Punainen aamunkoitto: Luku 31

Punainen aamunkoitto


Luku 31


Yume katosi ovenraosta. Itachi kuuli tytön askeleet aina kylpyhuoneeseen asti. Ovi sulkeutui, muttei kääntynyt lukkoon. Pitikö se tulkita vihjeeksi? Vai suuttuisiko tyttö, jos hän..?
Naisia oli toisinaan hyvin vaikea ymmärtää. Virhetulkintoja tuli tehtyä helposti, sillä naiset käyttivät jonkinlaista mystistä salakieltä, jota yksikään mies ei voinut täysin sisäistää. Yume nyt sanoi asioista melkoisen suoraan, mutta silti väärinkäsityksiä pääsi syntymään. Itachi ei juuri nyt halunnut tehdä mitään virheitä, sillä ne saattaisivat saada tytön jälleen etääntymään hänestä.

Tyttö oli ollut hereillä vasta hetken, mutta tässä oli jotain erilaista kuin aiemmin. Yumen reaktiot olivat aina olleet voimakkaita, mutta nyt ne olivat vielä voimakkaampia. Lisäksi tyttö näytti menevän tunteidensa kanssa ääripäästä toiseen. Se huolestutti Itachia. Hän halusi tietää, mitä Yumelle oli oikein tapahtunut. Jotain oli varmasti. Mutta miten tuollaisen otti puheeksi?

Mies ei itsekään halunnut keskustella niistä pahoista asioista, joita hänen elämässään oli tapahtunut. Miksi siis Yume olisi halunnut? Tytöllä oli täysi oikeus vaieta ja sulkea asiat sisälleen. Silti Itachi toivoi, että tämä kertoisi. Hän ei halunnut tytön särkyvän hitaasti sisältäpäin. Hänen itsensä kohdalla oli jo myöhäistä, mutta tytön voisi pelastaa siltä kohtalolta. Sitä paitsi Itachilla oli muutenkin tarve tietää tapahtumista.. hän halusi vahvistuksen Tobin henkilöllisyyteen ja siihen, mitä kaikkea Deidara oli ehtinyt saada aikaan.

Itachi nousi sängyltä ja venytteli käsivarsiaan. Hän harppoi ulos makuuhuoneesta ja pysähtyi keskelle käytävää. Hän ei ollut täysin varma, minne hänen olisi pitänyt suunnata. Vaihtoehtoja ei ollut kovin montaa: olohuone, keittiö tai kylpyhuone. Kisamen makuuhuoneeseen hänellä tuskin oli mitään asiaa, eikä häntä edes kiinnostanut vierailla siellä.

”Tarvitsetko pyyhkeitä?” yllättävä kysymys keskeytti miehen pohdinnan. Kisame ilmestyi käytävään olohuoneen puolelta ja ojensi hänelle kahta pyyhettä. Itachi otti ne vastaan, mutta kohotti kulmiaan kysyvästi. ”En ole kuulolla”, hai tyytyi naurahtamaan ja katosi takaisin olohuoneen suuntaan.

Kuinka kauan Kisame sitten oli ollut kuulolla? Toivottavasti tämä ei ollut tosiaankaan kuullut kaikkea. Hailla oli sen verran järkeä, ettei tämä mainitsisi asiasta mitään, mutta silti Itachia ärsytti. Toivon mukaan tämä oli kuullut ainoastaan Yumen huudot, eikä mitään muuta. He saattoivat olla ystäviä, mutta aivan kaikkea Itachi ei ollut silti valmis itsestään toiselle miehelle paljastamaan.

Olohuoneen suunnalta kuului rapinaa. Ilmeisesti Kisame oli ryhtynyt lukemaan jotain. Itachi kohautti olkapäitään. Ainakin hän voisi viedä pyyhkeen Yumelle, sillä tytöllä tuskin oli sellaista. Ei tämä voinut siitä sentään pahastua.

Mies suunnisti kohti kylpyhuonetta. Ovi ei tosiaan ollut lukossa, ja mies tiesi varsin hyvin, ettei lukossa ollut mitään vikaa. Joko Yume oli yksinkertaisesti unohtanut tai sitten jättänyt sen tarkoituksella auki. Jokin pieni ääni Itachin mielessä huomautti, että jälkimmäinen vaihtoehto oli todennäköisempi, mutta mies ei uskaltanut kuunnella sitä. Tytön mielialat olivat jo tässä lyhyessä ajassa heitelleet niin paljon, ettei mitään yksinkertaisesti voinut sanoa varmaksi.

