25. huhtikuuta 2018

Projekti S. R.: Luku 32

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 32





Yuffie avasi oven selälleen ja päästi miehet astumaan eteiseen. Takeo varoi katsomasta hänen suuntaansa, ja tämän kasvoilla oli hyvin kiusaantunut ilme.
”Prinsessa –” tämä aloitti.
”Sinun ei tarvitse käyttää tuota nimitystä, emme ole Wutaissa”, Yuffie muistutti. Hän oli joskus aiemminkin sanonut miehelle asiasta, mutta tämä ei tuntunut ottavan opikseen.
”Neiti Kisaragi, miksette vastaa puhelimeenne?” Takeo tokaisi. Toinen sotilas, jota Yuffie ei tuntenut, veti rappukäytävän oven kiinni.
”Puhelimeeni?” Yuffie ihmetteli. Samassa hän muisti kuulleensa paljon aiemmin kännykkänsä soineen, hän ei vain ollut ajatellut sen olevan tärkeää. Oikeastaan hän ei ollut ajatellut ollenkaan, sillä… hmmm…

Nopeasti Yuffie puisteli päätään, yritti karkottaa muistot mielestään ja etsi kännykkänsä takintaskusta. Hänelle oli soitettu viidesti. Mitä ihmettä?
”En ole kuullut”, hän myönsi suoraan. ”Olin suihkussa.” Tekosyy ainakin kävi loistavasti, kun hän oli nyt kääriytynyt pyyhkeeseen, ja hänen hiuksensa tippuivat vettä lattialle. Itse asiassa hänen jalkaansa pitkin taisi valua jopa saippuavaahtoa.
”Viimeiset kaksi tuntia?” toinen sotilas kysyi epäuskoisena.
”No, satun pitämään pitkistä suihkuista!” Yuffie kivahti punan kivutessa hänen poskilleen. Hän naksautti puhelimen auki ja alkoi selata puheluita. Kaksi ensimmäistä olivat WRO:n sairaanhoitajalta, kaksi seuraavaa Reeveltä ja viimeinen Takeolta. Mitä ihmettä oli sattunut? Oliko hänen testeissään jotain hälyttävää, kun sotilaat oli laitettu hänen peräänsä? ”Miksi… Minkä takia te tulitte hakemaan minua?” hän kysyi miehiltä ja kääntyi katsomaan näitä. Takeo tuijotti edelleen itsepäisesti seinää.
”Ette ilmestynyt sairaanhoitajan vastaanotolle seuraavia testejä varten”, mies huomautti.

Tosiaan, testit! Yuffie oli kokonaan unohtanut, että sairaanhoitaja oli varannut hänelle aamupäiväksi uuden ajan. Hän vilkaisi kännykän näyttöä uudemman kerran, kello lähenteli yhtä iltapäivällä.
”Herra Tuesti epäili, että Teille on sattunut jotain, kun ette vastannut puhelimeennekaan. Hän yritti tavoittaa myös herra Valentinea, mutta hänkään ei vastannut, joten herra Tuesti epäili, että jotain oli todellakin vialla”, Takeo selitti. ”Siksi hän hälytti minut ja herra Greyn tarkistamaan asuntonne.”
”Olen pahoillani”, Yuffie totesi. ”Haluatteko teetä tai jotain?” Hän kiirehti keittiöön, täytti vedenkeittimen ja laittoi sen päälle. Saatuaan mukit ja teepussit pöydälle hän suuntasi ovelle. ”Käyn pukeutumassa ja soitan Reevelle, olkaa kuin kotonanne!”

Yuffie suurin piirtein juoksi makuuhuoneeseen. Pahuksen pahus, hän oli oikeasti unohtanut kokonaan testit. Nyt hänen olisi pakko soittaa Reevelle ja yrittää selittää tilanne kertomatta kuitenkaan, miksi hän ei ollut tullut paikalle. Hän valitsi Reeven numeron ja painoi vihreää luuria. Toisesta päästä vastattiin miltei välittömästi.

”Yuffie? Missä sinä olet? Lähetin Kimuran ja Greyn etsimään sinua!” Reeve purskautti saman tien.
”Kotona”, Yuffie vastasi.
”Mikset vastannut, kun sinulle yritettiin soittaa?”
”Olin suihkussa…”
”Kaksi tuntia?”
”Niin…” Okei, tekosyy alkoi oikeasti kuulostaa huonolta. Hitto vie, hän oli parempi valehtelija. ”Tiedätkö, minä kävelin eilen kotiin ja yöllä oli tosi kylmä. Minua paleli vielä aamullakin, kun heräsin, joten päätin ottaa oikein pitkän ja kuuman suihkun. Unohdin kokonaan, että minun piti tulla sinne ja keskityin lämmittelemään. Olen pahoillani?”
”Tifa kyllä sanoi Vincentin vieneen sinut kotiin”, Reeve huomautti.
”Äh, hän kyllästyi höpinöihini puolessa matkassa ja heitti minut ulos autosta”, Yuffie väitti. ”Ihan totta, se vampyyri on välillä kauhea synkistelijä.”

Reeve rykäisi eikä sanonut mitään. Yuffie tuki puhelimen korvansa ja olkapäänsä väliin samalla, kun penkoi itselleen puhtaita alusvaatteita.
”Olen oikeasti pahoillani. Sopiiko, jos tulen sinne tunnin päästä?” hän yritti.
”Tule puolentoista, Genesis on nyt sairaanhoitajan luona”, WRO:n johtaja vastasi.
”Okei, kiva. Kiitos. Moi!” Yuffie sulki puhelimen ja viskasi sen sängylle. Lakana oli rutussa ja peitto edelleen lattialla, tyynykin oli väärässä paikassa. Hän vilkaisi oviaukon suuntaan, mutta ketään ei onneksi näkynyt, joten hän ryhtyi pikaisesti pukemaan päälleen.

