21. maaliskuuta 2018

Projekti S. R.: Luku 27

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 27





Vincent avasi silmänsä hitaasti. Hänen päätään särki ja valo vihloi silmiä heti, kun niitä erehtyi raottamaankin. Hän huokaisi ja yritti kohottaa kättään hieroakseen otsaansa. Ranne oli kuitenkin kiinni jossain. Hän liikautti toista vain huomatakseen myös sen olevan kiinnitetty tiukasti.

Mies pakottautui nostamaan päätään. Hän oli kirkkaasti valaistussa huoneessa, joka sai hänen vatsansa miltei kääntymään ylösalaisin. Koeputkia, neuloja, tietokone, kasoittain papereita, mikroskooppi ja muita tutkimusvälineitä. Kaiken lisäksi hän oli lepositeillä kiinni sängyssä.

Hojo oli Vincentin ensimmäinen ajatus. Hän ei halunnut tämän kaiken tapahtuvan uudelleen. Hän riuhtoi käsiään, mutta siteet eivät antaneet periksi. Miten, miten tämä oli mahdollista? Mitä oli tapahtunut?

Vincent yritti estää paniikkia nousemasta. Hän kelasi muistojaan, Rosson kanssa oli tapahtunut jotain. Hän oli aiemmin onnistunut päihittämään naisen, mutta tällä kertaa… hän ei kyennyt muistamaan kunnolla.

Yuffie!

Missä tyttö oli? Oliko tämäkin kaapattu vai oliko tämä päässyt karkuun? Vincentin olisi päästävä irti sängystä välittömästi. Hän keräsi voimansa ja nykäisi oikealla kädellään. Sänky päästi narahduksen ja side tuntui antavan vähän periksi, ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta hän olisi saanut kätensä irti.

Huoneen ovi avautui ja sisälle astui valkoiseen takkiin pukeutunut mies, jonka Vincent tunnisti heti. Ei Hojo, mutta tämäkään tulija ei ilahduttanut häntä.
”Kuulostikin siltä, että olet herännyt”, isä totesi. ”Sinuna ottaisin rauhallisesti.”
”Missä Yuffie on?” Vincent ärähti. ”Mitä olet tehnyt hänelle?”
”Kas, kas, hänkin oli kovin huolissaan sinusta”, isä vastasi. ”Hän on nyt unessa.”

Vincent riuhtoi käsiään, mutta siteet eivät vieläkään antaneet periksi. Kuinka paljon hän olikaan menettänyt voimistaan Chaoksen poistumisen myötä? Juuri nyt hän olisi tarvinnut petoa, vaikkei olisi halunnut myöntää asiaa edes itselleen.
”Tohtori Valentine?” utuinen ääni kantautui käytävästä ja hetkeä myöhemmin tuttu hahmo ilmestyi ovensuuhun.
”Shelke! Pakene!” Vincent huudahti tytölle.
”Miksi?” Shelke kummasteli ja katsoi miestä pitkään. ”Tohtori Valentine, en usko, että Vincent tarvitsee siteitä.”
”Ne ovat varotoimenpide, jos hän ei suostu yhteistyöhön”, isä tuhahti. ”Juuri nyt hän ei näytä kovin halukkaalta.”

Shelke nyökkäsi surullinen ilme kasvoillaan ja käveli sisälle huoneeseen. Pikkutyttö tuli Vincentin sängyn luokse ja laski käden hänen käsivarrelleen.
”Olen pahoillani, Vincent Valentine”, tämä lausui. ”Miksi tulit tänne? Sinun ei olisi pitänyt.”
”Hakeakseni sinut takaisin”, Vincent vastasi. Hän lakkasi riuhtomasta, mutta inhosi siteiden aiheuttamaa avuttomuuden tunnetta.
”Minä en halua tulla takaisin”, Shelke kertoi.
”Mikset?” mies ähkäisi.
”Kukaan ei oikeasti välittänyt minusta, olin vain taakka. Täällä minua tarvitaan, tämä paikka on minun oikea kotini.”
”Mitä valheita olet syöttänyt hänen mieleensä?” Vincent suuntasi seuraavat sanat isälleen.
”Valheita? Kerroin vain totuuden. Sinä sen sijaan särjit hänen sydämensä ja loukkasit häntä syvästi, osoitit täydellisesti, miten olet ottanut oppia isästä”, kuului vastaus.

Vincent ei kyennyt vastaamaan. Oli totta, että hän oli särkenyt Shelken sydämen, mutta hän ei ollut voinut tehdä muuta. Tytön tunteet eivät olleet aitoja, ne eivät kuuluneet tälle, eikä hän olisi koskaan kyennyt vastaamaan niihin. Totuuden kertominen oli ollut parempi vaihtoehto kuin valheellisen toivon elätteleminen.
”Merkillinen tapaus tämä pikku-Shelke”, isä jatkoi ja silitti tytön hiuksia. ”Kiehtova suorastaan, ja hän on ollut suureksi avuksi tutkimustyössäni.”
”Minä haluan olla avuksi”, Shelke vastasi.

Uskomatta silmiään Vincent tuijotti näkyä. Hän ei muistanut isän koskaan silittäneen hänen hiuksiaan tai muutenkaan osoittaneen välittämistä. Tämä oli vain käskenyt häntä kasvamaan isoksi ja olemaan mies.
”Shelke, sinun pitäisi mennä syömään”, isä kuitenkin huomautti pian. ”Minä jään tänne vielä hetkeksi keskustelemaan Vincentin kanssa.”
”Päästäthän hänet pian irti?” tyttö varmisti.
”Jos hän käyttäytyy kunnolla”, mies murahti.

Shelke nyökkäsi ja juoksi pois huoneesta. Jokin tässä oli muuttunut, tämä oli vapautuneempi kuin ennen. Vincentin oli vaikea uskoa näkemäänsä, mutta kenties tyttö todella viihtyi hänen isänsä seurassa. Valitettavasti Vincent tiesi kokemuksesta, ettei mieheen ollut luottaminen.

