22. huhtikuuta 2018

Sävel elämälle: Luku 32

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 32


Kuja oli seurannut tapahtumia Invinciblen ohjaussillalta. Hän hymyili tyytyväisenä omahyväistä hymyä. Vaikka Zidane olikin varsinainen kiusankappale, nuorukainen oli kuitenkin pannut matalaksi Garlandin, joka oli ollut Kujan suurin vihollinen.

”Tämä on melkeinpä liian helppoa”, Kuja myhäili itsekseen. ”Invincible on minun, nyt minulla on voima, jolla voin kontrolloida kaikkia maailman sieluja! Garland luovutti kaiken minulle taistelutta. Sillä vanhalla typeryksellä oli liian kiire hoidella Zidane. Nyt enää kuolema odottaa häntä. Voi Garland-raukkaa, omat koirat kävivät puremaan. Tämä ei kuitenkaan ole sattumaa, sillä kohtalo on valinnut minut uudeksi Terran valtiaaksi. Nyt on aika laittaa tapahtumille piste.”

Kuja asteli pois suuresta ilmalaivasta ja suuntasi sitten observatoriolle, jossa Garland edelleen makasi sankarien edessä. Ylpeä nuorimies asteli joukkion ja Garlandin väliin.
”Pakko sanoa… minä todella rakastan teitä”, Kuja sanoi virnistäen. ”Te ette ainoastaan murtaneet Terran sinettiä, vaan teitte minulle palveluksen voittamalla Garlandin. Zidane, sinä todellakin olet aivan erityinen genomi, kun ansaitset minun rakkauteni.”
”Mitä sinä täällä teet, Kuja?” Zidane kysyi vihaisesti.
”Tuo ei ole kovin kohtelias tapa tervehtiä omaa veljeään”, Kuja vastasi ja näytti siltä kuin häntä olisi juuri loukattu syvästi.
”Sinä et todellakaan ole veljeni!” Zidane puolestaan ärähti.

Pitkähiuksinen nuorimies pudisteli päätään ja kääntyi sitten katsomaan Garlandia. ”Minkälaista vimmaa”, hän sanoi vanhukselle. ”Hän aikoo ilmeisesti taistella Terraa vastaan.”
”Kuja… mitä sinä vehkeilet nyt?” Garland kysyi voipuneesti. Hän olisi halunnut saada ääneensä enempää voimaa, mutta jokainen henkäys tuntui repivän hänen keuhkojaan.
”Minäkö vehkeilisin?” Kuja kysyi viattomasti. ”Katsopa, kun minä tuhoan Terran viholliset.”

Kuja kääntyi takaisin Zidanen puoleen. ”Pian sinä voit nukkua yhdessä kaikkien muiden Terran sielujen kanssa… ikuisesti”, hän sanoi.

Zidane, joka oli jo ehtinyt laittaa miekkansa tupeen, veti nyt sen uudestaan esille. Hän oli kuvitellut taisteluiden olevan hetkeksi ohitse, mutta mitä ilmeisimmin hän oli kuitenkin ollut väärässä.

Kuja katsoi Zidanen miekkaa halveksuen. Oli selvää, että vaikka hänen veljensä olikin voittanut Garlandin, ei Zidanella ollut todellista voimaa. Taistelusta tulisi nopea ja helppoa. Nuorukainen keskitti katseen veljeensä ja alkoi kerätä loitsuun tarvittavaa energiaa.

Zidane ryntäsi kohti Kujaa, mutta Garnetin huudahdus pysäytti hänet.  ”Älä! Et voi voittaa häntä nyt!”

Garnet syöksyi Zidanen ohitse Kujan eteen ja ryhtyi hänkin lukemaan loitsuaan hiljaa mumisten. Muut seurasivat sivusta peläten samalla, että pian Kuja iskisi nuoren kuningattaren kuoliaana maahan. Ainoastaan Eiko ei tuntenut huolen häivääkään.

Yhtäkkiä Garnetin takana seisova joukko tunsi ikään kuin haihtuvansa. Maailma heidän ympärillään sumeni. He olivat yhä olemassa, mutta jokaisesta heistä tuntui kuin heidät olisi vedetty pois todellisesta maailmasta.
”Odin!” Garnet huudahti, mutta hänen äänensä kaikui ainoastaan ihmisten mielissä.

