1. huhtikuuta 2018

Sävel elämälle: Luku 29

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 29


Zidane ja Garnet palasivat Lindblumiin juuri sopivasti, sillä muut olivat jo nousemassa Hilda Garde 3:n kyytiin. Eiko ja Steiner juoksivat heitä vastaan, kun  he saapuivat ohjaussillalle.
”Mi-mi-mi-mitä tapahtui?” Eiko kiljaisi nähdessään Garnetin. ”Mitä tapahtui hiuksillesi?”
”Prinsessa! Mitä te olette oikein tehnyt?!” Steinerkin huudahti.
”Minä tiedän!” Eiko sanoi. ”Zidane särki sydämesi. Kuinka hän kehtasi?”
”O-onko se totta?” Steiner kysyi aivan järkyttyneellä äänellä. Vaikkei hän ollut ääneen myöntänytkään, hän oli jo alkanut hyväksyä Zidanen läsnäolon, mutta jos poika oli satuttanut prinsessaa…
”Hei, odottakaas nyt vähän, älkääkä tehkö hätäisiä johtopäätöksiä”, Zidane sanoi, sillä Steiner näytti siltä, että olisi voinut käydä hänen kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä.
”Zidane on oikeassa, Eiko”, Garnetkin sanoi, koska myös hän oli huomannut Steinerin reaktion.

Garnetin sanat saivat sekä Eikon että Steinerin hetkeksi täysin hiljaisiksi. Tyttö pystyi siis puhumaan jälleen.
”Dagger, sinä pystyt taas puhumaan?” Eiko varmisti iloisena, eikä enää mulkoillut Zidanea epäilevästi, kuten oli aiemmin tehnyt.
”Kyllä. Olen pahoillani, että sain teidät kaikki huolestumaan”, Garnet vastasi ja hymyili pikkutytölle.
”Ei se mitään”, Eiko vastasi. ”Mutta sinun hiuksesi… ne olivat niin kauniit.”
”Eivätkö lyhyet hiukset pue minua?” Garnet kysyi hieman pettyneenä. Zidane ei ollut sanonut mitään siihen suuntaan, poika oli vain kehunut hänen uutta tyyliään.
”Ei, ei, sinä näytät upealta!”
”Kiitos, Eiko.”
”Nyt on kuitenkin vielä liian aikaista juhlia”, Zidane pisti väliin. Sitten hän kääntyi katsomaan Eriniä, joka oli jo ruorissa valmiina. Nyt hän sentään jo muisti naisen, jonka oli tavannut viimeksi Trenon korttipeliturnauksessa. ”Erin, tiedät, minne olemme matkalla.”
”Kyllä, Ipsenin linnaan Unohdetulle mantereelle”, Erin vastasi.
”Oikein”, Zidane sanoi ja kääntyi sitten selittämään Garnetille, mistä oli kyse, vaikka hän olikin jo kertonut tytölle alustavasti uusista suunnitelmista. ”Menemme sinne saadaksemme selville, miten voimme päästä Terraan Kimaltelevan saaren kautta. Olen varma, että moni asia selviää meille, kun saavumme Terraan. Niin ja toivon, että saamme myös tietää, mitä Kuja oikein haluaa saavuttaa.”

Garnet nyökkäsi Zidanelle mietteliäänä. ”Ovatko kaikki muut jo laivassa?” hän kysyi sitten Steinerilta.
”Kyllä. Olemme valmiit lähtemään”, ritari vastasi.
”Matkaan siis!” Zidane huudahti.

Erin jakeli käskyjä miehistölleen eräänlaisen puhetorven kautta, ja hetken päästä kuului hurinaa, kun ilmalaivan moottori käynnistyi. Taitavasti nainen ohjasi laivan ulos Lindblumin kaupungista ja sitten suoraan korkealle taivaalle.

***

Myöhemmin ilmalaiva kaarteli Unohdetun mantereen yllä. Alapuolella näkyi syvä laakso, jonne Erin alkoi laskeutua. Keskellä laaksoa seisoi hyvin omituisen näköinen linna. Näytti kuin se olisi rakennettu ylösalaisin. Zidanen mielessä kävi, että joko rakentajat tai arkkitehti oli juonut liikaa vahvaa simaa tehdessään sitä.

Linnaan johti pitkä portaikko, jonka juurelle koko joukkio kerääntyi, ennen kuin lähtivät etenemään sisälle.
”Tämä on kai se linna, josta Hilda kertoi meille”, Zidane totesi. ”Todella omituinen paikka. Näyttää siltä, että se on rakennettu ylösalaisin.” Muut nyökkäsivät nuorukaiselle. ”Olisi ehkä parasta, että vain kolme teistä lähtee mukaani ja muut jäävät tänne odottamaan siltä varalta, että jotain sattuu.”

