9. toukokuuta 2018

Projekti S. R.: Luku 34

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 34





Yuffien hengitys kulki raskaina puuskina, kun hän juoksi pitkin metsää eteenpäin. Hän tiesi, ettei Mark voinut olla enää kaukana. Nero oli tuonut ujosta nörtistä aivan uuden puolen esille. Yuffie olisi koskaan uskonut, että tällä oli noin kova kunto ja että tämä pystyi liikkumaan todella nopeasti. Kenties Markin kaikki vahvuudet eivät olleet näkyneet töissä.

Nuorimies oli kadonnut puiden katveeseen puoli tuntia sitten. Yuffie ja Nanaki oli määrätty toimimaan tiiminä, joten he olivat lähteneet nörtin perään. Nanaki juoksi jossain hänen edellään. Hän ei ollut nähnyt petoa hetkeen, mutta uskoi tämän pysyttelevän lähietäisyydellä, sillä määräykset olivat kieltäneet jättämästä ketään yksin.

Genesis oli jo jossain omilla teillään, mutta Cloud ja Barret sekä Vincent ja Cid olivat jääneet taistelemaan Tsvietien lähettämiä olentoja vastaan. Yuffie oli luullut koiranoloisten hirviöiden kadonneet Deepgroundin kukistamisen myötä, mutta oli saanut huomata olleensa väärässä. Nytkin hän piti tarkkaa lukua ympäristöstään siltä varalta, että petoja ilmestyisi lisää.

Kauempaa kantautui huutoa, kuulosti kuin Mark olisi kompastunut johonkin. Yuffien sydän alkoi hakata kovempaa, totuuden hetki koittaisi pian. He olivat etsineet Tsvietejä reilun viikon, kunnes olivat saaneet Reeveltä hälytyksen omituisista surmista Junonin alueen eteläpuolella. WRO:n sotilaita oli lähetetty suojelemaan Junonia sekä muita alueen kyliä ja kaupunkeja, mutta AVALANCHEn ja Genesiksen tehtäväksi oli jäänyt Tsvietien pysäyttäminen.

Viimeinen viikko oli kulunut kuin unessa. He olivat palanneet Mideeliin ja penkoneet talon. He olivat tulleet siihen lopputulokseen, että sen täytyi kuulua Grimoirelle, mutta tätä ei ollut enää näkynyt paikalla. Myös lääketutkimusta varten tarvittavat välineet olivat kadonneet, mies oli painunut tutkimuksineen maan alle. Sen jälkeen koko etsintä oli jälleen ollut hakuammuntaa. Päivät ilmalaivassa olivat olleet pitkiä ja pieni joukko oli alkanut käydä toistensa hermoille. Yuffie ei ollut koskaan uskonut hermostuvansa ystäviinsä, mutta Shera oli alkanut tuntua yllättävän ahtaalta. Sitä paitsi yleensä hän oli saanut viettää ilmalaivassa aikaa vessanpöntön seurassa, mutta tällä kertaa lääkitys oli purrut, joten hän oli nähnyt muita tavallista enemmän.

Yöt olivat olleet enemmän Yuffien mieleen. Hän ei ollut lauantain jälkeen nukkunut kunnolla, painajaiset olivat piinanneet häntä, mutta Sheralla hän oli vihdoin saanut nukuttua kokonaisia yöunia. Vincent oli pitänyt yön kauhut poissa, vaikkei hän tiennyt, mistä se johtui. Miehen läsnäolo vain rauhoitti. Oli tuntunut turvalliselta nukkua tämän paljasta, lämmintä rintaa vasten. Kyllä Yuffie olisi halunnut tehdä muutakin kuin levätä, mutta seinän takana kuorsaava Barret oli varsinainen intohimon sammuttaja. Hän oli siis tyytynyt Vincentin lämpöön ja läheisyyteen, muu saisi odottaa Edgeen palaamista.

Yuffie oli huomannut höpöttelevänsä iltaisin ennen nukahtamista Vincentille kaikenlaista. Hän oli kertoillut tälle tarinoita lapsuudestaan ja nuoruudestaan – ei sillä, että hän olisi vieläkään kovin vanha ollut. Vincent oli kuunnellut, muttei ollut paljastanut itsestään kovin paljoa. Sen verran Yuffie oli saanut tietää, että tämän isä oli lähtenyt Vincentin ollessa 8-vuotias ja että mies oli asunut äitinsä kanssa, kunnes oli liittynyt Turkeihin. Vincentin äänensävy kertoi, että tämä välitti äidistään, mutta suhtautuminen isäänsä taisi olla jopa nuivempaa kuin Yuffien omaansa. Veljestään mies ei ollut koskaan tiennytkään.

Oikeastaan Yuffie olisi halunnut kuulla myös tarinan Shinran kartanosta. Nyt häntä kadutti, ettei hän ollut vaivautunut kuuntelemaan kunnolla, kun he olivat löytäneet Vincentin arkusta. Hänellä oli vain hämärä mielikuva, että tämä oli puhunut Sephirothista ja Lucreciasta jotain, mutta silloin hän oli ollut vielä kiinnostuneempi AVALANCHEn materioista kuin mistään muusta, vaikka hän oli pitänyt Vincentiä jo tuolloin laittoman hyvännäköisenä. Varsinainen ihastus oli kuitenkin tullut myöhemmin, kun he olivat kulkeneet yhdessä ympäri Planeettaa. Jokin miehen synkässä persoonassa oli vain saanut 16-vuotiaan Yuffien sydämen sykkimään hieman kovempaa.

Ehkä Vincent kertoisi tarinansa kokonaan vielä jonain päivänä. Shinran kartanossa oli epäilemättä tapahtunut paljon kamalia asioita, ja Yuffie oli varma, että Lucrecia – miehen entinen rakkaus – liittyi niihin oleellisesti. Kenties tämä oli syypää siihen, että Vincent oli päätynyt arkkuun nukkumaan ja saanut demonit sisälleen. Siinä oli myös yksi asia, josta Yuffie olisi halunnut kysyä: demonit. Vincent ei ollut maininnut niitä aikoihin.