Jostain kuului kavioiden kopsetta. Suoraan observatorion katon lävitse ratsasti mies, jonka hevosella oli kuusi jalkaa. Mies oli pukeutunut mustaan haarniskaan ja kantoi kädessään suurta peistä.

Mies syöksyi suoraan Kujaa kohti ja iski nuorukaista peitsellä. Kuja ehti juuri samaan aikaan oman loitsunsa loppuun, mutta hänen iskunsa ikään kuin imeytyi Odiniin vahingoittamatta muinaista jumaluutta millään tavalla. Sen sijaan Odinin peitsi iskeytyi kipeästi nuorukaisen kylkeen.

Suoritettuaan iskunsa Odin ratsasti jälleen ilman halki kohti kattoa, kunnes katosi näkyvistä. Sankarijoukko tunsi jälleen palautuvansa todelliseen, kiinteään maailmaan… täysin vahingoittumattomina. Kuja sen sijaan oli polvillaan lattialla ja hengitti raskaasti.
”Aika… on… nyt…” Kuja mumisi. Hänen vartalonsa alkoi säteillä valoa. Koko hänen olemuksensa muuttui. Kujan normaalit vaatteet katosivat, kun hänen kehonsa verhoutui jonkinlaisen punaisen karvan peittoon. Hän nousi seisomaan ja heilautti häntäänsä. Nyt jokainen saattoi nähdä hänen todellakin olevan genoni.

Kujan iho hehkui valkoisena, kun hän katseli edessään seisovaa joukkoa. ”Tämä… on… trancen voima!” hän huudahti ja levitti kätensä. ”Ultima!”

Valtava energia-aalto iskeytyi sankareihin ja löi heidät maihin. Heistä tuntui kuin kaikki ilma olisi puristettu heidän keuhkoistaan ja heidän vartalonsa kaartuivat kivun voimasta. Kukaan ei enää pystynyt seisomaan, vaan koko joukko lakosi polvilleen maahan.
”Kyllä! Tätä voimaa minä olen kaivannut, sielujen voimaa. He tuhoavat kaiken, joka yrittää käydä heidän kimppuunsa!” Kuja huudahti mielettömän riemun vallassa.
”Mitä sinä tarkoitat…?” Zidane kuiskasi, vaikka hänen oli yhä vaikea saada henkeä.
”Trancea, kyllä sinä tiedät, miten se toimii”, Kuja vastasi. ”Normaalilla trance-tilalla ei kuitenkaan ole tarpeeksi voimaa, jotta sinut voisi voittaa. Te kaikki olette sitkeitä kuin oglopit”, Kuja viittasi hyönteisiin, joilla oli outo tapa selviytyä äärimmäisissäkin olosuhteissa. ”Jopa pienellä mooglella on kyky saavuttaa trance. Kun näin tuon tapahtuman Gulug-vuorella, keksin suunnitelman. Kaikki oli helppoa. Minun tarvitsi vain lainata voimaa riutuneilta sieluilta, jotka eivät voi kuolla… Ja milloin hankin sitä?” Kuja jatkoi selostustaan. Nyt kun hän tiesi, mihin pystyi, hän tunsi olonsa turvatuksi. Kyse oli Invinciblesta… tai oikeammin sanottuna suuresta silmästä, joka on sen pohjassa. Se veti itseensä sielut Madain Sarista, Iifa-puulta ja Alexandriasta. Ja kun Bahamut taisteli Iifa-puulla, Invincible veti itseensä suuren hengen… voitte varmaankin arvata, kenen se oli?”