Kahva painui hitaasti alas. Itachi kuuli veden kohinan jo avatessaan oven, ja lämmin höyry tervehti häntä. Koko pieni huone oli täynnä höyryä. Ei ihme, ettei tytön jäljiltä ollut koskaan tarjolla lämmintä vettä. Tämä ilmeisesti keitti itsensä käydessään suihkussa.

Yumen – tai siis Itachin omat – vaatteet lojuivat mytyssä pöntön kannen päällä. Mies vilkaisi niitä syrjäsilmällä. Tyttö ei ollut maailman siistein ihminen. Itachi yleensä viikkasi vaatteet riisuttuaan ne päältään, lukuun ottamatta joitain erityistilanteita, joissa oli jotain tärkeämpää ajateltavaa.
”Toin sinulle pyyhkeen”, mies ilmoitti ja veti oven perässään kiinni. Yume kurkisti suihkuverhon takaa kasvot hymyssä. Tytön hiukset roikkuivat mustina suortuvina ja osa oli liimautunut kasvoihin kiinni. Tämän iho punoitti lievästi.
”Voisitko auttaa vähän?” tyttö kysyi. Itachi olisi voinut vaikka vannoa, että tällä oli ilkikurinen ilme kasvoillaan.
”Missä niin?” mies kysyi ja laski molemmat pyyhkeet vaatekasan päälle.

Yumen nauru helisi kylpyhuoneen seinissä, kun tyttö puolittain kietoutui suihkuverhoon ja astui lähemmäs miestä. Itachi vilkaisi vaistomaisesti verhon yläreunaa varmana siitä, että lenkit pettäisivät pian.
”Selkää on niin vaikea pestä itse”, tyttö huomautti ja mies palautti katseensa tähän.
”Minä kastun, jos tulen sinne”, mies hymähti.

Seuraavassa hetkessä mies tajusi, että tyttö oli räiskäyttänyt vettä hänen kasvoilleen ja paidalleen. Hän tuijotti tätä epäuskoisena. Ei Yume ollut aiemmin käyttäytynyt tuolla tavoin.
”Kastuit jo, joten mitään vahinkoa ei pääse tapahtumaan”, tyttö ilmoitti varsin suoraan. Suihkuverho heilahti ja tämä katosi näkyvistä. ”Vauhtia nyt!”

Itachi kääntyi sen verran, että sai lukittua oven. Hän ei uskonut Kisamen pyrkivän kylpyhuoneeseen, mutta jotenkin hänellä oli silti varmempi olo, kun ovi oli lukossa. Hän kiskoi kostean paidan päänsä ylitse ja riisui loputkin vaatteet. Tämä oli jotenkin erilaista kuin aiemmat tilanteet. Jotenkin vielä intiimimpää.

Mies käveli kostean lattian poikki ja työnsi suihkuverhon syrjään. Yume seisoi selin häneen ja hankasi juuri sienellä jalkojaan puhtaaksi. Miehen katse hakeutui väkisinkin pyöreille pakaroille, jotka olivat suoraan hänen edessään. Piru vie, täytyihän tytön tietää, miltä tuo näytti kenestä tahansa. Tuo oli jo tahallista kiusaamista. Itachi olisi voinut saman tien painaa tytön seinää vasten ja..

”Kylläpä kesti”, Yume naurahti ja suoristautui. Tämä ojensi sienen miehelle, joka tarttui siihen. Itachi katseli, kun tyttö keräsi hiuksensa ja siirsi ne olan ylitse. Oliko tämä ollut tosissaan? Miehen mieleen oli tullut jotain aivan muuta koskien yhteistä suihkuhetkeä. Tottelevaisesti hän kuitenkin kohotti kätensä ja painoi sienen tytön selkää vasten. Hyväntuoksuinen vaahto levisi helposti, kun hän ryhtyi hankaamaan ihoa. Olihan tämäkin ihan mukavaa, mutta mies ei voinut mitään sille, että hänen katseensa valui alemmas yhtä aikaa vaahdon kanssa. ”Paina kovempaa siitä ristiselän kohdalta”, tyttö huomautti yllättäen ja sai Itachin säpsähtämään. Mitä tämä oli sanonut? ”Juuri siitä. Kovempaa, hankaa kunnolla.”

