Punainen aamunkoitto
Luku 32
Yume ei edes yllättynyt herätessään vellovaan pahoinvointiin. Hän siirsi Itachin käden nopeasti vyötäröltään ja juoksi kylpyhuoneeseen. Toisinaan pahoinvointi jäi pois, toisinaan se oli lievempää, mutta tänä aamuna aivan kamalaa. Valitettavasti hän ei voinut enää mitenkään syyttää Deidaraa siitä. Alkoi olla käsillä se hetki, että hänen oli pakko myöntää totuus. Mutta hän ei voinut edes uskoa sitä. Ei niin käynyt, ei hänelle.
Tyttö veti vessan ja nojasi poskensa viileään kaakeliseinään. Paha olo alkoi jo haihtua pois. Se oli aina vain äkkinäinen kohtaus, muttei koskaan tervetullut. Mitä hän oikein tekisi? Elämä oli asettunut kohtalaisen hyvin uomiinsa, kaikki oli ihanan arkista. Hän oli kyllä huomannut, että Itachi yritti ottaa erinäisiä asioita puheeksi, mutta hän ei ollut vielä valmis keskustelemaan niistä. Oli niin paljon, mitä olisi pitänyt kertoa miehelle. Pahoinvoinnin syy oli ehkä kärkipäässä, mutta tyttö ei voinut avata suutaan ja lausua epäilyksiään ääneen. Hän ei vain voinut.
Toinen tärkeä asia oli Tobi. Itachi ei tainnut tietää, kuka mies oikeasti oli. Kenties tämän olisi silti pitänyt tietää. Yume päätti ottaa sen asian puheeksi mahdollisimman pian, vaikka joutuisikin käymään vankeusajan nöyryyttäviä muistoja läpi. Häntä puistatti yhä muistella tapahtunutta. Kuitenkin puhumalla Tobista hän voisi antaa itselleen anteeksi sen, ettei ollut ottanut puheeksi tärkeämpää aihetta. Ei kaikkea voinut pamauttaa pöytään kerralla, sillä ihmismieli ei pystynyt käsittelemään montaa asiaa yhtä aikaa.. ainakaan miesten.
”Meidän pitää puhua.”
Yumen selkä jännittyi, kun hän kuuli Itachin äänen. Sävystä oli helppo päätellä, ettei vastaan väittämisestä olisi minkäänlaista hyötyä. Jos hän ei puhuisi vapaaehtoisesti, mies pakottaisi hänet. Mitä ihmettä hän sanoisi? Miten hän voisi selittää kaiken? Kylmä hiki nousi tytön niskaan. Hän kampesi itsensä jaloilleen ja siirtyi lavuaarin ääreen. Nopeasti hän tarttui hammasharjaan saadakseen hetken lisää miettimisaikaa.
”Misthä niin?” Yume mutisi harja suussaan. Hän vilkaisi syrjäsilmällä ovenkarmiin nojaavaa miestä. Tämä oli ehtinyt jo kietaista hiuksensa yksinkertaiselle poninhännälle ja pukea päivävaatteet päälleen. Yumella itsellään oli yllään vain alushousut ja pitkähkö t-paita. Hän totisesti tarvitsisi lisää vaatteita.
Mutta vaatepulma oli toissijainen. Hänen täytyisi keksiä jokin selitys Itachille, jokin keino voittaa aikaa. Hän ei voisi sanoa epäilyksistään mitään niin kauan kuin ne olivat vain epäilyksiä. Vasta kun hän tietäisi totuuden, hän voisi lausua sen ääneen. Miten hän saisi tietää sen? Hän ei voinut pyytää miestä viemään häntä lääkäriin, eikä karatakaan sinne. Hän oli nyt rikollinen, lainsuojaton, etsintäkuulutettu. Hän ei voisi lähteä talolta minnekään, ennen kuin oppisi hengen.. eikä se sujunut häneltä edelleenkään. Miten muka toiseksi muuttuminen oli niin turkasen vaikeaa hänelle? Miksei hän kyennyt oppimaan kuin taijutsuja?