Garnetin ilme muuttui entistäkin tuskallisemmaksi, mikäli se oli enää edes mahdollista. Kuja katsoi tyttöä ja nyökkäsi hymyillen.
”Kuningatar Brahnen sielu! Sinun äitisi sielu!” nuorimies huudahti. ”Sielut, jotka oli lukittu Invincibleen ottivat minut avosylin vastaan. He olivat väsyneitä olemaan Garlandin vankeja.” Kuja katsoi hetken Garnetia suoraan silmiin. Oli sääli, että tyttö oli selvästi kiintynyt hänen veljeensä. Garnetista Kuja olisi saanut kauniin kuningattaren rinnalleen. Nuorukainen kuitenkin työnsi tytön pois mielestään ja vilkaisi takanaan makaavaa Garlandia. ”Toisin sanoen, mestari Garland, palveluksiasi ei enää tarvita. Vaikka työskentelit niin kovasti, tästä lähtien minä hallitsen Terraa ja Gaiaa ehdottomalla rakkaudellani.”
”Mitä teet… sellaisella… voimalla?” Garland kuiskasi käheästi.
”Mestari Garland, sinun kaikista ihmisistä, pitäisi hyväksyä tappio kiitollisena”, Kuja sanoi ja käveli vanhuksen luokse. Hän potkaisi miestä mahaan saaden tämän ähkäisemään. ”Kuinka surullista… Onko viimeisiä sanoja?”
”Voimasi on merkityksetöntä”, Garland sanoi yllättävän vahvalla äänellä.

Kuja hymähti ja potkaisi vanhuksen alas portaita. Kuului sarja tömähdyksiä ja lopulta epämiellyttävä rusahdus. Sitten tuli hiljaista. Tyytyväisenä itseensä Kuja palasi takaisin Zidanen ja tämän ystävien luokse.
”Nyt on teidän vuoronne… pitäisiköhän minun tappaa teidät nopeasti osoittaakseni arvostusta sille, mitä teitte?” Kuja katseli joukkoa arvioiden. ”Vai pitäisikö minun tappaa teidät hitaasti ja tuskallisesti näyttääkseni teille rakkauteni? Tai hetkinen, sain loistavan idean. Miten olisi, jos tekisin teistä pylväitä palatsiini? Te kaikki koristaisitte palatsiani ikuisen valtakuntani symboleina. Miltä kuulostaisi?”
”Ei ikinä”, Zidane mutisi.

”Sinä et koskaan tule luomaan ikuista valtakuntaa”, voimakas ääni kajahti jostain kaukaa, ikään kuin syvältä maan uumenista.
”Tuo ääni…” Kuja sanoi järkyttyneenä. ”Garland! Jäikö sinusta vielä jotain jäljelle?”
”Kuvitteletko, että sinunlaisesi virheellinen tuote kestäisi ikuisesti?”
”Mitä? Mitä sinä tarkoitat?” Kuja huusi tyhjyydelle.
”Rakensin sinut kestämään siihen asti, että kunnollinen genomi, Zidane, kasvaisi”, Garlandin ääni vastasi. ”Olisi ollut liian vaarallista antaa sinun kestää pidempää kuin sen aikaa.”
”Mitä tarkoitat?” Kuja kysyi yllättävän epävarmana.
”Elämäsi on rajallinen. Sinä kuolet pian. Kuten minäkin kuolen, tulet sinä kuolemaan jättämättä merkkiäkään maailmaan olemassa olostasi…”

Kuja purskahti nauruun. Meni pitkään, ennen kuin pystyi edes puhumaan jälleen. ”Miten mielenkiintoinen valhe. Väitätkö sinä tosiaan, että elämäni päättyy pian? Hyvä yritys, Garland, mutta en lankea sinun ansoihisi.”

Tovin oli hiljaista, ja Kujan kasvoille ehti jo nousta kärsimätön ilme. Sitten vihdoin Garlandin ääni kajahti taas observatoriossa.
”Sinut luotiin tuhottavaksi. Olet vain kuolevainen…”
”Kuolevainen?” Kuja nauroi. ”Vai minä olen tullut tieni päähän? Minä en usko sinua! Miksi uskoisin noin typerään tarinaan? Minäkö kuolisin ja menettäisin sieluni?”

Kuja nauroi jälleen, mutta nyt hänen naurussaan oli jo hieman katkera sävy. ”Zidane, eikö tämä olekin huvittavaa? Minä kuolen kuin ne mustat maagit, joita halveksin niin suuresti! Minä työnsin yhdellä kädellä Gaian kaaoksen reunalle, mutta loppujen lopuksi en ole marionettia kummempi!”