”Yhmm, herra Valentine?” Takeon ääni kantautui yhtäkkiä makuuhuoneeseen. Yuffie kirosi mielessään. Ehkä hänen olisi pitänyt heittää sotilaat ulos eikä tarjota näille teetä.
”Huomenta, Kimura”, Vincent kuului vastaavan.
”Mitä Te teette täällä?” Yuffie kiskoi paidan päänsä ylitse ja etsi itselleen sukat Takeon kuulustellessa Vincentiä.
”Varmistin Yuffien turvallisuuden. Nyt kun Tsvietit ovat liikkeellä, kenenkään ei kannata olla yksin”, Vincent selvitti. Oho, mies valehteli pokkana. Se oli epätavallista, poikkeuksellista suorastaan. Nyt niin tapahtui jo toistamiseen, Vincent oli selvästi ottanut oppia Yuffiesta.
”Olette varmasti oikeassa siinä”, Takeo vastasi, mutta tämän äänestä kuului selkeä epäluulo. Ifrit, ei ollut tämän asia, mitä Yuffie ja Vincent puuhasivat! Yuffie oli aikuinen ihminen, hän päätti, mitä teki, eikä yhdenkään ulkopuolisen kannattanut yrittää puuttua hänen asioihinsa. Takeon oli aivan turha kuulostaa tuollaiselta, he eivät olleet ystäviä, ainoastaan työtovereita ja maanmiehiä.

Vincent ilmestyi makuuhuoneeseen kiusaantunut ilme kasvoillaan ja pyyhe alavartalonsa suojaksi kietaistuna. Yuffie kiskoi juuri pillifarkkuja jalkaansa.
”Anteeksi, en kuullut puhelinta”, hän kuiskasi. Vasta nyt hän huomasi, että Vincent oli napannut oman kännykänsä jostain – kenties myös takkinsa taskusta – ja selasi sitä.
”Reeve on yrittänyt tavoittaa minua, samoin Tifa”, tämä totesi.
”Soitin juuri Reevelle, sanoin olleeni suihkussa”, Yuffie selvitti tilanteen ja nykäisi farkkujen vetoketjun kiinni. Vincent nyökkäsi. ”Käyn hankkiutumassa eroon noista”, ninjaprinsessa lisäsi ja viittoi keittiön suuntaan. Hän jätti Vincentin pukeutumaan ja vaihtoi huonetta.

Takeo ja Grey istuivat keittiön pöydän ääressä, miehet olivat saaneet itse täytettyä mukinsa.
”Soitin Reevelle”, Yuffie kertoi ja nappasi itselleen mukin. ”Sovimme, että saavun päämajaan puolentoista tunnin päästä.”
”Huolestutitte kaikki käytöksellänne, neiti Kisaragi”, Takeo uskaltautui sanomaan.
”Sanoin jo, että olen pahoillani”, Yuffie töksäytti. Hän aavisti, että saarnaus ei ollut vielä loppunut. Takeo oli käynyt yllättävän rohkeaksi, aiemmin tämä oli kumarrellut häntä enemmän. Kenties isä oli antanut luvan muuhunkin kuin hänen silmällä pitämiseensä, esimerkiksi nuhdesaarnoihin ja komenteluun, jos hän ei käyttäytynyt wutailaisten sääntöjen mukaan.
”Isänne mukaan Teidän pitäisi olla vastuullisempi ja varovaisempi”, Takeo aloitti. Siinäpä se tulikin, isä oli taas kaiken takana. ”Hän ei pidä siitä, että jahtaatte vaarallisia rikollisia WRO:n kanssa, kenties turvallisempiin tehtäviin siirtyminen –”
”Ei tule kysymykseenkään”, Yuffie sanoi suoraan. ”En ehkä ole sotilas, mutta en ala homehtua kaikkia päiviä toimistossakaan.”
”Hän myös ehdotti, että Teidän olisi korkea aika palata Wutaihin viimeistään syntymäpäivänne jälkeen”, mies jatkoi. ”Isällänne on Teille uutisia.”
”Mitä uutisia?”
”Hän haluaa kertoa ne itse.”
”Ehkäpä hänen sitten kannattaisi raahautua tänne kertomaan ne tai edes soittaa minulle sen sijaan, että laittaa jonkun muun asialle!” Yuffie kivahti ja pamautti mukin tiskipöydälle. Hän ei ollut muistanut edes täyttää sitä.

Isää oli mahdoton ymmärtää. Kyllä, Yuffie kaipasi ukkoa toisinaan, mutta heidän välejään ei voinut kuvailla erityisen lämpöisiksi. He olivat eri mieltä muun muassa kaikesta, olivat olleet niin kauan kuin Yuffie muisti. Hyvä on, hän olisi halunnut tietää, mitä uutisia isällä oli, mutta tämä saisi tehdä aloitteen. Tästä ei ollut kuulunut sen jälkeen, kun Yuffie oli liittynyt WRO:iin. Hän muisti isän kyllä puolittain hyväksyneen hänen lähtönsä tai ainakin sopeutuneen siihen, mutta tämä oli ollut kaikkea muuta kuin tyytyväinen.

”Minä vain toimin sanansaattajana”, Takeo puolustautui. ”Toimin Hänen Korkeutensa tahdon mukaan, en voi –”
”Tiedän, ei ole sinun vikasi, että hän on ääliö”, Yuffie huokaisi. Oli turha riehua miehelle, kun oikea syypää oli hänen isänsä. Ehkä ukolle pitäisi soittaa lähiaikoina ja tehdä selväksi, ettei hän ollut tulossa takaisin, ainakaan pysyvästi. Vierailulle hän voisi mennä, kunhan Tsvietit oli saatu kiinni, mutta hän ei osannut kuvitella enää jäävänsä asumaan palatsiin. Prinsessan elämä ei ollut häntä varten, hänen oikea elämänsä oli täällä, Edgessä, missä hänen ystävänsäkin asuivat.
”Olen pahoillani, että tuotin Teille pettymyksen”, Takeo huomautti. ”Ymmärrän kyllä, etteivät tiedot miellyttäneet Teitä.”
”Anna olla.” Yuffie huitaisi kädellä ilmaan osoittaakseen, ettei ollut miehelle vihainen. ”Lupaan jatkossa olla tarkempi ja ilmestyä paikalle ajoissa, ettei Reeven tarvitse hälyttää sinua etsimään minua.”

Takeo ja Grey joivat teensä, palauttivat mukit tiskialtaaseen ja siirtyivät eteiseen. Yuffie kulki miesten kannoilla ja jäi odottamaan, että nämä poistuisivat paikalta.
”Onhan kaikki hyvin, neiti Kisaragi?” Takeo vielä varmisti ovelta ja vilkaisi makuuhuoneen suuntaan.
”Erinomaisesti. Vince on suojellut minua kaikilta mahdollisilta vaaroilta”, Yuffie vakuutti. Näytti kuitenkin siltä, ettei vastaus tyydyttänyt miestä, tämän kasvoilla käväisi huolestunut ilme. Mitä tahansa tämä ajattelikin, tämä jätti mielipiteensä sanomatta.
”Olen iloinen, ettei Teille ollut sattunut mitään. Hyvää päivänjatkoa”, mies toivotti ja katosi ovesta yhdessä Greyn kanssa.