Niin, oppimaan.. Tobi oli kerran sanonut, että sharinganeilla saattoi nähdä chakran virtauksen. Yume ei kyllä muistanut nähneensä, mutta jos hän harjoittelisi kovasti, se voisi ehkä onnistua. Tosin sitä varten hänen täytyisi saada Itachi pois kannoiltaan, sillä hän ei ollut kertonut silmistäkään miehelle. Kuitenkin.. jos hän oppisi kyvyn, hän voisi katsoa itseään peilistä. Toimisiko se? Täytyihän lapsella olla omaa chakraa, joten eikö se näkyisikin, jos vain osasi katsoa. Yume ei tiennyt, mutta ajatus oli testaamisen arvoinen. Se vain vaatisi järjestelyjä. Hän ei taatusti oppisi sitä hetkessä.
”Tiedät itsekin”, mies tuhahti. Yume kumartui ottamaan suunsa täyteen vettä ja purskutteli huolellisemmin kuin koskaan. Niin hän, piru vie, tiesikin. Onneksi Itachi ei vielä tiennyt.
Hammasharja kolahti mukin reunaan, kun tyttö asetti sen paikoilleen. Vihdoin hän kääntyi katsomaan miestä. Tämän ilme oli huolestunut ja epäilevä.
”Istu.” Käsky tuli niin napakasti, että Yume istahti vaistomaisesti pöntön kannen päälle. Yleensä hän ei olisi suostunut tottelemaan kuin mikäkin koira, mutta nyt.. hän oli kauhusta kankea. Hänen sydämensä hakkasi rintaa vasten, kädet hikosivat. Ei, hän ei vain voisi kertoa. Itachi pakottaisi hänet taatusti luopumaan lapsesta, jos sellainen oli edes olemassa. Mies ei ollut mitään isätyyppiä. Tämä oli rikollinen. He molemmat olivat. Ei sellaiseen tilanteeseen ryhdytty pykäämään lapsia.
Itachi kyykistyi Yumen eteen ja tarkasteli tyttöä liiankin tiiviisti. Tyttö olisi halunnut vajota lattian läpi. Tuo katse oli niin tarkka, se huomasi kaiken. Pienetkin eleet tai eleettömyyden. Ja mies tuijotti häntä vasta tavallisilla silmillään. Mitä kaikkea tämä näkisikään, jos ottaisi sharinganit käyttöön? Taivas, toivottavasti mies ei tekisi sitä. Jos Yumen teoria osui oikeaan, tämä näkisi välittömästi, mistä oli kyse.
”Sinä et taida olla terve”, mies totesi. Tyynessä äänessä oli pieni särö, Yume kuuli sen aivan liian selvästi. Tyttö puri huultaan. Mitä hemmettiä hän tekisi?
”Et ole sinäkään, olet kuolemansairas!” hän henkäisi. Kyllä, hyökkäys oli aina paras puolustus.
Ja se totisesti toimi. Itachi hätkähti, hyvä ettei horjahtanut. Mies kalpeni asteen verran ja tämän kasvot synkkenivät. Periaatteessa Yumen olisi pitänyt olla tyytyväinen piikin osumisesta, sillä se saattoi pelastaa hänen oman nahkansa.. mutta miehen ilme kertoi liikaa. Tobi oli ollut oikeassa. Itachi kuolisi.
”Voimme keskustella siitä myöhemmin”, mies yritti.
”Ei, me puhumme siitä nyt!” Tällä kertaa Yume oli tosissaan. Hän halusi tietää, oliko mitään tehtävissä. ”Kuoletko sinä? Koska? Voinko minä tehdä jotain?”
”Minä käytän voimakkaita lääkkeitä. En ole varsinaisesti kuolemassa, mutten ole täysin kunnossakaan. Jos käytän mangekyo sharinganiani liikaa, se voi joku kerta viedä minulta hengen”, mies sanoi. Yume suorastaan yllättyi tämän rehellisyydestä. ”Vähintäänkin se sokeuttaa minut.”
”Tiedän. Tarvitset sen takia Sasuken silmät”, tyttö älähti. Kaikki oli totta. Miten kamalaa! ”Mutta sinä et voi tehdä sitä, et omalle veljellesi. Hän on kärsinyt jo tarpeeksi.”
”Niin on”, Itachi myönsi.