Metsässä kajahtava laukaus havahdutti Yuffien ajatuksistaan. Hän pinnisti voimansa ja juoksi ääntä kohti. Oliko Mark – Nero – ampunut Nanakia? Luultavasti tämä ei ainakaan ollut osunut, sillä peto ei ollut päästänyt ääntäkään. Hän tiesi, ettei kannattanut liikkua liian äänekkäästi, ellei halunnut itse joutua väistelemään luoteja, mutta huoli puristi hänen mieltään koko ajan kovempaa. Kuinka syvälle Nero oli onnistunut hautaamaan Markin oman persoonallisuuden? Voisiko tämän vielä pelastaa Neron otteesta?

Puiden lomasta näkyi tulista hehkua, Nanakin häntä. Yuffie pysähtyi ja painoi selkänsä paksua runkoa vasten. Hän odotti hengityksensä tasaantumista ja ryhtyi kuulostelemaan ympäristöään. Nanakin askelia ei erottanut, mutta Markin kuuluivat rasahduksina.

”Typerä elukka”, nuorukainen kuului manaavan. Yuffie piti heittotähden selässään ja asetti kätensä rannesuojan päälle. Hän keskittyi siihen asetettuun suojamateriaan. Onneksi ne olivat ehtineet jälleen latautua. Täytyi vain toivoa, että suoja riittäisi pitämään luodit loitolla tarpeeksi kauan.

Nuori nainen kyykistyi ja lähti etenemään pienellä aukiolla toisiaan kierteleviä Markia ja Nanakia kohti pensaikon suojassa. Peto luultavasti haistoi hänet, mutta hän toivoi, ettei nörtillä ollut aavistustakaan. Parasta olisi, jos hän ehtisi kolkata tämän joutumatta taisteluun. Hän ei halunnut satuttaa Markia, mutta olosuhteet huomioon ottaen se taisi olla välttämätöntä. Nero oli vaarallinen vihollisena, vaikkei tällä ollutkaan nyt aseenaan kuin pyssy, ainakin Yuffie uskoi vakaasti, ettei tämä ollut saanut kykyjään takaisin. Grimoirehan oli sanonut Pimeyden olevan liian vaarallista, se saattoi tappaa.

Yuffie ei epäillyt Vincentin veljen sanoja hetkeäkään. Pimeys saattoi luhistaa ihmisen, romahduttaa tämän kasaan sisäisesti. Se kaivoi esiin mielen kaikki piilotetut kauhut ja piirsi ne verkkokalvoille ja soitti niitä korviin, ei auttanut vaikka sulki silmänsä ja painoi kädet korvilleen. Mikään ei vienyt kauhuja pois.

Huh. Yuffie puisteli pikaisesti päätään, hän ei saanut nyt ajatella Pimeyttä. Hänen täytyi keskittyä Neron voittamiseen, ennen kuin tämä onnistuisi ampumaan Nanakia. Samassa uusi luoti suhahti metsään, Yuffie näki Nanakin väistävän ja tekevän syöksyn kohti Markia, joka perääntyi. Nopeasti hän kiersi tämän taakse ja veti kunain kenkänsä varresta. Yhden, tarkan iskun tylpällä päällä oikeaan kohtaan pitäisi riittää.

Yuffie kohotti kätensä ja säntäsi liikkeelle. Hänen hämmästyksekseen Mark käännähti ympäri ja osoitti aseen piipun suoraan häntä kohti. Ifrit, tämä kykeni havainnoimaan ympäristöään paljon paremmin kuin hän oli kuvitellut! Oli anteeksiantamatonta aliarvioida vihollinen, mutta Yuffien oli yhä vaikea uskoa, että tietoisuuden lisäksi Neron mukana oli tullut muitakin taitoja. Eivät kai fyysiset kyvyt voineet siirtyä? Toisaalta Tsvietit olivat periaatteessa SOLDIEReja, nämä olivat saaneet sotilaskoulutuksen, johon varmasti kuului myös henkinen puoli. Nero ajatteli kuin sotilas, vaikkei Mark sellainen ollutkaan. Yuffien olisi ehdottomasti pitänyt huomioida kyseinen seikka.
”Älä liiku, peto, tai pikkuystävälläsi ei ole enää sieviä kasvojaan”, Nero huomautti. Markin äänen kuuli yhä, mutta siinä oli pelottavalla tavalla vieras sävy, jonka Yuffie kuitenkin tunnisti. Valitettavasti hän ei pystyisi koskaan unohtamaan Neron ääntä.

Suojamaterian luoma kenttä oli yhä Yuffien ympärillä. Hän ei kuitenkaan ollut varma riittäisikö sen teho, kun Mark seisoi vain muutaman askeleen päässä hänestä. Nanaki luultavasti pohdiskeli samaa, sillä tämä pysytteli paikoillaan. Vain pedon hännänpää heilui edestakaisin.
”Mark, tiedän, että kuulet minut”, Yuffie aloitti.
”Typerys, hän on täysin vallassani”, Nero huomautti.
”Mark, minä olen pahoillani, etten koskaan tajunnut”, Yuffie kuitenkin jatkoi. ”Tule takaisin, en pärjää WRO:ssa ilman sinua, me kaikki tarvitsemme sinua. Minä tarvitsen. Olet yksi parhaista ystävistäni.”

Mark astui lähemmäs, aseen piippu liikkui samalla uhkaavasti. Yuffie näki Nanakin lihasten jännittyvän, mutta hän loi petoon varoittavan katseen. Hän halusi pelastaa ystävänsä. Ei Nanaki tätä tappaisi, mutta pedon kynnet tekisivät taatusti pahaa jälkeä. Yuffie tahtoi ensin yrittää muita keinoja.
”Pudota se veitsi”, Mark käski. Yuffie päästi irti aseensa kahvasta ja antoi kunain jysähtää maahan. Se upposi terä edellä aluskasvillisuuteen lähelle hänen jalkaansa.
”Mark, tiedän, että välität minusta”, hän alkoi taas puhua. ”Et halua satuttaa minua. Ja tiedätkö, mitä? Minäkin välitän sinusta, välitän todella paljon. Älä anna Neron voittaa ja viedä sinua minulta.”