Yuffie kääntyi palatakseen keittiöön, muttei ehtinyt kuin ovensuuhun, kun ovikello soi taas. Mitä nyt? Hän marssi takaisin ulko-ovelle ja tyrkkäsi sen auki. Tällä kertaa sen takana seisoi alakerran naapuri.
”Miksi täällä ravaa sotilaita?” tämä halusi tietää.
”Ei kuulu sinulle”, Yuffie tuhahti ja yritti vetää oven kiinni, mutta nainen tunki jalkansa sen väliin.
”Oletko hankkiutunut vaikeuksiin? Tämä on kunniallinen taloyhtiö, emmekä halua mitään järjestyshäiriöitä”, mamma puhisi.
”Sittenhän on vain hyvä, että sotilaat käyvät varmistamassa kaiken olevan kunnossa”, Yuffie väitti. ”Ajattele, kukaan ei uskalla murtautua kotiisi, kun minulla käy noin arvovaltaisia vieraita.”

Mamma puhahti jotain, mistä ei saanut selvää. ”Onko se pojankloppi vielä täällä?” tämä uteli ja yritti kurkistella asuntoon. ”Soitin tänään isännöitsijälle ja sanoin, että sinulla on jatkuvasti ylimääräisiä asukkaita asunnossasi.”

Leviathan sentään, ei Vincent ollut ollut Yuffien luona kuin kahdesti. Että tuo eukko kehtasikin! Hänellä alkoi hiljalleen keittää tämän kanssa. Hän ei ollut tehnyt kerrassaan mitään, mutta jostain syystä tämä oli silti ottanut hänet silmätikukseen.
”Sinulle ei kuulu, kuka minun luonani vierailee. Ala painua siitä!” hän puuskahti ja tyrkkäsi naisen jalan oviaukosta omalla jalallaan. Hän nykäisi oven kiinni, ennen kuin tämä ehti ujuttaa mitään uudestaan sen väliin.

Kun Yuffie kääntyi, hän näki Vincentin astelevan makuuhuoneesta. Paha tuuli pyyhkiytyi pois, kun mies hymyili hänelle. Vincent ei hymyillyt juuri koskaan, mutta tänään tämä vaikutti olevan hyvällä mielellä. Aamun muistot palasivat hänen mieleensä ja nostivat hymyn hänenkin huulilleen. Hän ei tiennyt vieläkään, mitä he olivat tai mitä heistä tulisi, mutta sillä hetkellä hän ei välittänyt. He eivät olleet luvanneet toisilleen mitään, mutta sitoumuksia saattoi odottaa myöhempäänkin. Juuri nyt Yuffie piti tilanteesta sellaisena kuin se oli.
”Haluatko jotain aamiaiseksi?” Yuffie kysäisi.
”Anna kun arvaan; sinulla ei ole täällä juuri mitään, ellei lasketa niitä kananmunia, jotka ostin aiemmin?” Vincent tiedusteli.
”Saatoit arvata oikein”, nuori nainen joutui myöntämään. ”Mutta se johtuu vain siitä, ettei minulla ole ollut aikaa käydä kaupassa. Olet pitänyt minut niin kiireisenä.”
”Jos vien sinut WRO:n päämajaan”, Vincent ehdotti ja sivuutti huomautuksen täysin. ”Voimme pysähtyä matkalla syömään jonnekin. Minä tarjoan.”
”Vähän niin kuin aamiaistreffit?” Yuffie varmisti. Oikeat treffit Vincentin kanssa! Asiat taisivat tapahtua nyt hieman väärässä järjestyksessä, mutta eipä sillä ollut väliä.
”Hmmm, lounas- tai brunssitreffit taitaisivat olla oikeampi ilmaisu, jos ottaa huomioon kellonajan”, mies korjasi. Yuffie näytti tälle kieltä, aina tämän piti osoittaa olevansa fiksumpi ja paremmin perillä asioista. ”Koeta käyttäytyä ihmisiksi, etten muuta mieltäni”, tämä lisäsi.
”Ainahan minä käyttäydyn”, Yuffie väitti. ”Odota hetki, laitan vain itseni valmiiksi, niin mennään sitten.”

~o~

Vincent ajoi kohti Kalmia. Hän yritti kaikin voimin pitää ajatuksensa Reeven kanssa käydyssä keskustelussa.


”Onko mitään uutta selvinnyt?” Vincent kysäisi istuttuaan WRO:n johtajan pöydän ääreen.
”Genesis on erinomaisessa fyysisessä kunnossa”, tämä kertoi. ”Hänessä ei ole jälkeäkään solurappeumasta, josta hän on kuulemma joskus kärsinyt.”
”Missä hän nyt on?”
”7th Heavenissä?”

Vincent vilkaisi ystäväänsä, tämä näytti olevan tosissaan. Ei sillä, että Reeve olisi kovin usein vitsaillutkaan, ainakaan vakavilla asioilla.
”Ainakin olettaisin hänen jo ehtineen sinne”, tämä jatkoi ja vilkaisi kelloa.
”Miksi?” Vincent kysyi.
”Shelke halusi hänet mukaan, ja Tifasta se oli hyvä ajatus”, toinen kertoi. ”Shelke tuntuu olevan kovin kiintynyt mieheen. Toisekseen Genesiksellä ei ole täällä ketään, Tifan mielestä hänen täytyy saada kontakteja tavallisiin ihmisiin.”
”Hän voi olla vaarallinen”, Vincent huomautti. Häntä kauhistutti ajatellakin, mitä Tifalle voisi tapahtua, jos entinen SOLDIER päättäisi yllättäen ryhtyä väkivaltaiseksi. Genesis ei ollut nyt uhannut ketään, mutta tämä oli kertaalleen kolkannut Yuffien, avustanut Grimoirea tytön piikittämisessä ja siepannut sekä Shelken että ninjaprinsessan. Vaikka Genesis oli luvannut auttaa WRO:ta, tämä ei ollut vielä todistanut luotettavuuttaan.
”En minäkään pitänyt ajatuksesta, mutta tiedäthän, millainen Tifa on, kun saa jotain päähänsä”, Reeve selitteli. ”Nykyisin hän on suorastaan… pelottava. Ja hän sanoi Cloudin olevan kotona, lisäksi hän lupasi tarvittaessa hälyttää apua.”