Mies räpytteli hetken silmiään, kunnes sisäisti tytön sanojen oikean merkityksen. Hänen ajatuksensa harhailivat juuri nyt aivan liikaa, mutta hän yritti silti toteuttaa Yumen toiveen. Hemmetti, tyttö oli alasti hänen edessään ja halusi vain saada selkänsä puhtaaksi. Jos jollekulle olisi pitänyt myöntää kiusaamisen ekspertin arvonimi, Yume olisi varmasti ollut onnekas voittaja.

Yhtäkkiä tyttö käännähti ympäri ja nappasi sienen Itachin kädestä. Tytön hiukset roikkuivat ärsyttävästi rintojen peittona. Tahallista, aivan varmasti. Itachi oli jopa valmis lyömään asiasta vetoa. Yume painoi sienen hänen rintaansa vasten ja ryhtyi hankaamaan ihoa varovasti.
”Kävin pesulla aamulla”, Itachin oli pakko huomauttaa, mutta tyttö ei edes näyttänyt kuuntelevan. Sen sijaan tämä nojautui lähemmäs miestä. Sieni kulki edestakaisin, ylös ja alas pitkin Itachin rintaa. Mies kohotti kätensä ja siirsi Yumen hiukset takaisin tämän selkäpuolelle. Vastaukseksi hän sai pienen naurahduksen.

Mitään hän ei kuitenkaan ehtinyt nähdä, sillä Yume painautui häntä vasten ja kietaisi kädet hänen kaulaansa. Pehmoiset rinnat koskettivat miehen rintakehää. Juuri mikään ei olisi voinut tuntua paremmalta. Mies kietoi omat kätensä tytön vartalon ympärille. Hän hyväili selkää, jolle valui suihkusta koko ajan hieman liian kuumaa vettä. Miten kukaan pystyi peseytymään melkein kiehuvalla vedellä? Viileähkö suihku oli huomattavasti mukavampi vaihtoehto.

Itachi kuljetti käsiään alemmas Yumen selällä, kunnes tavoitti tytön pakarat. Hän puristi niitä kevyesti samalla hetkellä, kun Yumen huulet etsiytyivät hänen suutaan vasten. Kuului läsähdys, kun sieni putosi lattialle. Itachi vastasi voimakkaasti suudelmaan ja painoi samalla tytön rajusti itseään vasten. Hän tiesi, että tämä tunsi varmasti, mihin tilaan oli hänet saanut, jos ei ollut huomannut sitä jo aiemmin.

Tyttö ei kuitenkaan edes yrittänyt kauemmas miehestä, mikä oli varmasti hyvä merkki. Yumen kieli eksyi Itachin huulien väliin. Mies vastasi omallaan eleeseen melkein väkivaltaisesti. Hän ei edes tiennyt, että oli onnistunut muutamassa viikossa kehittämään sisälleen tällaisen patouman, joka nyt halusi päästä purkautumaan.

Miehen sormet puristivat kovaa tytön pakaroita. Hän olisi halunnut mennä suoraan asiaan. Hän oli odottanut liian kauan. Jotenkin hän sai pidettyä itsensä kurissa ja hellitti hieman otettaan. Yume vetäytyi kauemmas ja pakotti siten miehen irrottamaan otteensa kokonaan. Vihdoin hän sai tarkastella tyttöä kunnolla. Mustat hiukset valuivat selkään märkinä. Oikean käsivarren ja reiden arvet erottuivat muuta ihoa vaaleampina jälkinä. Käsivarren arpi oli rosoinen, eikä varmaan koskaan muuttuisi kauniimmaksi, mutta se teki vain Yumesta ainutlaatuisen. Reiden arpi taas oli hitusen kaareva viilto, selvästikin tullut isosta lasinsirusta tai muusta vastaavasta.

Kuumasta vedestä ja joka puolella vellovasta höyrystä huolimatta Yumen nännit olivat hitusen koholla. Rinnat suorastaan näyttivät odottavan kosketusta. Itachin katse siirtyi alemmas. Ennen niin litteä vatsa oli nyt hieman turvoksissa, mutta se ei haitannut häntä. Oikeastaan se oli aika suloista. Ja sitten siisti viiva mustia karvoja täydentämässä kokonaisuuden. Tyttö oli kaunis, herttainen, suloinen, haluttava, seksikäs, kaikkea, mitä naisen kuuluikin olla.

Mies pakotti katseensa takaisin ylemmäs. Yumen kasvot punoittivat enemmän kuin aikaisemmin. Nyt tyttö näytti jopa ujolta, melkein siltä, että olisi halunnut perääntyä. Tämän rinnat kohoilivat kiivaan hengityksen tahdissa ja kasvoilla viivähti epävarma hymy.