”Sinä et saa tehdä sitä”, Yume jatkoi. ”Minä en salli sitä.”
”En ole kysynyt sinun lupaasi”, mies ärähti, mutta jotenkin voimattomasti. Pieni ääni kertoi Yumelle, ettei tällä kenties ollut aikomustakaan satuttaa Sasukea. Itachi ei vain ollut ihminen.. joka satutti muita. Mies teki niin vain pakosta.
Tyttö laski toisen kätensä miehen olkapäälle. Aamu oli saanut hyvin synkän sävyn, mutta näistä asioista oli vain pakko puhua.
”Sinä voit saada minun silmäni. Treenaa minua niin paljon kuin tarvitsee.. ja kun olen valmis, voit viedä ne. Tiedän, että suojelet minua aina. En tarvitse silmiäni nähdäkseni sen”, tyttö kuiskasi. Ajatus sokeudesta tuntui pelottavalta, mutta hän ei voinut antaa Itachin sokeutua tai viedä Sasuken silmiä. Mies tarvitsi näkökykyä enemmän kuin hän.
”Onko sinulla..?” mies hämmästyi. Yume nyökkäsi. Hän sulki silmänsä, avasi ne uudestaan, katsoi hetken Itachia ja sulki silmänsä taas. ”Mikset ole sanonut mitään?”
Yume kohautti olkapäitään. ”Se ei tuntunut tärkeältä. Nyt se kuitenkin on.”
”Ei. Minä en voi ottaa sinun silmiäsi. Mangekyo sharingania ei saavuteta tuosta noin vain, enkä muutenkaan voisi tehdä sitä sinulle”, Itachi huomautti.
”Mikä siinä on niin kauheaa, ettei kukaan voi kertoa minulle, miten siihen pisteeseen päästään?” Yume sähähti. Myös Tobi oli salannut häneltä tämän osuuden. Selvästi molemmat miehet epäilivät, että hän ei pystyisi siihen. Itachin takia hän oli valmis yrittämään mitä tahansa.
”Sitä sinä et saa koskaan tietää. Sinä, hullu tyttö, tappaisit itsesi yrittäessäsi, enkä anna sinun tehdä sitä”, Itachi huokaisi. ”Mutta älä ole huolissasi. Minä en aio viedä Sasuken silmiä. Keksin jonkin toisen keinon ja sillä välin pyrin käyttämään silmiäni mahdollisimman vähän.”
”Varmasti?” Yume kysyi.
”Varmasti. Minä lupaan sen.”
Helpotuksen huokaus purkautui Yumen huulilta. Tietenkään ongelma ei ollut vielä millään muotoa ratkaistu, mutta Itachi tiesi paljon enemmän kuin hän. Miehellä oli varmasti jokin ässä hihassaan. Kaikki järjestyisi.
”Ja palatakseni alkuperäiseen aiheeseen..” miehen ääni sai tytön jähmettymään uudestaan. Hän ei ollutkaan päässyt kiemurtelemaan irti koukusta. ”.. mistä sinä tiedät tuon kaiken?”
Pelastus.
”Tobi kertoi minulle. Hän on oikeasti..”
”Uchiha Madara?”
”Juuri niin! Koko klaanin perustaja. Hänen täytyy olla ihan käsittämättömän vanha”, Yume innostui. Nyt liikuttiin sentään jokseenkin turvallisella maaperällä. ”Hän kertoi minulle kaiken. Klaanin historian, sinun tarinasi, Sasuken tarinan, aivan kaiken.”
Tällä kertaa Itachi huokaisi hyvin raskaasti. ”Minun olisi pitänyt kertoa sinulle. Hän taatusti väritti mielikuvasi hyvin kirkkaasti.”
”En nyt tiedä. Hän puolusteli sekä sinua että Sasukea hyvinkin paljon”, Yume huomautti. Tobista saattoi sanoa paljon pahaa, mutta tämä piti sitkeästi omiensa puolta siitä huolimatta, että oli ollut mukana tappamassa Uchihoja.
”Ja hän varmasti suhtautui sinuunkin hyvin.. hmm.. lämpimästi?” mies kysyi.