Kaikki, paitsi Amarant, tuntuivat olevan samaa mieltä. Rastapäinen mies katsoi kuitenkin Zidanea halveksivasti.
”Minä työskentelen yksin. Olen aina tehnyt niin ja tulen aina myös tekemään”, Amarant sanoi. ”En tajua, miksi kannat koko ajan kuollutta painoa mukanasi.”
”Mitä yrität sanoa?” Zidane kysyi yllättyneenä.
”Tarkoitan, että yksin työskenteleminen voittaa tiimityön koska tahansa ja aion todistaa sen sinulle”, Amarant vastasi haastavasti. ”Hildahan sanoi, että täällä on jonkinlainen avain, jolla voimme murtaa sinetin. Eikö niin?”
”Jep”, Zidane sanoi.
”Katsotaan, kuka löytää sen ensimmäisenä”, Amarant ehdotti. ”Minä menen tietenkin yksin.”
”Senkin itsekäs, välinpitämätön hölmö!” Steiner huudahti. Oli todella ärsyttävää, että Zidane oli päättänyt ottaa myös toisen rosvon joukon jatkoksi, varsinkin kun tämä ei halunnut tehdä minkäänlaista yhteistyötä muiden kanssa.
”Rauhoitu, Ruosteläjä”, Zidane naurahti.
”Mutta…” Steiner yritti väittää, eikä edes tajunnut, miksi Zidane oli juuri häntä kutsunut.
”Tee, mitä tahdot”, Zidane sanoi Amarantille. ”En ymmärrä, mitä oikein ajattelet, mutta sama se minulle.”
”Oletpa sinä suostuvainen kaveri”, Amarant sanoi edelleen halveksivaan sävyyn. ”Nähdään myöhemmin”, hän lisäsi ja lähti kapuamaan pitkää portaikkoa ylöspäin.

Muut tuijottivat miehen menoa ja kääntyivät sitten katsomaan Zidanea kysyvästi. Kaikilla oli ollut sellainen mielikuva, että nuorukainen kannatti tiimityöskentelyä ehdottomasti.
”Oletko varma tästä, Zidane?” Freya kysyi.
”Mitä muka olisin voinut tehdä?” Zidane hymähti kohauttaen olkiaan. ”En voi muuttaa hänen ajattelutapaansa. Mutta aletaan mekin painua. Voitamme Amarantin hänen omassa pelissään. Jospa sinä, Steiner ja Vivi tulisitte minun mukaani. Tytöt ja Quina voivat odottaa täällä. Jos emme palaa parissa tunnissa, Quina voi tulla etsimään meitä.”
”Entä jos Quinakaan ei palaa?” Garnet kysyi huolestuneena.
”No, sitten haette apua Lindblumista”, Zidane vastasi. ”En halua vaarantaa teitäkin.”
”Me emme jätä teitä pulaan! Tulemme hakemaan teidät, jos ette palaa!” Eiko protestoi.
”Zidane on oikeassa”, Steiner puuttui puheeseen. ”Tuo linna on ilman muuta liian vaarallinen nuorille naisille, Eiko-neiti.”

Eiko näytti vihaiselta, mutta luovutti lopulta, koska tiesi, ettei voinut voittaa väittelyä. Hän kuitenkin päätti, ettei tottelisi Zidanea, jos kävisi niin, ettei nuori mies palaisi. Garnet voisi lähteä hakemaan apua, mutta Eiko päätti lähteä siinä tapauksessa Quinan mukaan.

Hyvästeltyään toiset Zidane, Freya, Steiner ja Vivi lähtivät kipuamaan portaita ylös. Viimein he saapuivat suureen eteishalliin. Myös sisäpuolelta linna näytti olevan väärinpäin. Esimerkiksi kristallikruunut oli pystytetty lattialle. Paikka vaikutti todella mystiseltä.

Linna osoittautuikin melkoiseksi sokkeloksi. Varsinaisia käytäviä oli melko vähän, mutta sen sijaan portaikkoja ja tikapuita tuntui risteilevän joka puolella. Monesti pieni joukko päätyi umpikujaan ja joutui palaamaan omia jälkiään takaisin. Viimein he kuitenkin pääsivät pitkään käytävään, jonka päässä oli huone. Huoneessa ei ollut juuri muuta kuin pari taideteosta sekä eräänlainen hissi. Koska eteenpäin ei muuten näyttänyt pääsevän, Zidane kumppaneineen nousi hissiin. Se vei heidät suureen huoneeseen, jonka peräseinällä oli valtava Gaian kartta. Karttaan oli upotettu neljä peilin palasta, joita Amarant jo tutkaili kiinnostuneena.

Rastapäinen mies kääntyi, kun kuuli askelia takaansa. Hän virnisti Zidanelle leveästi.
”Näetkö nyt, että olen oikeassa. Tajuat varmaan, miten paljon aikaa menetät työskentelemällä yhdessä muiden kanssa”, mies sanoi.
”Oletko jo selvittänyt, miten sinetti murretaan?” Zidane kysyi välittämättä miehen kommentista.
”Katso seinää. Ehkä sinä saat sen selville”, Amarant tuhahti. ”Se ei kuitenkaan ole enää minun huoleni.”
”Mitä tarkoitat?” Zidane kysyi.
”Todistin olevani oikeassa, joten minun ei enää tarvitse seurata sinua. Saatamme olla vihollisia, kun seuraavan kerran tapaamme”, Amarant vastasi ja käveli hissille. ”Nähdään.” Mies laskeutui pois huoneesta ja katosi näköpiiristä.
”Kuinka itsekästä! Minä en usko häntä!” Steiner huudahti.
”Hänellä on omat toimintatapansa, emmekä me voi muuttaa häntä”, Zidane sanoi. ”Eiköhän ruveta hommiin”; hän lisäsi sitten ja käveli tutkimaan karttaa ja siinä olevia peilejä. Muut seurasivat hänen perässään.

