolleena. Jos et nyt riisuudu vapaaehtoisesti, voimme hoitaa asian myös vähemmän miellyttävällä tavalla.”
”Minä voin poistua paikalta, koska koet tilanteen selvästi kiusalliseksi”, Genesis tarjoutui ja käveli ovelle.
”Älä mene vielä”, Vincentin isä kuitenkin totesi. ”Saat pidellä tyttöä paikoillaan, jos hän ei suostu yhteistyöhön.”

Yuffie nielaisi ja katsoi miehestä toiseen. Tutun punaiset ja toiset makohehkuiset silmät vastasivat taipumattomina hänen katseeseensa. Tämä ei ollut todellista, näin ei voinut käydä.
”Se on omaksi parhaaksesi. Haluat varmasti olla kunnossa, kun ystäväsi herää”, Genesis huomautti. Jälleen Yuffie jäi mulkoilemaan miestä, tämä käyttäytyi omituisesti. Tämä oli kohtelias ja tyyni, ei samanlainen sekopää kuin Sephiroth. Saattoi kuitenkin olla, että tämän hulluus ei vain ollut vielä paljastunut. Ei ollut mitään syytä luottaa mieheen, vaikka tämä esitti olevansa huolissaan hänestä. Toisaalta jalka oli parempi saada kuntoon mahdollisimman nopeasti, sillä jos Yuffie aikoi taistella tiensä ulos tästä rakennuksesta, hänen täytyi olla terve.
”Hyvä on sitten”, hän luovutti, tältä erää.

Genesis oli astumassa oven ulkopuolelle, mutta Vincentin isä loi epäilevän silmäyksen Yuffien suuntaan.
”Tyttö on yrittänyt temppuja ennenkin. En halua, että hän kokeilee niitä minuun”, mies huomautti. ”Jää vahtiin.”
”Et kyllä tasan tuijota!” Yuffie älähti.
”Lupaan, etten katso”, Genesis sanoi ja käänsi selkänsä hänelle. ”Takaan kuitenkin, että jos yrität vahingoittaa tohtori Valentinea…”
”Olen ihmisiksi”, Yuffie tuhahti. Vaivalloisesti hän nousi tuolista ja avasi housunsa. Toisen lahkeen hän sai helposti kiskottua alas, mutta toisen laskeminen teki kipeää, osa kankaasta oli painunut haavaan. Hän puri huultaan ja pakottautui riisumaan vaatekappaleen yltään. Onneksi hän oli sentään laittanut ylleen tavalliset alushousut stringien sijaan, joten hän ei joutunut esittelemään koko takamustaan miehelle.
”Hyvä, mene makaamaan tuolle pöydälle ja pysy paikoillasi”, tohtori käski häntä. Tilanne ei miellyttänyt Yuffieta, mutta hänellä ei tainnut olla vaihtoehtoja, joten hän totteli. Vielä hän näyttäisi, miltä tuntui Wutain valkoisen ruusun kosto.

Vincentin isä veti kumihanskat käsiinsä, ennen kuin kumartui tutkimaan haavaa Yuffien jalassa. Ninjaprinsessa puristi pöydän reunoja, kun mies nyppi kankaan säikeitä pinseteillä pois. Hän ei aikonut pihahtaakaan koko operaation aikana. Pudistusaine kirveli kamalasti ja nostatti uudet kyyneleet hänen silmiinsä, mutta hän puri huultaan ja pysytteli hiljaa. Mies tuntui operoivan haavan parissa ikuisuuden, sekunnit muuttuivat minuuteiksi, minuutit tunneiksi. Yuffie ei varsinaisesti pelännyt kipua, mutta ei hän siitä nauttinutkaan. Tilannetta pahensi, että lääkärinä toimi vihollisjoukkojen hullu tiedemies.
”Vielä yksi juttu, sitten voit nousta ja pukeutua”, Vincentin isä sanoi, kun Yuffien sisäisen kellon mukaan oli vierähtänyt vähintään kolme tuntia. Hän vilkaisi miestä ja näki tämän kohottavan ruiskun. Kellertävää nestettä purskahti ruiskun kärjestä, kun tämä naputteli sitä ilmakuplien varalta ja painoi mäntää. Mies laski käden Yuffien reidelle, ja silloin häneen tuli liikettä.
”Et kyllä pistä minuun mitään!” hän kiljaisi ja yritti karkuun.
”Genesis!” Vincentin isä karjaisi.