”Erinäisten lähteiden kautta minulle selvisi, ettet vanhene”, isä aloitti. ”Tieto oli kuitenkin vaillinaista ja hajanaista, kunnes Shelke paljasti minulle jotain.”

Lucrecian muistot. Shelke tiesi tasan tarkkaan, mitä Vincentille oli tapahtunut reilut kolmekymmentä vuotta sitten.
”Ajattelin, että sinun tutkimisesi täydentäisi vanhan kokeeni, jonka aloitin parisenkymmentä vuotta sitten”, isä jatkoi. ”Valitettavasti jouduin toteamaan olevani väärässä. Lucrecia ei onnistunut täydellisesti.”
”Mitä tarkoitat?” Vincent pakotti kysymyksen ulos.
”Solunäytteesi paljasti sinun vanhenevan samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. Et ole mitenkään erikoinen.”

Chaos. Vincentin ikääntyminen oli pysähtynyt pedon takia. Kenties se oli alkanut taas nyt, kun demoni oli poissa. Hänestä oli oikeasti tullut ihminen, tavallinen ihminen. Ei, ei täysin tavallinen. Hojo oli työntänyt hänen elimistöönsä niin paljon myrkkyjä, ettei hänestä luultavasti koskaan enää tulisi täysin normaalia.
”Tai no, et ole sen erikoisempi kuin muutkaan makolla kyllästetyt ihmiset”, isä korjasi. ”Lucrecian raporttien mukaan sinuun siirrettiin myös Jenova-soluja, mutta en löytänyt niistä merkkejä. Kenties ne ovat ehtineet kuolla pois. Täytyy sanoa, että tämä on kiehtovaa. Näytät paljon nuoremmalta kuin minä, vaikka sinun pitäisi olla kahdeksan vuotta vanhempi kuin minä.”

Vincent räpytteli silmiään. Mitä isä oli juuri sanonut? Ei hän voinut olla tätä vanhempi, ei kukaan ollut omaa isäänsä vanhempi. Jokin ei nyt täsmännyt, vai oliko hän kuullut väärin?
”Uskon, että Chaoksella on jotain tekemistä asian kanssa. Toisaalta sinä edelleen ikäännyt. Keksitkö keinon päästä eroon demonista kuolematta itse?”
”Kuka sinä olet?” Vincent vastasi kysymykseen kysymyksellä.

Mies nauroi ja hetkeä myöhemmin tämän kasvoille kohosi tyytyväinen virnistys. ”Väitätkö, ettet tunnista minua, Vincent?” tämä tiedusteli. ”Minä tunnistin sinut heti, kun näin silmäsi. Olet erinäköinen kuin valokuvissa, totta, mutta silti tunnistettavissa. Isän kultapoika, täydellinen yksilö, Turk, jolle järjestyi työpaikka Shinran kartanosta.”
”En tunnista sinua”, Vincent joutui myöntämään. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kenen kanssa hän oikein keskusteli.
”Eikö hän koskaan puhunut minusta? Minä sain kuulla sinun erinomaisuudestasi lakkaamatta”, toinen mies puuskahti. ”No, toisaalta olin aina sinun varjossasi. Hän ei tainnut koskaan välittää oikeasti.”
”Kuka?”
”Isä”, mies vastasi Vincentille. Hän tunsi sydämensä paukuttavan rintaansa vasten. Yleensä hän ei reagoinut näin voimakkaasti, mutta nyt reaktio oli väistämätön. Tarkoittiko toinen… ei tämä voinut tarkoittaa?
”Sinun isäsi?” Vincent varmisti.
”Ja sinun myös.”

Totuus iski vasten kasvoja. Vincent tuijotti toista miestä nyt täysin uusin silmin, vihdoin kävi järkeen, miksi tämä näytti niin nuorelta. Tämä näytti juuri sen ikäiseltä kuin tämän kuuluikin näyttää, jos kerran oli Vincentiä kahdeksan vuotta nuorempi. Hän ei ollut koskaan tiennyt, että hänellä oli veli. Sen enempää äiti kuin isäkään ei ollut maininnut asiasta. Itse asiassa heillä ei mitenkään voinut olla sama äiti, muuten Vincent olisi tiennyt, sillä hän oli kuitenkin asunut äitinsä kanssa, kunnes oli päätynyt Shinralle töihin. Äiti ei olisi pystynyt salaamaan veljeä häneltä.

Vincent suoritti pikaisen laskutoimituksen mielessään. Hän oli ollut juurikin kahdeksanvuotias, kun isä oli lähtenyt kävelemään. Sitä ennen hänen vanhempansa olivat riidelleet jatkuvasti, sitä oli jatkunut jo vuoden tai jopa pari. Oli vaikea muistaa tarkasti, koska oli kulunut niin paljon aikaa ja tuskaiset päivät olivat sulautuneet toisiinsa yhdeksi vyyhdeksi. Kuinka paljon he äidin kanssa olivatkaan kärsineet isän tekojen takia… miehen oli täytynyt saada toinen lapsi samoihin aikoihin, kun tämä oli vihdoin lähtenyt. Kenties tämä oli ylläpitänyt rinnakkaissuhdetta jo vuosia.

”Huomaan järkytyksestäsi, ettet tosiaan tainnut tietää, millainen isämme todella oli”, sängyn vierellä seisova mies totesi. ”Hän osasi olla hurmaava käytökseltään, mutta todellisuudessa hän oli pelkkä hirviö. Sinä et taatusti tiennyt siitä mitään, olit hänen suosikkinsa.” Varsinainen suosikki. Jos suosikkilapselle kerrottiin päivittäin, miten kelvoton tämä oli ja kehotettiin kasvamaan äkkiä aikuiseksi, miten muita lapsia kohdeltiin?
”Tiedän varsin hyvin, millainen hän oli”, Vincent tuhahti. ”Hän on siis kuollut?”
”Kyllä. Hän menehtyi laboratorio-onnettomuudessa, kun tankki, jossa P-ainetta säilytettiin, räjähti ja hän joutui kosketuksiin sen kanssa. Huhut kertovat, että hän pelasti naisystäväsi hengen uhraamalla itsensä, mutta en jaksa uskoa sitä.”