”No, en nyt sanoisi niinkään. Hän oli vähän kuin ankara isä, rangaistuksia riitti, jos en totellut, mutta koskaan hän ei käynyt minuun käsiksi”, Yume selosti. Hän halusi tehdä Itachille selväksi, ettei kostoreissuun ollut syytä. Paitsi, ettei kukaan ansainnut kuolemaa toisen kädestä, hän ei halunnut miehen joutuvan käyttämään silmiään. Tobin täytyi olla taidoiltaan todella korkealla. Itachi ei varmasti pärjäisi ilman sharinganeja.
”Sellainen hän on. Ankara isä, joka vaatii ’lapsiltaan’ paljon. Joko teet hänen tahtonsa mukaan tai sinut pakotetaan tekemään. Hän kieroilee, manipuloi, kietoo sinut verkkoonsa, ennen kuin edes tajuat. Ja kun vihdoin ymmärrät, mitä on tekeillä, on liian myöhäistä paeta”, mies kertoi.
”Puhut kuin omasta kokemuksesta”, Yumen oli pakko huomauttaa.
”Kenties puhunkin. Madaralla oli suunnitelmia minun varalleni. Klaanin tuhon jälkeen hän toimi opettajanani jonkin aikaa. Hän puhui aina klaanin elvyttämisestä entistä vahvempana. Hän sanoi, että minä olisin siinä avainasemassa, vaikka Sasuke luultavasti jonain päivänä ylittää kykyni. Silti Madaran mielestä juuri minun olisi pitänyt elvyttää klaani.. ja kostaa Konohalle”, Itachi jatkoi. ”Minä en halua aloittaa sotaa Konohaa vastaan.”
”Entä se klaanin elvyttämisosa?” Yume tiedusteli hyvin varovaiseen sävyyn.
Yhtäkkiä tyttö ymmärsi paljon enemmän kuin aiemmin. Tobin suunnitelma oli nyt huomattavasti selkeämpi. Mies oli vuosia hautonut klaaninsa elvyttämistä. Siihen ajatukseen Yume oli sopinut täydellisesti, koska hänet oli kihlattu yhdelle klaanin vahvimmista miehistä ja vielä elossa olevalle sellaiselle. Tobi oli järjestänyt hänet ja Itachin yhteen toivoen, että jotain tapahtuisi. Ja oli tapahtunut. Vieläkään Yume ei ymmärtänyt, miksei hän ollut älynnyt huolehtia ehkäisystä, mutta saattoihan se liittyä jotenkin sinettiin. Ehkä se vaikutti hänen ajattelukykyynsä. Kaikki oli mahdollista.
Joka tapauksessa Tobin suunnitelma oli toteutunut.. luultavasti. Yume ei vieläkään halunnut uskoa sitä. Mies kuitenkin oletti niin. Ja tämä oli siepannut hänet, koska ei ollut pitänyt Itachia sopivana kasvattamaan klaanin uutta perillistä. Itachi olisi varmasti opettanut lapsen rakastamaan rauhaa ja pyrkimään hyvään. Tobi halusi kostoa. Ja kostoaan varten mies oli käyttänyt Yumea siitostammana! Se mies oli totisesti sairas.
”Madara puhui puhdasverisistä lapsista. En koskaan edes ajatellut sitä tarkemmin. Olin nuori, tappanut juuri tyttöystäväni, eikä minua kiinnostanut yksikään nainen. Lisäksi ajatus oli muutenkin järjetön.. puhdasverisiä lapsia ei tehdä, jos molemmat eivät ole Uchihoja. Ja kaikki naispuoliset Uchihat olivat kuolleet”, Itachi vastasi tytön tiedusteluun. ”Tai niin minä luulin. Nyt se tietenkin olisi mahdollista, mutta tämä tilanne. Puoli maailmaa on minun perässäni, jopa oma veljeni. Sinustakin on tullut etsintäkuulutettu.. ja kaikki muu siihen päälle. Tajuat varmaan itsekin, että olisi sulaa hulluutta yrittää elvyttää klaania. Lapset olisivat tuomittuja jo ennen syntymäänsä. Lisäksi Madara varmasti haluaisi kasvattaa jokaisen itse ja tekisi kaikkensa saadakseen heidät käsiinsä. Minä olen liian rauhantahtoinen hänen mielestään.”