Zidane tuijotteli karttaseinää hetken ja repi sitten yhden peileistä irti. Hän käänsi sen ympäri ja vilkaisi sen takapuolta.
”Täällä on kirjoitusta”, hän sanoi ja luki sitten: ”Minun voimani on suojattu veden alle paikkaan, jota ympäröi maa.” Zidane ojensi peilin Freyalle ja ryhtyi nykimään toista irti. Saatuaan sen käsiinsä hän luki jälleen, mitä sen taakse oli kirjoitettu. ”Minun voimani on suojattu roihuavan vuoren huipulle.”

Nuorukainen antoi peilin Viville ja irrotti kolmannen seinästä. ”Minun voimani on suojattu tornadon taakse.” Tuon peilin hän ojensi Steinerille ja irrotti sitten viimeisen. ”Minun voimani on suojattu tärisevän maan alle”, siinä luki.

Hetken ajan Zidane tuijotteli peiliä, mutta vilkaisi sitten toisia. ”Näyttää siltä, että saimme sen, mitä tulimmekin hakemaan. Eiköhän sitten lähdetä, ennen kuin toiset huolestuvat.”
”Onko peileissä sitä samaa kirjoitusta, jota vain sinä pystyt lukemaan?” Freya kysyi, sillä hän ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä hänen peilinsä takana luki.
”Jep, se on samaa, mitä näimme Oielvertissä”, Zidane vastasi. ”Niin kuin Hilda sanoi, noilla peileillä täytyy olla jotain tekemistä sinetin murtamisen kanssa, mutta mietitään sitä myöhemmin. Lähdetään nyt vain täältä.”

Muut nyökkäsivät, ja koko joukko palasi hissille, joka oli noussut takaisin ylös. Ennen kuin he kuitenkaan ehtivät astua hissiin, huoneessa kaikui ääni.
”Energiavirtaa on häiritty… Terran energiaa”, ääni sanoi kumeasti. Kaikki käännähtivät ympäri juuri sopivasti nähdäkseen, kun suuri käärmeen näköinen hirviö ilmestyi karttaseinän läpi huoneeseen. ”Kuinka te kehtaatte sotkeutua Terran suureen suunnitelmaan?”
”Mitä helvettiä?!” Zidane huudahti ja perääntyi askeleen verran.
”Minun nimeni on Taharka. Palauttakaa peilini”, hirviö vaati.
”Sinun pitäisi sanoa ’olkaa hyvät’, kun pyydät jotain”, Zidane ehdotti hitusen pelokkaana. Tavalliset metsissä ja pelloilla liikkuvat hirviöt eivät häntä pelottaneet, mutta tuo otus oli tullut läpi kiinteästä seinästä, joten siinä täytyi olla jotain hyvin erilaista.
”Hölmö, tulet katumaan tekojasi”, hirviö huudahti ja syöksyi koko joukkoa kohti.

Freya, Zidane ja Steiner laskivat nopeasti peilinsä lattialle ja vetivät aseensa esiin. Vivi perääntyi toisten taakse, mutta valmistautui hänkin taisteluun. Muiden kolmen puolustautuessa käärmeen teräviä hampaita vastaan, Vivi kohotti kätensä ja alkoi mutista. Hetken päästä suuri tulipatsas syöksyi kolmen taistelijan ylitse suoraan kohti käärmeen päätä. Käärme väisti sukkelasti, mutta joukko ei luovuttanut. Steiner ja Zidane hakkasivat käärmettä miekoillaan, minkä suinkin ehtivät Freyan yrittäessä keihäällään estää käärmettä puremasta ketään. Vivi puolestaan keskittyi seuraavaan loitsuunsa. Hän tiesi, että hänen täytyi olla nopea ja iskeä silloin, kun käärmeen huomio olisi toisaalla.

Monen turhan yrityksen jälkeen Vivin onnistui iskeä jääpatsas suoraan käärmeen keskivartalon läpi muiden häiritessä otuksen keskittymistä. Käärme kirkaisi kuuluvasti ja vajosi lattialle.
”Yksi on kaikki, kaikki on yhtä. Ette ikinä pysty murtamaan sinettiä”, käärme kuiskasi, ennen kuin vaipui kuoleman syleilyyn.

Joukko lähti hiljaisena palaamaan pois linnasta. Zidane ei pitänyt siitä, että mitä pidemmälle heidän seikkailunsa meni, sitä enemmän murhia hän itse joutui tekemään. Hän kuitenkin tiesi, että jos he eivät tappaisi vihollisiaan, nämä epäilemättä tappaisivat heidät. He olivat sotkeutuneet johonkin ihmistä suurempaan, eikä enää ollut tilaisuutta kääntyä takaisin. Sankarin tie ei ollut koskaan helppokulkuinen, mutta ajoittain se alkoi tuntua Zidanesta liian raskaalta kestää. Hän kuitenkin sysäsi tunteensa sivuun, sillä hän ajatteli, että Garnetin takia hänen pitäisi pysyä vahvana. Hän ei halunnut, että tyttö enää toisten menettäisi ääntään surun ja vastaan tulevien kauheuksien vuoksi. Jonkun piti suojella Garnetia pahoilta voimilta, ja Zidane oli ottanut tuon tehtävän harteilleen.