Apu tuskin ehtisi paikalle ajoissa, jos jotain tapahtuisi. Toisekseen Vincent ei ollut aivan varma, oliko Cloud tällä hetkellä kykenevä puolustamaan perhettään. Blondi mies näytti häiriintyvän Genesiksen läsnäolosta enemmän kuin muut yhteensä. Toisaalta Tifa oli hyvä ihmistuntija, ei tämä olisi laskenut ketään hengenvaaralliseksi luokittelemaansa 7th Heaveniin vapaaehtoisesti.

Reeve kääntyi tuolissaan ja selasi pöydällään olevaa paperipinoa. ”Veljesi oli muuten oikeassa”, tämä huomautti. Vincent kohotti kulmiaan kysymyksen merkiksi. ”Näyttää siltä, että tosiaan vanhenet normaalisti. Aiempien puheidesi perusteella olin käsittänyt sinun olevan… tuota… kuolematon.”
”Jotain tapahtui taistelussa Omegaa vastaan”, Vincent kertoi nyt puolestaan. ”Chaos jätti minut. En ole varma, miten kaikki kävi. Muistikuvani eivät ole erityisen selkeitä. En kuitenkaan tunne demonia enää sisälläni, yhtäkään niistä. Joko ne ovat poissa tai hiljentyneet täysin, mutta itse kallistun enemmän ensimmäisen vaihtoehdon kannalle.”
”Se voisi selittää muutoksen”, WRO:n johtaja myönsi.

Vincent nyökkäsi. Ajatus oli jossain määrin pysäyttävä. Reeven kädessä olevat paperit vahvistivat, että hän oli oikeasti ihminen, ei enää jokin epämääräinen ikuiseen elämään tuomittu olento. Nyt hän voisi elää normaalin elämän ja kuolla lopulta vanhuuteen. Jotkut kaiketi unelmoivat ikuisuudesta Planeetan päällä, mutta Vincentille ajatus kuolemasta oli rauhoittava, jopa vapauttava. Ei hän halunnut vielä kuolla, saati ottaa itseään hengiltä, mutta hän tiesi myös, että ikuisuus oli hyvin pitkä aika ihmismielen kestettäväksi. Ennemmin tai myöhemmin hän olisi seonnut, menettänyt kontrollin lopullisesti. Näin oli parempi.

”Gil ajatuksistasi?” Reeve hymähti ja laski paperit pöydälle. Vincent ei osannut vastata ystävälleen. Kyllä, hän oli epäillyt jotain tällaista, mutta hän ei ollut uskaltanut toivoa liikoja. Mitä hän nyt tunsi? Helpotusta ainakin, mutta kenties jopa onnellisuutta. Hän ei voinut sanoa jälkimmäisen olevan erityisen tuttu tunne.
”Olen tyytyväinen tilaani”, hän ilmoitti lopulta.
”Se on hyvä tietää”, WRO:n johtaja totesi. ”Elimistössäsi on edelleen makoa, mutta se ei yllätä. Jouduimme turvautumaan makotankkiin, kun Rosso –”
”Muistan”, Vincent keskeytti. ”En syytä sinua tapahtuneesta. Tilanne huomioon ottaen pikainen toipuminen oli tarpeen.”

Miehet keskustelivat vielä tovin, kunnes Vincent nousi lähteäkseen. Hän oli päättänyt viettää loppupäivän ja illan kotona omassa rauhassaan, Yuffiekin oli maininnut sopineensa tyttöjen illasta Tifan kanssa. Alkoi olla pitkä aika siitä, kun hän oli ollut täysin yksin, joskus sitäkin kaipasi.

”Vincent?” Reeve sanoi, kun hän oli ehtinyt laskea kätensä ovenkahvalle. Hän kääntyi katsomaan taakseen. ”Jätitkö oikeasti Yuffien keskelle öistä Edgeä viime yönä?” tämä kysyi.
”Taidat tietää tuohon vastauksen kysymättäkin”, Vincent tuhahti, ja Reeve nyökkäsi hänelle.
”Seuraavalla kerralla voisit kuitenkin vastata puhelimeesi, kun yritän tavoittaa sinua”, tämä huomautti.
”Pidän mielessä”, Vincent vastasi ja astui ulos toimistosta.


Seuraavalla kerralla. Tulisiko sitä? Aamun muistot palasivat mieleen väkisinkin, Vincent oli todellakin menettänyt kontrollin eikä hän voinut enää syyttää Chaosta. Jokin oli vain naksahtanut hänen mielessään, vaikka järki oli ensin yrittänyt sanoa painavan sanansa. Hänellä ei ollut ollut Lucrecian jälkeen ketään eikä hän ollut edes ajatellut ryhtyvänsä enää suhteeseen kenenkään kanssa, saati, että olisi hypännyt sänkyyn ilman suhdetta.

Jotenkin tilanne oli vain muuttunut. Yuffie… tyttö oli kuin varkain tunkeutunut Vincentin elämään ja ajatuksiin. Olivathan he tunteneet jo vuosia, mutta hän ei ollut aiemmin osannut edes kuvitella, että mitään tällaista voisi tapahtua. Kaikki oli muuttunut niin hitaasti, ettei Vincent ollut edes tajunnut tilannetta, ennen kuin se oli ollut jo peruuttamattomissa.

Ei, hän olisi voinut lyödä jarrut pohjaan ajoissa. Hän ei kuitenkaan ollut tehnyt niin, koska… miksi? Hän ei osannut vastata omaan kysymykseensä.

Luoja sentään, Yuffie oli vasta yhdeksäntoista. Tämä oli nuori ja kokematon, mutta Vincent oli käyttänyt tilaisuuden häpeilemättä hyväkseen. Jos Kimura ei olisi ilmestynyt oven taakse, tilanne olisi voinut mennä vielä pidemmälle. Mikä häntä oli oikein vaivannut? Hän ei ollut vastuuton teinipoika. Heillä ei ollut ollut mitään ehkäisyvälineitä. Jos välikohtaus suihkussa olisi saanut jatkua… Vincent ei edes halunnut ajatella sitä. Hän ei halunnut kuvitella Yuffieta Tifan tilalle ja itseään Cloudin asemaan.

Vincent ajoi erkanemiskaistalle. Hänen oli myönnettävä itselleen, että oli joka tapauksessa nauttinut aamusta. Hän ei ollut edes tajunnut, miten paljon oli kaivannut fyysistä tyydytystä, tarvinnut sitä ja kaikkea siihen liittyvää. Ei yhdenkään miehen pitänyt joutua tyytymään omaan apuunsa vuositolkulla. Valitettava totuus oli, ettei oma käsi korvannut aitoa läheisyyttä ja lämpöä.