Itachi astui lähemmäs tyttöä. Hän sipaisi ohimennen tämän leukaa ja antoi kätensä kulkea alemmas pitäen tällä kertaa katseensa koko ajan tämän kasvoilla. Puna muuttui hieman syvemmäksi, kun hän tavoitti toisen rinnan ja puristi sitä hellästi. Hän hieraisi peukalollaan nänniä ja sai tytön huokaamaan hiljaa. Tämä painoi silmänsä kiinni ja nosti kätensä Itachin olkapäille. Hengityskin taisi kiihtyä hieman.

Tyytyväisenä aikaansaamaansa reaktioon mies kumartui ja siirsi kätensä sivummalle. Vesi valui hänen kasvoilleen ja pakotti hänet sulkemaan silmänsä. Sokkona hän haparoi huulillaan rintaa, kunnes tavoitti nännin ja imaisi sen huuliensa väliin. Yumen voihkaisu kaikui kylpyhuoneen seinistä. Mies jatkoi nännin kanssa leikittelyä tavoitteenaan saada tyttö vähintäänkin samaan mielentilaan, jonka kanssa hän taisteli itse parasta aikaa. Yumen toinen käsi puristi lujaa hänen olkaansa, toisen kynnet kaivautuivat ihoon ja tytön lantio painui hänen lantiotaan vasten kutsuvana. Se oli miehelle melkein liikaa ja hänen oli pakko vetäytyä kauemmas.

Tytön hengitys kuului entistä kiihkeämpänä pienessä höyryisessä huoneessa. Tämän käsi lähti liukumaan alemmas Itachin olalta, rinnan ylitse ja alas vatsalle. Sormet pysähtyivät leikittelemään hetkeksi mustilla lyhyillä karvoilla saaden miehen melkein kiroamaan ääneen. Hän oli jo vähällä tarttua Yumea ranteesta, kun hän tunsi tytön sormien puristautuvan kovuutensa ympärille. Itachin oli pakko painaa toinen kätensä seinää vasten. Pelkkä kevyt puristus tuntui liian hyvältä.

Yumen käsi liikkui hyvin hitaasti edestakaisin. Itachin silmät painuivat kiinni, käsi painoi tiukasti seinää ja hengitys kulki sihahduksina huulten välistä. Hänen toinen kätensä etsiytyi vaistomaisesti tytön olkapäälle. Hän painoi tätä alemmas. Jälleen Yume naurahti, muttei vastustellut. Vaikkei Itachi nähnyt, hän tiesi tytön laskeutuneen polvilleen kaakelilattialle.

Miehen jalat horjahtivat, kun lämpöiset huulet ottivat hänen kovuutensa syleilyynsä. Pehmeys, kosteus ja lämpö yhdistettynä Yumen käden järjestelmällisen rytmikkääseen liikkeeseen. Miten tyttö oikein teki tuon? Itachi ei kyennyt ajattelemaan. Hän keskittyi pelkkään tunteeseen. Hän tunsi valtavaa halua painaa kätensä Yumen takaraivolle ja työntää tytön päätä lähemmäs.

Huulet puristautuivat tiukasti miehen elimen ympärille samalla, kun kieli lähti liikkeelle. Se liukui terskan ylitse, pyörähti sen ympäri pari kertaa ja lipaisi sitten vartta, ennen kuin vetäytyi taas. Itachista alkoi tuntua, ettei hän kestäisi enää pitkään. Yume oli yksinkertaisesti liian hyvä tässä, ja mies oli ollut liian pitkään ilman.

Ja samassa tyttö vain lopetti. Tämä suukotti kevyesti terskaa ja nousi seisomaan. Itachi raotti silmiään ja näki Yumen hierovan polviaan. Niin, lattia tuntui varmasti epämukavalta, mutta tytöllä ei taatusti ollut aavistustakaan, miten sietämättömältä miehestä nyt tuntui!

Itachi pakotti silmänsä auki. Yume katseli häntä varsin kieroutunut ilme kasvoillaan. Tuo tyttö vielä tappaisi hänet. Tosin se oli ehkä paras mahdollinen tapa kuolla.
”Tuota.. onko sinulla..” Yume mutisi yllättäen. Itachi pakottautui kuuntelemaan, vaikka se tuntui kovin vaikealta. Hänen korvissaan kohisi, ja hän halusi palata aiempaan asetelmaan. Juuri nyt hän ei ollut ollenkaan keskustelutuulella.
”Onko minulla mitä?” hän henkäisi.
”Kondomeja?”