Kun joukko palasi linnasta, Garnet, Eiko ja Quina odottelivat jo levottomina. Ilmeisesti aikaa oli kulunut melkoisesti.
”Zidane!” Garnet huudahti ja hymyili leveästi. ”Sinä tulit ulos ensimmäisenä. Sinä voitit!” hän julisti. Tyttö oli koko ajan uskonutkin Zidanen voittavan, sillä Amarantin kaltainen ilkimys ei mitenkään olisi voinut olla oikeassa.
”Mitä? Mitä tapahtui Amarantille?” Zidane hämmästyi. Kolme ulkona odottanutta maagia katsoi häntä ihmeissään.
”Emme ole nähneet häntä”, Eiko vastasi.
”Hän odotti meitä ylhäällä ja häipyi heti, kun saavuimme sinne”, Zidane kertoi. ”Hän täytyy olla vieläkin sisällä. Odottakaa te tässä, minä menen takaisin.”

Ennen kuin kukaan ehti reagoida, Zidane oli jo rynnännyt portaita ylös. Nuorukainen suunnisti takaisin linnan sisäosiin harhaillen pitkin portaikkoja. Pitkän tovin jälkeen hän kuuli älähdyksen jostain alapuoleltaan. Hän juoksi nopeasti alas niitä portaita, joita oli kulkenut ja löysi Amarantin makaamasta niiden alta.
”Zidane, miksi tulit takaisin?” Amarant kysyi voipuneesti.
”Mitä sinulle tapahtui?” Zidane puolestaan kysyi vastaamatta.
”Vastaa kysymykseeni”, Amarant vaati. ”Sanoin, että saattaisimme olla vihollisia, kun seuraavan kerran tapaamme. Vai tulitko takaisin ilkkuaksesi minua?”
”Sinä höpiset omituisia. Muut ulkona sanoivat, ettet ollut tullut pois. Sen takia tulin etsimään sinua”, Zidane vastasi.
”Meillä ei ole mitään tekemistä keskenämme enää”, Amarant tuhahti. ”Et saa tästä mitään. Vai saatko? En ymmärrä sinua, enkä ajatusmaailmaasi.”
”Mitä väliä sillä on, mitä minä tästä saan. Sinä tarvitset apua tällä hetkellä”, Zidane sanoi.
”Sinä et välitä?” Amarant kysyi kummissaan. ”Olet valmis riskeeraamaan itsesi pelastaaksesi minut?”
”Älä nyt viitsi. Olemme auttaneet toisiamme monesti sen jälkeen, kun yhdistimme voimamme. Sinä olet osa tiimiä, ja vain sillä on väliä. En tiedä, miksi teen tämän, mutta en voi vain lähteä pois. Sellainen ei sovi luonnolleni”, Zidane selitti hitusen vaivautuneena. Hän oli aina ollut samanlainen. Jos joku hänen läheisistään oli pulassa, hänen oli pakko jäädä auttamaan… vaikka he olisivat olleet riidoissakin.
”Ja sitä tarkoittaa olla osa joukkoa?” Amarant kysyi.
”No, mitä muutakaan?” Zidane hymähti. ”Eiköhän tässä olla puhuttu tarpeeksi. Painellaan ulos.”

Zidane auttoi Amarantin pystyyn. Mies oli ilmeisesti kiireessä pudonnut portaista, sillä hänen nilkkansa näytti pahasti vääntyneeltä. Amarant ei pystynyt edes kävelemään kunnolla ilman tukea, vaikka ensin yrittikin. Lopulta mies kuitenkin suostui Zidanen tuettavaksi.
”Onpa hyvä, että Dagger ja Eiko ovat mukana. He parantavat jalkasi hetkessä”, Zidane sanoi virnistäen, kun he kulkivat hitaasti pois linnasta. Kumpikin tytöistä oli valkoinen maagi, joten he hallitsivat hyvin parantavan taikuuden.

Ulkona Zidane auttoi Amarantin istumaan maahan. Garnet ja Eiko tutkivat miehen jalan huolellisesti. Tytöt pyysivät Steineria ja Zidane pitelemään miestä paikoillaan ja vetivät sitten nilkan paikoilleen. Amarant puri huultaan, mutta ei päästänyt ääntäkään. Kun turvonnut nilkka oli jälleen paikoillaan, Garnet keskittyi loitsuunsa, ja hetken päästä myös jalassa tuntunut kipu oli poissa, samoin turvotus.

”No niin, nyt voimme pohtia sitä, mitä löysimme linnasta”, Zidane sanoi vihdoin ja istui maahan Amarantin vierelle. Hän veti peilinsä esiin, samoin kuin toiset kolme, joilla ne olivat. Kaikki istuivat ympyrään sillä välin, kun Zidane kertoi, mitä oli tapahtunut.
”Kaikissa peileissä on kirjoitusta, jota vain minä pystyn lukemaan”, nuorukainen sanoi. Hän kertoi muillekin, mitä peilien takana oli lukenut. ”Olen varma, että nämä peilit osoittavat meille paikat, joissa voimme murtaa sinetin. Hirviö antoi meille vihjeen ennen kuolemaansa: ’Yksi on kaikki, kaikki on yhtä’, mikä varmaankin tarkoittaa, että peilien osoittamat paikat ovat yhteydessä toisiinsa.”
”Mitä me siis teemme?” Garnet kysyi. ”Käymmekö jokaisessa paikassa yksitellen?”
”Ei, luulen, että meidän pitää valloittaa jokainen kohde yhtä aikaa”, Zidane vastasi.
”Emme siis tällä kertaa toimikaan yhdessä, kuten yleensä?” Eiko varmisti.
”Niin. Ajattelin, että kaksi meistä menee aina yhteen paikkaan”, Zidane vastasi.
”Selvä, minä menen Daggerin kanssa”, Eiko ilmoitti välittömästi. Hän olikin halunnut päästä puhumaan Garnetin kanssa aivan kahdestaan. Silloin kuin heillä oli ollut tilaisuuksia siihen, Garnet ei ollut pystynyt sanomaan sanaakaan, joten keskustelu oli jäänyt kovin yksipuoliseksi.