Yumen sydän jysähti vatsanpohjalle ja sieltä polviin asti. Jos hän olisi seisonut, hän ei olisi pysynyt pystyssä. Juuri niin kuin hän oli ajatellut. Itachi ei halunnut lapsia, ei ainakaan nyt. Vasta sitten, kun Madara olisi poissa laskuista ja lapset eivät joutuisi vihatuiksi verenperintönsä takia. Jopa Yume ymmärsi, ettei se päivä koittaisi koskaan.
”Ymmärrän nyt, miksi hän halusi sinut niin kovasti. Olet ainoa naispuoleinen Uchiha, ainoa joka voi elvyttää klaanin.. uusi kantaäiti”, Itachi mutisi. ”Ei kai hän vain..?”
”Ei!” Yume sihahti nopeasti. Miehen silmiin oli jo ollut nousemassa raivo, mutta se onneksi pyyhkiytyi pois. ”Hän vain pakotti minut syömään yliterveellisesti ja huolehtimaan kunnostani äärimmäisen hyvin.”
”Varmaankin halusi sinun olevan täydellisessä kunnossa, kun aika olisi oikea ja hän olisi ryhtynyt..”
”Älä sano noin! Minä en halua ajatella edes tuollaista!”
Tyttöä oksetti taas. Hyi, Tobi ei todellakaan ollut miellyttävä persoona. Vielä pahemmalta tuntui ajatella, että mies olisi koskenut häneen. Miten Itachi saattoi luulla! Itachi ei tajunnut ollenkaan Tobin suunnitelmaa, eikä Yume voinut sitä selittää. Päinvastoin, hänen täytyisi jotenkin järjestää asiat. Mutta ei hän voisi tappaa viatonta lasta, vaikka olisi saanut tilaisuudenkin. Mitä hän tekisi? Pakenisi? Mutta minne.. eikä Itachin jättäminenkään tuntunut viisaalta. Hän ei selviäisi yksin raskausaikana.
Tobi oli ollut oikeassa siinä, että koittaisi päivä, jona hän tarvitsisi miestä rinnalleen. Kyseinen mies vain oli Itachi. Mutta ensin totuus pitäisi kertoa. Jos se nyt edes oli totuus. Yume ei vain voinut myöntää sitä, ei edes uusien todisteiden valossa.
”Vielä yksi asia”, Itachi huomautti pitkäksi venyneen hiljaisuuden päätteeksi. ”Mitä he tekivät sinulle? Sinä et ole terve, enkä voi viedä sinua hoitoon. Sinun täytyy kertoa minulle kaikki, että voin auttaa sinua.”
Yume nielaisi. Miksei mies vain voinut unohtaa hänen pahoinvointiaan? Nyt kun tämä oli sanonut melkein suoraan, ettei todellakaan halunnut lapsia, tyttö ei vain voisi kertoa. Jos hänen epäilyksensä osuisivat oikeaan ja mies pakottaisi hänet tappamaan lapsen.. ei.
”Minulla on vain vatsa sekaisin. Se alkoi tajuttomuudesta heräämisen jälkeen”, tyttö valehteli. ”Ehkä se johtuu illuusiosta?”
”Voihan se olla”, mies vastasi. Yume olisi nähnyt kilometrienkin päästä, ettei tämä uskonut häntä. ”Mutta tuo ei ole mikään normaali reaktio. Voihan se olla, että olet vain tavallista herkempi.. Haluaisin silti tietää, mitä he tekivät sinulle. Satuttivatko he? Pakottivatko he sinut syömään jotain yrttejä? Kiduttivatko he sinua?”
Laskettiinko pakkosyöttäminen kiduttamiseksi? Tai se, ettei saanut lukita ovea käydessään suihkussa? Tai se, ettei pystynyt nukkumaan kunnolla, koska joutui pelkäämään tulevansa raiskatuksi? Ja voisiko mitään noista kertoa Itachille ilman, että mies lähtisi kostamaan?