Isä oli pelastanut Lucrecian hengen? Myös Vincentin oli vaikea uskoa sitä todeksi, mutta jotain todellisuuspohjaa kertomuksella saattoi olla. Hän oli kyllä kuullut, että kartanon laboratoriossa oli sattunut onnettomuus, mutta yksityiskohtia hänelle ei ollut kerrottu. Se oli tapahtunut hieman ennen kuin Lucrecia… hieman ennen kuin Lucrecia oli aloittanut loputtomat anteeksipyyntönsä ja vaihtanut Vincentin Hojoon.

Vincent nielaisi. Hän uskoi aavistavansa vihdoin, mitä Lucrecia oli pyydellyt anteeksi. Oliko tämä tapahtuneen takia heittäytynyt Hojon syliin? Vai oliko tämä halunnut oikeasti hullun tiedemiehen? Vincent ei koskaan saisi vastausta, sillä… ei, hän voisi saada vastauksen. Shelke tiesi totuuden, mutta halusiko hän todella kysyä? Hänen ja Lucrecian tarina oli kirjoitettu loppuun.

Mies pakottautui ajattelemaan muuta. Hän tuijotti veljeään, näki omat piirteensä, mutta myös selkeitä eroja. Tämä oli tullut enemmän isään kuin hän. Samassa hän muisti Reeven tiedostot, joita oli vilkaissut Sheralla.
”Isä työskenteli Neron parissa parikymmentä vuotta sitten. Ei hän voinut kuolla Nibelheimissa”, Vincent huomautti ääneen.
”Ei työskennellyt, minä työskentelin”, veli korjasi. ”Hän teki kyllä P-aineesta kattavat muistiinpanot ennen menehtymistään. Niiden ja tohtori Crescentin Chaos-teorian avulla pääsin hyvin pitkälle. Monet sikiöistä kuitenkin menehtyivät, samoin heidän äitinsä. Sitten löysin täydellisen naisen. Hän oli juuri synnyttänyt terveen pojan, josta näki heti, että hänessä oli ainesta vaikka mihin. Olet tainnut tavatakin hänet.”
”Weiss”, Vincent mutisi.
”Aivan. Valitsin hänen äitinsä uudeksi koekappaleeksi ja käytin omia sukusolujani hedelmöitykseen. Olin myös oppinut, ettei P-ainetta kannattanut pistää sikiöön raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana…”

Vincent ei enää kuunnellut toisen sanoja. Järkytys muhi syvällä hänen sisimmässään ja jäädytti hänet. Hänellä oli velipuoli, hän ei todellakaan osannut iloita asiasta. Veli näytti tulleen isään muutenkin kuin ulkonäöllisesti. Vincent oli päätynyt Turkiksi, mutta veli oli valinnut tieteen, omistautunut sille yhtä intohimoisesti kuin isä… tai Hojo… tai Lucrecia. Hojo oli kenties osuvin vertaus, sillä myös Vincentin veli oli sortunut käyttämään omaa lastaan koekaniinina. Siinä missä Hojo oli leikkinyt makon ja Jenova-solujen kanssa, oli tämä mies käyttänyt salaperäistä P-ainetta.
”Mitä P-aine on?” Vincent kysyi ja keskeytti veljensä selityksen.
”Pimeyttä, saastunutta elämänvirtaa”, tämä vastasi. ”Ilman isää ja tohtori Crescentin Chaos-tutkimuksia sitä ei olisi kenties koskaan löydetty, mikä menetys se olisi maailmalle ollutkaan.”

Pimeyttä, josta myös Chaos oli peräisin. Samaa Pimeyttä, jota Nero oli käyttänyt aseenaan. Uudeksi järkytyksekseen Vincent tajusi, että Nero oli hänen veljenpoikansa. Oliko Valentinen suku kenties kirottu? Ehkä punaiset silmät vihjasivat, miten paholaismaisia suvun miehet oikeasti olivatkaan.
”Sinä et edes kuuntele!” veli ärähti.
”Pahoittelen”, Vincent tuhahti. Häntä eivät toisen puheet oikeastaan edes kiinnostaneet, hän halusi vain pois tästä paikasta. Mitä hänen pitäisi tehdä? Shelkeä ei missään nimessä voinut jättää tuon miehen armoille, Rosson käsittelystä nyt puhumattakaan. Sitten oli Nero, joka oli vallannut Markin ruumiin… ja Yuffie, ninjaprinsessakin oli tässä samassa paikassa, Vincent ei vain tiennyt missä tarkalleen ottaen. Valitettavasti hän myös tajusi, ettei voisi mitenkään pelastaa kaikkia yksin, hän tarvitsisi apua. Kuinka pian Cloud ja toiset eksyisivät Mideeliin etsimään heitä? Cait oli varmasti antanut suunnan, mutta tajuaisivatko nämä tulla tutkimaan tuhoutunutta kylää?

Paras vaihtoehto taisi olla pelata aikaa. Veli ei vaikuttanut varsinaisesti vaaralliselta, ainakaan tämä ei juuri nyt osoitellut Vincentiä aseella. Toisaalta eipä tällä ollut syytä odottaa uhkaa hänen suunnaltaan niin kauan kuin hän makasi sidottuna sänkyyn.
”Miksi sieppasitte meidät?” Vincent kysyi. Veli vaikutti enemmän kuin halukkaalta puhumaan, joten kenties tämä lipsauttaisi arvokasta tietoakin.
”Ajattelin, että sinusta saattaisi olla hyötyä tutkimusprojektini viimeistelyssä”, veli kertoi. ”Olet kuitenkin alkanut taas vanheta, joten olin väärässä. Nyt olet pelkkää ylimääräistä painolastia.”
”Miksi siis olen edelleen elossa?”
”Shelke pitää sinusta kovin, ja toisin kuin sinä, minä en halua loukata häntä”, veli kertoi. ”Genesis myös painotti, että haluaa välttää turhaa tappamista. Hän maksaa palkkani, joten pelaan hänen säännöillään.”
”Genesis?” Vincent kysyi, mutta sai vastaukseksi vain hymähdyksen. Kyseessä oli luultavasti salaperäinen G. Miksi tämä oli palkannut Vincentin veljen? Mitä ihmettä Sephirothin biokemiallinen prototyyppi saattoi haluta?