Zidane tuijotti ensin Eikoa ja vilkaisi sitten Garnetia, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
”Miksi?” nuorukainen kysyi kummissaan. Hän ei erityisemmin pitänyt ajatuksesta, että tytöt menisivät kahdestaan. Jos Eiko halusi välttämättä mennä naisen kanssa, tämä voisi kulkea Freyan matkassa. Rottanainen oli sentään taistelija, mutta Garnet oli maagi…
”Sanonta kuuluu: ’naiset ensin’, Zidane”, Eiko vastasi. ”Sitä paitsi meillä on paljon puhuttavaa Daggerin kanssa.”
”No, sopiiko se sinulle, Dagger?” Zidane kysyi ja toivoi, että Garnet vastaisi kieltävästi.
”Tietysti”, Garnet kuitenkin sanoi, ”mutta mihin olemme menossa ensimmäiseksi?”
”Luulen, että meidän on palattava laivaan ja tutkittava karttaa, jotta löydämme peilien osoittamat sijainnit”, Zidane sanoi ja nousi.

Joukko palasi ilmalaivaan ja meni kapteenin hyttiin. Zidane pyysi myös yhden miehistön jäsenen mukaan, sillä hän uskoi, että kyseisellä miehellä oli enemmän kokemusta suunnistamisesta kuin hänellä. Zidane oli toki matkannut Tantaluksen kanssa ympäri Usvamannerta, mutta hän oli aina jättänyt suunnistamisen toisille ja keskittynyt itse muihin seikkoihin.
”Yksi paikoista on suoraan etelään täältä”, mies sanoikin osoittaen Zidanen ajatukset oikeiksi.
”Oletko varma?” Zidane kysyi.
”Olen ollut seilori hyvin pitkään. Olen varma siitä, että osaan suunnistaa helposti ohjeiden mukaan. ’Minun voimani on suojattu veden alle paikkaan, jota ympäröi maa”, paikka on selvästi tuolla”, mies sanoi ja osoitti paikkaa kartalla. ”Se on ainoa saari, jonka keskustassa on lampi. Miksemme menisi sinne ensin?”
”Olet varmaan oikeassa. Kiitos”, Zidane sanoi.

Yhdessä miehen kanssa joukko selvitti myös toisten peilien osoittamat paikat. Cid oli palkannut miehistöön todellisen mestarisuunnistajan, sillä paitsi, että tämä osasi tutkia karttaa, tämä myös tiesi hyvin paljon Gaialla sijaitsevista erikoisista paikoista. Hän tiesi, että ainoa tulivuori oli Gulug-vuori ja että oli olemassa eräs luola, jonka edustalla riehui aina tornadon tapainen myrsky, ja hän tiesi myös paikan, jossa oli usein maanjäristyksiä. Jos Zidanella olisi ollut ylimääräistä rahaa, hän olisi antanut miehelle palkankorotuksen hyvästä työstä.

Kun määränpäät oli vihdoin selvitetty, Zidane antoi Erinille ohjeet ja lähtökäskyn. Ilmalaiva nousi laaksosta ja suuntasi ohjeiden mukaan pienelle saarelle. Kyseiselle saarelle ei pystynyt edes laskeutumaan, joten Garnet ja Eiko joutuivat kipuamaan alas pitkiä köysitikkaita pitkin.
”Pärjäättekö te nyt varmasti?” Zidane kysyi, kun tytöt valmistautuivat kiipeämään alas kannelta.
”Etkö sinä luota minuun ja Daggeriin?” Eiko ärähti.
”En minä sillä, etten luottaisi teihin…”
”Ahaa, sinä olisit itse halunnut Daggerin pariksi!”
”Teidän on parasta valmistautua lähtemään. Meidän on hyökättävä paikkoihin samaan aikaan”, Garnet sanoi laukaistakseen tilanteen. Hän kiipesi tikkaille ja lähti laskeutumaan kohti maata. Eiko seurasi toista tyttöä heti perässä.
”Me palaamme hakemaan teitä pian!” Zidane huusi alas, kun tytöt seisoivat turvallisesti maankamaralla. Häntä huolestutti edelleen, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Ei ollut aikaa alkaa tapella siitä, mihin kukakin menisi.

”No, nyt kun miehet ovat poissa, voimme puhua niin paljon tyttöjen juttuja kuin haluamme”, Eiko sanoi, kun kaksikko lähti peilinsä kanssa etsimään oikeaa paikkaa.
”Tyttöjen juttuja?” Garnet kysyi kummissaan. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan mistään sellaisesta. Ilmeisesti hän oli elänyt hieman liian suojattua elämää Alexandrian prinsessana.