Ajettuaan autonsa parkkiruutuun Vincent käveli sisälle. Hän poimi postit kynnykseltä, mutta joukossa ei ollut mitään tärkeää: ilmaisjakelulehti ja kasa mainoksia. Hän avasi lehden ja heitti mainokset suoraan paperinkeräyskasaan. Tuijotettuaan lehteä pari minuuttia Vincent luovutti ja laski sen pöydälle. Hänen ajatuksensa eivät pysyneet tänään kasassa.

Mitä Yuffie oli mahtanut ajatella aamusta? Tyttö ei ollut ottanut tapahtunutta puheeksi, mutta toisaalta tämän käytös oli ollut aika tavallista. He olivat poikenneet lounasravintolaan, ennen WRO:n päämajaan menoa ja syöneet tarjolla olleen buffet-lounaan. Yuffie oli koko aterian ajan höpöttänyt kaikenlaista tyhjänpäiväistä, kuten tällä oli yleensäkin tapana. Kerrankin Vincent oli ollut tyytyväinen tämän loputtomaan puhetulvaan, sillä se oli täyttänyt tilan, vienyt mahdollisuuden kiusalliselta hiljaisuudelta. Hän kuitenkin tiesi, että heidän olisi vielä puhuttava kunnolla, selvitettävä tilanne.

Oli ollut sulaa hulluutta antautua virran vietäväksi, varsinkin tällä hetkellä. Tsvietit olivat yhä vapaalla jalalla, ja WRO:n ja AVALANCHEn olisi keskityttävä ongelmien ratkaisemiseen. Vincent sen sijaan oli onnistunut hankkimaan niitä lisää. Ei, hän ei ajatellut Yuffien olevan ongelma, hän vain… mitä? Miksi oli niin vaikea saada oma mielensä järjestykseen?

Vincent huokaisi. Ehkä hänen olisi ensimmäiseksi eriteltävä, miten itse halusi edetä. Hän ei ollut vielä luvannut Yuffielle mitään. Hän tiesi olleensa epäreilu, hän ei olisi saanut ryhtyä tytön kanssa mihinkään, jos ei kerran kyennyt antamaan lupauksia. Vaikka aikaa oli kulunut vuosikymmeniä, hän muisti itse, miltä tuntui, kun toinen osapuoli ei sitoutunut kunnolla, kun tämä jätti asiat leijumaan ilmaan ja lopulta hyppäsi toisen syliin. Ei Vincent aikonut tehdä niin, mutta oli joka tapauksessa väärin antaa toisen odottaa epävarmuudessa.

Yuffie oli luultavasti pitänyt hänestä jo kauan. Olihan tämä ilmaissut kiinnostuksensa jo kolme vuotta sitten. Tosin Vincent oli olettanut ihastuksen menneen ohitse, mutta ehkä tyttö oli hyvä näyttelemään. Hän oli ajatellut, että tämä oli kiusannut häntä vain huvin ja urheilun vuoksi, saattoi kuitenkin olla, että tämä oli ollut vähintään puoliksi tosissaan. Itse asiassa se oli todennäköisin vaihtoehto.

Kyllä Vincentkin piti Yuffiesta, hän ei vain ollut aiemmin ajatellut tätä naisena vaan lähinnä tuttavana, sittemmin ystävänä ja perheenjäsenenä. Vasta viime aikoina hän oli alkanut nähdä tytön toisenlaisessa valossa. Yuffie oli todellakin jo nuori nainen, hyvin sievä ja sirorakenteinen sellainen. Äänekäs ja rasittava koheltaja, joka kuitenkin osasi piristää muiden päivää jutuillaan. Lisäksi tällä oli myös vakavampi, synkempi puoli, jota Vincent ei ollut aikaisemmin huomannut.

Eteisestä kuului piippaus. Vincent kävi hakemassa kännykkänsä takin taskusta ja naksautti sen auki. Kukaan ei juuri koskaan lähettänyt hänelle tekstiviestejä, sillä kaikki hänen ystävänsä tiesivät, että hän hoiti asiat mieluiten puhumalla eikä silloinkaan halunnut jaaritella turhia.

Tifa on ihan mahdoton! Voitko uskoa, että hän kutsui Genesiksen 7th Heaveniin?

Vincent tuijotti viestiä, se oli Yuffielta. Kyllä hän tiesi, mitä Tifa oli tehnyt, mutta kuuluiko tuollaiseen viestiin todella vastata. Mitä siihen kuului vastata? Miksi Yuffie oli ylipäätään lähettänyt hänelle tuollaisen viestin?

Kuulin siitä Reeveltä. Vincent naputteli vastauksen, lähetti sen ja painoi puhelimen läpän kiinni. Hän ehti noukkia kirjan hyllystä ja istua sen kanssa sohvalle, ennen kuin puhelin piippasi uudestaan.

Minulle hän ei sanonut mitään. Epäreilua! Miksi kuulen juorut aina viimeisenä?

Vincent oli yhä pahemmin hämillään. Yuffie oli joskus vuosi sitten soitellut hänelle ahkeraan – kunnes hän oli käskenyt Cloudia ilmoittamaan, ettei toivonut moista – mutta tekstiviestejä tämä ei ollut aiemmin lähettänyt. Nämäkin viestit olivat täysin turhia. Hän naksautti puhelimen takaisin kiinni ja avasi kirjansa. Illasta ei tainnut olla tulossa aivan niin rauhallinen kuin hän oli kuvitellut. Ei häntä varsinaisesti haitannut, että Yuffie halusi laittaa hänelle viestejä, mutta hän ei aikonut viettää iltaa puhelin kourassa.

~o~

Yuffie tunsi leijailevansa kävellessään kohti 7th Heavenia. Hän tiesi varsin hyvin, että hänen kasvoilleen oli levinnyt typerä virne. Sairaanhoitajakin oli huomauttanut siitä, joten se täytyisi saada pyyhittyä pois, ennen kuin hän pääsisi perille. Muuten Tifa arvaisi välittömästi, että jotain oli tapahtunut.

Päivä oli kaikin puolin onnistunut. Toistaiseksi hänen testeissään ei ollut ilmennyt mitään huolestuttavaa. Hänellä oli pieni määrä makoa elimistössään, mutta ilmeisesti siitä ei ollut vaaraa. Hoitaja oli halunnut tarkistaa tilanteen uudestaan vielä parin viikon päästä. Yuffie ei jaksanut olla huolissaan, hän oli aivan liian hyvällä tuulella.