”He eivät tehneet minulle kerrassaan mitään”, Yume vastasi ja käänsi katseensa lattiaan. ”Sinä päivänä, kun te tulitte.. Se oli ainoa kerta, kun Tobi lähti ulos ja jätti minut Deidaran kanssa kahdestaan. Saattoi hän joskus olla toisessa huoneessa, mutta oli aina kuulolla, eikä Deidara uskaltanut tehdä mitään muuta kuin ilkeillä. Mutta silloin.. mutta se oli ainoa kerta, minä vannon!”
”En minä sinua syytä mistään”, Itachi huomautti. ”Mitä hän teki?”
”Kävi kiinni ja löi. Loput sinä tiedätkin”, Yume sanoi nopeasti. Deidaran käsistä hän ei sanonut mitään. Hän ei halunnut ajatella asiaa. ”Usko nyt, he eivät tehneet minulle mitään sellaista, mikä voisi aiheuttaa pahoinvointia. Kyse on varmaan jostain lievästä mahataudista.”
”Joka iskee aina aamuisin? Yume, minä en ole idiootti.”
”Minä en oksentanut eilen!” tyttö puolustautui.
”Mutta toissapäivänä oksensit ja sitä edellisenä”, Itachi jatkoi sinnikkäästi. Mies olisi joskus voinut opetella luovuttamisen jalon taidon. Miten tämä jaksoikin inttää? ”Näetkö sinä painajaisia?”
”Miten niin? Mitä se tähän liittyy? En minä muista uniani.”
Nyt Yume oli pihalla. Hän oli jo ollut varma, että mies olisi tempaissut raskaus-kortin esiin, mutta ei. Tämä höpisi painajaisista. Tosin parempi niin. Tyttö ei vain ymmärtänyt, mistä mies oli moista keksinyt.
”Olen herännyt muutamana yönä siihen, että sinä huidot ympäriinsä ja joko itket tai huudat”, Itachi kertoi. ”Herätin sinut, mutta et osannut kertoa mitään. Etkö sinä muista?”
”En”, tyttö totesi typertyneenä. Tuo oli pelottavaa. Elikö hän yönsä jonkinlaisessa helvetissä, jota ei itse muistanut ollenkaan? Mitä hänelle oikein oli tapahtumassa?
”Ehkä oksentelu johtuu siitä. Toivottavasti illuusio ei.. En voi antaa itselleni anteeksi, jos vahingoitin mieltäsi.”
”Hei, minä olen ihan kunnossa. Selviän painajaisista ja oksentelusta, jos vain saan olla sinun kanssasi.”
”Ei se hyvää silti tee.”
Mies sitten jaksoi! Kyllä painajaiset kuulostivat Yumestakin huolestuttavilta, mutta hän ei halunnut silti jatkaa keskustelua.
”Sovitaan, että tarkkaillaan tilannetta. Jos se jatkuu, mietitään sitten, mitä tehdään”, tyttö totesi. Tämä jupina päättyisi nyt. Hän ei halunnut, että koko päivä menisi piloille aiheesta jauhaessa. Vielä ei ollut mitään tehtävissä. Ratkaisu olisi kenties aika, kenties jokin muu.
Tyttö nousi pöntön päältä ja livahti miehen ohitse käytävään. Hän kuuli Itachin tulevan perässä.
”Minulla on nälkä. Tehdään aamiaista. Onkohan täällä viinirypäleitä?” tyttö lasketteli kevyeen sävyyn ja paineli keittiön suuntaan. Hän tiesi, ettei aihetta oltu käsitelty loppuun, mutta hän halusi hengähdystauon. Täytyisi vain saada Itachin huomio toisaalle.
Yumen harmiksi rypäleitä ei ollut, eikä paljon muutakaan. Leipä oli jokseenkin kuivaa pureskeltavaa. Ruoka oli melkein loppu. Tyttö istahti synkkänä pöydän ääreen ja iski hampaansa kuivaan känttyyn.
”Jonkun pitäisi käydä kaupassa”, hän huomautti.
”Siinä on ongelmansa”, kuului yllättävä vastaus. Kisame oli ilmestynyt tytön ja miehen seuraksi keittiöön. ”Hankimme kaikenlaista, ennen kuin tulimme tänne, mutta nyt..”
”Sinä et voi mennä. He saattavat tunnistaa sinut, vaikka käyttäisit hengeä”, Itachi totesi haille. Yume jäi kiinnostuneena seuraamaan keskustelua. Tosiaan Kisamekin oli karannut ninja. Ja mies oli hai, he olivat Vesimaassa. Aivan!