***

Ilmalaiva suuntasi kohti Gulug-vuorta. Zidane oli pohtinut pitkään ja päätynyt sitten siihen, että Freya ja Amarant saisivat mennä sinne yhdessä. Hän ei vielä luottanut Amarantiin täysin, mutta uskoi kuitenkin, että Freya saisi hyvin pidettyä miehen kurissa.
”Miksi minun täytyy mennä hänen kanssaan?” Amarant jupisi noustessaan pois laivasta.
”Olen pahoillani. Olisitko halunnut mennä Eikon kanssa?” Zidane tiedusteli. Amarant tyytyi ärähtämään jotain epämääräistä ja lähti tarpomaan eteenpäin sellaista vauhtia, että Freya sai juosta hänet kiinni.

Matkalla seuraavaan kohteeseen Zidane miettiä jäljellä olevia tovereitaan. Hän päätyi siihen, että Steiner ei missään nimessä tulisi toimeen Quinan kanssa, joten olisi parasta, että Vivi menisi ritarin mukaan. Steiner piti pientä maagia suuressa arvossa, joten ongelmia ei varmaankaan ilmenisi.

Vivi ja Steiner jätettiin lähelle luolaa, jonka edustalla tuuli riehui. Se riepotteli kaikkia lähestyviä melkoisesti, mikä huolestutti Zidanea.
”Varokaa, ettei tuuli vie teitä!” Zidane huusi puhurin ylitse.
”Ei syytä huoleen”, Steiner kuitenkin sanoi. ”Mestari Vivi, seuratkaa minua.” Hän lähti astelemaan reippaasti kohti luolaa, eikä tuuli näyttänyt edes heilauttavan häntä. ”Näettekö? Ei mitään pelättävää.”

Vivi suuntasi myös luolalle, mutta tuuli alkoi saman tien työntää häntä taaksepäin.
”Mestari Vivi!” Steiner huudahti.
”Sinä pärjäät vain, koska olet pukeutunut haarniskaan”, Zidane huomautti ilmalaivan suojista.

Steiner nyökkäsi ja kehotti Vivi kulkemaan aivan hänen takanaan. Nyt Vivikin pystyi kävelemään melko turvallisesti. Zidane katseli noiden kahden menoa, ennen kuin nousi takaisin ilmalaivan kyytiin.
Pärjäävätköhän he? Zidane pohti mielessään, mutta kohautti sitten olkiaan. Toisaalta, joudun itse menemään Quinan kanssa, ehkäpä minun pitäisi olla enemmän huolissani itsestäni.

Myöhemmin Erin laskeutui paikkaan, jossa oli usein maanjäristyksiä. Zidane nousi kyydistä Quinan kanssa. Lähistöllä näkyi raunioitunut temppeli. Koska mitään muutakaan selkeää kohdetta ei ollut, Zidane lähti suuntaamaan sitä kohti. Pian kaksikko kulkikin jo temppelin käytäviä ja lopulta maan alle johtavia portaita pitkin väistellen lattialle pudonneita kiviä.
”Voi, Zidane, sinä haluta mennä minun kanssa”, Quina sanoi onnellisena heidän kävellessään eteenpäin.
”No, minulle tavallaan jäi tähteet”, Zidane mutisi.
”Ei tarvetta selittää. Minä niin onnellinen”, Quina vastasi.
”Mitä?” Zidane kysyi ja katsoi maagia kummastuneena. Hän oli ajatellut, että Quina olisi jopa voinut loukkaantua hänen sanoistaan.
”Vanha sanonta meidän heimossa…” Quina selosti. ”… tähteet hyviä.”
”No, toivotaan, että löydämme jotain hyvää tästä tunnelistakin.”
”Se luultavasti täynnä hyvää ruokaa”, Quina sanoi tyytyväisesti ja marssi eteenpäin. Häntä todella riemastutti se, että Zidane oli ottanut hänet mukaansa näin harvinaislaatuiseen paikkaan. Oli hienoa saada Zidanen kaltainen urhea ystävä.

Käytävä tuntui jatkuvan ikuisesti. Yhtäkkiä maa kuitenkin tärähti niin, että kumpikin kulkija oli kaatua.
”Järisikö maa juuri?” Zidane kysyi. Hän oli toivonut, ettei maanjäristyksiä sattuisi heidän ollessa täällä.

Samassa maa alkoi järistä kunnolla. Katosta lohkesi kiviä, joita satoi sitten käytävälle. Zidane ja Quina lähtivät juoksemaan parhaansa mukaan eteenpäin, jotta eivät olisi jääneet sortuvaan käytävään kivien alle.

***
Eiko ja Garnet olivat löytäneet lammen lähistöltä luolan. Varovasti he olivat hiipineet sisään, sillä heillä ei ollut aavistustakaan, mitä olisi vastassa. Luola vietti selvästi alaspäin ja siellä oli hyvin kosteaa. Tytöt epäilivät vahvasti, että se vei lammen alle.
”Täällä ei ole mitään”, Eiko jupisi, kun he olivat kävelleet jo melkoisen matkan.
”Niin, täällä on aivan liian hiljaista”, Garnetkin myönsi. Hän pelkäsi, että pian tapahtuisi jotain pahaa.
”No, jos täällä oli joku, hän varmaan pelästyi meitä ja juoksi karkuun”, Eiko yritti piristää vanhempaa tyttöä, vaikkei itsekään uskonut sanoihinsa.
”Toivotaan…” Garnet vastasi pelokkaasti.
”Ääh, minua inhottaa, kun sinä olet tuollainen!” Eiko huudahti. ”Sen takia olen koko ajan huolissani sinusta.”
”Mistä sinä oikein puhut?” Garnet kysyi kummissaan ja vilkaisi pikkutyttöä.
”En mistään”, Eiko sanoi nopeasti, sillä hän ei halunnut vielä paljastaa ajatuksiaan. ”Minulla on vain paljon mielessäni…”