Yuffie ei päässyt mihinkään, kun voimakkaat kädet tarttuivat häneen. Genesis puristi toisella kädellä hänen yläruumiinsa omaa rintaansa vasten ja piteli toisella kiinni hänen reidestään. Hän ei voinut kuin katsella, kuinka kellertävänvihreä neste pistettiin häneen. Se poltteli ja kirveli niin paljon, että huuto karkasi hänen huuliltaan.

Kun tohtori veti neulan pois, Genesis irrotti otteensa. Yuffie haukkoi henkeään ja puristi reittään.
”Mitä se oli?”
”Lääkettä. Et tarvitse nyt antibiootteja”, Vincentin isä vastasi. ”Olen kehittänyt sen itse. Se edistää paranemista. Olen lähellä läpimurtoa, kunhan saan siitä vielä tehokkaamman…”
”Niin, mutta mitä se oli?” Yuffie vaati saada tietää. ”Tuo ei sano mitään.”
”Et tarvitse tietoa”, mies tuhahti. ”Genesis, etkö voisi lukita häntä johonkin? Nero oli varsin oikeassa kutsuessaan häntä rasittavaksi.”
”Haluan nähdä Vincentin!” Yuffie kuitenkin huudahti. Hän ei tuntenut oloaan erityisen hyväksi, mutta hänen oli saatava tietää, missä kunnossa mies oli.
”Näet hänet myöhemmin… ehkä”, tohtori töksäytti ja astui ulos ovesta.

Genesis ilmestyi uudestaan Yuffien luokse ja ojensi hänelle housuja. Hän otti ne vastaan ja ryhtyi kiskomaan ylleen. Reittä kuumotti kamalasti, ja hänellä oli inhottava olo.
”Sinun on parempi mennä nyt lepäämään”, punahiuksinen mies ilmoitti. ”Voit majoittua Shelken huoneeseen.”
”Mikset lukitse minua selliin tai jotain?” Yuffie kummasteli. Mies totisesti oli epäilyttävä.
”Meillä ei ole sellaista, sitä paitsi se olisi epäkohteliasta. Minulla ei ole pienintäkään syytä vahingoittaa sinua. Kuten tohtori Valentine sanoi, olet arvokkaampi elävänä. Mitä paremmassa kunnossa, sen arvokkaampi.”
”Aiot siis käyttää minua johonkin?” Yuffie varmisti.
”Jos minun on pakko. Nauti siihen asti vieraanvaraisuudestamme”, mies vastasi.

Yuffie laskeutui pöydältä ja keplotteli housut ylös asti. Se oli edelleen vaikeaa, sillä jalka ei tuntunut tottelevan kunnolla. Enää hän ei jaksanut välittää, mitä Genesis mahdollisesti näki. Tässä tilanteessa se taisi olla yhdentekevää. Hänen silmissään välkkyi tähtiä ja häntä oksetti, päässäkin pyöri.
”Hmmm, vaikuttaa siltä, että reagoit hyvin vahvasti”, Genesis huomioi. ”Onko sinuun koskaan pistetty makoa tai tehty muita tieteellisiä kokeita?”

Makoa? Voi Ifrit, sitäkö se kellertävän vihreä neste oli ollut? Yuffie puisteli päätään, mutta liike sai olon vain pahenemaan.
”Olet siis vain tavallinen ihminen. Toivottavasti elimistösi ei hylji lääkettä.”

Yuffie ei saanut vastattua. Hän horjahti, mutta mies nappasi hänet kiinni, ennen kuin hän ehti iskeytyä lattiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!