Nuorukainen oli hetken hiljaa. Hänen vartalonsa näytti hehkuvan entistä enemmän. Hän nousi ilmaan leijumaan raivonsa voimalla. ”Minä en anna sen tapahtua! En anna tämän maailman olla olemassa ilman minua!”

Kuja lähti leijumaan pois observatoriosta. Hän räjäytti oven energialla, ja kaikki saattoivat kuulla, kuinka hän eteni tuhoten koko ajan ympäristöään. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö hän aikoisi todellakin tuhota Terraa.

Rakennus, johon observatorio oli rakennettu, tärisi. Sankarijoukko kömpi hitaasti jaloilleen. Kujan poistuttua tuska oli kadonnut, vaikkakin jokaisen olo oli yhä melkoisen voimaton.
”Meidän täytyy häipyä täältä, ennen kuin koko paikka romahtaa”, Eiko sanoi yrittäessään pysyä pystyssä.
”Mutta miten? Meidän täytyy kantaa loukkaantuneetkin pois täältä”, Zidane huomautti, kun koko joukko kipusi portaita alas pyrkien ulos koko Garlandin kartanosta. He huomasivat Garlandin ruumiin kadonneen portaiden alapäästä, mutta kukaan ei jaksanut sillä hetkellä pohtia asiaa sen tarkemmin.

”Tuolla!” Eiko huudahti, kun he olivat päässeet ulos. ”Varastetaan Kujan ilmalaiva, Invincible!”
”Hyvä on, mutta…” Zidane mutisi. ”Menkää te muut edeltä sinne…”
”Et kai sinä taas…?” Eiko kysyi pelokkaasti.
”Minun täytyy hakea genomit. He ovat uhreja, joten en voi vain hylätä heitä”, Zidane vastasi, ennen kuin Eiko edes ehti lopettaa lausettaan.
”Minä tulen mukaasi”, Garnet ilmoitti välittömästi. ”En halua, että jätät meidät taas, joten vahdin selustaasi.”
”Okei. Luulen, että pääsemme takaisin teleportin kautta, kunhan vain löydämme sen”, Zidane sanoi Garnetille ja vilkaisi sitten muita. ”Me kaksi palaamme Bran Baliin. Tulkaa sitten hakemaan meidät Invinciblella.”

Muut nyökkäsivät ja lähtivät etenemään kohti ilmalaivaa. Steiner jäi hetkeksi jälkeen muista, mutta päätti lopulta, että kuningatar olisi turvassa Zidanen kanssa. Hänen tehtävänsä olisi hakea nuo kaksi pois Bran Balista, ja sen hän suorittaisi kunnialla.

Garnet ja Zidane yrittivät kulkea mahdollisimman nopeasti Garlandin kartanoa ympäröivässä maastossa. He seikkailivat sielujen nukkumapaikkojen lomitse, kunnes lopulta tulivat suuren teleportin luokse. Se ei ollut sama, jolla Zidane oli alun perin tullut paikkaan, mutta muutakaan ei ollut näkyvissä.

”Minusta näyttäisi, että teleportti johtaa ylempiin kerroksiin. Se saattaisi viedä meidät Bran Baliin”, Garnet totesi. Zidane aikoi ensin kysyä, mistä tyttö oli niin päätellyt, mutta samassa hän huomasi seinässä Garnetin takana kaksi suurta keltaista silmää ja huudahti järkyttyneenä.

Garnet katsoi ensin Zidanea kummissaan ja seurasi sitten pojan katsetta. ”Ne ovat vain silmiä”, tyttö totesi.
”Vain silmiä? Melko rohkeaa sinulta”, Zidane totesi. Garnet astui teleportin päälle vastaamatta, ja nuorukainen seurasi nopeasti perässä. Hän ei aikonut olla pelkuri, jos kerran Garnetkaan ei ollut.