Hetkinen. Siis mitä? Eiväthän he olleet aiemminkaan käyttäneet niitä. Tietysti asiasta olisi ollut hyvä kysyä, mutta jotenkin Itachi oli olettanut, että Yume söi.. Eikö tyttö syönytkään..? Niinpä tietysti, eihän tämä ollut voinut saada mistään pillereitä oltuaan Tobin ja Deidaran seurassa. Tilanne oli nyt toinen kuin aiemmin. Mutta Itachilla ei ollut kondomeja. Hän ei ollut olettanut tarvitsevansa niitä.

”Ei taida”, mies mutisi.
”Kysy Kisamelta sitten”, Yume ehdotti ja tökkäisi häntä rintaan. Itachi vilkaisi tyttöä epäröiden. Voisivathan he hoitaa homman loppuun toisella tavalla. Vaarattomalla, sellaisella, josta ei olisi mitään ei-toivottuja seurauksia.. vaikka ei se ehkä niin kamalaa olisi ollut, mutta ajankohta oli kyllä tyystin väärä.

Yume nosti etusormensa huulilleen ja nuolaisi sitä kutsuvasti. Tytön katse oli suorastaan anova.
”Ole kiltti”, tämä kuiskasi.

Itachi huokaisi. Hän saattoi jo kuvitella Kisamen ilmeen, mutta vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut. Hän halusi itsekin liikaa. Hän livahti suihkuverhon raosta huoneen puolelle, nappasi pyyhkeen ja kietoi sen lantiolleen, ennen kuin astui pois kylpyhuoneesta. Käytävän ilma tuntui nyt jäätävän kylmältä kostean kuumuuden jälkeen.

Kisame selasi jotain lehteä olohuoneessa. Hai nosti katseensa, kun Itachi astui oviaukosta sisään. Tämän katse oli erittäin kysyvä, eikä ihme. Itachi ei normaalisti tavannut kulkea ympäriinsä pelkässä pyyhkeessä, joka peitti todella huonosti hänen senhetkisen tilansa.
”Mitä nyt?” hai tiedusteli kummastuneena.
”Ei sinulla sattuisi olemaan yhtään.. kondomia?” Itachi sai kysyttyä. Tämä oli jotenkin noloa, nöyryyttävää suorastaan. Yume olisi voinut ilmoittaa asiasta etukäteen, mutta ilmeisesti tyttö halusi kostaa aiemman loukkauksen niin röyhkeästi kuin vain kehtasi.

Hain ilme muuttui nyt melkein järkyttyneeksi ja heti perään huvittuneeksi. Itachin ärtymys kasvoi entisestään, mutta hän pakotti kasvonsa peruslukemille.
”Onhan minulla”, Kisame hymähti lopulta. Hai nousi ja suuntasi huoneeseensa. Itachi seurasi tämän perässä, mutta jäi käytävälle odottamaan. Ei mennyt kauaakaan, kun hai palasi ja lätkäisi pienen muovisen pakkauksen hänen käteensä. ”Älkää elämöikö liikaa.”

Jos Itachilla ei olisi ollut parempaa tekemistä, hän olisi luultavasti huitaissut Kisamea jollain – hai oli lievästi sanottuna liian huvittunut – mutta nyt hän vain suuntasi takaisin kylpyhuoneeseen ja lukitsi oven perässään.

”Löytyikö?” Yumen ääni kantautui suihkuverhon takaa. Itachi ei vaivautunut vastaamaan, vaan heitti pyyhkeen pois ja kiirehti tytön luokse. Tämä seisoi suihkun alla ja pesi hiuksiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Hienoa”, tyttö totesi nähdessään muovipakkauksen. Tämä nappasi sen Itachin kädestä ja tarttui reunaan hampaillaan. Itachille tuli kumma tunne, että tilanne oli Yumelle varsin tuttu. Jälleen kerran ajatus häiritsi miestä. Olihan hänellä itselläänkin ollut muita, mutta silti hän olisi halunnut olla tytölle ensimmäinen. Toki kokemuksessa oli etunsakin, mutta silloin tytöllä ei olisi ollut vertailukohteita.. ja Itachi ei totisesti halunnut tulla verratuksi keneenkään toiseen.

Mies katseli, kun tyttö veti kondomin esille pakkauksesta ja pudotti muovinpalaset lattialle. Tämä astui lähemmäs häntä ja kumartui sitten uudestaan. Yumessa oli kummallinen yhdistelmä kokemuksen tuomaa varmuutta ja herkkää ujoutta, joka näkyi punana tämän poskilla. Se oli Itachista erittäin kiehtovaa.