Aamu oli ollut täydellinen, mahtava suorastaan. Yuffie ei ollut vakavissaan koskaan uskonut, että hänellä olisi voinut olla mitään mahdollisuuksia Vincentin suhteen. Ei edes muutaman suudelman jälkeen. Kyllä, hän oli salaa toivonut, mutta hän ei ollut uskaltanut antaa toivolle kunnollisia siipiä. Vincent oli kuitenkin yllättänyt hänet aamulla.

Jotain lämmintä valui Yuffien vatsan pohjalle, ja hymy hänen kasvoillaan levisi entisestään. Jokainen kosketus oli painunut hänen mieleensä. Ei kyseessä ollut ollut hänen ensimmäinen kertansa, mutta paras tähänastisista ehdottomasti. Siitäkin huolimatta, etteivät he olleet päässeet itse asiaan, kaikki oli ollut… hmmm… huumaavaa.

Kaiken lisäksi Vincent oli vienyt hänet syömään. Vaikka kyseessä oli ollut vain lounas, ei romanttinen illallinen – ei sillä, että Yuffie olisi ylipäätään harrastanut sellaisia – se oli ollut enemmän kuin hän olisi uskaltanut pyytää.

Huh, minun täytyy hidastaa vähän, hän huomautti itselleen. Hänellä oli taipumus tehdä asioista hätäisiä johtopäätöksiä.

”Se tarkoittaa, että haluan katsoa, mihin tämä polku vie, mutten uskalla vielä luvata sinulle mitään.”

Vincentin aiemmat sanat palautuivat Yuffien mieleen. Mies ei ollut luvannut hänelle mitään, tämä oli vain halunnut katsoa tilannetta. Mitä se tarkoitti? Tämä ei ollut valmis sitoutumaan? Rakastiko tämä edelleen Lucreciaa?

Mustasukkaisuus pisti ärsyttävänä rinnassa. Lucrecia oli kuollut, ei tällä pitänyt olla enää väliä. Tämä ei voinut kilpailla Yuffien kanssa, ei vaikka Shelke muisti saman kuin edesmennyt nainen. Shelke oli joka tapauksessa Shelke, ei tämä pystyisi tekemään mitään peruuttamatonta. Eihän?

Yuffie ei ollut aikoihin tuntenut itseään näin haavoittuvaksi. Hän eli aina täysillä, muttei elänyt kuitenkaan. Hän oli kieltänyt itseään välittämästä liikaa, sillä kaikki, joista hän oli välittänyt syvästi, olivat jättäneet hänet. Äiti, Aerith, Shalua… he olivat kaikki poissa, kuolleita. Hyvä on, Yuffie rakasti ystäviään, piti näitä perheenään, mutta rakastaminen sinänsä oli jo pelottavaa. Jos hän menettäisi vielä jonkun läheisistään, hän ei tiennyt, mitä tekisi, miten sen kestäisi. Menetyksen tunne… hän ei tiennyt, miten sitä olisi pitänyt käsitellä.

Huh, noin synkät ajatukset oli parempi ajaa kauemmas. Kaikkihan oli nyt niin hyvin kuin mahdollista. Yuffie päätti nauttia parista vapaapäivästään, ennen kuin tiistaina olisi aika lähteä jäljittämään Tsvietejä toden teolla. Tänään hän viettäisi hauskan illan Tifan kanssa 7th Heavenissä, ja huomenna hän voisi yrittää houkutella Vincentin takaisin Edgeen Kalmista.

Baari oli jo auki, kun Yuffie astu sisälle. Tifa oli kuitenkin luvannut pitää vapaaillan ja jopa järjestänyt lapset hoitoon – joskaan Yuffie ei ollut täysin varma, oliko Cid paras vaihtoehto. Toisaalta Shera kyllä pärjäsi lasten kanssa erinomaisesti. Ainoastaan Shelke oli ongelma, mutta kenties likka älyäisi pysytellä omassa huoneessaan. Tuskin tämä vapaaehtoisesti Yuffien seuraan tuppaisi.

Jätettyään takkinsa eteisen naulakkoon Yuffie kiirehti portaita yläkertaan. Olohuoneesta kantautui television ääni ja hiljaista puhetta. Pahus, ehkä Shelke aikoi sittenkin majoittua heidän seuraansa.
”Heiii! Testeissäni ei näkynyt mitään vaa-” Yuffie aloitti astuessaan olohuoneen puolelle, mutta hänen lauseensa jäi kesken. Tifa istui Genesiksen kanssa sohvalla ja Shelke oli majoittunut lattialle katsomaan elokuvaa. ”Mitä hemmettiä täällä on tekeillä?” hänen oli pakko kysyä.
”Minkä ihmeen takia sinä et vastannut Reeven soittoihin?” Tifa puhahti saman tien ja kääntyi Yuffien suuntaan. ”Vincentkään ei vastannut, kun minä puolestani yritin tavoittaa häntä.”
”Vince varmaan kertoi, mistä vastaamattomuus johtui?” Yuffie ehdotti. Hänen ei kannattanut sanoa mitään, ennen kuin hän tiesi, mitä brunetille oli jo tarinoitu.
”Hän vain pahoitteli asiaa”, Tifa tuhahti.
”Ihan suotta. Ei meillä ole mitään velvollisuutta päivystää puhelimia koko ajan. Sitä paitsi me nukuimme myöhään, kun iltakin venähti. Sitten minä menin suihkuun vielä aamulla, Vince taisi nukkua silloinkin”, Yuffie selosti ja istahti lattialle pöydän ääreen, mutta mahdollisimman kauas Shelkestä. Hän tunsi silti tämän murhaavan katseen.

Tifan katse oli tosin pahempi. Se tunkeutui suoraan läpi päästä, kunnes naisen kasvoille levisi hymy. Se siitä salailusta. Yuffie nappasi muffinsin pöydältä ja ryhtyi kuorimaan paperia irti sen alaosasta.
”Miksi sinä olet täällä?” hän kysyi suoraan Genesikseltä, ennen kuin Tifa ehti sanoa mitään. Ei kai nainen tässä seurassa olisi ryhtynyt utelemaan, mutta oli parempi pelata varman päälle. Sitä paitsi hän halusi oikeasti tietää, mitä ihmeen asiaa entisellä SOLDIERilla oli 7th Heaveniin.
”Minä kutsuin hänet”, Tifa totesi. Nyt oli Yuffien vuoro tuijottaa ystäväänsä. ”Hän on Shelkelle tärkeä, joten minusta heidän on tutustuttava häneen. Toisekseen ei voi sanoa, että hänellä olisi paljon ystäviä, perhettä tai edes tuttavia Edgessä.”
”Kaikki he ovat jääneet taakse”, Genesis myönsi.
”Mitä mieltä Cloud on tästä?” Yuffie töksäytti. Hän oli kenties estänyt Vincentiä ampumasta punapäätä ja vakuutellut tämän olevan luotettava, mutta ei hän ollut tarkoittanut, että Tifan kannatti kutsua kyseinen mies omaan kotiinsa. Joku raja luottamuksellakin!
”Hän ei ole paikalla”, Tifa totesi.
”Missä hän on?”
”En tiedä. Hän lähti aamulla toimittamaan pakettia eikä ole sen jälkeen vastannut puheluihini. Jostain syystä sitä tuntuu tapahtuvan tänään.”