Markin silmät välähtivät omituisesti ja kulmat kurtistuivat. Tämän rystyset erottuivat vaaleina, kun tämä puristi asettaan.
”Lopeta tuo leikkiminen”, tämä huomautti ja astui lähemmäs. Suojamaterian kenttä värähti, hidasti liikkeen, muttei pysäyttänyt sitä täydellisesti. Mark kohotti kulmiaan. ”Luulitko tuon pitävän minut loitolla?”

Yuffie puisteli päätään. ”Se oli vain sitä varten, ettei Nero ampuisi minua. En halua pitää sinua loitolla”, hän vastasi. ”Olet minun ystäväni.”
”Turha yrittää. Mark on vain pieni ääni alitajunnassani, hänestä ei ole enää vaivaa”, sanat kuuluivat pilkallisina. ”Voin penkoa hänen mieltään, miten minua huvittaa, eikä hän kykene taistelemaan vastaan. Tiedän tasan tarkkaan, mitä hän olisi halunnut tehdä sinulle, typerä likka. Ehkä toteutan hänen haaveensa kiitoksena tämän kehon lahjoittamisesta käyttööni. En olekaan aiemmin kokeillut naista…”

Nanaki paljasti hampaansa, ja tämän kurkusta nousi matala murina. Mark syöksähti eteenpäin, tyrkkäsi Yuffieta rintaan ja sai pudotettua hänet istualleen. Nuorukainen kääntyi ympäri ja ampui kohti Nanakia. Peto oli kadonnut näköpiiristä, ennen kuin luodit iskeytyivät puunrunkoon.

Yuffie kierähti kunainsa luokse ja nappasi sen käteensä. Hän oli kyykyssä, kun Mark kääntyi jälleen. Nanaki liikkui taatusti lähistöllä ja oli valmiina hyppäämään nörtin niskaan heti tilaisuuden tullen. Vaikkei ajatus miellyttänyt Yuffieta, hän alkoi uskoa, ettei Mark päässyt oman mielensä herraksi pelkästään hänen puheidensa avulla. Jotain oli tehtävä, he eivät voineet jatkaa tätä piirileikkiä loputtomiin.

”Älä yritä mitään”, Mark huomautti. Yuffie nousi hitaasti seisomaan.
”En halua satuttaa sinua. Anna minun auttaa”, hän ehdotti. Nuorukaisen kasvoilla käväisi halveksuva ilme.
”En tarvitse apuasi.”
”Mark, kyllä tarvitset. Yhdessä voimme saada sinut jälleen kuntoon”, Yuffie totesi. Hän erotti oranssin välähdyksen, kun Nanaki hyppäsi pusikosta. Hänen hämmästyksekseen Mark kääntyi ja ampui suoraan kohti petoa. Mitään ajattelematta hän hyppäsi nuoren miehen niskaan ja kaatoi tämän maahan. Kunai ja ase lensivät heidän käsistään, mutta Nanakin volahdus kertoi, että luoti oli osunut.

Mark pyristeli Yuffien otteessa ja onnistui heittämään hänet pois päältään. Heittotähti painui ikävästi selkää vasten, kun hän tömähti itse maahan. Hän näki nörtin syöksyvän kohti asettaan, mutta pyörähti ja tarttui tätä nilkasta. Toinen jalka potkaisi häntä kipeästi käteen. Yuffie puri hampaansa yhteen eikä päästänyt irti. Sen sijaan hän ponnistautui eteenpäin päästäkseen Markin tasolle. Mies yritti nousta, mutta hän ei suostunut irrottamaan otettaan ja sai kaadettua tämän uudestaan. Parilla nopealla liikkeellä hän onnistui istumaan tämän päälle.

Yuffie sieppasi toisen kunain kenkänsä varresta ja painoi sen Markin kaulaa vasten. Nuoren miehen silmistä paistoi puhdas raivo.
”Liikkumatta”, Yuffie käski.
”Et sinä minua huijaa”, Neron ääni kantautui jälleen vahvana Markin äänen päällä. ”Et satuttaisi ystävääsi.”
”En, mutta sinua haluan satuttaa”, Yuffie puuskahti.
”Häntä sattuu myös.”
”Hän antaa minulle anteeksi.” Yuffie painoi kunaita kovempaa ja näki ohuen verinoron lähtevän valumaan pitkin vaaleaa kaulaa. Hänen teki pahaa, hän ei oikeasti halunnut satuttaa Markia, mutta Nerosta hän halusi päästä eroon. Hän vei vapaan kätensä nuorukaisen hiuksiin ja tarttui niistä tiukasti. Tämä yritti kamppailla vastaan, muttei ehtinyt, kun hän nykäisi tämän päätä eteenpäin ja iski sen sitten vasten maata. Niskaan tähdätty isku olisi ollut parempi vaihtoehto, mutta tilanne oli lipsunut hänen otteestaan jo kauan aikaa sitten. Valitettavasti hän joutui pamauttamaan Markin pään maahan vielä uudemman kerran, ennen kuin tämä lakkasi taistelemasta vastaan. ”Anna minulle anteeksi, annathan?” Yuffie pyysi tajuttomalta nuorukaiselta. Hän päästi irti tämän hiuksista ja kohotti katseensa Nanakiin.

~o~

Vincent oli edennyt Cidin jäljessä loputtomalta vaikuttavan petoarmeijan läpi. Hän ei tiennyt, missä Deepground oli piilotellut loppuja joukkojaan, mutta näitä oli säästynyt yllättävän paljon. Cerberuksen luoteja oli palanut enemmän kuin olisi ollut suotavaa. Hänellä oli jäljellä kolme täyttä lipasta ja aseessa yksi vajaa, sen jälkeen myös hän joutuisi tyytymään lähitaisteluun.