Vincent tiesi, että paljastukset G:stä olisivat saattaneet olla hyvin tärkeitä, mutta hänen oli vaikea pitää ajatuksensa kurissa. Havainto oli hänelle uusi, yleensä hänen keskittymiskykynsä oli erinomainen. Nyt hänelle oli kuitenkin syötetty jo liikaa hämmentävää tietoa ja lisäksi häntä painoi huoli Yuffien ja Shelken puolesta. Pikkutyttö ei vaikuttanut olevan varsinaisessa vaarassa, mutta ei tämä toisaalta turvassakaan ollut, kun otti huomioon, millaiseen seuraan tämä oli päätynyt. Kenties Rosso tuntui tytöstä tutulta Deepgroundissa vietettyjen vuosien jälkeen, mutta turvallista tästä ei saanut tekemälläkään. Yuffie puolestaan… jos tämä oli nukkumassa, sen täytyi tarkoittaa pikemminkin, että tytölle oli sattunut jotain ja tämä oli tajuton. Se oli kokonaan Vincentin vika. Hänen ei olisi pitänyt ehdottaa makohehkun tutkimista, vaan hälyttää myös muut AVALANCHEn jäsenistä paikalle. Hän oli vienyt Yuffien suoraan vaaraan, suoraan taisteluun Rossoa vastaan. Tyttö osasi huolehtia itsestään, mutta tällä ei ollut mahdollisuuksia pärjätä makobuustatuille supersotilaille yksinään.

Vincent oli aiheuttanut Yuffielle vain harmeja. Hän oli sekoittanut tyttöparan pään, kun oli erehtynyt suutelemaan tätä. Mitä tahansa hänen sisimmässään olikaan menossa – hän ei edelleenkään kyennyt tai halunnut määritellä tuntemuksiaan tarkemmin – hänen ei olisi pitänyt sotkea Yuffieta asiaan. Hän ei ollut viime aikoina tarjonnut tytölle mitään muuta kuin hämmennystä ja kärsimyksiä. Hän ei ollut yhtään omaa isäänsä parempi, myös hän saastutti kaiken, mihin koski.

Mikä tarkoitti, ettei hänen olisi koskaan pitänyt koskea Yuffieen.

”Missä Yuffie on?” Vincent kysyi. Hän oli tytölle paljon velkaa, jotenkin hänen oli pelastettava tämä.
”Olet näemmä kiinnostunut kaikista muista kuin minusta, omasta veljestäsi”, veli puuskahti. ”Sanoin jo, että tyttöystäväsi on lepäämässä.”
”Miksi?”
”Nero ampui häntä jalkaan, ja minun oli operoitava haava. Joko operaatio tai lääke taisi uuvuttaa hänet, en tiedä vielä, mutta otin veri- ja solunäytteen varmuuden vuoksi.”
”Lääke?”
”Hmm, oma keksintöni. Olen kehitellyt sitä solurappeuman lopulliseen parantamiseen, mutta tällä hetkellä se pitää oireet poissa vain väliaikaisesti, eikä pitkäaikaisen käytön seurauksista ei ole vielä tietoa. Uskon kuitenkin, että jos saan sitä vahvistettua, solurappeuma voidaan pysäyttää lopullisesti”, veli lateli. ”Minun on vain keksittävä oikea yhdistelmä lähdeaineista, joita olen käyttänyt.”
”Miksi annoit sitä Yuffielle? Hän ei kärsi solurappeumasta.” Vincent tunsi raivonsa nousevan uudestaan. Hän muisti kyllä, että osa Tsvieteistä oli kärsinyt mainitusta sairaudesta, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä Yuffien kanssa.
”Lääke toimii erinomaisesti pieniin vammoihin, ne korjautuvat hyvin nopeasti. Solut uudistavat itsensä.”

Mitä se käytännössä tarkoitti? Solujen uudistuminen saattoi olla hyvä ajatus, mutta kenties seurauksena oli vanhenemisen pysähtyminen… tai syöpä, jos solut ryhtyisivät samalla jakautumaan hillittömästi. Mistä sitäkään tiesi? Vincent ei ollut erikoistunut biologiaan, hänen tietämysalueensa olivat muualla. Sen verran hän oli kuitenkin elämänsä aikana oppinut, ettei ollut hyvä asia, jos ihmiseen työnnettiin koevaiheessa olevia aineita. Hän ei pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että Yuffieen oli pumpattu jotain ylimääräistä. Jos hän ei olisi lähtenyt tutkimaan tämän kanssa Mideelin aluetta…

Vincent nykäisi käsiään. ”Päästä minut irti”, hän vaati veljeltään.
”Miksi ottaisin riskin?” tämä kuitenkin tuhahti. ”Saat pysytellä siinä, kunnes olen varma, että suostut toimimaan meidän ehdoillamme.”
”Ja ne ovat?”
”Pysyt täällä etkä yritä vahingoittaa ketään tai viedä Shelkeä pois”, veli luetteli. ”Aiomme pitää myös tyttöystäväsi. Pakko muuten mainita, että olet laskenut tasoasi. Lucrecia oli kaunis ja älykäs, samaa ei voi sanoa pikkuprinsessasta.”