Garnet ei sanonut mitään, vaan jatkoi matkaa. Eiko oli hänestä joskus hyvin outo. Tyttö sanoi jotain, muttei sitten selittänyt sanomaansa, vaan oletti, että Garnet olisi ymmärtänyt häntä. Ehkä heidät oli kasvatettu niin eri tavoin, etteivät he vain kyenneet ymmärtämään toisiaan.

Samassa jotain pamahti tunnelin lattialle suoraan Garnetin eteen ja kasteli hänet läpimäräksi. Tyttö pysähtyi ja kohotti katseensa ylöspäin. Katosta alkoi putoilla jättimäisiä vesipisaroita.
”Varo!” hän huusi Eikolle ja tarttui nuorempaa tyttöä kädestä. Väistellen suuria pisaroita he juoksivat eteenpäin. ”Tämä oli ansa! Ole varovainen!” Garnet huudahti mutkitellessaan pisaroiden putoillessa.

***

Samoihin aikoihin Amarant ja Freya olivat myös löytäneet etsimänsä Gulug-vuorelta. He olivat tulleet pitkän tunnelin päähän ja löytäneet luolan, jossa oli alttari. Alttarilla puolestaan oli juuri peilinmuotoinen paikka varattuna.
”Se oli liian helppoa”, Freya totesi, sillä he eivät olleet kohdanneet matkallaan yhtään ketään. ”Taisit pettyä pahasti.” Kun Amarant ei vastannut mitään, nainen jatkoi: ”Tässä on selvästi paikka peilille.” Freya astui eteenpäin ja aikoi asettaa peilin paikoilleen, kun Amarant tarttui häntä olkapäästä ja kiskaisi taakse.
”Älä!” mies huudahti.
”Mitä nyt?” Freya kysyi ja katsoi miestä. Miksi Amarant oli yhtäkkiä alkanut huolehtia hänestä?

Alttarin eteen ilmestyi outo häilyvä hahmo. ”Ihan niin kuin Kuja sanoi. Hän kertoi, että minun pitäisi odottaa tunkeilijoita.”
”Oletko sinä Kujan palveluksessa?” Freya kysyi nyt kiitollisena Amarantille.
”En. Olemme Terran vartijoita”, hahmo vastasi.
”Mikä on Terra?” Freya kysyi välittömästi. Oli jo korkea aika saada vastauksia.
”Emme tulleet vartijoiksi vastaillaksemme kuolevaisten kysymyksiin. Tuottaa suurta nautintoa päättää surkea elämänne”, olento vastasi.
”Todista, miten voimakas olet”, Amarant haasteli.
”Sinä siis ymmärrät, mutta auttaako ymmärrys sinua pätkääkään?”
”Typeryyttä”, Amarant tuhahti, kun olento aikoi lähestyä häntä ja Freyaa.
”Mitä?” otus kysyi hämmästyneenä.
”Hankkiutua taisteluun muukalaisten kanssa tällaisessa paikassa”, Amarant sanoi. ”Tunsin joskus erään samanlaisen tyypin. Hän oli luuseri. Sen sijaan, että hän olisi etsinyt todellista voimaa, hän haastoi muita taisteluun.”

Freya vilkaisi miestä hattunsa liepeen alta. Hän muisti, mitä Amarant oli kertonut hänelle Trenossa. Mies ilmeisesti puhui juuri itsestään.
”Amarant…” nainen sanoi hiljaa.
”Mistä sinä oikein puhut?” olento kysyi kovalla äänellä rastapäiseltä mieheltä.
”Me näytämme sinulle, mistä hän puhuu!” Freya huudahti ja veti keihäänsä esiin. Hänestä tuntui, että Amarant oli muuttumassa parempaan suuntaan.
”Mielenkiintoista… mutta tulette vielä katumaan tätä”, olento tuhahti.

***

Myös Steiner ja Vivi olivat kohdanneet omituisen hirviön omassa kohteessaan. He yrittivät taistella sitä vastaan, mutta joutuivat pakenemaan. Hirviö kuitenkin ilmestyi heidän eteensä.
”Lopetitteko jo?” hirviö nauroi. ”Taidatte ollakin heikkoja!”
”Sinä senkin!” Steiner raivosi ja heilautti miekkaansa.
”Hän on liian nopea! En pysty kohdistamaan magiaani”, Vivi huomautti. ”Emme pärjää hänelle kahdestaan.”
”Mestari Vivi, mies ei koskaan anna periksi taistelussa”, Steiner sanoi urheasti.
”Mutta…”
”Me voimme voittaa hirviön, jos teemme yhteistyötä!”
”No? Kumman tuhoan ensin?” hirviö kysyi.
”Älä hölmöile, me päihitämme sinut!” Steiner huusi ja hyökkäsi eteenpäin. ”Mestari Vivi, minä yritän pidätellä häntä! Tähdätkää te häntä sillä välin magiallanne”
”Entä jos en osu?” Vivi huusi takaisin.
”Minä luotan teihin, mestari Vivi!”