Nyt petoja ei ollut hetkeen näkynyt ja metsä vaikutti luonnottoman hiljaiselta. Cloud ja Barret olivat jääneet jonnekin taakse, Yuffie ja Nanaki olivat sännänneet Markin perään. Tietokoneasiantuntija oli ainoa Tsviet – jos niin saattoi sanoa – jonka he olivat nähneet paikalla. Vincent kuitenkin epäili, että kaksi muutakin piileksivät jossain valmiina käymään heidän kimppuunsa. Hän vain toivoi, etteivät nämä sattuisi Yuffien ja Nanakin tielle. Vaikka peto ja ninjaprinsessa olivat erinomaisia taistelijoita, nämä saattaisivat jäädä alakynteen joutuessaan yksin Tsvietejä vastaan. Markin sen sijaan nämä luultavasti pystyisivät päihittämään, oli Nero tämän mielessä tai ei. Tällä ei ollut Pimeyttä enää käytössään, mikä olisi ollut suuri riski. Enää edes Vincent ei ollut vastustuskykyinen sille.

”Vincent Valentine ja Cid Highwind”, tuttu ääni kantautui yläpuolelta. Vincent kohotti kasvonsa yhtä aikaa Cerberuksen kanssa. ”Olen kuullut teistä. Hyökkäsitte Mideelin turvataloon.”
”Weiss”, Vincent mutisi. Hopeahiuksinen mies seisoi tukevan oksan päällä. Tämä oli pukeutunut tavallisiin mustiin housuihin Deepgroundin makoraitaisten sijaan. Tarkoittiko se, että Grimoiren tutkimukset olivat ehtineet edistyä ja Tsvietien lääkitys alkoi olla kunnossa?
”Olemme kohdanneet aiemminkin”, Weiss mainitsi. ”En ollut aivan oma itseni tuolloin.”
”Aivan”, Vincent totesi ja yritti arvioida, mitä toinen aikoi tehdä. Tällä oli edelleen aseinaan kaksi katanaa, joilla pystyi myös ampumaan. Kaiken kaikkiaan aseet olivat hyvin vaaralliset, toisekseen Weiss itse oli myös äärimmäisen vaarallinen. Mikäli Vincent tiesi, tämä oli Tsvieteistä voimakkain, siispä myös heidän vihollisistaan ehdottomasti huomionarvoisin.
”Onko veljemme kääntänyt meille selkänsä vai veittekö hänet väkisin?” Weiss kysyi.
”Perkuleen veljesi se tässä on vienyt yhden meikäläisen kehon!” Cid jylväisi. ”Parempi antaa se takaisin, ennen kuin saatte keihäästä!” Pilotti heristi asettaan ja heitti tupakkansa maahan. Tämä survaisi natsaa jalallaan kasvot kiukusta vääristyneinä.
”En tarkoittanut Neroa, eikä hän ole edes nyt seurassani. Hänellä on muita tehtäviä”, Weiss vastasi. ”Missä Genesis on?”

Oliko Genesis Weissin veli? Vincent muisteli, mitä punatukkainen mies oli puhunut. Tämä ei ollut maininnut varsinaisesta sukulaisuudesta, vain solujen siirrosta. Tosin Tsvietien todellisuus oli varmasti erilainen kuin muiden ihmisten. Näille jo solujen siirto saattoi tarkoittaa perhesiteen syntymistä.

”Me emme tiedä, missä se riivatun SOLDIER on!” Cid karjui. ”Tule alas sieltä ja taistele kuin mies!”
”Rosso oli siis oikeassa. Olette tulleet uhkaamaan meitä”, Weiss huokaisi. ”Voitte tervehtiä kuolemaa.”

Weiss pudottautui puusta ja ampui molempien miesten suuntaan. Vincent väisti puunrungon taakse ja asetti sormensa valmiiksi Cerberuksen liipaisimelle. Hän muisti Weissin kanssa taistelemisesta ainoastaan tämän äärettömän nopeuden. Hänen mielikuvansa olivat hämäriä, koska Chaos oli ottanut hänen ruumiinsa valtaansa. Tieto oli varsin huolestuttava. Hänellä ei ollut enää demonia kehossaan, ja Weiss oli mitä luultavimmin saanut makoannoksensa – tai kenties jotain voimakkaampaa – aivan lähiaikoina. Ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Vincent oli aiemminkin joutunut taistelemaan toivottomia taisteluita ja voittanut. Hän ei voinut jättää ystäviään Tsvietien armoille, ei ystäviään eikä ketään muutakaan Planeetalla.

Cidin karjaisu leikkasi ilmaa, joten Vincent pyörähti pois puun takaa ja tähtäsi kohti Weissia. Pilotti oli torjunut tämän iskun keihäällään, ja nyt Weiss vain huitaisi luodit syrjään toisella katanallaan. Tämä oli todellakin ylivoimainen vihollinen.

Weiss ponnahti taaksepäin ja syöksyi sitten kohti Vincentiä. Hän väisti iskun ja hyppäsi itse taakse. Vaikka hän yritti saada osuman SOLDIERiin, ei hän kyennyt pitämään tätä tähtäimessä riittävän kauan. Jokainen luoti suhahti ohi tai tämä torjui ne, ennen kuin ne saapuivat maaliinsa.

Taistelu oli nopeatempoista väistelyn ja iskujen tanssia, johon Cid liittyi myös. Weissia eivät näyttäneet haittaavan kahdesta suunnasta tulevat iskut, vaan tämä torjui vaivattomasti jokaisen onnettoman yrityksen. Näytti melkein siltä kuin tämä olisi ollut saaliillaan leikittelevä kissa, joka ei vain vielä halunnut päästää hiiriparkoja päiviltä, sillä näiden vikinää oli niin hauska kuunnella.

Vincent näki välähdyksen, kun katana iskeytyi Cerberusta vasten. Ase miltei putosi hänen kädestään iskun voimasta, mutta jotenkin hän sai pidettyä siitä kiinni, vaikka ranne vastusti. Hän kohotti vasemman kätensä ja huitaisi terävillä kynsillään kohti Weissia. Samassa kuului kuitenkin humahdus, ja hän tunsi lentävänsä taaksepäin. Hän laskeutui tömähtäen aluskasvillisuuden sekaan eikä hetkeen nähnyt muuta kuin tähtiä.