Vincent tuhahti. ”En aio yrittää mitään. Haluan vain varmistua omin silmin, että Yuffie on kunnossa.”
”Minulla ei ole syytä luottaa sinuun.”
”Voit luottaa siihen, etten pysy tässä loputtomiin”, Vincent ilmoitti. Raivo kerääntyi yhä voimakkaampana hänen sisällään. Hän yritti pysytellä rauhallisena, mutta se ei ollut helppoa. Hän oli saanut tarpeekseen sairaalasängyistä, lepositeistä ja laboratorioista. Hän ei välittänyt nähdä yhtään sellaista enää, eikä hän totisesti aikonut jäädä tähän makaamaan.

Miehet tuijottivat toisiaan. Vincent ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella veljestään. Hän ei tuntenut tätä, mutta kaksi kohtaamista oli riittänyt vakuuttamaan hänet, ettei tämä ollut oikealla asialla. Hän ei tiennyt, mikä motiivi miestä ajoi, mutta veikkasi taustalla olevan samanlaista hulluutta kuin monella muullakin Shinran leivissä olleella. Vaikutti siltä, että tämä oli omistanut elämänsä tieteen tekemiselle kyseenalaisin keinoin ja vääristä syistä. Vincentin näkökulmasta tieteen oli tarkoitus palvella ihmiskuntaa, ei pyrkiä sen tuhoa kohti. Weissin ja Rosson kaltaisten auttamista ei voinut puolustella.

”En jaksa uskoa, että pääset irti lepositeistä”, veli tuumasi. ”Ei tule onnistumaan ilman Chaoksen voimia, nuo pitelisivät SOLDIERiakin ja sinä olet vain pahainen, entinen Turk.”

Veli kääntyi ympäri, käveli huoneen ovelle ja sammutti valot. Vincent erotti tämän vilkaisevan viimeisen kerran taakseen, ennen kuin poistui huoneesta ja sulki oven perässään. Hän kuuli avaimen kääntyvän lukossa.

~o~

Kun Yuffie heräsi, hänen katseensa osui ensimmäisenä digitaaliseen kelloon, joka näytti lähes kahta yöllä. Häntä heikotti edelleen, mutta paha olo ja tähdet olivat poissa, joten hän nousi hitaasti istumaan. Vaistomaisesti hän tarkasteli ympäristöään sekä kuulonsa että näkönsä avulla.

Yuffie ei muistanut, miten oli päätynyt tähän huoneeseen. Tämä oli jo kolmas kerta lyhyen ajan sisään, kun hän heräsi oudosta paikasta, eikä ajatus miellyttänyt häntä ollenkaan. Milloin hän oli hukannut kyvyn huolehtia itsestään? Hyvä on, hänessä oli aina ollut hieman sählääjän vikaa, mutta yleensä hän oli aina selvinnyt hankalistakin tilanteista kuin ihmeen kaupalla. Cid tosin valitti jatkuvasti, että Yuffie aiheutti päänsärkyä ja sydänkohtauksia muille AVALANCHEn jäsenille päättömillä toimillaan, mutta nuori nainen ei ollut ottanut puhisevan ukon puheita kuuleviin korviinsa. Ehkä niissä sittenkin oli perää? Pitäisikö hänen parantaa tapansa ja ryhtyä varovaisemmaksi?

Ajatus oli pysäyttävä. Yuffie ei ollut aiemmin kyseenalaistanut toimintatapojaan, mutta viime aikoina ne olivat vieneet hänet yhä pahempiin ongelmiin. Hän ei tiennyt, mitä hänen elimistöönsä oli ruiskutettu - mako oli vahva epäilys - eikä hänellä ollut aavistustakaan, mihin hänet oli viety. Myös Vincentin sijainti oli tuntematon, ja Shelken ja Markin pelastaminen oli epäonnistunut surkeasti. Yuffien toimintamallit eivät yksinkertaisesti enää toimineet, joten hänen olisi pakko keksiä jotain uutta.

Nuori nainen tunki kätensä housujensa taskuun vain todetakseen, että hänen kännykkänsä oli viety. Aseiden perään tuli turha varmasti kysellä, eiköhän joku ollut nekin korjannut parempaan talteen. Yuffie nousi hitaasti istumaan ja hieroi ohimoitaan. Peitto valahti hänen päältään - no, ainakaan tällä kertaa häntä ei ollut köytetty kovalle punkalle kolkkoon selliin, edistystä.

Laskiessaan jalkansa lattialle Yuffie tajusi, että myös hänen kenkänsä olivat teillä tietymättömillä. Hän yritti hahmottaa huoneen ympärillään paremmin, mutta oli niin pimeää, että hän erotti lähinnä huonekalujen ääriviivat. Oven alapuolelta kajasti himmeää valoa ja yksittäinen valokiila piirtyi huoneen lattiaan verhojen raosta.

Yuffie hiippaili varpaillaan ikkunaan ja veti verhot syrjään. Kuului niskakarvat nostattava kirskahdus, kun hakaset hankasivat kiskoja vasten. Hän pidätti hengitystään ja jäi kuuntelemaan, mutta kukaan ei vaikuttanut reagoivan ääneen.

Nyt huoneessa oli hieman valoisampaa. Sen toisella puolella oli sijaamaton sänky, jossa ei kuitenkaan nukkunut ketään. Yuffien kengät lojuivat sängyn vieressä, joten hän kiirehti laittamaan ne jalkaansa. Kunaita ei ollut palautettu niiden varsiin, mutta ei hän sitä ollut odottanutkaan.

Huone oli kaiken kaikkiaan hämmentävä. Sisustus oli yksinkertainen, korutonkin jopa, mutta samaan aikaan se oli hyvin selvästi tytölle tarkoitettu. Vaatteita lojui siellä täällä ja olipa huoneeseen varattu jopa kampauspöytä. Yuffie kohotteli kulmia näylle, hän ei osannut kuvitella, että Deepground panosti kaappaamiensa ihmisten mukavuuteen tällä tavoin. Mistä ihmeestä oli kyse?