”Sinun pitää mennä”, Kisame totesi.
”Mutta Yume…”
”Ei tyttö täältä mihinkään karkaa. Sidon hänet nilkasta pöydänjalkaan”, hai nauroi.
Itachikin nauroi. Yumen silmät levisivät järkytyksestä. Itachi oikeasti nauroi, vaikka oli ollut täysin vakava aiemmin. Miehet taatusti vitsailivat hänestä kaiken aikaa. Näytti melkein siltä kuin Itachi olisi osannut odottaa hain kommenttia. Miehellä oli aivan liian hauskaa.
”Hyvä on, minä menen”, Itachi myöntyi.
”Minä tarvitsen vaatteita!” Yume kiirehti huudahtamaan. ”Tulen sinun mukaasi.”
Mies käänsi katseensa tyttöön. Pelkät silmät jo kertoivat, mitä tämä aikoi sanoa. ”Et taatusti tule. Niin kauan, kun et osaa hengeä, et liiku täältä minnekään.”
”Mutta minä oikeasti tarvitsen vaatteita. En voi kulkea koko ajan sinun t-paidassasi”, Yume protestoi. Hän oli korjannut Tobin antaman mekon, mutta hänellä oli edelleen vain yhdet alushousut ja rintaliivit, eikä muita omia vaatteita ollenkaan. Se alkoi käydä hankalaksi.
”Kirjoita lista, mitä tarvitset. Minä tuon kaiken, mutta sinä et tule mukaan”, mies määräsi. Jälleen kerran sävystä tiesi, että nyt oli turha alkaa väitellä. ”Ja et myöskään ärsytä Kisamea, kun olen poissa. Koettakaa edes olla ihmisiksi.”
”Mitä minä nyt muka olen tehnyt?” sekä hai että tyttö huudahtivat yhtä aikaa ja mulkaisivat sitten toisiaan.
”Tarvitseeko minun todellakin selittää?” Itachi tuhahti.
Keittiöön laskeutui hiljaisuus. Yume keskittyi leivän pureskelemiseen. Se maistui suunnilleen pahvilta, mutta hänen elimistönsä huusi ruuan perään. Jotain oli syötävä.
Itachi poistui hetkeksi ja palasi sitten kynän ja paperin kanssa. ”Tee se lista”, mies ilmoitti. ”Ja Kisame, tule tänne.”
Yume katseli, kun miehet livahtivat pois keittiöstä. Hän oli varma, että Itachi ohjeisti haita vahtimaan häntä kunnolla. Sharingan-harjoituksia voisi olla vaikea tehdä, jos Kisame kyyläisi koko ajan. Toisaalta Yumella ei ollut aavistustakaan, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Eikö tämän olisi pitänyt olla hänellä verissä?
Tyttö nappasi kynän ja paperia. Mitä kaikkea hän nyt sitten tarvitsisi? Jotenkin häntä epäilytti, ettei Itachi välttämättä osannut tuoda kaikkea. Kenties oli paras pysytellä perustarvikkeissa. Muutamat alushousut, parit rintaliivit, peruspuseroita.. entäs, jos ne jäisivät pieniksi? Hän ei voisi pyytää miestä tuomaan raskaushousuja tai -paitoja. Itachi ei ollut tyhmä. Oli ihme, ettei mies ollut jo tajunnut, mistä saattoi olla kyse.
Lakkaa jo valehtelemasta itsellesi, Hitomi huomautti. Yume säpsähti. Miksi hänen ystävänsä vieraili yhä hänen ajatuksissaan? Tuollainen oli häiritsevää.
En minä valehtele. En vain voi tietää varmasti, tyttö tuhahti mielessään. Tuntui typerältä vastata mielikuvitus-Hitomille.
Pyh, tasan tiedät.