’Vaik’ huomisen lupaukset hedelmättömiä ovat, ei mikään paluutani estä’”, Genesis lausahti. Punahiuksinen mies oli laskeutunut metsään. Nyt tämän selästä pisti esille vasemmalta puolelta valtava musta siipi. ”’Tullakseni kasteeksi, joka maan karkaisee, säästääkseni maat, meret, taivaat, tämän äänettömän uhrauksen multa saat.’
”Olet palannut, veli”, Weiss totesi. Tämä laski aseensa ja katsoi suoraan Genesikseen. Jos Vincent ei erehtynyt, tämän makosilmissä näkyi kunnioitusta. Hän ei ollut aiemmin nähnyt sitä Weissin katseessa, mutta toisaalta hän ei ollut koskaan todella tuntenut tätä. Kenties aiemmin Hojo oli ollut suurin vaikuttaja tämän käytökseen? Ei Vincent voinut todella sanoa tuntevansa Weissia, oikeastaan hän ei tiennyt tästä sen enempää kuin tiedostoissa kerrottiin. Jokainen Tsviet oli kuvailtu niissä armottomaksi, säälimättömäksi tappokoneeksi, mutta esimerkiksi Shelke oli osoittanut osaavansa olla myös inhimillinen… ainakin melkein. Tytöllä oli vielä pitkä matka kohti tavallista elämää, mutta tämä yritti parhaansa. Tsvietitkin olivat ihmisiä.

Weissin takana hengästynyt ja verta vuotava Cid kohotti keihäänsä. Vincent viittasi varoittavasti toverilleen, muttei itsekään naksauttanut Cerberuksen varmistinta päälle. Hän ei ollut varma, mitä Genesis aikoi, mutta hän ei aikonut losauttaa luotia tämän selkään niin kauan kuin oli mahdollista, että he olivat edelleen samalla puolella.

”Weiss, WRO ja AVALANCHE eivät ole vihollisia”, Genesis lausahti. ”He toimivat samalla asialla kuin me, heidän tarkoituksensa on auttaa ja suojella Planeettaa.”
”Rosson mukaan he sieppasivat sinut”, Weiss vastasi.
”Lähdin vapaaehtoisesti, Rosso vaeltaa harhapoluilla eikä ole valmis ottamaan vastaan jumalattaren lahjaa”, punapäinen SOLDIER selvitti.
”Tohtori Valentine oli samaa mieltä hänen kanssaan”, Weiss kuitenkin tuhahti.
”Sitten hänkin on harhapoluilla. Olen keskustellut Reeve Tuestin kanssa ja vakuuttunut hänen hyvistä aikeistaan.”

Weissin silmien takana tapahtui jotain. Muistiko tämä taistelun WRO:ta vastaan vai kärsikö tämä samanlaisista mustista aukoista kuin Mark oli sanonut kärsivänsä? Tsviet oli tuskin ottanut Hojoa mieleensä vapaaehtoisesti. Saattoi olla, ettei tämäkään muistanut kaikkea kunnolla, mutta toisaalta tämä oli juuri ilmaissut tavanneensa Vincentin aiemmin, aivan kaikkea tämä ei siis ollut unohtanut.

Genesis ja Weiss keskustelivat matalalla äänellä, Vincent ei saanut sanoista selvää. Hän punnitsi Cerberusta kädessään ja pohti, mitä kannattaisi tehdä. Hän luotti Genesikseen ainakin jossain määrin, mutta Weissiin ei ollenkaan. Kyllä hän tiesi, että kaikki SOLDIERit saattoi luokitella Shinran – ja kenties myös Hojon – uhreiksi, mutta se ei tehnyt näistä ystäviä, saati vaarattomia.

Yhtäkkiä Genesis kääntyi katsomaan Vincentiä. ”Toverisi saivat pedot kukistettua”, tämä huomautti, ”mutta kuulin laukauksia kauempaa. Kenties naisystäväsi…”
”Naisystävä?” Cid toisti.

Yuffie? Vincentin sydän jysähti. Nero oli varmastikin yrittänyt ampua tätä. Oliko mies osunut?

”Hajaannuimme Rosson kanssa. Hän halusi voittaa blondin miehen, koska päätyi viimeksi tasoihin tämän kanssa”, Weiss totesi Genesikselle. Tuon täytyi tarkoittaa, että Rosso oli hyökännyt Cloudin ja Barretin kimppuun. Velvollisuus repi Vincentiä kahtaalle, Yuffie saattoi olla vaarassa, mutta yhtä lailla olivat kaksi muutakin hänen ystävistään.
”Cid, palaa Cloudin avuksi”, Vincent pyysi ystäväänsä. Pilotti nyökkäsi ja otti tukevamman otteen keihäästään. Tämän vasenta käsivartta pitkin valui verinoro. Vamma ei vaikuttanut vakavalta, mutta vaikeuttaisi taatusti taistelua. ”Minä etsin Yuffien. Genesis, mistäpäin kuulit laukaukset?”

Punapäinen SOLDIER näytti suunnan, ja Vincent lähti liikkeelle. Ei ehkä ollut viisasta jättää Genesistä kahdestaan Weissin kanssa, nämä saattaisivat vielä kääntyä AVALANCHEa vastaan, mutta Vincent päätti kantaa vastuun seurauksista myöhemmin.

Aluskasvillisuus tarttui nilkkoihin ja tuntui suorastaan haluavan estää Vincentiä etenemästä. Mistään ei kuulunut laukauksia tai muitakaan epäilyttäviä ääniä, mikä huolestutti häntä entisestään. Ajatus elottomana makaavasta Yuffiesta oli liian karmiva, he olivat vasta alkaneet tutustua toisiinsa. Jotenkin he olivat ajautuneet viettämään öitään toistensa hyteissä, viime yönäkin Yuffie oli hiipinyt Vincentin huoneeseen puolenyön jälkeen. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten tämä oli päässyt sisään, vaikka ovi oli ollut lukossa, mutta toisaalta hän ei ollut yllättynyt. Kaipa tämän oli jotenkin onnistunut tiirikoida lukko auki.