Miettimättä enempää Yuffie hiipi huoneen ovelle. Sen toiselta puolelta ei kuulunut mitään, joten hän painoi kahvan alas. Hänen hämmästyksekseen ovi avautui vaivattomasti. Miksi ihmeessä se oli jätetty auki? Eikö hän kuitenkin ollut järjestön silmissä vihollinen? Kuinka typerä Genesis oikein oli? Yuffie tiesi, ettei Nero, saati sitten Rosso ollut typerys, eikä hän jaksanut uskoa, että Vincentin isäkään olisi ottanut turhia riskejä. Silti hänet oli jätetty lukitsemattomaan huoneeseen kuin hän olisi ollut vieras eikä vanki. Ehkä lääkeaineen olisi ollut tarkoitus pitää hänet pidempään tajuttomana? Silti tuollainen riskinotto oli typerää.

Yuffie puisteli päätään. Hänellä ei ollut tapana ajatella näin paljon, saati analysoida tilanteita. Hän oli tainnut viettää aivan liikaa aikaa Vincentin seurassa.

Kylmä pahoinvointi pyyhkäisi nuoren naisen ylitse, kun hän muisti korpinhiuksisen miehen. Vincent makasi jossain tajuttomana, ja tämän isä oli taatusti pistellyt tähänkin ties mitä aineita. Mies oli ehdottomasti pelastettava! Yuffie ei voisi antaa itselleen ikinä anteeksi, jos hän vain jättäisi Vincentin tänne. Hän halusi kyllä pelastaa myös Markin ja Shelken, mutta Vincent oli suuremmassa vaarassa kuin nuo kaksi yhteensä. Hänen olisi vaikka kannettava mies pois täältä. Hän oli raahannut Vincentin jo kerran ulos Nibelheimin kartanosta, hän pystyisi kyllä saamaan tämän pois myös Mideelistä, itse asiassa hänellä oli nyt jopa tavallista vahvempi olo, vaikka Ma... Nero oli ampunut häntä jalkaan.

Uusi havainto yllätti Yuffien jälleen. Hän tunnusteli jalkaansa housujen lahkeen lävitse. Side tuntui olevan paikallaan, mutta edes aristusta ei tuntunut. Hänen jalkansa vaikutti täysin terveeltä, kipu oli kadonnut kokonaan. Miten se oli mahdollista? Vamma ei ollut ollut suuren suuri, mutta kyllä sen paranemisen olisi kuulunut viedä reilusti aikaa. Paniikki Yuffien sisällä kasvoi, kenties hän oli ollut tajuttomana jo hyvin pitkään. Toisaalta silloin hän olisi tarvinnut tippaletkun ja ties mitä muita sairaalatarvikkeita... hän ei voinut sanoa olevansa alan asiantuntija, mutta kukaan ei maannut tajuttomana esimerkiksi viikkoa ilman asianmukaista hoitoa. Muutenhan sitä olisi kuivunut ja kuollut nälkään ja maannut kaiken lisäksi omissa ulosteissaan. Koska mitään tuollaista ei ollut tapahtunut, aikaa ei ollut voinut kulua kovinkaan paljon.

Miten ihmeessä hän sitten saattoi kävellä täysin normaalisti? Yuffie nielaisi. Mako alkoi olla ainoa todennäköinen vastaus. Kyseisellä aineella oli ilmiömäinen kyky korjata ihmiskehon pieniä - tai suurempiakin - vammoja, mutta sen tiedettiin myös aiheuttavan mutaatioita. Luultavasti kaikkia haittavaikutuksia ei edes vielä tunnettu. Kuinka suuri vaikutus olisi yhdellä pistoksella?

Kylmät väreet kulkivat nuoren naisen selkärankaa pitkin, kun hän astui himmeästi valaistuun käytävään. Se oli vain lyhyt käytäväntynkä, jonka varrella oli pari ovea. Missä tahansa Yuffie olikin, paikka ei ollut laitos, se muistutti enemmän jonkun kotia. Hän tosin muisti Genesiksen lentäneen hyvin tavallisen talon luokse ja raahanneen hänet sisälle. Vincentin isän työhuoneet olivat olleet selkeästi laboratorioita, mutta kenties talo oli muuten tavallisessa käytössä. Tämäkään havainto ei sopinut Yuffien mielikuvaan Deepgroundista.

Yuffie ei kurkistanut käytävällä oleviin huoneisiin vaan hiipi kauemmas ja kääntyi kulmauksesta. Käytävä jatkui kulman takana ja laajeni olohuoneeksi. Huh, kyseessä täytyi tosiaan olla tavallinen asunto. Jotain oli pielessä, jopa pahemmin kuin Yuffie oli edes osannut kuvitella. Toisaalta juuri nyt hänen mielikuvituksensa ei riittänyt kehittelemään vastauksia avoimiin kysymyksiin.

Olohuoneessa ei ollut valoja, mutta seuraavassa huoneessa sen sijaan oli. Sieltä kantautui astioiden kilinää, joten kyseessä täytyi olla keittiö. Yuffie sipsutti ovelle ja kurkisti sisään. Samalla hetkellä huoneessa ollut henkilö käännähti ympäri ja loi häneen murhaavan katseen.
”Sinä!” Yuffie älähti punahiuksiselle naiselle. ”Mitä teit Vincentille?”
”En mitään, mistä hän ei toipuisi… valitettavasti”, Rosso tuhahti.

Yuffie mulkoili naista, joka vastasi katseeseen yhtä vihaisesti. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja puri hampaansa yhteen. Eukko saisi vielä katua tekojaan. Ikävä kyllä Yuffie tiesi varsin hyvin, ettei hän pärjännyt naiselle taistelussa. Tämä oli epäinhimillinen makobuustattu friikki, jollaista vastaan hänellä ei ollut mahdollisuuksia.

Vai oliko sittenkin? Hän tunsi olonsa tavallista vahvemmaksi, häneen oli ehkä pistetty makoa. Toisaalta Rosso oli varmasti saanut ainetta enemmän.
”Häivy, ennen kuin –”
”Minä en ole menossa minnekään, ennen kuin saan Shelken, Markin ja Vincentin mukaani!” Yuffie kivahti.
”Hah, luuletko todella, että pystyt viemään heidät? Shelke ja Mark ovat täällä vapaaehtoisesti ja kultapojusi taitaa yhä maata sairaalasängyssä käsittelyni jäljiltä. Kenties haluat päästä sellaiseen itsekin?”
”Anna tulla vain!”