”Kuule… Dagger?” Zidane sanoi yhtäkkiä.
”Niin?”
”Tuota… siitä, mitä tapahtui aiemmin…” nuorukainen mutisi nyt jokseenkin vaivautuneena.
”Mitä siitä, Zidane?”
”Äh, minusta tuntuu, että minua tuijotetaan!”
”Sano nyt vaan!” Garnet tuhahti hieman kärsimättömästi. ”Meidän täytyy pitää kiirettä.”
”No… se, kun sinä tulit pelastamaan minua… ja se, mitä sanoit. Se teki minut todella iloiseksi”, Zidane yritti selostaa tuntemuksiaan. Hän ei saanut sanottua aivan sitä, mitä tarkoitti.

Garnet kuitenkin näytti aavistavan jotain, sillä hän katsoi Zidanea hymyillen pehmeästi. ”Zidane…” tyttö sanoi hiljaa.
”Kuinka voisin sanoa tämän… ööh…” Zidane mutisi edelleen. Hän avasi juuri suunsa jatkaakseen, mutta silloin teleportti alkoi juuri toimia, eikä Garnet saanut tietää, mitä Zidane oikeastaan oli aikeissa kertoa hänelle.

***

Eiko yritti saada muita kiirehtimään, vaikka oli itsekin melko voipunut. Hän oli sen verran väsynyt, ettei jaksanut edes käyttää parantavaa magiaa auttaakseen toisia.
”Pitäkää kiirettä. Koko paikka varmaan romahtaa pian!” pikkutyttö huudahti ja kulki eteenpäin niin nopeasti kuin vain jaksoi. Muut kävelivät hänen perässään, mutta Quina tuntui jäävän koko ajan enemmän jälkeen toisista.
”Minä ei löytää hyvää ruokaa Terrasta… ehkä minä syödä tuon silmämunan…” Quina pohdiskeli ääneen ja jäi tuijottamaan seinustassa olevaa kellertävää silmää.
”Pidä kiirettä, Quina, tai joudumme jättämään sinut!” Freya ärähti kärsimättömästi ja kävi kiskaisemassa maagin mukaansa.
”Minä iloinen me lähteä. Ei hyvää ruokaa”, Quina sanoi ja lähti taas taapertamaan eteenpäin. Hän olisi kyllä tarvinnut vaikkapa kunnon annoksen sammakoita, sillä hänen olonsa oli hyvin, hyvin väsynyt.

Matka ilmalaivalle oli pidempi kuin kukaan heistä oli kuvitellut, tai sitten he olivat vain sen verran huonossa kunnossa. Joka tapauksessa joukko lopulta saavutti aluksen. Kun he olivat päässeet sen sisälle, kukaan heistä ei voinut olla hämmästelemättä sen kokoa.

Cidin rakentamat ilmalaivat olivat suurimpia, mitä Gaialla oli koskaan nähty, mutta Invincible oli vielä paljon suurempi. Se tuntui suorastaan jättimäiseltä.
”Voi elämä, se on ihan käsittämättömän kokoinen”, Eiko totesi seisoessaan ruumassa.
”Ottaen huomioon tällä hetkisen sijaintimme, uskoisin, että ohjaussilta on tuolla päin”, Steiner sanoi viittoen eteenpäin. Kukaan ei esittänyt vastakkaista mielipidettä, joten kaikki lähtivät suosiolla ritarin osoittamaan suuntaan.

”Hei, odottakaas nyt hetki!” Freya huudahti samassa. ”Missä Quina on?” Hän oli vain vähän aikaa sitten päästänyt irti maagin hihasta, ja nyt tämä oli taas kadoksissa.
”Argh, onko hän taas myöhässä?” Eiko ärsyyntyi.

Samassa kuitenkin jonkin matkan päässä joukosta teleportti alkoi vilkkua, ja vain hetkeä myöhemmin Quina ilmestyi sen päälle.
”Houhouhou, saapua! Minä tulla portilla laivan pohjalta sisälle”, Quina ilmoitti.
”Mitä edes teit laivan alla alunperinkään?” Vivi kysyi.
”Puhukaa siitä myöhemmin! Meidän täytyy saada tämä laiva liikkeelle!” Freya kuitenkin huomautti ja lähti johtamaan joukkoa uudestaan suuntaan, jonne Steiner oli aiemmin osoittanut.