Yuffie ei vaivautunut kysymään, eikö toinen ollut huolissaan. Totta kai tämä oli, sen pystyi lukemaan pienestä kurtusta kulmakarvojen välissä ja hartioiden asennosta, Tifan koko olemuksesta. Viimeksi kun Cloud oli eristäytynyt, tämä oli sairastunut geostigmaan. Nyt tuskin oli kyse mistään sairaudesta, mutta Chocobon takamus oli joka tapauksessa käyttäytynyt oudosti siitä asti, kun raskaus oli selvinnyt muille. Ei, itse asiassa outo käytös oli alkanut jo ennen sitä, Tifa oli valitellut, ettei mies ollut koskaan kotona. Asia ei kuulunut Yuffielle, mutta hän olisi silti halunnut mennä ravistelemaan Cloudia. Tämän pitäisi ryhdistäytyä ja opetella puhumaan asioistaan eikä vatvoa niitä yksinään Fenririn selässä.

Tifa vaihtoi puheenaihetta ja ryhtyi selittämään Genesikselle, millaista elämä Edgessä oli. Yuffie vilkaisi miestä syrjäsilmällä. Tämä ei osoittanut varsinaisesti kiinnostusta brunetin kanssa jutteluun, muttei toisaalta tyrmännytkään naista. Miksi tämä oli suostunut lähtemään baarille? Shelken takiako?

Kun Tifan puhetulvasta ei näyttänyt tulevan loppua, Yuffie kaivoi kännykkänsä esille ja naputteli Vincentille tekstiviestin. Tämä älyttömyys oli pakko jakaa jonkun kanssa. Vaikka mies oli sanonut viettävänsä illan Kalmissa, tämä ei ollut kieltänyt häntä ottamasta yhteyttä.

Tifa on ihan mahdoton! Voitko uskoa, että hän kutsui Genesiksen 7th Heaveniin? Yuffie naputteli tekstin ja jätti kännykkänsä pöydälle lojumaan. Olisi ollut mukavampaa viettää iltaa kahdestaan Tifan kanssa, he eivät olleet aikoihin vain istuneet yhdessä sohvalla ja höpisseet kaikesta mahdollisesta.

Vincentiltä meni useita minuutteja vastaamiseen. Tämä ei ilmeisesti ollut tottunut kirjoittamaan tekstiviestejä.

Kuulin siitä Reeveltä.

Mitä? Reeve oli kertonut Vincentille, muttei ollut vaivautunut sanomaan Yuffielle mitään! Tietysti miehet olivat jääneet juttelemaan, kun hän oli lähtenyt sairaanhoitajan sorkittavaksi, ja sen jälkeen hän oli vielä tehnyt hetken toimistotöitä. Joka tapauksessa hän oli poikennut Reeven puheilla ennen lähtöä baarille, joten tällä oli ollut hyvä tilaisuus vihjaista asiasta. Sen sijaan tämä oli vain edelleen jaksanut muistuttaa puhelimeen vastaamisesta ja ilmoitusvelvollisuudesta, jos ei päässyt sovittuihin tapaamisiin.

Minulle hän ei sanonut mitään. Epäreilua! Miksi kuulen juorut aina viimeisenä?

”Minun pitäisi varmaankin lähteä”, Genesis kuului ilmoittavan. ”Alkaa olla myöhä, ja minun on valmistauduttava tulevaa tehtävää varten.”
”Lähtöhän on vasta tiistaina”, Tifa huomautti.
”On hyvä valmistautua ajoissa.”
”Saanko minäkin tulla?” Shelke kysäisi.
”Shelke, Genesis asuu toistaiseksi WRO:n tiloissa. Sinun on parempi olla täällä, missä sinulla on oma huone”, Tifa kuitenkin sanoi. Likka näytti pettyneeltä, mutta ei käynyt inttämään vastaan.
”Kiitän vieraanvaraisuudesta. Ehkä tapaamme toisenkin kerran, neiti Lockhart”, Genesis lausahti ja nousi sohvalta. ”Löydän itse ulos. Hyvää yötä teille kaikille.”

Yuffie tuijotti miehen perään, kunnes tämä katosi näkyvistä. Hän nousi lattialta ja livahti lämpimälle paikalle sohvalla. Shelke uppoutui uudestaan tuijottamaan elokuvaa, mutta tämän läsnäolo tuntui joka tapauksessa painostavalta. Yuffie ei osannut suhtautua tyttöön, sillä tavallaan tämä oli itse julistautunut hänen kilpailijakseen, jopa varoitellut häntä, mutta samaan aikaan tätä oli hyvin vaikea ottaa vakavasti.

”Tifa, mitä ihmettä?” hän sihahti vanhemmalle naiselle. ”Miksi sinä oikeasti pyysit Genesiksen tänne?”
”Minusta hän vaikutti yksinäiseltä”, Tifa vastasi. ”Tiedän, että hän on syntynyt samasta projektista kuin Sephiroth, tiedän, että hän on tavallaan ollut vihollinen, mutta hän ei vaikuta siltä. Pikemminkin hän on minusta hukassa, eksyksissä…”
”Ja sinun on pakko auttaa jokaista, joka vaeltelee syrjäpoluilla”, Yuffie tuhahti.
”Ei minun pakko ole, mutta…”
”Entä Cloud sitten?” Yuffie jatkoi matalalla äänellä. ”Genesis vaivaa häntä, sen näki kokouksessa varsin selvästi.”
”No, minä tavallaan ajattelin, että kenties tutustumalla Genesikseen voisin selvittää myös Cloudin pulmat. Ehkä hän ei koskaan kykene muistamaan, mutta jos voimme täyttää aukot muuten, sekin voi auttaa.”