Rosso liikahti nopeammin kuin Yuffien silmät pystyivät seuraamaan. Seuraavassa hetkessä hän tajusi lentävänsä ilman halki ja iskeytyvänsä sohvaa vasten. Lattia kirskui, kun huonekalu siirtyi paikaltaan. Ninjaprinsessa haukkoi henkeään, mutta ponnahti jaloilleen. Hän ryntäsi kohti punapäistä naista ja suuntasi tätä vastaan kierrepotkun. Rosso väisti, ja Yuffie potkaisi seinää. Hän havaitsi liikettä silmäkulmassaan ja kumartui viime hetkellä. Tällä kertaa Rosso pamautti nyrkkinsä seinään.

Yuffie kierähti pois naisen ja seinän välistä. Hän kohotti kätensä iskuun, mutta samalla hetkellä joku tunki hänen ja Rosson tielle. Häntä tartuttiin ranteesta.
’Kun petojen sota on maailmanlopun tuova, on laskeutuva taivaasta Jumalatar’”, pehmeä ääni ilmoitti.
”Jumalatar, aina vain jumalatar!” Rosso kiljaisi ja nykäisi oman kätensä Genesiksen otteesta. Yuffie yritti toimia samoin, mutta ei päässyt irti.
”Kielsin sinua satuttamasta vieraita”, Genesis totesi Rossolle. ”Toivoisin myös vieraideni käyttäytyvän hyvin”, tämä ilmoitti Yuffielle.
”Käyttäydyn hyvin heti, kun päästät minut menemään Shelken, Markin ja Vincentin kanssa”, Yuffie puuskahti miehelle.
”Sitä en voi valitettavasti tehdä”, tämä vastasi.
”Emme tarvitse likkaa mihinkään. Anna minun suolestaa hänet, voin tehdä sen välittömästi”, Rosso ehdotti. ”Hän on rasittava ja äänekäs.”
”Ei”, Genesis totesi.

Rosso ärähti jotain epämääräistä ja marssi ulos olohuoneesta. ”Saat vielä katua tätä! Minä olen saanut tarpeekseni!” nainen huusi mennessään. Yuffieta kylmäsi, hän oli joutunut sekopäiden vangiksi. Kuka hänet nyt pelastaisi? Ei ollut ketään, kukaan ei tiennyt, missä hän oli. Hänen vastuullaan oli itse asiassa kaikkien muiden pelastaminen. Ajatus veti yllättävän vakavaksi.
’Ei ole vihaa, pelkkää iloa’”, Genesis lausahti. ”’Olethan Jumalattaren rakastama, aamuruskon sankari, maailmain parantaja.’

Yuffie tuijotti miestä sanattomana. Mitä halvattua tämä oikein horisi?! Tämän sanoissa ei ollut järkeä. Mistä ihmeen jumalattaresta Genesis puhui?
”LOVELESS – toinen näytös”, mies vastasi ninjaprinsessan äänettömään kysymykseen.
”Se ikivanha näytelmä?!” Yuffie älähti. ”Miten se liittyy mihinkään?”
”Se on sanataiteen äärimmäinen täydellistymä.”

Hyvä on, Yuffie ei ollut joutunut sekopäiden vangiksi. Hän oli joutunut umpihullun siivekkään lukutoukan kaappaamaksi!
”LOVELESS sisältää viisautta, jonka vain harvat tuntuvat ymmärtävän. Juuri kukaan ei osaa antaa sille sen todellista arvoa”, Genesis jatkoi. ”Ihmiset ovat niin käpertyneitä omaan mitättömyyteensä, etteivät näe elämän kaunista mutta julmaa todellisuutta.”
”Sinä varmaan näet sen erinomaisesti?” Yuffie tiedusteli. ”Viitsisitkö päästää irti?”              

Nuoren naisen yllätykseksi Genesis jopa irrotti otteensa. Hän hieroi rannettaan mielenosoituksellisesti ja harkitsi hetken karkaamista paikalta. Mies oli kuitenkin häntä vahvempi ja nopeampi ja saattoi olla vaarallinenkin. Toistaiseksi tämä oli käyttäytynyt Yuffieta kohtaan vain hyvin – jos ei laskettu ensimmäistä kohtaamista Junonissa – mutta Shinran koeputkifriikkeihin ei kannattanut luottaa.
”Olen pahoillani, jos satutin sinua”, mies totesi.

Yuffie tuhahti. ”Niin varmaan. Mitä oikein haluat minusta, Vincentistä, Shelkestä ja Markista?”

Miehen silmät tarkastelivat nuorta naista pitkään hämärässä olohuoneessa. Tämän katse oli pelottavan intensiivinen.
’Ystäväni, halusi sun on elämäntuoja, Jumalattaren lahja’”, Genesis vastasi.
”En ole ystäväsi, ja puhu niin, että normaalit kuolevaisetkin ymmärtävät!” Yuffie ärähti.
”Shelke on täällä omasta tahdostaan”, mies kertoi.
”Paskanmarjat! Te sieppasitte hänet!”
”Totta, mutta hän jäi omasta valinnastaan. Hän halusi auttaa meitä”, mies väitti. ”Sinun ja Vincentin kaappaamista en suunnitellut, mutta valitettavasti eksyitte tänne. Tohtori Valentine lienee aikoo käyttää miesystävääsi samaan tarkoitukseen kuin Shelkeä. Sinä taas olet valttikorttimme, jos tilanne kärjistyy. En millään muotoa toivo sitä, se ei ole tavoitteideni mukaista.”
”Ja mihin käytätte Shelkeä?” Yuffie kysyi. Hän yritti pitää äänensä tasaisena, mutta se nousi väkisinkin. Hän ei pitänyt punahiuksisesta miehestä. Kuumis tai ei, tämä oli friikki.
”Hän voi olla ratkaisu sairauteen, joka riivaa Rossoa ja Weissia”, Genesis paljasti.