He eivät olleet edenneet pidemmälle. Yuffiekaan ei ollut nyt yrittänyt mitään, vain maannut yöt Vincentin kainalossa ja kertoillut elämästään. Hänellä oli epäilys, että tämä kärsi edelleen painajaisista yksin nukkuessaan, mutta hän ei ollut kysynyt asiasta. Hän vain toivoi, että tilanne helpottaisi, kun Mark saataisiin pelastettua Neron otteesta.

Jos saataisiin… Kenties Yuffie olikin se, joka nyt kaipasi pelastamista. Vincent kirosi itsekseen. Hän ymmärsi, millä perusteella Reeve oli jakanut heidät pareihin, mutta olisi silti halunnut itse olla huolehtimassa, ettei Yuffielle sattunut mitään. Toisaalta häntä puolittain pelotti, miten paljon hän oli ehtinyt kiintyä tyttöön lyhyessä ajassa. Kenties se johtui siitä, että hän oli ollut niin kauan ilman läheistä ihmiskontaktia.

Metsä näytti joka puolella samanlaiselta. Olisikin ollut kyky kasvattaa siivet ja lentää sen ylle havainnoimaan ympäristöään. Vincent joutui kuitenkin tyytymään juoksemiseen. Hän pinnisti kuulonsa äärimmilleen, mutta kuuli silti lähinnä omat sydämenlyöntinsä ja rasahdukset kenkiensä alla.

Yhtäkkiä Vincent kuitenkin kuuli jotain uuttakin, puhetta. Hän kääntyi äänen suuntaan ja jatkoi matkaa metsän halki, kunnes syöksähti aukiolle. Mark makasi selällään maassa, Nanaki hieman kauempana ja Yuffie istui pedon vieressä kädet veressä. Tämä kohotti kasvonsa ja niille levisi hämmentynyt ilme.
”Vince!” tämä huudahti. ”Mitä sinä täällä teet? Missä Cid on?”
”Meni etsimään Cloudia ja Barretia. Oletko kunnossa?” Vincent kyykistyi Yuffien vierelle ja kohotti tämän käden, avohaavaa ei näkynyt.
”Veri on minun”, Nanaki vastasi tytön puolesta.
”Oletko sinä kunnossa?” Vincent kysyi pedolta, joka nyökkäsi hänelle. Tämän toisen etutassun ympärille oli kiedottu kangasta, joka näytti olevan peräisin Yuffien paidan helmasta. Tyttö oli leikellyt osan omasta vaatteestaan.
”Mark… Nero ampui häntä”, Yuffie selvitti. ”Onneksi Nanaki ehti väistää ja satutti vain tassunsa.”

Tyttö pyyhki käsiään housuihinsa ja suoristautui. Myös Vincent ja Nanaki nousivat, peto näytti pystyvän seisomaan kolmella jalalla.
”Mitä tapahtui? Miksi tulit tänne?” Yuffie halusi tietää.
”Genesis sanoi kuulleensa laukauksia”, Vincent kertoi. ”Halusin varmistaa, että olet kunnossa.”
”Osaan pitää huolen itsestäni, kuten kuvasta näkyy”, tyttö tuhahti ja viittasi Markin suuntaan. ”Meidän on vietävä hänet ilmalaivaan ja piestävä ilmat pihalle Weissista ja Rossosta. En malta odottaa, että pääsen näyttämään sille eukolle, miltä Wutain valkoisen ruusun kosto tuntuu!”

Vincent ei vastannut. Hän ei halunnut nähdä Yuffien taistelevan Tsvietiä vastaan, mutta kenties hänen ei tarvitsisi. Cid oli lähtenyt Cloudin ja Barretin tueksi, kenties myös Genesis oli mennyt. Tämä oli ainakin sanonut Rosson vaeltavan harhapoluilla, joten oli mahdollista, että tämä yrittäisi keskeyttää taistelun samalla tavoin kuin oli Weissinkin kohdalla tehnyt. Vincent ei vain jaksanut uskoa, että Rosso kuunteli järkipuhetta. Tosin eipä hän olisi mennyt Weissistakaan vannomaan.

Yuffie yritti kiskoa Markia pystyyn, mutta Vincent tarttui nuorukaiseen ja nosti tämän selkäänsä. Hän puolittain oletti tytön ryhtyvän vastalauseisiin, mutta tämä yllätti ja pysytteli hiljaa. He lähtivät vaeltamaan metsän halki takaisin paikalle, jossa olivat hajaantuneet eri suuntiin.

Kun he saapuivat paikalle, jolta olivat aiemmin lähteneet, heitä kohtasi odottamaton näky. Cloud, Barret ja Cid näyttivät kaikki lopen uupuneilta, verenvuoto Cidin käsivarressa oli pahentunut ja tämä puristi nyt oikealla kädellään vasenta. Cloudin poskessa oli ohut haava, Barret oli muuten vain ryytyneen oloinen, mutta eniten Vincentiä hämmästytti, että Weiss oli juuri jysäyttänyt raivoavan Rosson vasten puuta. Genesis laskeutui paikalle samaan aikaan, kun hän ja Yuffie pysähtyivät Nanakin kanssa.

”Genesis!” Yuffie huudahti Vincentin viereltä. Tyttö irrotti käsiraudat housujensa vyöltä, tämä oli varannut ne Markia varten, mutta juuri tällä hetkellä nuorukainen pysyi hallinnassa ilman niitäkin. Yuffie heitti raudat Genesikselle, joka koppasi ne vaivattomasti. Yhdessä Weissin kanssa nämä kahlitsivat Rosson, mutta nainen ei ottanut rauhoittuakseen, joten lopulta SOLDIER päätyi iskemään tämän tajuttomaksi. Ilmekään ei värähtänyt miehen kasvoilla. Välittikö tämä jälkeläisistään – tai sisaruksistaan, miksi näitä nyt halusi kutsua – sittenkään?