***

Zidane ja Quinakin olivat ajat sitten saavuttaneet käytävän pään ja löytäneet alttarin. Myös he olivat päässeet jutustelemaan yhden Terran vartijoista kanssa.
”Kuja kertoi meille, että vastassamme olisi kahdeksan rottaa”, vartija sanoi.
”Pahoittelen, mutta meitä on vain kaksi. Olitko jo järjestänyt juhlat?” Zidane ivasi käsi valmiina miekkansa kahvalla.
”Ei hätää! Me syödä kaikkea!” Quina huudahti riemuissaan jättikokoinen haarukkansa jo kädessä.
”Aiotte siis valloittaa kaikki neljä paikkaa yhtä aikaa? Kuinka hyödytöntä…” vartija tuhahti.
”Sehän nähdään!” Zidane vastasi.
”Täytyy yrittää syödä, ennen kuin luovuttaa”, Quinakin sanoi.
”Mitä te alemmat elämänmuodot muka tekisitte Terralla?” vartija kysyi.
”Emme tiedä, ennen kuin pääsemme sinne”, Zidane sanoi kyllästyneenä jutusteluun.
”Täytyy syödä, että tietää, mikä maistua hyvältä”, Quina pisti väliin. ”Se minun oppini maailmanmatkailussa.”
”Hyvä, opetan teille, mitä pelko merkitsee”, vartija vastasi.

Zidane tyytyi tuhahtamaan. Hän oli saman päivän aikana kohdannut jo yhden omituisen hirviön. Toinen ei enää saisi häntä pelkäämään. Päästyään Terraan hän saattaisi kohdata, mitä kummallisimpia asioita, mutta hän kohtaisi ne pystypäin.

Vartija hyökkäsi kaksikkoa kohti. Zidane veti miekkansa esiin ja Quina kohotti haarukkansa. Zidanen häiritessä olentoa miekallaan Quina pyrki seivästämään sen. Lopulta yritys tuotti tulosta, ja Quina sai kuin saikin iskettyä haarukkansa suoraan olennon sydämeen. Hän pohdiskeli olennon ääressä hetken, mutta päätti sitten olla maistamatta sitä. Seivästetyt sammakot saattoivat olla herkullisia, mutta tuo otus ei näyttänyt kovinkaan hyvältä ruualta.

Zidane puolestaan kiersi vartijan ruhon ja meni asettamaan peilin alttarille. Kuului kilahdus, kun se asettui siihen, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
”Tehty”, nuorukainen totesi.
”Minä miettiä, ovatko kaikki kunnossa”, Quina tuumasi ja kiinnitti haarukan takaisin selkäänsä.
”Kyllä varmaan. Uskoisin, että he odottavat jo meitä”, Zidane vastasi ja vilkaisi maagia kiitollisena. Quina oli osoittautunut olevansa parempi taistelija kuin nuorukainen oli kuvitellut.
”Oikein. Me mennä nyt takaisin ilmalaivalle”, Quina sanoi. Zidane nyökkäsi maagille, ja yhdessä he lähtivät selvittämään tietään ulos temppelin alta puolittain romahtanutta käytävää pitkin.

***

”Aah, vihdoin raitista ilmaa!” Eiko huudahti, kun hän ja Garnet astelivat ulos luolasta. Myös he olivat kohdanneet hirviön, mutta olivat onnistuneet voittamaan sen helposti kutsuntamagian avulla. Odin oli tehnyt nopeasti selvää jälkeä koko otuksesta. Sitten he olivat vain asettaneet peilin alttarille ja lähteneet palaamaan luolasta. ”Voi, hemmetti!” Eiko huudahti yhtäkkiä.
”Mitä nyt?” Garnet kysyi ja vilkuili huolissaan ympärilleen.
”Unohdin aivan, että olemme yksin täällä”, Eiko vastasi.
”Mitä sitten?”
”Minun pitää kysyä sinulta jotain”, Eiko sanoi ja katsoi Garnetia suoraan silmiin. ”Olen odottanut ties miten pitkään, että voin kysyä sitä. Vastaathan rehellisesti?”
”No, sinun pitää esittää kysymys ensin”, Garnet naurahti helpottuneena siitä, ettei heillä ollutkaan mitään hätää.
”Rakastatko sinä… Zidanea?” Eiko kuiskasi.

Garnet lehahti punaiseksi ja tuijotti tyttöä uskomatta korviaan. Kysymys oli hämmentävä, eikä hän missään nimessä halunnut vastata siihen.
”Mitä? Miksi?” hän sai soperrettua.
”Sinun täytyy kertoa minulle!” Eiko huudahti epätoivoisesti. ”Rakastatko häntä vai et?”

Ennen kuin Garnet ehti sanoa mitään, ilmalaivan ääni halkoi ilmaa. Hilda Garde 3 lähestyi saarta ja jäi leijumaan sen yläpuolelle. Joku heitti tikkaat alas, jotta Garnet ja Eiko voisivat kiivetä takaisin alukseen.
”Sanoitko sinä jotain äsken?” Eiko kysyi Garnetilta ilmalaivan jylyn ylitse.
”Mennään nyt vain”, Garnet vastasi ja tarttui tikkaisiin. Turhautuneena Eiko lähti kiipeämään hänen peräänsä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!