Näppärin sormin tyttö veti kuminkappaleen Itachin elimen päälle. Mies olisi voinut tehdä sen itsekin, mutta itse asiassa näin päin se oli huomattavasti miellyttävämpää. Yumen kosketus oli tehdä hänet hulluksi. Aivan liian nopeasti tyttö nousi ylös ja nousi varpailleen suukottaakseen Itachia. Mies tuli ajatelleeksi, missä tämän suu oli ollut vain vajaa vartti sitten, mutta työnsi nopeasti ajatuksen mielensä perukoille.

Odottaminen sai nyt riittää. Itachi käänsi Yumen ympäri ja painoi tytön seinää vasten. Hän kiersi kätensä tämän ympärille ja antoi toisen vaeltaa tytön rinnoille. Hänen sormensa puristivat oikeaa nänniä ensin kevyen kokeilevasti, mutta sitten kovempaa, kun tytön huulilta karkasi vain hento huokaisu. Toinen käsi vaelsi omia aikojaan alas vatsaa pitkin, kunnes liukui pehmeiden karvojen ylitse. Kosteus tervehti sormia, ja Itachi oli melko toiveikas sen suhteen, ettei suihkulla ollut mitään tekemistä asian kanssa.

Itachi livautti kaksi sormea tytön häpyhuulten välistä. Yume inahti hiljaa, mikä sai miehen virnistämään. Hän painoi kovuutensa malttamattomana tämän toista pakaraa vasten samalla, kun etsi tytön herkimmän kohdan. Yumen vartalon sävähdys tuntui hyvin selvästi. Mies painoi sormillaan hieman kovempaa ja ryhtyi sitten tekemään hierovaa liikettä. Yumen takapuoli liikkui samassa tahdissa ja tyttö ei enää pysynyt vaiti. Inahdukset ja ynähdykset täyttivät kostean ilman.

Kun mies veti kätensä pois, Yume melkein ärähti protestiksi. Miehen teki mieli nauraa. Mitäpä tyttö oli itse aloittanut kiusaamisen. Itachi tarttui omaan elimeensä ja ohjasi sen tytön aukolle. Yumen selkä taipui jo valmiiksi kaarelle. Kesti hetken löytää oikea kulma, mutta lopulta Itachi pääsi helposti liukumaan tytön sisälle. Lämmin pehmeys sai hänet värähtämään. Tämä totisesti oli parasta, mitä mies saattoi elämänsä aikana saada.

Löydettyään sopivan asennon mies vei kätensä uudestaan tytön jalkojen väliin. Kun hänen sormensa ryhtyivät taas leikittelemään tämän klitoriksen kanssa, hän tunsi selvästi tytön tiukkenevan ympärillään. Yumen inahdukset muuttuivat hyvin nopeasti huohotukseksi ja ajoittaisiksi – melko kuuluviksi – epämääräisiksi huudahduksiksi.

Itachi pakottautui pitämään tahdin rauhallisena. Hän ei halunnut saada liian nopeasti, sillä Yumenkin täytyi nauttia. Olisi väärin, jos tyttö ei pääsisi loppuun asti. Tämäkin oli varmasti odottanut viikkoja. Mies nautti äänistä, jotka karkasivat Yumen huulilta, vaikka ne tekivät hänen oman olonsa tietyllä tavalla sietämättömäksi. Yhtäkkiä tyttö vinkaisi niin kuuluvasti, että Kisame taatusti valittaisi asiasta myöhemmin. Tämä oli kaatua ja tärisi kauttaaltaan. Itachi joutui puristamaan Yumen tiukasti itseään vasten, jottei tämä olisi horjahtanut kumoon. Nopeasti hän otti paremman otteen tytöstä ja antoi vihdoin mennä. Hän painoi Yumen tiukasti seinää vasten ja työntyi tämän sisälle nyt entistä nopeammin ja voimakkaammin. Tyttö puristautui tiukasti hänen ympärilleen. Itachin silmissä sumeni, eikä hän tajunnut muuta kuin liikkeen ja tunteen, joka kiehui hänen sisällään.

Itachin sisällä räjähti. Kuuma vesi valui hänen niskaansa ja selkäänsä, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Hän painautui Yumen selkää vasten ja oli vähällä kaatua itse. Hän tärisi ja huohotti tytön niskaan. Kuolema. Voi luoja. Kaikki oli liian täydellistä.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!