Yuffie nielaisi. Hänen oli vaikea uskoa, että Shelke suostui vapaaehtoisesti auttamaan ketään. Genesiksen täytyi puhua solurappeumasta, josta Deepgroundin tiedostoissa oli mainittu. Väritön – Shelke – ei kärsinyt siitä. Silti… miksi likka oli kääntynyt pelastajiaan vastaan?
”Entä Mark?” Yuffie pakottautui kysymään.
”Valitettava sattumus. Sinuna unohtaisin hänet, Nero on vallannut hänen ruumiinsa”, Genesis totesi.

Viha puristi Yuffien rintaa. Mark oli yksi kilteimmistä ja ystävällisimmistä miehistä, jonka hän tunsi. Tämä ei ollut ansainnut kohtaloaan. Oli kokonaan Shelken vika, että Nero oli päässyt tunkeutumaan tämän kehoon ja ottamaan sen hallintaansa. Yuffie ei kuitenkaan suostunut uskomaan, ettei Mark ollut pelastettavissa. Jos hän vain saisi vietyä miehen takaisin WRO:n tukikohtaan, tämän hyväksi voitaisiin varmasti tehdä jotain. Ehkä ylimääräinen tietoisuus voitaisiin siirtää takaisin verkkoon.

Yuffie silmäili miestä. Tämä siis käytti Shelkeä pelastaakseen pari kajahtanutta Tsvietiä. Oli vaikea uskoa, että tämän koko suunnitelma oli siinä. Tsvietit olivat yrittäneet tuhota maailman… tosin se ajatus oli tainnut olla peruja Hojolta.
”Mitä halvattua te oikein haluatte?” Yuffie möläytti.
”Emme mitään”, Genesis vastasi. ”Aion vain täyttää tehtäväni. Ystäväni eivät ole enää täällä, joten vastuu lepää raskaana minun hartioillani.”
”Ja tehtäväsi on?”
”Maailman suojeleminen ystävieni puolesta.”

Mitä kukkua! Shinra – sen enempää kuin Deepgroundkaan – ei ollut koskaan toiminut maailman suojelemisen puolesta. Sephirothin prototyyppi oli kyseisen yrityksen luomus, joten taatusti tämäkin oli ohjelmoitu tappamaan ja tuhoamaan, näköjään myös valehtelemaan kirkkain silmin.
”Minä en usko sinua”, Yuffie ilmoitti. ”Olet pelkkä keinotekoinen paholainen, Shinran sodankäynnin väline, Sephirothin prototyyppi. Olet samaa saastaa kuin kaikki muutkin Shinralla. Se yritys ei ole tehnyt mitään hyvää, ilman sitä koko maailma olisi paljon parempi paikka. Minua inhottaa ajatellakin, mitä kaikkea siellä on puuhattu!”
”Olen täysin samaa mieltä”, Genesis kertoi.
”Älä yritä vedättää minua!”

Miehen kulmat kurtistuivat. Yuffie vaistosi, että kävi tämän hermoille, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan lopettaa saarnaansa.
”Shinra tuhosi minun kotini, teki siitä pelkän turistirysän! Ilman Shinraa Wutai olisi yhä vanhassa loistossaan. Sotilaat tappoivat puolet suvustani ja ison osan kansastani, samanlaiset sotilaat kuin sinä! Minä en –”
”He toimivat väärin, ja minun on tarkoitus hyvittää heidän tekonsa – ja omani – maailmalle. Kerran omistin elämäni kostolle, nyt omistan sen pelastukselle”, mies lausahti.
”Leviathan sentään!” Yuffie kiljaisi niin, että seinät raikuivat. ”Sinä veljeilet Rosson ja Weissin kanssa, sinun takiasi Nero on Markin kehossa! Älä yritä väittää, että tahdot hyvää!”
”Rosso ja Weiss kärsivät minun solujeni takia, on vain kohtuullista, että autan heidät uuden elämän alkuun”, mies väitti. ”Ja olen pahoillani ystäväsi puolesta. Kun irrotimme Neron tietoisuuden Weissin ruumiista ja siirsimme sen maailmanlaajuiseen verkkoon tohtori Valentinen kanssa, emme osanneet arvata, että näin kävisi.”
”Tiedätkö edes, mitä he ovat tehneet?!” Yuffie kiukkusi edelleen. ”He kaappasivat ja tappoivat tuhansia ihmisiä! Miehiä, naisia, jopa viattomia lapsia! He eivät ansaitse pelastamista!”
”Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden.”
”Eivät he! Minä en aio seurata sivusta, kun he alkavat taas tappaa!”

Joko Genesis oli valehtelija tai idiootti, Yuffie ei ollut enää varma kumpi. Kukaan ei voinut vakavissaan uskoa, että Weissin ja Rosson kaltaiset tappokoneet voitaisiin muuttaa rauhaa rakastaviksi tavallisiksi ihmisiksi. Tai no… nyt, kun hän pohti asiaa, Tifa olisi saattanut uskoakin moiseen mahdottomuuteen. Olihan tämä uskonut Shelkeenkin koko ajan. Yuffie ei luottanut likkaan eikä aikonut luottaa muihin Tsvieteihinkään.

Genesis ei vastannut vaan käveli Yuffien ohitse keittiöön. Nuori nainen seurasi miestä katsellaan. Tämä täytti vedenkeittimen ja laittoi sen päälle. Pian kiehuvan veden kohina kuului häiritsevän kovana hiljaisessa yössä.
”Lienee turha pyytää sinua menemään nukkumaan”, mies totesi. ”Ottaisitko kenties teetä? Käsittääkseni monet wutailaiset pitävät siitä enemmän kuin kahvista.”

Yuffie räpytteli silmiään epäuskoisena. Toinen todella käyttäytyi kuin hän olisi ollut vieras eikä vanki. Mitä tässä olisi pitänyt uskoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!