***

Zidane ja Garnet olivat hajaantuneet eri suuntiin Bran Baliin. Zidane oli jo toimittanut jokaisen vastaan tulleen genomin kaupungin portille, mutta hän oli nähnyt yhden tytön menevän laboratorioon. Hän olisi voinut vaikka vannoa, että kyseessä oli sama tyttö, jonka kanssa hän oli puhunut aiemmin.

Kun nuorukainen sitten itse ryntäsi tytön perässä alas portaita, hänen epäilyksensä osuivat oikeaan.
”Mitä sinä vielä täällä teet? Meidän täytyy evakoida!” Zidane huudahti tytölle, kun näki tämän pysähtyneen keskelle huonetta pohtivan näköisenä.
”Mitä järkeä siinä on? He ovat vain tyhjiä astioita”, tyttö kuitenkin sanoi.
”Lopeta tuo! Uskotko muka oikeasti siihen, mitä juuri sanoit?” Zidane tivasi.
”Toisin kuin heille, Garland antoi minulle sielun, jotta voisin tarvittaessa korvata sinut tai Kujan”, tyttö uskoutui Zidanelle, veljelleen. ”Nyt Garland on kuitenkin kuollut, ja Terra tuhoutuu hetkenä minä hyvänsä. Mitä järkeä tässä siis on?”
”Kysyin itseltäni ihan samaa…” Zidane myönsi viimein.
”Keksitkö vastauksen?”
”En, mutta ehkä pitääkin vain yrittää. Se voi olla vaikeaa, mutta minulla on ystäväni. Siksi siitä ei tule liian raskasta”, Zidane vastasi ja katseli tyttöä tarkasti. ”Mikä sinun nimesi on?”
”Mitä?” tyttö kysyi kuin ei olisi ymmärtänyt kysymystä.
”Garland antoi sinulle nimen, eikö niin?”
”Nimeni on… Mikoto”, tyttö vastasi. Hän näytti hyvin hämmästyneeltä. Itse asiassa hänestä tuntui, että oman nimen mainitseminen antoi elämälle enemmän merkitystä kuin sillä oli tähän mennessä ollut.
”Mikoto”, Zidane toisti. ”Se on kiva nimi. Monet tulevat kutsumaan sinua siten jatkossa. Vastaukset sinun kuitenkin täytyy löytää itse. Se voi olla vaikeaa, mutta selviät siitä kyllä. Lähdetään uuteen maailmaan, Mikoto. Tulet pitämään siitä!”

Zidane tarttui siskoaan kädestä ja lähti kuljettamaan tätä pois maanalaisesta laboratoriosta. Hän ei vieläkään pitänyt Terrasta, mutta toisaalta hän oli löytänyt kotinsa ja perheensä. He eivät ehkä olleet sellaisia kuin hän olisi toivonut, mutta kukapa muukaan oli elämässä saanut unelmaperheen. Zidane päätti yrittää elää juuri sen perheen kanssa, mikä hänelle oli annettu. Mikotosta tulisi ihan oikeasti hänen siskonsa, mutta Kujan hän unohtaisi. Kuja ei ollut hänelle veli.

Kun Zidane ja Mikoto saapuivat kaupungin porteilla, Garnet ohjasi juuri viimeisiä genomeja sisään. Nuorukainen kiihdytti vauhtia ja veti Mikoton mukanaan alukseen.
”Anteeksi, että jouduitte odottamaan”, Zidane sanoi Freyalle, joka neuvoi, minne sisään astelevat genomit voisivat mennä.

Freya tyytyi ainoastaan nyökkäämään nuorukaiselle. Hän opasti viimeisetkin genomit sopiville istumapaikoille ja huusi sitten ohjaussillalle.
”Kaikki ovat kyydissä. Lähdetään välittömästi!”

Ilmalaivan ovet sulkeutuivat, ja ruumassa tuli hämärää. Koneet mylvivät, kun laiva kohosi hitaasti ilmaan. Ohjaussillalta saattoi nähdä, kuinka Bran Balissa ja koko Terrassa räjähteli joka puolella. Tuo outo maailma tuhoutui täysin. Taivaalla kuitenkin hohteli kierteinen portaali, ja sitä kohti joukko nyt ohjasi ilmalaivaa.