Yuffie ei ollut varma, pitikö toisen logiikka paikkansa, mutta ainakin päätelmä kuulosti hyvin tifamaiselta. Tämä oli valmis antamaan anteeksi viholliselle ja ratkaisemaan Cloudin päänsisäiset ongelmat miehen puolesta kaikista riskeistä huolimatta. Tifan täytyi todella välittää Cloudista, tosin olihan Yuffie sen tiennyt aina. Välillä hänestä vain tuntui, ettei Chocobon takamus ollut yhtä tosissaan naisen kanssa, mutta hän ei ollut lausunut epäilyksiään ääneen. Hän halusi Tifan ja Cloudin olevan yhdessä, siinä oli jotain turvallista.
”Niin kai sitten”, hän totesi. ”Mitä sinulle muuten kuuluu? Voiko vauva hyvin?”

Tifa laski käden vatsalleen ja hymyili. Tämä nyökkäsi. ”Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ole vieläkään ilmennyt. Reeven järjestämä terveydenhoitaja on todella mukava. Hän sanoi, että pääsen lokakuun 3. päivä ensimmäiseen ultraan. En malta odottaa.”
”Ultraan jo?” Yuffie kummasteli.
”Viikolla 12 pääsee ensimmäiseen”, Tifa kertoi. Yuffien silmät levisivät, hän oli jotenkin kuvitellut raskauden olevan… no, vasta alussa. ”Sitten ajattelin, että olisi kiva mennä ostelemaan vauvanvaatteita ja sellaista. Cloud on huono lähtemään kaupoille, mutta ehkä sinä haluat tulla mukaan?”
”Mennään vain”, Yuffie myöntyi. ”Voisin samalla katsella itsellekin jotain ja ehkä sinäkin löydät.”
”Niin, tarvitsen varmaan kohta uusia vaatteita, kun nämä nykyiset alkavat kiristää”, Tifa tuumasi. ”Mennäänkö, kun tämä juttu on selvitetty?” Nainen vilkaisi Shelken suuntaan, mutta tyttö ei näyttänyt kuulevan, ainakaan tämä ei reagoinut sanoihin millään tavalla.
”Mennään vain, voidaan sitten samalla reissulla etsiä Vincelle synttärilahjakin”, Yuffie totesi ja nappasi kännykän pöydältä. Siihen ei ollut tullut uusia viestejä, mies ei siis ollut vaivautunut vastaamaan.
”Tosiaan. Meidän pitää järjestää hänelle juhlat!” Tifa huudahti. ”Toivottavasti juttu tosiaan saadaan selväksi, ennen hänen syntymäpäiväänsä. Sitten meillä olisi vielä lisää aihetta juhlaan.”
”Niinpä! Haluan saada Markin pelastettua!” Yuffie ilmoitti. ”Oli kamalaa katsella, miten Nero vain ohjailee häntä ja tekee mitä huvittaa.”
”Genesis sanoi, että tietoisuus on mahdollista irrottaa, mutta se on vaarallista”, vanhempi nainen kertoi. ”Hän kuitenkin epäili, että Nero saattaa olla heikentynyt, koska on joutunut elämään ilman omaa kehoaan. Toivon, että saat ystäväsi vielä takaisin.”

Yuffie nyökkäsi. Sitä hänkin toivoi. Nerolle sen sijaan häneltä ei herunut empatiaa, se mies oli täynnä pahuutta. Tämä oli sielultaan samaa materiaalia kuin Pimeys, jota tämä oli kuljettanut mukanaan. Häntä kauhistutti ajatellakin Neroa ja Pimeyttä, kylmät väreet kulkivat pitkin selkärankaa ja iho nousi kananlihalle. Miksei Nero ollut vain voinut pysyä poissa? Yuffie ei halunnut enää nähdä painajaisia tämän takia, hän tahtoi vain unohtaa kaiken kamalan.
”Mutta hei, meidän piti miettiä vain kivoja asioita tänä iltana”, Tifa keskeytti hänen ajatuksensa ja iski silmää. ”Miten sinulla ja Vincentille menee?”

Shelke nousi lattialta, marssi huoneen halki ja pamautti oven kiinni perässään niin lujaa, että molemmat naiset säpsähtivät.
”Voi ei, minä unohdin!” Tifa parahti ja painoi käden suulleen.
”Unohdit mitä?” Yuffie kysyi.
”Luulen, että Shelke on ihastunut Vincentiin.”
”Minä luulen, että Lucrecia on”, sanat karkasivat ninjaprinsessan suusta, ennen kuin hän ehti estää itseään. ”Vince sanoi, että sen eukon muistot ovat yhä Shelken mielessä. Kenties ne vaikuttavat hänen tunteisiinsakin. Hän kuvittelee, että voi saada Vincen itselleen, koska sai aiemminkin tai siis Lucrecia sai. Tajuat varmaan?”

Tifa nyökytteli päätään. ”Siinä olisi järkeä. Tai tarkoitan, ettei se kuulosta kovin järkevältä ja kuulostaa silti.”
”Niinpä, Lucrecia kummittelee Shelken kautta”, Yuffie kuiskasi, ”ja hän haluaa Vincentin itselleen.”
”Kuolleet eivät voi voittaa eläviä näissä jutuissa”, Tifa huomautti, mutta kuulosti siltä, ettei itsekään oikein uskonut sanoihinsa. Kenties tämä ajatteli Aerithia. Yuffie oli huomannut kahden naisen välillä kitkan miltei välittömästi. Hän ei vain ollut antanut sen vaivata itseään, koska oli pitänyt kummastakin. ”Minä puhun Shelken kanssa myöhemmin. Hänen kannattaisi nyt keskittyä itseensä.”

Yuffie ei vastannut. Hän tunsi itsensä typeräksi huolehtiessaan Shelken takia, oikeasti hänen olisi vain pitänyt kiljua riemusta. Aamuinen kohtaus… olivatko he oikeasti..? Kyllä he olivat. Hymy nousi hänen huulilleen, kun hän muisteli tapahtunutta. Niin, ehkä ei tosiaan ollut syytä huoleen.
”Tuo on parempi”, Tifa huomautti. ”Tiedätkö, mitä me tarvitsemme? Jonkin tyttöjen leffan ja hyvää syömistä. Valitse sinä hyllystä jokin, minä käyn katsomassa, mitä keittiöstä löytyy.”

Tifan kadottua olohuoneesta Yuffie vilkaisi pikaisesti kännykkäänsä; ei vastausta vieläkään. Hiljaisuus häiritsi häntä, mutta hän työnsi negatiiviset ajatukset pois mielestään ja keskittyi leffahyllyn sisältöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!