Rosso vaikeni ja alueelle laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain tuulen suhina puissa. Eläinten ääniä ei kuulunut, luultavasti jokainen Nanakia pienempi otus oli ryöminyt jonnekin piiloon, kun taistelu oli alkanut. Luonto oli kärsinyt merkittäviä vahinkoja, monet puista olivat vaurioituneet ja aluskasvillisuus oli tallautunut olemattomiin. Lisäksi kaikkialla makasi ruumiita. Näky puistatti Vincentiä, vaikka ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän katseli taistelukenttää hiljaisuuden vallitessa. Oli asioita, joista ei koskaan oppinut pitämään, oli hyvä, jos niitä oppi edes sietämään. Hän tiesi, ettei halunnut joutua katselemaan enää tällaista näkymää.

Weiss päästi Rosson putoamaan maahan ja käveli kohti Vincentiä. Hopeahiuksinen mies ei edes vilkaissut pudottamaansa naista, tämän katse oli nauliutunut Markiin. Lupaa kysymättä tämä nosti tietokoneasiantuntijan Vincentin selästä omille käsivarsilleen.
”Nero, veljeni, ei ole ollut entisellään, kun hän päätyi tähän kehoon”, Weiss huomautti.
”Ifrit, Mark ei ole entisellään hänen takiaan!” Yuffie kiljasi. ”Ota hänet ulos Markista! Palauta ystäväni!”

Tsvietin kasvoilla käväisi tympääntynyt ilme, kun tämä silmäili tyttöä. ”Ja sinä olet?”
”Yuffie Kisaragi, Wutain valkoinen ruusu ja Markin paras ystävä!” Yuffie julisti. Weissin ilme vaihtui tympääntyneestä ärtyneeseen, Vincent siirtyi askeleen verran lähemmäs ninjaprinsessaa.
”Olet se, josta hän on puhunut paljon”, Tsviet totesi. Hetken tämä näytti siltä kuin olisi aikonut sanoa muutakin, mutta muutti sitten mielensä. ”Rakas veljeni, luulen, että meidän on pian aika sanoa hyvästit”, tämä mutisi Markille ja käänsi selkänsä Vincentille ja Yuffielle.
”Et tee hänelle mitään!” Yuffie kirkaisi ja ryntäsi miestä kohti. Vincent tarttui tyttöä käsivarresta, mutta myös muut AVALANCHEn jäsenet kohottivat aseensa ja osoittivat siten olevansa valmiita taistelemaan Markista Weissin kanssa.

Weiss käveli kohti Sheraa välittämättä muista. Tsviet kantoi Markia kuin tämä olisi ollut morsian, mutta Vincent pyrki työntämään häiritsevän mielikuvan mahdollisimman kauas saman tien, kun se tunkeutui hänen tajuntaansa.
’Ei ole vihaa, pelkkää iloa. Olethan Jumalattaren rakastama’”, Genesis huomautti. ”Weiss ei vahingoita ystäväänne, saatte siitä sanani.”

Vincent vilkaisi punapäistä miestä. Oli kai vain pakko opetella luottamaan tähän. Heistä jokainen oli taistelun uuvuttama, osa jopa loukkaantunut. He voisivat yrittää taltuttaa sekä Weissin että Genesiksen, mutta sokea chocobokin näkisi, miten siinä olisi käynyt.

SOLDIER lähti liikkeelle ensimmäisenä. Tämä poimi Rosson mukaansa ja jatkoi matkaansa kohti ilmalaivaa. Cid jupisi jotain aluksen suojelemisesta ja kiirehti vammastaan huolimatta kahden muun perään. Yksi toisensa jälkeen kaikki jättivät taistelukentän, kunnes paikalla seisoivat enää Vincent ja Yuffie.

Oli vaikea sisäistää, että taistelu oli todella ohitse. Vincent ei pystynyt rentoutumaan. Ei nyt, kun Weiss oli kävellyt vapaana sisälle Sheraan. Genesikseen pystyi ehkä luottamaan hieman, mutta Tsviet ei nauttinut Vincentin luottamusta. Hän ei halunnut ottaa riskiä, että Weiss teurastaisi heidät kaikki kesken paluumatkan.

”Weiss on lukittava selliin”, Yuffie huomautti kuin olisi lukenut Vincentin ajatukset.
”Se voi olla helpommin sanottu kuin tehty”, Vincent vastasi tytölle. ”Taistelimme häntä vastaan Cidin kanssa, ja minun on pakko myöntää, että olisimme olleet mennyttä, ellei Genesis olisi puuttunut tilanteeseen.”

Yuffie loi pitkän ja tutkistelevan katseen Vincentiin. ”Olisitte olleet mennyttä? Sinä olet voittanut Weissin aiemminkin. Ei ole niin kauhean kauan, kun taistelit häntä vastaan ja selviydyit sen jälkeen vielä Omegastakin”, tyttö huomautti.
”Tilanne oli silloin toinen”, Vincent vastasi. Yuffiesta näki, ettei tämä ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Vincent ei ollut puhunut tilanteestaan tytön kanssa kovin tarkasti, hän ei ollut järjestellyt edes omia ajatuksiaan kunnolla. Nyt hän kuitenkin ymmärsi, että niin Yuffiella kuin muillakin AVALANCHEn jäsenillä oli oikeus tietää. He tunsivat toistensa taistelutaidot, juuri siksi he pystyivät saumattomasti työskentelemään yhdessä. Jos muut olettivat hänen kykenemään samaan kuin ennenkin… pahimmassa tapauksessa joku saattaisi menehtyä luottaessaan liikaa Vincentin demonikykyihin.
”Silloin minulla… Chaos oli vielä osa minua, samoin muut demonit”, Vincent pakottautui sanomaan. ”En tiedä, mitä taistelussa Omegan kanssa tarkalleen ottaen tapahtui, muistikuvani ovat hämäriä, koska Chaos otti kehostani vallan. Olen joka tapauksessa varma, että ilman demonin voimia en olisi voinut voittaa. Nyt… ilman Chaosta… olen vain tavallinen mies.”
”Tavallinen, hemmetin hyvännäköinen, makobuustattu mies”, Yuffie korjasi.
”Weiss on käytännössä nukkunut makotankissa hyvän aikaa, minä en ole käyttänyt makoa kuukausiin”, Vincent totesi. Hän ei edes halunnut käyttää mokomaa myrkkyä. Nyt kun hän oli saanut todisteet inhimillisyydestään, hän ei halunnut pilata sitä myrkyttämällä kehoaan, ei edes taistelun voittamiseksi.
”Niin tai näin, hänet on lukittava selliin”, Yuffie toisti. Tyttö nykäisi itsensä Vincentin otteesta ja lähti marssimaan kohti Sheraa niin kovaa kuin juoksematta pääsi. Vincentille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin seurata.