Valtava räjähdys antoi Invinciblelle lisää vauhtia, ja se syöksyi portaalin lävitse kohti kirkasta taivasta Terran kadotessa lopullisesti.

***

”Me taisimme tehdä sen…” Zidane sanoi, kun ilmalaivan meno tasaantui.
”Kyllä, me onnistuimme pakenemaan Terrasta, mutta…” Freya sanoi mietteliäästi ja lähti kulkemaan ruumasta nousevia portaita pitkin ylätasanteelle, josta pääsi ohjaussillalle.
”Mikä hätänä?” Zidane kysyi seuratessaan Garnetin kanssa rottanaista.
”Puhuin Amarantin kanssa aiemmin”, Freya vastasi.
”Tämä tuskin oli kaiken loppu, vai mitä?” tasanteella seisova Amarant sanoi Zidanelle.
”Tarkoitatko nyt Kujaa?” Zidane kysyi.
”Uskotko todella, että hän katosi Terran mukana?” Amarant hymähti itsetietoisesti.
”Minä en usko, että edes hänen voimillaan voi selvitä tuosta hävityksestä vahingoittumattomana”, Freya ilmaisi oman mielipiteensä asiasta.
”Mitä luulet, Zidane? Mitä Kuja tekee seuraavaksi?” Amarant tivasi kuitenkin. Hän uskoi vakaasti, että Kuja oli todellakin paennut. Hän oli täysin vakuuttunut, ettei mies välttämättä ollut edes vahingoittunut, vaikkei Freya häntä uskonutkaan.

Zidane pohti asiaa hetken hiljaa. Hän oli samaa mieltä kuin Amarant. Olisi ollut aivan liian helppoa, jos Kuja olisi tuhoutunut Terran mukana.
”Luultavasti hän yrittää tuhota Gaian”, nuorukainen vastasi.
”Miten muka?” Freya kysyi.
”Garland sanoi jotakin”, Zidane kertoi, ”puusta, joka palvelee porttina sieluille Gaian ja Terran välillä.”
”Sen täytyy olla… ” Amarant mutisi.
”Kyllä, se on Iifa”, Zidane sanoi, ennen kuin rastapää ehti lopettaa lausettaan.

Keskustelu ei ehtinyt kuitenkaan edetä pidemmälle, sillä Steiner ryntäsi ohjaussillalta tasanteelle.
”Teidän kaikkien pitää tulla katsomaan!” ritari huomautti.
”Mikset voi vain kertoa, mikä nyt on?” Zidane ehdotti. Hän halusi käydä keskustelun loppuun Amarantin kanssa.
”Käy nopeammin, jos nyt vain tulette sillalle ja näette itse”, Steiner totesi ja palasi takaisin.

Muut vilkaisivat toisiinsa, mutta päättivät sitten seurata ritaria, sillä tämä olisi varmasti palannut pian uudestaan hakemaan heitä. Nelikko siirti ohjaussillalle ja tuli katsomaan ikkunoista ulos. Aurinko paistoi säteilevästi, mutta heidän alapuolellaan oli niin paksu pilvimassa, että maata tuskin näki.

”Mitä nyt? Näen pelkkiä pilviä”, Freya totesi kummissaan. Oliko pilvissä nyt sitten jotain kovinkin kummallista?
”Ne eivät ole normaaleja pilviä…” Garnet huomautti tuijotettuaan hetken ulos.
”Miten niin?” Zidane hämmästeli. ”Laskeudutaan vähän alemmas ja katsotaan tarkemmin.”
”Etkö huomaa? Emme ole kovinkaan korkealla, mutta emme silti näe tämän enempää”, Steiner kuitenkin sanoi.
”Mistä sitten voi olla…” Zidane jupisi.
”Se on usvaa. Sitä tavaraa, mistä mustat maagit on tehty… ja joka peitti ennen Usvamannerta”, Vivi huomautti. Hän oli tiennyt asian heti, kun oli nähnyt pilvet.
”Nyt se peittää koko Gaiaa…” Garnet sanoi peloissaan. Nyt oli täysin selvää, ettei taistelu ollut vielä ohitse. Jotain vieläkin pahempaa kuin, mitä he olivat jo nähneet, oli edessäpäin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!