Yume tyytyi ärähtämään itsekseen ja kirjoitti listan loppuun vielä sanan ”viinirypäleitä”. Jos Itachi kerran lähtisi ostoksille, tämä saisi tuoda niitäkin. Vai olisikohan suklaa parempaa? Ehkä senkin voisi vielä lisätä mukaan. Ei, ei suklaata, vaan suklaakeksejä! Ja ehkä päärynämehua. Miehillä ei koskaan ollut tarjolla mehua. Juomaksi oli joko vettä, teetä tai viiniä. Tosin Itachi oli varmaan niitä ihmisiä, jotka pitivät mehuja liian epäterveellisinä. Miehellä oli kieltämättä erittäin terveelliset elintavat.
Silmäiltyään lapun läpi tyttö nousi pöydän äärestä ja suuntasi käytävään. Itachi ja Kisame seisoivat ulko-oven lähellä ja vaikenivat saman tien nähdessään tytön. Tuollainen oli sitten ärsyttävää. Aivan kuin Yume ei olisi ollut aikuinen. Miksi häneltä piti salata asioita? Se oli epäreilua.
”Tuossa”, tyttö tuhahti ja tyrkkäsi lapun Itachille. Mies vilkaisi sitä ja jäi sitten tuijottamaan.
”Viinirypäleitä? Suklaakeksejä? Ja päärynämehua?” tämä kummasteli ääneen.
”No.. niin”, Yume ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt puolustautua jotenkin.
”Tuon ne rypäleet.”
”Ja keksit myös, eikä mehukaan minua tapa”, tyttö ähkäisi. Hänelle riitti yksi terveysintoilija mies elämän aikana. Itachin ei tarvinnut alkaa samanlaiseksi tiukkapipoksi kuin Tobi.
”Katsotaan nyt.”
Vastauksesta jo tiesi, ettei herkkuja ollut tiedossa. Mies ei vain halunnut inttää asiasta. Kun tämä palaisi, tämä väittäisi Yumelle, että oli yksinkertaisesti unohtanut. Tyttö tiesi sen varmasti, vaikkei Itachi ollut vielä kertaakaan tehnyt niin. Jokin vain sanoi hänelle, että mies halusi sillä tavoin välttää riitelyn asiasta.
Itachi tunki lapun taskuunsa. ”Minulla voi mennä jonkin aikaa..”
”Kyllä minä pärjään”, Yume naurahti ja suukotti miestä.
”Olinkin huolissani Kisamesta.”
Hai tuhahti kauempana ja Yume virnisti tälle leveästi. Kun hän kääntyi katsomaan Itachia uudestaan, hänen edessään seisoikin pienikokoinen punapäinen nainen. Yume jäi tuijottamaan näkyä järkyttyneenä.
”Eikö tuo ole jo vähän liikaa?” tyttö älähti. Ei sillä, Itachi kyllä näytti hyvältä. Jos Yume olisi pitänyt naisista sillä tavalla, Itachi olisi ehdottomasti ollut hänen makuunsa.
”Olisi lievästi epäilyttävää, jos menisin ostamaan sinulle al.. vaatteita omana itsenäni”, mies puhahti. Tämä ei oikein tainnut nauttia uudesta olemuksestaan.
Mies avasi oven ja oli jo aikeissa livahtaa ulos. Yume epäröi hetken, mutta suikkasi sitten vielä pienen suukon tämän poskelle. Jotenkin huulille suutelu tuntui sillä hetkellä sopimattomalta.
”Älkää tappako toisianne”, Itachi huomautti vielä, ennen kuin katosi ulos.
Yume huokaisi helpotuksesta. Hän nautti kyllä miehen seurasta, mutta pelkäsi tämän kysymyksiä. Nyt hänellä olisi edes hetki aikaa selvittää sekavaa päätään ja päättää, mitä tehdä. Jokin ratkaisu oli löydyttävä.
”Voisit muuten laittaa housut jalkaan…” Kisame huomautti. Yume käännähti ympäri ja kiskoi t-paidan helmaa alemmas. Hai oli jo suunnistamassa kohti olohuonetta.
”Et kai sinä..? Sinä katsoit! Saamarin pervo!” tyttö kiljaisi.
”Minä en ole se, joka täällä hyppii puolipukeissa.”
Hai katosi näkyvistä. Hetken Yume aikoi mennä sanomaan tälle suorat sanat, mutta lopulta hän päätti pelata varman päälle ja käydä vetämässä ensin housut jalkaansa. Hemmetin Kisame.