Kesti tovin löytää muut. Nämä olivat kokoontuneet tietokonekeskuksen, laboratorion ja sairastuvan yhdistelmänä toimivaan tilaan. Mark oli asetettu lepäämään samanlaiseen arkkuun, jossa Shalua oli aikoinaan maannut tiedottomassa tilassa. Nyt saattoi vain toivoa, että nuorukaisen kohtalo olisi parempi kuin naisen.

Cloud sitoi parasta aikaa Cidin käsivartta, mutta mulkoili samaan aikaan Weissin ja Genesiksen suuntaan, joten siteen laitto ei näyttänyt sujuvan kovin hyvin. Barret seisoi oviaukon vieressä ja näytti siltä, että oli valmis ampumaan arkun luona häärivän kaksikon koska tahansa. Nanaki lepäsi väsyneen oloisena lattialla. Ilma oli niin paksua epäilyksistä, että sitä olisi voinut leikata Cloudin miekalla.

Ennen kuin Vincent ehti estää, Yuffie oli jo marssinut Weissin eteen. Tyttö tapitti itseään päätä pidempää miestä kuin ei olisi tuntenut käsitettä itsesuojeluvaisto.
”Minne veit Rosson?” tyttö kuitenkin kääntyi kysymään Genesikseltä.
”Selliin”, punapää vastasi.
”Mikset vienyt Weissia sinne?”
”Hän ei ole vaaraksi. Hän ei ole eksynyt kuten Rosso, hän tietää, että olette samalla puolella kuin me, haluatte samaa”, Genesis selvitti.
”Tajuatko ollenkaan, kuinka monia hän on tappanut?!” Yuffie kiljaisi niin kovaa, että kaikki huoneessa – paitsi Weiss ja Mark, joka oli edelleen tajuton – hätkähtivät. ”Hän on osasyyllinen siihen, että WRO:n sotilaita on kuollut, puhuttamattakaan siviileistä! Sitä paitsi hänen takiaan Nero on Markissa!”
”Minä en pyytänyt veljeäni valitsemaan tuota ruumista. Me olimme yhtä, olisin suonut tilanteen jatkuvan niin”, Weiss huomautti.
”Niin varmaan! Sinä halusit veljesi takaisin, jotta voisitte jatkaa Pimeyden levittämistä maailmaan!”

Weissin ilme kiristyi vaarallisesti. Vincent astui eteenpäin ja laski käden Yuffien olkapäälle.
”On taisteluja, joihin ei kannata ryhtyä”, hän sanoi matalalla äänellä.
”En aio antaa Weissin satuttaa Markia enää yhtään enempää”, Yuffie vastasi. ”Kuulitko? Et koske häneen enää sormenpäälläkään tai katkon joka ainoan sormesi!”
”Weiss ei satuta ystävääsi eikä ketään muutakaan”, Genesis huomautti väliin. Valitettavasti Weissin olemus ei tukenut punapään lauselmaa. ”Lupaan henkilökohtaisesti huolehtia Ne… Markin hyvinvoinnista koko paluumatkamme ajan.”
”Voitko antaa sanasi, ettei Weiss ole vaaraksi kenellekään?” Vincent kysyi. Myös hän olisi halunnut Tsvietin joko vankilaan tai hengiltä, mutta toisinaan oli vain pakko alistua tilanteen sanelemiin ehtoihin.
”Vannon Jumalattareni nimeen”, Genesis vastasi.
”Ifritin perse mitä pelleilyä!” Cid karjaisi. ”Jos käteni olisi kunnossa, pieksisin tuosta valkohiuksisesta ilveilijästä ilmat pihalle! Katsokin, että mitään ei tapahdu!”

Pilotti marssi ulos huoneesta, johon laskeutui hiljaisuus. Kaikkien katseet porautuivat Weissiin ja Genesikseen.
”Mitä nopeammin pääsemme takaisin Edgeen, sitä pikemmin voimme aloittaa Neron irrottamisen ystävästänne”, punapäinen SOLDIER huomautti. ”Autamme Reeve Tuestia mielellämme operaatiossa. Olen vilpittömästi pahoillani, että ystävänne joutui Neron kaappaamaksi, kukaan ei suunnitellut mitään sellaista.”
”Hyvä on”, Vincent vastasi. ”Minä ja Barret kuitenkin jäämme seuraanne. Yuffie, pystytkö tarkistamaan Cloudin ja Nanakin vammat? Myös Cidin käsi pitäisi luultavasti sitoa uudestaan.”

Hetken tyttö näytti aikovan ryhtyä äänekkääseen protestiin, mutta Vincentin hämmästykseksi tämä piti suunsa ja meni hakemaan ensiapulaukun. Yuffie polvistui Nanakin viereen ja alkoi operoida tämän tassun kimpussa.
”Et ole tähän mennessä pettänyt meitä, Genesis, joten katson sinun olevan jossain määrin luotettava”, Vincent sanoi. ”Weiss sen sijaan on yrittänyt tappaa minut useamman kerran. Ymmärrät varmasti, miksemme voi luottaa häneen?”
”Ymmärrän. Hän on kuitenkin ollut minulle uskollinen veli niin kauan kuin olemme tunteneet.”
”En pidä sinusta, mutta Genesiksen mukaan olemme samalla asialla”, Weiss tokaisi suoraan Vincentille. ”Jos hänen puheensa osoittautuvat oikeiksi, en tapa sinua ja ystäviäsi.”
”Ja jos päädyt siihen, että hän on väärässä?”
”Voitte heittää hyvästit elämillenne.”
”En ole väärässä”, Genesis kuittasi. ”Voitte olla huoletta.”

Vincent ei vastannut. Sillä hetkellä hän saattoi ainoastaan toivoa, että he olivat tehneet oikean ratkaisun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!